Ewy

Kosinnan odottelu vol. III

611 viestiä aiheessa

Täällä kanssa seurailtu keskustelua taustalta jo pidempään ja nyt teki mieli luoda tunnukset ja osallistua itsekin :) Meillä tulee miehen kanssa huimat 10 vuotta täyteen ensi keväänä, joten on sitä kosintaa jo odoteltukin. Omat fiilikset ovat sen suhteen vaihdelleet tosi paljon. Itse kosinnan suhteen mulla ei ole mitään suurempia odotuksia, en kaipaa mitään yltiöromanttista tai suurieleistä, mutta naimisiinmenosta haaveilen! Osittain toki siksi, että haluaisin järjestää hyvät bileet, mutta tärkeimpänä minullakin on sitoutuminen ja suhteen virallistaminen. En oikein osaa sanoa, miksen ole itse jo kosinut tähän mennessä, kun kerran naimisiin haluaisin ja pari karkauspäivääkin on ehtinyt jo vierähtää. :D Periaatteessa en ole sitä mieltä, että kosiminen olisi erityisesti miehen tehtävä. Mutta jostain syystä on tosi iso kynnys tehdä aloite itse. 

Mulla on kuitenkin sellainen olo, että tuolloin 10. vuosipäivänä saattaisi tapahtua! Olen myös miettinyt, että jos ei tapahdu miehen puolelta niin sitten saatan vihdoin rohkaistua ja kosia itse.

Vaniella likes this

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

@Sipsetti Mitä mieltä miehesi on naimisiinmenosta? Onnittelut pitkästä yhteisestä taipaleesta, toivottavasti vuosipäivänä onnistaa! :) 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

@nassis Ymmärrän todella hyvin tuon ärsytyksen. Tietysti hyvä asiahan se on, että olette samalla sivulla (minkä miehesi kommentti ainakin antaa olettaa ^_^) mutta tuollainen vihjailu ja toisen reagoinnin tarkastelu on pitkään jatkuvana turhauttavaa. Mieheni vei vihjailut aika pitkälle, ennenkuin pyysin itse, että lopettaa moiset. Siitä on esimerkiksi yli vuosi kun hän kertoi mittailleensa nimetöntäni nukkuessani. Ihanaa, mutta miksi möläytellä moisia, jossei ole vielä valmis tekemään asian eteen mitään? Tosin siihen aikaan en ollut vielä uskaltanut sanoa ääneen toivovani kosintaa, joten pettymykseni oli ehkä öh... kohtuuton. :rolleyes: 

Teillä ei sentään ollut ihan vastaavasta kyse! ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vähän olin erehtynyt luomaan odotuksia tälle viikonlopulle: oltiin läheisessä kylpylässä vähän paremmalla lomalla, ja siellä hotellihuoneessa skumppaa juodessa, "kutumusaa" (:D) kuunnellessa ja meidän suhteesta keskustellessa tuntui, että hetkenä minä hyvänsä voisi se kosinta tulla, mutta ei. Eikä sitten myöhemminkään. 

Siinä vaan olis ollu niin täydelliset puitteet :wub: Nyt on vahva fiilis, että ihan lähiaikoina sitten olekaan tapahtumassa mitään. Mies kuitenkin on puhunut, että haluaisi tehdä kosinnasta jollain tavalla spesiaalin, että ihan arkista yllätyskosintaa tuskin on luvassa (ei sillä etteikö mulle sellainenkin kelpaisi), ja jotenkin en näe tässä loppuvuotena mitään sopivaa ajankohtaa. Vaikka eihän sekään nyt sitä tarkoita, etteikö se kosinta voisi kuitenkin olla ihan minä tahansa päivänä, mutta kuitenkin :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei kosinnan odottelijat! Olen jo puolentoista vuoden ajan seurannut näitä keskusteluita, ja vihdoin uskaltauduin tekemään omst tunnukset. :)

Reilu vuosi sitten heinäkuussa poikaystäväni vihjasi että hänellä on minulle yllätys. Kaverit alkoivat heti puhua kosinnasta ja itsekin aloin pikkuhiljaa uskoa että ehkä sieltä olisi sormus tulossa. Meni kuukausia eikä mitään kuulunut, kunnes uutena vuonna kävimme keskustelun, jossa mieheni sanoi että kosintaa hän suunnittelee, mutta haluaa tuntea olevansa sataprosenttisen varma asiasta, koska ajattelee avioliiton kestävän koko loppuelämän. (Ei siis ollutkaan vielä valmis.) Puhuttiin seuraavana päivänä jo häistä ja katseltiin sormuksia, mutta sitten aihe jäi taas unholaan. Puolen vuoden ajan ajattelin kosintaa ahkerasti ja jokainen yhteinen illallinen tai kävelylenkki tuntui potentiaaliselta kosinnan paikalta. Joka kerta petyin. Odottaminen on ollut turhauttavaa, oon käynyt paljon sellaisia tunteita läpi, että haluaako hän minua ollenkaan, onko miussa joku vika kun hän ei kosi. Kesällä katseltiin ohimennen sormuksia kultaliikkeiden ikkunoista, mutta hän oli asiasta tosi vaitonainen. Elokuussa kysyin, että onko kosintaa tulossa ollenkaan. Hän sanoi, että "lopeta odottaminen jäniin se saattaa tulla nopeammin ku arvaatkaan". 

Suljin naimisiinmenoajatuksen pois mielestä, koitin ajatella että ehkei tän tarvitsekaan olla vielä meille ajankohtaista. Se fiilis siitä, etten kelpaa, ei hävinnyt mihinkään.

Eilen näin sattumalta pätkän fbmesekeskustelusta, jossa hän puhui yhden hyvän naispuolisen koulukaverinsa kanssa kihlasormuksista. Tytön vastausviestissä luki: "Omg ihana!!!! iteki haluisin just tollasen yksinkertasen kihlasormuksen.." ja sitten keskustelu hävisi näytöltä. Voiko tästä päätellä, että voisi alkaa toivomaan taas? :D miten pitkään te olette odottaneet? Miten päästä yli tästä "en varmaan kelpaa, kun kosintaa ei tule"-ajatuksesta?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tulin näin ketjun aloittajan roolissa toivottamaan ihanaa kosintahaaveilua ja odottelua kanssasisarille :give_heart: Mun odottelu on viimein päättynyt ja ylihuomenna mennään naimisiin :wub:

kookkos, hanna63, Gyda and 2 others like this

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oi ihanaa, onnea Ewy! :wub:

Ja tervetuloa Sipsetti ja lindalauriina, kiva ettei tarvitse ihan yksin jäädä tänne odottelemaan, kun osa keskustelijoista on (luonnollisesti) päässyt kihloihin tai naimisiin asti jo... :lol: 

Minulla ja miehelläni on mennyt viime aikoina aivan erityisen hyvin ja romantiikkaa on riittänyt, joten kihlaushaaveetkin ovat taas vaihteeksi nostaneet päätään! Syksyn kiireissä asia jäi aivan taka-alalle, mutta nyt paljon laatuaikaa vietettyämme on ollut myös muutamia erityisen kutkuttavia keskusteluja kummankin osapuolen häähaaveista ja mielipiteistä erinäisiin yksityiskohtiin. On jo kuukauden ajan ollut erityisen kuumotteleva tunne, että kosinta saattaa olla lähellä! Toivon tietysti, että se tulisi sieltä mahdollisimman nopeasti, mutta toisaalta tämä tunnekin on aivan mahtavan ihanan kutkuttava :-X Kunhan en päädy odottelemaan seuraavaa kokonaista vuotta, siinä vaiheessa tunne tuskin olisi enää yhtä innostunut :D Onnellista aikaahan tämä odottelukin on, pitäisi muistaa nauttia tästäkin.

Mitä muiden joulun ja vuoden vaihteen suunitelmiin kuuluu? Itse en usko kihloja niinä päivinä vielä saavani, sillä olemme puhuneet, ettemme sotke muita juhlapäiviä omiimme. Toisaalta olen myös toivonut yllätystä, joten sillä mies kyllä pääsisi yllättämään toden teolla! Elättelen kuitenkin toiveita että alkuvuodesta saisin kuulla sen ihanan kysymyksen. :)

Tauriel likes this

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä ei ainakaan tiedossa mitään jouluna ja uutena vuotena, puoliso on molemmat päivät töissä. En usko että siinä välissäkään tapahtuu mitään, ollut vähän molemmilla stressiä. Tammikuussa lähdemme yhdessä lomalle, niin ehkä siellä on romanttista ja voisi asian ottaa puheeksi. Samaa mieltä olen kanssanne siitä, ettei juhlapäivinä haluaisikaan kosintaa. Kuitenkin tämä joulun aika olisi todella romanttinen kosinnalle, kun on jo jouluinen fiilis, mutta itse jouluaattona en kosintaa haluaisi. Ainoa juhlapäivä, jolloin kosinta olisi kiva, olisi joku "meidän" päivä; vuosipäivä ensimmäisestä tapaamisesta, seurustelun aloittamisen vuosipäivä...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mistä sitä aloittelisi... Olen seurannut palstaa jo ikuisuuksia, välillä unohtanut palstan kokonaan, vaikka haaveet ovat yhtä selkeitä edelleen.

Ollaan puolison kanssa yhdessä yhdeksättä vuotta. Suhteemme on vakaa, rauhallinen, arkinen, isoin juttu on luottamus ja kumppanuus. Meitä sitoo myös yhteinen asuntolaina.

Minä olen 34, mieheni on 46. Minulle oli heti ensimmäisen yhteisen vuoden jälkeen selvää, että tämä on nyt tässä, haluan puolisoni kanssa yhteisen tulevaisuuden hautaan asti, haluan päästä naimisiin rakkaudesta, kumppanuudesta ja siitä syystä että saisin puolison virallisesti kaikista lähimmäksi omaiseksi. Ensin ajattelin, etä otetaan ihan rauhassa vaan tämä odottelu, aika tulee kun se on kypsä. Vuodet kului ja niitä rupesi jo kasaantumaan. Työkaveritkin (miespuoliset) puhelivat tyyliin "Sä oot niin vaimomatskua". Kerran yritin ottaa naimisiinmenon puheeksi, mutta yritys meni vähän penkin alle. Minua jännitti aivan liikaa, ja epäromanttinen mieheni ei tajunnut kuunnella minua. Myöhemmin itkusilmässä kuittasin tästä miehelle kerran, että menetit kosinnan, mutta hän ei puuttunut asiaan millään tavoin. Päätin, etten enää kosi koska en halua rukkasia tai käsittelemättä jäävää asiaa.

Mun puoliso on fiksu ja ajatteleva, asiota suunnitelmallisesti pohtiva, mutta hän toimii niin vain omassa ajatusmaailmassaan keskenään. Mun puoliso ei ole puheliasta sorttia. Ehkä me molemmat ollaan yhdessä kuin vanha eläkeläinpari, tunnetaan toisemme moodit sanomattakin. Häneltä on turha kai odottaa romanttista kosintaelettä. Oletin, meidän kohdalla asia varmaan sovitaan.

Uuden vuoden aattoiltana saunassa istuessa (saunassa me yleensä puhutaan asioita halki) mies totesi, että meidän kannattais tehdä jonkilainen kansio tärkeistä asioista ja tiedoista (pankkitilit, palkat, vakuutukset, hoitotahto, omaisuus ym.) siltä varalta jos toiselle sattuu jotain. Aiheesta oli keskusteltu aijemminkin. Sanoin, että meidän pitäis tehdä jonkinlainen testamentti tai muu virallinen paperi, jolla osoittaa määräysvallan tms. puolisolle, jotta tulisimme huomioiduiksi toistemme lähimpinä.

Lopuksi sanoin puolisolleni, että "minulla olisi radikaali idea". Kerroin, että voisimme hoitaa osan suunnitelluista paperitöistä menemällä naimisiin. Kerroin, että asia on ollut minulle selvä jo pitkään, sanoin "huojentavani puolison ajatuksia" kertomalla, etten halua kirkkovihkimistä, prinsessamekkoa, pönötysjuhlia, Kerroin, että mielummin menisin naimisiin ihan kahden kesken.

MIes kommentoi näin: Kun on kerran ollut naimisissa ja eronnut, kynnys uuteen avioliittoon on melkoisen korkea. Sen takia, kun eroaminen on niin ikävä prosessi myös muiden lähimmäisten takia, kun on hoitaa eroa kahdesta suvusta ja ne ihmiset on ollut mukana juhlimassa häitäkin. (Miehen erosta on 10+ vuotta, avioliitto n. 4 vuotta) Tässä vaiheessa ajattelin, että tää oli tässä. Mies totesi kyllä, että on hän sitä naimisiin menoa useasti ajatellut. Että mä kuulemma aivan varmasti ansaitsisin sen. Mies vaan epäili, kannattaako naimisiinmeno, jos mä haluan lähteä vielä opiskelemaan uudelleen alanvaihtajana. Voisi kuulemma haitata taloudellista tilannetta ja opintotukien ym. saantia. En ole vielä lyönyt lukkoon opintohaaveiden kohtaloa. Ala, josta haaveilen, ei todellakaan ole itsestään selvyys päästä kiinni opintoihin. Mutta nyt mulla on tuore vakanssi alla töistä, eli jotain tulevaisuuteen lyöty lukkoon.

Mun puoliso ei kertaakaan ole puhunut mulle näistä asioista, hän ei ole koskaan puhunut mulle naimisiinmenosta tai mistään aihetta sivuuttavasta....

Keskustelu tuntui hyvältä, vaikka tässä ei tullut minkäänlaista lopputulosta. Tuntuu hyvältä tietää, että mies on ajatellut mua joskus. Mutta samalla tuntui kammottavan kaukaiselta koko asia, voinko sittenkään toivoa mitään... Toisaalta ajattelen, nyt kun asia tuli puheeksi voi mies ehkä ottaakin asian "työn alle", hän kun ei turhia jahkaile kuhan on itse purkanut asiaa läpi. Toisaalta ihmettelen, miten tästä on ollut niin vaikea puhua näiden yhdeksän vuoden aikana.

 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hyvä että saitte keskusteltua, vaikka lopputulema ei ollutkaan kihlat. Täällä palstalla ollaankin monesti puhuttu siitä, että miehillä on taloudellisia paineita häiden suhteen jos kuvittelevat naisen haluavan törsätä häihin paljon rahaa. Aiempi ero tietenkin on hyvä syy pohtia uutta avioliittoa, mutta mielestäni silti pitäisi lähteä liikkeelle sillä ajatuksella ettei eroa tule. Ja mitä tuohon opiskelemaan lähtemiseen tulee, kuinkakohan paljon naimisissa olo nykyään vaikuttaa? Minä en opiskelijana saa asumistukea, koska asun avomiehen kanssa yhdessä. Naimisissa olo helpottaisi kyllä niin paljon paperitöitä ja ehkä tästä suunnasta kannattaakin lähestyä uudestaan, käytännön juttuna sekä sinulle tärkeänä asiana. On ihan naurettavaa miten voi olla vaikeaa keskustella naimisiin menosta, vaikka muut aiheet eivät ole ongelma. Meilläkin vain sivuttu aihetta ja keskustelu tasolla "sitten kun mennään naimisiin" eikä "milloin mennään naimisiin"...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mies on ollut keskustelun jälkeen selvästi iloisemman oloinen, ehkä jopa enemmän läsnäoleva.

Täytyy myöntää, että ihan pikkasen kävi mielessä, kun mulla on vajaa kk päästä synttärit ja mies lupasi jo ennen joulua vievänsä mut ulos syömään, niin jokos tämä iloisuus toisi jotain lähitulevaisuudessa. Mies on kohkannut tuosta ravintolareissusta nyt useamman päivän. Mulla on uuden työn (ja vanhan duunin irtisanomisajan) takia nyt ihan tuskanen kiire ja kalenteri tukossa. Viimeksi tänään kotiin tullessa mies tokas "...entäs jos mä jo varasin pöydän?" (Mun mies ei ikinä tee sitä)

Ehkä mä voin vähän elätellä toiveita ja haaveilla...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään