Sign in to follow this  
Followers 0
SportyGirl

Polttareita järjestettäessä tärkeä huomioida! (yhdistetty)

58 posts in this topic

Taimiskan kokemat polttarit kyllä vetää sanattomaksi, vaikka mie luulin, että mulla oli surkee polttarikokemus. Ystävän polttareissa kävi niin, että suuresta osanottajamäärästä huolimatta kulut nousivat ainakin mun mielestä liian kalliiksi, vaikka ohjelmaa ei juuri ollut. Polttareissa oli teema, jonka mukaan pukeuduttiin, ja hankintoihin joutui käyttämään rahaa. Alusta saakka iloista polttaritunnelmaa yritettiin vääntää väkisin: hei, vähänkö meillä on kivaa, vuhuu. Hirvee huuto koko ajan.

Koko porukka kävi tanssimassa ohjaajan avulla. Kaasot vaativat muutakin tanssia kuin ohjattua tanssia, ja ohjaaja oli vähän ymmällään siitä, koska sitä ohjattua tanssiahan me mentiin opettelemaan. Mua ainakin hävetti niin paljon, että poistuin tunnin lopulla hiljakseen paikalta, koska mua nolotti tanssiohjaajan nolostuttaminen ihan tahallaan.

Sen jälkeen oli ohjelmassa ruokailu melko kalliissa ravintolassa. Söin kyllä hyvää ruokaa, mutta jälkiruokaan ei ollut aikaa, koska oli kiire seuraavaan aktiviteettiin, vaikka olimme parin tuntia edessä aikataulusta :blink:. Tämä aktiviteetti tarkoitti puistossa istumista ja odottamista, että pääsemme saunatilaan. Ihan hyvin olisimme kerenneet nauttia vielä jälkiruuasta, mutta koko ruokailu oli ohi alle 45 minuutissa, koska "on niin kamala kiire".

Saunaan päästyämme tarjolla oli karkkia ja sipsiä. Saunalla soitettiin morsiamen mielimusiikkia, ja koska morsian on kuitenkin ystäväni vuosien takaa, molemmat tietävät, että meidän musiikkimaut ei mee yhteen. Naureskeltiin musiikkia erään toisen vieraan kans, ja eikös toinen kaaso vetänyt hirveet palkokasvit nenään, että nyt on morsiamen prinsessapäivä, haistakaa vittu, jos ette musiikista tykkää. Okei, olin tässä vaihessa jo nin kypsä tekopirteisiin polttareihin, että liukenin paikalta vähän ajan päästä.

Ennen liukenemista kuulin vessassa ollessani, että nyt pidetään morsiamelle suunniteltu lauluesitys. Kaikkien oli pitänyt opetella erään laulun sanat teeman mukaan, ja tarkoitus oli laulaa tämä laulu morsiamelle yökerhossa morsiamen ollessa keskellä muiden tekemässä piirissä. Luin tämän polttari-infosta ja siinä vaiheessa jo päätin, että mie en ala missään baarissa laulamaan kenellekään missään piirissä. Onneksi tekivät sen siellä saunalla, eikä missään suositussa baarissa ihmisten keskellä.

Eniten ketutti rahanmeno, kun sille ei oikein saanut näkyvää vastinetta, eikä se haistattelukaan mikään hauska juttu ollut. En tiiä tietääkö morsian tästä haistatteluepisodista mitään vieläkään. Mutta yleensä ottaen kurjat polttarit. Sai siitä ainakin vinkkejä mitä voin kertoa omille kaasoilleni, etteivät he vain tee samanlaisia virheitä mun polttareiden suhteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin viimekesänä polttareissa, jotka olivat minusta suoraan sanottuna tylsät ja vain kaasojen mieleiset. Ohjelmaa oli muutamia tehtäviä mitä morsian suoritti ja me muut sitten kävelimme vain paikasta paikkaan ja katsoimme kun morsian teki tehtäviä, jotka olivat muka hauskoja.

Tehtävien jälkeen oli vuorossa "picnic", joka koostui kuivista ruisleivistä joissa oli vain margariinia.

Sen jälkeen oli saunomista ja päivän ruokailu, perunakiusausta. sitten morsiammelle oli järjestetty ajelu, joka kesti 2 tuntia... ja taas odottelimme mökillä hänen saapumistaan...Illan huipentuma oli että matkustimme taksilla n. 40 km morsiammen ja kaasojen tuttujen örvellyssynttäreille, joista porukka oli tuntematonta yli puolelle meistä muista osallistujista..

Morsiankin totesi juhliin tullessamme jonkun ajan päästä, että tässäkö nämä olivat...Missään vaiheessa eivät kaasot kysyneet muilta osallistujilta olisiko ideoita tms. Ja olivathan ne polttarit sitten mukavat juhlat kaasoille....Aluksi näiden piti olla vielä kaksipäiväiset, mutta morsian kieltäytyi ensimmäisestä päivästä, koska oli väsynyt ja lähipiirissä sattunut kuolemantapaus suretti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ne loppujen lopuksi kamalat olleet, mutta kaaoksen saivat aikaan. Oltiin polttareita edeltävänä päivänä suunnittelemassa polttareita, muttei mikään suunnitelmista pitänyt polttareissa. Ja mikään ei ollut valmiina. Kaaso ei edes tiennyt ketkä kaikki ovat polttareihin tulossa, eli rahatilanne oli myös siinä vaiheessa vielä auki. Tais olla enemmän kaason näköiset polttarit, kuin morsiamen, sellaista ohjelmaa ainakin oli..

Mutta morsian oli ainakin tyytyväinen, se on kuitenkin pääasia.

Edited by Sabine

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mitkä ovat olleet kamalimmat polttarit missä olette ikinä olleet? Mitä siellä tapahtui, mikä teki polttareista surkeat/kamalat/ikävät, mikä mätti? Varsinkin polttarivieraiden näkökantaa kaivataan, että kaasot osaisivat välttää niitä suurimpia sudenkuoppia polttareiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Kertokaa kokemuksenne surkeista/kamalista/ikävistä polttareista, ettei sellaista tapahtuisi enää uudestaan!

Ehdottomasti omat polttarini: meillä on miehen kanssa aika tarkka näkemys siitä millaiset häät haluamme ja millaisia emme. Isoimpana ja ehkä poikkeuksellisena tekijänä se, ettemme halunneet mitään koristeita tms. juhlapaikalle. Kaaso oli tästä etukäteen erittäin tietoinen, ja tiedän että hänestä koristelut ovat kivoja.

Polttaripäivän ohjelmassa olikin sitten hääkoristeiden askartelua: Polttariporukka oli ostanut kalliit tarvikkeet, jotka olivat varmasti ihan kauniita/laadukkaita, mutta tyylillisesti kaikkea muuta kuin minä ja mieheni. Luulen, että tarjolla olevista vaihtoehdoista olisi löytynyt lukuisia koristeita jotka olisivat olleet minulle vähemmän vastenmielisiä. Tarvikkeita oli hankittu ja leikelty valmiiksi koko hääväelle (yli 100 henkilöä), joten niitä ei voinut enää palauttaa tms., eikä askartelua tehty siis ihan vaan mallin vuoksi.

Näin jälkikäteen en osaa tulkita tilannetta muuten kuin että kaaso ilmeisesti oli sitä mieltä että me emme ole kykeneviä suunnitelemaan omia häitämme tai että hääjuhlat ilman askarteluja pöydillä eivät ole häät. Eniten ottaa päähän se, että asiasta oli tosiaan etukäteen keskusteltu, ja olimme tehneet kantamme hyvin selväksi ja että ryhmän paineella ja marttyyrimeiningillä (nehän menee muuten ihan hukkaan ja onhan ne kalliitakin) yritetään painostaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä en silti antaisi periksi ja käyttäisi häissä niitä koristeita. Kaaso on tiennyt kantanne jo etukäteen niin omaa tyhmyyttään ovat rahoja tuhlanneet. Kyseesä on kuitenkin TEIDÄN häät!! Myyt vaikka naikkareitten myyntipalstalla jos joku muu naikkari ihastuisikin niihin tai sanot kaasolle että käyttää omissa juhlisaan :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Siis jopas on törkeetä toimintaa kaasolta! :angry:

Itse olen toinen kaasoista häissä, joita vietetään ensi elokuussa. Polttariporukkaan otetaan kyllä yhteyttä heti vaan kun morsian antaa luvan ;) Hääpari kun haluaa pitää sen vielä toistaiseksi vähän salaisuutena. Ja eikä kyllä tulis mieleenkään vaan ilmottaa porukalle summa että maksakaa näin ja näin paljon eikä muuta. Mielellään saa polttariporukka osallistua suunnitteluunkin jos vaan hyviä ideoita on ja haluavat jotain keksiä! :)

Kerran olin itse polttareissa, jossa kaaso ei oikein kunnolla ollut edes keksinyt mitään ohjelmaa ja vähän hatusta veti kaikenlaisia ihmeellisiä juttuja. Eipä sekään ollut oikeen kivaa. Morsiankin välillä vähän vaikutti pettyneeltä.

Eli äskeiseen kokemukseen liittyen voisin sen sanoa, että kannattaa kuitenkin suunnitella ohjelmaa sen verran hyvin, ettei tule sellaista tilannetta että mitäs nyt. Eipä nyt polttaripäivän tarvitse kuitenkaan olla tungettu täyteen kaikenmaailman juttuja, mutta siis ettei tule sellaista hetkeä että mitäs nyt ja kaikki vaan vuorotellen vilkuilee toisiaan vaivaantuneena.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kirjottelin jo eilen "kaikki eivät pidä yllätyksistä" otsikon alle omista polttareistani jotka olivat viikko sitten.

Mun mielestä kaikkein tärkein on, että otetaan huomioon se, mitä morsian on toivonut! Ja että on edes joku suunnitelma. Siinä hyvä pohja, koska ei siitä voi mitään tulla, jos vedetään hatusta koko juttu!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muistuttaisin myös siitä että jos olette suunnitelleet jossain jotain tapahtuvaksi. Esi mekkinä meillä käydä kaljalla parin ensimmäisessä treffipaikassa suunnitustehtävän päätteeksi. Kaikki kortit tehty jne ja huomattin että paikka aukeaa klo 18 kun sinne olisi pitänyt päästä jo kolme tuntia aikasemmin. Tehkää ihan kaikesta tarkistuksen tarkistus...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kätevä vinkki niille, jotka epäilevät että sulhanen ei kykene pakkaamaan "polttarireppua" morsiamelle:

Mun polttariporukka lähetti mulle nimettömän kirjeen pari viikkoa ennen polttaripäivää. Siinä kehotettiin pakkaamaan reppuun alle listatut kamat, jättämään reppu ulko-oven viereen ja olemaan valmis, "koska lähtö voi tulla milloin tahansa." Näin sain itse pakata haluamani villapaidat, alusvaatteet, shampoot jne mukaan. Loppujen lopuksi mulla oli vielä polttaripäivänä sattumalta piilolinssit silmissä, joten jos en olisi itse reppua pakannut, (piilolinssikotelo, varasilmälasit, piilarineste) en tiedä mitä olisin tehnyt!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen ystäväni kanssa kaason ominaisuudessa järjetämässä polttareita parhaalle ystävällemme ensi heinäkuussa. Polttareista on morsiamen pyynnöstä tulossa aika isot ja vieraslistalla on n. 15-20 ihmistä. Kumpikaan meistä ei ole koskaan aiemmin osallistunut polttareihin tai ollut järjestämässä niitä.

Nyt kaivattaisiin siis perusohjeita:

  • Miten päivämäärä ja paikkakunta valittiin? (Meillä ainakin on näiden suhteen valinnanvaraa)
  • Miten budjetti pidettiin kurissa ja kaikille osallistujille sopivana?
  • Kuka maksaa toisesta kaupungista / toisesta maasta tulevien vieraiden matkat? Onko matkakustannukset jokaisen omalla vastuulla? Onko rahallinen vastuu polttariohjelmasta silti sama kuin kaikille muillekin?
  • Miten porukkaa tiedotettiin? Olivatko kaikki mukana suunnittelussa ja budjetoinnissa vai pelkät kaasot?
  • Miten aikataulu saatiin toimimaan ja vältettiin kiireen / turhan odottelun tunne?
  • Mikä on sopiva tekemisen määrä yhden päivän kemuihin?
  • Missä kohtaa porukka / morsian on liian väsynyt jatkamaan tai liian nälkäinen? Entä jos tunnelma kiristyy vain näistä syistä?
  • Tarvitaanko alkoholia?
  • Kuka ajaa autoa vai miten kuljetukset järjestetään? Onko julkinen joukkoliikenne esim. Helsingissä toimiva vaihtoehto vai meneekö se sähläämiseksi?
  • Tekivätkö kaikki yhdessä vai morsian yksin? Mitä muut tekevät sillä aikaa, jos morsian laitetaan esim. tunnin kestävään hierontaan?
  • Antoiko morsian suoraa tai epäsuoraa palautetta päivän aikana / sen jälkeen? (esim. vaivautuneet ilmeet tai muu sanaton viestintä: tämä ei ole kivaa)
  • Aiheuttiko polttarit iloa / vaivaantunutta tunnelmaa vielä häissäkin? (Siis esim. polttariporukka ei tule toimeen keskenään eikä puhu toisilleen / vaihtoehtoisesti porukka on tutustunut polttareissa ja juhlii iloisesti keskenään)

Jos jollain on intoa antaa meille perusvinkkejä siitä, miten nämä ratkaistaan helposti, olisimme erittäin kiitollisia! :girl_in_love:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Teillä tulee sujumaan polttarit todella hyvin, kun olet jo miettinyt noin paljon asioita :) Itse olin ollut kaksissa polttareissa vieraana ja myös omissa polttareissani, ja kaikista on jäänyt hyvä fiilis, vaikka kaikissa on tehty erilaisia juttuja eri porukalla.

Valitse muutama päivämäärävaihtoehto ja ota yhteyttä vieraisiin pian. Kesäviikonloput on monella kiireisiä ja voi olla vaikeaa löytää ajankohta, joka sopii kaikille. Siksi ajankohta kannattaa sopia ajoissa ja pyytää myös ihan sitovat ilmoittautumiset! Ei sitten käy niin, että viikkoa ennen puolet porukkaa ilmoittaa, että on tuparit / synttärit / toiset häät tms.

Päivämäärien sopimisen yhteydessä kannattaa myös kysyä osallistujilta, paljonko heidän mielestään on sopiva budjetti. Ethän varmaan halua, että esim. joku opiskelija jättää tulematta pelkästään sen takia, ettei pysty maksamaan jotain satasen maksavia aktiviteetteja ja matkakuluja. Sähköposti tai nykyään Facebook on hyviä tapoja sopia, lähellä asuvia voitte tietysti pyytää suunnittelupalaveriinkin, mutta ei se mitenkään välttämätöntä ole. Kyllä ideoita kannattaa kysyä kaikilta, ainahan jollain voi olla suhteita johonkin jänniin harrastuspaikkoihin, jollain on mökki johon pääsee saunomaan ilmaiseksi jne. Joku saattaa myös muistaa että morsian on joskus maininnut haluavansa kokeilla jotain tiettyä juttua, tai inhoavansa jotain, mistä kaaso ei olekaan tietoinen.

Aikataulun tyhjät kohdat kyllä täyttyvät helposti, jos kaikki ovat hilpeällä mielellä :) Aktiviitteja ei tarvitse olla kovin montaa. Yhden kaverin polttareissa vietiin morsian johonkin hemmotteluhoitoon (n. 1 h), kokeilemaan uutta harrastusta (n. 2 h), syömään (n. 1 h) ja saunaan (2 h). Kyllä noissa jo päivä kului ihan mukavasti kun mukaan otetaan vielä siirtymismatkatkin. Omissa polttareissani olin aamupäivällä tunnin hieronnassa ja sitten tein n. 4 tuntia erilaisia tehtäviä pitkin kaupunkia ja tuohon kuului syöminenkin, sitten otettiin vähän kuohuvaa ja naposteltavaa ja mentiin pitkän kaavan mukaan saunomaan, ja loppuilta menikin piknikillä ja pelaillessa. Eniten mieleen jäi nimenomaan lämminhenkinen tunnelma. Vaikka mun tehtävät ja aktiviteetit eivät niin superjänniä olleet, niin olin tosi liikuttunut siitä että ystävät viettivät kanssani sen päivän ja olivat täysillä mukana kaikessa.

Ruokaa morsiamen tietenkin pitää saada, voihan olla että aamulla yllätyslähdön tai jännityksen takia ei ole tullut syötyä. Alkoholin tarve riippuu morsiamesta ja siitä mitä tehdään! Ei ole kiva eikä edes sallittua mennä johonkin koskenlaskuun tai ratsastamaan humalassa. Myös auton tarve riippuu tietysti porukasta ja siitä, mitä tehdään ja missä. Ei todellakaan ole pakollista edes mennä mihinkään kauas. Toisen kaverin polttarit olivat kokonaisuudessaan noin kilometrin säteellä hänen asunnostaan, ja sielläkin oli tosi kivaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen ollut kaasona järkkäämässä kaksia polttareita.

Miten päivämäärä ja paikkakunta valittiin? (Meillä ainakin on näiden suhteen valinnanvaraa)

Päivämäärä valittiin sellaiseksi, joka sopi mahdollisimman monelle polttareihin kutsutulle. Kesäviikonloput täyttyvät tosiaan nopeasti, joten tämä kannattaa päättää mahdollisimman pian, vaikkei ohjelmasta olisikaan vielä tietoa. Paikkakunnan valinnassa voi kiinnittää huomiota esimerkiksi siihen, mitä halutaan tehdä, hintatasoon, polttariporukan suhteisiin (voidaanko mennä jonkun mökille, saako joku alennuksia joistakin paikoista ym.) ja kulkuyhteyksiin.

Miten budjetti pidettiin kurissa ja kaikille osallistujille sopivana?

Miettikää osallistujien elämäntilannetta, ts. opiskelijaporukalla ei varmaankaan oli yhtä paljoa rahaa kuin vakituisesti kokopäivätöissä käyvillä. Sopivasta budjetista voi kysellä osallistujilta, ja mahdollisesti sopia, että joku maksaa sitten vähän vähemmän. Ohjelma mitoitetaan sitten budjettiin sopivaksi.

Kuka maksaa toisesta kaupungista / toisesta maasta tulevien vieraiden matkat? Onko matkakustannukset jokaisen omalla vastuulla? Onko rahallinen vastuu polttariohjelmasta silti sama kuin kaikille muillekin?

Olen osallistunut yksiin polttareihin, joissa osa porukasta asui polttaripaikkakunnalla ja osa muutaman sadan kilometrin päässä. Kaikki maksoivat itse omat matkakulunsa. Toki muunlaisestakin järjestelystä voidaan sopia. Tämän voi ottaa huomioon paikkakunnan valinnassa, eli ei valita sellaista paikkaa, johon matkaamisesta suurin osa joutuu maksamaan itsensä kipeäksi.

Miten porukkaa tiedotettiin? Olivatko kaikki mukana suunnittelussa ja budjetoinnissa vai pelkät kaasot?

Facebook on kätevä työkalu tässä, eli perustakaa sinne suljettu ryhmä, johon kutsutte sitten kaikki polttarivieraat. Jollain porukalla kannattaa pitää pari suunnittelukokousta ihan livenä.

Miten aikataulu saatiin toimimaan ja vältettiin kiireen / turhan odottelun tunne?

Laittamalla sopivan mittaiset välit eri ohjelmanumeroiden välille, eipä kai siinä muuta.

Mikä on sopiva tekemisen määrä yhden päivän kemuihin?

Riippuu tekemisestä ja porukasta. Kannattaa jättää joitain välejä vapaampaan yhdessäoloon. Toisaalta mahdollisiin hiljaisiin hetkiin voi varata jotain varaohjelmaa, esimerkiksi tietovisakysymyksiä sulhasesta, seurapelejä tms.

Missä kohtaa porukka / morsian on liian väsynyt jatkamaan tai liian nälkäinen? Entä jos tunnelma kiristyy vain näistä syistä?

Useampi tunti jotain intensiivistä ohjelmaa putkeen lienee liikaa. Päivän kestossa kannattaa miettiä morsiamen rytmiä, ts. kovin iltauninen morsian ei ehkä jaksa bilettää aamuneljään. Ruokataukoja ei tosiaan pidä unohtaa, mutta niiden ajankohdat osaatte varmasti itsekin miettiä (tässä voi tosin olla yllättävänkin paljon säätämistä). Aikataulu kannattaa tehdä sen verta joustavaksi, että esimerkiksi lounaan kellonaikaa voi tarvittaessa siirtää aikaisemmaksi tai myöhäisemmäksi, tai poiketa tarvittaessa esimerkiksi jossain kahvilassa välipalalla nälän yllättäessä.

Tarvitaanko alkoholia?

Riippuu taas morsiamesta ja polttariohjelmasta.

Kuka ajaa autoa vai miten kuljetukset järjestetään? Onko julkinen joukkoliikenne esim. Helsingissä toimiva vaihtoehto vai meneekö se sähläämiseksi?

Sanoisin, että julkinen liikenne on ihan toimiva vaihtoehto Helsingissä. 15-20 hengen porukalla julkinen liikenne voi olla erillisiä autoja mukavampaakin. Autokuski/-kuskit voivat olla polttariosallistujia tai näiden tuttavia. Mikäli polttarit ovat kovin alkoholipainotteiset, ei välttämättä ole kauhean kivaa olla kuski koko iltaa.

Tekivätkö kaikki yhdessä vai morsian yksin? Mitä muut tekevät sillä aikaa, jos morsian laitetaan esim. tunnin kestävään hierontaan?

Suurin osa ohjelmasta kannattaa olla yhdessä tekemistä. Morsiamen omien kauneushoitojen tms. aikana muut voivat olla esimerkiksi jollain läheisellä terassilla, itsekin hemmoteltavina tai järjestelemässä seuraavaa ohjelmanumeroa.

Antoiko morsian suoraa tai epäsuoraa palautetta päivän aikana / sen jälkeen? (esim. vaivautuneet ilmeet tai muu sanaton viestintä: tämä ei ole kivaa)

Molemmissa polttareissa morsiamet vaikuttivat päivän aikana iloisilta. Toinen kehui ohjelman maasta taivaaseen ja pohti jo miten saisi uudet polttarit. :D

Aiheuttiko polttarit iloa / vaivaantunutta tunnelmaa vielä häissäkin? (Siis esim. polttariporukka ei tule toimeen keskenään eikä puhu toisilleen / vaihtoehtoisesti porukka on tutustunut polttareissa ja juhlii iloisesti keskenään)

Aiheuttivat korkeintaan iloa.

