Kartio

Sulhanen ei ole erityisen loistavia juttuja möläytellyt, mutta käytiin pikkuveljen kanssa hyvä keskustelu. Esittelin sille tyttöpuolisten kavereitten puutteessa netistä kuvista, millainen puku minulle teetetään. Selitin varmaan jotain kampauksesta myös. Se sitten kysyi, että ajattelinko, että mies tekee koko päivänä muuta kuin tuijottaa minua sydämen kuvat silmissä Aaww, niin söpöä. Ja ei, en itse asiassa ajatellut...

Senkun otat tisen kaason lisäksi. Tässä tilanteessa hyvin ymmärrettävää. Se raskaana oleva voi auttaa niin paljon kuin kykenee, mutta varsinkin lapsen syntymän jälkeen tarvitset varmasti jo järjestelyihin avuksi jonkun, jolla ei ole vastasyntynyttä hoidettavana

Ooh... Tekisipä mieli järjestää meillekin tuollainen, olisi niin paljon enemmän vaihtoehtoja ja löytyisi varmasti kaikille jotain kivaa. Ja näyttää niin herkulliselta! Mutta meille taitaa kuitenkin nyt tulla itse tehdyt karkit ohjeen kanssa, niin että jos joku tykkää, niin voi sitten tehdä itsekin.

Nörttejä ollaan, joten kutsuihin on haettu välineitä mm. Fantasiapeleistä... Ja auton ikkunalle tulee sydämeen teksti "All my base are belong to you". Koko minun perheeni musiikkiharrastus näkyy siinä, että saavat soittaa yhden häävalsseista.

En ole vielä katsonut Satuhäitä, joten en voi äänestää. Meidän häät oli vähän outo. Aineksia on kyllä hyvään sarjaan, mutta jotenkin keskityttiin vähän vääriin asioihin. Tulennielentä olisi ihan hauska juttu vaikka omiinkin häihin, mutta hääohjelmassa kannattaisi keskittyä vähän muuhun. Ja rupesi ärsyttämään Lolan asenne välillä, kun ei rock-teema tarkoita synkkiä häitä. Eikä rock ole sama kuin hevi, niin kuin se nainen sitten sanoikin.

Meillä on yksi kaaso ja neljä bestmania.

Soitin kaasolle heti kihlauksen jälkeen. Kerroin samalla aiheesta ylipäätään ilmoittamalla, että hänellä on velvollisuuksia tiedossa Oli siis jo aiemmin ollut puhetta, että jos tai kun menen naimisiin, hän on kaasoni.

Minä esitin jo ajat sitten toiveen, että tahdon kosinnan olevan yllätys ja että olisi kivaa, että mies polvistuu. Eiei-toiveita ei ollut juurikaan. Tein kyllä selväksi, etten kaipaa mitään leivokseen piilottamista tai jousiorkesteria. Ja kosinta oli juuri minulle ja meille sopiva - polvillaan sormuksen kanssa, mutta ihan arkisessa tilanteessa töistä tullessa meidän pihalla.

^ No jopas... Kysymys oli ilmeisesti siitä, että kysyit mitä pointtia aviolittossa on, jos ei oteta samaa nimeä. No, pointtia on siinä, että sitoudutaan toiseen loppu elämäksi (siis ainakin tarkoitus on) ja ollaan toisilleen lähimpiä omaisia lain edessä. Aika vähän se nimi siinä minusta painaa. Minua ei häiritse se, että otatte sinun nimesi, mutta se on outoa, että perinne on ilmeisesti sinulle se tärkein syy juuri tälle ratkaisulle. Ymmärrän kyllä perinteen kunnioittamisen ja yhteisen sukunimen ottamisen, niin meiin teemme, mutta meillä se johtuu siitä, että minä en ole erityisen kiintynyt nykyiseen sukunimeeni, mies sen sijaan on. Minua tökkii tuossa perinteessä sen lähtökohta. Siis se, että vaimoon on lyöty uusi omistajan ja holhoojan leima, kun tuo omistaja ja holhooja vaihtuu isästä aviomieheen. Ymmärrän myös sen, että tahtoo perheelle yhteisen nimen. Minullekin se on tärkeä asia. On kuitenkin aika kohtuutonta, että miehen nimellä on ilmeisesti teidän tapauksessanne etuoikeus perinteen ja jonkin mukamas itseoikeutetun aseman vuoksi. Eli jos muita vaakakupissa painavia asioita (harvinaisuus, kauneus, maineen saavuttaminen omalla nimellä) ei olisi, miehen nimi olisi teillä automaattinen ratkaisu, koska se on miehen nimi? Minusta sen sijaan se, että toisella on vielä opiskelut vaiheessa ja toinen on saavuttanut mainetta ainakin omalla alallaan, on ehdottomasti yksi painava syy jälkimmäisen valitsemiseen tilanteessa, jossa halutaan yhteinen nimi.

Minä otan miehen nimen. Ihan käytännön syistä. On helpointa, että meillä on sama sukunimi ja kun se on miehen nimi, kaikki olettavat oikein eikä tarvitse selittää. Ehkä siksi ei kaivata enempää hankaluutta siihen, että miehen nimi menee muutenkin kaikilta aina väärin ja omani on kaksiosainen, jolloin saan aina postia vain puolikkaalla nimellä. Ei siis enempää sekaannuksia, kiitos En ole erityisen kiintynyt omaan sukunimeeni, joten ei ole hankaluuksia luopua siitä. Miehen nimen ottaminen ei ole yhtä helppoa. Siinä ei ole mitään vikaa, ihan kiva nimi, mutta ei se tunnu erityisen omalta. Ei toisaalta tunnu alkuperäinen nimenikään. Identiteettikriiseilen siis oikein urakalla. Jos se olisi vain minusta kiinni, meistä tulisi moemmista Leppävuoria isäni äidin tyttönimen mukaan. Se ei kuitenkaan käy miehelle, mikä ei ehkä ole mikään ihme edit: Niin, piti vielä sanoa, että mitä tahansa nimeä en ole koskaan ollut valmis ottamaan. On muutamia inhokkisukunimiä, joita en ottaisi. Ei kuitenkaan onneksi sattunut sellaisella varustettua miestä kohdalle

Kihlapäivä valittiin - eli sulhanen valitsi, milloin kosii yllätyksenä - sen mukaan, milloin sai palkkaa, että oli varaa sormukseen. Näin romanttinen tarina sen osalta meillä

Eihän tuo kivaa ole. Ymmärrän kuitenkin senkin puolen, että vanhojen ja tiukkapipoisten sukulaisten kanssa tasapainotteleminen on välillä hankalaa ja vaatii ikäviäkin ratkaisuja. On tietysti perusteltua kysyä, kannattiko sitten loukata teitä noin mieluummin kuin antaa jonkun konservatiivisen isotädin "loukkaantua". On se kuitenkin minusta ihan ihmisen oma ongelma, jos ei kanssaeläjiään kykene hyväksymään.

Jyväskylässä Kortepohjan kirkko. Ylivoimaisesti rumin, mitä ikinä olen nähnyt. Siis ylivoimaisesti. Ja - yllätys yllätys - homevaurion takia pois käytöstä tällä hetkellä. Kuva löytyy täältä http://www.kirkkojyvaskyla.net/fin/etusivu...lueesta/?id=142 mutta se on hämmentävän edustava.

Riippuu ihan siitä, mistä kulttuurista puhutaan. Suomalaisessa perinteessä seksi on alkanut (viimeistään) kihlauksesta, joten huntu (sikäli kun sellaisia on käytetty) on ollut pahoilta hengiltä suojaamiseen. Monessa muussa kulttuurissa hunnuttaminen häissä ja joissain tapauksissa muutenkin, on kuitenkin merkinnyt lähinnä naisen/morsiamen "puhtautta" eli yleensä käytännössä neitsyyttä. Morsiamen paljastaminen sulhaselle hunnun takaa vasta vihittäessä on konkretisoinut sitä, kuinka mies ei ole edes nähnyt vaimoaan ennen häitä, eikä siten ole varmasti ainakaan päässyt lähikontaktiin. Niin kuin se tietenkään sitä todistaisi, mutta perinteet on perinteitä. Kulttuurista riippuen, siis. Suomalaisessa kulttuurissa tuo kruunu on tosiaan ollut se neitsyyden merkki.

No eipä tarvitse tätäkään miettiä, kun kaasoja on tasan yksi eikä sillä tarvitse mikään sen erikoisempi puku olla. Tulee missä tykkää, kunhan on juhlavaate.

Viedään kaikki avustajat (kaaso, neljä bestmania ja luultavasti osa sisaruksista) syömään häitten jälkeen jonnekin. Tuntuu kivalta muistamiselta ja mukava ajatus nähdä ihmisiä seuraavana päivänä häitten jälkeen tai kahden päivän päästä.

Meidät näillä näkymin ryöstetään kuvattaviksi ja vieraat saavat sillä aikaa valmistella luultavasti jonkinlaisen näytelmän, jolla "absaitsevat" meidät takaisin.

Minä olen jättänyt kihlasormuksen pois vain Lapin-vaelluksella. Todettiin miehen kanssa molemmat, ettei kuitenkaan ole varaa uusiin, joten parempi jättää autoon

Minulle ainakin tulee hopeiset tai ainakin hopeanväriset korut. Sormuksesta ei ole vielä tietoakaan. Valkokultainen voisi olla kivempi, mutta ainakin kihlasormus, joka jää sormeen, on keltakultainen. Minusta sormus kuuluu tavallaan uitenkin eri kategoriaan muiden korujen kanssa, ja kun se nyt loppuelämän on tarkoitus kantaa mukana, niin ehkä on ihan terveellistä aloittaa totutteu kullan ja hopean sekoittamiseen jo hääpäivän, kun tulevaisuudessa sitä on tiedossa kuitenkin Ai niin, rannekoruksi minulle tulee hyvin todennäköisesti mummuni vanha kultainen rannerengas, koska se on tunnearvoltaan niin tärkeä. Ei välttämättä sovi muiden kanssa yhteen, mutta tahdon sen joka tapauksessa. Jää tosin hihan alle vähän piiloon.

Kyllä huntu on neitsyyden merkki ollut. Joskus esimuinoin peittänyt kasvot kokonaan ja järjestetyissä avioliitoissa mies on nähnyt morsiamensa vasta, kun on huntu otettu pois. Myöhemmin se sitten on kai kutistunut jonkinlaiseksi neitsyen sädekehäksi tms. Eipä noilla perinteillä nykyisin väliä tunnu olevan. Tätini meni kolmatta kertaa naimisiin huntu päässä, kahden lapsen jälkeen. Eiköhän tössö taas kannata mennä ihan oman maun mukaan. Itse tahdon hunnun henkilökohtaisista syistä, mutta en missään nimessä ikinä haluaisi kävellä alttarille joku häkki päässä kankaan läpi tiiraillen.

