nedis

Häät 2015 (yhdistetty)

982 posts in this topic

Meille tulee vain DJ, koska halvempi kuin bändi. Lisäksi kun katseltiin bändien soittolistoja olivat ne suhteellisen suppeat, ja pelkään ettei illan hämärtyessä monikaan vaivaidu tanssilattialle jollei ole sopivaa musiikkia. Eikä kolmen toivekappaleen määrä lämmittänyt mieltä, ymmärrän tähän syyn. Joutuvat harjoittelemaan kyseiset kappaleet, ja ajallisesti heillä ei ole aikaa monenkaan biisin opetteluun. Suurin pettymyksen aihe oli kuitenkin se, ettei meidän budjettiin sopivalla bändeillä ollut sekalaista soittolistaa (suomalaisia ja ulkolaisia sekaisin). Emme ole miehen kanssa pelkkiä suomihitti faneja :). No onpahan vähemmän ruokittavia suita ;) koska onhan esiintyjät, kuvaajat yms. Ruokittava lakisääteisen ruokatauon mukaisesti :)

Tipsi: saa kysyä, kokoajan isäni on kuntoutunut. Kuntoutuminen on kuitenkin hidastunut merkittävästi, kun päästivät kuntoutussairaalasta pois. Ei löydy liikuttajaa joka päivälle, ja isäni joka liikkumisen suhteen tarvitsee tällä hetkellä autolla siirtymisen, ei onnistu äitini ollessa töissä. Onneksi aikaa on kuitenkin vielä puolisen vuotta. :)

Edited by Ms-Jonna

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille tulossa vieraita ~50..:) Miehelle tokat häät, joten ei meinaa kutsua enää koko sukua. Mä itse olen aina halunnutkin häistä suht pienet ja intiimit :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä vieraita noin 80. Ja häät on k-15 että saadaan juhlia ilman pieniä lapsia! ainut lapsi on meidän silloin 1,5 vuotias prinsessa:) kutsut laitetaan varmaan touko-keäskuussa. Kutsutkin on jo suunniteltu ja niistä tulee meidän näköiset ja ennenkaikkea HALVAT!!:D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä ketjussa on jo aiemmin keskusteltu tuosta titteliasiasta, oisko ollu sivuilla 5 ja 6 :) Kannattaa lukea ketju läpi, niin pääsette tutuiksi meidän muiden kanssa :) Esim. jo ainakin itse olen muistaakseni kirjoitellut vierasmääristä ja muista suunnitelmista muutama sivu takaperin.. Mutta n. 70 vierasta (ei lapsia), kirkko ja juhlapaikka alustavassa varauksessa. Hääpäivä siis 1.8.2015. Tällä hetkellä ykkösvalinta juhlapaikaksi on Saimaan rannalla ns. "täysi paketti" eli majoitukset samassa paikassa, (meidän vieraista lähes kaikki on pitkämatkalaisia.) Budjetti on "järkevä", ei tule mitään turhaa härsylää yms. eikä morsian osaa askarrella, eli esim. simppelit kutsut teetetään. Kutsut sitten joskus keväällä matkaan, osalle vieraista lähetetään StD:t joulukortissa, osalle kerrotaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vieraita kutsutaan 75-80, häät siis 8.8.2015. Paikka varattu (ruoka tulee myöskin kyseiseltä tilalta), mutta Turussa kirkon saa vasta vuotta ennen joten ensi viikon perjantaina 8.8. olis kirkon varaus edessä! Jännittää saadaanko haluttu aika ja kirkko :)

Muuten emme ole vielä valmistelleet päivää mitenkään, mutta kirkon varauksen jälkeen haluaisin mahdollisimman pian alkaa miettimään bändiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Myynnissähän on "tahraamattomia saippuakuplia" mutta en tiedä pitääkö myyntipuheet paikkaansa.. Mutta jos on yhtään tuulinen keli niin saippuakuplat ei välttämättä edes lennä oikeaan kohtaan joten ei tahraa ainakaan silloin :D Meillä edelleen ne on nyt vahvimpana vaihtoehtona kun se raesokeri ei saanut kotona kannatusta.. :(

Mites se raesokeri, eikö siitä tule sotkua? Jos vierailla kädessä vähänkään pitempään, niin eikö ala sulaa tahmeaksi kököksi? Tai jos menee puvun sisään tmv.

