Hakemuksella tehtävät muutokset Sukunimen voi muuttaa vanhempien tai esivanhempien sukunimeksi, jos hakija pystyy luotettavasti osoittamaan, että haettu sukunimi on aiemmin vakiintuneesti kuulunut hänen vanhemmilleen tai esivanhemmilleen. Hakemuksella voidaan hakea myös täysin uutta sukunimeä, jota ei ole aiemmin rekisteröity kenellekään tai käytöstä poisjäänyttä sukunimeä. Mikäli puoliso on avioliittoon mennessään pitänyt oman sukunimensä, voi hän myöhemmin hakea puolisonsa sukunimeä hakemuksella. Hakemukseen tarvitaan puolison allekirjoitus. Avoliitossa asuvilla henkilöillä ei ole mahdollisuutta saada yhteistä sukunimeä. Käsittelyaika nimenmuutosasioissa riippuu siitä, onko asiasta pyydettävä oikeusministeriön nimilautakunnan lausunto vai ei. Lausuntoa edellyttävien asioiden käsittelyaika on noin 3 - 9 kuukautta, muissa tapauksissa noin 2 - 3 viikkoa. Mikäli hakemus halutaan perua tai käsittelyn aikana ilmenee muita asiaan vaikuttavia seikkoja, siitä on ilmoitettava maistraatille, muutoin käsittelyä jatketaan päätökseen asti. Lähde En tiedä pitääkö tehdä niin, että tytär hakee ensin itselleen suvussa ollutta nimeä, jonka saamisen jälkeen mies ottaa saman sukunimen tyttären kanssa naimisiin mennessään. Muoks. Kirotusvihreet