sugarhearts

??Alle 18 vuotiaina naimisiin??

248 posts in this topic

Koin minäkin tarvetta kommentoida  :) Itse olin jo 15-16 vakavassa parisuhteessa (entinen elämä pari vuotta itseäni vanhempi), mutta vaikka olinkin kypsä parisuhteeseen, niin muutuimme molemmat todella paljon lyhyessä ajassa. Mitä siis yritän sanoa, että vaikka 18 voi olla "riittävän aikuinen" vakavaan suhteeseen, niin elämän arvojärjestys yms. tulevat muuttumaan tuona aikana todella paljon.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Avioliittolaissa mainitaan "painava syy". Tällaisena on oikeuskäytännössä pidetty mm. raskautta. Mainintaa muista painavista syistä alaikäisenä solmittuun avioliittoon ei kyllä mieleeni juuri nyt tule. Voin kyllä tarkistaa vanhoista tenttikirjoista ;)

Painava syy on juridinen termi ja sitä ei tulkita "mutu"-tuntumalla. Se ei siis ole koskaan henkilökohtainen tunne tai halu. Kyllä siinä on aina ihan asiasyyt taustalla.

Onko näihin painaviin syihin ilmennyt vielä muita kuin tuo raskaus?

Share this post


Link to post
Share on other sites

En tunne yhtään paria, joista molemmat tai toinen olisi ollut ala-ikäinen ja joutunut hakemaan erityislupaa naimisiinmenolleen. Mutta muutamia pareja tiedän, jotka olivat siinä juuri 18v täyttäneet ja menivät naimisiin. Itse olin siis myös alle parikymppinen silloin kun nämä pariskunnat viettivät häitään. Syy siihen, miksi liitot solmittiin näin nuorina olivat juurikin uskonnolliset ja "ei seksiä ennen avioliittoa" -tyyppiset syyt.

Tokihan sitä itsekin silloin ajattelin "olisipa ihanaa löytää se kumppani jonka kanssa mennä naimisiin", mutta samalla tiesin ettei minun aikani ole vielä. Tajusin, että minun tulee vielä kypsyä ja halusin asua ensin yksin ennenkuin lyön kimpsuni kenenkään kanssa saman katon alle. Näistä pareista kun suurinosa muutti yhteiseen kotiin vanhempiensa helmoista.

Tilanne tänä päivänä on se että jotkut erosivat parin, kolmen vuoden jälkeen ja jotkut ovat edelleen yhdessä. Yhdellä parilla on lapsikin ja he tuntuvat olevan onnellisia edelleen.

Katselin ja kuuntelin välillä kauhulla kun odotukset avioliitolle ja yhteiselämälle tuntuivat olevan tosi epärealistisia: "elämä on sitten vaan yhtä juhlaa ja aina ihanaa". No, epäilemättä arki on koetellut niinkuin se jokaista paria koettelee ja pilvilinnoista on pudottu nopeasti alas.

Kyllä minunkin mielestä - jos vain mahdollista - kannattaa antaa sen naimisiinmenon odottaa sinne parinkympin toiselle puolelle. Olen samaa mieltä mitä täällä monet ovat jo sanoneet, että teini-iässä ihminen on vielä yleensä aika keskenkasvuinen ja turhan mustavalkoinen ajatusmaailmaltaan. Kun ikää tulee sen myötä tulee myös elämänkokemusta ja ne mustavalkoiset lasit saavat myös niitä muitakin sävyjä.

Mielestäni se ei tee kenellekään pahaa että opettelee olemaan yksinään, opettelee kantamaan vastuuta elämästään ja itsestään, opettelee tulemaan toimeen omillaan.

En halunnut pahoittaa kenenkään mieltä, kertoa vain oman mielipiteeni. Tiedän että tämä saattaa kuulostaa varsin typerältä ja tylsältä, mutta minähän olenkin jo "vanha täti" jonka mielestä kiireessä ei tule kuin kusipäisiä lapsia.  ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nuoruus on jokaiselle veteen piirretty viiva omasta mielestäni. Mutta kannatan todellakin itseensä tutustumista, yksin asumista ja omillaan toimeen tulemista muutaman vuoden ajan. Vasta kun osaa olla itselleen rehellinen ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, omine pikku paheineen, voi ryhtyä todella ajattelemaan naimisiinmenoa. On olemassa pitkästi yli parikymppisiä ihmisiä jotka ovat henkisesti täysin riippuvaisia muista ihmisistä vaikka heillä olisikin oma toimeentulo. Pitää osata olla yksin että voi olla toisen kanssa, näin itse ajattelen.

Itse olin palavasti rakastunut myös noin 18-vuotiaana, onneksi ei tullut tehtyä sen vakavampia sitoumuksia silloin. Jo näin 3 vuoden kuluttua tajuaa kuinka penska sitä oli silloin, ja mihin se olisikaan johtanut meikäläisen temperamentilla, huh huh. Luulin silloin myös tuntevani itseni, mutta olimpas aika väärässä kun oli liian vaalenpunaiset lasit pääässä. Nyt voin onnellisena sanoa löytäneeni rakkauden ja ihanan työn. Elämä hymyilee ja ensi kesänä mennään naimisiin  :-X Itseäni en kait tunne vieläkään, kai sitä oppii aina uutta. Mutta ainakin olen 1000% varma että tämän henkilön kanssa saan opetella tuntemaan itseni kaikessa rauhassa.

Totaalisen OT, oli vaan pakko avautua  ::)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minun tätini lapset (tai siis osa) ovat menneet naimisiin jo 16 vuotiaina.. huhhuhh... ::) Mutta ovatkin lestaadiolaisia.. ilmeisesti ei esiaviollista seksiä ja seksikin lapsien teko mielessä.. miettikää.. hui.. :-/

Share this post


Link to post
Share on other sites

Työnnän lusikkani soppaan.

Itseäni ärsyttävät suunnattomasti nämä "Ei kukaan voi onnistua avioliitossaan jos menee nuorena naimisiin"-tyypit. Jokainen ihminen on erilainen, toinen voi olla kypsempi 16-vuotiaana kuin joku joka on 25-vuotias.

Itse olen menossa ensi kesänä naimisiin, olen silloin muutamaa kuukautta yli 18 enkä koe lainkaan olevani liian nuori. Meillä on tulevan mieheni kanssa erittäin vakaa pohja alla, olemme kokeneet paljon yhdessä ja tunnemme toisemme hyvin. Koemme naimisiinmenon itsestään selvänä asiana, emmekä näe syitä turhaan pitkittää sitä kun molemmat ovat varmoja mitä haluavat.

Sulhasen äiti oli avioituessaan 16-vuotias ja isä paria vuotta vanhempi, heillä avioliittoa 32 vuotta takana :)

Arvostan ihmisiä, jotka voivat hyväksyä sen että ihmisiä löytyy jokaista erilaista.

Monen olen kuullut sanovan, että ensin täytyy olla kasvanut itse ennenkuin voi vakavaa suhdetta harkita. Mutta esimerkiksi äitini antoi mahtavan neuvon, että nuorena sitoutuessa sitä täytyy vain kasvaa yhdessä.

Tällaista tänne, häävalmistelut meneillään ja innostuneena suunnitellaan kaikenlaista :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Ihan omasta kokemuksestani voin kertoa, että suurimmat muutokseni olen kokenut ikävuosina 22-27. Tuon viiden vuoden aikana arvomaailmani, elämänasenteeni, tavoitteeni, näkemykseni itsestä ja muista ihmisistä, käsitykseni ihanteellisesta kumppanista ym. muuttuivat todella paljon ja aika rajujen kasvukipujen kera.

Jos olisin avioitunut ennen tai kesken tämän murrosvaiheen jonkun silloisen miesystäväni kanssa, olisimme aivan varmasti eronneet - en nimittäin nykyään edes pysty kuvittelemaan, miten olen silloin voinut seurustella sellaisten miesten kanssa ja haluta elämältäni asioita, joita silloin halusin.

Todennäköisesti seuraava raju kasvunpaikka tulee eteen mahdollisen perheenlisäyksen myötä, mutta nyt ainakin tiedän, että ylipäätään haluan perheen, ja että tuleva mieheni haluaa samaa ja on valmis tekemään osansa perheen hyväksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

jos siltä tuntuu ja tuki tulee perheeltä ja rakkailta niin mikäs siinä. Kannattaa vaan kuunnella sitä omaa sydäntään niin silloin ei tee virheitä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

En menisi suoralta kädeltä väittämään, ettei hyvin nuorena ja jopa alle 18v solmittu liitto voisi onnistua ja kestää "kunnes kuolema erottaa". Jos kumpikin osapuoli pelaa avoimin kortein niin kaikki on mahdollista. :):-XMyönnän kuitenkin, että jos oma lapsi sanoisi avioituvansa alle 20v, toimittaisin hänet mielentilatutkimukseen. :-/

Share this post


Link to post
Share on other sites
^ Ihan omasta kokemuksestani voin kertoa, että suurimmat muutokseni olen kokenut ikävuosina 22-27. Tuon viiden vuoden aikana arvomaailmani, elämänasenteeni, tavoitteeni, näkemykseni itsestä ja muista ihmisistä, käsitykseni ihanteellisesta kumppanista ym. muuttuivat todella paljon ja aika rajujen kasvukipujen kera.

Jos olisin avioitunut ennen tai kesken tämän murrosvaiheen jonkun silloisen miesystäväni kanssa, olisimme aivan varmasti eronneet - en nimittäin nykyään edes pysty kuvittelemaan, miten olen silloin voinut seurustella sellaisten miesten kanssa ja haluta elämältäni asioita, joita silloin halusin.

Itse olen lukemattomia kertoja sanonut samankaltaisesti - että ikävuodet 20...25 ovat niin merkittävän kasvuvaiheen aikaa, että ennen sen vaiheen läpikäymistä en voisi kuvitella olevan mahdollista löytää itselleen sopivinta pitkäaikaista kumppania. Nyt tässä vaiheessa voi jälkiviisaana ja helpottuneena todeta, että onneksi en tehnyt sitovia ja kauaskantoisia ratkaisuja juuri esimerkiksi ihmissuhteissa alle parikymppisenä; ne ratkaisut ja lupaukset olisin joutunut purkamaan ja rikkomaan.

Luonnollisesti puhun vain omasta puolestani: kaikilla ei kasvukipuja samalla tavalla esiinny tai sitten ne koetaan vaan eri tavoin.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Työnnän lusikkani soppaan.

Itseäni ärsyttävät suunnattomasti nämä "Ei kukaan voi onnistua avioliitossaan jos menee nuorena naimisiin"-tyypit. Jokainen ihminen on erilainen, toinen voi olla kypsempi 16-vuotiaana kuin joku joka on 25-vuotias.

:-X

sori kun rikon kuplasi, mutta jos 25-vuotias ei ole jälkeenjäänyt, niin ei voi olla. ::)

Share this post


Link to post
Share on other sites
sori kun rikon kuplasi, mutta jos 25-vuotias ei ole jälkeenjäänyt, niin ei voi olla. ::)

Anteeksi, että tulen n*ssimaan pilkkua, mutta ei tarvitse olla mikään jälkeenjäänyt. Kasvuympäristö, vanhemmat jne, vuosikymmen, jolla nuoruus on koettu (täällä naikkareissa on kuitenkin sen verran eri ikäisiä, että tuon tämän esiin) jne. ratkaisevat mielestäni enemmän. Oman kokemukseni mukaan 30v voi olla lapsellisempi kuin about 15v - ja ihan ilman mitään jälkeenjäämistä. :)

Mitä "kasvukipuihin" tai "suuriin muutoksiin" tulee, ne voi kokea niin 15v, 30v kuin paljon vanhempanakin. Itse olen päälle kolmikymppisenä täysin eri ihminen kuin ennen 30v. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Nuoruus on jokaiselle veteen piirretty viiva omasta mielestäni. Mutta kannatan todellakin itseensä tutustumista, yksin asumista ja omillaan toimeen tulemista muutaman vuoden ajan. Vasta kun osaa olla itselleen rehellinen ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, omine pikku paheineen, voi ryhtyä todella ajattelemaan naimisiinmenoa. On olemassa pitkästi yli parikymppisiä ihmisiä jotka ovat henkisesti täysin riippuvaisia muista ihmisistä vaikka heillä olisikin oma toimeentulo. Pitää osata olla yksin että voi olla toisen kanssa, näin itse ajattelen.

Itse olin palavasti rakastunut myös noin 18-vuotiaana, onneksi ei tullut tehtyä sen vakavampia sitoumuksia silloin. Jo näin 3 vuoden kuluttua tajuaa kuinka penska sitä oli silloin, ja mihin se olisikaan johtanut meikäläisen temperamentilla, huh huh. Luulin silloin myös tuntevani itseni, mutta olimpas aika väärässä kun oli liian vaalenpunaiset lasit pääässä. Nyt voin onnellisena sanoa löytäneeni rakkauden ja ihanan työn. Elämä hymyilee ja ensi kesänä mennään naimisiin  :-X Itseäni en kait tunne vieläkään, kai sitä oppii aina uutta. Mutta ainakin olen 1000% varma että tämän henkilön kanssa saan opetella tuntemaan itseni kaikessa rauhassa.

Totaalisen OT, oli vaan pakko avautua  ::)

Ymmärsinkö oikein, itseensä tutustuminen, kasvaminen, omillaan toimeen tuleminen ym. ei ollut sinulle mahdollista nuorempana ellet ollut yksin, mutta nykyisessä suhteessa on? En todellakaan tuomitse, kysyn vaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Oman kokemukseni mukaan 30v voi olla lapsellisempi kuin about 15v - ja ihan ilman mitään jälkeenjäämistä. :)

15-vuotias on vielä täysin lapsi, niin on parikymppinenkin. jos 30-vuotias on vielä samalla tasolla, niin kyllä minä huolestuisin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä vähän pähkinää purtavaksi:

Tapasimme avomieheni kanssa 15-vuotiaina, ja 1.11. tänä vuonna (eli ihan pian ;)) tulee meillä täyteen yhteistä elämän matkaa yhdeksän vuotta.

Ensi vuonna, 7.6.2008 astumme yhdessä avioliittoon, onnellisina siitä, että olemme saaneet onnen tavata niin nuorina ja kasvaa yhdessä niiksi aikuisiksi, joita nyt olemme. Enkä vaihtaisi päivääkään pois.

Tarkoitus on nyt siis kertoa, että sen elämän tärkeimmän ihmisen tapaaminen ei katso ikää, täytyy vaan olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan....yhdessä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

olen minäkin tavannut mieheni 16-vuotiaana. ikinä en olisi silti mennyt keskenkasvuisena naimisiin.

eli mitä tässä piti miettiä? ::)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täysin samaa mieltä. Kaveripiiristäni vain olen huomannut, että yksin elävällä/ei vakavasti nuoresta asti seurustuneilla ajatukset ja arvotkin muuttuvat 20-25 vuotiaana. Näillä ketkä ovat seurustelleet ~17 v asti saman henkilön kanssa tulee ~30 v isompi kriisi. Ikävää katsoa pariakin ystävää, joilla on lapsia ja jotka tuon kriisin seurauksena eroavat  :-/

Tämä keskustelu nyt vain on turhaa. Kun tosiaan muistaa millainen oli 18 v (piti itseään niin kypsänä ja erilaisena kuin muut + tiesi omasta elämästä niin tarkkaan  ;) ) niin eihän sitä toisten varoituksia ota tosissaan. Toisaalta mikäs siinä. Todella hienoa jos liitto kestää  :-X Jos ei kestä, niin ainakin (toivottavasti) se kasvatti.

En menisi suoralta kädeltä väittämään, ettei hyvin nuorena ja jopa alle 18v solmittu liitto voisi onnistua ja kestää "kunnes kuolema erottaa". Jos kumpikin osapuoli pelaa avoimin kortein niin kaikki on mahdollista. :):-XMyönnän kuitenkin, että jos oma lapsi sanoisi avioituvansa alle 20v, toimittaisin hänet mielentilatutkimukseen. :-/

Share this post


Link to post
Share on other sites
olen minäkin tavannut mieheni 16-vuotiaana. ikinä en olisi silti mennyt keskenkasvuisena naimisiin.

eli mitä tässä piti miettiä? ::)

Sitä, että "sen oikean" voi tavata jo aiemminkin kuin täysikäisenä. Mun mielestä typerämpää on mennä ikään katsomatta naimisiin ihan älyttömän lyhyen tuttavuuden jälkeen.

Myöskin tuollainen 18v pari on tosiaan voinut seurustella sen kolme vuotta, so what, naimisiin meno on heidän päätöksensä, eikä mun mielestä kenelläkään heidän lähipiiriinsä kuulumattomalla (jos heilläkään) ole oikeutta sanoa, etteivät he ole valmiita, tai etteivät tietäisi vielä mitä rakkaus on.

Silti, tämä(kään) vuodatus ei tarkoita nyt sitä, että katsoisin oman lapsen 18v ilmoittaman naimisiinmenouutisen sormien läpi keskustelematta asiasta vakavasti ja pitkään.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Sitä, että "sen oikean" voi tavata jo aiemminkin kuin täysikäisenä. Mun mielestä typerämpää on mennä ikään katsomatta naimisiin ihan älyttömän lyhyen tuttavuuden jälkeen.

Myöskin tuollainen 18v pari on tosiaan voinut seurustella sen kolme vuotta, so what, naimisiin meno on heidän päätöksensä, eikä mun mielestä kenelläkään heidän lähipiiriinsä kuulumattomalla (jos heilläkään) ole oikeutta sanoa, etteivät he ole valmiita, tai etteivät tietäisi vielä mitä rakkaus on.

Silti, tämä(kään) vuodatus ei tarkoita nyt sitä, että katsoisin oman lapsen 18v ilmoittaman naimisiinmenouutisen sormien läpi keskustelematta asiasta vakavasti ja pitkään.

kolme vuotta on lyhyt aika ja varsinkin, kun oma kehitys on kesken, eikä edes tiedä mitä itseltään haluaa. kyllä nuori pari on voinut seurustella sen kolme vuotta, helpostikin, mutta miksi pitää mennä naimisiin?

Share this post


Link to post
Share on other sites
kolme vuotta on lyhyt aika ja varsinkin, kun oma kehitys on kesken, eikä edes tiedä mitä itseltään haluaa. kyllä nuori pari on voinut seurustella sen kolme vuotta, helpostikin, mutta miksi pitää mennä naimisiin?

Uteliaisuuttani kysyn: miten tiedät noin paljon ihmisen kehityskausista?

Share this post


Link to post
Share on other sites
Uteliaisuuttani kysyn: miten tiedät noin paljon ihmisen kehityskausista?

eihän tässä nyt ollut edes mitään erityistä tietoa, melkein ennemmin maalaisjärkeä. ::)

mutta kyllä, teen töitä kasvatusalalla, ja olen kiinnostunut aiheesta myös.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Se on vaan hyväksyttävä, että parikymppisenä on vielä keskenkasvuinen ja muutaman vuoden päästä elämänarvot ja kiinnostuksen kohteet voivat olla täysin erilaiset. Se on yhtä totta kuin se, että aurinko nousee huomenna. Jos tuon asian kieltää jästipäisesti, niin seuraamukset muutaman vuoden kuluttua voivat olla aika kuohuttavia. Jos asian kanssa pystyy elämään ja hyväksymään sen, ettei elämä ole kymmenen vuoden päästä samanlaista, niin mikä jottei... Ainahan sitä saa yrittää. Kenenkään suhde ei ole spesiaalitapaus, eikä kenelläkään parilla ole sen täydellisempää kuin muilla - töitä pitää tehdä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Se on vaan hyväksyttävä, että parikymppisenä on vielä keskenkasvuinen ja muutaman vuoden päästä elämänarvot ja kiinnostuksen kohteet voivat olla täysin erilaiset. Se on yhtä totta kuin se, että aurinko nousee huomenna.

juuri näin. ei siihen kasvatustieteen opintoja tarvita.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Se on vaan hyväksyttävä, että parikymppisenä on vielä keskenkasvuinen ja muutaman vuoden päästä elämänarvot ja kiinnostuksen kohteet voivat olla täysin erilaiset.

Aivan, voivat olla. 8-) Ja voi olla, että viisikymppisenä on ihan erilainen kuin kolmikymppisenä. Kenenkään ei siis kannata mennä naimisiin, koska ihminen muuttuu läpi elämänsä ja puoliso voi osoittautua niin kovin sopimattomaksi näihin muutoksiin. ;D Ja ainakaan alle 50v naisen ei kannata mennä naimisiin, koska vaihdevuodet saavat hänet haluamaan nuoria miehiä. ;D Mitä mä halusin parikymppisenä? Hyvän miehen ja onnellisen parisuhteen. Minä mä haluan nyt yli kolmikymppisenä? Hyvän miehen ja onnellisen parisuhteen. Ei hitto kun onkin noi kiinnostuksen kohteet muuttuneet. ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites
Aivan, voivat olla. 8-) Ja voi olla, että viisikymppisenä on ihan erilainen kuin kolmikymppisenä. Kenenkään ei siis kannata mennä naimisiin, koska ihminen muuttuu läpi elämänsä ja puoliso voi osoittautua niin kovin sopimattomaksi näihin muutoksiin. ;D Ja ainakaan alle 50v naisen ei kannata mennä naimisiin, koska vaihdevuodet saavat hänet haluamaan nuoria miehiä. ;D Mitä mä halusin parikymppisenä? Hyvän miehen ja onnellisen parisuhteen. Minä mä haluan nyt yli kolmikymppisenä? Hyvän miehen ja onnellisen parisuhteen. Ei hitto kun onkin noi kiinnostuksen kohteet muuttuneet. ;D

et ilmeisesti halunnut ymmärtää pointtia?

yksilön kasvu henkisesti ja fyysisesti aikuiseksi on eri asia, kuin mielenmuutokset aikuisiällä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now