Guest

Nimiasioita

61 viestiä aiheessa

Minulla ja exan lapsilla on myos exan sukunimi. Tyttonimen takaisin ottaminen ei innostaisi. Mietin uuden miehen nimen ottamista, koska sitten meilla ja yhteisella lapsillamme olisi sama nimi. Mutta olenkohan laiska kun mietin kuinka tyolasta se on taas opetella uudelleen :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulla siis on 3. avioliitto tuloillaan.

 

Ensimmäisen eron jälkeen pidin mieheni nimen, tykkäsin nimestä ja lapseni olivat saman nimisiä.

Toisen kerran avioituessani otin silloisen mieheni nimen. Ajattelin sen olevan loukkaavaa aviomiehelleni, jos olisin pitänyt ex-miehen nimen.

Avioliitto oli aivan kamala ja eron jälkeen halusin vaihtaa nimeni. En kuitenkaan lasteni isän nimeen takaisin, mutta en myöskään tyttönimeeni.

Ei siinäkään mitään vikaa olisi ollut, mutta menin lasten isän kanssa niin nuorena naimisiin, etten enää kokenut olevani se sama ihminen, kuin viimeksi tyttönimellä ollessani.

Otin isoäitini tyttönimen. Maksoi tosiaan sen noin sata euroa. Maistraatille hieman yli 90 euroa ja seurakunnille virkatodistuksista, joilla sukulaisuus todistettiin.

Olin ajatellut pitää tämän nimen lopun elämääni, mutta sulhaseni toivoo, että otan hänen nimensä. Otankin.

Kaksoisnimeä harkitsin, mutta meidän nimemme kuulostavat kamalilta yhdessä. 

Ehkä olen siinä mielessä vanhanaikainen, mutta tosiaan haluankin olla mieheni kanssa saman niminen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pidin exän sukunimen eron jälkeen ja olen päättänyt että otan nykyisen mieheni nimen sitten kun mennään naimisiin. Vaikka tykkään kamalasti tästä exän sukunimestä ja olen tosi sinut sen kanssa ja se on paljon kivempi ku tavallinen nyksän nimi. Mutta jotenkin tuntuu että loukkaisin nykyistä jos jäisin exän nimelle.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulla on vielä exäni nimi, jota yritän jaksaa kantaa, kunnes saan mieheni nimen meidän mennessä naimisiin. En vain jaksanut sitä nimirumbaa, kaikkien korttien ym. vaihtoa eron ja uuden liiton solmimisen välissä, ei noiden välillä ole kuin reilut kolme vuotta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Anna mennä! Ihana kun ei vanhat nimet katoa. Mäkin aion vaihtaa nimeni takaisin, koska se on kuitenkin "omani". Lapset jää isänsä nimiksi, mutta se on ihan ok tottakai.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä pidin exäni nimen harkinta-ajan ajan. Olin aikeissa pitää sen, pidin siitä enemmän kuin tyttönimestäni. Ex-anoppikin oli erotessaan pitänyt sen. Mutta mutta, sitten alkoi ahdistaa, jotenkin, kun ero oli tulossa virallisesti voimaan. Kysyin isältäni, huoliiko hän mut vielä nimilleen :D Isä vastasi jo hieman odotelleensa, että palaan tyttönimelleni.. Ja palasin.

Nykyiisen kanssa aion siltikin vaihtaa nimeni, vaikka joutuu sen rumban läppikäymään uudelleen. En edelleenkään pidä liiemmin tyttönimestäni ja nykyisen nimi sopisi minulle hyvin :) Edellisen eron voimaanastumisesta on kohta 2 vuotta, nykyisen kanssa ei ole häitä vielä tiedossa - vaikka puhuttu on, että sitten joskus. Ehkäpä itseni lisäksi lähipiiri ehtii sitten toipua tästä ruljanssista, jos ja kun seuraavat häät ovat 2-4 vuoden sisällä :P

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä vaihdoin ekan avioliiton tiimellyksessä exän sukunimeen. Mulle on tärkeä ajatus että koko perhe on saman sukunimen alla...  :P  no, siihen suhteeseen ei "onneksi" lapsia syntynyt, ja eron tullessa vaihdoin oman tyttönimeni takaisin. Onneksi olin niin laiska ja aikaansaamaton (tai sitten mystisesti tiesin suhteen päättyvän eroon, hehheh) etten uusinut ajokorttiani! Niinpä mulla on edelleen aikanaan mulle myönnetty ajokortti tyttönimelläni. Ensi vuonna aion kyllä ottaa tulevan siippani sukunimen, sillä edelleen haluan tulevan katraamme olevan nimenmukaisestikin yhtä perhettä. Yhdistelmänimi ei haittaisi, mutta meidän nimet ei oikein soinnu toisiinsa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mahdankohan olla ainut, joka ei vaihtanut sukunimeään erotessaan, vaan sama Ex:än sukunimellä mennään ----- :) Ja kun menemme tämän nykyisen avokkini kanssa naimisiin, niin ne sukunimet pysyvät, mitä naimisiin mennessä on. Vaikka ollaan heitetty huumoria siitä, että ukko tulisi samalle sukunimelle minun kanssa :pupu_1: , mutta ei siis oikeasti ole tulossa.

 

Ei tietenkään, koska se ei olisi edes juridisesti mahdollista. Avioliitossa saatua nimeä ei voi ottaa yhteiseksi nimeksi uudessa avioliitossa.

Muokattu: , käyttäjä: Ella

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ensimmäistä kertaa avioituessani otin ensin kaksoisnimen, mutta pudotin n. vuoden päästä tyttönimen pois ja oltiin koko perha samannimisiä. Eron jälkeen otin isomummin tyttönimen, meitä on tällä hetkellä n.30 tällä nimellä. Olen alusta asti ollut sinut tämän uuden nimeni kanssa ja se tuntuu niin omalta. Siksi yritän saada tulevan miehen vaihtamaan tavallisen -nen päätteisen nimen minun nimeksi. Jos ei suostu, niin sitten postilaatikossa lukee 3 nimeä koska lapset ovat isänsä nimisiä. :P  Vai pitäisikö sekoittaa pakkaa ja ottaakaksoisnimi, joka ei soinnu yhtään yhteen  :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä vaihdoin eron astuessa voimaan samantien oman sukunimeni takaisin. Ja nyt toisen kerran avioon astellessani tulen ottamaan mieheni sukunimen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ensimmäisen avioliiton nimi mulla edelleen voimassa. Tehtiin tämän uuden herran kanssa sitten lapsikin, ja tottakai isänsä sukunimelle. Mua kieltämättä vähän haittas kun synnärillä tyttären sängynpäädyssä olevassa tietokortissa oli exän sukunimi, koska minä olin sen niminen. Mutta korjataan asia ennen seuraava lasta, että ollaan koko perhe samannimisiä.

 

Mulle ei oo mikään kynnys vaihtaa sukunimeä miehen sukunimeksi. Omasta tyttönimestä en koskaan tykännyt, enkä tykkää vieläkään. Mielummin vaikka exän sukunimi kuin tyttönimi :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään