Minä nimenomaan kysyin, että kuinka kauan pitää tavan olla lainassa, että sen voidaan katsoa tulleen osaksi lainaajakulttuuria. Kyllä kristinuskossa ja kulttuurissamme on sitä lainaa, vaikka lainaaminen on tapahtunut kauan sitten. Jos pitää riittien lainaamista loukkaavana, niin silloin on luovuttava paljosta, jos aikoo kunnioittaa muiden tapoja. Verrataanpa vielä varastamiseen: Jos varastan lompakon tänään, niin tuleeko siitä lompakosta minun vuoden kuluttua? Kymmen vuoden? Sadan vuoden kuluttua ehkä? Mielestäni se on vielä kuollessanikin varastettu lompakko. Se, että kristityt (tai suomalaiset ylipäätään) ovat lainanneet tapojaan kauan sitten, ei tarkoita, että ne olisivat muuttuneet miksikään muuksi kuin lainaksi. Ja on vääristelyä tai kaunistelua väittää, että kristinuskoon on liitetty pakanauskomuksia vain tietyiltä osin. Kristinusko on suunnilleen 100-prosenttisesti lainaa. Lähes kaikki Raamatun tarinat löytyvät vanhemmista tarustoista. Sitten on myös hieman eri asia mennä jonnekin kirkkoon tai moskeijaan shortseissa tai muuten osoittamaan mieltään kuin omissa juhlissaan tehdä oman mielensä mukaisesti. Jos kristitty tulee ateistin tai pakanan häihin, niin siellä mennään ateistisen tai pakanallisen maailmankatsomuksen mukaan eikä kristillisten arvojen mukaan. Suomi on maallistunut maa huimasta kirkkoon kuuluvien määrästä huolimatta, joten useimpien ev.lut. rituaalien voidaan katsoa suomalaiseen kulttuuriin ilman sen suurempaa uskonnollista sisältöä. Jo mainitsemani kaste on hyvä esimerkki: vanhemmat saattavat kastaa lapsensa uskomatta jumalaan, ihan vain sukulaisten iloksi/painostuksesta tai tavan vuoksi. Se uskonnollinen sisältö kasteessa tai vihkimisessä on loppujen lopuksi harvalle toimituksen keskeinen osa. Sitä paitsi varmaan melkein kaikki temput ja jutut ovat osa jotain uskontoa, joten on todella vaikea keksiä mitään ihan uutta. Jos järjestää juhlat, jotka eivät loukkaa kristittyjä, niin saattaa tulla tietämättömyyttään käyttäneeksi jotain hindujen tai bahailaisten rituaalia muistuttavaa juttua. Minun on vaikea uskoa, että kaikki muiden vakaumuksen kunnioittamisesta kirjoittavat ottavat aina selvää kaikista tavoistaan tai juhliensa osioista, etteivät ne vahingossa ole minkään uskonnon osia tai muistuta niitä läheisesti. Jos mukaan sotketaan vielä muut vakaumukset kuin uskonnolliset, niin voisin todeta, että jokainen tehotuotettua lihaa läsnäollessani syövä pakottaa minut katsomaan vakaumukseni vastaista toimintaa. Lihan syöminen nyt kuitenkin kuuluu kulttuuriimme, joten enpä jaksa moisesta pillastua. Itse yritän elää siten, etten tarkoituksellisesti loukkaa muita tai loukkaannu liian herkästi. En kuitenkaan anna muiden vakamusten, uskonnollisten tai muiden, hankaloittaa omaa elämäni kohtuuttomasti. En aio jatkossakaan mennä kirkkoon bikineissä tai sännätä jumalanpalvelukseen huutamaan iskulauseita. En kuitenkaan aio varoa jokaista sanaani joka paikassa, jotten nyt loukkaisi kenenkään vakaumusta, enkä odota muidenkaan koko ajan varovan sanojaan minun lähelläni. Tämä alkaa olla niin pahasti OT, että ehkä on parempi, jos lopetan tähän. Hyvää joulua vaan kaikille, minkä kunniaksi sitä nyt itse kukin viettääkään. Joulu-sana muuten on pakanallista perua .

Aikanaan tuo porsaan syöminen on ollut ihan suoraa lainausta roomalaisten rituaalista mutta kinkku on muuttunut aikojen saatossa pelkäksi traditioksi. Kun otit puheeksi kasteen eli veden valelun lapsen päähän. Entä jos tuota harjoittaisivat uskonnottomatkin vaikka sata vuotta tai viisisataa vuotta? Olisiko se enää uskonnollinen rituaali vai olisiko siitä tullut vaan ihan perinne kuten kinkusta? Tämä on se pointtini: Jos jonkun uskonnon tavan ottaa uskonnottomaan käyttöön, on se aluksi loukkaavaa (miksi?) sen uskonnon tunnustajille. Vähitellen tavan uskonnollinen sisältö hämärtyy ja katoaa ja uskonnollisesta rituaalista onkin tullut vain tapa ja perinne. Kasteelle voisi käydä kuten joulukinkulle. Meillä ei kovin monia perinteitä olisi, jos kukaan ei ikinä olisi kehdannut tai uskaltanut lainata muista uskonnoista tapoja. Itselleni ei tulisi mieleenkään "kastaa" lastani, jos sellaisen joskus hankin. Silti en voi ymmärtää loukkaantumista, jos joku uskonnoton haluaa valella vettä lapsen pään päälle uskonnottomassa nimenantojuhlassa. Voihan tuolle perheelle vesi symboloida jotain tärkeää ja valelu on kultturissamme tuttu tapa. Suurin osa lapsensa kastavista ei usko ev.lut. kirkon opetuksiin (kirkon omien tutkimusten mukaan jäsenistä alle puolet uskoo opetuksiin). Eivät kaikki vanhemmat usko mihinkään jumalaan, vaikka kirkkoon kuuluvatkin. Rienaavampaa on mielestäni se, että juhlia (kaste, häät, hautajaiset) juhlitaan kristillisin menoin, vaikka kukaan perheestä ei piittaa pätkän vertaa kristinuskosta. Tämähän on nykyään tavallista. Kun vielä otetaan huomioon, että suomalaisista yli 80 % kuuluu ev.lut. kirkkoon, niin ehkä olisin oikeana kristittynä enemmän huolissani näistä nimikristityistä, jotka ovat kristittyjä vain traditioiden osalta, kuin niistä harvoista ei-kristityistä, jotka ehkä joskus lainaavat jotain "kristillistä" omiin juhliinsa. Jostain uskonnollisesta perinteestä voi tosiaan ottaa vain sen kuoren ja antaa sille uuden sisällön. Näin on tehty kautta aikojen ja näin tullaan jatkossakin tekemään. Tuskin kukaan tekee niin loukkaamistarkoituksessa, vaan siksi, että kulttuurimme tarjoaa jonkun mallin, esim. veden valelu nimenannon yhteydessä, jonka alkuperäinen merkitys on heikentynyt mutta joka tapana on kaunis ja tuttu. Siksi tapa jää elämään, vaikka alkuperäinen syy unohtuu (vrt. kinkku). Vain me, jotka elämme murrosajassa, kiinnitämme huomiota muutoksiin. Jos kinkku on nyt itsestäänselvyys pelkkänä jouluruokana, ei se ole aina ollut sitä, se on ollut osa uskontoa. Tuhannen vuoden päästä joku veden valelu voi olla vastaava tapa ilman uskonnollista merkitystä.

Muotoilin asiani edellisellä kerralla varmaan epäselvästi, koska molemmat kommentoijat tuntuvat missanneen pointtini. Melko hiljattain Metro-lehdessä oli Jaakko Heinimäen kolumni, jossa hän käsitteli suomalaisen joulun sekalaisia juuria. Esimerkiksi porsaan syöminen on peräisin roomalaisten tavasta uhrata porsas jollekin jumalistaan. Ehkä joskus muinoin roomalaisten alkuperäisen uskonnon kannattajat loukkaantuivat siitä, että kristityt jatkoivat porsaan syöntiä omassa uudessa juhlassaan. Nyt tapa on ihan itsestäänselvä meillä eikä sitä mielletä uskonnolliseksi riitiksi, vaikka sen juuret ovatkin meille vieraan uskonnon uhrimenoissa. Se, mitä yritän tässä tuoda esiin, on, että koska niin monet tavoistamme ovat lainaa vanhoista uskonnoista ja niiden riiteistä, on aika erikoista ykskantaan vastustaa uskonnollisten riittien käyttöä muussa yhteydessä. Kysymyshän on lähinnä siitä, että riitin uskonnollinen sisältö katoaa tai muuttuu, kun sitä on tarpeeksi kauan käytetty maallisissa yhteyksissä tai toisen, uudemman uskonnon osana. Milloin uskonnosta X lainatun elementin voidaan katsoa kuuluvan kulttuuriin tai uskontoon Y niin kiinteästi, ettei sen "väärästä" käytöstä voi enää loukkaantua? Montako vuotta vaaditaan? Mielestäni on outoa, että nimenomaan kristityt loukkaantuvat, jos heidän uskontonsa elementtejä joku yrittää lainata, koska kristinusko on suurelta osin lainaa muista uskonnoista. Kristinuskon tarinoiden juuret ovat ikivanhoissa myyteissä ja kristinuskon juhlat on lätkitty ajallisesti vanhojen juhlapyhien päälle tai tienoille. Näiden vanhojen juhlien tavoista kansa ei kuitenkaan luopunut uskonnon vaihtuessa. Siksi Suomessakin kristittyjen perinteisiin kuuluu tapoja, jotka ovat peräisin pakanauskonnoista (mm. joulukinkku, jota kristitytkin syövät, joulupukki ja pääsiäismunat). Miettivätkö kristityt lainkaan, että pakanauskontoa tunnustavat saattavat loukkaantua siitä, että kristityt juhlivat joulua oman valontuojansa syntymäpäivänä, vaikka pakanallinen valon juhla talvipäivänseisauksen aikaan (epäilyttävän lähellä joulua...) on taatusti vanhempi kuin kristinusko? Kristityt juhlikoot Jeesuksen syntymää mutta että juuri pakanajuhlan aikaan pitää juhlia, vaikka Jeesus syntyi joko syksyllä tai keväällä muttei ainakaan keskitalvella. Itse olen ateisti eli siinä mielessä on ihan sama, kuka lainaa ja keneltä, koska pidän kaikkia uskontoja humpuukina. Kun nyt kuitenkin kristityt sattuvat olemaan Suomessa suurin ryhmä, niin se on tietysti myös äänekkäin poppoo, joka on kieltämässä muilta yhtä sun toista. Tämä ärsyttää ihan periaatteellisista syistä siksi, että lainalle perustuvan uskonnon kannattajien ei paljon kannattaisi muita syytellä lainaamisesta. Vai meneekö se sittenkin niin, että tee niin kuin minä sanon, älä niin kuin minä teen? Loppuyhteenveto: Jos haluaa kieltää muilta oman uskontonsa riittien lainaamisen, kannattaa ensin selvittää, mitkä omista tavoista ovat alunperin uskonnollisia riittejä, jotka vain ovat siirtyneet eri käyttöön. Jos niistä on valmis luopumaan, niin sitten on jo jotain perusteita esittää vaatimuksia muille.