Jump to content
Naimisiin.info

Ulkomailla naimisiin kahden kesken?


Recommended Posts

Guest Joulumorsian

Osallistunpa nyt minäkin tähän ketjuun, kun olen teidän monien kanssa samassa tilanteessa. Avomieheni kanssa suunnittelemme salahäitä ensi jouluksi (emme ole edes kihloissa, joten todella salaista on). Eli lähdemme reissuun, jossa tapahtuu vihkiminen ja sitten jäämme vielä häämatkalle.

Kohdetta olemme kuumeiseti miettineet, ja vakavan harkinnan alla ovat olleet esim. Mauritius, Aruba ja Bali. Muutamia tarjouksiakin olemme eri matkatoimistoilta saaneet. Hinnat ovat todella pilvissä joulun aikaan, mutta valitettavasti se on töiden takia meille ainoa mahdollisuus lähteä. Esimerkiksi eräästä matkatoimistosta sain erittäin töykeän vastauksen tyyliin "meillä ei ole mitään teille", kun ilmoitin budjetiksemme n. 3000 e/ hlö. Lisäksi hotellin järjestämä vihkimispaketti olisi kohteesta riipuen n. 500 - 800 e matkan hinnan päälle. Olisimme myös halunneet vihkimisen jouluaattona, mutta yksikään hotelli ei ole ilmoittanut pystyvänsä sitä järjestämään.

Olemmekin nyt hylkäämässä luksuslomaa Mauritiuksella ja suunnitelemme seuraavanlaista ohjelmaa: matkustamme ensin New Yorkiin, missä meidät vihitään (netistä saamani tiedon mukaan melko simppeliä ja edullista). Sieltä lähdemme sitten n. viikon kestävälle Karibian risteilylle (tai vaihtoehtoisesti lennämme Floridaan ja lähdemme sieltä), missä vietämme ihanan häämatkan täysihoidolla. Tästäkin olen pyytänyt parilta matkatoimistolta tarjousta, mutta näyttäisi siltä, että edullisimmalla pääsee, jos varaa ainakin risteilyn itse.

Löysin muuten tälläisen hauskan jutun etsiessäni tietoa mahdollisesta kirkollisesta vihkimisestä New Yorkissa:

"Mikäli vihkipari ei ole seurakuntamme aktiivisia jäseniä, toivomme heidän tekevän seurakunnallemme 400 euron lahjoituksen. Sen voi suorittaa Nordean tilille:

New York Finnish Lutheran Congregation 182030-18390."

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 105
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

^ Oih, tää suunnitelma kuulostaa musta tosi kivalta. Vihkiminen jouluisessa Nykissä ja mahdollisesti vaikka hääillallinen ja hääyö Manhattanilla ja seuraavana päivänä lähtö siihen päälle risteilylle. :gpari:

Ja laivayhtiöiden nettisivujen kautta on helppo varata liput ja erilaisia paketteja risteilyille ja lennotkin kannattaa itse etsiä netistä.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...
Guest Joulumorsian

No niin, nyt on sitten häämatka varattu. Varasimme siis koko paketin itse, koska näin saimme sen yli 1000 e halvemmalla kuin matkatoimiston kautta niin kun epäilinkin. Kahden viikon reissu (viikko risteilyllä ja viikko New Yorkissa) n. 4000 e meiltä kahdelta. Matkatoimiston tarjous oli n. 5200 e.

Nyt sitten vain odotellaan innolla! Onneksi 4 kk menee nopeasti, kun on syksyllä niin paljon töitäkin. Ja sormukset pitää tietysti hankkia.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Ja sormukset pitää tietysti hankkia.

Jos ei teillä ole vihkiminen heti ensimmäisenä päivänä, niin mä odottaisin sinne Nykiin asti niiden sormusten hankkimisen kanssa. Saatatte säästää huomattavasti tai ainakin saada jotain persoonallista, mikä ei Suomessa tule heti toisella vastaan.

Kivan kuuloinen reissu teille tosiaan tulossa.

Link to comment
Share on other sites

Onpas huojentavaa kuulla että muillakin on hieman vaikeuksia päästä alkuun näissä suunnittelu ja järjestelyasioissa.. Olen kihloissa etiopialaisen miehen kanssa ja ollaan mietitty häitä Etiopiassa. Itse en ole siellä vielä kertaakaan vieraillut, tarkoitus olisi lähteä ensi vuonna, häät siitä vuoden päästä. Eli ollaan jo tosi hyvissä ajoin suunnittelemassa. Tuntuu että infoa häistä just etiopiassa tai ylipäätään afrikassa ei kauheana netistä löydy. Eikä tunnu kellään ees olevan omakohtaisia kokemuksia.. Harmi. Siksi täytyykin alkaa selvittelemään asioita ja lakikoukuroita hyvissä ajoin. Oon kuullut etiopialaisista häistä ja onneksi sulhasen kanssa molemmat ollaan sitä mieltä että isoja häitä ei haluta. Ja koska Suomessa asutaan, ei haluta sulhasen perheelle turhaa stressiä ruuan laitosta yms järkkäilystä. Eli mietinnässä on häät hotellissa tai ravintolassa, jossa koristelu ja ruoka valmiina. Kaikki vaihtoehdot tulisi olla mietittynä ennen yhteistä matkaamme, jotta molemmat nähdään paikat ja maistellaan ruokia.. Siellä kun tuntuu olevan niin tarkkaa kuka sitä ruokaa laittaa ja miten.. Olis niin mahtava jakaa mietteitä muiden kanssa, vaikka käytännön vinkkejä ei pystyisikään jakamaan..

Link to comment
Share on other sites

Guest Joulumorsian

Jos ei teillä ole vihkiminen heti ensimmäisenä päivänä, niin mä odottaisin sinne Nykiin asti niiden sormusten hankkimisen kanssa. Saatatte säästää huomattavasti tai ainakin saada jotain persoonallista, mikä ei Suomessa tule heti toisella vastaan.

Kivan kuuloinen reissu teille tosiaan tulossa.

Jep, ihan innnoissaan kyllä jo odotetaan ;) Vihkiminen ei ole ensimmäisenä päivänä ("naimaluvan" hakemisen jälkeen täytyy odottaa 24 h ennen kuin voi mennä vihittäväksi), mutta ostamme silti sormukset Suomesta. Päätin jo kauan sitten, että jos menen naimisiin niin haluan vihkisormukseksi Kalevala-korun Kaisla-sormuksen. Myöskin mieheni tykästyi ko. sormukseen, joten on sitten molemmilla samanlaiset. Sellaiset siis matkalaukkuun ja menoksi. Onneksi on jo syyskuu!

Link to comment
Share on other sites

Me olemme myös menossa vihille New Yorkissa. Kannattaa huomioida, että New Yorkissa naimisiinmeno vaatii useamman päivän vaivannäköä kuin esimerkiksi Las Vegasissa. Kuten Joulumorsian tuossa aiemmin kertoikin, niin marriage licencen saamisen jälkeen pitää odottaa yksi vuorokausi ennen kuin voi suunnata vihille. Vihkimisen jälkeen on marriage certificateen hankittava apostille, jotta se olisi lainvoimainen asiakirja myös Suomessa. Apostillen saamiseksi on haettava allekirjoituksia kahdesta eri toimistosta:

The fee for a Marriage Record for foreign use (extended certificate) is $35 for the first copy and $30 for each additional copy.

This fee includes the search, Certification, and Hand Signature with Raised Seal.

* For the certificate to be valid outside the United States, you must complete two additional steps:

o Step one: take the document to the nearest County Clerk's Office to authenticate the City Clerk's hand signature, for a fee of $3.

o Step two: take the document to the New York State Department of State for the authentication of the County Clerk's signature and the attachment of an "Apostille," for a fee of $10.

The Department of State is located at:

123 William Street

19th Floor

New York, NY 10038

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

Nyt on avioiduttu ja avioliitto myös rekisteröity Suomessa.

Vinkiksi vastaisuudessa New Yorkissa naimisiinmenijöille, että varautukaa jonottamaan erinäisissä toimistoissa vihkitodistuksen virallistamista varten.

Vihkitilaisuuden jälkeen mukaan annetaan suppeampi todistus, joten extended certificate on haettava erikseen - ja myös maksettava siitä erikseen.

County Clerk's officessa oli melko ruuhkaista, sillä siellä virallistetaan kaikkia mahdollisia asiakirjoja. Samoin New York State Departementin toimistossa kannattaa varautua jonottamaan.

Meillä meni kaikkinensa leimojen hakemiseen kolme tuntia, mutta osaltaan pitkiin jonotusaikoihin vaikutti edeltävän päivän osuminen pyhäpäiväksi.

Itse leimojen saaminen ja toimistojen löytäminen oli helppoa. Maksuvälineenä käy luottokortti, county clerk's officessa ja State Departmentin toimistossa myös käteinen.

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...
Guest Joulumorsian

Mukava kuulla, että homma käy helposti. Ja onnea teille! Meillä lähtö ensi viikolla... =)

Ymmärsinkö oikein, että tuo extended certificate haetaan County Clerck's Officesta? Entä kävittekö Suomen suurlähetystössä vai vasta Suomessa maistraatissa rekisteröimässä avioliiton?

Link to comment
Share on other sites

  • 4 weeks later...
Guest Joulumorsian

Edellisen viestin voi unohtaa - naimisissa ollaan!

Reissu oli aivan mahtava. Suosittelen Karibian risteilyä lämpimästi kaikille hyvää ruokaa ja laadukasta viihdettä arvostaville. New Yorkissa oli huikeat alennusmyynnit ja kohdalle sattunut lumimyrsky teki paikasta aika eksoottisen, kun koko kaupunki hiljeni pariksi päiväksi.

Naimisiin päästiin mekin melko helposti. Jonosta bongattiin yksi oikein kiva newyorkilainen pariskunta todistajiksi (olivat tulleet todistajiksi kavereilleen ja "hoitivat" siinä samalla meidätkin). Leimojen hakuun meni lähes neljä tuntia: juuri kun olimme viimeisessä paikassa pääsemässä luukulle, työntekijät ilmoittivat pitävänsä tunnin lounastauon... Hieman kyllä ärsytti, mutta eihän meillä toisaalta ollut mihinkään kiirettä, joten odoteltiin sitten. Odotellessa laiteltiin sitten viestejä kotia päin. Kaikki olivat tosi iloisia ja yllättyneitä. Vain siskoni ja paras ystäväni olivat osanneet odottaa tällaisia uutisia.

Maanantaina pitänee sitten käydä maistraatissa näyttämässä papereita ja hoitamassa nimiasia. Ei kyllä yhtään arki houkuttele noin ihanan häämatkan jälkeen, mutta jospa se tästä lähtee.

Link to comment
Share on other sites

  • 8 months later...

Vihkiminen Espanjassa on enemmän ja enemmän alkanut houkuttaa, varsinkin kun siellä saisi yhdistettyä vihkimisen, häämatkan ja yhden tapahtuman jonka takia koko homma on alkanutkin. Kekkerit joihin suuntaamme ovat tunnin matkan päässä Barcelonasta, joten voisin kuvitella vihkimisen olevan suomalaisillekin helpompaa, mutta oisko kellään kokemuksia kertoa?

Link to comment
Share on other sites

Meidan avioliitto siunattiin Espanjassa, meidat oli vihitty siviilisti jo aiemmin. Jos haluatte kirkollisen (evlut) vihkimisen on sen jarjestaminen aika yksinkertaista silla Espanjassa toimivilla suomalaisilla papeilla on vihkioikeus. Siviilivihkimisen organisointi onkin sitten huomattavasti mutkikkaampaa.

Taalta loytyy lisatietoa.

Link to comment
Share on other sites

  • 4 weeks later...

Kuulisin mielelläni tuoretta tietoa naimisiinmenosta Havaijilla. Onko kukaan viime aikoina tehnyt tätä? Unelmissa olisi kahdestaan joko rannalla auringonlaskun aikaan tai jonkin kauniin vesiputouksen äärellä sanoa "I do". Havaiji olisi meidän ykköskohde mutta vähän kuitenkin epäilyttää. Uskaltaako sitä jättää naimisiinmenoa sen varaan, että netistä löydetty wedding planner on oikea firma/ihminen eikä mikään huijari?

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...
Guest Karataan vaan!

Jos joku teistä on ns. karannut vannomaan vihkivalat johonkin Suomen rajojen ulkopuolelle tai suunnittelee tekevänsä vastaavaa, kuulisin mielelläni kokemuksianne ja vinkkejänne!!  

Netissä näyttää olevan paljon tietoa häiden järjestämisestä eri unelmakohteissa mutta "intiimivihkimisistä" (ilman hääjuhlaa) en ole onnistunut vielä löytämään mitään infoa. Meidän tähtäimessä ois vannoa valat  intiimisti kahdestaan (mahdollisesti pari ystävän todistaessa) jossakin kauniilla biitsillä ja pitää sitten myöhemmin (kesällä 2004) hääjuhla kotinurkilla.

Neuvoista etukäteen hirmuisen kiitollisena,

Rosmariini

edit. Yhdistelin useamman ketjun koska aiheet ovat niin samankaltaisia.

Tässä ketjussa siis keskustelua ulkomailla vihkimisistä, vieraiden kera tai ilman. -Trio-

Telkkarissa on kaikenlaisia hääohjelmia, mutta nyt on haku tällaiseen: www.broadcasters.fi eli ilmaiset häät Las Vegasissa, mikä on käsittääkseni häiden "luvattu kaupunki"!

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Miten pelkän siviilivihkimisen kanssa? Missä päin Eurooppaa tämä onnistuu ja miten? Mulla on vielä avioero takana, joten sekinhän pitänee todistaa? Vaihtoehtoina meillä on Kööpenhamina, Berliini, Lontoo ja miksei joku kiva lämmin paikka esim. Santorini, Rodos.. Mitä niitä nyt onkaan. Verona olisi kanssa ihana, kun siellä on se kuuluisa Juulian parveke, jonka olen aina halunnut nähdä. Olisihan se tosi romanttista.

Lisäksi toiveena olisi vihkiminen englanniksi jos suomeksi ei onnistu, ollaan molemmat suomalaisia, mies ei kuulu kirkkoon, eikä ole kovin innostunut kirkollisista jutuista muutenkaan. Pienellä budjetilla mennään, kyseessä olisi vaan meidän kahden "karkumatka".

Onko kellään kokemuksia tästä?

Muokattu: , käyttäjä: Rhonda_Tyger
Link to comment
Share on other sites

  • 7 months later...
  • 2 months later...
Guest Jonna,  New Jersey

Yksi helpoimmista tavoista on mennä suomalaisen siirtolaisenpapin vihittäväksi. Heitä on esimerkiksi USA:n suurkapungeissa niin kuin Nykissä Finnchurchissä. Tällä hetkellä siellä on mukava pappi ja huipputason kanttori. Ei tarvitse ostaa mitään kallista hääpakettia vaan voi suunnitella ihan tavallisen matkan. Netistä voi hakea kaikenlaisia muita palveluja niin pukuja ja morsiuskimppuja. Manhattanilla niihin voi tulla hintaa mutta kannattaa katsella vaihtoehtoja. Kirkolla voi olla lisätietoa ja vinkkejä niistä ja valokuvaajista.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

Hei :)

Osaisiko joku auttaa? Me halutaan naimisiin ulkomailla pienellä budjetilla, ihan kahdestaan. Mä olisin halunnut mennä naimisiin Pariisissa, mut on ilmeisesti aika mahdotonta.. Pohjoismaat olisi kaikkein mutkattomin vaihtoehto, Tukholma olisi kaunis paikka mennä naimisiin. Kenelläkään kokemusta ja mistä sitä aloittaisi? Emme kuulu kirkkoon eli siviilivihkiminen olisi kyseessä. Islanti houkuttelisi myös, sinne tosin tarvitsisi jo tulkin, sitä kieltä ne ei varmaan ymmärrä itsekkään ;) eli ylipäätänsä kiinnostaa kokemukset häistä pohjoismaissa.

Link to comment
Share on other sites

Olemma mieheni kanssa suunnitellut menevämme portugalissa meren rannalla naimisiin ja olemme kummatkin suomalaisia. Onko kellään kokemusta portugalista? onko se ihan mahdoton maa mennä naimisiin? Tiedän vain sen että maistraatista pitää hankkia esteettisyystodistus. Muuten tarvisin vinkkejä kaikkeen. Miten itse käsin voi suomesta järjestää häät? 

Muokattu: , käyttäjä: sinnni
Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...
  • 2 months later...
  • 2 months later...

Kuten moni muukin on todennut: vaikea päästä alkuun. Täällä siis haaveena kahdenkeskiset häät New Yorkissa, mutta emme oikein vielä osaa päättää, mitä haluamme... Ilmeisesti vihkiminen on mahdollista saada järjestettyä jonnekin muualle kuin ao. toimistorakennukseen, mutta miten mahtaa onnistua asian sopiminen näin etänä ja kannattaako... Hääkuvat haluaisimme, joten niitä varten pitää varata valokuvaaja. Mekon haluaisin mukaani Suomesta (mikä asettaa tiettyjä rajoituksia mekolle, mutta ei se mitään :girl_haha: ). Kaiken keskellä mietityttää yhä, jos menisi sittenkin Suomessa maistraatissa naimisiin niin, että lähtisi siitä suoraan häämatkalle New Yorkiin. Häät on tarkoitus pitää syksyllä 2014, joten on tässä aikaa pähkäilläkin. Miten paljon etukäteen te muut olette aloittaneet konkreettiset järjestelyt (lento- ja hotellivaraukset, valokuvaajan varaus ym.)?

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

^Bahama kuulostaa hienolta idealta!

 

Jonkinlainen onnellisuuskupla tässä on päällänsä, kun eivät edes stressaavat työasiat tunnu missään. :girl_haha: Kyllä me nyt siihen New Yorkiin päädyttiin, mutta suunnittelu on pääosin yhä haaveiluasteella. Olemme googlailleet lentoja ja hotelleja, mutta kovin moneen ei vielä edes voi tehdä vuoden päähän varauksia. Lisäksi olemme etsiskelleet New Yorkissa toimivia ei-uskonnollisia vihkijöitä netin kautta, ja niitä tuntuu kyllä piisaavan. Samoin valokuvaajia on googlailtu, mutta sellaisen varaamiseen pitäisi olla päivä tiedossa. Puvun suhteen ovat ajatukset muotoutuneet, mutta mitään en ole käynyt sovittelemassa kuitenkaan vielä. Haaveilua, alustavia suunnitelmia siis vain. Mutta kivaa tämäkin on. :girl_pinkglassesf:

 

Tiedän, että monet puuhaavat jo hurjasti asioita vuotta ennen häitä, ja meillä kaikki on aika lailla ilmassa. Toisaalta kun vieraita ei tarvitse huomioida eikä kutsua, ei tarvitse pähkäillä juhlatilaa, pitopalvelua, kutsukortteja, teemavärejä yms. "Täytyy" nyt siis vain nauttia tästä haaveiluajasta vielä tovi. :girl_in_love:

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...

×
×
  • Create New...