LFC

Kulttuurierot?

92 posts in this topic

Semmonen juttu ihmetytti seurustelun alkuaikoina, että sulho (Walesilainen) halusi aina maksaa baarissa/ravintolassa. Siis eihän siinä mitään vikaa tietenkään ole, ensimmäistä kertaa joku kohteli kuin prinsessaa, mutta enpä ollut moiseen tottunut suomalaisten miesten kanssa. Miul oli pitkään tosi huono omatunto kun toinen käytti niin plajon rahaa miuhun. Nyt ollaan löydetty aika hyvä 50-50 (tai ehkä 40-60 ;) tasapaino tähän asiaan.

Toinen asia mikä ärsyttää, ei tosin pelkästään sulhossa vaan myös britti kavereissa, on kun ei pidetä lupauksia. Sovitaan tapaaminen tiettyyn aikaan ja sit toinen ilmestyy paikalle 3 tuntia myöhässä ja on ihmeissään kun mie oon vihanen. Tai porukkaa lupaa tulla bileisiin/lähteä baariin tms. ja sit muuttaakin suunnitelmia ihan yhtäkkiä eikä oo tietävinäänkään, että ovat luvanneet jotain muuta. En tiiä onko tämä kultturiero vai onko tää vaan ero miun Suomi ja Britti kaveripiireissä mutta pistää kyllä aina välillä vihaks. Sulho nyt on vissiin vihdoin parin riidan jälkeen tajunnut ettei miulle tehdä lupauksia jos niitä ei pidetä :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

SisterRay, taalla toinen jolla oli onni naida walesilainen lahjakkuus ;) Onhan meita jo muutama talla palstalla. Meilla oli ihan sama juttu etta mies kohteli kuin prinsessaa ja aina maksoi kaiken treffeilla. Ma tosin olin jo kerennyt asumaan talla saarella monta vuotta ja tottunut kyseiseen kaytantoon :girl_haha: On se vahan mukavampaa kuin ne (suomalaiset) tapaukset jotka lampsivat treffeilla baariin tilaamaan vain omat juomansa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
On se vahan mukavampaa kuin ne (suomalaiset) tapaukset jotka lampsivat treffeilla baariin tilaamaan vain omat juomansa.

Ja kysyvat mennessaan "Ai etsa juo mitaan?" :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hauska huomata, että on muitakin kulttuureja, jossa tuo maksaminen toisen puolesta on käytäntö. Itse asun Espanjassa ja vaikkei mieheni nyt aina maksa minun puolestani, niin sellainen 70/30 jako on usein huomattavissa. Myös niin käy usein, että jos ollaan ostoksilla ja mietin kauan jonkun takin tms. ostoa, niin mies tarjoutuu maksamaan siitä osan. Itse olen kyllä aika tarkka, että haluan maksaa oman osani, mutta onhan se joskus kiva, että tarjotaan. Ja täytyy myös muistaa, että se toinen osapuoli voi ottaa kieltäytymisen loukkauksena.

Sellaisista pikkujutuista tykkään, että joka aamu ennen töihin lähtöä mies kehuu kauniiksi. :girl_smile: Ja kantaa ostoksilla ollessa ja kaupasta tullessa ison osan kasseista. Se on sellasta huomioimista, josta tämä tyttö tykkää! :girl_haha: Suomessa olin kovin itsellinen ja ajattelin tuollaisia pikkujuttuja naurettavina, mutta nyt olen jo niin tottunut siihen, että pois olisi vaikea vaihtaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^No mutta vahvemman pitääkin kantaa enemmän! Sehän on luonnollinen jako. :D Meidän suhteessa (seurustelen itseäni pikkuisemman tytön kanssa) se olen kait sitten minä. Toistaiseksi ollaan etäsuhteessa, ettei ole vielä hirveästi käytännön kokemusta.

Jenkkiläisestä jatkuvasta puhumisesta, minä kuulunen sitten siihen poppooseen, jota se ei haittaa. Enkä mä tiedä olenko mä ees kokenut, että siellä puhutaan liikaa. Tuo tyhjien lupauksien antaminen on minustakin ärsyttävää, muistan sitä jo vuosien takaa :x

Jenkkien kaksi isoa eroa meihin ovat tämä alastomuuden ympärillä pyörivä kummallinen häpeäkulttuuri, eli että alastomuus yleensä on joku juttu tai että pitää peitellä itseään. Suomessa saunallisessa kimppakämpässä asuvana tää on tullut keskustelussa monta kertaa esiin, kun sekä kämppikset että minä itse ollaan meillä alasti koko ajan :D ja mun kissalla ja mulla on niin erilaisia asenteita asian suhteen, ettei o tosikaan. Joudun kouluttamaan sen ihan uusille tavoille, kun se muuttaa tänne.

Niin, no sitten tämä ilmiselvä tietenkin, eli samaa sukupuolta olevan parin on huomattavasti helpompi liikkua ilman minkäänlaista reaktiota tuolla maailmalla, ts. siellä Northwestissa päin olosta on kokemusta. Mä suorastaan odotin niitä mulkaisuja, jotka Suomessa on sääntö, eikä poikkeus... eikä mitään. Sai pitää kädestä ja pussata julkisesti eikä minkäänlaista huomiota herunut.

(Btw jos täällä olis joku jonka oikeasti tunnen, se varmaan tunnistaisi mut olosuhteen eli jenkkiläisen tyttöystävän perusteella. Ei tällaisia tyttöjä Suomessa ole kovin montaa.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä tulin edellispäivänä Suomeen katkerasti itkien. Kuuden vuoden suhde rakkaan Italiaanoni kanssa päättyi kun nousin koneeseen. Voisin kirjoittaa suhteestamme, sen ihanuudesta ja niistä helvetillisistä vaikeuksista vaikka kirjan. Vielä olen liian rikki kuitekaan kirjoittamaan mitään. Sattuu ihan kauheasti. Kuin eläisin painajaista. En tiedä jaksanko tästä enää edes eteenpäin. Sattuu niin paljon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä tulin edellispäivänä Suomeen katkerasti itkien. Kuuden vuoden suhde rakkaan Italiaanoni kanssa päättyi kun nousin koneeseen. Voisin kirjoittaa suhteestamme, sen ihanuudesta ja niistä helvetillisistä vaikeuksista vaikka kirjan. Vielä olen liian rikki kuitekaan kirjoittamaan mitään. Sattuu ihan kauheasti. Kuin eläisin painajaista. En tiedä jaksanko tästä enää edes eteenpäin. Sattuu niin paljon.

:girl_sad: *voimia toivottava halaus*

Share this post


Link to post
Share on other sites

minun mieheni on amerikkalainen ja meillä on erilaisista luonteenlaadun ja kotikasvatuksen lisäksi yksi (isojakin) ongelmia aiheuttava eroavaisuus, jonka luulemme olevan kulttuuriperäistä. amerikkalaiset kun vaikka ovat small talk-kansana kovia jauhamaan ja on helppo puhua asiasta kuin asiasta, siellä vallitsee myös yletön kohteliaisuuskulttuuri. tämä näkyy niin, että kun miehelläni olisi jokin tarve tai halu, etenkin sellainen, jonka hän epäilee olevan minulle vaikea toteuttaa, ei hän millään saa sitä sanotuksi. hän jopa käyttäytyy juuri päinvastaisesti kuin ajattelee, eli teeskentelee välinpitämätöntä tai jopa vähän halutonta, mutta hänen mielessään se on hänen tapansa antaa minulle mahdollisuus aistia hänen toiveensa ja toteuttaa se "siksi, että minä haluan, ei siksi, että hän käskee". meikäläinen suorapuheisena hämäläisenä taas en ymmärrä tätä ollenkaan. minun mielestäni jos jotain haluaa, sitä on pyydettävä, en voi olla ajatustenlukija tai tarjoutua tekemään jotain, mitä toinen ei näytä edes haluavan. kysyttäessä toteutan mielelläni kyllä minkä tahansa toiveen.

ehkä meissä molemmissa on vikaa, mutta parasta aikaa tälläkin hetkellä podemme tykönämme sydänsurua tämän eroavaisuuden aiheuttaman väärinkäsityksen takia. huoh. :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Riima, mun mies on kanssa USAsta, mutta han ei onneksi yrita noita kohteliaisuuksia ja asian ymparilla pyorimisia. Eli varmasti myos yksilollinen luonne vaikuttaa.

(Tosin mieheni ex jonka kanssa oli yli 15 v oli saksalainen, ja han asui myos Kiinassa ja Irlannissa ja on ollut muidenkin eurooppalaisten kanssa tekemisissa).

Mulla hairitsee valilla asperger sita etta en todellakaan osaa lukea rivien valista - onneksi tuo ei ole isoksi hairioksi, vaan useimmiten suoruus toimii ainakin meilla parhaiten. Jos haluaa jotain, sano se (ja myos melko suoraan, eli ei mitaan "it would be nice if.."). Eli "kerro mita haluat, en osaa lukea rivien valista..."

Share this post


Link to post
Share on other sites

tx, juu tänään juuri uudelleen keskustelimme aiheesta ja kyse on kyllä myös kotikasvatuksesta ja lapsena koetusta ujoudesta. Itse olen suorasanainen, toisinaan jopa liiankin töksäyttelevä ja tyly, joten kultaista keskitietä tässä kohteliaisuusasiassa haetaan. :)

Eiköhän tämä tästä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kulttuurieroja on toki (Suomi-Italia), mutta kumma kyllä meissä on enemmän yhtäläisyyksiä, eikä esim. kommunikaatio tuota vaikeuksia, tai ei ainakaan vielä ole ilmennyt sellaista. Mieheni ei esim. ole kovin puhelias. En ole myöskään huomannut, että tuon suoraan sanomisen/sanomatta jättämisen kanssa olisi mitään vaikeuksia.

Toistaiseksi meillä on ollut kulttuurieroja vain mitättömien pikkujuttujen kanssa. Esim. se, että miehen mielestä vahakangasliinaa pidetään pöydällä muina aikoina kuin ruoka-aikana. Ruokailun ajaksi pöytään pitäisi laittaa kangasliina :D (Siis jos ollaan kahdestaan kotona; vieraiden aikana toki kangasliina on ihan kiva juttu minunkin mielestäni.) Ja että mies pyyhkii tiskipöydät käsipyyhkeellä, kun itse käytän tiskirättiä. Mies tiskaa sienellä harjan sijasta - ja nyt myös minä teen samoin.

Ai niin, toki tietysti ruokailuun liittyy pieniä eroja. Miehen aamupala on makea, minun yleensä suolainen. Mies syö kaksi kertaa päivässä lämpimän ruuan ja on tottunut säännölliseen ruokailuun. Illallinen kuuluu miehen mielestä syödä kahdeksalta tai myöhemminkin. Minusta lämmin ateria on paikallaan jo töistä tullessa, kun on kiljuva nälkä. Ja sitten ne miehen lukemattomat säännöt, mitä ruoka-aineita "saa" yhdistää keskenään, mihin aikaan päivästä ja minkä juoman kanssa :D Me suomalaiset taidetaan syödä tosi sekalaisesti ja epäsäännöllisesti verrattuna italialaisiin. Säännöllisempi rytmi ei kyllä olisi lainkaan pahitteeksi...

Niitä vakavampia kulttuurieroja vielä odotellessa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

minun mieheni on amerikkalainen ja meillä on erilaisista luonteenlaadun ja kotikasvatuksen lisäksi yksi (isojakin) ongelmia aiheuttava eroavaisuus, jonka luulemme olevan kulttuuriperäistä. amerikkalaiset kun vaikka ovat small talk-kansana kovia jauhamaan ja on helppo puhua asiasta kuin asiasta, siellä vallitsee myös yletön kohteliaisuuskulttuuri. tämä näkyy niin, että kun miehelläni olisi jokin tarve tai halu, etenkin sellainen, jonka hän epäilee olevan minulle vaikea toteuttaa, ei hän millään saa sitä sanotuksi. hän jopa käyttäytyy juuri päinvastaisesti kuin ajattelee, eli teeskentelee välinpitämätöntä tai jopa vähän halutonta, mutta hänen mielessään se on hänen tapansa antaa minulle mahdollisuus aistia hänen toiveensa ja toteuttaa se "siksi, että minä haluan, ei siksi, että hän käskee". meikäläinen suorapuheisena hämäläisenä taas en ymmärrä tätä ollenkaan. minun mielestäni jos jotain haluaa, sitä on pyydettävä, en voi olla ajatustenlukija tai tarjoutua tekemään jotain, mitä toinen ei näytä edes haluavan. kysyttäessä toteutan mielelläni kyllä minkä tahansa toiveen.

ehkä meissä molemmissa on vikaa, mutta parasta aikaa tälläkin hetkellä podemme tykönämme sydänsurua tämän eroavaisuuden aiheuttaman väärinkäsityksen takia. huoh. :(

tx kanssa mainitsi Aspergerin. En ole diagnoosia saanut, mutta yhtä sokea rivien välistä lukemiseen olen. Amerikkalaiset ovat suorasukaisia, mutta eivät aina silloin, kun intiimeistä asioista on kyse, ja hämäläiseen tapaan täälläkin, olen monesti todennut, että vihjeellä pitää lyödä naamaan, että tajuan.

Muistan ensimmäisen kerran, kun tepastelin silloisen suht tuoreen poikaystävän asunnolla alasti suihkuun. Mieheltä meinasi leuka loksahtaa sijoiltaan. Seuraava reaktio oli, että hän sulki verhot, ettei vaan kukaan vahingossa näkisi 9. kerroksen ikkunasta sisään (ei taloja vastapäätä!), ja sitten se seurasi minua innosta puhkuen suihkuun. Ei siinä mitään, mutta tuo kauhistunut suhtautuminen alastomuuteen, kuten naku-uinnit Vanajavedessä mökillä ovat hieman hassuja minulle. Sulho selittää sitä sillä, että kyseessä on puritaanisten yhteiskuntien risti.

Mainoksista ja televisiosta saa kyllä tihkua seksiä, ja se on "normaalia", mutta sitten jos kotona oli alasti, oletti mies alitajuisesti, että olin vonkaamassa... Häntä ei enään haittaa, vaikka nukun ilman yöpaitaa, päinvastoin, mutta en ole kolmen vuoden suhteen aikana vielä saanut herraa saunaan. Se on vielä liian kova pala.

Amerikkalaiset ovat kovia puhumaan, mutta onneksi IT-alan ihmisten parissa on niin paljon Aspie-piirteitä omaavia, että moni kaveri paasaa onnellisena ittekseen, huomaamatta, että suomalaistyttö ei sano yhtä paljon. Eli ei haittaa minua pahasti.

Kohteliaisuus on todella ihan eri tasolla kuin Suomessa. Tosin aikoinaan Briteissä paljon matkustaneena voin sanoa, että kohteliaisuus on paljon läheisempää, ja Amerikassa ei ulkonäkö tai aksentti vaikuta yhtä suuresti asiakaspalvelun laatuun kuin Briteissä, koska varsinkin Seattlen seudulla on niitä varakkaita rähjäisissä hieman kulahtaneissa vaatteissa liikkuvia Insinörttejä. Ja Suomessa ei asiakaspalvelua oikein aina edes ole... *mur*

Kanadalaiset ovat suorastaan aggressiivisen ystävällisiä. Joka on hieman huolestuttavaa, kun olet tilanteessa, mutta nyt osaamme jo nauraa tilanteille, missä kahvila-asiakas on väkisin tuputtanut sulhaselleni oman koskemattoman pirtelönsä ja hakenut uuden, koska sulhaseni kysyi, että "what's that? It looks tasty". Sulhasen teoria on, että saa olla omituinen, kunhan on niin kohtelias, että kukaan ei pysty valittamaan, että heitä olisi kohdeltu väärin tai peloteltu...

En ole tottunut syömään sohvalla, vaan ateriat syödään pöydän ääressä, haarukalla ja veitsellä. Anoppilassa syötiin sohvalla telkun ääressä. Paitsi Thanksgiving-dinnerillä, ja silloinkin ihmiset valuivat lopulta lautasineen olohuoneen puolelle... Kolmen vuoden jälkeen, viimeistään, kun palaan USAan häitä varten, meille tulee ruokapöytä, "tai kokki menee lakkoon..."

Suomalaiset harrastavat jotain, joka minulle turva-alan ihmisenä, joka on mm. ollut suurissa julkisissa rakennuksissa suorittamassa evakuointeja yms on ihan käsittämätöntä: He pysähtyvät aivan oven eteen juttelemaan, eivätkä päästä muita ovesta, kun ei saa huomata muita. Sama pätee liukuportaiden ylä- tai alapäässä. Ja jos mennään huoneeseen, vaikka opintoryhmän kanssa, haluavat ihmiset sumautua mahdollisimman lähelle ovea, vaikka huoneessa olisi lääniä vielä, ja seurueesta 90% vielä yrittämässä huoneeseen. Ja julkisissa ängetään väkisin sisään, oli muita ympärillä tai ei.

Suomesta kauemmas ja kauemmas mennessä on tullut huomattua eri käyttäytymismalleja:

Muualla, kun joukkoliikenneväline pysähtyy, ihmiset odottavat ulkopuolella oven molemmin puolin siistissä jonossa, että matkustajat tulevat ensin ulos. Sitten astutaan sisään. Aikaa ja mielipahaa säästyy. Huoneet täytetään ihmisillä kauimmaisesta seinästä alkaen. Jonoissa seistään tiiviimmin, eikä kaikkien odottajien ympärillä tarvitse olla 90cm "hajurakoa", kuten viimeksi eilen leffateatterin jonossa Helsingissä. Jono ulottui ulos saakka, vaikka ihmisiä oli alle 30!

Liukuportailta kävellään sivummalle edes pari metriä ennen pysähtymistä, että loput 800 ruuhkamatkustajaa pääsevät myös portailta ilman vaaratilanteita.

Yleisesti ottaen... moni asia on paremmin. Kaipaan tosin asuntoilmoituksissa pohjakaavoja... helpompaa rakennusalan insinörtille katsoa, jos asunnossa voi kaataa väliseiniä, tai asentaa hyllyjä suoraan seinään, tai suunnitella uusi keittiö, jos tietää layoutin ja mittakaavan.

Ja suurin ikävä: Suburbiassa ei pysty edes kävelemään ruokakauppaan. Tosin sitten kun on siellä, voi saman parkkipaikan ympärillä käydä ihan joka sortin kaupassa ja ravintolassa ilman että tarvitsee siirtää autoa. Kaipaan Kanadan Vancouveria, jossa sulhasen kotitalon alakerrassa West-Endissä(hissillä alas 17.kerroksesta) oli luomuruokakauppa! 8)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suomalaisten ja italialaisten eroista jälleen kerran..

Allekirjoitan lähes kaikki täällä jo mainitut erot ja kyllähän niitä tietysti löytyy.

Onneksi ollaan suht tasainen pari kun mies ei ole ihan ehkä tyyppillisimpiä italialaisia.

Rassaa tosissaan välillä se että suomessa ollaan aikuisia ja italiassa "lapsia" (molemmat reippaasti kolmannella kymmenellä!)

Italialaiset usein kuvittelevat että kaikkeen on oikeus puuttua ja tulla antamaan omat ohjeet ja mielipiteet. Pientä kinaa on meinannut syntyä kun anoppi on pelkällä ikä-kortilla yrittänyt tulla päsmäilemään asioissa joista ei mitään tiedä. Sitten pitäisi olla vaan hiljaa ja hyväksyä. Suomessa voin vanhemmilleni sanoa ihan rauhassa vastaan, (meillä erittäin hyvät ja lämpimät välit!) Italiassa ei tule missään nimessä kyseeseen.

Joskus leikkisästi puhuin miehen kanssa että saa olla tyytyväinen kun en niin monien italialaisten naisten tapaan ole vaatimassa merkkilaukkuja ja vaatteita.. niin mies vastasi että saattaisi olla helpompaa kun italialainen vaimo ei olisi kaikessa väittämässä vastaan ja eikä haluaisi aina olla oikeassa.

Vaikka italialaiset usein laukovatkin kaikenlaisia juttuja sen suuremmin ajattelematta (kommentit painonmuutoksista.tms) On minun juttuni suomalaisittain kohteliaina joskus tulkittu tylyiksi tai liian suorasukaisiksi. Sen kun vielä oppisi että mistä se sitten on kiinni..

EDIT:

Ja noitten läheisyysjuttujen kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa kun olen ollut ns.poskipussailija jo kauan ennen italiassa asumista.

Allekirjoitan!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minun mieheni on egyptiläinen, ja joissain jutuissa oli alussa totuttelemista. Nykyään eroja ei oikeastaan enää huomaa, ollaan molemmat tavallaan tavattu puolivälissä.

