Guest Jotain lainattua..

Kysely morsiamille häiden koristelusta ja järjestämisestä

15 viestiä aiheessa

Hei kaikki morsiamet ja muut häiden järjestäjät!

Olemme kaksi naista pohjoissuomesta, jotka vähän yllättäin hurahtivat hää- ja juhlahumun maailmaan. Haluaisimme tehdä tätä jokin päivä päätyöksemme ja olemme suunnitelleet mielestämme toimivan konseptin. Olemme starttaamassa yritystä, jonka kautta asiakkaamme voivat vuokrata hää- ja juhlatarvikkeita tärkeään päiväänsä. Pääasiassa tuotteemme ovat siis häihin tarkoitettuja, mutta miksei niitä voisi käyttää muissakin juhlissa. Valikoimissamme on tarjolla mm. erilaisia pieniä koristeita ja tarjoiluastioita. Kokonaisia astiastoja ei valikoimastamme löydy. Valkeat pöytäliinat ovat isoimpia tuotteita, joita kauttamme on mahdollista vuokrata. Vuokraus tapahtuu 'nettikauppa-tyylillä', jossa tuotteita valitaan ostoskoriin ja vahvistetaan 'osto', jonka jälkeen tilaus toimitetaan asiakkaalle.

Työtämme kuitenkin hankaloittaa vähät kokemukset tämän päivän häistä ja sitä myötä myös koristeluista ja kattauksista, vaikka niihin olemme eri puolilta yrittäneet parhaamme mukaan perehtyä. Toisella meistä kun omista häistä on jo aikaa ja toinen ei ole omiaan päässyt vielä edes juhlimaan. Tästä syystä kaipaammekin vinkkejä ja mielipiteitä TEILTÄ, tulevat ja vastavihityt morsiamet sekä heidän apulaisensa. Olemme listanneet joitakin kysymyksiä, joihin pyytäisimme vastauksia.

Vastauksista on todella suuri apu työtämme suunnitellessa, ja olemmekin erittäin kiitollisia avusta ja ajastasi, mikäli ehdit muutamiin kysymyksiin vastaamaan!

1. Onko / olisiko itsellänne ollut kiinnostusta vuokrata koristeita ja astioita omiin häihinne?

2. Onko / olisiko itsellänne ollut toiveita jostain toisenlaisesta palvelusta, jossa järjestelyjä tehdään helpommaksi tai jopa puolesta kokonaan (esim. hääsuunnittelua)?

3. Mitä tuotteita koet / olisit kokenut hyväksi hankkia vuokrausfirman kautta?

4. Minkä tyyliset ovat / olivat omat häänne, minkä tyylisiä tuotteita vuokraisit / olisit vuokrannut?

5. Millainen toimitus olisi itsellesi paras ja miksi? Nouto (jos liike toimisi esim. 20km säteellä kodistasi / juhlapaikasta), toimitus paikan päälle korvausta vastaan (jos liike olisi inhimillisen matkan päässä kodistasi / juhlapaikasta), postitus, jolloin täytyisi luottaa siihen, että paketti tulee perille ajallaan ja ehjänä.

Erittäin hyvää loppukesää kaikille tuleville ja jo vihityille morsiamille! :-X

Toivoo

Jotain lainattua..

Johanna ja Mari

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

1. Ehdottomasti, jos vuokraus tulee selvästi edullisemmaksi kuin saman tuotteen omaksi ostaminen.

2. Minun kohdallani ei ole tarvetta.

3. Kakkuteline!!! Uskon, että myös kauniilla hanallisilla booliastioilla voisi olla kysyntää juhlaan kuin juhlaan. Minä ostin omaksi, koska en voi sietää ajatusta kauhasta ja muoviämpäristä :D

4. Valkoinen väri, tyylikäs ja ajaton. Tosin esimerkiksi kakkutelineitä on helppo koristella omilla teemaväreillään.

5. Nouto olisi tietysti aina helpoin, silloin tuote olisi helppo myös palauttaa. Kauempana olisi pakko tyytyä jonkinlaiseen (maksulliseen) toimitukseen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

1. Kyllä!

2. Ihan kiva idea ja voisin harkita palvelun käyttöä jos hinta olisi kohtuullinen.

3. Kakkuteline, booliastiat, sinkkiämpärit, erilaisia kynttilänjalkoja ja maljakoita, tuolinpäälliset, muut koristeet (rottinkisydämiä, koristenauhaa jne) ..

4. Oranssia ja kultaa, pirteä kokonaisuus. Vuokraisin noita isompia tarvikkeita kuten boolimaljan, kakkutelineen ja ehkä joitakin koristeita paikalle.

5. Nouto tai toimitus kumpi tahansa. Molemmissa on puolensa. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

1. Kyllä.

2. Ei tule mieleen.

3. Kakkuteline, tarjoiluastioita, kaitaliinat, tuolinpäälliset, tuikkukipot/kynttilänjalat ja maljakot.

4. Vintagea, valkoista ja ruskean erisävyjä.

5. Nouto ja Toimitus kilometrikorvauksilla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

1. Kyllä, tietyissä tarvikkeissa ja sopivalla hinnalla.

2. Ei oikeastaan.

3. Esimerkiksi kynttilänjalkoja ja/tai tuikkukuppeja, maljakoita, tuolinpäälliset ja istuinpehmusteet, erilaisia koristelutarvikkeita, esim. hääkakun koriste, jouluvaloja jne...

4. Hopeaa, valkoista, pinkkiä ja violettia. Vuokraisin juuri noita edellämainittuja tarvikkeita.

5. Nouto tai toimitus tietenkin paras, mutta toimitus olisi luultavasti niin kallis, etten raaskisi sitä maksaa. Postitus sopivissa tarvikkeissa tietenkin, mutta lasissa esineissä en uskaltaisi sitä kokeilla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kuulostaa oikein hyvältä ajatukselta.

1. Onko / olisiko itsellänne ollut kiinnostusta vuokrata koristeita ja astioita omiin häihinne?

-Jos sillä olisi voinut säästää rahaa niin ehdottomasti

2. Onko / olisiko itsellänne ollut toiveita jostain toisenlaisesta palvelusta, jossa järjestelyjä tehdään helpommaksi tai jopa puolesta kokonaan (esim. hääsuunnittelua)?

-Jos juhlapaikalla esim. olisi ollut ehdottaa edellisten juhlien perusteella koristeideoita yms. olisi helpottanut, mutta haluan muuten nauttia suunnittelusta ja koristelusta täysin itse!

3. Mitä tuotteita koet / olisit kokenut hyväksi hankkia vuokrausfirman kautta?

-peilejä pöytiä varten, maljakoita, kynttilänjalkoja, kakunkoriste, kaitaliinoja yms.

4. Minkä tyyliset ovat / olivat omat häänne, minkä tyylisiä tuotteita vuokraisit / olisit vuokrannut?

-Klassista vintage silauksella, jenkkityylistä haaveillen. Väreinä musta, valkoinen ja haaleavaaleanpunainen

5. Millainen toimitus olisi itsellesi paras ja miksi? Nouto (jos liike toimisi esim. 20km säteellä kodistasi / juhlapaikasta), toimitus paikan päälle korvausta vastaan (jos liike olisi inhimillisen matkan päässä kodistasi / juhlapaikasta), postitus, jolloin täytyisi luottaa siihen, että paketti tulee perille ajallaan ja ehjänä.

- Nouto tietenkin, mutta autottomana arvostaisin myös mahdollisuutta joka ottaisi tämän huomioon, toimitus juhlapaikalle olisi hyvä, mutta itse olisin hermona jos en näkisi tuotteita ja voisi harjoitella kattausta etukäteen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

1. Kyllä, koristeita. Astiat tulevat juhlapaikan puolesta.

2. Koristelupalvelu juhlapäivän aamuna - en pääse itse koristelemaan ja kaasot ovat kanssani kampaajalla ja meikissä. Miehet eivät koristelemaan lähde, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäävät äitini ja hääsuunnittelija. Palkkaamme siis hääsuunnittelijan tai ravintolahenkilökunnan laittamaan koristeet paikoilleen.

3. Kynttelikköjä, kaitaliinoja, maljakoita, koristevaloja.

4. Kultaa ja tummaa puuta, melko klassista mutta kellariympäristössä.

5. Toimitus paikan päälle korvausta vastaan / toimitus kotiin ennen juhlia korvausta vastaan. En lähtisi noutamaan tarvikkeita, koska ennen häitä on muutenkin kiireitä. Postitukseen en luottaisi tarpeeksi, ellei se tapahtuisi reilusti yli viikkoa ennen hääpäivää.E

Edit. Oli pakko tulla täydentämään vastauksia, unohdin vastata osaan kysymyksistä :lol: Sitä se teettää, kun käyttää työaikaa kaikkeen muuhun.

Muokattu: , käyttäjä: Daliya

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei taas ja kiitos kaikille vastauksista!

Mainitsemissanne tuotteissa on paljon samaa, jota olemme itse miettineet, perehtyminen on siis ollut jokseenkin onnistunutta :) Joitain hyviä ideoita on myös tullut, joita emme itse ole tulleet ajatelleeksi.

Itse oletimme, että postitus olisi mieluisin toimitusvaihtoehto, mutta hyvä kuulla teidän mielipiteitä ja perusteluita. Juuri tätä kyselyltä haimme! Ajatuksena tosiaan on, että vuokraus tulisi tuotteiden ostoa halvemmaksi ja tuotteet saisi myös palautettua juhlien jälkeen, eikä omiin nurkkiin jäisi pyörimään isoa määrää koristeita ja astioita.

Kaikista vastauksistanne on ollut paljon apua, kiitos siitä! Otamme mielellämme vielä vastauksia vastaan, jotta saisimme mahdollisimman laajan näkemyksen tulevaa varten.

Jotain lainattua..

Johanna ja Mari

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

1. Kyllä, jos hinta olisi sopiva. Varsinkin sellaiset tavarat, joille ei ole mitään käyttöä häiden jälkeen.

2. Kokonaisvaltainen hääsuunnittelu olisi morsiamille todella kätevää, mutta usein liian hinnakasta. Asia, mihin joutui käyttämään hirmuisesti aikaa oli esim. pitopalvelun, juhlapaikan, kuvaajan, bändin, juhlauton ym. tarjonnan kartoittaminen alueelta, jota ei tunne. En tiedä, miten tällaista tarjonnan selvitystyötä voisi tarjota häitään suunnitteleville, mutta esim. lapsiperheissä aika on aina kortilla, joten melko kätevää olisi, jos joku tekisi taustatyöt korvausta vastaan ja itse lähettelisi tarjouspyyntöjä eteenpäin.

3. Tavarat, joita ei tule käytettyä kuin häissä.

4. Häät syksyllä, valkoista, ruskeaa ja oranssinpunaista. Olisin voinut vuokrata teltan. Edustusteltat ovat hirmu kalliita, verrattuna, että clas ohlsonilta saat sellaisen omaksi pikkurahalla.

5. Kaikki ylläolevista. Sijaintihan tuollaisessa yrityksessä on kaiken A ja O. Käytän autoa ja ajan paljon, mutta aina laskisi hintaa bensalla/toimituskululle vertaillen matkaa Ikeaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hieno pisnisidea! Toivottavasti näistä vastauksista on vielä apua.

1. Kyllä, mikäli hinta kohdallaan. Just nyt ei löydy esim. 90 kuoharilasia kaapeista...

2. Aikaa vievät ja "tylsät" asiat olisi ihan kiva voida ulkoistaa, esim. pitopalveluiden kilpailutus, mahdollisten esiintyjien kartoitus (bändi, taikuri...)

3. No vaikka ne kuoharilasit. Liinat. Yleistä koristesälää. Sellaisia paviljonkitelttoja. Syyshäissä voisi pari sellaista terassilämmittintä olla hyviä, mikäli ulkona on tarkoitus oleilla. Kynttilöitä jalkoineen. Videotykki? Kunnon musalaitteitakaan ei välttämättä jokaisella ole, eikä varmaan kuulu ihan joka juhlapaikan varustukseen?

4. Omat häät tulevat olemaan tyyliltään aika suoralinjaiset ja simppelit, ei mitään hörsötyksiä. Eikä vaaleanpunaista. Musta, valkoinen ja liila taitaa olla meidän päävärit, mutta mitään tarkempaa en osaa vielä sanoa. Tiedän sitten kun sopivia tulee vastaan :)

5. Nouto sopisi hyvin, samalla kai voisi sitten tarkistaa että on tullut tilattua oikeanlaista? Maanlaajuisessa toiminnassa on kai turvauduttava myös postipaketteihin.

Muokattu: , käyttäjä: morsianhakoteillä

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

1. Astioista tarve on ollut lähinnä tarjoilun puolella, koristeita voisin vuokrata hyvinkin, jos hinta on kohdallaan.

2. Naimisiin.info on riittänyt mulle, mutta näitä kaikenkattavia vinkkipaketteja olen käyttänyt kyllä ahkerasti.

3. Tuikkualustat, mikrofonit, tarjoiluastioita ja lämpöalustoja. Jonkinmoisen viileäalustan ehkä myös.

4. Meillä on luonnonläheiset ja syksyiset häät, eli ruskeita/oransseja tuikkukippoja lähinnä olisin vuokrannut. Lämpöalustat (ja muuta tarjoiluun liittyvää) vuokraisin silmänräpäyksessä, koska ei ole pitopalvelua.

5. Nouto, ilman muuta. Postimyynnissä on aina pettymyksen vaara, että tuote ei olekaan oikean värinen tms. Enkä raaskisi ikinä maksaa toimituksesta ekstraa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

1. Kyllä olisi. Tuntuu tyhmältä ostaa kaikkea tavaraa itselle ja sitten heti yksien juhlien jälkeen olla taas myymässä niitä eteenpäin.

2. Itsellä on ainakin ollut vaikeuksia löytää pitopalvelua ja ohjelmaa häihin ja mielelläni ulkoistaisin nämä hommat jotta välttyisin itse turhalta stressiltä.

3. Minä voisin ajatella vuokraavani pöytäliinoja, tuolinpäällisiä, karkkibuffet- astiat ja muitakin astioita, maljakoita, kynttiläkippoja...

4. Meillä on normaalia hiukan rennommat juhlat, väriteemalla musta,fuksia, valkoinen. Voisin vuokrata esim. sellaisia astioita ja maljakoita jotka olisivat kirkkaasta lasista tehty ja melko pelkistettyjä muodoiltaan.

5. Mikäli juhlapaikalle toimitus olisi mahdollinen ja palvelun hinta sopiva, ottaisin sen, koska se olisi itselle kaikkein vaivattomin ratkaisu. Postin kautta sitten jos välimatkaa on liikaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Vastauksista on todella suuri apu työtämme suunnitellessa, ja olemmekin erittäin kiitollisia avusta ja ajastasi, mikäli ehdit muutamiin kysymyksiin vastaamaan!

1. Onko / olisiko itsellänne ollut kiinnostusta vuokrata koristeita ja astioita omiin häihinne?

2. Onko / olisiko itsellänne ollut toiveita jostain toisenlaisesta palvelusta, jossa järjestelyjä tehdään helpommaksi tai jopa puolesta kokonaan (esim. hääsuunnittelua)?

3. Mitä tuotteita koet / olisit kokenut hyväksi hankkia vuokrausfirman kautta?

4. Minkä tyyliset ovat / olivat omat häänne, minkä tyylisiä tuotteita vuokraisit / olisit vuokrannut?

5. Millainen toimitus olisi itsellesi paras ja miksi? Nouto (jos liike toimisi esim. 20km säteellä kodistasi / juhlapaikasta), toimitus paikan päälle korvausta vastaan (jos liike olisi inhimillisen matkan päässä kodistasi / juhlapaikasta), postitus, jolloin täytyisi luottaa siihen, että paketti tulee perille ajallaan ja ehjänä.

1. Kyllä - mielestäni on turhaa ostaa kaikkea koristelua, kun paljon luontoa säästävämpi (sekä myös omaa kukkaroa!) vaihtoehto on vuokraus.

2. Hääsuunnittelijasta en ole innostunut, tykkään suunnitella ja näperrellä itse. Ulkopuolinen apu toisaalta on tervetullutta esim. juhlapaikan sekä kirkon koristelussa sekä siivoamisessa.

3. Itse sain hääjuhlapaikan kautta cateringin, joten tarjoilu hoituu helposti. Koristelua ja somistusta toivoisin vuokrausfirman kautta.

4. Meille on tulossa aika romanttiset kesähäät. Teemaväreinä ovat ainakin punainen ja valkoinen, tehosteväreinä muut punaisen värit. Voisin kuvitella vuokraavani ainakin esim. morsiammen sekä sulhasen tuolinpäälliset.

5. Toimitus juhlapaikalle.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

1. ON!

2. Koska kyseessä on pienen budjetin häät, halutaan kaikki tehdä ns omin voimin läheisten avustuksella, mutta jos olisi enemmänkin pätäkkää käytettävissä niin jonkinlainen wedding planner olisi kiva

3. Lähinnä koristeluun, maljakoita, vaaseja, pöytäliinoja yms.

4. Omiin häihini haluaisin vuokrata harmaita kaitaliinoja (valkoiset pöytäliinat saa juhlapaikalta vuokrattua) sekä kynttilöille lasivaaseja, maljakoita yms.

5. Itse voisi noutaa jos liike inhimillisen matkan päässä, mutta jos kaukana tai nettiliike niin sitten joko kotiintoimitus tai posti.

PS äkkiä tämmöinen firma pystyyn niin ehtii meidän ensi kesän häissä hyödyntää :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

1. Mahdollisesti, mikäli olisi jotakin omaan ajatusmaailmaan soveltuvaa ja selkeästi tulisi edullisemmaksi kuin ostaminen.

2. Olisihan se mukavaa, jos saisi myös hääpaikan koristelun ostettua valmiina tai olisi niin paljon varaa, että voisi käyttää hääsuunnittelijaa. Toisaalta osaisiko sitten kuitenkaan luottaa toisten tekemään, jos ei itse ehtisikään paikalle katsomaan.

3. Toistsaiseksi ei ole tullut mieleen mitään. Ehkä joitakin koristeita, maljakoita, tuikkukippoja ja muuta vastaavaa voisi vuokrata, jos olisi tarvetta.

4. Meille tulee romanttiset maalaishäät. Koristelu on suunniteltu hoidettavaksi melko pienin ponnisteluin. Juhlatila ja sen miljöö luovat jo upeat puitteet, joita ei juurikaan tarvitse koristella. Toistaiseksi vielä kaikki koristeemme ovat olleet ilmaisia, mutta toisenlaisessa tilanteessa voisin vuokrata maanläheisiä ja vintage-henkisiä koristeita.

5. Riippuu aivan siitä mitä tilaisin. Kuten aikaisemmin mainitsin, olisi koko koristelun tilaaminen houkutteleva ajatus. Tällöin toimitus olisi tietenkin paikanpäälle ja kaikki koristeet paikoilleen. Vähentäisi kummasti häästressiä. Muissakin tapauksissa mielummin odottaisin tavaroita kuin lähtisin niitä noutamaan ties mistä, myös postitus joissakin tapauksissa olisi mahdollistsa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään