Guest Magnetic89

Anoppini vihaa minua

22 posts in this topic

En kirjoita sisäänkirjautuneena, koska en haluaisi tulla tunnistetuksi.

Koko monen vuoden seurustelumme ajan mieheni äiti on vaikuttanut jotenkin kylmältä minua kohtaan, enkä ole saanut luotua kunnollista suhdetta miehen isäänkään. Miehen mielestä missään ei ole ollut mitään outoa, mutta minulla on yleensä aika tarkat tuntosarvet, mitä tulee muiden ihmisten ajatuksiin. Olen vuosikaudet yrittänyt päästä osaksi "perhettä", olen keskustellut anopin kanssa hänen kiinnostuksenkohteistaan, olen yrittänyt hioa itsestäni terävimpiä kulmia pois - ilman näkyvää edistystä anoppisuhteessa.

Olin jo jotakuinkin sopeutunut tilanteeseen, ja yritin parhaani mukaan hyväksyä sitä tosiasiaa, ettei miehen äidistä välttämättä koskaan tule minulle varsinaista ystävää. Noh, kuitenkin erään mieheni ja hänen perheensä välisen riidan yhteydessä mieheni äiti huusi minulle kaikkia ajatuksiaan mm. siitä, miten en ole osa heidän perhettään enkä tule sinne ikinä pääsemään, miten olen typerä kakara jne... Vaikka se tappelu on muka siistitty (eikä minulla siinä juuri osaa ollut), anopin käytös on (jos mahdollista) muuttunut yhä viileämmäksi. Anoppini ei tervehdi minua, ei puhu minulle, ei puhu miehelleni jos minä olen läsnä... Lisäksi jos käymme miehen kanssa yhdessä appivanhemmilla, miehen äiti yleensä vaan "katoaa" jonnekin. En ole kunnolla nähnyt häntä pitkiin aikoihin. Uskon, että tämä nainen on puhunut minusta jotain miehen muullekin suvulle, sillä kaikkien suhteutuminen on jotenkin muuttunut :girl_impossible: .

Kun avioliittoaihe on viimeaikoina noussut keskustelussa esiin, olen miettinyt, miten tulen ikinä selviämään tämän naisen kanssa. Aina sanotaan, että kun menee naimisiin jonkun kanssa, menee samalla naimisiin koko suvun kanssa. Entä jos en halua? Tuntuu pahalta, etten saa mitään hyväksyntää, etenkin kun miesystäväni on minun suvussani erittäin pidetty ja rakastettu ihminen. Lisäksi tiedän, ettei anoppini ole kaikkia sukuun pyrkijoitä kohtaan yhtä inhottava, sillä hän on mieheni sisarusten kaikkien kumppaneiden kanssa ollut hyvin läheisissä väleissä. Olen niin kovasti yrittänyt olla mukava ja ihana miniä, mutta silti tilanne on tämä :girl_sad: . Miehelleni anoppi ei aiheesta suostu puhumaan, eli en sitäkään kautta ole saanut tietää, mikä on vialla :girl_cray: .

Olen niin masentunut, että olen aikoinaan ajatellut jopa eroa miehestä ihan vaan suvun takia. Tuntuu pahalta olla vihattu. :girl_cray: Tiedän että mieheni on ollut vanhempiensa kanssa kohtuullisen läheinen ennen seurusteluamme, mutta nykyisin nekin suhteet ovat viilenneet. Tunnen syyllisyyttä miehen kääntämisestä "perhettään vastaan"... Lisäksi olen pohtinut esim. miehen sukunimen ottamista. Haluaisin olla samanniminen aviomieheni kanssa, mutta tuntuisi oudolta kytkeytyä nimen avulla minua vihaavaan perheeseen ja sukuun :unsure: . Joulut ja muut juhlapyhät ovat nyt jo ongelma, mutta pelkään niiden muodostuvan yhä isommaksi ongelmaksi tulevaisuudessa (muutamme yhteen vasta häiden jälkeen).

Mitä enemmän häitä mietin, sitä pakokauhuisemmaksi tulen. Kertokaa te samassa tilanteessa olleet, miten olette asianne järjestäneet?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onpas kamala tilanne :/

Meillä ei tosiaan todennäköisesti anoppia kutsuta häihin, ei ainakaan jos ei ensin pyydä kamalaa käytöstään minulta anteeksi. Minä olen kyllä anoppia ihan omalla toiminnallani ärsyttänyt, mutta minun varpailleni ei hypitä. En kuitenkaan ole haastanut riitaa, haukkunut tai ollut kohtuuton. Aina yrittänyt olla mukava ja olla paljon tekemisissä.

Meidän tilanteiden ero on siinä, että minua ei onneksi kiinnosta tämä asia oikeastaan enää. Mieskin sanoi, että anna olla, äiti nyt vain on teatraalinen ja vaikea. Suutuksissa tietenkin siis myös pojalleen. :) Mielestäni ihmisiä, joita ei häihinsä halua, ei tarvitse kutsua. Tietysti jos sulhanen haluaa oman sukunsa paikalle, asiasta pitää edes keskustella ;) Meillä onneksi sulhanen tajusi sen, että en todellakaan MEIDÄN päiväämme mitään drama queeneja, joten miehen suvusta ei tule muutakuin hänen isänsä puolelta väkeä. Muut olkoon sitten mitä mieltä asiasta ikinä tahtovatkaan olla ;)

Eikä sitä sukunimeä tarvitse ajatella miehen sukuun kytkeytymisenä, ajattele sitä vain mieheen kytkeytymisenä. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensinnäkään ongelma ei ole sinun vaan miehesi. Miehesi kuuluisi sinua puolustaa ja antaa uhkavaatimus, että ellei käytös muutu, poika lähtee ja siinä menee sitten myös lapsenlapset yms.

Sinuna käyttäytyisin kuin anoppisi olisi ilmaa sinulle. Kutsun häihin voitte jäädyttää ellei käytös muutu.

Omaan anoppiini poltin hihani ensimmäisen tyttären ristiäisten jälkeen, vuosia olin jo sietänyt hänen töppäilyjään. Reilu vuosi meni, kunnes anteeksipyyntö kuului. Ja yhteyttä pidetään toistaiseksi vain lastenlasten vuoksi. Tahdon, että heillä on isovanhemmat. Välit on viileät, mutta kohteliaat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onpa ikävä tilanne :girl_sad:

Puhua ei varmaan kannata edes yrittää, jos anoppi kerta aina välttelee samassa huoneessa olemista. Puhumalla yleensä kaikki asiat selviää, mutta tässä tapauksessa se on varmaan hieman vaikeaa. Pystyykö miehesi kysymään isältään asiaa? Todennäköisesti anoppi on kuitenkin puhunut hänelle asiasta jollain tavalla. Ja miehethän eivät yleensä halua puuttua naisten

riitoihin, niin jos miehesi puhuisi isälleen asiasta esim. saunassa ns. ohimennen?

Jos sekään ei ole mahdollista, pystytkö laittamaan mitään sähköpostia tai jotain anopille?

Inhottavaa jos juoruja on levitelty pitkin sukua. Mites, onko miehelläsi sisaruksia? Veljiä? Miten anoppi suhtautuu heidän kumppaneihin? Joskus jos äidillä ja pojalla on ollut hyvin läheiset välit, äidit jostain syystä tuntevat tulevansa syrjäytetyksi, kun poika löytää vaimon. Ja sitten usein nämä äidit eivät edes ymmärrä että vika on heissä itsessään ja luuloissaan, vaan syyttävät tulevaa miniää kaikesta ja oikein kaivelemalla etsivät huonoja puolia (ja kukaanhan meistä ei ole täydellinen). Niin kuin sanoit, tuossa riitatilanteessakin hän sanoi sinua kakaraksi. Aika yleistävä nimitys, siis tarkoitan sitä että hänellä ei ollut mitään konkreettista huonoa asiaa sinusta, jotenka hän päätti nimetä sinut edes jotenkin huonoksi vaimo-ehdokkaaksi.

Luulen että miehesi kuitenkin haluaa äitinsä häihinne, ja hänen puoleltaan varmasti tulisi vähän paheksuntaa jos ette kutsuisi. Voittehan sitten vähän leikkimielisesti heidän kuullen puhua tyyliin "ja ei sitten mitään kissatappeluita häihin kiitos, hehheh". Ja sijoitatte vain pöytänne kauas miehen äidistä niin ei tarvitse koko päivää katsoa nyrpeää naamaa ;)

Muista että vika ei kuitenkaan ole sinussa, koska ainakin olet yrittänyt tulla toimeen. Ja siitä sukunimestä, olen samaa mieltä Carelian kanssa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hämmästyin todella kun luin kirjoitustasi. Minulla on lähes samanlainen tilanne oman anoppini kanssa. Tosin oma anoppini ilmeisesti suunnittelee hakevansa teattrikorkeaan eläkepäivinään, koska näyttelee aina seurassani "mukavaa" ihmistä.

Itseäni tämä tilanne harmitti todella paljon vielä n.vuosi sitten. Mietin kokoajan että mitä olen tehnyt väärin ja olenko sanonut anopilleni pahasti jne. kunnes tajusin että vika ei ole minussa vaan anopissani. Ymmärrän toki ettei kaikki voi tykätä kaikista mutta voisihan sitä yrittää tulla toimeen edes keskenään, kun aikuisia ollaan :girl_smile: Varmasti kuullostaa lapselliselta mutta minä olen kostonhaluinen ihminen :hysteric: Tiedän anoppini heikot kohdat ja olen päättänyt iskeä niihin aina kun tilaisuus sallii ja koen että se on tarpeellista. Olen saanut tätä kautta pariin kertaan anopilleni todella pahan mielen mutta sitä saa mitä tilaa!

Oletko yrittänyt puhua miehellesi asiasta oikein kunnolla? Meillä puhuminen miehelle auttoi. Eihän kukaan mies halua ajatella äidistään mitään pahaa, aluksi! Kerrottuani miehelleni hänen äitinsä käytäksestä, tämä tutkaili pari kuukautta äitinsä käytöstä ja totesi että olen ollut oikeassa.

Varmasti meissä miniöissäkin on paljon vikoja ja emme ole aina mitään prinsessoja mutta faktaa on myös se, että enemmän tämä maapallo kantaa kamalia anoppeja päällään....

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minäkin olen sukkulan tapaan hieman ehkä kostonhimoinen, mutta isken toisella tapaa. :D Minä nimittäin en kiusallanikaan käytä enää anopin ostamia/antamia asioita, pidän puutarhan hyvässä kunnossa, remontoimme tupaa sellaiseksi kun haluamme yms. Näistä meillä siis tullut sanomista, en kuulemma pidä tarpeeksi hyvää huolta hänen perintöliinoistaan. Oli siis käynyt meillä yksin ollessaan penkomassa vaatehuonetta, ah!

Olen kyllä samaa mieltä kuin sukkula, aivan varmasti ovat anopit kamalampia kuin miniät. ;) Ainakin yleisesti ottaen. Tärkeintä on kuitenkin myös minun mielestäni saada mies puolelleen, meillä se oli alusta asti selvää. Onneksi sulhastakaan ei kiinnosta pitää äitiinsä yhteyttä, muuten tilanne olisi hankala! Tulevien lastenlasten takia kyllä vähän hirvittää.. Mutta onpa lapsille silti kaksi mummaa kiitos avioerojen. Ei kai ne kolmatta (lapsia vihaavaa) tarvitsekaan.. Mutta siis, minusta sinun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, että "eristät" miehesi omasta suvustaan. Hän voi kyllä itse tehdä asialle jotain, jos kiinnostaa. Ainakin minun mielestäni. :) Ja hei, jos kerran sinun sukusi tykkää, pääseehään hän sitten (avioliiton myötä) osaksi jotain parempaa sukua kuin omansa on ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Todella ikävä tilanne! Meillä on ongelmia miehen biologisen suvun kanssa. He ovat kerran loukkaantuneet eräästä väärinkäsityksestä ja se hiertää vieläkin välejämme ja toimii pohjana sille, että minua syytetään kaikista miehen valinnoista, joita suku ei hyväksy. Miehelläni on siis biologisten vanhempien lisäki kasvatusvanhemmat ja biologinen isä ja sisko ilmeisesti eivät ollenkaan pidä minusta. He käyttäytyvät kuitenkin aina kohteliaasti enkä ikinä olisi arvannut, etteivät he pidä minusta, ellei mies välillä kertoisi kuinka sisko on soittanut hänelle ja haukkunut tai syyttänyt minua jostain... Olen heidän mukaansa mm. käännyttänyt miehen väkisin kasvissyöjäksi ja vihreälle puoluekannalle ym. (yeah, right..)

Häiden aikaan tuli valtava riita kun ilmoitimme päätöksestämme ottaa kasvatusvanhempien sukunimi. Päällisin puolin kaikki näyttivät hyväksyvän asian, mutta sitten sisko rupesi soittelemaan miehelle ja tiputtelemaan isän mielipahaa nimipäätöksestä (oli kuulemma jopa epäillyt, että meille on maksettu, että ottaisimme heidän nimen ym. järjetöntä) ja koko hommasta syytettiin tietysti MINUA. Että MINÄ olin päättänyt, että haluan kasvatusvanhempien nimen ja etten haluaisi olla missään tekemisissä biologisen suvun kanssa jne. Pidän kyllä kasvatusvanhemmista, mutten ole yhtään vähempää pitänyt biologisesta suvusta, paitsi nyt. On hankalaa pitää ihmisestä, jonka tietää vihaavan minua! Ja tässä on vielä se twisti, että minun ei oleteta tietävän mitään siitä, että sisko soittelee miehelle ja haukkuu, koska hän on kieltänyt miestä kertomasta mitään hänen asioitaan minulle...

Tilanne on erityisen hankala siksi, että mieskin kärsii asiasta. Hän on minun puolellani, mutta ei ole saanut järkevästi keskustelemalla tilannetta ratkeamaan. Hän yrittää selittää asioita ja luulemme tilanneen ratkenneen, kunnes sisko soittaa seuraavan kerran ja kertoo mitä isä oikeasti ajattelee ja tajuamme, että ollaan edelleen suossa ja joskus jopa yhä syvemmällä. Pidimme kiinni nimipäätöksestämme ja hän pelkää nyt suututtaneensa isänsä lopullisesti (onnitteli meitä häissä sanoin "onnea valitsemallanne tiellä...") koska suurin osa mielipahasta saatiin kuulla vasta häiden jälkeen. Ja kun hän soitti isälleen niin tämä yritti koko ajan vaihtaa aihetta eikä asiasta voitu kunnolla puhua. Pakko asia on kyllä selvittää ihan sinne ensimmäiseen väärinkäsitykseen asti, vaikka se tulee olemaan inhottavaa ja ahdistavaa (ja minun kustannuksellani, koska minun yksityisasioihin tuo väärinkäsitys liittyy). Eikä lopputuloskaan ole taattu.. Olen todella väsynyt tilanteeseen, mutta pakko kai tässä suossa on jaksaa tarpoa koska miehen takia en välejä haluaisi laittaa poikki.

edit: plussaa muuten kostonhimoisuudesta anopille! Itse en ole kostonhimoinen, mutta siinä mielessä norsu, etten kyllä koskaan anna anteeksi tai unohda. ;)

Edited by Gadian

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olisin painanut Sukkulalle "tykkää" muttei tässä ollutkaan sitä mahdollisuutta :rolleyes:

Nimittäin kun luin alkuperäisen kirjoittajan tekstin eilen, se herätti paljon ajatuksia ja mietin miten itse toimisin/käyttäytyisin vastaavassa tilanteessa ja Sukkulalla on hieman samaa asennetta :)

Kerronpa nyt miten minä ehkä toimisin (tahallisesti tai tahattomasti, luonteelleen kun ei mahda). Meinaan tollanen kun kävisi itselläni jonkun ajan päästä, melko nopeastikin, keittämään. Jossain vaiheessa sitä vain huomaa yrittäneensä tarpeeksi kauan ja silloin on aika näyttää että ei se anoppi rakas siellä norsunluutornissaan ole mikään vihaamaan sinua sen enempää kuin sinä häntä. Okei viha on raskas sana ja vihaaminen vie tuhottomasti energiaa, joten puhun mieluummin kunnioituksesta. Mä olen lähtenyt siitä että ihmissuhteissani kunnioituksen täytyy olla molemminpuolista ja ketään en ala nöyristelemään. Olen myös huomannut että jotkut ihmiset eivät voi "sietää" nöyristelijöitä, vaan se antaa heille lisää vettä myllyyn ja viimeisetkin kunnioituksen rippeet karisevat nöyristelevää henkilöä kohtaan. Tämä on tietysti lähtökohtaisesti väärin, koska et alunperinkään ole tehnyt mitään väärää, mutta tällaisille kpäille pitää vain tehdä selväksi että silmille on turha hyppiä. Huomaan itse välillä syyllistyväni jonkin asteen myötäilyyn ja nöyristelyyn, jos joku henkilö, jonka kanssa haluaisin olla hyvissä/läheisissä väleissä, kohtelee minua väheksyen/alentavasti. Seuraavaksi huomaan ajattelevani että "Mitä v*ttua!" ja tässä vaiheessa olen saanut tarpeekseni. Mulla on riittänyt yleensä se että muutan käytökseni samanlaiseksi kuin mitä vastapuolelta saan. Mutta jos tarve vaatii niin voisin aivan hyvin myös koventaa panoksia.

En puhu mistään kostotoimista niinkään vaan yksinkertaisesti asetan itseni henkilön kanssa samalle tasolle (ellen jopa ylemmäs). Nostan kissan pöydälle ja annan hieman palautetta. Siispä seuraavan kerran kun saan ko. henkilöltä vähättelevää/välttelevää/mulkoilevaa/kyräilevää tms. käytöstä niin ihan pokkana kysäisen esimerkiksi että mistähän mahtaa sulla nyt kiikastaa? Voitko kertoa? Kun sun naamas on aina noin helvetin rutussa. Onko ongelma? No kerro ihmeessä!

Vaihtoehtoisesti myös jos ei aivan suoraan päin naamaa mene sanomaan, niin voi myös tahallaan anopin kuullen kysyä mieheltä ihmettelevään sävyyn että "Onkohan tolla sun äitilläs joku ongelma mun suhteen kun käyttäytyy niin oudosti?" Tämä siis niin että anoppi esim. viereisessä huoneessa, ovi auki ja kysyt ihan kuuluvalla äänellä. :) Jos ihminen on yhtään aikuinen ja järkevä niin ottaisi jo tästä onkeensa eikä tarvitsisi tivata kasvotusten.

Tämä tyyli ei tietysti istu kaikille tai kaikkiin tilanteisiin, mutta mua kun alkaa nyppimään tollanen, niin vastareaktio tulee luonnostaan. En näe ongelmatilanteeseen enää muuta ratkaisua/päätöstä ja se vaan ennenpitkää eskaloituu tuohon. Tuon jälkeen vastapuolen reaktio voi olla mikä tahansa, mutta koska tiedät että olet käyttäytynyt parhaasi mukaan (koska olet tämän kelannut päässäsi läpi niin monet kerrat ja yrittänyt löytää syytä tilanteeseen) ja yrittänyt olla niin hyvä ihminen kuin ikinä, niin anopin on turha alkaa syyttelemään. Loppuun vielä lisäisin (anopille) että mikäli ei voi pitää sinusta ihmisenä niin alkaisi ainakin nyt käyttäytymään. Luulisin että varsinkin toi sana "käyttäytyminen" on kuin punainen vaate vanhemmalle henkilölle, varsinkin nuoremmalta kuultuna. Mulla ei siis pääpointtina tässä olisikaan saada mitään henkevää keskustelua vielä aikaiseksi tai saada anoppia oikeasti avautumaan vaan näyttää että mitta on täyttynyt. Asettautua samalle jalustalle, millä anoppikin itseään pitää kun käyttäytyy sinua kohtaan noin. Mikäli se sitten johtaa syvällisempään keskusteluun niin hyvä niin, mutta mun mielestä nyt ensin on "vaadittava" itselleen ihan perus kunnioitusta ja ihmisarvoa. Joiltain ihmisiltä sitä vaan kummasti alkaa saada vasta tällaisen jälkeen tai sitten voi olla että ei saa, mutta mitäpä siinä oli menetettävää. Sittenpähän ainakin tietää myös sinun asenteesi ja välinne voivat jatkua ylevän viileinä, mutta nyt siis MOLEMMIN PUOLIN ylevän viileinä.

Tää voi kuulostaa tosi "epäkunnioittavalta" joidenkin mielestä, mutta kunnioitus ei voi kulkea vain toiseen suuntaan. Kunnioitusta ei voi (ainakaan minulta) saada jos sitä ei ihan piirun verran tule myös tähän suuntaan. Oli kyseessä sitten nuorempi tai vanhempi henkilö. En puhu nyt mistään vanhusten kunnioittamisesta vaikka antamalla oma istuinpaikka..Se on eri asia ja itsestäänselvää.. vaan kyse on kunnioituksesta ihmissuhteessa. Ihmisarvoisesta kohtelusta.

Vaadi itsellesi kunnioitusta. You can do it!

Edit: Sekoilua nimimerkeissä :D

Edited by pétillant

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ajattelin yrittää vastata pikaisesti viesteihin, kiitos kaikille avusta.

Ensinnäkään ongelma ei ole sinun vaan miehesi. Miehesi kuuluisi sinua puolustaa ja antaa uhkavaatimus, että ellei käytös muutu, poika lähtee ja siinä menee sitten myös lapsenlapset yms.

Ollaan miekkosen kanssa aika lailla aiheesta puhuttu, nykyisin toteaa aina vaan että "hullu se on, anna sen olla" jne. On sellainen öömm... verkkainen ja rauhallinen luonne tuo, en usko että pystyisi äidilleen suoria sanoja sanomaan. Ollaan kummatkin oltu sillä linjalla että annetaan noiden isojen teini-ikäisten mököttäjien olla...

Mites, onko miehelläsi sisaruksia? Veljiä? Miten anoppi suhtautuu heidän kumppaneihin? Joskus jos äidillä ja pojalla on ollut hyvin läheiset välit, äidit jostain syystä tuntevat tulevansa syrjäytetyksi, kun poika löytää vaimon.

Veljiä ei ole, joten sillälailla ei voi vertailla. Siskojen kumppaneihin äidillä on korostetun läheiset välit, tekevät aina perhejuttuja porukalla miehen vanhemmat + siskot + siskojen miehet. Anopilla on paljon rennommat välit yhden siskoista mieheen kuin omaan poikaansa, ja kohteleekin tätä vävypoikakokelasta paremmin kuin miestäni. Sekin on harmittanut viimeaikoina, että appivanhemmat eivät nyt enää kiukuspäissään pidä välejään kunnossa oman poikansa kanssa, vaan hänet on yksinkertaisesti syrjäytetty perheestä.

Pystyykö miehesi kysymään isältään asiaa? Todennäköisesti anoppi on kuitenkin puhunut hänelle asiasta jollain tavalla. Ja miehethän eivät yleensä halua puuttua naisten

riitoihin, niin jos miehesi puhuisi isälleen asiasta esim. saunassa ns. ohimennen?

Jos sekään ei ole mahdollista, pystytkö laittamaan mitään sähköpostia tai jotain anopille?

Jotenkin en jaksa uskoa asioiden selvittämiseen puhumalla, kun ei oo aiemminkaan auttanut. Joko missään ei muka ole ollut MITÄÄN ongelmaa, tai sitten anoppi on ilmottanut odottavansa multa anteeksipyyntöä jostain määrittämättömästä asiasta ja sillä selvä.

Itseäni tämä tilanne harmitti todella paljon vielä n.vuosi sitten. Mietin kokoajan että mitä olen tehnyt väärin ja olenko sanonut anopilleni pahasti jne. kunnes tajusin että vika ei ole minussa vaan anopissani.

Olen yrittänyt ajatella samalla lailla. Tällä hetkellä en vielä ihan aidosti osaa sanoa etten välitä, mutta ehkä joskus...

Tulevien lastenlasten takia kyllä vähän hirvittää.. Mutta onpa lapsille silti kaksi mummaa kiitos avioerojen. Ei kai ne kolmatta (lapsia vihaavaa) tarvitsekaan..

Mahdollisia tulevia lapsia minäkin olen ajatellut! Oma isoäitini ei tullut kamalan hyvin äitini kanssa toimeen, ja se kyllä näkyi lastenlasten kohtelussa... Minä olin aika samanlainen äitini kanssa sekä luonteeltani että ulkonäöltäni, ja minua kohdeltiin ihan erilailla kuin muita lapsia. Lisäksi sain aina kuulla moitteita vaatteistani (äiti nekin oli ostanut), harrastuksistani (mitkä soveltuvat ja mitkä eivät sovellu pienelle tytölle) ja koulumenestyksestäni (liian hyvää).

Tää voi kuulostaa tosi "epäkunnioittavalta" joidenkin mielestä, mutta kunnioitus ei voi kulkea vain toiseen suuntaan.

Näin ajattelen itsekin. Vaikka välit anopin kanssa korjautuisivat joskus, en voi häntä kyllä ihmisenä kunnioittaa vielä pitkiin aikoihin (jos koskaan). Epäasiallinen, lapsellinen käytös ja kaikki täysin alentava kohtelu mitä olen saanut - ei se kaikki unohdu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oi kuinka tutun kuuloisia kertomuksia! Minulla anoppi vihaa minua ja appiukko myös! He sotkeutuvat joka asiaan meidän perheessä! Olen kymmenen vuotta ollut jo tässä. haukkumisen ja arvostelun kohteena!nyt alkaa olla mitta täynnä,enkä haluisi enää olla heidän kanssaan missään tekemisissä!En voi enää sietää heitä missään muodossa!Sietämiskynnykseni on nyt ylitetty!He asuvat naapurissa ja kulkevat täällä kuin kotonaan,avoimista ovista milloin vaan ja mihin aikaan tahansa!Mies on heidän ainoansa ja häntä on vaikea saada ymmärtämään tilanneta!Vaikka kuinka rakastamme toisiamme,se ei näy riittävän!Minusta mikään ei tunnu enää miltään tässä vankilassa!Kohta minä lähden jos ei mitään muuta tapahdu!En tahtoisi ikinä nähdä nuita ihmisiä,ja toisten mielestä ne ovat niin kivoja!Mutta minä olen nähnyt mitä he oikeasti olevat ja se ei ole mitään kivaa katsottavaa:/

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tiedän tunteen! Ja otan osaa. Kurja tilanne.

Minun appivanhempani inhoavat minua niin paljon, ettei minulla ole mitään asiaa heille ja ovat lähes katkaisseet välit mieheeni - omaan poikaana! Eivät ole ottaneet yhteyttä yli puoleen vuoteen häneen, vaikka mies on yrittänyt pitää välejä yllä. Häihin eivät varmastikaan ole lainkaan tulossa. Ei ole todellakaan kivaa, mutta minkäs teet. Välillä tulee mietittyä, mikä minussa on vikana, vaikka tiedostankin sen, että en ole mitään pahaa heille koskaan tehnyt (sen he ovat miehelleni myöntäneetkin). Asia vaivaa minua usein, vaikka tiedänkin, että heidän ajattelutapansa on jollain tapaa sairas ja vinksahtanut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, voin kyllä samaistua tilanteisiinne. Ihan todella raskasta tämä meidän arki! Eli kerronpa nyt meidän tilanteen: Minä ja mieheni, nuoria molemmat ja ollaan nyt jatkettu miehen vanhempien elämäntyötä maanviljelijöinä tämän vuoden alusta. Asutaan saman katon alla kaikki neljä: minä, mies, anoppi ja appi. He rakentavat taloa tuohon 50m päähän ja se valmistuu tämän vuoden loppuun mennessä, toivottavasti. No, minähän en kelpaa en sitten alkuunkaan. Tietysti tilanne on varmasti hänelle stressaava ja näin, mutta kun katsoisi muualle kun omaan napaansa niin kaikki olisi paljon paremmin! Meillä on sellainen tilanne, että tietysti tämän tilan työt on tehtävä ensisijaisesti kun eläimet on hoidettava, mutta meillä on myös koulu kesken. Opparia pitäisi kirjottaa ja tehdä muitakin koulutöitä. Mutta eihän hän sitä ymmärrä, kun ei ole koskaan mitään kouluja käynytkään. Mikään ei kelpaa ja mikään tekemäni ei ole hyvä tai ei riitä. En osaa tehdä mitään vaan hänen pitää neuvoa kaikessa yksinkertaisessakin, jopa ikkunoiden pesussa mitä en mukamas osaa!!! Tässä tuntee itsensä ihan kakaraksi ja idiootiksi, kun en mukamas mitään osaa tehdä. Tehdään ympäripyöreitä päiviä ja silti tulee muistutusta että tuo ja tuo homma pitäisi tehdä. Ja voi että on taas niin likaista täällä. On kyllä niin raskas tilanne että tekis mieli välillä sanoa suorat sanat. Mies ei oikeastaan sano mitään. Mä olen sanonut, että olisit mun puolella ja sanoisit vastaan. Mutta ei se vanhemmilleen viitsi sanoa. Ja kun anoppi on niin ovela, että se ei miehen läsnäollessa mulle ala ees aukomaan päätään tai vittuilemaan. Vaan sillon se sanoo yleisesti meille molemmille asiasta, johon ei ole tyytyväinen. Mä oon vaan hiljaa, oon kokenut et niin on paras. En ala väittelemään vaikka mieli tekiskin. Välillä kun itekseni teen hommia navetalla, itkettää ja itken kun ärsyttää koko tilanne niin paljon!! Ja että tämä yhteiselo toimisi tulevinakin vuosina pitäisi kunnioituksen minusta olla molemminpuolista. Eikä sellaista, että meidän pitäisi vain heitä kunnioittaa ja ne saavat tehdä mitä lystäävät ilman että meiltä kysytään tai meidän mielipidettämme arvostetaan. Kyllähän se näki tossa talohommassakin. Mieheni tontille sen rakensivat, ovat siis vuokratontilla, kysyivät mukamas että käykö että tuohon rakennetaan talo. Sanottiin molemmat suoraan että se on liian lähellä (oikeesti jos ei olis autotallia ja metikköä välissä niin tekisin taivaaseen asti muurin niitten talon ympärille). Mutta sitten alkoi ITKU että no jos me kerran ollaan NIIIIIIN KAUHEITA niin eikai sitä sitten auta kun rakentaa jonnekin kauas.. Ja kauhee valitus että ollaanko me nyt niin kauheita.. Teki mieli sanoa että olette, ei haluta teitä tähän lähelle kyttäämään ja neuvomaan. Sitten ne vaan alko rakentamaan siihen kun ei sanottu muuta kun että ei käy ja oltiin hiljaa. No sitten tulikin kaivinkonemies kaivamaan talon pohjaa. Että tämmöstä meillä. Kun jaksais, kun jaksais..