- Puhuminen: naurattaa vieläkin kun mietin miten suhteen alkuajoissa mies ei pystynyt ymmärtämään ollenkaan sitä että suomalaiselle on ihan ok olla hiljaa jos ei ole mitään oikeaa sanottavaa. Muistan useammankin kerran kun oltiin jossain meidän yhteisen, myös suomalaisen, kaverin kanssa ja tuli hiljainen hetki ja mies toteaa vaan että "Are we having a Finnish moment now?". Ja sitten myös se mitä useampi on jo maininnut, eli toisen päälle puhuminen. Tämä oli meillä ehkä isoin kriisi, minua ärsytti niin valtavasti miten mies tosi usein vaan alkoi pajattaa päälle, ja toisaalta mies ihmetteli että miten minä olen niin hiljainen. Sitten kun kerroin että kohteliaana suomalaisena odotan että mies pitää tauon puheessa jolloin on minun vuoroni hypätä mukaan niin hän lopultakin tajusi.

- Fyysinen kontakti: mies on aina halaamassa kaikkia ja on muutenkin tosi touchy-feely. Minä tulen perheestä jossa ei todellakaan halailtu tai suukoteltu (vaikka tosi onnellinen ja rakastava koti olikin) niin minulla meni tosi pitkään että totuin tuohon. Mies on nyt kerran tavannut vanhempani ja sitä ennen varoitin että ei sitten halaa vanhempiani kun se ei ole meillä tapana, mutta niinpä vaan sitten heti ensimmäisenä junasta laskeuduttuaan ryntäsi halaamaan äitiäni.. no, äitihän oli tosi otettu mutta olin kyllä sydänkohtauksen partaalla kun näin hänen lähestyvän äitiä kädet levällään. Viimeisenä iltana uskaltautui jopa halaamaan isääni joka ei ole varmasti äitiä lukuunottamatta halannut ketään viimeiseen 12 vuoteen... :girl_haha:

- Mies haluaa maksaa kaiken: minä olin ihan ihmeissäni kun mies aina vaan nappasi kuitin ja kaivoi kukkaronsa esiin, miestä ärsytti se että minä en ikinä antanut hänen maksaa ilman taistelua. Nykyään mennään enemmänkin 60-40 linjalla (minä opiskelijana tällä hetkellä).

- Myöhästely: minä olen se ärsyttävä ihmistyyppi joka on kaikkialla 5 minuuttia ennen sovittua aikaa ja tuomitsee täydellisesti jokaisen ihmisparan kuka uskaltaa tulla paikalle 5 minuuttia myöhässä ( :P ). Alkuaikoina mies tuli joka ikiseen tapaamiseen ainakin vartin myöhässä, joskus jopa puoli tuntia. Eikä tietenkään ymmärtänyt ollenkaan minun suuttumistani. Mutta onneksi koulutus toimi nopeasti ja mies oppi skandinaavisen aikakäsityksen. :D Tosin lipsahduksia sattuu vieläkin silloin tällöin, mutta niissä tapauksissa hän osaa heti pyytää anteeksi, ja nykyään tosi usein tekee parhaansa että olisi tapaamisissa jopa etuajassa.

- Ja sitten tietenkin se alastomuus, Suomessa käydessä raukka oli ihan kauhuissaan että pitääkö sen nyt mennä isän ja veljien kanssa saunaan. (Ei tarvinnut!) Minun kanssa suostui käymään kerran, mutta ei uudestaan koska hänestä se, että me 3,5 vuoden seurustelun jälkeen olemme alasti samassa huoneessa samalla kun vanhempani ovat samassa talossa, oli ihan ylitsepääsemätöntä... <_< Vanhempia ei siis todellakaan asia haitannut, äiti meitä oli sinne saunaan työntämässä. :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vanha ketju, mutta kulttuurieroja löytynee edelleen...

 

Minä taas en varmaan koskaan totu ranskalaisten poskisuudelmiin!

 

Tämä! Tosin tässäkin alku vaikeinta ja olen vahingossa antanut itsestäni epäsosiaalisen kuvan useamman kerran, kun olen kätellyt uutta ihmista poskisuudelmien sijasta. Yleensä tilanne on mennyt niin, että uusi ihminen on esitellyt ensin itsensä poikaystävälleni kättelemällä ja mä olen sitten ajattelematta ojentanut käteni samalle ihmiselle, kun posikisuudelma olisi ollut se luonnollinen vaihtoehto. Nykyään tajuan jo odottaa uuden ihmisen reaktiota enkä kättele suoraan.

 

Tuo Puolukan mainitsema kiittäminen myös. Musta on ihan käsittämätöntä (ja jollain tavalla vaivaannuttavaakin), että siitä hyvän yön toivottamisesta tms. arkisesta asiasta kiitetään. Sitten toisaalta, jos syödään kahdestaan illallista, niin mulle on automaatio kiittää ruuasta oli sen valmistanut kuka vaan, mutta poikaystävä ei tätä tee kuin satunnaisesti silloinkaan kun olen ruuan valmistanut.

 

Ruokakulttuurista toki löytyy eroja muutenkin ja osa näistä on toki henkilön tapoihin sidottuja. Noin yleisesti sanoisin, että Ranskassa syödään harvemmin, mutta suurempia annoksia ja terveellisemmin. Toisaalta päivälliseen kuuluu aina jälkiruoka, ensin juusto ja sitten jugurtti tai hedelmä, ehkä vielä suklaapala. Mulle tuo jälkiruuan käsite on jotain mikä kuuluu erityiseen illanviettoon, mutta näköjään sekin voi olla arkinen asia. (Ja hyvä niin.) Ruoka myöskin usein annostellaan lautaselle, mutta erotuksena vaikka Britteihin, sitä saa lisää, jos ruokaa on jäänyt. Tosin nämä on varmaan melko perhekohtaisia asioita. Einekset on myöskin ranskalaisten keskuudessa melko no-no, oman kokemukseni perusteella.

 

Viimeisin kulttuuriero (joka itseasiassa johtuu kyllä lainsäädännöstä ja oli toki itselleni tiedossa) tuli esille kesällä, kun ajettiin Suomessa autolla. Kun oli poikaystävän vuoro ajaa, neuvoin mistä valot saa päälle ja pois, ja meni hetki tajutessa miksi se kääntää niitä koko ajan pois (siis siihen kohtaan, että ne kokonaan pimeinä). Siinä sitten selittämään, että Suomessa ajovalot tulee olla päällä myös valoisan aikaan. Valot meni päälle, mutta ei muuten päästy asiasta eli ajovalojen hyödyllisyydestä ymmärrykseen. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ollaan Suomi-Ranska pari ja usein menee keskustelu huutokilpailuksi täälläkin. Ja sitten toinen ihmettelee, että miksi sanon koko ajan, että älä huuda kun toisen mielestä vain keskustelemme... Muutaman kerran oon vain häipynyt paikalta, koska en ole jaksanut kuunnella huutamista ja siitähän toinen vasta pillastuu. Ei voi ymmärtää, että suomalaisella nousee syke niin korkeaksi että haluaa vain rauhaa. Ja sitten minuutin jälkeen ollaan taas niin vastarakastuneita! Pikku vuoristorataa...

Toinen ärsyttävä asia on kun ihmiset puhuvat samaan aikaan ja kaikkien puhetta pitäisi seurata ja sitten tulee kommenttia, että miksi et osallistu keskusteluun... Vaikka kieli on täydellisesti hallussa, niin ei mitenkään pysty seuraamaan montaa yhtäaikaisesti keskustelua.

Yksi ihmeellinen piirre (luultavasti vain sulhasen perheessä) on se, että mitään päätöksiä ei voi tehdä itse. Esim. anopista on aivan normaalia soitella työpäiväni aikana ja kysellä mitä mieltä olen jostain asiasta... Eikö tuonikäisen pitäisi jo osata itse päättää asioista...

Poskipusuihin olen kaveripiirissä tottunut mutta töissä kaikkien kättely aamuisin ei onnistu vieläkään (kauheaa ajan hukkaa käydä kättelemässä 50 henkeä töihin tullessa, ei voi suomalainen ymmärtää).

Jälkiruokakulttuuri ja aperitiivikulttuuri on kyllä tullut hyvin opittua :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuleva mieheni on Puolasta ja vaikka kulttuurimme on aika lähellä toisiaan, niin pari asiaa saavat mut kerta toisensa jälkeen hölmistymään.

 

- Miten ikinä opin tuon poskipusuttelun?? Tilanteesta riippuen niitä vaihdetaan 1-3. Miksei tähän voi olla kirjoittamatonta sääntöä, esim 2 niin ei sitten tarvii pohtia :D Aivan äärettömän stressaavaa. Mieluummin halaan tai kättelen, kuin että mietin tuleeko pusuja ja kuinka monta.

 

- En jotenkin osaa ajatella, että naimisiin mennessäni miehen äitiä minun pitäisi myös kutsua äidiksi ja mies samoin kutsuisi minun vanhempia äidiksi ja isäksi. Omituinen ajatus :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now