Jos jollain on intoa antaa meille perusvinkkejä siitä, miten nämä ratkaistaan helposti, olisimme erittäin kiitollisia! :girl_in_love:

Hyvin se menee! Miettikää, mistä morsian tykkää ja kysykää muilta kutsutuilta ideoita. Täältä saa myös paljon ideoita ohjelmaan.

Edited by lindaw

Share this post


Link to post
Share on other sites

kuunnelkaa morsiamen toiveita! Jos morsiaan toivoo päivälle erikoista ohjelmaa ,pyrkikää järjestämään jotain sellaista mitä morsian ei ole aikaisemmin tehnyt ja tosiaan ideoikaa yhdessä älkääkä jättäkö suunnittelua vain yhden ihmisen harteille. Itselläni oli polttarit järjestetty sellaiselle viikonlopulle jolloin oli aamun töissä (en ehkä olisi toivonut näin koska väsymys alkoi näkyä illasta..), ohjelmistossa oli mukana myös sellaista ohjelmaa mitä teen hyvin usein normaali viikonloppuisin, joten näistä ei jäänyt sellaista Vau-kokemusta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

  • Miten päivämäärä ja paikkakunta valittiin? (Meillä ainakin on näiden suhteen valinnanvaraa)

Valittiin sen mukaan, missä oli mieluisinta tekemistä. Myös helppous morsiamelle ja muille vieraille vaikutti. Päivämäärä sovittiin Facebookin ryhmässä yhdessä kaikkien osallistujien kanssa.

  • Miten budjetti pidettiin kurissa ja kaikille osallistujille sopivana?

Kaasot kyselivät, onko jollakulla rajoituksia tai kattoa budjetin suhteen ja sitten suunniteltiin etukäteen kaikki kulut ja laskettiin noin -summana, joka maksettiin toisen kaason tilille ennen polttareita.

  • Kuka maksaa toisesta kaupungista / toisesta maasta tulevien vieraiden matkat? Onko matkakustannukset jokaisen omalla vastuulla? Onko rahallinen vastuu polttariohjelmasta silti sama kuin kaikille muillekin?

Jokainen oli vastuussa omasta tulemisestaan ja menemisestään, ja matkakustannukset olivat omalla vastuulla. Suurin osa vieraista tuli eri paikkakunnilta, niin myös toinen kaasoista.

  • Miten porukkaa tiedotettiin? Olivatko kaikki mukana suunnittelussa ja budjetoinnissa vai pelkät kaasot?

Kaikki saivat mahdollisuuden osallistua Facebookissa tapahtuvaan keskusteluun, lisäksi kaasot juonivat vähän keskenään. Kaikki pyrittiin pitämään mahdollisimman avoimena ja uusissa ideoissa kyseltiin aina mielipiteitä.

  • Miten aikataulu saatiin toimimaan ja vältettiin kiireen / turhan odottelun tunne?

Hyvä suunnittelu on kaiken A ja O. Toinen kaasoista teki tarkan aikataulun, ja sitä toteutettiin parhaamme mukaan - ja itse asiassa kaikki aikataulut toimivat juuri nappiin. Jouston varaa on jätettävä. Yksi hyvä idea oli tehdä odottelun hetkiin joustavia vaimokokeita, kuten kravatin solmimista toisten kaulaan tai napin ompelua. Näitä voi toteuttaa vaikka siirtymissä, bussissa tai autossa.

  • Mikä on sopiva tekemisen määrä yhden päivän kemuihin?

Riippuu toki siitä, onko koko päivä aikaa. Meillä toimi aikataulu: brunssi, vaimokoe ja puhe, ohjelma 1, lounas, ohjelma 2, ohjelma 3 ja ohjelma 4, ruokailu ja morsiussauna. Todella riippuu siitä, mitä aiotte tehdä. Oli hyvä, että meillä oli kaksi isompaa yllätysohjelmaa ja muutamia pieniä kivoja.

  • Missä kohtaa porukka / morsian on liian väsynyt jatkamaan tai liian nälkäinen? Entä jos tunnelma kiristyy vain näistä syistä?

Pitää suunnitella niin, että näin ei vaan voi käydä. Jos morsian haetaan aamulla kiireesti, on hänelle tarjottava aamupalaa. Jokainen tarvitsee lounas- ja illallisaikaan ruokaa ja matkaan voidaan varata jotain helppoa naposteltavaa. Ruoan ympärille rakentaa muutenkin helposti ohjelmaa, kuten johonkin väliin suklaatasting tai morsian voi esim. valmistaa jonkin aterian osan vaimokokeen osana.

  • Tarvitaanko alkoholia?

Meillä oli heti aamusta kuohuviiniä, joka lievitti morsiamen jännitystä ja toimi rentouttajana. Liika olisi toki liikaa, käskettiin lopettaa siiderin juominen tuntia ennen kuin hänen piti suoriutua benjihypystä. Mikään kännäysreissu ei polttarit olleet, vaikka loppuillasta humalassa oltiin. Se ei enää mökillä mitään haitannut, mutta ohjelmia se voi latistaa.

  • Kuka ajaa autoa vai miten kuljetukset järjestetään? Onko julkinen joukkoliikenne esim. Helsingissä toimiva vaihtoehto vai meneekö se sähläämiseksi?

Minusta järkevintä olisi liikkua autolla, jos vaan löytyy auto ja vapaaehtoinen kuski - tai isommissa polttareissa kaksi autoa. Hyvä idea on koristella polttariauto!

  • Tekivätkö kaikki yhdessä vai morsian yksin? Mitä muut tekevät sillä aikaa, jos morsian laitetaan esim. tunnin kestävään hierontaan?

Kun oli kyseessä yksi päivä, oli meistä järkevämpää järjestää ohjelmaa, johon yleensä jokainen osallistui jotenkin. Vaikka benjissä kaikki muut olivat vain onnellisia, etteivät joutuneet osallistumaan ;)

  • Antoiko morsian suoraa tai epäsuoraa palautetta päivän aikana / sen jälkeen? (esim. vaivautuneet ilmeet tai muu sanaton viestintä: tämä ei ole kivaa)

Kyllä antoi ja paljon! Tuli pelkkää positiivista. Se kyllä huomattiin, että häntä jännitti todella paljon mitä seuraavaksi tapahtuu, kun ei kerrottu ikinä hänelle mitään ja välillä sidottiin silmätkin.

  • Aiheuttiko polttarit iloa / vaivaantunutta tunnelmaa vielä häissäkin?

Meillä oli pieni polttariporukka, mutta polttareista asti vallinnut hyvä tunnelma toi meidät yhteen myös häiden jatkoilla. Kaasotkin toimivat paremmin yhteen hääjuhlassa, kun olivat tutustuneet toisiinsa polttareissa paremmin!

Share this post


Link to post
Share on other sites

No niin, nyt on polttarit pidetty, kiitos kaikille vinkkejä antaneille :-X

Vastaan nyt vielä omiin kysymyksiimme, jos tästä olisi apua muillekin ensikertalaisille.

  • Miten päivämäärä ja paikkakunta valittiin?

Otettiin kaikkiin yhteyttä sähköpostilla ja tiedusteltiin sopivia päiviä muutamista vaihtoehdoista. Päätimme keskenämme järjestää polttarit Helsingissä, josta suurin osa on kotoisin (tai asuu pk-seudulla, myös morsian). Kukaan ei protestoinut.

  • Miten budjetti pidettiin kurissa ja kaikille osallistujille sopivana?

Kysyttiin jokaiselta henk.koht. budjettikattoa, joka vaihteli osallistujilla 20-60 euron välillä. Lopulta oli pakko todeta, että aktiviteetit, ruoat ym. kustantavat 32 euroa / pää + omat juomat illaksi. Kukaan ei protestoinut sitäkään. Etukäteen me kaasot sovimme keskenämme, että jos hinnasta tulee jonkun kanssa ongelma, me uhraudumme ja maksamme henk.koht. katon yli menevän osuuden. (eli jos 20 euroa olisi ollut se katto, niin me kaasot olisimme jakaneet sitten sen 12 euroa omista pusseistamme, jotta kukaan ei siksi joudu jäämään ulos eikä tarvitse riidellä).

  • Kuka maksaa toisesta kaupungista / toisesta maasta tulevien vieraiden matkat? Onko matkakustannukset jokaisen omalla vastuulla? Onko rahallinen vastuu polttariohjelmasta silti sama kuin kaikille muillekin?

Kaksi muualta Suomesta ja yksi Englannista tullut vieras mukana, mutta kenenkään kanssa ei tarvinnut käydä matkakustannuskeskustelua. Eivät siis ilmeisesti edes odottaneet erityiskohtelua varsinaisessa polttarihinnoittelussa.

  • Miten porukkaa tiedotettiin? Olivatko kaikki mukana suunnittelussa ja budjetoinnissa vai pelkät kaasot?

Valittiin tiedotuskanavaksi sähköposti, koska kaikki kutsutut eivät ole Facebookissa. Pienenä miinuksena tosin se, että osa porukasta vastaili sähköposteihin hitaasti, koska lukee sähköpostia harvemmin kuin Facebookia. Tästä viisastuneena ajattelin, että ihmisiä olisi kannattanut tiedottaa sähköpostilla ja Facebook-ryhmässä. Silloin kaikki olisivat pysyneet tasa-arvoisesti tiedotettuina. Kyseltiin kyllä ideoita muiltakin, tuli arvokkaita vinkkejä :girl_smile:

  • Miten aikataulu saatiin toimimaan ja vältettiin kiireen / turhan odottelun tunne?

Osittain kyllä tuurilla :girl_haha: Maalaisjärkeä käyttämällä tehtiin laskelmia, että liikunnan jälkeen ehditään käydä suihkussa, vessassa, kävellä juna-asemalle ja ottaa valokuva sekä pistäytyä kaupassa hakemassa hellevesipullo. Eli 10 hengen porukka, joka meitä oli, kulkee n. kolme kertaa hitaammin kuin minä kuljen yksin.

  • Mikä on sopiva tekemisen määrä yhden päivän kemuihin?

Meillä oli n. 12-13 tunnin pituinen päivä, johon mahtui kaksi järjestettyä ruokailua (molempiin varattu 2-2,5 tuntia), yksi ohjattu liikuntatuokio (1 tunti), morsiamen hemmotteluhoito (1,5 tuntia) ja ilta mökillä (kaikki paikalla n. 5 tuntia), jossa tehtiin ruokaa ja järjestettiin perinteinen morsiussauna. Mukana oli myös Alias, jota pelattiin loppuillasta. Matkoihin meni yhteensä n. 2 tuntia.

Lounaalla oli ainoa odotteluhetki, kun oli varattu aikaa 2,5 tuntia. Kaksi tuntia olisi riittänyt siihenkin, kun maksut hoidettiin yhdestä pussista. Muuten kyllä huomattiin, että jos kaikki olisivat maksaneet erikseen, maksuun olisi pitänyt varata n. 15 minuuttia lisää.

  • Missä kohtaa porukka / morsian on liian väsynyt jatkamaan tai liian nälkäinen? Entä jos tunnelma kiristyy vain näistä syistä?

Hyvällä suunnitelulla näin ei onneksi päässyt käymään, riittävän rentoa ohjelmaa ja vapaamuotoista seurustelua varsinkin loppuiltaa kohden eikä mitään nolauksia tms. joista morsian tai joku muu olisi voinut pahoittaa mielensä.

  • Tarvitaanko alkoholia?

Ei kai välttämättä, mutta meille skumpat aamulla, lounaalla ja illalla toivat rennon tunnelman. Eli 3-5 lasia/pää jaettuna tasaisesti pitkälle päivälle. Kenenkään ei sitten illalla tehnyt edes mieli mitenkään kaksin käsin vetää. Illalla juotiin lähinnä limua ja vettä.

  • Kuka ajaa autoa vai miten kuljetukset järjestetään? Onko julkinen joukkoliikenne esim. Helsingissä toimiva vaihtoehto vai meneekö se sähläämiseksi?

Polttariporukka liikkui sujuvasti julkisilla koko päivän. Morsian liikkui hemmotteluhoitoon ja sieltä mökille taksilla. Ruokatarpeet mökille toi autolla morsiamen äiti. Julkinen liikenne oli ihan toimiva vaihtoehto, kunhan siihen muistaa varata riittävästi aikaa.

  • Tekivätkö kaikki yhdessä vai morsian yksin? Mitä muut tekevät sillä aikaa, jos morsian laitetaan esim. tunnin kestävään hierontaan?

Hemmotteluhoito oli vain morsiamelle, mutta muuten kaikki tekivät kaikkea yhdessä. Kun morsian lähti hemmoteltavaksi, muut pääsivät valmistelemaan mökkiä.

  • Antoiko morsian suoraa tai epäsuoraa palautetta päivän aikana / sen jälkeen? (esim. vaivautuneet ilmeet tai muu sanaton viestintä: tämä ei ole kivaa)

Päivän päätteeksi ja seuraavana aamuna vuolaita kiitoksia :girl_dance: Olimme onnistuneet siis tosi hyvin :girl_smile:

  • Aiheuttiko polttarit iloa / vaivaantunutta tunnelmaa vielä häissäkin? (Siis esim. polttariporukka ei tule toimeen keskenään eikä puhu toisilleen / vaihtoehtoisesti porukka on tutustunut polttareissa ja juhlii iloisesti keskenään)

Nyt on ehkä syytä olettaa, että polttareista aiheutuisi yhteistäkin iloa, sillä porukka tutustui ja viihtyi yhdessä ja lähtiessä huudeltiin, että nähdään sitten häissä! :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse en osaa muuten kertoa kuin morsiammen näkökulmasta, mutta itselle oli tärkeintä että kaikki pääsivät osallistumaan. En paljoa ihmisiä halunnut paikalle, mutta koska porukassa on hyvin kiireisiä ihmisiä olin ikionnellinen siitä, että sain heidät kaikki juhliini.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Polttarien onnistumiseksi kannattaa muistaa ainakin nämä:

 

-kaikkien tulee sitoutua tiettyyn budjettiin ja tietää paljon polttareihin menee rahaa, niin ei sitten tule yllätyksenä

-Polttareiden vastuuhenkilönä muutama tyyppi, tekee lopulliset päätökset ja jakaa tehtäviä muille. Liikaa ihmisiä päättämässä asioista ja sohlaamassa aiheuttaa vaan sekasotkun

Selvitetään mistä morsian oikesti tykkää ja mistä ei. Läheisimmät kaverit varmasti tietää. Morsian saa sitten omannäköiset polttarit ja saa nauttia koko päivästä

-Kannattaa pitää palavereita 3-4, jossa katotaan missä mennään. Aina tulee ennalta-arvaamattomia tilanteita, mutta kun kaikkiin on varauduttu, niin päivä sujuu mukavammin

-FB-sivuille ryhmä, jossa voi tiedottaa kaikkia tai sitten meilitse. Kaikki päätetyt asiat tiedoksi muille, ettei käy niin että joku ei tiedä

-Ei liikaa ohjelmaa polttareihin, ettei mene juoksemiseksi. Aikataulu tulee kuitenkin olla, jotta päivä sujuu mutkattomasti ja ei tule kiire.

-Tarpeeksi juomaa (jos halutaan :)) ja ruokaa ettei päivän aikana tarvitse olla nälissään

-Ota huomioon kaikki morsiamesta koituvat kulut, ettei polttarisankarin tarvitse maksaa mitään itse.

 

Tässä nyt muutamia ajatuksia, jotka tuli itsellä vastaan polttareita järjestäessä :)

t. Milla

Edited by Admin
Mainoslinkki poistettu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minun vinkkini on: morsiamelle ja vieraille riittävästi unta ennen polttareita! Päivää ei kannata aloittaa kukonlaulun aikaan :)

 

Nimimerkillä mönkään meni.. eivät tosin olleet polttarit, mutta kauan odotettu tyttöjen viikonloppu, jona piti lähteä vielä yökerhoon pitkästä aikaa, mutta klo 23 tullen kaikki olivat rättiväsyneitä :(

Päiväni alkoi lauantaina kuten arkenakin, ylös 6:30 (normaalisti nukun univelat la-aamuna pois). Junalla köröttelyn jälkeen menimme kevyelle lounalle ja sitten monitoimihallille (keilausta, seinäkiipeilyä, kinectiä, jousiammuntaa jne.) pariksi tunniksi. Iltapäivästä kokkailemaan, saunaan ja illalla erään tv-ohjelman yleisöksi. Oli aivan mahtava päivä, mutta palattuamme klo 21 jälkeen asunnolle laittautumaan ja nappaamaan parit siiderit olimmekin jo ihan poikki eikä ketään huvittaunut enää lähteä tanssimaan. Puolenyön aikaan olimme jo nukkumassa, työviikko ja liikunnallinen päivä (ulkonakin) olivat vieneet veronsa. Vaikka olikin kuinka ihanaa nähdä rakkaita ystäviä ja päästä kokeilemaan kaikenmoista uutta, niin täytyy sanoa, että olisi kyllä todella harmittanut illan lopahtaminen, jos kyseessä olisi olleet polttarit (minun tai ystäväni).

 

Muistan myös yhdet kekkerit (myös päiväohjelmaa ja loppuillaksi baariin suunnitelmat), joissa tissuteltiin pitkin päivää ja kuuden aikaan kaikki olivat jo ihan nuupahtaneita, toiset laskuhumalassa ja toiset lievästi pahoinvoivia ajatuksesta lähteä bilettämään (=juomaan lisää). Minulle henk.koht. ei sovi pitkin päivää tissutelu, tulee väsy ja vähän zombiolo.

muoks.typo

Edited by Tipzilla

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos täällä sattuu käymään vaikka epäonnistumisia välttämään pyrkivä kaaso, niin tässä hieman ulkopuolisia linkkejä pieleen menneisiin polttari(kauhu)tarinoihin:

linkki1

linkki2

linkki3

linkki4

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omakohtaisella kokemuksella voin nyt kertoa, että infotkaa polttarikohteen puolisoa etukäteen päivästä, heillä voi olla jotain suunnitelmia..

Share this post


Link to post
Share on other sites

viesti siirretty :)

Edited by Maukumauku

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla oli aivan mahtavat polttarit, enka olisi voinut enempaa toivoa! Olen todella kiitollinen upeista polttarimuistoista kaasolleni ja koko mukana olleelle ystavaporukalle! Se mika aluksi (siis paljon ennen polttareita) vahan hairitsi, oli kaason kommentit jostain jerjestelyihin liittyvista hankaluuksista, jotka mita ilmeisimmin kuitenkin selvisivat parhain pain. Mutta morsiamena ei ole kiva kuulla kenelta on jouduttu odottamaan sahkopostivastausta pisimpaan tai kenelta piti pyytaa rahoja useampaan kertaan. Siita tulee vaan vaivaantunut olo, kun ei itse voi asiaan kuitenkaan mitenkaan vaikuttaa. Eli ellei tilanne sita ehdottomasti jostain systa vaadi, ohejistaisin polttarijarjestajia olemaan hienotunteinen morsianta kohtaan jarjestelyihin liittyvista asioista. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Roslin tuosta hienotunteisuus kommentistasi. Tämä on juuri yksi niistä asioista, joita olen pohtinut kun tässä järjestelen kaverin polttareita ja ongelmia osallistujien kanssa on esiintynyt. Ei oikein tiedä pitäisikö niistä kertoa morsiamelle vai eikö, mutta luettuani viestisi päädyin siihen, että en kerro ongelmista.

Edited by Maukumauku

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä jäin pohdiskelemaan tuota Roslinin esillenostamaa asiaa.. Tietysti mieleni voi vielä (moneen kertaan) muuttua, mutta jos kuvitellaan, että minulle oltaisiin järkkäämässä polttareita nyt, niin toivoisin, että kaaso(t)/järjestäjä kääntyisi puoleeni tietyn rajan ylimenevissä asioissa. Porukka kuitenkin koostuisi pitkälti ihmisistä, jotka eivät tunne toisiaan, tuntevat minut eri tavoin ja ovat erilaisia luonteeltaan. Täälläkin on kaasojen/vieraiden puolelta kirjoitettu siitä, kuinka hankalaa joskus on päästä yhteisymmärrykseen porukan kanssa. Jos joku osallistujista on esimerkiksi kauhea päällepäsmäri (ja ei tunne morsianta kovin hyvin), voi olla paikallaan, että morsian puhaltaa pelin poikki ja muistuttaa, kenellä on päävastuu polttareista. Esim. päällepäsmäri ajaa vaikka kännäystä ja stripparia agendaksi, vaikkei se ole morsiamen juttu yhtään, mutta muut eivät uskalla/saa pantua vastaan, kun tyyppi on jo tehnyt varaukset tms. Muistan esimerkiksi keskustelun siitä, että yksi vieraista halusi polttareiden ehdottamasti olevan juuri ennen häitä, ja tätä ei halunnut kukaan muu, vähiten morsian. Tästä sitten väännettiin pitkään morsiamen selän takana.

Siitä eivät varmasti morsiamet halua kuulla, että kukaan ei ole innostunut mistään tai ei halua laittaa 5 euroa enempää pottiin yms. Ymmärsin niin, että Roslin tarkoitti samoja juttuja kohdassa "ellei tilanne sita ehdottomasti jostain systa vaadi" ?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Jep, juuri samoilla linjoilla. Toki jossain tilanteessa voi asiat aitya niin pahaksi, etta morsiamen on puututtava tilanteeseen, mutta ei ole kiva kuulla marinaa siita, etta jarjestelyt aiheuttaa stressia. Siita tulee vahan huono omatunto, kun alkaa ajatella etta minun takiani kaasolla on nyt ylimaaraista stressia. Olen itse olut useamman kerran kaasona, ja tiedan etta pottarijarjestelyt aiheuttaa aina hieman stressia, koska ihmiset ovat erilaisia ja toisia joutuu patistelemaan enemman kuin toisia, ja lisaksi kaiken onnistuminen on omalla kontolla, joka jo itsessaan jannittaa. Oma kaasoni taas ei ole aiemmin ollut kaasona, eika han ihan ajatellut asiaa talta kannalta, kunnes puhuimme siita. Han on viela tottunut puhumaan minulle kaikesta, kun olemme parhaat ystavat, joten sinansa kylla ihan ymmarrettavaa.  

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0