 

 

Juurikin tuosta syystä sulho ja siskonsa hylkäsivät raesokerin.. Sulho sanoi että jos tulee vettä ja siskonsa (kun tosiaan oli pirun kuumaa viikonloppuna) että kun kädet hikoaa niin sulaa sormiin.. :D

 

Kaasojen kanssa Tallinnaan! Tai no yksi kaasoista joutui jäämään pois töiden takia, mutta kahden naikkosen kanssa siis liikenteeseen puolentoista viikon päästä! Ajattelin että josko huntu ja kengät löytyisi sieltä, muutenhan asu alkaa olemaan jo valmiina :) Niin ja sellaset "kanafileet" liiveiksi, mekko on sen verran avonainen selästä että normaalit liivit näkyy.

 

Onko kellään tietoa mistä saisi hallaharsoa hankittua edullisesti? Netistä löysin vain kolme paikkaa, yhdessä oli tuotteet melkein kaikki loppu, toisessa älyttömät hinnat ja kolmas oli niin keskittynyt kivien ja mullan siirtoon että toimituskulut oli järjettömät..

Edited by lsthle

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään tehty alustava varaus bändistä :) Juhlapaikan värejä pohdiskelin ja nekin alkaa löytymään.. Ihanaa lukea teidän muiden ajatuksia ja suunnitelmia ♡ Meilläkin olisi toi vieraiden yöpyminen mietittävänä.. Mun suku asuu 300km päässä meistä, joten jotain majoitusta tarttee pohdiskella.. Ruokia on myös mietitty, sekin onneksi loppusilausta vaille valmis.. Paljon on tehtävää mut onneksi on paljon apukäsiä :) Pukua meinaan ettiä vasta vuodenvaihteessa kun on muutama kilo karistettava ennen sitä ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ootteko miettinyt ton raesokerin kanssa sitä, että jos ei muutamaan päivään sadakaan sen jälkeen kun sitä on heitelty, että mitäs sitten? Ihan vaan että silloinhan se houkuttelee lintujen lisäksi ihan kaikkia muitakin öllimöllejä paikalle.

Niin minäkin ilmoittaudun vuoden 2015 morsiammeksi. The päivä on 1.8.2015.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä myös uusi keskustelija :) Häitä vietetään heinäkuussa 2015. Kirkko ja juhlapaikka on varattu, kaaso pyydetty ja budjettia ja vieraslistaa mietitty. N 80 henkilöä kutsutaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

 

Myynnissähän on "tahraamattomia saippuakuplia" mutta en tiedä pitääkö myyntipuheet paikkaansa.. Mutta jos on yhtään tuulinen keli niin saippuakuplat ei välttämättä edes lennä oikeaan kohtaan joten ei tahraa ainakaan silloin :D Meillä edelleen ne on nyt vahvimpana vaihtoehtona kun se raesokeri ei saanut kotona kannatusta.. :(

Mites se raesokeri, eikö siitä tule sotkua? Jos vierailla kädessä vähänkään pitempään, niin eikö ala sulaa tahmeaksi kököksi? Tai jos menee puvun sisään tmv.

 

 

Juurikin tuosta syystä sulho ja siskonsa hylkäsivät raesokerin.. Sulho sanoi että jos tulee vettä ja siskonsa (kun tosiaan oli pirun kuumaa viikonloppuna) että kun kädet hikoaa niin sulaa sormiin.. :D

 

Kaasojen kanssa Tallinnaan! Tai no yksi kaasoista joutui jäämään pois töiden takia, mutta kahden naikkosen kanssa siis liikenteeseen puolentoista viikon päästä! Ajattelin että josko huntu ja kengät löytyisi sieltä, muutenhan asu alkaa olemaan jo valmiina :) Niin ja sellaset "kanafileet" liiveiksi, mekko on sen verran avonainen selästä että normaalit liivit näkyy.

 

Onko kellään tietoa mistä saisi hallaharsoa hankittua edullisesti? Netistä löysin vain kolme paikkaa, yhdessä oli tuotteet melkein kaikki loppu, toisessa älyttömät hinnat ja kolmas oli niin keskittynyt kivien ja mullan siirtoon että toimituskulut oli järjettömät..

 

 

Enpä ajatellu tuota sateettomuusasiaa o.O voisko ne kirkon portaat käydä kastelemassa vaikka kastelukannulla seuraavana maanantaina  :girl_haha:  No ei nyt ehkä, mutta luulisi raesokerin olevan seurakunnalle mieluisampi vaihtoehto kuin riisit ym? Toisaalta voi olla että kaikenlaisten sekaannusten ja mielipahan välttämiseksi on tehty nimenomaan sääntö että mitään ei saa heitellä.

