Ewy

Kosinnan odottelu vol. III

661 viestiä aiheessa

Täällä kanssa seurailtu keskustelua taustalta jo pidempään ja nyt teki mieli luoda tunnukset ja osallistua itsekin :) Meillä tulee miehen kanssa huimat 10 vuotta täyteen ensi keväänä, joten on sitä kosintaa jo odoteltukin. Omat fiilikset ovat sen suhteen vaihdelleet tosi paljon. Itse kosinnan suhteen mulla ei ole mitään suurempia odotuksia, en kaipaa mitään yltiöromanttista tai suurieleistä, mutta naimisiinmenosta haaveilen! Osittain toki siksi, että haluaisin järjestää hyvät bileet, mutta tärkeimpänä minullakin on sitoutuminen ja suhteen virallistaminen. En oikein osaa sanoa, miksen ole itse jo kosinut tähän mennessä, kun kerran naimisiin haluaisin ja pari karkauspäivääkin on ehtinyt jo vierähtää. :D Periaatteessa en ole sitä mieltä, että kosiminen olisi erityisesti miehen tehtävä. Mutta jostain syystä on tosi iso kynnys tehdä aloite itse. 

Mulla on kuitenkin sellainen olo, että tuolloin 10. vuosipäivänä saattaisi tapahtua! Olen myös miettinyt, että jos ei tapahdu miehen puolelta niin sitten saatan vihdoin rohkaistua ja kosia itse.

Vaniella likes this

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

@Sipsetti Mitä mieltä miehesi on naimisiinmenosta? Onnittelut pitkästä yhteisestä taipaleesta, toivottavasti vuosipäivänä onnistaa! :) 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

@nassis Ymmärrän todella hyvin tuon ärsytyksen. Tietysti hyvä asiahan se on, että olette samalla sivulla (minkä miehesi kommentti ainakin antaa olettaa ^_^) mutta tuollainen vihjailu ja toisen reagoinnin tarkastelu on pitkään jatkuvana turhauttavaa. Mieheni vei vihjailut aika pitkälle, ennenkuin pyysin itse, että lopettaa moiset. Siitä on esimerkiksi yli vuosi kun hän kertoi mittailleensa nimetöntäni nukkuessani. Ihanaa, mutta miksi möläytellä moisia, jossei ole vielä valmis tekemään asian eteen mitään? Tosin siihen aikaan en ollut vielä uskaltanut sanoa ääneen toivovani kosintaa, joten pettymykseni oli ehkä öh... kohtuuton. :rolleyes: 

Teillä ei sentään ollut ihan vastaavasta kyse! ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vähän olin erehtynyt luomaan odotuksia tälle viikonlopulle: oltiin läheisessä kylpylässä vähän paremmalla lomalla, ja siellä hotellihuoneessa skumppaa juodessa, "kutumusaa" (:D) kuunnellessa ja meidän suhteesta keskustellessa tuntui, että hetkenä minä hyvänsä voisi se kosinta tulla, mutta ei. Eikä sitten myöhemminkään. 

Siinä vaan olis ollu niin täydelliset puitteet :wub: Nyt on vahva fiilis, että ihan lähiaikoina sitten olekaan tapahtumassa mitään. Mies kuitenkin on puhunut, että haluaisi tehdä kosinnasta jollain tavalla spesiaalin, että ihan arkista yllätyskosintaa tuskin on luvassa (ei sillä etteikö mulle sellainenkin kelpaisi), ja jotenkin en näe tässä loppuvuotena mitään sopivaa ajankohtaa. Vaikka eihän sekään nyt sitä tarkoita, etteikö se kosinta voisi kuitenkin olla ihan minä tahansa päivänä, mutta kuitenkin :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei kosinnan odottelijat! Olen jo puolentoista vuoden ajan seurannut näitä keskusteluita, ja vihdoin uskaltauduin tekemään omst tunnukset. :)

Reilu vuosi sitten heinäkuussa poikaystäväni vihjasi että hänellä on minulle yllätys. Kaverit alkoivat heti puhua kosinnasta ja itsekin aloin pikkuhiljaa uskoa että ehkä sieltä olisi sormus tulossa. Meni kuukausia eikä mitään kuulunut, kunnes uutena vuonna kävimme keskustelun, jossa mieheni sanoi että kosintaa hän suunnittelee, mutta haluaa tuntea olevansa sataprosenttisen varma asiasta, koska ajattelee avioliiton kestävän koko loppuelämän. (Ei siis ollutkaan vielä valmis.) Puhuttiin seuraavana päivänä jo häistä ja katseltiin sormuksia, mutta sitten aihe jäi taas unholaan. Puolen vuoden ajan ajattelin kosintaa ahkerasti ja jokainen yhteinen illallinen tai kävelylenkki tuntui potentiaaliselta kosinnan paikalta. Joka kerta petyin. Odottaminen on ollut turhauttavaa, oon käynyt paljon sellaisia tunteita läpi, että haluaako hän minua ollenkaan, onko miussa joku vika kun hän ei kosi. Kesällä katseltiin ohimennen sormuksia kultaliikkeiden ikkunoista, mutta hän oli asiasta tosi vaitonainen. Elokuussa kysyin, että onko kosintaa tulossa ollenkaan. Hän sanoi, että "lopeta odottaminen jäniin se saattaa tulla nopeammin ku arvaatkaan". 

Suljin naimisiinmenoajatuksen pois mielestä, koitin ajatella että ehkei tän tarvitsekaan olla vielä meille ajankohtaista. Se fiilis siitä, etten kelpaa, ei hävinnyt mihinkään.

Eilen näin sattumalta pätkän fbmesekeskustelusta, jossa hän puhui yhden hyvän naispuolisen koulukaverinsa kanssa kihlasormuksista. Tytön vastausviestissä luki: "Omg ihana!!!! iteki haluisin just tollasen yksinkertasen kihlasormuksen.." ja sitten keskustelu hävisi näytöltä. Voiko tästä päätellä, että voisi alkaa toivomaan taas? :D miten pitkään te olette odottaneet? Miten päästä yli tästä "en varmaan kelpaa, kun kosintaa ei tule"-ajatuksesta?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tulin näin ketjun aloittajan roolissa toivottamaan ihanaa kosintahaaveilua ja odottelua kanssasisarille :give_heart: Mun odottelu on viimein päättynyt ja ylihuomenna mennään naimisiin :wub:

kookkos, voiveljet, Gyda and 2 others like this

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oi ihanaa, onnea Ewy! :wub:

Ja tervetuloa Sipsetti ja lindalauriina, kiva ettei tarvitse ihan yksin jäädä tänne odottelemaan, kun osa keskustelijoista on (luonnollisesti) päässyt kihloihin tai naimisiin asti jo... :lol: 

Minulla ja miehelläni on mennyt viime aikoina aivan erityisen hyvin ja romantiikkaa on riittänyt, joten kihlaushaaveetkin ovat taas vaihteeksi nostaneet päätään! Syksyn kiireissä asia jäi aivan taka-alalle, mutta nyt paljon laatuaikaa vietettyämme on ollut myös muutamia erityisen kutkuttavia keskusteluja kummankin osapuolen häähaaveista ja mielipiteistä erinäisiin yksityiskohtiin. On jo kuukauden ajan ollut erityisen kuumotteleva tunne, että kosinta saattaa olla lähellä! Toivon tietysti, että se tulisi sieltä mahdollisimman nopeasti, mutta toisaalta tämä tunnekin on aivan mahtavan ihanan kutkuttava :-X Kunhan en päädy odottelemaan seuraavaa kokonaista vuotta, siinä vaiheessa tunne tuskin olisi enää yhtä innostunut :D Onnellista aikaahan tämä odottelukin on, pitäisi muistaa nauttia tästäkin.

Mitä muiden joulun ja vuoden vaihteen suunitelmiin kuuluu? Itse en usko kihloja niinä päivinä vielä saavani, sillä olemme puhuneet, ettemme sotke muita juhlapäiviä omiimme. Toisaalta olen myös toivonut yllätystä, joten sillä mies kyllä pääsisi yllättämään toden teolla! Elättelen kuitenkin toiveita että alkuvuodesta saisin kuulla sen ihanan kysymyksen. :)

Tauriel likes this

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä ei ainakaan tiedossa mitään jouluna ja uutena vuotena, puoliso on molemmat päivät töissä. En usko että siinä välissäkään tapahtuu mitään, ollut vähän molemmilla stressiä. Tammikuussa lähdemme yhdessä lomalle, niin ehkä siellä on romanttista ja voisi asian ottaa puheeksi. Samaa mieltä olen kanssanne siitä, ettei juhlapäivinä haluaisikaan kosintaa. Kuitenkin tämä joulun aika olisi todella romanttinen kosinnalle, kun on jo jouluinen fiilis, mutta itse jouluaattona en kosintaa haluaisi. Ainoa juhlapäivä, jolloin kosinta olisi kiva, olisi joku "meidän" päivä; vuosipäivä ensimmäisestä tapaamisesta, seurustelun aloittamisen vuosipäivä...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mistä sitä aloittelisi... Olen seurannut palstaa jo ikuisuuksia, välillä unohtanut palstan kokonaan, vaikka haaveet ovat yhtä selkeitä edelleen.

Ollaan puolison kanssa yhdessä yhdeksättä vuotta. Suhteemme on vakaa, rauhallinen, arkinen, isoin juttu on luottamus ja kumppanuus. Meitä sitoo myös yhteinen asuntolaina.

Minä olen 34, mieheni on 46. Minulle oli heti ensimmäisen yhteisen vuoden jälkeen selvää, että tämä on nyt tässä, haluan puolisoni kanssa yhteisen tulevaisuuden hautaan asti, haluan päästä naimisiin rakkaudesta, kumppanuudesta ja siitä syystä että saisin puolison virallisesti kaikista lähimmäksi omaiseksi. Ensin ajattelin, etä otetaan ihan rauhassa vaan tämä odottelu, aika tulee kun se on kypsä. Vuodet kului ja niitä rupesi jo kasaantumaan. Työkaveritkin (miespuoliset) puhelivat tyyliin "Sä oot niin vaimomatskua". Kerran yritin ottaa naimisiinmenon puheeksi, mutta yritys meni vähän penkin alle. Minua jännitti aivan liikaa, ja epäromanttinen mieheni ei tajunnut kuunnella minua. Myöhemmin itkusilmässä kuittasin tästä miehelle kerran, että menetit kosinnan, mutta hän ei puuttunut asiaan millään tavoin. Päätin, etten enää kosi koska en halua rukkasia tai käsittelemättä jäävää asiaa.

Mun puoliso on fiksu ja ajatteleva, asiota suunnitelmallisesti pohtiva, mutta hän toimii niin vain omassa ajatusmaailmassaan keskenään. Mun puoliso ei ole puheliasta sorttia. Ehkä me molemmat ollaan yhdessä kuin vanha eläkeläinpari, tunnetaan toisemme moodit sanomattakin. Häneltä on turha kai odottaa romanttista kosintaelettä. Oletin, meidän kohdalla asia varmaan sovitaan.

Uuden vuoden aattoiltana saunassa istuessa (saunassa me yleensä puhutaan asioita halki) mies totesi, että meidän kannattais tehdä jonkilainen kansio tärkeistä asioista ja tiedoista (pankkitilit, palkat, vakuutukset, hoitotahto, omaisuus ym.) siltä varalta jos toiselle sattuu jotain. Aiheesta oli keskusteltu aijemminkin. Sanoin, että meidän pitäis tehdä jonkinlainen testamentti tai muu virallinen paperi, jolla osoittaa määräysvallan tms. puolisolle, jotta tulisimme huomioiduiksi toistemme lähimpinä.

Lopuksi sanoin puolisolleni, että "minulla olisi radikaali idea". Kerroin, että voisimme hoitaa osan suunnitelluista paperitöistä menemällä naimisiin. Kerroin, että asia on ollut minulle selvä jo pitkään, sanoin "huojentavani puolison ajatuksia" kertomalla, etten halua kirkkovihkimistä, prinsessamekkoa, pönötysjuhlia, Kerroin, että mielummin menisin naimisiin ihan kahden kesken.

MIes kommentoi näin: Kun on kerran ollut naimisissa ja eronnut, kynnys uuteen avioliittoon on melkoisen korkea. Sen takia, kun eroaminen on niin ikävä prosessi myös muiden lähimmäisten takia, kun on hoitaa eroa kahdesta suvusta ja ne ihmiset on ollut mukana juhlimassa häitäkin. (Miehen erosta on 10+ vuotta, avioliitto n. 4 vuotta) Tässä vaiheessa ajattelin, että tää oli tässä. Mies totesi kyllä, että on hän sitä naimisiin menoa useasti ajatellut. Että mä kuulemma aivan varmasti ansaitsisin sen. Mies vaan epäili, kannattaako naimisiinmeno, jos mä haluan lähteä vielä opiskelemaan uudelleen alanvaihtajana. Voisi kuulemma haitata taloudellista tilannetta ja opintotukien ym. saantia. En ole vielä lyönyt lukkoon opintohaaveiden kohtaloa. Ala, josta haaveilen, ei todellakaan ole itsestään selvyys päästä kiinni opintoihin. Mutta nyt mulla on tuore vakanssi alla töistä, eli jotain tulevaisuuteen lyöty lukkoon.

Mun puoliso ei kertaakaan ole puhunut mulle näistä asioista, hän ei ole koskaan puhunut mulle naimisiinmenosta tai mistään aihetta sivuuttavasta....

Keskustelu tuntui hyvältä, vaikka tässä ei tullut minkäänlaista lopputulosta. Tuntuu hyvältä tietää, että mies on ajatellut mua joskus. Mutta samalla tuntui kammottavan kaukaiselta koko asia, voinko sittenkään toivoa mitään... Toisaalta ajattelen, nyt kun asia tuli puheeksi voi mies ehkä ottaakin asian "työn alle", hän kun ei turhia jahkaile kuhan on itse purkanut asiaa läpi. Toisaalta ihmettelen, miten tästä on ollut niin vaikea puhua näiden yhdeksän vuoden aikana.

 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hyvä että saitte keskusteltua, vaikka lopputulema ei ollutkaan kihlat. Täällä palstalla ollaankin monesti puhuttu siitä, että miehillä on taloudellisia paineita häiden suhteen jos kuvittelevat naisen haluavan törsätä häihin paljon rahaa. Aiempi ero tietenkin on hyvä syy pohtia uutta avioliittoa, mutta mielestäni silti pitäisi lähteä liikkeelle sillä ajatuksella ettei eroa tule. Ja mitä tuohon opiskelemaan lähtemiseen tulee, kuinkakohan paljon naimisissa olo nykyään vaikuttaa? Minä en opiskelijana saa asumistukea, koska asun avomiehen kanssa yhdessä. Naimisissa olo helpottaisi kyllä niin paljon paperitöitä ja ehkä tästä suunnasta kannattaakin lähestyä uudestaan, käytännön juttuna sekä sinulle tärkeänä asiana. On ihan naurettavaa miten voi olla vaikeaa keskustella naimisiin menosta, vaikka muut aiheet eivät ole ongelma. Meilläkin vain sivuttu aihetta ja keskustelu tasolla "sitten kun mennään naimisiin" eikä "milloin mennään naimisiin"...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mies on ollut keskustelun jälkeen selvästi iloisemman oloinen, ehkä jopa enemmän läsnäoleva.