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Ihan kaamea tilanne! Tulin tosi surulliseksi teidan kaikkien puolesta, mutta etenkin edellisen kirjoittajan. Teidan taytyy puhua vakavissanne asioista miehen kanssa, eihan tuosta tule mitaan. Avioliittonne tulee olemaan vaarassa, jos elatte appisten ahdingossa vuosia ja sama meno jatkuu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Luin joskus tämän topiikin, mutta päätin nyt tulla kertomaan omat kokemukseni tänne näin häiden jälkeen. Yritän tiivistää mahollisimman paljon tätä tekstiä ;)

Meidän häät oli muutama viikko sitten, ja kutsuimme anopin ja apen vain kirkkoon. Alun perin he kyllä saivat kutsun myös itse juhlaan, mutta kutsu evättiin anopilta huonon käytöksen vuoksi. Anoppi piti minusta aika paljon, kun aloin seurustella nykyisen aviomieheni kanssa, mutta pikku hiljaa asiat vain alkoivat mennä huonompaan. Anoppi alkoi suoraan kertoa minulle, kuinka hänen poikansa ansaitsee yliopistokoulutuksen saaneen naisen jne. Nykyään opiskelen yliopistossa, joten se ei ollut mikään oikea syy vihata minua, sillä syitä, miksi en hänen pojalleen kelpaa, on tullut lisää.

Alussa hän sanoi minulle noita juttuja kahden kesken, mutta tilanne paheni vuosi sitten. Hän nimittäin alkoi haukkua minua miehelleni. Mitähän kaikkea sieltä on jo tullut (olen mm. lapsellinen, sivistymätön, huonosti kasvatettu jne.). Aika jännä juttu mutta kukaan ihminen, joka siis on kuullut noisa jutuista, on ollut ihan äimän käkenä, että anoppi on sanonut minusta tuollaista. Tämä kauhea hyökkäys minua kohtaan johtuu siitä, että olen kuulemma haukkunut anoppiani. En oikeasti ole, ja puolellani on kaikki muut siinä tilanteesa olleet.

Meidän välit anopin kanssa sitten menivät vuosi sitten poikki, kun hän sanoi minusta noita juttuja pojalleen. Mieskin siitä tietenkin suuttui, ja hän ei ole halunnut olla tapahtuneen jälkeen yhteydessä kotiinsa. Onneksi mieheni kuitenkin on ollut minun puolellani tässä jutussa koko ajan.

Mutta asiaan: kutsuimme anopin siis häihimme, mutta sama törkeyksien heittäminen jatkui entistä pahempana. Lopulta mies teki päätöksensä, että hänen vanhempiaan ei jatkopaikalle kutsuta. Anoppi tietenkin suuttui alussa ja jatkoi haukkumistani. Kuitenkin hän huomasi pian, että ei saa lunastettua kutsua takaisin häihimme haukkumalla, joten yritti uhkailla meitä (tyyliin, että muutkaan sukulaiset eivät tule paikalle, jos häntä ei kutsuta jne.). Uhkailukaan ei auttanut, joten sitten hän yritti olla kiva ja kyseli ensimmäisen kerran, voiko hän auttaa. No ei voinut.

Pian mieheni siskopuoli soitti miehelleni ja haukkui minut ihan pystyyn. Hänkään ei tullut jatkopaikalle mutta kirkkoon kylläkin.

Minulla ei ole yhtään haluja sopia miehen perheen kanssa noita juttuja. Onneksi mies ymmärtää ja on samaa mieltä asian suhteen. :)

Haluan tällä viestilläni vain kertoa sen, että kaikenlaista käytöstä ei aina tarvitse hyväksyä edes sillä nojalla, että kyseessä on toisen sukulaiset. Me emme ole ainoita, jotka ovat jättäneet toisen vanhemmat kutsumatta juhlaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Nimenomaan. Tuollaista ei tarvitse sietaa keneltakaan. Huhhuh miten hulluja ja typeria ihmiset voivat olla!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Monelle aidille se omasta pojasta luopuminen tuntuu olevan kova paikka.

Itse olin unelma minia, siihen asti kun saimme esikoisemme ja en aina oikein perustanut anopin kasvatusopeista.

Anoppi asuu perin tunnin ajomatkan paassa ja oli loukkaantunut kun nakee meita vahemman kuin omat vanhempani jotka asuvat muutaman kilometrin paassa.

Tilanne muuttui sellaiseksi etta hanen eraan viikonloppuvierailun jalkeen, sain Fb:n kautta viestin jossa han Vuodatti etta toivottavasti en satuta hanen poikaansa (olen ollut aikaisemmin naimisissa, kaksi asta ja eronnut), epaili etta osaanko hoitaa hanen ainoaa lastenlastaan, olin ollut huono emanta kun en ollut koko ajan kahvia keittamassa ja en ollut ilmeisesti kuunnellut hanen asioitaan tarpeeksi intensiivisesti, lisaksi han toivoi etten puhuisi viestista hanen pojalleen...

No asia vaivasi sen verran etta todellakin puhuin hänen pojalleen asiasta ja onneksi pojassa on miesta sen verran etta teki aitinsa puheille stopin heti.

Nykyaan anoppi koittaa olla liiaksikin mieliksi, mutta itselle jai hanen viesteistaan muisto jota en ihan heti pyyhi.

Tasta hyvasta anoppi ei ole enaa Fb listallani, eika hanella ole edes puhelinnumeroani, kaikki yhteydenpito on mieheni kautta.

Haauutisista oli niiiiiiiiiiiiiin onnellinen etta rupesi estelyista huolimatta morsiustyttojen mekkoja etsimaan, mutta etsikoon, ne on jo

ostettu :) on kuin vuoristorata ajelulla olisi... :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hui kamalaa ku alkaa pelottaa ku lukee noita viestejä :o Miten ihmisistä voi tulla noinkin ilkeitä ja typeriä? En kyllä minäkään päästäis häihin ketään sukulaista/ystävää jos alkais tuollalailla ilkeilemään. Ja mulle tosiaan riittää ykski väärä sana ja se on siinä. Koittakaa kestää! :girl_impossible:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oma tuleva anoppini on vihannut minua alusta asti. Laittanut viestejä, että mun kuuluisi mennä hoitoon, soittaa pojalleen eli sulholleni ja vaatii ja valittaa mitä ihmeellisimpiä asioita.

Hän on ollut mielettömän ilkeä minua kohtaan. 

Mutta kuitenkin itse koitan hymyillä ja olla kohtelias. 

 

Mutta paras tapahtui pari kk sitten kihlajaiskahveilla! Kutsuin myös sulhon äidin ja sulhon pikkusiskon (minun ikäinen). Kihlattu varmisteli et ooonko varma että haluan heidät, he kun ovat olleet hyvin tylyjä. Tuleva kälyni mm. selvitti että on hänen henkilökohtainen helvetti se, että hänen ainoa veljensä seurustelee.....  :blink:

 

Noh. vieraat saapuivat. Anoppini vain itki ja halasi poikaansa ja sanoi, että on kiva nähdä. Itse seison tyhmänä eteisessä ja minuun päin ei katsota edes. Ei sanaakaan onnitteluista ei mitään. Oikein käänsivät päänsä sekä anoppi että käly. Eivätkä sanoneet sanaakaan koko kahvittelun ajan. 

Itse koitin tiskipöydän äärellä vaan pitää hymyäni ja pidätellä itkuani. MINUN KODISSANI JOUDUN SIETÄMÄÄN NOIN TÖRKEÄÄ JA LAPSELLISTA KÄYTÖSTÄ!?!?!?!?!?!?

 

Sanoin sulholle vieraiden lähdettyä mitä oli tapahtunut, ja sulho ilmaisi että ei tartte meille enää tulla jos ei osata käyttäytyä.

 

Mutta nyt iski suurin kysymys: En halua niitä naisia/naista pilaamaan hääpäivääni helmikuussa. Mutten myöskään halua katkeroittaa sulhoani, ettei hänen äitinsä saanut tulla häihin.
Tätä epämukavaa tilannetta on jatkunut seurustelun alusta lähtien, n. 2 vuotta. Yritetty jutella tai muuta vastaavaa, mutta aina vika löydetään minusta tai sulho vaan toteaa äitinsä olevan sellainen....

Vinkit ois poikaa. Huh, olipa avautuminen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olipas kertomuksia anopeista :)

 

Onneksi, siis ilmeisesti, minulla on käynyt hyvä munkki :)

 

Onhan se totta että kaikki ihmiset eivät vain tule toimeen kaikkien kanssa, vaikka olisi niin suotavaa....

Share this post


Link to post
Share on other sites

LaCapitana, oletko puhunut häihin kutsumisesta miehesi kanssa? Tuon kommentin perusteella minkä hän heitti kihlajaisiin kutsumisesta voi olla ettei häntä niin haittaa käytöstavattoman äidin puuttuminen häistäkään...?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Shere Khan

 

Tilanne edisty niin, että sulho otti asian puheeksi ja mainitsi ettei aio hyväksyä lapsellista käytöstä ja kellään ei oo oikeutta niin käyttäytyä.
Ja toivoi, että sinä tärkeänä päivänä ei vastaavanlaista tapahdu ja pyysi että jokaisella on mahdollisuus omaan onneen.

 

Vastaus oli erittäin oletettava ja juuri niin kypsä kuin heiltä pystyi odottamaan.

Ei kuulemma tarvi enää pelätä, että he muka jotain "pilaisi", koksa eivät aio olla enää ikinä missään tekemisissä.

 

Mulle käy.

 

Mut oon myös harjotellu henkilökohtaista kärsivällisyyttä, ja pohtinut et jos joku mun häissä haluaa mieltä osoittaa ja ne pilata, nolaa vain itsensä.
 

Onneks mulla on häissä ovi jos toinenkin, mitä varmasti voi tarpeentullen osoittaaa jos meno menee mahdottomaksi! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now