Jump to content
Naimisiin.info

Turun seutu


Guest Annabella

Recommended Posts

Mulla on kokemusta Turun Akatemiatalosta, Maskutalosta ja Kankaisten kartanosta. Omia häitä ei ole näissä kaikissa vietetty. ;)

Omat häät olivat Akatemiatalolla 2kk sitten. Paikkana todella kaunis, ei paljoa koristeita kaipaa. Ruoat, juomat, astiat ja liinat pitää /saa viedä itse. Juhlat saavat jatkua aina klo 2.00 asti. Tai tuolloin tilan tulee olla tyhjä.

Meillä juhlavieraita oli noin 70, tilaan mahtuu käsittääkseni lähes 200 henkeä. Voisi siis luulla, että tila oli meille liian suuri. Päinvastoin, häämme olivat ihanan intiimit. Johtui varmasti pöytäjärjestelyistä. Tilan ainoa miinus on kaikuvuus. Ongelman olisi varmasti saanut korjattua erilaisella kaiutin järjestelyllä. Puheiden pitämiseen täytyy kiinnittää ehkä erityistä huomiota.

Tilassa on tummanruskeat pöydät ja tuolit sekä hääparille on omat tuolit. Vuokra on kallis. Olen joskus jostain lukenut jonkun kertoneen tilan olevan kylmä. En allekirjoita tätä väittämää.

Mitä muuta pitäis huomata kertoa...

Maskutalo on perinteinen seurantalo/työväentalotyyppinen juhlapaikka. Astiat on talon puolesta. Omat juomat saa viedä. Hinta on edullinen. Mahtuu varmaan satakunta henkeä.

Kysykää ihmeessä. :)

Mikä oli tuon Akatemiatalon vuokra? Olen kuullut että siellä olisi pienehkö keittiö, oliko sen kanssa ongelmia? Entä onko siellä sen salin lisäksi muita tiloja käytössä?

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 392
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Akatemiantalosta sen verran...että muita tiloja salin lisäksi ei oikein ole, muuta kuin aula (joka kylläkin iso) ja narikka, wc:t ja keittiö. Keittiö on pieni, mutta meillä ei ainakaan ollut ongelmaa siellä pitopalvelun kanssa, tiesivät entuudestaan paikan ja osasivat varautua asianmukaisesti. Vuokraa en nyt muista.

Link to comment
Share on other sites

Meillä alkaa olla vahvoina vaihtoehtoina Kankaisten Kartano, Liedon Vanha linna ja Littoisten työväentalo joka eroaa näistä muusta kahdest aika tavalla, mutta paljolla koristelusta saa siitäkin hienon. Ainiin ja Manillasta kyselin myös hintoja, eivät ole vain vastanneet. Toki se ei välttämättä ole meidän tyylinen, vaikka hieno onkin sisältä niin tahtoisimme kuitenkin vähän enemmän luonnon äärelle.

Link to comment
Share on other sites

Onko kukaan teistä menossa Kappelinrannan hääiltaan 30.1.? Meillä on häät siellä aika pian, mutta ajateltiin kuitenkin mennä katsomaan josko jotain uutta vielä irtoaisi. :) Ainakin olisi kiva päästä kurkistamaan limousiinin sisälle, sellainenkin kun tuolla näkyy olevan paikalla ja itse en ole koskaan sellaisen kyydissä ollut. Voi mennä vielä hääauto vaihtoon jos ei limo ole liian kallis. :)

Link to comment
Share on other sites

Kiitos Miahh vastauksesta :) Puolisko laittoi tänään kyselyä sinne Akatemian talolle. Se voisi kyllä olla mieleenpainuva paikka eikä suuria määriä koristeluita kaipaisi. Myös tuoreet kokemukset Kankaisten kartanosta kiinnostaa ja esimerkiksi se, onko siellä tosiaan sallittua käyttää vain jotain tiettyjä paikan omia kynttiläjuttuja?

 

Yllättävän moni täällä tuntuu olevan ihan Kappelinrannan lumoissa, mitä tavallaan ihmettelen, koska hinta etenkin kesäaikaan on todella suolainen. Lisäksi itseä harmitti se, että ulkotilan käyttö on ilmeisesti loppujen lopuksi varsin rajattua, koska naapurit häiriintyvät melusta. Se siis siitä unelmasta pitää kesähäät ja levittää tapahtumaa myös pihan puolelle sään niin salliessa.. Myös jokseenkin suuri kontrasti kuluneisuus vs täydellinen keskeneräisyys joissain kohdin jäi tätä morsianta ja etenkin sulhastani häiritsemään. Mutta kukin valitsee itselleen sen paikan joka tuntuu parhaiten sopivalta ja hienoa vaan jos Kappelinrannan valinneet ovat paikkaan täysin rakastuneita :) Mutta silti, hinta on kyllä tosi kova jokseenkin keskeneräisestä..

Link to comment
Share on other sites

Hauska miten eri tavalla ihmiset näkevät juhlapaikat. :D Itse en tunnista ollenkaan tuota kuluneisuutta Kappelinrannassa, paikkahan on ihan uusi. Keskeneräisyyden kyllä voin tavallaan tunnistaa, muistelen että siellä oli sellainen vanha navetta, jota ollaan purkamassa. Ei kovin nätti, mutta onneksi ei ihan vieressä. Hinta on kyllä kesällä aika korkea, mutta ilmeisesti monelle paikka on sen arvoinen kun on niin suosittu. Talvihäissä tosin hinta ei mielestäni ole ollenkaan niin paha.

Itseäni ei puolestaan miellyttäisi Akatemiantalon tyyppinen juhlapaikka ollenkaan. :) Mutta niinhän se on, että kaikki valitsevat sen joka tuntuu "juuri oikealta" ja siksi varmaan juhlapaikkoja onkin niin monenlaisia. Toivottavasti löydätte juuri teille sopivan juhlapaikan!

Link to comment
Share on other sites

Ellimin: Niin siis läihnnä esim portaat olivat kuluneet jne mikä on varsin viehättävää, koska käytön jäljet kyllä saavat näkyä, mutta sitten kontrastina esimerkiksi viimeistelemättömät betoniharkkoreunukset ja etenkin keski ja kellarikerroksen portaat! Olin eka haavekuvissani ajatellut että alas saisi esimerkiksi lapsille leikkipaikkaa lastenvahteineen mutta ei se oikein onnistuisi kun portaat ovat mitä ovat. Tosin ovat voineet niitä rempata sitten meidän paikalla käynnin. 

 

Ja kuten sanottua mielipiteitä on monia. Itsellä sydän suorastaan särkyi koska olin kuvien ja ennakko-odotusten perusteella rakastunut paikkaan. Tosin voihan olla että sydän särkyy vielä lukuisia kertoja, ennenkuin se meille sopiva paikka löytyy.

 

Ja tämä oli tosiaan vaan minun mielipiteeni. En millään tavalla halua väheksyä niitä jotka kappelinrannan ovat valinneet, koska onhan se totta että siellä on tilavat paikat johon kaikki vieraat mahtuvat ja kiva se parvi systeemi ja paljon valoa kesäaikaan. Mutta meille se ei pystynyt tarjoamaan rahoille vastinetta, valitettavasti (elämä olisikin ollut helppoa jos olisi voinut).

Link to comment
Share on other sites

Aa, nyt taidankin tietää mitä portaita tarkoitat. Itse sain kyllä sen vaikutelman, että se alue oli vain henkilökunnalle ja kylmiössä käymistä varten, mutta toki jos sinne on miettinyt jotain lasten huonetta niin ehkä se voi olla pettymyksen aihe. En tiedä ovatko niitä rempanneet, sen verran aikaa on meidänkin viime käynnistä.

En minäkään kenenkään juhlapaikkavalintoja kritisoi, monenlaisissa paikoissa olen itsekin ollut kivoissa häissä. Hääparin näköisissä, vaikka ei ehkä meidän. Omat vaan ovat ne omat ja niihin täytyy löytää se omanlainen paikka. Toivottavasti teille ei tule liian monta sydämen särkymistä ennen kuin löydätte "sen oikean". :)

Link to comment
Share on other sites

Mun mielestä kaikki juhlapaikat mitä kävimme katsomassa näyttivät kuvissa niin ihanilta ja tunnelmallisilta, mutta paikan päällä ei sitten niinkään. Meillähän sulhanen valitsi loppujen lopuksi Kappelinrannan, kun itse en ollut oikein tyytyväinen mihinkään (kaikissa oli joku juttu, mikä kaihersi). Nyt olen kuitenkin tyytyväinen, että päädyimme siihen, koska sinne saapi just sellaiset bileet, mitkä haluamme. Meillä oli muina vaihtoehtoina Wanha Talli Piikkiössä, Kankaisten Kartano, Karunan Kallioranta, Makasiinisali Liedossa, Akatemiatalo ja VPK-talo. Kaikki paikat olivat omalla tavallaan ihania ja sitten oli niitä juttuja, mitkä eivät miellyttäneet... Kappelinrannassa ainoastaan se pihapiiri oli sellainen. Onneksi se navetta keritään purkaa ennen meidän juhlia :) Tosin, siinä navetan eessä ois saanu ehkä aika siistejä hääkuvia, jos haluais vähän rosoisempaa settiä ;)

Link to comment
Share on other sites

^Kyllä sen tietää ku se oikee löytyy :D Tosin mulla meni kyllä aika kauan arpoessa siinä, mut heti oli hyvä fiilis, ku saatiin päätös tehtyä ja isot pyörät pyörimään :)

 

Me ollaan tulossa muuten sinne Kappelinrannan hääiltaan. Mielenkiinnosta täytyy käydä tsekkaamassa, vaikka häihin on enää muutama kk aikaa ja pitopalvelut ja muut hommelit päätetty.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Miellä kävikin mahtava tuuri! Peruutuksen takia saimme vielä heinäkuun lauantaille varattua haluamme juhlatilan. Jipii, ihanaa, häät tulevat siis jo kesäksi!! <3

Vinkkinä niille, jotka vielä sitä juhlapaikkaa etsivät tulevaksi kesäksi tai myöhemmäksikin, niin nyt on Turun seudulla, tarkemmin sanoen Taivassalossa tarjolla myös ihana uusi juhlatila maalaisympäristössä, Pollin Piha. Monipuolinen paikka maksimissaan 80 hengen juhlatilaksi. Kannattaa käydä tutustumassa sivuihin, http://pollinpiha.fi
Tämä olisi ollut meidän "varapaikka" mutta koska saimmekin juhlat järjestettyä lähemmäksi Turkua ja siihen paikkaan jota ensisijaisesti halusimme, niin jäi nyt välistä! :)

Link to comment
Share on other sites

Osaisko joku suositella Turun seudulta hääpaikkaa seuraavin kriteerein: Mielellään joko saaristossa, tai vaihtoehtosesti jossain korvessa. Vieraita ei tule kuin n. 40. Hääpaikalla saisi mielellään olla yöpymismahdollisuus, ja ehdottomasti pitää saada tuoda omat ruoat ja juomat.

Meillä häät siis elokuussa 2014, joten aikaa etsiä kyllä on, mutta ei tunnu löytyvän sopuhintaan mitään kriteereihin sopivaa.

Särkisalossa olisi Villa Meri, mutta se on niin kovin kaukana...

Joten nyt hyviä ideoita otetaan vastaan! :)

Link to comment
Share on other sites

Täytyy nyt vielä kertoa tähänkin ketjuun, kun aiemmin mainitsin asiasta tuosta toisessa Turun alueen juhlapaikkaketjussa:


Eli nyt löytyy Turun seudulta myös uusi juhlatila hieman pienempien häiden viettoon (maks 80 henk). Käykää katsomassa: pollinpiha.fi
Sijaitsee Taivassalossa (Aivan Turuntien lähellä, ei monen mutkan takana "syrjäkylillä"), maaseutuidylliä parhaimmillaan. Löytyy hieno päärakennus, kahvilaksi/kaupaksi/juhlatilaksi remontoitu kivinavetta sekä "bilelato" Pollila-Areena tanssille!

 

Oli vahvasti ehdolla meillekin, mutta onnellisten sattumusten kautta saatiin kuitenkin sopimaan toisen paikan kanssa, kun heille peruutuksen takia olikin vapaana heinäkuinen lauantai! <3

Link to comment
Share on other sites

Turun seudun juhlapaikkalistaus, olkaa hyvä :)

 

Akatemiatalo aka Vanha Akatemian talo Turussa http://www.utu.fi/palvelut/akatemiatalo.html ja http://www.turkutouring.fi/turun-akatemiatalon-juhlasali_fi

Tilat ja hinnat: pöytäpaikkoja 200 hengelle. Tilavuokra 1300e. Tilat käytössä klo 02 asti.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei ja ei.

Muuta: rakennus valmistunut 1815. Erittäin vaatimattomat keittiötilat. Hyvä akustiikka. Kivitalo pysyy kesällä viileänä.

Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/12828-turun-akatemiatalo/

 

Lemon Kartano aka Piispanranta juhla- ja kokouskartano (entinen Ala-Lemun kokouskartano) Kaarinassa http://www.piispanranta.fi/etusivu ja http://www.lemongolf.fi/

Tilat ja hinnat:

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ravintola

Muuta: en saanut vastausta sähköpostitiedusteluun

Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/64792-ala-lemun-kartano-kaarina/

 

Bengtskärin majakka Kemiössä http://www.bengtskar.fi/suomeksi.htm

Tilat ja hinnat: ainoat yleisöltä suljettavat tilat ovat kolmannen kerroksen majoitus- ja kokoustilat, joiden suositeltava ryhmäkoko 10-20 henkilöä. Kokouspaketit tarjouksen mukaan.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: majakassa on kahvila, jolla on näyttäisi olevan A-oikedet.

Muuta: avoinna 1.6.-31.8. Voi yöpyä. Noin 100 km tai 1,5 tuntia Turusta sekä laivamatka.

 

Bergvikin kartano Salossa http://www.bergvik.fi/

Tilat ja hinnat: juhlakerroksessa kolme salia, kaksi pienempää huonetta, perinteinen tupa ja kesäkäytössä oleva veranta. Tilat yhteensä 60 henkilölle. Kokouspalveluissa puhutaan myös navetasta, jonne mahtuisi 95 henkeä. Hinta?

Pitopalvelu ja A-oikeudet: pitopalvelu on, alkoholit?

Muuta: oma kappeli, jossa tilaa 100:lle. Turusta 70 km.

 

Brinkhallin kartano Turun Kakskerrassa http://www.kulttuuriperinto.fi/index.php?m1=kohteet&m2=3&m3=6〈=fi

Tilat ja hinnat: päärakennuksen alakerrassa kolme juhlasalia, joihin mahtuu 70-80 henkilöä. Lisäksi sivurakennus nimeltään Kavaljeerisiipi, jonne mahtuu 80 henkilöä. Päärakennuksessa saa juhlia klo 22 asti, jonka jälkeen siirryttävä kavaljeerisiipeen. Siivessä tilaa bändille ja tanssimiselle. Vuokra päärakennuksesta ja kavaljeerisiivestä 850e (n. klo 16-02).

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei pitopalvelua eikä A-oikeuksia.

Muuta: Päärakennus valmistunut 1793. Hovimäki-sarja kuvattiin täällä. Vanha suojeltu rakennus, jota remontoidaan pikkuhiljaa. Multa voi halutessaan pyytää yksärillä kuvia ja lisätietoja.

 

Casagrandentalon juhlatilat (Seipelin Sali ja Ravintola Linnankatu 3) Turku http://www.casagrandentalo.fi/juhlatilat.htm

Tilat ja hinnat: 20-100 tai 150 henkilöä, eri kokoisia tiloja.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ravintola.

Muuta: Seipelin sali Suomen ensimmäinen varsinainen ravintola. Näkymät joelle.

 

Friskalan kartano Hirvensalossa http://www.friskalankartano.com/

Tilat ja hinnat: ei tilavuokraa. Käytössä klo 00 asti, ylimääräiset tunnit 100e. Mahtuu 120 hlöä.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: On pitopalvelu, ei A-oikeuksia. Tarjoilijat lisähinnasta. Esimerkkimenu hintoineen http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/14596-turun-seudun-pitopalveluista/page__view__findpost__p__198382

Muuta:

 

Furuvikin kartano aka Villa Furuvik Paraisilla http://www.furuvik.fi/palvelut.html

Tilat ja hinnat: vuokra 850e/20hlö + 10e/hlö ylimenevistä vieraista. Sisältää ruokasalin lisäksi 3 pienempää salia, kevyen siivouksen, pöytäliinat, aterimet yms. Max 80 hlöä. Tilat käytössä klo 02 asti.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: pitopalvelu on, juomat saa tuoda.

Muuta: Rakennettu 1906 kalkkitehtaan vuorineuvoksen kodiksi.

Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/63641-furuvik-parainen

 

Harjattulan kartano Turku http://www.harjattula.fi/index.html?n=3891&HINNASTO

Tilat ja hinnat: kartanoon mahtuu 80 vierasta. Tilavuokra 495e

Pitopalvelu ja A-oikeudet: molemmat heiltä

Muuta: golfkenttä ympärillä. Kartanossa kolmiosainen sali.

 

Herrankukkaro Rymättylässä http://www.herrankukkaro.fi/fi/herrankukkaro

Tilat ja hinnat: alk. 56€/henkilö sis. tervetulomalja, ruoka ja tilavuokra.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: heiltä

Muuta: majoitustilaa 100 hengelle.

 

Herrasmanni Tarvasjoella http://www.herrasmanni.fi/?id=B99BE857-940A4317B7DC-625FD3906F57

Tilat ja hinnat: matkailurakennus 50 henkeä, Otsonlinna 100 henkeä

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ruokailu heiltä

Muuta:

 

Hirvilampi Turussa http://www.hirvilampi.fi/hirvilampi/

Tilat ja hinnat:

Pitopalvelu ja A-oikeudet: pitopalvelu on, ei A-oikeuksia. Ruoka 50e/hlö ja tilavuokra 990e.

Muuta:

 

Huhkon kartano Raisio http://www.raisio.fi/kuntainfo/kokous-ja-juhlatilat/huhkon-kartano/

Tilat ja hinnat: 30-60 henkeä. 375e päivältä tai 680e kahdelta vuorokaudelta.

Pitopalvelu ja A-oikeudet:

Muuta: Huom. Huhkotalo on eri paikka. Kartano näkyy kasitielle ihan motarin alussa.

 

Hus Lindman Turussa http://www.huli.fi/juhlat

Tilat ja hinnat: tilaa 170 hengelle. Eri kokoisia saleja.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ravintola.

Muuta: Yliopistoalueen puutaloja. Terassi Aurajoen suuntaan ja Tuomiokirkko ihan vieressä. Oma paikoitus.

 

Ilmaristen matkailutila Ilmarisissa http://www.ilmaristenmatkailutila.com/?sivu=palvelut

Tilat ja hinnat: Maksimimäärä vieraita 150. Tilavuokra 800e. Yöpymistilaa 30 hengelle.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: on ja on (tilausravintola). Menut 25-50 e/hlö.

Muuta: pihassa myös aitta tansseille. Vuokrahinta sisältää suunnittelun ja käynnit, pöytäliinat, lautasliinat, somistus sopimuksen mukaan, kynttilät, hääpöydän somistus, tarjoiluhenkilökunta, siivous. Lisäksi kukat sopimuksen mukaan 0-200e. Tiedustelin varaustilannetta marraskuussa 2012 ja syyskuulle seuraavana vuonna oli vielä viikonloppu.

Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/13259-ilmaristen-matkailutila-lieto/

 

Jokirannan tila Mynämäellä http://www.jokirannantila.com/index.html

Tilat ja hinnat: Kivikautiskammissa tilaa 40 hengelle.

Pitopalvelu ja A-oikeudet:

Muuta:

 

Järppilän kartano Taivassalossa http://www.taivassalo.fi/fi/sivu.cfm?id=301

Ilmeisesti ei enää toiminnassa.

 

Järvelän tila/vapaa-ajankeskus Littoisissa http://www.jarvelantila.fi/

Tilat ja hinnat: tilaa parillekymmenelle hengelle.

Pitopalvelu ja A-oikeudet:

Muuta: vastausta sähköpostiviestiin ei tullut koskaan.

 

Kankaisten kartano Maskussa http://www.sunnan.fi/kankas.html

Tilat ja hinnat: 1500e sis. siivouksen. Kolme eri kokoista salia. Mahtuu 200 henkeä.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei ja ei

Muuta: todella moderni sisältä.

 

Kappelinranta Paraisilla http://www.kappelinranta.fi/

Tilat ja hinnat: 1800e. Klo 01 asti.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei ja ei

Muuta:

Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/81599-kappelinranta

Muokattu: , käyttäjä: Vaio
Link to comment
Share on other sites

Kartanon Karkuri Uusikaupunki http://www.kartanonkarkuri.fi/

Tilat ja hinnat: tilaa 150 hengelle ja vieressä tanssilava 80 hengelle. Perusvuokra 900e ja siivouksesta 200e.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: Pitopalvelu tulee valita heidän yhteistyökumppaneistaan.

Muuta: 1800-luvun kivinavetta. Uuteenkaupunkiin (yöpyminen) matkaa 7 km. Vastaus tiedusteluuni tuli vasta parin viikon päästä, kun kyselemääni ajankohtaan tuli peruutus.

 

Katariinan pappila Turussa https://www.turunseurakunnat.fi/portal/fi/seurakunnat/katariinanseurakunta/toimitilat/katariinan_pappila/

Tilat ja hinnat: 80 vierasta kolmessa salissa. Alle 50 vieraasta 180 euroa, yli 120 euroa. Lisäksi 25e/tunti.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei alkoholijuomia seurakunnan tiloihin. Pitopalvelu ok.

Muuta: Todella kaunis miljöö ja Katariinan kirkko ihan vastapäätä.

 

Katinhännän kievari Loimaa http://www.katinhannankievari.com/

Tilat ja hinnat: 160 henkeä.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ravintola

Muuta: vastausta sähköpostitiedusteluun ei tullut koskaan.

 

Kavalton tila http://kavaltontila.com

Tilat ja hinnat: 600 e sis. 9 h (ylimääräiset tunnit 50e) tarjoilijat, pöytäliinat, siivous, kynttilät, kukkia ja koristelua.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: Ei A-oikeuksia, mutta juomien tarjoilumaksu 2-3e/hlö. Ruoka pitää ottaa tilalta. Menu 35-40e/hlö.

Muuta: navetan vintti ei ole perinteitä kunnioittavaa kunnostusta nähnytkään. Palstalaisilla ollut hämminkiä emännän käytöksen sekä juomien kaatomaksujen vuoksi.

Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/13676-kavalton-tila-piikkioe

 

Kehityksen kerhotalo Piikkiössä http://www.piikkio.fi/kehitys/kerhotalo.htm

Tilat ja hinnat:

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei ja ei

Muuta:

 

Konsan kartano Raunistulassa http://www.konsankartano.net/

Tilat ja hinnat: Alakerran kahvilaan mahtuu 70 ja yläkertaan noin 100. Molemmissa tilavuokra 50e/h + alv.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: Kahvilassa on A-oikeudet ja pitopalvelu, yläkertaan voi tuoda omat juomat.

Muuta: Konsan kartanolla on myös luontaishoitola ja Turun henkinen keskus ym. joten siellä pidetään kaikenlaisia tilaisuuksia ilmeisesti aika usein. Päärakennus vuodelta 1880. Pysäköintitilaa rinteessä, joka on Virusmäentien ja rautatien välissä. Kahvila Navetta kuuluu Konsan kartanoon, mutta se on erillinen itsenäinen yritys.

 

Ravintola Kiisan-Pirtti Maskussa http://www.kiisanpirtti.fi/juhlapalvelu.htm

Tilat ja hinnat:

Pitopalvelu ja A-oikeudet: tilausravintola

Muuta: kivenheiton päässä kasitiestä.

 

Kilan Rälssitila Mynämäki

Lopettanut toimintansa.

 

Korsutupa Liedossa http://www.liedonsotaveteraanit.fi/korsutupa.html

Tilat ja hinnat: mahtuu 50 henkeä.

Pitopalvelu ja A-oikeudet:

Muuta:

 

Kristikka-talo, sisäpihalla oleva Keltainen Tupa Turku http://www.kristikka.fi/

Tilat ja hinnat:

Pitopalvelu ja A-oikeudet:

Muuta: Kivenheiton päässä Mikaelinkirkosta.

 

Krookilan kotiseutukeskus aka Krookilan JuhlaMummola Raisio http://www.krookila.fi/tilaisuudet.php

Tilat ja hinnat: tilaa 70 hengelle ja lisäksi pihassa olevassa ladossa tilaa tanssille ja ohjelmalle. Tilavuokra 475e.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: tilausravintola. Menut alkaen 20e/hlö.

Muuta: marraskuussa 2012 oli vielä lauantaipäiviä vapaana loppukesälle 2013.

 

Kuninkaantien kestikartano Paimio http://213.138.147.170/netcomm/viewarticle.asp?path=8,222&article=617&index=D&page=1

Tilat ja hinnat: 545e klo 02 saakka. Juhlasali 100 hlöä.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: on ja on

Muuta: Ruoat valittava heidän vaihtoehdoistaan.

 

Kuralan kartanotila Yläne http://www.kuralankartanotila.fi/etusivu

Tilat ja hinnat: tilaa max. 75 hengelle (50+25) ja illaksi siirrytään tanssilatoon.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ruoka heiltä, A-oikeudet?

Muuta: Lähiruokaa.

 

Kuusiston kartano (Kaarina) on museo eikä siellä ole vuokrattavia tiloja.

 

Kuusiston maamiesseurantalo Kaarinassa http://maamiesseura.fi/maamiesseurantalo/

Tilat ja hinnat: mahtuu 70 henkeä

Pitopalvelu ja A-oikeudet:

Muuta:

 

Kylämäen hevostila Marttilassa http://www.unki.net/tilausravintola.php   

Tilat ja hinnat: 50-60 henkeä mahtuu.

Pitopalvelu ja A-oikeudet:

Muuta:

 

Lammin talo Vehmaalla http://www.lammintalo.com/www/index.php

Tilat ja hinnat: Talliin mahtuu 150 hlöä. Ei tilavuokraa.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ruoat heiltä, omat juomat ok.

Muuta:

 

Liedon Vanhalinna http://vanhalinna.utu.fi/tilat/tilat1.html

Tilat ja hinnat: Eri kokoisia ja erilaisia tiloja: kartanon juhlasali 10-65 hlö, kartanoravintola (kivinavetta) 50-170 hlö, puimala 100 hlö.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: On ja on. Soppari neljän eri pitopalvelun kanssa, joista voi valita mieleisensä (tai sitten vain valitsee menun, josta tykkää).

Muuta: Puimala on erillään Vanhalinnan pihapiiristä sijaitseva lato ja lämmittämätön tila (käytössä vain kesäkuukausina). Sinne saa viedä omat ruoat ja juomat, omat koristelut. Sen vuokra 900e, ei keittiötä eikä astioita, mutta pöydät ja tuolit sekä vessat on. Tila käytössä pe klo 12 - su klo 18. Tiedustelin varaustilannetta marraskuussa 2012 ja vapaita lauantaipäiviä löytyi vielä loppukesälle 2013. Ainoa paikka, josta tuli vastausviestissä heti tarjous mukana (tilavuokran, menuiden ja juomien hinnat).

Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/13639-vanhalinna-lieto/ ja Puimalan oma ketju http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/59261-liedon-vanhalinnan-puimala/

Muokattu: , käyttäjä: Vaio
Link to comment
Share on other sites

Littoisten työväentalo (jostain syystä foorumipohja ei tykkää tästä linkistä vaan tyhjentää viestin, jos mä sen laitan, joten jätän sen tästä pois)

Tilat ja hinnat: pe-su 800e ja 150 henkeä mahtuu.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei ja ei.

Muuta: Iso pihapiiri. Taloa kunnostettu talkootyönä vuosikymmenet. Astiat kuuluu vuokraan. Hääparille on jotkin hienommat kalusteet.

 

Louhenlinna Laitilassa http://www.louhenlinna.com/Palvelut.html

Tilat ja hinnat: Vieraita mahtuu 100 tai 150 jos parvet käytössä.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: tilausravintola

Muuta: kyselyyni vastattiin heti, mutta menuehdotukseen ei sitten tullutkaan enää mitään kommenttia.

Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/67386-louhenlinna-laitila/

 

Louhisaaren kartanossa (Askainen) ei ole vuokrattavia tiloja.

 

Louhisaaren kartanon kahvila Askaisissa http://kotisivu.dnainternet.net/louhisaa/ ja http://www.nba.fi/fi/museot/louhisaaren_kartanolinna/kahvila

Tilat ja hinnat:

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ravintola

Muuta:

 

Maarian pappila. http://www.juhlapalvelusiru-maaria.fi/index2.html ja Turun seurakunnan sivuilla

Tilat ja hinnat: Tosi kiva pihapiiri ja puutarha. Noin 60-80 hlö (ylä- TAI alakerta), molemmat tilat noin 150 hlö. Vuokra koko tilalta noin 420e, sis pöytäliinat ja emännän 10h. Juhlatila käytössä 02:00 asti. Tanssi onnistuu parhaiten Leivintuvassa (piharakennus). Alakerran tila jaettu kolmeen saliin.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: Juomat ok, saa viedä oman pitopalvelun.

Muuta: Pihapiirissä oleva navetta/talli on tilavampi, mutta se on keskuksen seurakuntasali, joten siellä ei alkoholi eikä tanssiminen sallittua, kuten sivuiltakin ilmenee. Odotin vastausta sähköpostiviestiin kolme viikkoa ja sekin vastaus oli niin tyly, että oksat pois.

 

Mannerlahti aka Mannerlahden leirikeskus Askaisissa http://www.maskunseurakunta.fi/yhteystiedot/mannerlahti/

Tilat ja hinnat: Sali 200e (sis. astiat), mahtuu 50 henkeä.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: pitopalvelun saa viedä, EI alkoholia

Muuta: Seurakunnan leirikeskus. Rippileirit pitävät talon varattuna kesä-elokuun.

 

Kulttuurikartano Marjaniemi Ruissalossa http://www.kulttuurikartanomarjaniemi.fi/

Tilat ja hinnat: tilaa130 vieraalle (sivuilla pohjakartta) ja tilavuokra 1500 e

Pitopalvelu ja A-oikeudet: saa viedän oman pitopalvelun ja juomat

Muuta: vastauksen tulemisessa kesti kuukausi. Kuvista päätellen hienosti kunnostettu ja tosi valoisa paikka.

 

Purjelaiva Mary Ann Uudessakaupungissa

Tilat ja hinnat: päiväristeily 4 tuntia 1700 euroa. Max. 70 hlöä.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: A-oikeuksin varustettu ravintola.

Muuta:

 

Mattelmäen rälssitila Kaarinassa www.mattelmaenkartano.fi/

Tilat ja hinnat: tilavuokra 400 e

Pitopalvelu ja A-oikeudet:

Muuta: Jakautuu moneksi huoneeksi.

 

Merikoivula Lokalahdella www.merikoivula.fi

Tilat ja hinnat: 60 hengelle

Pitopalvelu ja A-oikeudet:

Muuta:

 

Mietoisten maamiesseurantalo http://www.mietoinen.fi/mms ja http://www.arsnet.fi/index.php?article_id=13400&__from_id__=13399&user_id=10566&char=M&returnToList_id=13369

Tilat ja hinnat:

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei ja ei.

Muuta:

 

Mäkiäisten työväentalo Pöytyällä http://seurantalot.fi/talot/makiaisten_tyovaentalo

Tilat ja hinnat: 180 hlöä.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei ja ei.

Muuta:

 

Nautelan kartano Lieto as http://www.kolumbus.fi/nautelankartano/

Tilat ja hinnat: tilaa 70 hengelle kolmessa salissa.

Pitopalvelu ja A-oikeudet:

Muuta:

 

Nauvossa sijaitsevia juhlapaikkoja http://www.nauvo.net/

 

Kahvila Navetta Raunistulassa http://www.kahvilanavetta.fi/juhlatila.htm

Tilat ja hinnat: 20-70 henkeä

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ravintola

Muuta:

 

Nousiaisten vanha asema. http://www.vanha-asema.info/hinnasto

Tilat ja hinnat: juhlatila 300e tai juhlatila+makasiini 450e (pe-su). Astiat sisältyy.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei ja ei

Muuta:

Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/28674-nousiasten-vanha-asema/

 

Nuhjalan kartano Vehmaalla http://www.nuhjala.com/

Tilat ja hinnat: max 40 henkeä

Pitopalvelu ja A-oikeudet: on ja on

Muuta:

 

Panimoravintola Koulu http://www.panimoravintolakoulu.fi/

Tilat ja hinnat:

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ravintola

Muuta:

 

Park Hotel Turussa http://www.parkhotelturku.fi/html/palvelumme.php

Tilat ja hinnat:

Pitopalvelu ja A-oikeudet:

Muuta:

 

Pohjakulma Rymättylä http://www.pohjakulma.fi/

Tilat ja hinnat: Mahtuu 200 hlöä.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ravintola.

Muuta: Vanha kyläkoulu vuodelta 1904. Kesähäissä käytössä myös erillinen tanssilato.

 

Pukkilan kartanomuseossa (Piikkiö) ei ole vuokrattavia tiloja.

Muokattu: , käyttäjä: Vaio
Link to comment
Share on other sites

Rautilakeskus Vehmaalla on lopettanut toimintansa. Kaupunki myi tontin ja siihen rempataan asuntoja.

 

Ruissalon kaikki huvilat http://www.ruissaloyhdistys.com/kartta.htm

 

Ruissalon kansanpuiston päärakennus Villa Promenade aka Aurinkoravintola (tanssipaviljonki ei käytössä talvisin) http://www.ruissalonkansanpuisto.fi/paarakennus

Tilat ja hinnat: noin 60 henkeä alakertaan tai 100 henkeä yläkertaan

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ravintola.

Muuta:

 

Rymättylän VPK-talo http://www.rymattylanvpk.fi/node/10

Tilat ja hinnat: 370e + 70e siivouksesta

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei ja ei.

Muuta:

 

Ryötin tila Alastaro http://www.ryotintila.fi/juhlatjapidot/

Tilat ja hinnat: 130 henkeä

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ruoat heiltä, A-oikeudet?

Muuta:

 

Saustilan kartano Sauvossa http://www.saustila.com/etusivu.htm

Tilat ja hinnat: 1500e sis. pöytäliinat, kukat, kynttilät.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei ja ei

Muuta: vuodesta 2012 tilaa max. 50 hengelle.

Matka:

Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/13278-saustilan-kartano-sauvo

 

Storfinnhova gård Kemiössä http://www.storfinnhova.com/suomeksi/start.html

Tilat ja hinnat: Navetan ylisille 50 henkeä ja muita pienempiä tiloja.

 

Pitopalvelu ja A-oikeudet:

Muuta:

 

Suomen Joutsen http://www.forum-marinum.fi/fi/kokous-ja-juhlat/vuokrattavat-tilat/suomen-joutsenen-vaelikansi

Tilat ja hinnat: Mahtuu 100-250 hlöä. Tilavuokra yli 5 h 600e.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: on ja on

Muuta: hintaan sisältyy pääsylippu näyttelyihin.

 

Suviranta Yläneellä http://www.suviranta.fi/

Tilat ja hinnat: max. 50 henkeä.

Pitopalvelu ja A-oikeudet:

Muuta:

 

Taattisten tila Merimaskussa http://www.taattistentila.fi/

Tilat ja hinnat: Juhlasali 500e. Vintti 620e. Molemmat yhteensä 690e.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: Ruoat tulee heiltä, alk. 25e/hlö, ei A-oikeuksia.

Muuta:

 

Tammiluodon viinitila Lielahti Parainen http://www.tammiluoto.fi/

Tilat ja hinnat:

Pitopalvelu ja A-oikeudet:

Muuta:

Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/12976-tammiluodon-viinitila-parainen

 

Tammiston tila Naantalissa http://www.tammistontila.net/index.php?page=Juhlapalvelut

Tilat ja hinnat: Yhteensä 80 istumapaikkaa, joista samassa tilassa max. 40.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: on ja on

Muuta:

 

Toivonniemi Ruissalossa http://toivo1.vuodatus.net/page/Toivonniemi

Tilat ja hinnat:

Pitopalvelu ja A-oikeudet:

Muuta: liekö enää toiminnassa? Ei ole päivitetty ties koska.

 

Tuorlan majatalo http://www.tuorlanmajatalo.fi/juhlapalvelut/juhlatilat

Tilat ja hinnat: 70 henkeä kolmeen huoneeseen.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: on ja on.

Muuta:

 

Turun kaupungin vuokraamat tilat Vanhan Suurtorin alueella http://www.turku.fi/public/default.aspx?nodeid=11699&culture=fi-FI&contentlan=1

 

Ravintola Turun Kasarmi http://www.cylex.fi/yritys/ravintola-turun-kasarmi-10441377.html

Tilat ja hinnat: mahtuu 120 henkeä, tilavuokra 150e + vahtimestari 110e

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ravintola

Muuta: Yliopistoalueen puutaloja

 

Turun Linnan juhlasalit http://www.turku.fi/Public/default.aspx?nodeid=17820&culture=fi-FI&contentlan=1

Tilat ja hinnat: Kuninkaansali 650e max 250 hlö. Kuningattarensali 650e max 180 hlö. Kuningattarenkamari 300e 60 hlö. Juhlakerros 1300e ja Eteläinen Sali mukana 1800e.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: Pitopalvelu ja A-oikeudet on?

Muuta: riskinä uteliaat turistit, sillä koko linnaa ei voi varata.

 

Turun saaristo http://www.saaristo.org/ ja http://www.turunsaaristo.com/ ja http://www.saaristonrengastie.fi/index.php?sivu=1

 

Uudenkaupungin työväentalo

Tilat ja hinnat: sali 350 hengelle. Hinta 50-300e tilaisuudesta riippuen.

Pitopalvelu ja A-oikeudet:

Muuta: katso google mapsilla rakennusta (Ylinenkatu 12 Uusikaupunki)

 

Valasrannan tanssilava Yläneellä http://www.valasranta.fi/?page=esittely&subpage=tilat

Tilat ja hinnat:

Pitopalvelu ja A-oikeudet:

Muuta:

 

Wallila Uudessakaupungissa http://www.wallila.net/

Tilat ja hinnat: juhlasali 120 vierasta. Talon takana terassi ja puisto. Tilavuokra 690 euroa, jos ottaa jonkin heidän yhteistyöpitopalveluistaan, ja 850e, jos ottaa ulkopuolelta. Tilavuokra sisältää tilan, astiat ja siivouksen.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: voi halutessaan tuoda oman pitopalvelun, ei A-oikeuksia.

Muuta: Ukin keskustassa. Kivenheitto vanhalta kirkolta ja neljä korttelia uudelta kirkolta. 1800-luvun puuhuvila. Halutessaan voi tilata kaikki järjestelyt heiltä. Myös ohjelmapalveluita. Tämä on meidän juhlapaikkamme.

 

Wanhapaikka Ihodessa http://www.wanhapaikka.fi/tiedot.html

Tilat ja hinnat:

Pitopalvelu ja A-oikeudet:

Muuta:

 

Wanha Talli Piikkiö www.wanhatalli.com

Tilat ja hinnat: vintti 140 hlöä

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ruoat heiltä, alkoholit saa viedä.

Muuta: tiedustelin varaustilannetta marraskuussa 2012 ja seuraavan kesän varauskalenteri oli täynnä lokakuuhun asti.

 

Villa Apollo Parainen http://www.villa-apollo.fi/

Tilat ja hinnat: 10-70 henkeä

Pitopalvelu ja A-oikeudet: Pitopalvelu ja A-oikeudet.

Muuta:.

 

Villa Rainer Kirjala Parainen http://www.auroria.fi/

Tilat ja hinnat: mahtuu 55-60 hlöä.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: A-oikeudet on

Muuta:

 

Villa Roma Ruissalossa http://www.meripaviljonki.fi/villa_roma.htm

Tilat ja hinnat: Tilavuokra 1000e

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ruoka heiltä, saa viedä omat juomat.

Muuta: Wc-tilat toisessa rakennuksessa. Kiva puutarha.

Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/13269-villa-roma-ruissalo/page__hl__roma

 

Villa Wolax Kuusistossa http://www.villawolax.fi/

Tilat ja hinnat: Tilavuokra 1300 euroa. Tilaa 100 hengelle?

Pitopalvelu ja A-oikeudet:

Muuta: Yöpymistilat 20 henkilölle.

Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/66091-villa-wolax-kaarina/

 

Wiurilan kartano Halikko http://www.wiurilankartanoravintola.fi/

Tilat ja hinnat: Tilavuokra 400e. Juhlatila 200 hlö, juhlakabinetit ja ravintola 100:lle.

Pitopalvelu ja A-oikeudet:

Muuta: Hevosvaunumuseo.

 

 

:-X :-X :-X

 

 

Huomasin myös tämän ketjun Turun lähiseudun juhlapaikoista: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/79031-kokemuksia-turun-laehiseudun-juhlapaikoista Lisäksi täällä on vanha suljettu ketju Turun juhlapaikoista.

 

LISÄKSI:

Seurantalot-haku https://tuotanto.vetokonsultit.fi/Vetobox12/eJQAS8PouW9U

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän sivut http://www.kirkkoon.fi/portal/kirkkoon/haat/fi/haajuhla/

 

Huomioitavaa juhlapaikkoja katsellessa: matka kirkolta / vihkiminen juhlapaikalla, paikoitustila, kaikki vieraat mahtuu ja miten pöydät asetellaan, millainen keittiö, kuinka myöhään saa olla, naulakot, milloin pääsee koristelemaan, siivouspuoli, onko astiat, millaiset vesat ja onko paperit/pyyhkeet, lahjapöytä, tanssitila ja piano, onko kuuma/kylmä (isot ikkunat päästää paljon auringonvaloa, entä miten lämmitys hoituu talvella), äänentoistolaitteet, mihin buffetpöytä, missä kuvaus, missä nostetaan maljat, missä ohjelma, mihin leikkinurkka, missä hääpari istuu, onko inva-vessaa (ison koltun kanssa), miten iäkkäät vieraat pääsevät liikkumaan, missä pitkänmatkalaiset yöpyvät ja mitä emäntä/vuokraaja tekee eli mitä palvelua hintaan kuuluu.

 

Joitain hotellihakuja: www.booking.com/Hotellit www.ebookers.fi/Hotellit www.hotels.com www.trivago.fi/Hotelli http://www.maakuntienparhaat.fi/palvelut/yrittajat.asp?SubCategoryID=18 Lisäksi Lomarengas ja muut mökkihaut sekä kyseisten kaupunkien kotisivuilta matkailu-sivut.

Muokattu: , käyttäjä: Vaio
Link to comment
Share on other sites

Wanha Talli Piikkiö http://www.wix.com/cakefix/wanha-talli#!tilat-ja-tilaisuudet

Tilat ja hinnat: vintti 140 hlöä kesäkaudella, alakerran tilat 40 hlöä.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ruoat heiltä, alkoholit saa viedä.

Muuta: tiedustelin varaustilannetta marraskuussa 2012 ja seuraavan kesän varauskalenteri oli täynnä lokakuuhun asti.

 

Kommentoin tähän sen verran, että Wanha Talli ei ole pelkästään kesäipaikka. Meillä oli juuri ihanat tunnelmalliset talvihäät siellä. Alakerran pikkutilat eivät kyllä ole enää juhlakäytössä, vain yläkerran isommassa tilassa juhlitaan. (Toki alakerrassa on vessat ja esim. bändille taukotilaa, mutta ei varsinaista juhlatilaa.) Meidän juhlissa oli vain viitisenkymmentä vierasta eikä se ollut mitenkään liian vähän tuohon tilaan, vaikka enemmänkin mahtuisi. Ei ollut ahdasta vaan kaikki mahtuivat hyvin ja toisaalta tila ei kuitenkaan huutanut tyhjyyttä tai kaikunut epämääräisesti. :) Kaikki sujui emännän kanssa hienosti ja joustavasti. Rentoihin ja tunnelmallisiin häihin aika bueno paikka. Voidaan suositella lämpimästi. :)

Link to comment
Share on other sites

Wanha Talli Piikkiö http://www.wix.com/cakefix/wanha-talli#!tilat-ja-tilaisuudet

Tilat ja hinnat: vintti 140 hlöä kesäkaudella, alakerran tilat 40 hlöä.

Pitopalvelu ja A-oikeudet: ruoat heiltä, alkoholit saa viedä.

Muuta: tiedustelin varaustilannetta marraskuussa 2012 ja seuraavan kesän varauskalenteri oli täynnä lokakuuhun asti.

 

Kommentoin tähän sen verran, että Wanha Talli ei ole pelkästään kesäipaikka. Meillä oli juuri ihanat tunnelmalliset talvihäät siellä. Alakerran pikkutilat eivät kyllä ole enää juhlakäytössä, vain yläkerran isommassa tilassa juhlitaan. (Toki alakerrassa on vessat ja esim. bändille taukotilaa, mutta ei varsinaista juhlatilaa.) Meidän juhlissa oli vain viitisenkymmentä vierasta eikä se ollut mitenkään liian vähän tuohon tilaan, vaikka enemmänkin mahtuisi. Ei ollut ahdasta vaan kaikki mahtuivat hyvin ja toisaalta tila ei kuitenkaan huutanut tyhjyyttä tai kaikunut epämääräisesti. :) Kaikki sujui emännän kanssa hienosti ja joustavasti. Rentoihin ja tunnelmallisiin häihin aika bueno paikka. Voidaan suositella lämpimästi. :)

Tosi kiva kuulla, että teillä on ollut ihanat häät Tallilla :give_heart:  Rouva Vee on kyllä tosiaan mukava ihminen - sen huomasin jo siitä vähästä, mitä hänen kanssaan keskustelin :-X

Muokkaan nuo tilajutut oikein. Listan tiedot olen ottanut heidän nettisivuillaan, joita ei näköjään olekaan pariin vuoteen päivitetty.

 

Vaio, meilla juhlapaikka jo valittuna, mutta kiitos hienosta listauksesta! varmasti apua monelle :)

Kiitos kiitoksista :wub: Kokosin meitä itseämme varten Wordiin kolme sivullista tietoa juhlapaikoista ja, kun se jo kerta oli valmiiksi tehtynä, lisäsin siihen kaikki ne, jotka täältä ja googlettaessani löysin. Noita juhlatilakohtaisia ketjuja on tarkoitus vielä linkitellä, kun inspis iskee...

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...

×
×
  • Create New...