Täytyy myöntää, että ihan pikkasen kävi mielessä, kun mulla on vajaa kk päästä synttärit ja mies lupasi jo ennen joulua vievänsä mut ulos syömään, niin jokos tämä iloisuus toisi jotain lähitulevaisuudessa. Mies on kohkannut tuosta ravintolareissusta nyt useamman päivän. Mulla on uuden työn (ja vanhan duunin irtisanomisajan) takia nyt ihan tuskanen kiire ja kalenteri tukossa. Viimeksi tänään kotiin tullessa mies tokas "...entäs jos mä jo varasin pöydän?" (Mun mies ei ikinä tee sitä)

Ehkä mä voin vähän elätellä toiveita ja haaveilla...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minäkin uskallan vihdoin liittyä tähän ketjuun. Olen seurannut sitä jonkun aikaa ja saanut jo lukemalla teidän kaikkien ajatuksi paljon vertaistukea. On helpottavaa tietää, että muillakin on samanlaisia ajatuksia ja tunteita kuin itsellä.

Olemme seurustelleet mieheni kanssa alle kaksi vuotta, eli ei liian kauan. Kuitenkin suhde on vakiintunut, olemme asuneet yli vuoden samassa osoitteessa ja olemme molemmat sitä mieltä, että tässä sitä ollaan. En ole aiemmin osannut haaveillakaan sormuksista saatikka naimisiinmenosta. Viime keväänä aloin kuitenkin salaa haaveilla kihloista, ja silloin se vielä oli viatonta ja kutkuttavaa haaveilua, joka perustui omiin unelmiin. Pari kertaa sivusimme keskusteluissa asiaa ja näytin joskus miehelle sormuksiakin, joista pidän. Asia ei tuntunut kuitenkaan vielä niin ajankohtaiselta, koska siitä ei puhuttu niin vakavasti.

Kesällä olimme festareilla, ja meille tuli riitaa. Seuraavana päivänä kun kävimme vielä asiaa läpi mies kertoi, että hänen oli tarkoitus kosia lempiartistini ja "meidän kappaleen" aikana. Purskahdin itkuun ja pettymys oli valtava. Olin kevään ja kesän aikana kehitellyt itselleni ajatuksen unelmakosinnasta ja se oli juurikin tuo. Jäin siis paitsi ilman sormusta, ja samalla murskautui tämä unemani. Kävimme kesän aikana useasti tämänkin jälkeen tämän artistin keikoilla. Joka kerta seurasi pettymys, koska tavallaan salaa toivoin, että tilanne tulisi takaisin. Kesä ja keikat menivät, ja pettymyksen tunne kasvoi kasvamistaan. Koko syksyn ajan yritin sulatella tätä pettymystä ja tunteiden kuohua. Emme enää puhuneet asiasta.

Marraskuussa meidän ranteisiin oli jäänyt messuilla työskentelyn jälkeen rannekkeet, joita ei yhteisestä sopimuksesta otettu pois. Naureskeltiin yhdessä niitä, että ollaan tiimi ja nämä on hyvät kun on samanlaiset. Marraskuun lopulla mies alkoi puhumaan, että olisi kiva, jos meillä olisi jotkut muutkin merkit sitä, että ollaan tiimi. En uskaltanut innostua tästä, koska olin juuri melkein puoli vuotta nieleskellyt pettymystäni ja yrittänyt tukahduttaa tunteitani. Hän kuitenkin sitkeästi jatkoi puhumista ja olin hänen kanssaan samaa mieltä, että se olisi kiva asia. Lähdimme reissuun ja ajatus jäi hetkeksi puheista pois. Mutta eipä minun mielestäni. Kuitenkin ennen joulua hän taas nosti asian esille ja alkoi kyselemään, millaisen sormuksen haluaisin. Tästä keskustelu alkoi syventyä ja innostus nousi aivan huippuunsa. Puhuimme myös siitä, että olimme samoilla linjoilla kihlauksen kestosta ja siitä, mitä se merkitsee.

Innoissani katselin sormuksia ja haaveilin. Kävimme myös liikkeissä sovittamassa minulle sormuksia, joka oli aika jännittävää. Mies ei halunnut sovitella, mutta innostukseni keskellä en tätä ajatellut sen enempää. Olin tietysti aivan innoissani ja puhuin sormuksista ja pohdin omaa kokoani. Keskustelimme aiheesta ja mies yllättäen nostikin esille, että hän haluaisi rauhassa edetä tässä asiassa. Että tämä on iso asia ja häntä jännittää tämä. Tämä tietysti on aivan ymmärrettävää. Hän myös alkoi puhumaan "sitten kun kaikki asiat ovat järjestyksessä" puheita, eli sitkun puheita, jotka eivät koskaan tule toteutumaan. Hän myös sanoi, että jos järjestämme kesällä kihlajaisjuhlat niin vasta sitten menemme kihloihin. Oli siiinä muitakin pointteja. Kaikkineen minusta tuntui, että hän löysi asioita, joiden varjolla hän pystyi perääntymään tästä asiasta.

Minä tietysti romahdin aivan täysin pilvilinnoistani. Olin juuri antanut itselleni luvan innostua uudelleen ja nyt petyin vielä pahemmin. Mies ei ensin tuntunut edes ymmärtävän, koska oli varmaan helpottunut saatuaan lisää aikaa. Puhuimme aiheesta kyllä rauhassa, ja kerroin miltä minusta tuntuu. Mutta. Tästä lähtien aihe on ollut mielessäni jatkuvasti. Olen jäänyt kiinni sormusten katseluun ja niistä haaveiluun. Tai jos totta puhutaan, lähinnä ryven siinä pettymyksessä, että en saanut sitä sormusta. Nyt mieleen on noussut myös suru siitä, etten ole enää mikään tyttönen ja tunnen itseni vanhaksi - jota en ole, mutta kun kaikki muut, tiedättehän.. Jouluna yksi miehen paketeista oli sukkapaketti, jonka sisältä löysinkin korurasian. Sydämeni alkoi takoa, kunnes jo kuulin sanat "siellä ei sitten ole sormusta". Vain vaivoin sain nieleskeltyä kyyneleet ja avattua rasian ilman suurempaa draamaa.

Lueskelen täällä keskusteluja ja yritän saada ajatuksiani kasaan. Pettymys on mielestäni hyvin lievästi ilmaistu. Olen nyt pyytänyt, ettei asiasta enää puhuta, jotta saan pureskeltua ja nielaistua pettymykseni. Aihe kuitenkin nousee tasaisin väliajoin keskusteluun, erityisesti jos tulee jotain riitaa tms. Itse asiassa huomaan, että tämä on se aihe, joka kiristää minua ja aiheuttaa riitaa. Pelkään, että tämä vaikuttaa suhteeseemme negatiivisella tavalla. Suurin pelkoni kuitenkin on, että kun se aika joskus tulee - ja uskon kyllä siihen - olen niin katkera ja tämän jatkuvan pettymyksen murtama, ettei kihlautuminen enää tunnu missään. Tunteeni ovat täysin ristiriitaiset. Pettymys tästä asiasta, mutta silti odotan kuin kuuta nousevaa, koska saan oman sormukseni.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Voi @Miamor , uskon ainakin jollakin tasolla ymmärtäväni fiiliksiäsi! Omalla kohdallani ei ole onneksi tullut noin suuria tilannesidonnaisia pettymyksiä, ja "mun piti kosia sua sielä ja täällä"- puheet saisivat minut henkilökohtaisesti irti monistakin henkseleistä. Miksi ylipäätään kertoa, jossei ko. asiaa ole sitten toteuttanut? Pitämällä mölyt mahassa säästyisi toinen osapuoli karvaalta pettymykseltä.

Olen itsekin parisuhteessani se sitoutumaan valmiimpi osapuoli. Epäröiminen ei ole kuitenkaan pelkästään huono juttu, sillä sehän osoittaa, ettei sinua kihlata heppoisin perustein tai hetken mielijohteesta. Joskus vain se epävaarmuuden mörkö nostaa itsellänikin päätään ja mietin, onko minussa jotakin vikaa kun en kelpaa vaimoksi? Näiden asioiden ääneen sanominen kuitenkin helpottaa.

Olen ajatellut asiaa myös eri näkökulmista. Ihmiset tutustuvat, rakastuvat ja eroavat jatkuvasti. Olen jopa kuullut 8 vuoden mittaisen parisuhteen hajoamisen syyksi vain "Se ei vaan enää tuntunut samalta". Ei siis ole ihme, että sitoutuminen toiseen iäksi jännittää. Kun eihän sitä enää myöhemmin saa vaihtaa parempaankaan, jos alkaa katua tai "se ei vaan enää tunnu samalta". Mitä jos-  tyyppinen asetelma jännittää minuakin, vaikka olen palstalle kirjoittava hääkuumeilija! :D

Mutta asia toisin aseteltuna: jos pitäisi nyt päättää, erota vai avioitua, olisi päätös selvä. Niin se olisi todennäköisesti miehellesikin, kun noin vahvasti asialla leikittelee. Kyllä se vielä sieltä rohkaistuu! :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos @voiveljet tuestasi. Nämä on juuri sellaisia asioita, joita vain me odottajat ja haaveilijat voimme ymmärtää. Eihän näitä kärsimyksiään kehtaa edes kaikille kertoa. :D Sinunkin miehesi vihjailee sinulle, eikö olekin ärsyttävä tapa. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että pitäisi mölyt mahassaan jos ei ole valmis tekemään asialle jotain. En tiedä miten muut suhtautuvat tähän asiaan, mutta minun mielestäni on kovin ahdistavaa keskustella kihlauksesta jos ei ole siihen sitten valmis. Tottakai yleisellä tasolla voi puhua, esimerkiksi mitä ajattelee asiasta ja mitä kihlaus tai naimisiinmeno tarkoittaa kenellekin. Mutta tarkoitan sitä, että puhutaan kihlautumisesta, katsellaan sormuksia ja käydään jopa sovittamassa niitä (tai vihjaillaan sormuksen koolla) ja jätetään toinen sitten miettimään asiaa kuukausiksi tai jopa vuosiksi. Kohtuutonta mielestäni. Onko miehesi lopettanut vihjailut pyyntösi jälkeen?

@Sipsetti onko teillä kuulunut mitään uutta? Onko vuosipäivä missä vaiheessa kevättä? Teillä on kyllä pitkä matka takana ja olet kärsivällisesti odottanut. Tuntuu itsestä välillä hassulta, että parin vuoden kohdalla on näin kuumissaan asiasta. :)

Miten @nassis teidän tilanne on edennyt? Nyt alan jo jännittää teidän kaikkien muidenkin puolesta! :D

@lindalauriina saitko sormuksesi? Aika jännittävää kun näit tuollaisen viestin. Olen paininut itse todella paljon samojen tunteiden kanssa kuin sinä. Mikä minussa on vikana, miksi en kelpaa,  eikö hän haluakaan minua. Ymmärrän hyvin tuon pettymyksen tunteesi kun odottaa jotain tapahtuvaksi ja kaikki tilanteet lipuvat ohi. Huoh, kumpa miehet ymmärtäisivät. 

@kookkos sinulla on ollut jännät paikat. Joko sormus on sormessasi? Voi kun osaisin nauttia tästä odotusajasta kuten sinä. Toisaalta sinulla taitaa olla varmuus siitä, että kosinta on tulossa. :D

Onnistiko @Gyda sinua lomamatkalla?

@KarataanSalaa Ihana kuulla, että saitte asiaa käytyä läpi ja se selvästi huojennutti ainakin miestäsi. Toivon niin, että teidän kohdalla keskustelu olisi tuottanut jo tulosta. Kyllä sen tämän ikäisenä tietää jo vuoden parin kohdalla, että tässä se on ja tämän ihmisen kanssa haluan elämäni viettää. Olette suunnilleen samaa ikäluokaa kuin me, mieheni on vähän nuorempi. Hän on ollut kihloissa aiemminkin, mutta ei ole siitä halunnut puhua. Usein mietin, vaikuttaako tämä hänen asenteeseensa kihlauksesta tai naimisiinmenosta.

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulle olisi kyllä kova paikka, jos olisi jo ihan sormuksiakin käyty yhteisymmärryksessä sovittelemassa, ja siinä vaiheessa mies ottaisikin pakkia suunnitelmista. Että siinä mielessä kyllä odottelen vaan ilman mitään vihjailua tulevasta.

Nyt on häähaaveetkin olleet aika paljon taka-alalla, kun työ- ja asuntoasiat on olleet ajankohtaisempia. Vaikka eipä niidenkään suhteen ole sitten kuitenkaan mitään uutta tapahtunut, hah :D Mutta eilen päästiin ehkä yhdestä hääyksityiskohdasta yhteisymmärrykseen! Tähän siis pohjustuksena, että meidän kemiat ei kohtaa tanssilattialla sitten pätkän vertaa, mies ei taida osata valssiaskelia ollenkaan ja sellaiset perus nojailutkin onnistutaan menemään ihan eri tahdissa :D Olenkin aina silloin tällöin maininnut joistain ihan tavallisista hitaista biiseistä, että tämähän olisi kiva vaikka omissa häissäkin sitten joskus, mutta mies ei koskaan ole sanonut juuta eikä jaata. Eilen oltiin Jarkko Martikaisen keikalla, ja kun soi Valssi tanssitaidottomille, niin ehdotin että olisiko se nyt sitten tämä, kun iskee molempien musiikkimakuun ja on vieläpä oikea valssikin, ja mies oli ihan messissä, että joo tämän hän kelpuuttaa :D 

kookkos likes this

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

@Miamor ei onnistanut lomamatkalla, mutta oli sentään enemmän söpöilyä kuin arkena, melkein tuntui jo siltä että olisi palannut alkuseurustelun huumaan :D En ymmärrä miksi on niin vaikeaa aloittaa keskustelu. Jos olisin mies, niin taitaisin olla se tyyppi, joka odottaa täydellistä elämäntilannetta ja hetkeä kosia tajuamatta, ettei täydellistä elämäntilannetta tule (aina voisi odottaa talon ostamista, opiskeluista valmistumista, vakityön saamista yms). Meillä on epäsäännölliset työajat ja ne ei osu kovin usein yhteen ja haluaisin sellaisen rauhoitetun hetken puhua naimisiin menosta, mutta olen myös hirveän huono istuttamaan muita sohvalle ja keskustelemaan vakavia ja minulle tärkeistä asioista. Olen vähän yliherkkä ja saatan helpostikin ruveta itkemään jos pitää puhua omista tunteista ja itselle tärkeistä asioista...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Taas eilen tuli vastaan juuri kihlautunut tuttavapariskunta. Yllättävää kyllä, ei tullut oikeastaan yhtään katkera fiilis, kun morsian siinä esitteli sormustaan ja molemmat olivat ihan ällösöpöjä ja kuin vastarakastuneita, lähinnä kutkutteli vatsanpohjassa, että ehkä ei kovin kauaa, kun itse olen samassa tilanteessa :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
On 02/02/2018 at 1:32 PM, nassis said:

Mulle olisi kyllä kova paikka, jos olisi jo ihan sormuksiakin käyty yhteisymmärryksessä sovittelemassa, ja siinä vaiheessa mies ottaisikin pakkia suunnitelmista.

