Ei

Onko naisen sukunimi edes vaihtoehto?

416 posts in this topic

Miksi olisi loukkaavaa, että et ottaisi miehesi nimeä, mutta se ei ole loukkaavaa, että sinun nimeäsi ei edes harkita?  :o

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiesus sentään!Minua ainakin tökki se, että mieheni ei oletettavasti edes harkinnut minun nimeäni. Minä sentään HARKITSIN hänen nimeään ja jopa yhdysnimeä. Hän ei suinkaan ole sovinisti, mutta nähtävästi valistuneemmatkin miehet useimmiten Suomessa pitävät itsestään selvänä, että AINAKAAN he eivät sukunimeä vaihda.  Vaimo saa tehdä, mitä haluaa ehkä näennäisesti (ja oletettavasti heidän sydäntään hyvinkin lämmittää jos vaimo ottaa heidä nimensä). Varmasti myös osa miehistä loukkaantuu, jos vaimo pitää omansa. Eivät vaan uskalla näyttää loukkaantumista, koska vaimo syyttäisi sortajaksi ja alistajaksi (jos vaimolla sattuu olemaan femmariverta ja vaimo on kiinnostunut omasta yhteiskunnall. asemastaan)  ;D

Tosiaan kun tätä asiaa pohtii, olen entistä tyytyväisempi siihen, että pidän oman nimeni. Enpähän ainakaan ole osaltani tämän suhteen rakentamassa tätä miesten hallitsemaa naisen asemaa eriarvoistavaa järjestelmää.

Mutta rakkaat, jokainen meistä tekee tietysti päätöksensä itse. Kun nyt useat ottavat miehensä nimen, ei asia kenellekään kuulu. Jaksanpa vain sitä itse noin  yhteiskunnallisena vallankäytön ilmiönä ihmetellä.  

Share this post


Link to post
Share on other sites

En minä haluaisi miehelle minun sukunimeä. Jotenkin sitä on aina odottanut, että saa joskus miehensä sukunimen niin ei sitä edes ajattele, että mies ottaisi minun sukunimen. Eikä mies kyllä varmasti sukunimeäni ottaisikaan... Eihän niin tee kukaan-tyyliin, ajatus hänellä.  ;D Molempien suku olisi kyllä aika äimän-käkenä, jos mies ottaisi minun sukunimen. Veikkaanpa, että miehen isä saattaisi jopa "suuttua" kun poika ottaa vaimon sukunimen.

Mutta ei minusta se ole mitenkään outoa jos muiden miehet haluaa ottaa naisensa sukunimen. Jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minusta on hauskaa, että kaikkein eniten vastauksia on tällä hetkellä siinä vaihtoehdossa, jonka laitoin mukaan puolipiruuttani. Onko miehillä tosiaan noin huono itsetunto? Olen varmaan ilkeä, kun en katselisi hetkeäkään miestä, jonka ego murskautuu nimenvaihtamisesta...  ::)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä oisin kyllä ylpeä jos mun ukkoseni haluais mun sukunimen...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuten jo muutamaan kertaan olen muissa keskusteluissa todennut, mieheni otti minun sukunimeni.

Mitenkö päädyimme tähän ratkaisuun? Minä päätin jo ala-asteella (tein ala-asteella paljon muitakin elämääni pitkällä aikavälillä vaikuttaneita päätöksiä) että pidän oman sukunimeni jos menen naimisiin. Sukunimi ei ole mikään kovin yleinen (ei tosin huippuharvinainenkaan) eikä minun sukuhaarassani ole yhtään miespuolista nimen kantajaa joka "automaattisesti" siirtäisi sukunimeä lapsilleen. Pidän nimestäni ja se on ollut aina vahva osa identiteettiäni, ei ainoastaan nimi. Nimi sisältää henkilökohtaisen historiani, sukuni historian, erottaa minut muista ihmisistä. Nimenvaihdos olisi siis ollut melkoisen identiteettikriisin paikka.  

Meillä siis miehen sukunimi ei oikeastaan ollut vaihtoehto. Olisin kyllä voinut ottaa vaikka yhdysnimen, tosin sittenhän lapsille olisi tullut miehen sukunimi. Mies oli sitä mieltä että perheellä pitää olla yhteinen nimi eikä minun etunimeni kuulemma edes ollenkaan sopisi hänen sukunimeensä (olin kyllä eri mieltä). Niinpä hän päätti ottaa minun nimeni.

Miehen sukunimi (se vanha siis) on aika yleinen, kokonimikaimojakin löytyy pelkästään tästä kaupungista useita. Nimi ei siis ole ainakaan häviämässä. Lisäksi suku on ottanut nimen muutamia sukupolvia sitten kun "kantaisä" ajautui riitoihin oman isänsä kanssa ja päätti että hän ja hänen tulevat jälkeläisensä eivät vanhaa nimeä kanna.

Vain muutamat sukulaiset (lähinnä minun) tiesivät nimiasiasta etukäteen. Mies kertoi vanhemmilleen itse reilusti ennen häitä, en oikein vieläkään tiedä miten asiaan suhtautuvat, eivät kuitenkaan kauheasti ainakaan suuttuneet ;D Voitte siis kuvitella että kirkossa kävi melkoinen kohahdus kun pappi sanoi että saanko esitellä, hra ja rva X. Jälkikäteen puolet vieraista kävi varmistamassa vanhemmiltamme asian, suurin osa luuli joko papin tehneen virheen tai kuulleensa vain väärin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Valitsin vaihtoehdon "jotain muuta, mitä?" eli mä en vois ajatellakaan ottavani muuta kuin miehen sukunimen ja Kulta ei vois ajatellakaan ottavansa mun nimeä...  ;D ;D Joten sovitaan hyvin yhteen. Ei kyllä oo Kullan puolelta ego-ongelma, mä en edes suostuis, jos ottais mun nimen. Mun nimi vaihtuu avioliitossa ja piste.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja ehkä mä olen pahemman luokan konservatiivi, mutta mä oon aina elänyt siinä uskossa, että mun sukunimi vaihtuu vielä jokin kaunis päivä. Tosin voi johtua siitäkin, että mulla on sen verran harvinainen etunimi, että mut useimmiten tunnetaan sillä (en kuitenkaan ole Madonna  ::);)).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mies otti minun sukunimeni, hän ehdotti sitä itse ennen kuin olin edes ehtinyt miettiä nimiasiaa tarkemmin. Mies ei koe samaistuvansa isänsä sukuun samalla tavalla kuin minun sukuuni, jonka osaksi hänet on otettu avosylin. Olin todella ylpeä hänen päätöksestään!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oikea vastaus meidän kohdalla on harkittiin, ja se oli vahva ehdokas. Meillä oli vain kaksi vaihtoehtoa, mun nimi tai uusi yhteinen. Päädyttiin sitten siihen, että otetaan miehen isoäidin tyttönimi, kiva kun nimi jatkuu suvussa (olisi siis muuten loppunut isoäitiin).

Olen kyllä ihmetellyt miehen suvun kommentteja: "Menetät identiteettisi kun vaihdat, miksei Pollux voi ottaa sinun sukunimeäsi?"  :o :o :o Eli naisen kuuluu uhrautua ja ottaa miehen nimi, oli se sitten identiteettikriisi tai ei? Huh. Suvulla näyttää olevan se suurempi ego... Onneksi heillä on vielä aikaa sulatella asiaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aika kiva mielipide, että nainen saa kyllä menettää identiteettinsä vapaasti, kunhan miehelle ei vain käy niin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vissiin monilla semmonen käsitys että naiset luonnostaan vaihtelee nimiä, ei se niitten identiteettiin vaikuta... Ymmärrän kyllä suvun kiinnostuksen tulevasta sukunimestä, mutta pitäisi ymmärtää tilanteen olevan samankaltainen nimensä vaihtajalle riippumatta sukupuolesta.  :(

Share this post


Link to post
Share on other sites
Vissiin monilla semmonen käsitys että naiset luonnostaan vaihtelee nimiä, ei se niitten identiteettiin vaikuta... :(

Näinhän se on, valitettavasti. Kuvitellaan että nainen on pienestä pitäen tottunut ajatukseen että vaihtaa nimen kun menee naimisiin. Onneksi on kuitenkin vaihoehtoja ettei ole pakko taipua vanhaan muottiin. Kyllä mullekin on sanottu että ai kun te olette erilaisia/moderneja/rohkeita kun teette noin vaikka en itse pidä sitä mitenkään ihmeellisenä, eihän se ole niiin epätavallista tänä päivänä.

Meistä kumpikaan ei ole erityisen kiintynyt omaan sukunimeen, joten vaihtamisesta tuskin tulee mitään traumoja. Sen sijaan on kiva kun muodostetaan uusi pieni "yksikkö", joka on ihan meidän oma juttu. Suvusta viis ;D.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Valitsin juuri tuon "puolipiruuttaan" laitetun vaihtoehdon, eli miehen ego ei kestäisi. Tosin kyllä se varmaan kestäisi ja olisi mies valmis ottamaan nimeni, jos olisi hyvä syy siihen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei mulla ainakaan sukunimen muutos vaikuta millään lailla mun identiteettiin. Luulisin olevani ja tuntevani itseni täysin samaksi henkilöksi kuin ennenkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei ole vielä keskusteltu nimiasioista, mutta kyllä minusta se on lähtökohta, että kummankin nimi on ihan yhtä vahva ehdokas. Miehen ego varmasti kestäisi minun nimeni ottamisen ja minä en menettäisi identiteettiäni ottaessani mieheni nimen  ;) Ja voi sekin olla, että pidetään omat nimemme kumpikin. Vaikka yhteinen nimi olisikin kyllä minulle mieleisempi vaihtoehto.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos mies ottaisi mun nimen niin menisi koko suku sekasin, sitten hän olisi saman niminen kuin veljeni.

Kun nytten jo kun mainitsen sulhon nimen tyylin "----- tulee hakemaan mut" Niin aina kuuluu jostain "kumpi?" ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites

No meille se ei ole mikään vaihtoehto. Ei harkittu, todellakaan, eikä tuossa edes ollut sopivaa vaihtoehtoa vastattavaksi. Vaihdan nimeni koska pidän mieheni sukunimestä. Ehkä myös siksi että se on perinne, ja olen aina ajatellut vaihtavani nimen kun menen naimisiin. Ja mielestäni meillä kuuluu olla yhteinen nimi, kun meistä kerran tulee perhe.

Enpä muuten edes ole kysynyt miehen mielipidettä, sanoin vain että aionpa vaihtaa sukunimeni ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei harkita, koska haluan eroon nykyisestä sukunimestäni. Olisin todennäköisesti vaihtanut sukunimeni isoäitini tyttönimeen, jos en olisi pian menossa naimisiin. Häiden jälkeen meillä on mieheni kanssa yhteinen sukunimi, meidän muodostamamme perheen nimi. Se kummanko suvusta kyseinen nimi on peräisin on minusta se ja sama.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ottaakko miehen nimi vai pitääkkö omansa. Ja jotta kysymys olisi vielä isompi on kyseessä vielä lapsenkin nimi. Lapsi (yhteinen) on nyt minun nimelläni. Meidän pitäisi siis muuttaa myös lapsen nimi. Lapsi on jo oppinut sukunimensä... Ennen aina olen ajatellut nimeni pitää, mutta nyt yllättäen häiden kynnyksellä yhteinen koko perheen yhteinen nimi houkuttaa... Mies ei suostu nimeään vaihtamaan. Mitä tehdä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tietenkään ketään ei voi pakottaa vaihtamaan nimeään. Jos siis haluat perheellenne yhteisen nimen, sinun täytyy vaihtaa nimesi. Ei kuitenkaan kannata tehdä sitä, jos epäilet, että olisit myöhemmin miehellesi vihainen asiasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jotain muuta, mitä?

Mä olen viime aikoina haaveillut yhteisestä nimestä perheelleni. Ihan mitä vaan tosin en itselleni huoli sukunimeksi, eli pitää saada jotan selkeästi parempaa tilalle jotta vaihtaisin. Meillä molemmilla sattuu olemaan tosi tavalliset sukunimet, eli vaihdos ei kummallekaan olisi muutos parempaan / kivampaan nimeen. Tästä johtuen vaihtoehtomme ovat a) pidetään omat tai B) otetaan suvuista joku yhteiseksi nimeksi. Yllättäen avopuoliso on sitä mieltä, että isäni sukunimi voisi toimia ja minulla on vaikeuksia sopeutua käänteeseen  :o

Onneksi on vielä aikaa miettiä, etsiä ja vaikka sitten sopeutua ajatukseen  :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle ei tullut mieleenkään ehdottaa, että mies vaihtaisi nimeään... Sulhon nimi on paljon harvinaisempi (ja puolet lyhyempi...) kuin meikäläisen tyttönimi. Sulholla ei ollut mielipidettä siitä, mikä minun sukunimeni pitäisi häiden jälkeen olla. Todennäköisesti otan sulhon nimen, mutta onhan tässä vielä 2 kk aikaa jahkailla  ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun serkun mies otti vaimonsa nimen päästäkseen eroon oman nimensä kolmesta ä-kirjaimesta. Ukki oli polleena!

Monissa kulttuureissa nimen vaihto kuuluu osana elämän vaiheesta toiseen siirtymiseen. Joissain nimi tulee asuinpaikan mukaan, jossain lasten kautta ja meillä sitten sukuun kuulumisen eli isän. Monelle nykynaiselle on kova paikka vaihtaa nimen mukana sukua ja jopa isää. Toisaalta voidaan ajatella että onko se 'oma' isältä saatu nimi sen omempi oikeastaan. Samaan perinteeseen ja kaavaanhan se myös kuuluu.

Asun nyt Norjassa ja täällä nimi käytäntö on varsin kirjava. Vanhemmat usein antavat lapselle kaksi sukunimeä, ja molemmilla vanhemmilla saattaa olla lapsuudesta alkaen kaksi sukunimeä niin niitä kyllä valkkaillaan ihan mieltymysten mukaan. Tai sitten periaatteella että yksi kummaltakin. On myös ihan tavallista vaihtaa nimiä naimisiin mennessä, tai olla vaihtamatta. Jos äiti ottaa katsoisnimen niin tämä sitten tavallisesti annetaan myös lapsille. Lainsäädännöllisesti äidin nimi tulee lapsille jos muusta ei ole sovittu.

Kuulin muuten yhdestä tulevasta isästä joka vaati lapsille omaa nimeään, koska ei halunnut olla 'ulkopuolinen siittäjä'.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now