Hyvin simppeli kutsu tekstin puolesta. Kannessa ei lue mitään, siinä on ainoastaan kuva. Sisäsivulla seuraava: Tervetuoa juhimaan ***** ja ***** häitä 25.4. Vihkiminn **** kirkossa klo 14:00. Hääjuhla ****** alkaen n. klo 15. Lisäksi kaksi säettä miehen kirjoittamaa runoa eri fontilla, ensimmäinen säe ylä- ja toinen alareunassa. Sisäsivun takana on sitten juhlaohjesääntö, jossa tämän natsimeiningin pehmentämiseksi lukee "Ylipäällikön päiväkäsitys eli epävirallinen selonteko häihin liittyvistä yksityiskohdista"

Ja nyt pidemmän lueskelun jälkeen tuli mieleen, että ihan tavallinen raesokeri olisi varmaan ihan jees. Lentää oletettavasti ihan hyvin, liukenee märässä (ja sitähän huhtikuussa pitäisi riittää), näyttää kohtalaisen paljon riisiltä ja sekaan voi vaikka heittää värin vuoksi hopeakuulia (kakuskoristeita siis). Onko kokemuksia kellään?

Meillä on kanssa ongelma tässä, kun ei saa heittää linnunruokaa eikä viitsisi roskata. Yksi idea oli ottaa pari viikkoa etukäteen koivunoksia sisään maljakkoon ja antaa niiden puskea silmua sen aikaa (häät huhtikuussa). Niitä voisi sitten viskellä. Täytyisi vaan olla tarkkana vihreän värin kanssa, että puku kelpaa vielä vuokralle myöhemmin...

Itse kaasona olleena ja nyt itse morsiamena olen sitä mieltä, että kaason kanssa pitää tehdä asiat mahdollisimman selviksi molemmin puolin. Itse olin aikoinaan toinen kahdesta kaasosta, ja olisi helpottanut, jos aikataulu olisi ollut aiemmin selvillä ja sovittu ja sitä kautta mahdollisuus sitoutua palavereihin, koristeluihin ym. paremmin .oinen kaaso oli itse tuore vaimo ja tiesi siksi hääjärjestelyistä listavasti lähes kaiken. Siksi ongelmia ei juurikaan ollut. Harmitti vaan, un oma panos jäi vähän pieneksi, kun ei toisaalta ehtinyt, toisaalta tiennyt mitä tehdä enemmän. Nyt itselläni on kaaso, josta tiesin kyllä jo etukäteen, että omapäinen on. On ihan turha odottaa tietynlaista hössötystä kovin paljoa, mutta toisaalta hänen kanssaan suunnittelimme ensimmäisen version puvustanikin. Kutsujen ja muiden muotoseikkojen suunnittelu hoituu onneksi lähinnä sulhasen kanssa, kutsuja tekemään tosin tarvitaan kaikki vapaaehtoinen työvoima, koska projektia on. Kaasolta odotan tukea ja käytännön apua nimen omaan hääpäivänä, mutta sen tiedän myös saavani. Hän on osoittautunut uskomattomaksi käytännön ihmeeksi mm. lakkiaisissani ja kahdessakin muutossa. En siis huolehdi ollenkaan pukeutumisesta, kimpun huolehtimisesta tai ylimääräisestä käsiparista H-hetkellä. Lisäksi tällaisissa auttavat miehen neljä bestmania. Lyhyesti: Kaasoa valitessa yleensä tietää aika hyvin, mihin on itsensä pistämässä. Ihmiset on erilaisia, ja enimmäkseen on ennakoitavissa, miten kukakin kaasona käyttäytyy. Jos kuitenkin ilmenee täysin odottamattomia (negatiivisia) tapoja ja piiretitä, kannattaa pistää kaaso suosiolla vaihtoon tai ainakin ottaa toinen rinnalle. On hirvittävän epäreilua stressata omasta puvustaan tai tukastaan toisen hääpäivänä.

Onko kenelläkään kokemusta siitä, mitä hevoskyydistä saa maksaa ihan tilan lähituntumassa? Meidän hääpaikan naapurissa on hevostila ja kirkon ja juhlapaikan väliä on sellaiset viisi kilometriä. En ole vielä tiedustellut hintaa (tai järjestääkö ko. talli kärryajeluita), mutta jos jollakulla on tietoa, niin kertokaahan ihmeessä uteliaalle.