Jump to content
Naimisiin.info

Kartio

Rouva
  • Viestit

    19594
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Kartio kaikki viestit

  1. Pöhpöh, siellähän se oli lopussa No höh, jäi sitten vaan huomaamatta
  2. ^ Samaa mieltä. Tavallisia, luontevia ihmisiä. Vaikuttivat ikein mukavilta. Ja "Viimein kaikki on hyvin!" oli jätetty pois!
  3. Juu en tarkoittanut tavaran kuskaamisella hääkaaria tai muita massiivisia juttuja, vaan esimerkiksi viinaksia, jos niitä ei oteta paikan puolesta, askarreltuja juttuja, koristeita, kukkia... Nämä voi tietysti isolta osin delegoida erilaisille alan yrityksille, joten ei se varsinaisesti ongelma ole. Tärkeintä on ilman muuta, että häät on siellä, missä itse tahtoo. Komppaan siis muita tässä - jos ette tahdo pitää häitä Turussa, niin sitten ette pidä. Valitkaa paikka vaikka sen mukaan, missä on kiva kirkko (jos kirkkovihkiminen) ja juhlapaikka, jos ette muuten osaa päättää, mikä noista olisi hyvä.
  4. Alice Kimin, Geean Davisin ja Cameron Diazin sormukset ovat kauniita. Tykkään siitä, että jotkut uskaltaa tehdä erilaisen ratkaisun, eikä tarvitse pakosta ottaa järkyttävää kökkälettä roikkumaan käteen. Ihan mistä tykkää tietenkin, mutta tavan vuoksi ei pitäisi tehdä tuollaisia ratkaisuja, ainakaan jos itse tahtoisi mieluummin jotakin muuta. En minäkään halua sormukseeni timantteja, vaikka se selvästi on Suomessa tapana. En tykkää värittömistä kivistä, joten metsästi huuto.netistä käytetyn sinisafiirisormuksen. On siinä kaksi pientä timanttiakin, mutta yhtä hyvin voisi olla olematta. Noista massiivisemmista kivoin on minusta Christina Aguilleran, vaikka en henkilöä itseään siedäkään. Sen voisin ehkä ottaa omaan sormeeni, mutta en kyllä, jos mies sisältyisi diiliin...
  5. Meille tulee Fresitaa, joka on siis mansikkakuoharia. Alkoholittomaksi Pommacia.
  6. Minusta kaikki keskiaikaiset kivikirkot ovat upeimpia. Niissä on jotain uskomattoman tunnelmallista ja vetoavaa. Keski-Suomen kasvattina ei ole sellaisia tuööut kamalasti kuitenkaan nähtyä, joten kauneinta en niiden joukosta osaa äänestää. Näissä kuvissa ehkä Espoon tuomiokirkko ja Messukylä ovat kärkipäässä, mutta kuva vaikuttaa aina paljon. Heitän kuitenkin tähän pakkaan oman korttini (tai pari), jotka miellyttävät sitten ihan eri tavalla: Päiväkummun Riihikirkko, josta en ikävä kyllä löytänyt yhtään ulkokuvaa: Ja Pihjajaveden Erämaakirkko, luvatta rakennettu, nimensä mukaisesti täysin korvessa. Ihana kirkko
  7. Kartio

    Penkin alle mennyt kosinta

    ^ Aamen. Minusta ainoa penkin alle mennyt kosinta on sellainen, josa morsian tai sulhanen on suunnitellut kosivansa tietyllä tavalla ja syystä tai toisesta se ei sitten onnistukaan. Ei sellainenkaan varmasti ole välttämättä maailmanloppu, mutta pieleenhän asiat tavallisesti menee, jos suunnitelma menee mönkään.
  8. Taisi ottaa koville kun joku tuolla sanoi papin puhetavasta jotain Pääkaupunkiseudulla puhutaan keskimäärin Suomen täydellisintä suomea. Sitä on suomea opiskelevan ulkomaalaisenkin helpompi ymmärtää kuin jotain murretta. Ts. ei jätetä kirjaimia sanojen lopusta pois (satakunta/länsirannikko) ei lisätä turhia konsonantteja tai muuteta vokaaleja (savo). Ensinnäkin papin puhetyyli ärsytti minuakin, ei kuulostanut miltään ainakaan minulle tutulta murteelta, enemmän vaan jotenkin hirvittävän hyökkäävältä puhetavalta. Toisekseen puhainta suomea puhutaan Keski-Suomessa, tarkalleen ottaen Keuruulla. Kaikkialla kehä kolmosen ulkopuolella ei puhuta murretta. Ei siinä taida yleensä kateutta tarvita motiiviksi, että kritisoi (tosi-)TV-ohjelmia, se tuntuu olevan aika luontainen reaktio useimmilla. Toisia vaan ärsyttää eri asiat kuin toisia, niin kuin nyt toisia morsian ja toisia sisko. Minusta on vähän hassua lähteä dissaamaan toisen ilmettä alttarilla, kun kyse ei ole käsikirjoitetusta sarjasta ja ammattinäyttelijästä, vaan ihan oikeista ihmisistä. Ehkä ongelma on siinä, että oikeassa elämässä alttarilla pappiin päin seisovan parin kasvot näkee vain pappi, joten meille tavallisille kuolevaisille tuttu asetelma on se jenkkiläisten TV-sarjojen draama, jossa pari joko tuijottaa toisiaan leveä hymy kasvoilla tai nieleskelee onnenkyyneliä. Tuskinpa se kaikilla ihan niin oikeasti menee - ainakaan kipeänä.
  9. ^ Vatsankohat jäi minullakin ihan entisenlaiseksi tuo sama korsetti päällä, joten pyysin ompelijaa pienentämään sen. Nyt on sopiva ja muotoilee kivasti
  10. Minusta eilisissä Satuhäissä morsiamen sisko oli kaikkien sympaattisimman oloinen. Jos on sovittu, että sisko järjestää, niin kai se sitten järjestää. Ei se ole mitään joka asiaan puuttumista, vaan sen homan hoitamista, mikä on itselle uskottu. Enkä muuten tajua yhtään, mikä siinä mainostoimiston miehen puheessa oli v*ttuilua, ja uskokaa huviksenne, olen yleensä aika hyvä spottaamaan sellaiset. En kuitenkaan lähtisi morsiantakaan tuomitsemaan ilmeitten tai muun perusteella. Jos on kipeä, ujo ja jännittää alttarilla, niin tuskin siihen ilmeeseen kamalasti kiinnittää huomiota. Itse taidan ainakin näyttää ihan hirveältä, jos jännitän jotain. Purkan jauhaminen suu auki on kyllä aika kornia, mutta jäi minulta huomaamatta. Sulhasessa ei kiinnittänyt huomiota mikään muu, kuin ällöttävä pääkaupunkiseutulainen puhetapa, joka tosin kuului lähinnä laulussa. Kuulosti jotenkin nii inhottavan löysältä...
  11. Meillä sulhanen saa pukunsa reilulla satasella vuokralle, kun oma teetetty vuokrapukuni (siis jää liikkeeseen vuokrattavaksi, mutta on minun suunnitelmani ja mittojeni mukaan tehty) maksaa vajaat viisisataa. Ei ole oikeastaan kysymys pihistyksestä tai panostuksesta, morsiuspukujen vuokrahinnatkin vaan on paljon kalliimpia kuin frakkien, shakettien ym.
  12. Nyt on ihan mielenkiinnosta pakko kysyä, miksi morsiuskaari on niin monelle ehdoton eiei? Ei meillekään sellaista tule, mutta se johtuu lähinnä siitä, ettei ole mitään loogista paikkaa sille. Minusta se olisi ihan nätti koriste, jos olisi selkeä paikka pöydän takana tms. mutta ei mikään ehdoton pakko saada -juttu. Mikä siis kaaressa nostaa ihmisten karvat pystyyn, kun en ole huomannut kenenkään listaavan kuitenkaan esimerkiksi pöytäkukkia tai muita koristeita?
  13. Minusta kyllä stripparin katsominen on aika paljon henkilökohtaisempi juttu kuin pornon, varsinkin jos on joku yksityinen sylitanssi järkätty. Pornossa ei kuitenkaan ole esiintyjien ja katsojien välillä minkäänlaista kontaktia, ei fyysistä eikä muutakaan. Itse sanoin miehen polttariporukalle, että tissibaari on ihan jees, jos välttämättä haluavat mennä, mutta mikään privaattijuttu ei käy. Eivät menneet edes tissibaariin, ei ollut kiinnostusta sen enempää sulhasella kuin muillakaan. Hyvä näin. Ja samat säännöt pätee kumpaankin suuntaan meillä: Ei strippareita muuten kuin jossain baarissa isommalle yleisölle ja polttariohjelma hyväksytetään toisella etukäteen, vaikka asianosainen ei tietenkään mitään tiedäkään. Miehen polttarit siis onnistuneesti takana, omani vielä edessä.
  14. Tässä meidän resepti, muunneltu drinkistä nimeltä Uraani: 1/10 80-prosenttista viinaa 1/10 Energiajuomaa 3/10 Päärynä-Mehukattia 5/10 Spritea Täytyy tarjoilla todella kylmänä, ettei ole liian makea.
  15. ^ Kyllä ne pöytäliinat on 150€, mutta eihän niitä ole pakko ottaa, vaan voi hoitaa itsekin. Meillä rahoittajapuoli arvioi, että 150 on aika pieni hinta verrattuna liinojen hankkimisen, pesemisen ym. vaivaan. Mökin voi vuokrata yöksi ja joko ilmoittaa, montako siellä nukkuu tai käyttää sitä vain loppuyön juhlimiseen. Erona näissä on se, että yöpymistä varten petaavat tietenkin sängyt valmiiksi.
  16. No niin. polttarit ovat nyt menestyksekkäästi ohi. Kävivät kaupungilla touhuamassa ensin ja menivät sitten mökille. Mies pääsi istumaan moottorikelkan kyytiin ja heittelemään jäällä uimahousuissa juoksevia kavereitaan vesi-ilmapalloilla Nautti olostaan ilmeisesti todella paljon ja oli kaikin puolin tyytyväinen.
  17. En ikävä kyllä osaa auttaa, kun pitsi on ompelijan valikoimasta ja käsitin, että hän tilaa sitä Englannista
  18. ^ Ne on leikattu irti samasta pitsistä mitä helmassa on ja ommeltu sitten tuohon kiinni. En tiedä yhtään, vaatiiko jotain ihmeellisempää konetta, että saa ne ommeltua, vai onnistuisiko ihan perus ompelukoneella. Liimata tietysti varmaan ainakin voi.
  19. Onpa piristävää kuulla miegen näkökulmaa häihin ja järjestelyihin. Lisäksi tuli sellainen olo, että jos nyt ymmärsin oikein että olette keski-ikäinen miespari ja saitte molempien molemmat vanhemmat osallistumaan häihinne, niin maailmalla saattaa vielä olla toivoa
  20. Onko kenelläkään kokemusta Laukaan Puustellin pitopalvelupuolesta? Häät on ensi kuun lopulla ja kiinnostaisi kovasti kuulla kokemuksia ruokapuolesta. Kesällä käytiin paikan päällä aamulla ennen jonkun päivällä alkavaa häätilaisuutta ja tuoksu oli ainakin mieletön. Myös kaikki käytännön järestelyt ja ruokalistasta sopimiset on sujuneet hienosti.
  21. Hyvin tehty, kermainen lohikeitto on minusta ihan hyvä juhlaruoka. Ainoa ongelma on se, että yleensä ihmiset odottaa saavansa häissä tukevan ruoan ja tulee paikalle nälkäisinä, joten keittoruoka saattaa jättää mahan vähän turhan tyhjäksi. Tämän voi tietenkin ratkaista tarjoamalla keiton lisäksi muutakin ruokaa tai mainitsemalla kutsussa ohjelmasta sen verran, että luvassa on keittolounas. Näin vältytään väärinkäsityksiltä ja nälkäisyyttään kärttyisiltä vierailta. edit: Vielä sanottava sen verran, että ainoissa häissä, joissa itselleni jäi kumma fiilis ruoasta, tarjottiin ainoana ruokana kinkkukiusausta. Ei siinä mitään vikaa ollut, mutta ei minusta kovin juhlavaa ruokaa. Kummallinen ratkaisu.
  22. No nyt on vähän enemmänkin eiei-listaa kuin se, että olisi kiva jos kukaan ei kuole kesken. Ensinnäkään meillä ei tallota lattiaa tai toisen jalkoja kakkua leikatessa. Oltiin sulhasen kanssa tästä onneksi samaa mieltä. Meillä ei myöskään ole tarkkaa istumajärjestystä, vaan ohjataan toisilleen tutut ihmiset suunnilleen samoihin pöytiin keskenään. Heittokimppua ei tule, vaan heitän ihan oikean kimppuni. Pöytiin ei tule ohjelmaa eikä ruokalistaa, koska ohjelma ei ole kovin tarkkaan aikataulutettu ja ruoka on heti alussa. Bändiä ei tule, koska sopivaa ei löytynyt. Enimmäkseen nämä tosin ei ole ehdottomasti kiellettyjä juttuja, vaan ainoastaan perinteitä, joita me emme koe niin omiksemme, että tahtoisimme noudattaa. Kukin tyylillään. Oikeastaan ainoa ehdoton eiei on tuo heittokimppu.
  23. Tässä minun sormukseni. Vihki on vielä tässä pienentämättä, joten ei istu mitenkään hurjan hyvin. Kihla siis keltakultarengas, jonka pinta on ikään kuin rikottu, vihi taas keltakultainen, jossa suurehko sinisafiiri ja kaksi pikkuista timanttia. Ja kaverina vielä kauniiksi pureskeltu sormeni. Pitää yrittää tuostakin paheesta päästä häihin mennessä...
  24. Sulho näki viime yönä unta, että hääpukuni (jota hän siis ei näe ennen häitä) oli ihan kamala. Siinä oli hirveän röyhelöinen yläosa ja jostain käsittämättömästä syystä siihen kuului pitsiessu. Minä taas näin unta, että hai sormukseni, joka on pienennettävänä, ja se olikin vielä isompi ja lisäksi kolmionmuotoinen. Näin ne hääsuunnittelut ja pieni stressikin menevät alitajuntaan...
  25. Eilen oli kyllä molemmissa aika mitään sanomattomat jaksot. Ihan kivat parit, mutta ei niistä paljoa jäänyt kuitenkaan mieleen. Satuhäissä ärsytti ihan älyttömästi se juontaja taas. "Johannan maailma romahtaa." Joo. Näytti tosi romahtaneelta. Meidän häissä pari oli samoin ihan kiva, mutta ei kyllä jäänyt pahemmin mitään mieleen. Taas oltiin floristilla, johan se kerran nähtiin. Lahjaostokset olisi voinut toetuttaa mielenkiintoisesti, mutta minusta se oli aika tylsä nyt.
×
×
  • Create New...