^ Olin itse kiintynyt sukunimeeni ja vaihtaminen tuntui ajatuksena aluksi pahalta. Puoliso ei useista eri syistä, jotka kaikki ymmärsin, halunnut vaihtaa omaansa. Juurikin noista listaamisistasi syistä johtuen päädyimme siihen, että minä vaihdoin nimeä (ja nykyään olen erittäin tyytyväinen ja ihmettelen, miksi edes niin pitkään mietin koko asiaa). Nykyisin uuteen nimeeni liittyy vahva emotionaalinen lataus: meidän oma perheemme, meidän liittomme. Lisäksi nimi on kyllä nätti, vaikkakin aika hankala. Näillä perusteilla päädyin kuitenkin ottamaan puolison nimen: Meille oli tulossa lapsi, joten koko perheen yhteinen nimi painoi paljon. Samoin halusimme, että jos minä joskus synnytän lapsen, hänellä on sama nimi kuin muulla perheellä. Ehkä jotenkin tuntui myös, että sama nimi korostaa sitä, että olemme samaa yksikköä (etenkin kun ko. nimi on Suomessa alle 10 ihmisellä). Ihan väkisinkin olemme sukulaisia, kun liikumme yhdessä ja meillä on sama, erikoinen sukunimi. On myös aika paljon helpompi perustella olevansa lapsen äiti esim. pankissa, lääkärissä jne, kun kantaa samaa nimeä. Itsekin mietin kaksoisnimeä, mutta se olisi ollut korni yhdistelmä kahta ulkomaalaista sukunimeä, joten jälkeenpäin olen ihan kiitollinen, ettei se ollut mahdollista. Tosi sääli, ettei se teidän kohdalla onnistu!