Tequilatar

Sormusten käyttökokemuksia

14 viestiä aiheessa

Vihkisormuksen osto on nyt ajankohtainen ja olen suoraan sanottuna aivan hukassa kymmenien mallien kanssa, sillä en ole ennen oikeastaan sormuksia käyttänyt. Minulle on tulossa kaiken lisäksi ainoastaan vihkisormus, sillä menemme salaa naimisiin ja kihloja ei siitäkään syystä hankittu. Lisäksi yksi sormus viehättää ajatuksena.

Nyt kuitenkin kaipaisin jonkinlaisia käyttökokemuksia konkareilta. Olen nimittäin liikkeessä ihastunut trilogia sormukseen ja vaikka se tuntui käteen todella hyvältä olen miettinyt kotosalla sitä, että onko sormus liian "pramea" arkikäyttöön.

Minua mietityttää myös kovasti sormuksen leveys, eli jos on ainoastaan yksi sormus, tulisiko sen olla leveämpi, jotta se ei pyörisi sormessa miten sattuu.

Millaisista malleista on hyviä kokemuksia ja onko joitain yllättäviä asioita tullut uuden sormuksen kanssa eteen? Esim. tarttunut joka paikkaan kiinni tai näyttänyt vaikka liian pramealta.

Kauhea valinnanvaikeus tullut itselle, kun tuntuu että sitä haluaa sitten pitää seuraavat 50 vuotta ja malleja on tuhansia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulla on vihkisormuksena solitaire, josta kivi tulee koholle. Ei se juuri ole tarttunut, alkuun tietty enempi tuntui, mutta olen toisaalta vähän ollut sen kanssa varovainen ja jättänyt esim. tallireissuilla kotiin. Lisäksi en osaa oikein sormuksen kanssa touhuilla, eli sormus odottaa kotelossaan, jos olen puuhaamassa jotain likaisempaa tai naarmutusuhkaa aiheuttavampaa asiaa. :girl_haha:

Olen onnistunut sormuksen kivellä raapaisemaan haavan sormeeni ja lapsien kanssa saan olla varovainen. Toisaalta esim. leipoessa saattaisi taikinaa joutua sinne kiven alle tai siihen kiinnityskohtaan, joten silloin otan myös sormuksen sormesta.

Käytän sormusta reissuilla ja enenevässä määrin arkielossa. Tottumus varmaan lisää varmuutta ja luottamusta siihen, että ei se kivi tipahda tai raavi tai takerru.. Minulla siis on käytössä yleensä vain vihki- ja kihlasormukset eli ei muita sormuksia. Työssäni käsikorut ovat kiellettyjä hygieniasyistä, joten en oikein ole tottunut pitämään "arkisemmassa" olossa mitään käsikoruja (sormukset, kellot, rannekorut jne).

Toivottavasti tästä oli apua omiin pähkäilyihisi. Minä ostaisin sen sormuksen, minkä tuntuu omalta ja sitten tarvittaessa olisin ilman sormusta joissakin tilanteissa. Ja itseasiassa näin tuli vajaa vuosi sitten tehtyäkin. :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minua mietityttää myös kovasti sormuksen leveys, eli jos on ainoastaan yksi sormus, tulisiko sen olla leveämpi, jotta se ei pyörisi sormessa miten sattuu.

Jos ei ole tottunut käyttämään sormuksia, voi leveämpään sormukseen tottumiseen mennä yllättävän pitkäkin aika. Kuitenkin tärkeintä olisi löytää se muotokieli, joka sua puhuttelee ja tuntuu susta omalta, ja siksi melkein suosittelisinkin etsimään kuvia omaa silmää miellyttävistä sormuksista ja viemään ammattisepälle, jonka kanssa voisitte miettiä juuri teille, juuri sulle sopivan, sun näköisen sormuksen.

Mua ei puhutellut juuri mikään sormus etukäteen ja mentiin aika mutu-tuntumalla sitten Juha Loikalan (X8:n seppiä) puheille. Juha sai kuitenkin ihan uskomattoman nopeasti kiinni siitä ajatuksesta, mitä me halutaan ja tuloksena siitä on mun sormessa nyt leveä titaaninen ihanuus, joka on juuri mun näköinen ja timanttejani lukuunottamatta aivan identtinen mieheni sormuksen kanssa. Jos siis valmiista sormuksista ei tunnu löytyvän juuri sitä oikeaa, kannattaa mennä kultasepän pakeille. Käsintehdyn, uniikin ja "valmiin mallin" sormuksen välinen hintaero saattaa yllättää erittäin positiivisesti. Seppä vaan pitää valita huolella.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tästä oli jo apua. Kiitoksia naiset :) Ollaan ensi viikolla menossa sulhon kanssa taas kerran katsomaan sormuksia ja täytyy silloin painaa hyviä malleja mieleen. Ihastuin tosiaan tuohon trilogia sormukseen heti ekalla sovituskerralla ja nyt tuntuu vaikealta katsella avoimin mielin muita ehdokkaita ;) Olin jotenkin alunperin vain ajatellut hiukan leveämpää sormusta, mutta ehkä tärkeämpää on kuitenkin se mikä näyttää ja tuntuu sormessa hyvältä.

Kiitos hyvistä vinkeistä myös sormuksen arkikäytön suhteen. Sen kanssa olen aika noviisi. Täytyy varmaan itsekin ottaa sormus tuollaisissa leivoinnoissa jne pois sormesta. Miten muuten menettelette uimahallissa ja salilla? En viitsisi kallista sormusta jättää "vartioimatta", eli täytynee se varmaan ottaa aina jumppaan mukaan ellei sitä jätä kotiin. Niin ja tiedättekö kuinka valkokultainen sormus kestää esim. uimahallin kloorivettä tai meren suolavettä?

Kokemuksiakin olisi kiva kuulla vielä lisää!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Suolavettä kestää sormus hyvin. Kokemusta on. :)

Salilla en sormusta käytä, kun käsipainoja tehdessä voi runko vääntyä tai muuten vahingoittua.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun titaaninen kestää mitä vaan :) Sali on tosiaan ainoa paikka, jossa naarmuja voi tulla, mutta mä en uskalla jättää tätä edes lukittuun kaappiin... Ja niitä naarmuja tulee ainakin mun menossa muutenkin.

Jos sormukseen tulee muuten arvokkaampia kiviä (kuten timantteja), kannattaa se käyttää n. kerran vuodessa tai edes silloin tällöin huollettavana. Jos pääsisi käymään niin ikävästi, että kivi tippuisi rungosta ja katoaisi, eikä sormusta ole huollettu koskaan, ei myyjällä/kultasepällä ole velvollisuutta korvata kadonnutta kiveä. Mun sormus käy tsekkauksessa noin vuoden, puolentoista välein, vaikka titaanille se ei niin justiinsa olekaan kun on niin vahva materiaali eikä "väsy" niin helposti kuin muut metallit.

Titaanin ainoa, samalla hyvä ja huono puoli on sen uskomaton höyhenenkeveys. Se nimittäin luiskahtaa sormesta nanosekunnissa veden alla jos ei ole varovainen/tottunut varomaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Kauhea valinnanvaikeus tullut itselle, kun tuntuu että sitä haluaa sitten pitää seuraavat 50 vuotta ja malleja on tuhansia.

Mie oon ratkaissut tämän ongelman niin, että hankin useita sormuksia. Mulla on tällä hetkellä käytössä 5 erilaista sormusta, joita yhdistelen sormusseteiksi. Kolme muuta sormusta on vasemman nimettömän käytössä. Tällä hetkellä on tilauksessa Amerikasta neljä sormusta lisää, kaksi solitairea ja kaksi täysiallianssia, jolloin sormusmäärä kasvaa yhdeksään ja taas on paljon yhdisteltävää, eikä kyllästys samaan sormukseen iske ollenkaan.

Millaisista malleista on hyviä kokemuksia ja onko joitain yllättäviä asioita tullut uuden sormuksen kanssa eteen? Esim. tarttunut joka paikkaan kiinni tai näyttänyt vaikka liian pramealta.

Erilaisten sormusten käyttäjänä olen huomannut, että en pidä kamalan leveistä sormuksista, vaikka ne pysyisivätkin oikein päin paremmin, eli kivi ylhäällä päin. Kaikkein mukavimmat sormukset ovat mielestäni alle 2,5 mm leveitä. Sormuskokoni on 16,5, eivätkä sormeni ole mitenkään älyttömät nakit tai hurjan laihat, joten ohuetkin sormukset näyttävät ihan hyviltä.

Kovin ulkoneva timantti solitairessa taas saattaa haitata tiukkojen hansikkaiden pitoa ja yleensäkin hanskojen käteen laittamista, ja sormukset saattavat pyöriä sormessa hanskan alla ikävästi. Mutta vaatteisiin ei mun sormukset tartu kiinni, eikä hiuksiin. Joskus krappanat saattavat raapaista ikävästi, mutta sen enempää ongelmia ei ole ollut.

Mie taas on hienon ja näyttävän sormuksen kannalla, kuitenkin aika harva Suomessa myytävä sormus on liian näyttävä. Ja mikä taas toiselle on näyttävä, on toiselle melko pliisu. Kannattaa siis mennä ihan oman maun mukaan, ei sen mukaan mikä on muka muiden mielestä sopivaa ja korrektia, eikä kannata ajatella mitä muut ajattelevat sormuksesta.

Mie yritän helliä sormuksia mahdollisimman paljon ja otan sormukset pois, jos teen vähänkään jotain sellaista missä sormukset voisivat likaantua, naarmuuntua tai vahingoittua millään tavalla. Näin kertoina sormukset ovat kotona Iittalan Vitriini-lasikotelossa säilytyksessä. Tällä tavalla sormukset kestävät kauniina ja naarmuttomina pitempään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onko kellään käyttäjäkokemuksia Lapponian Timanttipisara-sormuksesta? Tarttuuko se neuleisii, hanskoihin, hiuksiin suihkussa? Irtoaako timantit? Saa mielellään vastata myös sähköpostiin: helfager(ät)yahoo.com

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun sormus on siis tuollainen cushion leikattu de novo tyyppinen novo.png jossa kohollaan oleva kivi raapii ja tarttuu ympäristöön. Kahdenkeskisessä silittelyssä olisi siis kiva ottaa pois. :girl_wink:

Kaverina sillä on allianssi, joka myös tuntuu aika karhealta viereisiin sormiin, jos puristaa kättä nyrkkiin.

Likaa kertyy myös aika paljon tuohon, muuttaa kivet sameiksi.

Sormusvalintani osoittautui siis kauniiksi, mutta epäkäytännölliseksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Millaiset sormukset ovat teillä kuluneet tai likaantuneet helposti?

Ollaan hankkimassa mieheni kanssa kihlasormuksia, ja minä haluaisin jonkinlaisen muun kuin täysin sileän sormuksen. Ajatuksena olisi teettää sormus, jossa olisi sileät keltakultaiset reunat ja keskellä urassa jonkinlainen valkokultainen punoskuvio tai rosoinen pinta.

Punos-sormuksen idea lähti tästä: http://www.emp.fi/hieno-teraessormus-sormus-sormus/art_184239/

Kerääntyyköhän punoksen väleihin helposti likaa tai voiko se jopa katketa? Entä jos sormuksen pinta on karhea ja kantaa vaikkapa kauppakasseja, painaako se karhea pinta ikävästi sormia?

Totta kai sormuksen säilyminen riippuu käytöstä ja huollosta, mutta haluaisin, että sormus pysyy kaikkein todennäköisimmin ehjänä ja kauniina - enkä silti haluaisi pelkkää sileää kihlasormusta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulle valikoitui yhdistelmäksi leveä 6+3 mm josta vihkin keskitimantti (smaragdihiontainen) tulee selvästi rungosta esille. Timantin istutus kulkee yhtenäisesti ympäri eli siihen ei jää mitään välejä joihin voisi vaikka neule tarttua. Materiaali on titaani ja se on normaalia kulta sormusta selvästi paksumpi. Sormukset ovat aina sormessa.

Ainoastaan silloin jos työntää kättään johonkin ahtaaseen paikkaan niin tuo vihki on aavistuksen tiellä. Pois en ole koskaan joutunut ottamaan, mutta sormuksen asennon joutuu korjaamaan lähes aina. Tuo yhdistelmän leveyden huomaa moottoripyörä käsineissä, joissa ne aavistuksen ahdistavat ja sormuksen korkeus haittaa käsineen laittoa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

kihlat meillä kummallakin on 8mm leveät ja hiukkasen on ison leveyden takia sitä vikaa että meinaa hautoa kosteutta allaan. Ilmeisesti sormuksen muodossa olisi toivomisen varaa. Olen tosin samaa kuullut ystäviltäni joilla on leveät sormukset joten siihen vaan pitänee totutella.

Toinen juttu leveän sormuksen kanssa oli että onko koko sopiva. Kerta yrittämällä ei vielä osannut sanoa mutta viikossa sormus löysi paikkansa ja se on just eikä melkeen. :))

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaipailisin lisää kokemuksia erityisesti solitaire-sormusten käytännöllisyydestä ja mietintöjä siitä valitsisitko nyt jollakin tavalla toisin kokemustesi pohjalta? Ottaisitko esimerkiksi sormukseesi toisenlaisen istutuksen (kruunu/4 tai 6 kynttä jne) tai erikokoisen kiven kokemustesi pohjalta? Raapiiko sormus tai jääkö se kiinni vaatteisiin tai sormikkaisiin? Pysyykö sormus hyvin sormessa, vai pelkäätkö esimerkiksi uidessa sormuksesi puolesta?

Itseäni mietityttää myös arvokkaan sormuksen käyttö arjessa, esimerkiksi urheillessa. Mietin myös joutuuko sormuksen ottamaan syystä tai toisesta usein sormesta pois. Salille mennessä jätän sormuksen varmaan kotiin (en luota pukukaappiin niin paljon), mutta toisinaan poikkean sinne suoraan töistä ja tällöin sormus on toki sormessa. Käytän salilla kuitenkin salihanskoja, voikohan sormusta pitää näiden kanssa treenatessa? En muutenkaan halua mitään "edustussormusta", vaan ihan arkisormuksen, joka on aina sormessa. Harmi vaan, että itseäni miellyttää juuri vähän epäkäytännöllinen solitaire-malli, mutta makuaan ei voi valita :)

Summa summarum, olisi siis todella kiva kuulla lisää sormuksien käyttökokemuksia ja toki myös kuulla, jos tekisit jotain toisin kokemustesi perusteella.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla on jo sormus hankittuna ja siinä isompi keskikivi on aika lailla koholla. Ei ole vielä käytössä tietty, vaan vasta vihkimisen jälkeen, mutta tosiaan mietityttää, että mitä jos se johonkin tarttuu.

Ei vaan muakaan mikään muu malli miellyttänyt, joten tuohon pitää sitten totutella ja opetella tarvittaessa vähän varomaan. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään