duudeli

Vieraiden pukeutuminen

84 posts in this topic

Minäkin olen tätä miettinyt, ja luulen että mekin laitamme tuon "tumma puku" merkinnän kutsuun.

 

Hämmennyin hieman kun viime viikonloppuna nähtiin miehen sukulaisia, jossa 19v serkkutyttö sitten alkoi puhumaan pukeutumisesta häihin ja sitä vähän kriiseili. Sanoin että me nyt ei olla kovinkaan tarkkoja, kunhan vieraat viihtyy ja on siistiä päällä. Hän sitten ääneen mietiskeli jos laittaisi pitkän valkomustan puvun, johon tokaisin että kyllähän maximekko on ihan sopiva, kunhan ei nyt ihan iltapuku ole. Tähän hän sitten vähän nikotellen vastasi että kyllä se enmmän iltapuku on. Noh, siinä sitten vähän kiertelin ja juteltiin muista vaihtoehdoista, mutta toivon ettei hän nyt tätä pitkää valkomustaa pukua laita. Kamalalta tuntuu sanoaa, mutta kyseessä on todella kaunis ja näyttävä nuori nainen, ja en vaan halua että vie huomiota sitten taas minulta. Vaikka olenkin melko itsevarma ja itselläni tulee kaunis ja näyttävä puku olemaan, en halua että minulle tulee häissä fiilis että joudun "kilpailemaan" näyttävyydessä muiden kanssa.

 

 

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me emme ole aikoneet laittaa kutsuihin pukukoodia, mutta tätä ketjua lukiessa alkaa tämä päätös pikku hiljaa epäilyttää..  :unsure: Luulin, että kaikilla olisi sen verran maalaisjärkeä ja tilannetajua, etteivät ihan juhlavassa iltapuvussa lähtisi häihin (ellei kutsussa nimenomaan mainita pukukoodia, joka vaatii pitkän iltapuvun) ainakaan kesällä. Mielestäni talvihäissä iltapuku vieraalla vielä menettelee, kunhan ei ole ihan överijuhlava prinsessamekko.. Toisaalta uskon, että meidän sukulaiset osaa pukeutua sopivasti, mutta..  :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän kutsuun ei tule pukukoodista mainintaa. Häät ovat ihan perinteiset, kesälauantaina klo 14 alkavat, joten uskon ettei kenelläkään ole suuria ongelmia ymmärtää, miten tulee pukeutua. Mahdollisia ylipukeutujia ei (tietääkseni ;D) vieraiden joukossa ole, joten ei tarvitse pelätä että joku laittaisi vanhojentanssipuvun. Jos joku taas alipukeutuu (näitäkin on varmasti hyvin marginaalisesti), niin se on oma häpeänsä, jos häpeääkään. :) Aivan turha stressin aihe, jos minulta kysytään!

Share this post


Link to post
Share on other sites

tuleeko teille kutsuihin pukeutumisetiketti? itse ollaan aateltu tumma puku kutsun vasempaan alareunaan..

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei tule pukeutumisetikettiä, kukanenkin laittakoot päälleen mitä haluaa kunhan ei ihan alasti tule juhlimaan :D.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei myös tule mitään pukeutumisetikettiä. Haluan, että meidän häät ovat rennot ja meidän näköiset :) Kävimme just toissapäivänä sovitamassa sulhasen ja bestmanien puvut...ja kyllä hyvältä näytti :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen kyllä ajatellut aina "tule sellaisena kuin olet"-tyylistä koodia, mutta nyt on alkanut jännittää hajanaisuus pukeutumisessa. Onko toisaalta "pistetään parempaa päälle, muttei kuitenkaan niin fiiniä ettei pystyisi illalla laittamaan reilusti jalalla koreasti" liian ympäri pyöreä?!

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Pistä pukeutumiskoodiksi smart casual, eikös se aika liki tuota tarkoita :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hahhaa, itse olen varmaan aikamoinen bridezilla, kun läjäytän kutsukortin hääinfoon seuraavaa:

Pukeutuminen
Toivomme vierailtamme erityistä panostusta päivän ulkoasuun, mukaillen pukukoodia "tumma puku" oman persoonansa ja tyylinsä mukaisesti. Naisten toivomme välttävän kokomustiin pukeutumista. Valkoinen väri on varattu morsiamelle.

 

Ärsyttää, kun "täytyy" laittaa tämmöisiä itsestäänselvyyksiä niin kuin vieraat olisivat tyhmiä, mutta mutta..

kyllä tässä on monen moniset häät kiertäneenä nähnyt niiiiin monenlaista vierasetikettiä että HUHHUH! Viimeisimmissäkin häissä MORSIAMEN SISKO TYTTÄRINEEN KEHTASI TULLA PAIKALLE FARKUISSA JA MARIMEKON T-PAIDOISSA! Ja verenpaine nousee.

 

Mustasta väristä naisilla olen ehdottomasti sitä mieltä, että musta kuuluu hautajaisiin / on suruväri, ei näin. Monesti olen nähnyt, kuinka naiset pukeutuvat pikkumustaan sun muuhun. Ja vaikka kuinka olisi kiva pukeutua valkoiseen/norsunluuhun/mihin takansa valkoisen sävyyn, niin sanoohan sen nyt jo terve järkikin ettei se ole sopivaa toisen häissä. Pistää vihaksi kun ihmiset tekee mitä sattuu :skilletgirl:

 

Huh, sainpas avauduttua. :lol: Kiitos.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Pistä pukeutumiskoodiksi smart casual, eikös se aika liki tuota tarkoita :)

Mun sukuni ei valitettavasti ymmärrä käsitettä smart casual :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Smart casual olis suomeksi arkipuku.

Meillä on kutsuissa pukukoodina smart casual. Tummapuku oli hieman liian rajoittava, koska tarkoituksena oli vain pitää huolta, että vieraat pistää puvun päälle...oli sitten keltainen taikka musta. Tummapuku kun etiketin mukaan on musta tai sininen yksivärinen puku.

Surullisinta tietenkin on se, että joutuu edes muistuttamaan vieraita, että juhliin tulisi pukeutua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Smart casual on pukukoodina aika laaja ja sen ymmärtäminen vaatii juhlan luonteen ymmärtämistä. Eli variaatiota on tosiaan paljon, ei välttämättä tarkoita pukua, riittää myös esim. siistit farkut, kaluspaita ja pikkutakki (mutta ei esim. solmiota) ja nahkakengät. Eli jos haluaa varmistaa että miehet pukeutuvat pukuun, niin se puku sana kannattaa kyllä jotenkin laittaa siihen mukaan.

 

Ja smart casualissa naisen vaate on esim. jakkupuku (hameella tai housuilla) ja esim. coctailmekko on poissuljettu liian hienona (ja mielestäni coctailmekko on aika lähellä sitä mitä ihmiset "yleensä" olettavat hääpukeutumisesta.

 

Siis perjaatteessahan ihmisten pitäisi ymmärtää että häihin pukeudutaan juhlan luonteen vaatimalla tavalla mutta jos laittaa ohjeita niin kannattaa katsoa että ne ei sekoita pakkaa huonompaan suuntaan :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

 - Arkipuku on miehen yksivärinen puku, jonka kanssa käytetään kauluspaitaa ja solmiota.
 - Naisella on yllään jakkupuku tai leninki.
 - Arkipuku * Kavaj (Ruotsi) * Casual, smart casual (UK, USA) * Tenue de ville (Ranska)

 

http://www.kaikkijuhlista.fi/etiketista/pukeutuminen

 

Ja jos vieraat eivät ymmärrä, niin soittakoot perään ja kyselkööt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tokihan minä ymmärrän, mitä smart casual tarkoittaa, rauhoittukaa morsmaikut! :D sen sijaan viisikymppinen enoni ei. Siksi aattelin tuota "suomennosta" kehitellä ihan auki kirjoitettuna ainakin vanhempien sukulaisten kutsuihin, toki muille voi laittaa smart casual.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Smart casual olis suomeksi arkipuku.

Meillä on kutsuissa pukukoodina smart casual. Tummapuku oli hieman liian rajoittava, koska tarkoituksena oli vain pitää huolta, että vieraat pistää puvun päälle...oli sitten keltainen taikka musta. Tummapuku kun etiketin mukaan on musta tai sininen yksivärinen puku.

Surullisinta tietenkin on se, että joutuu edes muistuttamaan vieraita, että juhliin tulisi pukeutua.

 

Kaikista surullisinta minue olisi, jos joku jättäisi tulematta sen vuoksi ettei löydä sopivaa päällepantavaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Riippunee aika paljon lähteestä ilmeisesti että mitä tarkoittaa. :girl_impossible:

 

Itse en ole koskaan ollut juhlissa joissa smart casual olisi tarkoittanut pukua (tai siis että pikkutakki ja kauluspaita ei olisi riittänyt ja ollut valtaosalla päällä). Ja itse jos saisin smart casual kutsun niin laittaisin kyllä päälle mekon (koska käytän niitä muutenkin jatkuvasti) mutta en leninkiä vaan ihan "arkimekon", sellaisen mitä töissäkin käytän (eli ei juhlavaa kangasta olevan). Enkä hämmentyisi jos jollain naisella olisi vaikka siistit pillifarkut ja fancympi yläosa jne.

 

Mutta teette tietysti niinkuin hyvältä tuntuu! Ja mikä mä olen sanomaan kun meidän pukukoodi on kolmiosainen: alkuilta lavatanssit, loppuilta pieruverkkarit, koko päivä - ei korollisia kenkiä  :girl_haha:

 

Edit: Toki jos kyseessä olisi häät niin kysyisin tarkemmin pukeutumisesta jos en olisi varma että noin "arkinen" on hyvä! 

Edited by kinuskimansikka

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse näen smart casualin juuri sellaisen rennompana versiona tummasta puvusta ja antaa hieman enemmän liikkumatilaa puvun valinnassa. Eli saa pukeutua sen oman tyylin mukaiseen pukuun. Olisi mahtavaa jos häissämme löytyisi useita eri värejä puvuista, ei vaan sitä perus mustaa. Enkö saisi kauheaa kohtausta jos joku miehistä olisi jopa jättänyt kravaatin kotiin. Ideana on lähinnä pitää huolta, että juhliin ei tulla farkuissa, eikä verkkareissa. Naiset nään taas esim vanhemmat jakkupuvuissa (värikkäissä!) ja siisteissä mekoissa/hameissa. Iltapuvut saa jäädä hengariin!

 

Luultavimmin avataan vielä smart casualia nettisivuillamme, varmuuden vuoksi (ja jos panikoivat vieraat eivät uskalla soittaa ja kysellä, niin sieltä löytyy kivasti anonyyminä tieto :girl_haha:). Meillä tuo pukukoodi on myös omalla tavallaan pakollinen, sillä juhlapaikkamme nimi on harhaan johtava (siis ravintola paikkana, mutta nimi antaa uskoa jotain "hienompaa")

 

Maikhi, auki kirjottaminen varmasti auttaa teidän tilanteessa. Ja olisihan se surullista jos joku jättäisi tulematta pukeutumisen vuoksi (varsinkin siis jos ei ymmärrä mitä pukee päälleen ja ei ota yhteyttä juhlan järjestäjään...sen jotenkin ymmärtäisi jos vaadittaisiin frakkia ja iltapukua ja rahatilanteen vuoksi ei voisi kyseisiä vaatteita vuokrata/hankkia).

 

kinuskimansikka, ongelma termissä smart casual on luultavimmin se, että kaikki eivät pukeudu töihin pukuun. Tällöin ihmiset ajattelee arkipukeutumista normi vaatteina ja pukua juhlavaatteena, tai näin sen päässäni järkeilin. Jos itse saisin kutsun jossa lukisi smart casual, pistäisin päälle kauniin mekon, kesällä saattaisin jättää sukkahousut pois (talvella nyt olisi vaan liian kylmä ilman sukkiksia) ja vaikka kauniit balleriinat jalkaan. Mies pistäisi puvun ja ehkäpä siistit ei puku kengät ja mahdollisesti tosiaan jättäisi kravaatin pois tai laittaisi tilalle kivan rusetin (siis jonkun preppy/hipster tyylisen melko värikkään).

 

En teidä, onko mulla sitten jotenkin kieroutunut näkemys näistä pukokoodeista :girl_haha:.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitä jos Aure kirjoitatte ihan auki pukukoodin ilman tuollaista termiä? Entäs jos laitatte, että pukukoodina puku, mutta sen värillä ei ole väliä. Tai sitten ihan se hyvä suomalainen termi arkipuku. Se voi olla ihmisten helpompi ymmärtää kuin Smart Casual, vaikka lähes samaa vastaavat.

 

Tää keskustelukin osoittaa, että Smart Casual on vieraille tosi hankala veikata, mitä just te sillä tarkoitatte. Se kun ois mulle ainakin työvaatekoodi eli melkein mitä vain mekosta farkkuihin ja jakkuun. Miestä en todellakaan pakottaisi pukuun ja kultsini tuntien se tulisi esim. farkuissa ja siistissä t-paidassa ja tennareissa. Mun isällä ois varmaan suorat housut, kauluspaita ja neule tai suorien housujen tyyliset siistit farkut, t-paita ja pikkutakki.

 

Mutta toi on tosiaan ihan kiinni siitä, että mikä teidän häiden luonne on.

Edited by iiinez

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen menossa viikonloppuna häihin vieraaksi eikä kutsussa ole pukukoodia. Ajattelin hyödyntää tilaisuuden pukeutumalla yksinkertaiseen kesämekkoon, mutta panostamalla asusteisiin. Hieman hirvittää ovatko muut naisvieraat pukeutuneet juhlamekkoihin. Jos kutsussa olisi annettu ohjeeksi tumma puku, asuvalintani olisi toinen. Pukukoodista, niin monitulkintainen kuin se tuntuu olevankin, ei siis ole mielestäni mitään haittaa kutsussa, päinvastoin.  :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä taas. Viitaten tuohon aiempaan viestiini, kesämekko oikeilla asusteilla toimi ihan hyvin viime kesän juhlissa. Tosin astetta parempi juhlamekko olisi toiminut myös enkä olisi ollut ylipukeutunut. Yksi vieras oli tosin pukeutunut koko valkoiseen asuun, mikä oli mielestäni hieman outoa. 

 

Koko valkoisesta asusta pääsenkin kysymykseeni... Onko nykyään outoa, jos vieraalla on musta juhlamekko (värillisillä asusteilla) häissä? Vai onko musta liian synkkä väri häihin?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^mun mielestä musta sopii vähän kaikkii juhliin, se on klassisen tyylikäs (siis jos asu on klassisen tyylikäs :P ) . Mutta toki se on ihan juhlien järjestäjästä kiinni, mitä mieltä hän on. En usko, että tähän on mitään yleistä kaavaa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tästä aiheesta on keskusteltu enemmän tuolla pukeutumisen puolella, ketjun nimi on "vieraalla valkoista" tjsp :)

Minä olen niin vanhanaikainen(ko?), että mielestäni yksivärinen musta ei ole varsinkaan kesä/keväthäiden vieraan mekko. Asusteilla on tietysti paljon väliä, mutta esim. värilliset kengät ja kuitenkin pois otettava huivi/bolero eivät tilannetta pelasta.

Yksissä häissä harmitti todella hääparin puolesta, kun eräällä nuorella naisella oli musta, vähän nyppyinen trikoomekko ja hiukset auki. Mielestäni epäkunnioittavaa tulla juhliin niin pukeutuneena

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos kommenteista Eloa ja Tipzilla. :) Olisi toki kiva kuulla lisääkin näkemyksiä asiaan. Jotenkin itsestäni tuntuu, että mustasta on tullut sallitumpi väri nykyään kuin vaikka viisi vuotta sitten. Mutta olenko sittenkin täysin väärässä tässä vai onko mun oma näkemys asiaan vain muuttunut.  :unsure:

 

Tästä aiheesta on keskusteltu enemmän tuolla pukeutumisen puolella, ketjun nimi on "vieraalla valkoista" tjsp :)

En valitettavasti onnistu löytämään ketjua ollenkaan. Jonkin ketjun etikettivirheista löysin, mutta ei tainnut olla sama. Siellä ei mielestäni mustista juhlamekoista keskusteltu ollenkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

jatkan omaa kommenttiani sen verran, että

 

minulle on ok, jos missä vaan juhlissa vieraillani olisi mustaa päällä (meidän häidenkin pukukoodi on musta ja/tai valkoinen (itse olen värillisessä hääpuvussa)),

 

mutta,

jos menisin itse häihin, enkä tietäisi onko kutsujalle musta ok väri, niin en laittaisi. Koska se ei kaikille aina ok ole (vrt tipsiksen vastaus :) )

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toki kutsujan mielipide ratkaisee, ja tiedän varmaksi, että tässä tapauksessa hääpari ei loukkaantuisi. Mä itse vaan mietin asiaa, koska musta värinä ei olisi ollut todellaan alkuperäinen valinta. Kävi vain niin, että löysin ihanat asusteet, jotka sopivat oikeastaan vaan mustaan mekkoon (ja ehkä sen oikean mekonkin). Mulle on vain jotenkin itselleni iskostunut päähän ajatus siitä, että ei mustaa mekkoa häihin, ainakaan kesähäihin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now