Wilmis

Tampereen seutu

1237 viestiä aiheessa

Apua! Pää menee ihan pyörälle näitä lueskellessa :rolleyes:

Tämmöisistä Tampereen paikoista kaipailisin kokemuksia, jos joltain löytyy:

- TAKK

- Kalevan Kilta

- Lamminpään osuuskunnan talo

Ja eikös Nekalan siirtolapuutarhallakin ole jokin isompi juhlatalo siinä pihassa? Siitäkin lisätietoja otetaan mielellään vastaan. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En ilmeisesti tänne käynyt kirjoittamassa kokemuksia Olympia-salista, vaikka muistin niin tehneeni.

Häät siis olivat viime kesänä ko. paikassa ja onnistui ihan hyvin. Tilakriteerinä meillä oli, että kaikkien on samaan tilaan mahduttava ja ei tilavuokraa.

Olympiassa ei siis tilavuokraa tarvitse maksaa, kun ruoat tulee heiltä. Kommunikointi onnistui paikkaan ihan hyvin, mitä nyt pientä kangertelua, kun joku oli lomalla ja toinen ei ihan ollut mukana suunnitelmissa.

Ainoa selkeä miinus tulee ruoasta. Suunnittelimme täysin oman menun ja keskustelin suoraan kokin kanssa ja kaikki piti onnistua. Ruokien sisällön kirjoitin sähköpostilla erittäin yksityiskohtaisesti, mutta silti ne eivät olleet aivan sitä, mitä halusin. Vieraat eivät tätä huomanneet, mutta itsellä oli tietty mielikuva, joka ei ihan täyttynyt.

AV-laitteiden taso on Olympiassa todella hyvä: Liitimme oman tietokoneen äänentoistoon ja soitimme musiikit iTunesin kautta ja lavan yllä on todella suuri valkokangas, jolla onnistui Guitarheron soittelu. Vieraita meillä on loppujen lopuksi reilu 80 alkuperäisen noin sadan sijaan ja pöytien väliin jäi reilusti väliä ja tilan etuosaan riittävä tanssilattia.

Jos joku paikkaa miettii, niin voin vastata yksityiskohtaisempiinkin kysymyksiin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onko kenelläkään kokemuksia Uskilan liikuntahallista/tanssilavasta tai Metsäkansan Tapiolasta???

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Apua! Pää menee ihan pyörälle näitä lueskellessa :rolleyes:

Tämmöisistä Tampereen paikoista kaipailisin kokemuksia, jos joltain löytyy:

- TAKK

- Kalevan Kilta

- Lamminpään osuuskunnan talo

Ja eikös Nekalan siirtolapuutarhallakin ole jokin isompi juhlatalo siinä pihassa? Siitäkin lisätietoja otetaan mielellään vastaan. :)

Olen ollut Kalevan killassa vuosijuhlissa ja paikka oli ihan kiva. Saapuessa oli heti laskeuduttava portaat, joten jos on liikuntarajoitteisia/lastenvaunuja yms. niin kannattaa tarkistaa onko siellä muuta reittiä sisään.. Keittiöpuolesta en osaa sanoa, koska en siellä käynyt, enkä tiedä mistä ruuat oli hankittu. Eteistila sohvaryhmineen oli mukava ja itse juhlatila myös varsin viihtyisä. Ihan tarkkaan en muista, mutta saattoi olla, että juhlasalissa oli jotain pylväitä (?), jotka rajoittivat näkyvyyttä hieman, mutta fiksulla pöytien sijoittelulla tuskin ongelma. Vessat olivat melko pienet, mutta hyvin siellä pärjäsi pitkän juhlapuvun kanssa. Piha-aluettahan siinä ei ole, vaan ovi on suoraan kadulle (ellei sitten ole jotakin takaovea pihan puolelle, en tiedä...)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tässä nyt iski pieni paniikki :girl_mad:

Luulin jotenkin olevani ajoissa,kun alettiin suunnittelemaan häitä vuotta ennen eli häät 11.6.2011.

Mutta nyt tulikin ongelmia jatkopaikan suhteen..

Ensimmäinen vaihtoehto ois ollu pispalan haulitehdas mutta ensimmäinen mahdollinen vapaa vasta loka 2011.

No tänään sain tehtyä alustavan varauksen näsirinteeseen mutta sekin olis elokuussa ja huomasin siinä sellasen miinuksen,että saa juhlia 02 asti ja se ei kyllä meille käy.

Olen nyt surffaillu netissä ympäriinsä mutta kun ei vaan löydy.

Osaisko joku täällä auttaa eli paikka saman henkinen kuin haulitehdas,omat juomat,vieraita max.50.

Majoitus plussaa.Juhlia saa niin pitkään kun jaksaa.

Ja välimatka Tampereelta max.40km.

Kiitos :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ajattelin tulla kertomaan meidän hääjuhlapaikastamme eli Pälkäneen Nuijantalosta, itse en siitä juuri täältä mainintoja löytänyt. Vietimme siis häitämme Nuijalla 6.3.10 enkä voi juuri muuta kuin kehua paikkaa:

+ Vuokrausta hoitavan ihmisen kanssa kaikki sujui tosi hienosti, pääsimme katsomaan paikkaa niin monta kertaa kuin halusimme/tarvitsimme (kävimme vissiin 5 kertaa ennen häitä mm. DJ:n kanssa katsomassa musiikkilaitteistoa) ja hän vastaili ystävällisesti kaikkiin tiedusteluihimme yms.

+ Juhlaviikonloppuna saimme avaimet jo torstaina ja pääsimme myös silloin laittamaan salia kuntoon. Olla sai lauantaina niin myöhään kuin halusi, eikä sunnuntainakaan ollut kiirettä siivouksen kanssa, riitti, kun tila oli tyhjillään sunnuntai-iltaan mennessä

+ Tilat on kauniisti ja hillitysti remontoitu ja sali on todella tilava (meidän n. 100 henkeä mahtui sinne todella hulppeasti, saimme todella paljon liikkumatilaa pöytien väliin, tanssilattian käytännössä siirtämättä pöytiä ja sekä lasten puuhanurkkauksen että aikuisten oleskelunurkkauksen mahtumaan saliin ilman minkäänlaisia ongelmia; uskoisin, että saliin saisi n. 150 vierasta vielä varsin tilavasti sijoitettua).

+ Muutkin tilat ovat varsin toimivat.

+ Salissa olisi ollut mahdollisuus käyttää talon äänentoistolaitteita, utukonetta ja videotykkiä.

+ Vuokra viikonlopulta oli mielestäni varsin kohtuullinen 650 e.

Jos jotain negatiivista täytyy mainita, niin

- Parkkitilaa talon välittömässä läheisyydessä ei ole ihan hillittömästi (kaikki meidän vieraamme saivat kuitenkin autonsa mahtumaan, vaikka yksi parkkialue olikin ilmeisesti kunnan hoidosta niin luminen, ettei siihen päässyt ajamaan)

- Vessat eivät olleet yhtä tyylikkäät kuin muut tilat, mutta siistit ja toimivat.

- Kadun toisella puolella on keskeneräinen kerrostalotyömaa, joka kesällä saattaa pistää jonkun silmiin. Nyt talvella sitä ei lumen alta huomannut ollenkaan.

Kiva kuulla, että tykkäsit tilasta. Meillä on tuolla juhlat 7.8. ja tähän on tosiaan hienosti sujunut yhteydenpito emännän kanssa. Mielestäni toi avainten saanti noin ajoissa on todella iso plussa. Jos vaikka olisi vähän vähemmän stressiä viimeisenä iltana. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli häät toukokuussa Hatanpään kartanossa. Aivan upea paikka. Antti Ekola, joka toimi valokuvaajanamme kehui myös juhlapaikkaa vaikka oli nähnyt jos jonkinlaisia uransa aikana.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nyt olis jo meilläkin vähän kiire, vuosi aikaa (12.6.2011)ja mietimme hääpaikkaa. Haussa on pieni paikka, vieraita max 50, 30-40 todennäköisesti. Pitäisi saada oma pitopalvelu ja juomat, ja olla jokin tila vihkimiselle. Aiotaan siis pitää siviilivihkiminen juhlapaikalla :gpari:

Monta paikkaa olemme katselleet, mutta mikään ei oikein sytytä ja suurin osa on tarkoitettu n. 100-> hengen juhliin. Apua?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei. Täälläkin kyselen, että onko kellään kokemusta Lamminpään osuuskuntatalosta taikka Suoraman työväentalosta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän häät tulee olemaan Vahannan nuorisoseuran talolla, Ylöjärvellä. Vuokra pe-su ajalle 350e, plus astiat 50e.

Paikkana ei mikään valtavan pramea, mutta toisaalta en sellasta kaipaakkaan. Ite pitää siivota, mutta saa myös viedä omat juomat ja pitopalvelun.

Tässä linkki

Tuolla nettisivuilla ei niin kamalasti ollut tietoa noista, mutta soittamalla selvisi. Ja tosiaan siis sitä on jo laajennettu ja rempattu, toisin ku tossa etusivulla lukee.

Toinen paikka mitä pohdittiin, oli Päivölä Lavajärvellä. Se vaikutti ainakin ihan tilavalta, ja hyvin saman tyyliseltä kun toi meidän paikka, mutta päädyttiin sijainnin takia tohon Vahantaan.

Laitan vielä tonne Päivölään linkin:

Päivölä

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei!

Omat häät on nyt juhlittu Hotel Tammerissa pari viikkoa sitten, joten ajattelin laittaa tänne hieman kokemuksia paikasta (ketjussa ei taida ajankohtaista tietoa hirveästi olla) :)

Vieraita meillä oli 80, ja pidimme Tammerissa siis vastaanoton. Bändiä meillä ei ollut, vaan musiikki tuli CD-levyiltä. Salin keskellä on pieni tanssilattia, ja pöydät sommiteltiin sen ympärille ja "yläparvelle" ikkunoiden luokse. Musiikkia saa esittää 23.30 asti (ainakin maanantai-iltana), mutta onneksi keskustassa noita jatkopaikkoja riittää!

Plussaa

- Hotelli on todella kaunis ja juhlava, ja remontin jälkeen huoneet ja muut tilat ovat viihtyisiä

- Henkilökunta on ystävällista, ja vaikka pari mutkaa matkaan sattuikin, palvelu oli pääasiassa hyvää

- Ruoka oli erinomaista (joskin annokset olivat aika pieniä - onneksi oli kuuma päivä ja kenelläkään ei ollut hirveää nälkää), ja pöytiintarjoilu sujui nopeasti

- Hääkakku tuli Lahdelman leipomosta, ja oli juuri sellainen kuin halusimmekin (maksoimme erikoisemmasta kakusta n. 30 euroa ekstraa)

Miinusta

- Juomat ovat kalliita, ja kaiken tarjottavan pitää tulla talon kautta. Asiakasomistaviinit olivat onneksi 20 euroa pullo, muuten olisimme maksaneet 33e pullo. Olut ja siideri olivat 6-7 euroa lasi

- Juhlasalin äänentoistojärjestelmän kautta ei saa kunnon diskoa aikaiseksi - ruokailun taustamusiikki (jazzia, bossa novaa) tuli kaiuttimista ihan hyvin, mutta disko ja r'n'b aika surkeasti. Jos siis haluat kunnon jytän päälle, kannattaa panostaa ja vuokrata oma pieni järjestelmä..

- Sokos Hotellien myyntipalvelu vastasi sähköposteihin joskus aika nihkeästi (vastausta sai odottaa parikin viikkoa - asun Lontoossa joten asioista sovittiin spostin välityksellä)

Hinnoista

- Juhlasalin tilavuokra on 650e (johon siis kuuluu kaikki ruokia, juomia ja kukkia lukuunottamatta)

- Pöytiintarjoiltava menumme maksoi 34e henkilö

- Mainitsin edellä viinien hinnoista - drinkit tuntuivat myös aika kalliilta, joten loppujen lopuksi tarjosimme vieraille "vain" viinit, oluen, siiderin ja limpparit

- Huoneista vieraamme maksoivat 110-130e yö - meidän Mannerheimin sviittimme oli 120e yö

Kaiken kaikkiaan suosittelisin Tammeria muillekin morsiamille! Kysykää ihmeessä jos haluatte lisää tietoa :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei,

Haussa olisi Tampereelta tai edes Pirkanmaalta tunnelmallinen, esim. tummat hirsiseinät, ei siis mikään "pramea" juhlapaikka noin 80-100 henkilölle. Olisiko ehdotuksia? :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän häät tulee olemaan Vahannan nuorisoseuran talolla, Ylöjärvellä. Vuokra pe-su ajalle 350e, plus astiat 50e.

Paikkana ei mikään valtavan pramea, mutta toisaalta en sellasta kaipaakkaan. Ite pitää siivota, mutta saa myös viedä omat juomat ja pitopalvelun.

Tässä linkki

Tuolla nettisivuilla ei niin kamalasti ollut tietoa noista, mutta soittamalla selvisi. Ja tosiaan siis sitä on jo laajennettu ja rempattu, toisin ku tossa etusivulla lukee.

Tämä Vahannan nuorisoseuran talo vaikuttaa ihan kivalta, kun on näköjään rempattukin juuri... Ja vuokra varsin edullinen! Osaatko annael tai joku muukin kertoa enemmän tästä paikasta: Millainen on ympäristö? Onko ihan tien vieressä? Mahtuvatko kaikki ihmiset siis yhteen tilaan? Entä millaiset pöydät ja tuolit tuolla on?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei!

Olisin kovin kiitollinen, jos joku osaisi kertoa Kangasalan Kontulasta tai Äijälä-talosta. Molemmista niin huonot nettisivut:( Ulkoa kivannäköiset mutta eniten nimenomaan mietityttää minkälaiset nämä olisi sisältä? Iso tilaa vai pieniä huoneita, vanhaa, uutta jne.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän häät tulee olemaan Vahannan nuorisoseuran talolla, Ylöjärvellä. Vuokra pe-su ajalle 350e, plus astiat 50e.

Paikkana ei mikään valtavan pramea, mutta toisaalta en sellasta kaipaakkaan. Ite pitää siivota, mutta saa myös viedä omat juomat ja pitopalvelun.

Tässä linkki

Tuolla nettisivuilla ei niin kamalasti ollut tietoa noista, mutta soittamalla selvisi. Ja tosiaan siis sitä on jo laajennettu ja rempattu, toisin ku tossa etusivulla lukee.

Tämä Vahannan nuorisoseuran talo vaikuttaa ihan kivalta, kun on näköjään rempattukin juuri... Ja vuokra varsin edullinen! Osaatko annael tai joku muukin kertoa enemmän tästä paikasta: Millainen on ympäristö? Onko ihan tien vieressä? Mahtuvatko kaikki ihmiset siis yhteen tilaan? Entä millaiset pöydät ja tuolit tuolla on?

Toi talo on siis aika Ylöjärven perukoilla, eli alkaa olemaan jo hiukan sellasta "maalaismaisemaa". Tie menee kyllä vieressä, ja jonkun verran on asutusta lähellä, muttei siis aivan vieressä kuitenkaan. Tie ei kuitenkaan ole mikään hirveen vilkasliikenteinen, joten meitä se ei ainakaan niin haittaa. Ympäristössä on myös aika paljon puita ja pensaita, joten se ehkä vähän kans helpottaa sitä tien vieressä oloa.

100 ihmistä mahtuu samaan tilaan, mutta siitä enemmän voi olla aika ahdasta. Pöydät oli sellaset tosi perus, kun toi tila on aika paljon kaikenlaisessa kerho -yms käytössä. Tuolit oli tällä hetkellä oranssit muovituolit, mutta ens vuonna ne on ilmeisesti tarkoitus vaihtaa beigeihin. Joitakin noi muovituolit voi hirvittää, mutta itse en kyllä muista yksistäkään häistä minkälaisilla tuoleilla oon istunut :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei eeowyn,

kerroit kokemuksiasi Hotel Tammerista. Meille on alustavasti varattuna sama paikka ensi vuoden heinäkuulle, ja minua kiinnostaisikin tietää miltä teistä tuntui paikan hämäryys ja hiukan huonot terassit? Itseäni on mietityttänyt nimenomaan se, että vaikka se tila onkin kaunis ja juhlava, niin onko se silti hieman liian tumma kesähäihin ja kun uloskaan ei niin helposti pääse, turhaantuvatko ihmiset olemaan kesällä sisällä? Eri asia olisi jos se olisi erittäin valoisa tila, mutta kun raskaat samettiverhot ym. tekevät siitä melko hämäränoloisen.

Kiitos :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos ellus Kalevan killan tiedoista! :)

Sielläkin tuli käytyä.

Päädyimme pitkän pyörittelyn jälkeen Tampereen aikuiskoulutuskeskuksen tiloihin. Pitkään oli mietinnässä myös risteilyhäät, mutta se olisi ehkä käynyt liikaa lompakon päälle (vaikka hyvä tarjous saatiinkin) ja muutenkin huomattavasti monimutkaisempi järjestää.

Jos jotakuta tuo TAKK kiinnostaa niin tässä muutama seikka:

- Erilaisia tilaratkaisuja, isompi "ravintolapuoli", jossa myös pieni tanssiparketti, liukuoven takana pienempi tila, jossa baaritiski. Voi käyttää molempia tai toista vaan. Meillä tuo isompi tila riittää (vieraita n.60)

- Päivisin kouluravintola. Mielestäni kuitenkin siisti ja soveltuu hyvin juhliin (modernimpi ratkaisu työväentaloille ym.)

- Ei tilavuokraa, pelkästään ruuista maksetaan

- Omat juomat saa tuoda

- Puolenyön aikaan pitää olla tyhjä

Saa kysyä lisääkin jos kiinnostaa ^_^

Muokattu: , käyttäjä: Edda

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ajattelin kertoa hiukan omia kokekmuksiani muutamasta paikasta juhlapaikkana, jos vain se jotakuta auttaisi.

Kissanmaalla Tampereella sijaitseva Tapiola on kooltansa tosiaan hyvä paikka suurille häille. Pihaa ei juuri ole ja mielestäni paikka on todella kolkko. Vaikka itsekään en haluaisi paikan olevan mitenkään erityisen pramea ja säihkyvän puhtautta, niin silti Tapiola on mielestäni todella "likaisen" oloinen. Kunnollinen koristelu tekee varmasti ihmeitä, mutta niin isoon paikkaan saakin tehdä jo aika paljon. Vietän siellä aikaa joskus talvisin tansseissa, kun urheiluseuramme isännöi tansseja.

Sitten paikka, jota täällä ei varmaan ole edes mainittu: Orivedellä Siitaman nuorisoseurantalo Jukola (tästä kotisivulle). Tampereelta taitaa tulla noin 35 kilometriä ja osa tiestä on hiekkatietä. Vietimme ystävien häitä siellä huhtikuussa ja silloin tiellä oli pahoja routavaurioita. Kesällä varmasti hyvässä kunnossa. Paikalla iso sali ja lava, erillinen tila pitopöydälle ja keittiö. Keittiön varustelusta en kauheasti muista (vaikka bestmanin tyttöystävänä siellä hiukan pyörinkin). Paikka oli kuuleman mukaan todella edullinen ja piha on todella suuri, lähinnä nurmikkoa. Kunnosta en osaa sanoa, kun huhtikuun alussa oli vielä lumen ja loskan peitossa. Tila oli juurikin nuorisoseurantalon oloinen, mutta mielestäni silti lämminhenkinen. Ei millään tavalla kolkko. Bändi mahtui lavalle kivasti. Omat juomat ja pitopalvelun saa paikalle. Harkitsisimme muuten tätä omaksi juhlien viettopaikaksi, mutta emme ihan samaa paikkaa halua kuin ystävillämme ja inasen liian kaukana on makuumme tampereen keskustasta. Suosittelen silti tutustumaan :girl_wink:

Lisäys vielä edelliseen: Soittelin yhteystietoihin, jotka löysin Pinsiön maanmiesseurantalon tiimoilta. Rakennus on vuokrattuna päiväkodiksi, joten sitä ei ainakaan toistaiseksi vuokrata. Harmi, olisimme olleet sulhasen kanssa siitä erittäin kiinnostuneita.

Muokattu: , käyttäjä: Nellisi

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tässä olisi yksi ehdokas:

(oma mainos)

Härmälänrantaan valmistuu maaliskuussa 2011 arkkitehti Jarl Ahlströmin suunnittelema moderni kokous- ja juhlatila Villa Härmälänranta. Sisällä on tilat 100 vieraalle ja kesähäitä varten on lupa noin 100-150 henkilön juhlateltalle.

Tilasta löytyy ammattikeittiö, täydellinen astiasto 240 hlölle ja haluttaessa Juvenes-juhlapalvelun palvelut

Tämä on ensimmäinen julkinen foorumi missä juhlatilasta kerrotaan eikä mm.nettisivuja valitettavasti vielä ole.

Ystävälliset tiedustelut: Juha levomäki puh. 0440-650651

[email protected]

Villa Härmälänranta, Viimankatu 2, 33900 Tampere

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olisiko kenelläkään infoa Kangasalla paikasta VAKKASKIEVARI? Minkäkokoisille häille sopiva paikka, onko pakko ottaa talon oma pitopalvelu, mikä on hinta, saako paikalle viedä omat juomat, kuuluuko hintaan siivous? Ja tietenkin muutakin infoa otetaan mielellään vastaan :)

Toivottavasti joku osaisi kertoa paikasta esim, joka siellä juhlinut häitään. Suunnitteilla on aika pienet häät eli n.40-65vierasta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tässä olisi yksi ehdokas:

(oma mainos)

Härmälänrantaan valmistuu maaliskuussa 2011 arkkitehti Jarl Ahlströmin suunnittelema moderni kokous- ja juhlatila Villa Härmälänranta. Sisällä on tilat 100 vieraalle ja kesähäitä varten on lupa noin 100-150 henkilön juhlateltalle.

Tilasta löytyy ammattikeittiö, täydellinen astiasto 240 hlölle ja haluttaessa Juvenes-juhlapalvelun palvelut

Tämä on ensimmäinen julkinen foorumi missä juhlatilasta kerrotaan eikä mm.nettisivuja valitettavasti vielä ole.

Ystävälliset tiedustelut: Juha levomäki puh. 0440-650651

[email protected]

Villa Härmälänranta, Viimankatu 2, 33900 Tampere

Moi Juha! Kuvailemasi paikka kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta. Osaatko sanoa, milloin juhlatilasta löytyy lisätietoja, esim. nettisivut?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kangasalan paikoista, joku kyseli Vahderpäästä ja Vakkaskievarista. Vakkaskievarin arvostelin sille tehdyssä omassa topikissa, mutta tässä tiivistelmänä: nätti paikka, erikoinen henkilökunta.

Joku meinasi, että Vahderpään alakertaan mahtuisi 50 henkeä. Käytiin tutustumassa paikkaan viime talvena, enkä usko, että se olisi mitenkään mahdollista. Silloin siellä ainakin oli vain 3 isoa pirttipöytää, ja tila oli niin pieni, että veikkaisin ennemmin 30 henkeä. Minusta olisi tyhmää laittaa vieraita kahteen kerrokseen.

Tanssitilaa siellä ei ole ollenkaan. Keittiö oli tosi pieni, ja se on sisääntulon vieressä, joten vierailla suora näkymä sinne, mikä ei minusta ole kovin hienoa.

Lisäksi käytävässä leijui viemärin haju, mikä johtui varmaan siitä, että tilaa ei paljon talviaikaan käytetä.

Pihahan Vahderpäässä on aivan upea, isot nurmialat, isoja, vehreitä puita, järvimaisema ja laituri. Harkitsin, että olisimme vuokranneet ison juhlateltan ja tanssilattian, mutta paikkavuokran lisäksi siitä olisi tullut meille liian kallista.

Minä en näe varaussysteemiä mitenkään hankalana, sillä paikka ei tunnu olevan kovin suosittu hääpaikkana, varmaankin yllmainituista syistä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Törmäsin tähän ketjuun sattumalta ja ajattelin mainita paikan jossa menimme vaimon kanssa naimisiin. Vietimme viime kesänä häitä Vaihmalan Hovissa (vaihmalanhovi.fi).

Paikka on lyhyen matkan päässä Tampereelta, joku 20min. keskustasta moottoritietä. Meillä oli vihkiminen Tuomiokirkossa ja siitä meni just noin parikymmentä minuuttia tuonne. On myös aika helppo vieraiden kannalta kun paikka on vain muutaman mutkan motarilta, meillä ei kukaan eksynyt =)

Vaihmalan hovi on idyllinen paikka järven rannalla ja aika hiljattain remontoitu, eli tilat on tosi hyvässä kunnossa. Juhlasaliin mahtuu hyvin n.80 hlö ja viereiseen kabinettiin (melkein samaa tilaa, vain ovi välissä) n.20. Meillä oli hieman yli 100 vierasta ja hyvin mahduttiin kaikki. Ruoka ja palvelu oli oikein hyvää ja saatiin sovittua sujuvasti tarvittavat jutut. Plussaa tässä paikassa on että paikka on myös hotelli joten vietettiin hääyö heidän morsius sviitissä. Osa vieraista vietti myös yötä. Huoneiden hinnat on normaali keskusta hotelleja hieman edullisemmat ja huoneet tosi siistejä (myös juuri rempattuja).

Voin suositella paikkaa, me olemme erittäin tyytyväisiä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Moi Juha! Kuvailemasi paikka kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta. Osaatko sanoa, milloin juhlatilasta löytyy lisätietoja, esim. nettisivut?

Moikka!

Sori kun vastaan näin pitkällä viiveellä.

Villa Härmälänrannalla on sivut facebookissa.Siellä on kuvia ja hieman lisää tietoa. Nettisivut tehdään sitten kun rakennus on harjakorkeudessaan (joulukuussa)ja alkaa olemaan ulkoapäin valmis.

Laita mailia niin kerron minkälaisia oheispalveluja olemme ajatelleet (hääautot, veneet yms)

Terv, Juha

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest
This topic is now closed to further replies.