Mutta jos saakin ja se raesokeri sopisi, niin miten olisi sokerin pussittaminen esim. organzapusseihin? Ja pussit nättiin koriin josta ne jaetaan. Säilyy heittäjillä kädet siisteinä. 

 

Ja tervetuloa kaikille uusille, koskaan ei voi olla näissä asioissa liikkeellä liian aikaisin  :girl_in_love:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oi oi oi, tämä morsssssian hyppii innosta: ALLE VUOSI HÄIHIN !!!!!!!!!!!!!!!!!!! <3<3<3<3<3<3

Ja syyskuussa eka pukujen sovitus <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Myös minun hääsuunnitelmista voi lukea muutama sivu takaperin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä häitä vietetään elokuussa 2015. Hääpaikka on varattu, siviilivihkiminen pidetään hääpaikalla läheisessä metsässä (sään salliessa) ja hääpuvun suunnittelu alkaa syksyllä. Oman pukuni suunnittelee ja valmistaa eräs vaatetusmuotoilija-opiskelija opinnäytetyönään, jännää nähdä mitä tulee!!

 

Häihin liittyviä ideoita olen kerännyt Pinterestiin (http://www.pinterest.com/iitatiita/wedding-inspiration/) ja suunnittelut on muutenkin ihan hyvässä vaiheessa. Me tehdään paljon itse, esimerkiksi kaikki koristeet on omaa käsialaa. Kävin pari viikkoa takaperin ostamassa Eurokankaasta pussillisen jämäkankaita ja olen nyt leikkinyt kuumaliimapistoolin kanssa ja tehnyt niistä kangaskukkia. 

 

Mitä meinaatte heitellä vihkimisen jälkeen? Itse katselin, että Englannista (http://www.shropshirepetals.com/) saisi tilattua kuivattuja kukkien terälehtiä, jotka sitten maatuvat paikalle, eikä tarvitsisi järjestää siivoamisoperaatiota. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä häitä vietetään elokuussa 2015. Hääpaikka on varattu, siviilivihkiminen pidetään hääpaikalla läheisessä metsässä (sään salliessa) ja hääpuvun suunnittelu alkaa syksyllä. Oman pukuni suunnittelee ja valmistaa eräs vaatetusmuotoilija-opiskelija opinnäytetyönään, jännää nähdä mitä tulee!!

 

Häihin liittyviä ideoita olen kerännyt Pinterestiin (http://www.pinterest.com/iitatiita/wedding-inspiration/) ja suunnittelut on muutenkin ihan hyvässä vaiheessa. Me tehdään paljon itse, esimerkiksi kaikki koristeet on omaa käsialaa. Kävin pari viikkoa takaperin ostamassa Eurokankaasta pussillisen jämäkankaita ja olen nyt leikkinyt kuumaliimapistoolin kanssa ja tehnyt niistä kangaskukkia. 

 

Mitä meinaatte heitellä vihkimisen jälkeen? Itse katselin, että Englannista (http://www.shropshirepetals.com/) saisi tilattua kuivattuja kukkien terälehtiä, jotka sitten maatuvat paikalle, eikä tarvitsisi järjestää siivoamisoperaatiota. 

 

 

Itse ajattelin ruusn terälehtiä hankkia jostain. Hkä kuivattuna. Tosin terälehdet eivät oikein taho lentää. En kyllä usko että ne sotkisi yhtään vaatteitamme. Myös hääriisi on känyt mielessä. Saippuakuplat kuulu lapsuuteen ja aijon jättääkin sen muiston sinne. Muistelen että jossain ketjussa oli juttua saippuakuplista ja joku sanoi että se tahraa ainakin ne puvut jotka on tehty sifongista

Tässä on kiva keju asiasta:

http://www.naimisiin.info/yhteiso/topic/11137-mitä-te-heittelette/page-4

Ja juttua että tahraako saippuakuplat:

http://decorahouseblog.blogspot.fi/2013/01/tahraako-saippuakuplaliuos.html

 

Hyvin näyttää jo ensi vuoden morsiamia löytyvän :)

 

Kannattaa lukea tuo Repan linkittämä ketju, siellä on vaikka mitä heittovaihtoja :) Meidän kirkon pihlalla ei saa heittää yhtään mitään :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Iitasen pinterest taulua katoin ja bongasin saman idean jonka olen aikonut toteuttaa: vieraslahja pilttipurkissa. Ja sisällöksi (taloudellisista syistä johtuen) valikoitui itse tehty hillo. Ajattelin että voi sitten tehdä vaikka pariakin eri makua jos tuntuu että aineet ei riitä niin sitten ruoka-aineallergiatkin on sivuutettu. Ja siis pilttipurkkien kannat maalaan (testikappale tehty) mustaksi ja kylkeen etiketin tilalle liitutaulutarraa ja sitten vieraan nimi. Toimivat siis samalla paikkakortteina. Olen vieläkin kahden vaiheilla tuleeko nimikoidut paikat vai ei. "Nopeat syö hitaat" tyyliä en kuitenkaan halua, joten joko niin että kaikille on nimetty pöytä missä itse saa valita tuolinsa tai sitten ihan nimikoidut tuolit. Jos päädytään pelkkään pöytien valkkaamiseen, niin vieraslahjoille/"paikkakorteille" tehdään pöytä jonka yllä on kartta missä näkyy jokaisen pöytä. Sitten vieraat nappaavat lahjansa ja kävelevät sen kanssa pöytään jolla "varaavat" itselleen paikan. Viime viikonlopun häissä oli nimetyt paikat ja kaikki näyttivät tyytyväisiltä, joten en ole vielä täysin hylännyt tätä vaihtoehtoa. Tuskin kuitenkaan kaikki istua nököttävät penkeissään koko juhlien ajan.

 

Ajattelin tehdä itse sukkanauhan. Tämän ajatuksen sain vasta vähän aikaa sitten, kun olin pinterest selailujen jälkeen innostunut tekemään pitsisiä pantoja.

 

4a158cc6c2e3b3ef3010fcd4c1a85fc1.jpg

 

Tällaisia siis. Niin nämä hienot sukkanauhathan mitä porukka tilaa etsy.comista on tuollaisia! Samalla periaatteella tehtyjä. Joten ajattelin väsätä itse. Pitsi alle ja sitten kankainen kukka jonka keskelle timanttia ja vaikka reunoillekin timanttia.. Jotain sellaista :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

voi kun itse osaisi askarrella koristeita mutta eipä musta siihen taida olla:(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuosta raesokerin heittämisestä. Olen ollut muutamissa häissä, joissa on heitetty raesokeria. Mielestäni se on toiminut hyvin, ei ainakaan ole minun sormia tahrannut :) Toisissa häissä sokeri otettiin isosta korista juuri ennen heittämistä ja toisissa häissä sokeri oli pienissä pusseissa. Mahdollisesti meidän häissä heitetään raesokeria. 

 

Tuo Isthlen sukkanauhaidea on mahtava!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Millasia häitä te muut suunnittelette? Henkilömääriä ym. On kiva kuulla muiden mietteitä kun itse tosiaan niin innokkaana hääräilen asian suhteen. Meillä vieraita n.70 kutsuttujen listalla, toki pieniä muutoksia voi ilmaantua ennen kutsujen lähetystä :) Koska ajattelitte kutsuja laittaa menemään? Me varmaan huhtikuun aikana kutsuja postitellaan.

 

Rennot, iltapainotteiset häät tulossa. Vierasmäärä noin 60hlö, riippuen siitä kuinka moni ei pääse tulemaan. Meidän häitä vietetään perjantaina 23.1.2015 (apua, puoli vuotta!). Meidät vihitään maistraatissa jonne todistamaan kutsutaan vain ihan lähipiiri (vanhemmat, isovanhemmat, sisarukset puolisoineen, kaasot ja bestman). Vihkimisen jälkeen siirrytään juhlapaikalle, jonne loput on kutsuttu juhlimaan klo 16 eteenpäin. Koska meillä häät on tosiaan perjantaina, niin laitetaan kutsut menemään ajoissa jotta mahdollisimman moni pääsee paikalle. Kutsut on valmiit, ja odottaa postitusta - kiikutan ne postiin lokakuun alussa :)

 

Muoks: Kokeilin muuten tänään, saako mun tulevalla nimellä gmail-sähköpostin - no ei saa!  :girl_cray2:  Kenellä se nimi muka on jo...Ärsyttää, olen tottunut käyttämään gmailia ja nyt mun pitää vaihtaa sähköpostipalvelinta!

