Jump to content
Naimisiin.info

Minkälainen elämäntilanne häitä suunnitellessa


maddy

Recommended Posts

Meillä hääpäiväksi sovittu 26.3.2011. Tuolloin (toivottavasti) molemmat opiskelevat (pääsykokeet kuukauden päästä..), lapsia ei näköpiirissä, kaksi kissaa temmeltää jaloissa. Yhteiseloa hääpäivänä kertynyt kolmisen vuotta, kihloissa kaksi. Ikää tuona päivänä sulhasella 21 vuotta, itselläni 20. :)

Link to comment
Share on other sites

Meillä häitä juhlitaan elokuussa. Olemme molemmat 26v, minä opiskelen toista tutkintoani, mies on toukokuussa valmistunut ja ollut samassa työpaikassa puolitoista vuotta. Yhteistä taivalta on takana reilut kuusi vuotta, joista kihlausta n. 3,5 vuotta. Asumme vuokralla, tulevaisuus on avoin. Perheeseen kuuluu kaksi koiraa, lapsia ei ole suunnitteilla eikä niitä meille todennäköisesti ole jatkossa tulossakaan. Elämäntilanne toistemme suhteen on jo jonkin verran vakiintunut, koen että tunnemme toisemme, toisaalta elämä on edelleen täynnä vaihtoehtoja ja valintoja, joita yhdessä pähkäillä. :)

Link to comment
Share on other sites

Elokuun lopussa häät. Yhdessä oltu silloin reipas 9 vuotta. Talo löytyy ja pari karvaista elukkaa. Mies vakityöpaikassa ( tosin tällä hetkellä lomautettuna :girl_sad: )Mulla töitä vuodenloppuun, tosin vakkari paikkaa jo väläytelty onneksi. Hääsuunnitelmia tehdään kuumeisesti( jopa mies paljasti nähneensä unia tulevista häistä :girl_smile:) Työllisyys tilanne hieman ressaa taloudellisesti, mutta päätetty on että häät pidetään vaikka sitten pienemmällä budjetilla ;)

Link to comment
Share on other sites

Häitä vietetään heinäkuussa 2011, jolloin yhdessäoloa on kertynyt reilu 3,5 vuotta. Tällä hetkellä itse määräaikaisessa työsuhteessa vuoden loppuun saakka, jota on puhuttu jatkettavan. Morsian tällä hetkellä opiskelee ja käy työskentelemässä osa-aikaisena.

Häitä suunnitellaan tässä pikkuhiljaa kiihtyvällä vauhdilla (hääpaikka jo varattu) ja itsekin tässä yritän päästä mukaan kelkkaan kun morsiankin tuossa innostuneena jo kaikkea esittelee ja tutkii :lol: . Häihin tässä joka kuussa yritetään säästää, jotta saadaan itse ne suurimmaksi osaksi maksettua.

Link to comment
Share on other sites

Meillä häät elokuussa 2010, jolloin ollaan miehen kanssa molemmat 22. Yhdessä ollaan oltu 4,5 vuotta joista melkein 4 vuotta kihloissa. Mies opiskelee ja itse olen kotiäitinä, tytär on elokuussa 7kk.

Link to comment
Share on other sites

Meillä onpi häät ensi talvena, jolloin olemme olleet yhdessä 7,5 vuotta, kihlat vaihdettiin syksyllä 2005. Miehellä vakituinen työ, minä opiskelen vielä noin vuoden. Omaa asuntoa ei ole, mutta eipä velkaakaan :grin: Tosin nyt kyllä kaikki hääkustannussäästämisyritykset romahtelevat niskaan yksi toisensa jälkeen, että tuo viimeinen lause tulee varmaankin valitettavasti muuttumaan.... :girl_cray:

Link to comment
Share on other sites

Ensin häät piti olla vähnä kauempana tulevaisuudessa, mutta päätimme pitää ne samaan aikaan, kun esikoisemme kastetaan 08/2010. :)

Seurustella ollaan häiden aikaan tasan 2 vuotta, ja kihloissa silloin olemme olleet 1v8kk. Ja esikoisemme on n. 2kk :)

Yhdessä olemme asuneet 1v2kk. :)

Link to comment
Share on other sites

Häiden aikaa ollaan oltu 4,5 vuotta yhdessä ja vähän yli 3 vuotta kihloissa ja asuttu saman verran yhdessä. :-X Mies vakitöissä ja itse opiskelen vielä puol vuotta häiden jälkeen ennen valmistumista. Itse olen tuolloin 22v. ja mies melkein 24v. :girl_smile:

Muokattu: , käyttäjä: Sky*
Link to comment
Share on other sites

Hääpäivän tienoilla ollaan oltu yhdessä 2,5 vuotta. Yhdessä ollaan siitä asuttu 1,5 vuotta. Yhteinen koira löytyy ja molemmat opiskellaan; minä ammattikorkeassa ja mies yliopistossa. Molemmat käydään osa-aikaisesti töissä. Osasyy nuorena naimisiinmenoon löytyy kristillisestä arvomaailmastamme, mutta se ei todellakaan ole pää- eikä ainoa syy.

Muokattu: , käyttäjä: Li-la
Link to comment
Share on other sites

Naimisiin mennessä helmikuussa 2011 ollaan oltu yhdessä 3 vuotta. Kihlauduttiin ja muutettiin yhteen 2 kk seurustelun jälkeen ja nyt ollaan oltu yhdessä 2 v 2 kk. Mies on vakituisessa työssä ja valmistuu nyt keväällä yliopistosta, mun tarkoitus valmistua vuoden päästä keväällä.

Link to comment
Share on other sites

Meillä on häät kesällä 2011. Silloin yhteiseloa takana reilut 1,5 vuotta, joista kihloissa vajaa vuosi. Sulhanen jatkaa opintojaan vielä häiden jälkeenkin, morsian valmistuu piakkoin ja on tuolloin toivottavasti töissä :) Häiden aikaan morsiamella on ikää 26 ja sulhasella 22. Yhteinen koira on, mutta vuokra-asunto. Ja vauvahaaveita toteutetaan nähtävästi sitten häiden jälkeen <3

Link to comment
Share on other sites

Heippa!

Meillä häät heinäkuusa 2011 ja silloin seurustelua on takana vajaa 4 vuotta, kihloista ja ekasta omasta asunnosta (vuokra) silloin aikaa 2,5 vuotta. Asuttiin kyllä yhdessä jo aikaisemminkin, mutta pakosta sulhon vanhempien luona. Muutettiin heti kun suinkin pystyttiin!

Minä valmistun näillä näkymin ennen häitä keväällä. Työstä nyt ei voi vielä sanoa mitään mutta toivottavasti olisi vakipaikka. Sulho on vakityössä ja aikoo ilmeisesti alkaa opiskelemaan työn ohessa. Jää nähtäväksi! Lapset tehdään sitten kun ollaan oltu vuosi-pari naimisissa ja molemmilla on tulot joilla sitten lapset myös elättää. :girl_smile:

Link to comment
Share on other sites

Häät reilun kuukauden päästä. Minä ja sulho 27-vuotiaita, oma talo, vakkarityöt molemmilla, kihloissa 7 vuotta (samanverran yhdessä asumista), yhdessä reilut 8 vuotta. Lapsihaaveita häiden jälkeen. Noudatetaan aika lailla Master Plania, joka aikoinaan nuorina tehtiin. ;)

Link to comment
Share on other sites

Meillä häät elokuussa 2011. Silloin yhteistä taivalta takana reilut 5 vuotta. Yhdessä ollaan asuttu oikeastaan ensimmäisestä päivästä lähtien ku alettiin seurustelemaan. Kihloissa ollaan oltu häiden aikaan 1vuos ja 8kk. Oman talon osto ois nyt kesällä edessä. Mies on vakkaritöissä, itse opiskelen vielä puoli vuotta. Sitten takaisin työelämään. Tällä hetkellä perheeseen kuuluu meidän lisäksi kaksi kissaa. Lapsia sitten ku vain tulee.. Meillä odotellaan jo :) Toivottavasti joko ennen häitä tai häiden jälkeen tulis, eikä olis häiden aikaan raskaana :)

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...