Pähkinä.

Naikkari
  • Content count

    13766
  • Joined

  • Last visited

About Pähkinä.

  • Rank
    VIP

Profile Information

  • Gender
    Female
  • Paikkakunta
    Päijät-Häme

Recent Profile Visitors

2640 profile views
  1. Lainaan itseäni tuolta Pitopalvelu Lahti -ketjusta tännekin, hyvät tekijät ansaitsee monta suosittelua:
  2. Mä voin suositella kampaajaksi Riikkaa Salon RF:stä Vesijärvenkadulla, itse olin ainakin todella tyytyväinen sekä hääkampaukseen että pariin muuhun kampaukseen. Olen myös ollut pari vuotta hänen asiakkaanaan, nyt sijaitsee valitettavasti vähän väärällä puolen kaupunkia. Meikkaajaksi suosittelen ehdottomasti Christian Patrikaista Dluxista Aleksanterinkadulta. Teki ihan mielettömän kauniin meikin ja osasi ottaa huomioon sen, että mulla on toisella puolen kasvoissa olevan arven takia silmät ihan näkyvästi eri muotoiset. Odottelen vain sopivaa tekosyytä, että pääsisin joskus taas käymään meikissä siellä. Sokerointiin suositukseni on Beauty Bistron Suvi. Geelikynsien tekijä karkasi Helsinkiin, mutta kaverin kokemusten perusteella voin suositella geeli- ja rakennekynsiin sellaista kuin Tmi Linda Kristiina Sipilä. Tekee todella, todella upeita kynsiä, käykää vaikka facebookista katsomassa, sieltä löytyy sivut.
  3. Mun piti tulla suosittelemaan jo silloin häiden jälkeen, mutta tässä vierähti melkein pari vuotta Meillä oli Pito-Alma meidän häissä vuonna 2013. Hinta oli kohtuullinen, ruoka herkullista ja palvelu aivan loistavaa. Pitopalvelu oli juhlissa lähes näkymätön ja olivat tehneet meillä yllätyksenä ihanan hääkakun, jossa joka kerros oli eri täytteellä, kun ei oltu osattu palaverissa sanoa, minkä makuista haluamme. Palaveri ennen häitä sujui mainiosti ja henkilökunta oli todella mukavaa Suosittelen, ehdottomasti!
  4. Glamourissa on vuokrapukuja sekä myyntipukuja, montaa eri hintaluokkaa. Josefiinassa ei oo vuokrapukuja, koska ne on kaikki, tai ainakin lähes kaikki, kalliimman hintaluokan pukuja. Kavaljeerista et kysynyt, enkä oo varma, mutta luulisin että sieltä voisi löytyä vuokrapukuja.. Sinne ei tarvii ajanvarausta. Glamourissa ja Josefiinassa on kyllä hyvä palvelu molemmissa
  5. ^^ Mullahan oli satuile vähän sama homma, tyttönimellä jäi mun uuden nimen myötä enää 19 henkilöä Ja olin myös ainoa omalla etunimellä Toisaalta yleisempään vaihto on tietysti sikäli hyväkin, ettei välttämättä niin helposti kukaan saa osoitetietoja ja puhelinnumeroa, jos nyt vainoharhaiseksi ruvetaan En kyllä tiedä, onko uudella sukunimellä muita ihmisiä samalla etunimellä, mutta on se ainakin hyvin mahdollista
  6. Mä ajattelin, että se olisi haikeampaa. Mutta suurin osa haikeudesta taisikin kasautua aikaan ennen häitä, jollei jopa kaikki. Miehen sukunimi tuntuu jo nyt ihan oikealta ja kotoisalta, vaikka häistä on vain päiviä Ehkäpä tein sen totuttelutyön jo pohdiskellessani tuota nimenvaihtoa.. Mutta nyt en vaan malttaisi odottaa, että saan kaikki asiat kuntoon omalla nimelläni: työsähköpostissa, asunnon ovessa ja henkkareissa on edelleen vanha nimi.
  7. Ei kaduta, ihan kotoisalta tuntuu vaikka muutos oli aika suuri
  8. Mä ostin miehelle Tissotin kellon, johon kaiverrutin meidän nimikirjaimet ja hääpäivän. Ilmeisesti tykkäsi
  9. Herättiin rauhassa kotona ja syötiin aamupalaa, sitten haettiin juhlapaikan koristeet ja lahjat ja kaikki muutkin tavarat anoppilasta ja mun vanhempien luota. Loppuilta rauhoituttiin, katseltiin kuvia ja muita muistoja ja lepäiltiin vaan
  10. Hyvin sain unta, puolilta öin mentiin miehen kanssa nukkumaan Oltiin kyllä niin väsyneitä, ettei mikään ihme
  11. ^^ Mullekin on jäänyt Lahden keskustan K.J. Kaukosta lähinnä huono maku suuhun. Kerran siskolle lahjaa ostaessani (olisin siis ollut jo maksamassakin sen, myyjä oli paketoimassa sitä) myyjä otti jopa toisen asiakkaan siihen väliin! Ja ryhtyi hoitamaan hänen kellonkorjausasiaansa siinä, mä jouduin jäädä odottamaan Usein muullonkin tullut sellainen olo, että asiakkaina arvostettaisi enemmän varakkaampia Olisi tehnyt mieli marssia ulos, mutta eihän sieltä edes pääse. Lahden Aleksanterinkadun Kultajousesta mulla on puolestaan pelkästään hyvää sanottavaa, ihan loistopalvelu! Laitan siitä pidempää tarinaa tuonne Kultajousi -ketjuun vielä.
  12. ^ Muistaakseni oon täältäkin lueskellut, että monet on tehneet sylivauvojen kohdalla erityispoikkeuksen, vaikkei muita lapsia olekaan kutsuttu. Yleensä ihmiset vissiin ymmärtää tämän, vauvaa kun on paha jättää hoitoonkaan Eli mun mielestä se ei ainakaan velvoita kutsumaan kaikkia lapsia.
  13. ^Samaa mieltä. Kunhan jako on selkeä, eikä esim. niin, että kutsutaan vain "ne kivat" lapset - tästä voi kuitenkin joku oikeasti pahoittaa mielensä. Tai toki se on ihan hääparin oma asia, jos kutsuu esim. osan kavereiden lapsista ja jättää osan kutsumatta, mutta sitten täytyy varautua siihen, että joku luultavasti loukkaantuu. Lapset tuntuu olevan jotenkin niin arka aihe näissä hääjutuissa, että nurinaa saattaa kuulua joka tapauksessa, jätetään kutsumatta sitten vain osa tai ihan kaikki lapset. Me kutsuttiin vain sisarusten lapset, eli serkkujen ja kavereiden lapset jätettiin kutsumatta. Saatiin tällä tavoin vähennettyä kutsuttavien lasten määrä jostain 35:stä alle kymmeneen. Meillä on vielä talvihäät, jolloin tuollaista lapsilaumaa saattaisi olla hieman hankala hallita, kun kuitenkin joudutaan olemaan koko ajan sisätiloissa, eikä lapset pääse purkamaan ylimääräistä enegiaa ulkona. Mitään palautetta ei olla hommasta saatu, tietääkseni kukaan ei ole nurissut asiaa vanhemmillekaan. Vain yksi pariskunta jäi lapsipolitiikan vuoksi tulematta (eivät kyllä sitä sanoneet), mutta ei pahastumisen vuoksi, vaan koska heidän nuorimpansa on häiden aikaan vain neljäkuukautinen. Tuskin olisivat tulleet, vaikka lapset oli kutsuttukin, koska heillä olisi ollut kuuden tunnin ajomatka kahden pienen lapsen ja pienen vauvan kanssa. Nimietiketistä en osaa sanoa, mutta en ottaisi siitä hirveästi paineita, kun ihmiset ei näytä sitä tuntevan hirveän hyvin muutenkaan. Mekin saatiin kuulla, että aina naisen nimi pitäisi olla ensin, mutta tuntui typerältä laittaa miespuolisen ystävän avovaimon nimi ensin, kun ei häntä olla edes nähty. Laitettiin siis ensin sen "varsinaisen kutsuttavan" nimi ja sitten puolison. Lapset luettelin etunimiltä erikseen, en katsonut tarpeelliseksi laittaa sukunimiä (sisaruksille annettiin kutsut kuorineen käteen). Tapauksissa, joissa tunnettiin koko pariskunta, laitettiin sitten naisen nimi ensin, että anoppikin oli tyytyväinen
  14. Pinksu, se on Blue by Enzoanin Arlington. Näköjään vuoden 2008 mallistoa, en osaa sitten sanoa, onko miten vaikeaa enää löytää