Edited by esssie

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Entä etunimi . [toisen nimen alkukirjain] . sukunimi? Tai sukunimi.etunimi? 

nimimerkillä gmailista hyvinkin paljon pitävä  :ph34r:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkin mietin vieraslahjaksi pilttipurkeissa hilloa! Sitten tulee mutta: meille tulee 150-170 hlö eli olisi aika kova työmaa siinä tekemisessä. Mutta jos päätän selviytyväni siitä niin selviydyn. Isompi MUTTA on kuitenkin se, että häät on jo 4.7. eikä oikeastaan mitään hillotettavaa oo kypsynyt (no joo mansikka mutta se ei oo hilloksi keitettynä niin hyvää kuin vaan muussattuna) niin hillot pitäis tehdä tämän syksyn aikana! Mietin sitten omenahilloa, onko kokemuksia ylivuotisesta omenahillosta, onko syötävää?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä haluaisin häihini karkkibuffetin, mutta häihin ei kutsuta lapsia niin onkohan se hyvä idea? mitä mieltä olette

Share this post


Link to post
Share on other sites

sukunimestä puheenollen, meinaatteko ottaa miehen sukunimen?

Tottakai. Oon jo aikoja sitten päättänyt että kun menen naimisiin niin otan mieheni sukunimen.

Niin ja joku tuolla kyseli häistä. Millä hääpäiväksi on sovittu 18,7.2015 ja kutsuun tulee merkintä K-17 (että pikkusisko pääsee häihimme). Emme ole vielä löytäneet hääpaikkaa mutta etsinnässä on. Kirkon olen varannut ja kengät tuli juuri postissa. Häätavaraa olen myös alkanut ostella. Niin ja pukua ei vielä ole. Hääkutsut ajattelin lähettää vasta noin 3-4 kk ennen häitä. Koska olen huono askartelemaan niin tilaan netistä. Tiedän jo minkälaiset kutsut meille haluan.

Edited by Repa

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä mäkin miehen nimen otan vaikka se onkin super-yleinen Suomessa ja omani taas todella harvinainen. Ja sekin tietty harmittaa, että ainoastaan meidän suvussa on minä, siskoni ja serkkuni (tyttö) kellä on tuo nimi mahdollista jakaa eteenpäin. Ja toinen siskoistani on jo lapsia hankkinut mutta niille on annettu miehen nimi.. Joten jos toinenkin siskoni menee naimisiin ja ottaa miehensä nimen (tai hankkii lapsia ennen naimisiin menoa ja antaa miehensä nimen) ja samoin serkkuni, niin meidän suvun nimi tyssäsi tähän... Mutta en tykkää yhdistelmänimistä, en jaksa kirjoittaa niin pitkiä :D Joten otan tietoisen riskin ja muutun matti meikäläiseksi ja tuhoan suvun nimen. Piste. :D

 

Meilläkin tuon hillon kanssa vähän sama pulma.. Hääpäivää ei olla vielä(kään) saatu päätettyä kun sulhasella on tuo paniikki meneillään ja itsekin pohdin tuon kelin takia että milloin olisi järkevintä. Alunperin halusin 8.8.2015 mutta kiirehän niitten hillojen kanssa tulee jos edes on mitään mitä hillottaa.. Meillä nyt vieraita ei ole kun se vajaa 100 hlö mutta onhan siinäkin toki hillolla määrää. Toki pilttipurkkiin ei paljon hilloa mene joten.. Tietty jos tekisi jonkun appelsiini-porkkana hillokkeen. Jotain hyvin erilaista..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkin mietin vieraslahjaksi pilttipurkeissa hilloa! Sitten tulee mutta: meille tulee 150-170 hlö eli olisi aika kova työmaa siinä tekemisessä. Mutta jos päätän selviytyväni siitä niin selviydyn. Isompi MUTTA on kuitenkin se, että häät on jo 4.7. eikä oikeastaan mitään hillotettavaa oo kypsynyt (no joo mansikka mutta se ei oo hilloksi keitettynä niin hyvää kuin vaan muussattuna) niin hillot pitäis tehdä tämän syksyn aikana! Mietin sitten omenahilloa, onko kokemuksia ylivuotisesta omenahillosta, onko syötävää?

 

Toimisikohan tuon hillon kanssa se, että antaisit yhden purkin per perhe? Pilttipurkki voi olla silloin vähän pieni, tosin sellainen isompi pilttipurkki varmaan olisi sopiva. Jos käyttää isompaa purkkia niin hillon määrä ei välttämättä vähene niin paljoa, mutta purkittamisen, kansien, etikettien yms kanssa olisi vähemmän työtä. Pakastetuista marjoistahan voi tehdä kanssa hilloa, jos pakastat edellisenä syksynä ja keität hillot sitten lähempänä häitä. Omenoista en tiedä miten niiden kanssa kävisi. Omenaa kyllä voi raakana pakastaa, mutta saako siitä hilloa sen jälkeen enää, en tiedä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Guest
This topic is now closed to further replies.