Sanos muuta. Kyllä se kirpaisi kun tajusi, että vaikka asiasta oli puhuttu ja sormuksia katseltiin, niin ei asia ollut kaan selvä. Kyllä me molemmat vielä saadaan se oma sormus! :)

 

@Gyda se on kyllä ihan totta, että aiheesta keskustelu on hankalaa. Mutta olen itse ajatellut sen johtuvan siitä, että aihe on kovin tärkeä itselle ja pelkää pettymisen tunnetta. Kukapa sitä tällaisessa asiassa haluaisi pettyä. Parashan se olisi kun aiheesta voisi puhua suoraan, jotta kummallakaan ei ole odotuksia tai vääriä tulkintoja toisen toiveista. Toisaalta varon ainakin itse nostamasta aihetta liikaa keskusteluun, etten tule painostaneeksi. Hitsi mikä dilemma! :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Käytiin viettämässä synttäreitä ravintolassa, Hämeenkylän kartanon brunssilounaalla ja vietettiin iltaa skumppapullon kanssa kotona. Täyty myöntää, että hieman toivoin saavani kosinnan. Mutta ei. Alkaa ideat loppua itseltä sen suhteen, millä mielellä mies on asiasta, vaikka keskustelun jälkeinen selkeä positiivinen vire on edelleen päällä. Ainoa, millä mies yllätti lähdettyämme ravintolasta, olis se, että tokaisi: "Tämä oli vasta se myöhästynyt lupaamani joululahja, vaan reilu kuukausi myöhässä. Nyt mulla on kuukausi aikaa synttäreiden juhlintaan!"

Muokattu: , käyttäjä: KarataanSalaa

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

@Miamor Joo, onneksi mieheni on lopettanut vihjailut kun asiasta keskusteltiin. Kuten aiemmin oli keskustelua, on kosimishaaveita hankala ottaa esille ilman tunnetta toisen painostuksesta. Itse en voi  kuitenkaan muuta kuin liputtaa juttelutuokion puolesta, sillä meillä on keskusteluiden jäljiltä melko selvät sävelet: tiedämme menevämme naimisiin, mutta vasta silloin kun on sen aika. Hän tietää, etten odota suuria spektaakkeleita, mutta toisaalta hän itse haluaa kosia "kunnolla" sormukset matkassa ja perinteisesti. Minä olen puolestani hänelle kertonut sormuksen koon ja näyttänyt kuvastosta yhden sormuksen, jonka mallia voisi tulevaisuudessa myötäillä jos kokee olevansa hukassa kultasepän luona... :rolleyes: Kummempia ohjeita en aio enkä halua antaa. 

Tietysti nämä sormusvihjailut ovat muuttuneet "mä haluun olla sun kanssa aina" - lausahduksiksi kesken arjen. Niissä ei onneksi sydän hyppää kurkkuun, sillä tietoisesti vältän "nyt se kosii!" - ajattelua. Kosii kun kosii, en halua spekuloida ennalta jokaista mahdollista kosimishetkeä aina kun toinen sanoo jotakin kaunista. Säilyy oma mielenterveyteni paremmin. ;)

 

Onko muilla ollut puhetta siitä, että mies haluaisi ehdottomasti ostaa sormuksen ennalta?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
On 04/02/2018 at 8:08 AM, KarataanSalaa said:

Täyty myöntää, että hieman toivoin saavani kosinnan. Mutta ei. Alkaa ideat loppua itseltä sen suhteen, millä mielellä mies on asiasta, vaikka keskustelun jälkeinen selkeä positiivinen vire on edelleen päällä. Ainoa, millä mies yllätti lähdettyämme ravintolasta, olis se, että tokaisi: "Tämä oli vasta se myöhästynyt lupaamani joululahja, vaan reilu kuukausi myöhässä. Nyt mulla on kuukausi aikaa synttäreiden juhlintaan!"

Tuo on niin kurja tunne, kun odotukset on korkealla ja tulee se pettymys. Miehesi ihana kommentti kuulosti kuitenkin siltä, että toinen tilaisuus on tulossa. Pidetään toivoa yllä! :)

 

15 hours ago, voiveljet said:

@Miamor Joo, onneksi mieheni on lopettanut vihjailut kun asiasta keskusteltiin. Kuten aiemmin oli keskustelua, on kosimishaaveita hankala ottaa esille ilman tunnetta toisen painostuksesta. Itse en voi  kuitenkaan muuta kuin liputtaa juttelutuokion puolesta, sillä meillä on keskusteluiden jäljiltä melko selvät sävelet: tiedämme menevämme naimisiin, mutta vasta silloin kun on sen aika. Hän tietää, etten odota suuria spektaakkeleita, mutta toisaalta hän itse haluaa kosia "kunnolla" sormukset matkassa ja perinteisesti. Minä olen puolestani hänelle kertonut sormuksen koon ja näyttänyt kuvastosta yhden sormuksen, jonka mallia voisi tulevaisuudessa myötäillä jos kokee olevansa hukassa kultasepän luona... :rolleyes: Kummempia ohjeita en aio enkä halua antaa. 

Tietysti nämä sormusvihjailut ovat muuttuneet "mä haluun olla sun kanssa aina" - lausahduksiksi kesken arjen. Niissä ei onneksi sydän hyppää kurkkuun, sillä tietoisesti vältän "nyt se kosii!" - ajattelua. Kosii kun kosii, en halua spekuloida ennalta jokaista mahdollista kosimishetkeä aina kun toinen sanoo jotakin kaunista. Säilyy oma mielenterveyteni paremmin. ;)

 

Onko muilla ollut puhetta siitä, että mies haluaisi ehdottomasti ostaa sormuksen ennalta?

Meillä myös lopetettiin asiasta puhuminen kun minä pyysin. Siinä vain kävi niin, että aihe pyörii minulla mielessä, mutta en nyt sitten voi oikein puhua siitä kun itse olen pyytänyt, ettei puhuta.

