Guest GinTonic

Mihin menette häämatkalle ja miksi?

910 posts in this topic

Lähdemme reiluksi kahdeksi viikoksi Uuteen-Seelantiin.

 

Maa on ollut molemmille pitkään (jo ennen toistemme tapaamista) sellainen ykkös"haavekohde", josta on ajatellut, ettei sinne pääse, kun lennot on niin pitkät ja kalliit. Euroopan maat ovat käyneet aika tutuiksi jo molemmille ennen tapaamista ja yhdessä ollaan käyty esim. Madeiralla, joten haluttiin vähän kauemmas ja jonnekin spesiaalimpaan paikkaan. Ei haluta pelkkää rantalöhöilyä eikä kaupunkilomaakaan. Mikä olisikaan siis parempi "syy" toteuttaa yksi matkahaave kuin häämatka!

 

Maassa viehättää upea, vaihteleva luonto ja sen monet mahdollisuudet vaeltaa ja harrastaa ja nähdä erilaisia eläinlajeja. Häälahjaksi toivotaankin rahaa erilaisiin elämyksiin siellä. Plussaa on tietysti ok hintataso ja se, että englannilla pärjää paikassa kuin paikassa, lisäksi paikallisia kehutaan ystävällisiksi. Sulholla taitaa kutkuttaa mielessä myös Uuden-Seelannit mutkaiset maisemareitit :D

 

Kakkosvaihtoehtona meillä olisi ollut Japani.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos vain mahdollista, niin lähtisimme häämatkalle maailman ympäri. Toinen vaihtoehto voisi olla Japani (minun ehdotukseni) tai Uusi-Seelanti (mieheni ehdotus). Toisaalta, miksei myös Korea, Peru tai Australia. Olen avoin kaikille ehdotuksille, sillä matkustaminen on ihanaa.  ^_^

Share this post


Link to post
Share on other sites

Emme ole varsinaisesti päättäneet, mutta Espanjaan luultavammin matka käy. Valencian kaupunkiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me tehdään ensin viikon häämatka heti häiden jälkeen Santorinille, jossa saadaan vaan fiilistellä ja nauttia, ja sitten vielä talvella eli puolen vuoden päästä häistä pidempi aktiivi&löllöttelyreissu väli-Amerikkaan. Päädyttiin tähän, koska ei haluttu missata Suomen kesästä kolmea viikkoa ja silloin tuolla Ameriikoissa on hurrikaanikausi meneillään. Ja mikäs sen mukavampaa kuin kaksi häämatkaa, en valita :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Emme ole varsinaisesti päättäneet, mutta Espanjaan luultavammin matka käy. Valencian kaupunkiin.

Ja Pöh...tulikin sitten varattua kaikilla herkuilla, mitä häälahjarahaa saatiin, niin matka Teneriffalle marraskuussa :girl_dance:  Mie niiin odotan, että päästään kahdestaan reissuun :give_heart: ..lapsista tyttö jo vähän suuttu, että miks hää ei tule mukaan :girl_sigh: Siinä sitten selittää, että se on äitin ja isin häälahja...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli hieman yksinkertaisempaa. Otettiin sviitti siljalta ja käytiin Ruotsissa eli risteily Helsinki-Tukholma. Ihan kiva reissu! Hytti oli ihana ja samoin ne mitä tuli sokerina hytin puolesta. Ei ollut juoppoja hytin ulkopuolella! Käveltiin Tukholmassa jne. Mies ei ollut ikinä käynyt Ruotsissa joten sen takia valittiin näin. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olimme Roomassa häämatkalla, koska se oli kaupunki, johon kumpikin oli halunnut päästä jo pitkään. Oli aivan ihana matka ja mielelläni menisin uudestaankin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Saa nähdä, tuleeko meille erillistä häämatkaa - rakastamme matkustelua molemmat, ja ehkä säästäisimme häämatkarahat maailmanympärimatkaan. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä ja sulho ollaan paljon seurustelumme aikana puhuttu, että olisi ihanaa päästä käymään Alankomaissa - ei siis tarvinnut kauaa pähkäillä häämatkakohdetta. :D Ollaan jo katseltu hotellejakin, vaikka edes itse häät eivät ole ajankohtaiset vielä 3 vuoteen. :rolleyes:

Edited by doodles

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olimme Mauritiuksella. Halusimme kunnon rentoiluloman trooppisissa puitteissa ja all inclusivella. Yleensä käymme kaupunkilomilla, joten häämatkalla ranta ja lämpö olivat tärkeitä. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now