 

Meillä ei itseasiassa ole puhuttu tuosta sormuksien ennalta hankinnasta. Mehän lähdettiin yhdessä silloin ennen joulua katselemaan sormuksia. Toisaalta tätä oli kyllä edeltänyt kysymys "millaisen sormuksen sinä haluaisit" ja hän vähän naureskeli, että pieleenhän se olisi mennyt kun näyttelin kuvia ihanista sormuksista. Eli voihan se olla, että hän oli ajatellut sormuksen hankkimista.

 

Nyt kun tänne kirjoitan ajatuksia auki, ei tilanteeni kuulosta ollenkaan huonolta. Selvästi mieheni on asiaa miettinyt ja kanssani haluaa kihlautua. Nyt ei vain ollut se hetki koska hän ei ollut valmis. Mutta hemmetti kun se pettymys tuntuu niin isolta ja on mielessä joka päivä. Se on muuttunut aika painavaksi möykyksi ja nostattaa vähän väliä tunteet pintaan. Mietin myös, että jos se olisi tapahtunut viime kesänä, tai ennen joulua, olisimme olleet kihloissa jo niin ja niin kauan. Hölmöä. Minusta on alkanut myös tuntua todella vanhalta ja oikeastaan olen jo heittänyt kirveen kaivoon, etten voi ikinä saada niitä prinsessahäitä valkoisessa mekossani, koska olemme yhteisymmärryksessä todenneet, että kihlautumisen jälkeen menisi useampi vuosi hääpäivään. Enkä missään nimessä halua maistraattivihkimistä tavallisessa asussa. Tuntuu, että tekisi mieli sanoa, etten halua enää koskaan puhua tästä asiasta. Mutta sekin voisi alkaa kaduttaa jossain vaiheessa eli kannattaa varmaan pitää suu kiinni. Tajusin kuitenkin nyt sen, että minulle ei tule ollenkaan enää noita "voi kun se kosisi / tämä olisi täydellinen hetki" tilanteita niinkuin moni muu kertoo. Tämä minun tilanne on näköjään kääntynyt pelkästään pettymyksessä rypemiseen. :(

kookkos likes this

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen pahoillani, ei ollut tätä ketjua kyllä tarkoitus käyttää negatiiviseen purnaamiseen. Toivottavasti meillä on seuraavaksi kuultavana monen onnekkaan uutiset! :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

@Miamor Ei hätää, ei "purnaamisesi" ainakaan minun päivääni pilannut! :) On vain hyvä, että tällä palstalla voi avautua niin hyvistä kuin huonoistakin fiiliksistä! Itse en ainakaan missään muualla juuri tästä aiheesta puhu kuin täällä.

Toivottavasti löytäisit vielä sen ihanan ja kutkuttavan odotuksen tunteen. Ei miehesikään varmasti halua, että miettisit pettymystä joka päivä. Ja mikset saisi prinsessahäitä? Iänkö takia? Pitäkää prinsessahäät vaikka olisitte eläkkeellä jos sitä haluatte! Ei mikään määritä sitä, milloin voisi/ei voisi viettää millaistakin hääpäivää. :girl_smile:

Toisaalta, voisithan myös miettiä kosimista itse? Se on itselläni käynyt viimeaikoina mielessä.. Mitähän lie tuo konservatiivinen mies sanoisi, jos minä naisena ilman sormuksia polvistuisin hänen eteensä? :girl_haha: saisin pian rukkaset. Tietysti olen painottanut, että hitaamman tahtiin mennään, joten siksikään en ole toteuttanut ideaa. Ja toisaalta: minä tunnustin meistä ensin rakkauteni, minä otin ensin puheeksi yhteen muuton, joten olisinko minä taas ottamassa askeleen eteenpäin? Saisi olla jo miehen vuoro.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos tsempistä @voiveljet

Myös minulla on se tilanne, etten tästä aiheesta muualla puhu. Hassua, että se on niin arka aihe puhua monessa paikassa.

Luulen, että minulla olisi edessä rukkaset jos menisin kosiskelemaan :D hahaa! Ja toisaalta kun tietää toisen mielipiteen, niin ei viitsi senkään takia alkaa piinaamaan moisella asialla. Sitten toisaalta haluaisin kyllä, että minua kosittaisiin, mahdollisimman romanttisesti. :blush: Olet hyvin miettinyt teidän suhdetta ja huomannut, että sinä olet ollut se ensimmäinen askeleen ottaja monessa. Miksi miehet on välillä niin hankalia ja hitaita? Joku koulutus niille pitäisi järjestää aiheesta. :D

Ikäkriisihän se on mikä minulla pukkaa. Olen jo hyvää matkaa kolmenkymmenen yli enkä vielä edes kihloissa. Jos kihlaus joskus tulisi, ja siitä tulisi pidempi niin tuntuisi hassulta nelikymppisenä pukeutua vielä valkoiseen prinsessamekkoon. Kyllähän niin varmasti voisi tehdä, mutta mekko varmasti näyttäisi fiksummalta ja paremmalta parikymppisen päällä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille tuli iso riita, jonka yhteydessä mies sanoi, että suhteemme pitäisi muuttua eikä se ole sellainen johon voisi sormusta miettiä. Tämä selittää paljon aikaisempia tapahtumia ja sitä, että hän muutti mieltään. Eli minä en valitettavasti tälle palstalle enää kuulu. Kiitos kaikille tsemppaavista sanoista. Toivon teille kaikille vain hyvää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään