ellu81

Lapset ennen avioliittoa

604 viestiä aiheessa

En nyt muista olenko vastannut tähän, mutta vastaan nyt kuitenkin. Meidän lapsi tulee oleen melkein 2vuotias naimisiin mennessämme. Hääpuvuksi olen valinnut valkoisen puvun koska mielestäni se on ainoa oikea väri minulle hääpuvuksi. Muita värejä voin käyttää hyvin muissa juhlissa. Valkoisen seurana on kyllä mustaa, mutta vain siitä syystä että satuin nyt ihastumaan sellaiseen pukuun jossa on ripaus mustaa.

Isä ei tule minua saattaan, mutta se ei johdu lapsesta, vaan siitä että se tuntuisi oudolta. Olen kuitenkin vuosia asunut mieheni kanssa ja itsenäistä asumista häiden aikaan on ollut melkein 14v.

Eli jos näin ajatellaan että valkoinen väri vain synnyttämättömälle naiselle, niin samoin voisi ajatella tosta isän saattamisesta. Eli outoa jos itsekseen/miehensä kanssa asuvan naisen saattaisi isä. Just... :rolleyes: Kukin tekee miten haluaa, onneksi eletään nykypäivää. Samoin toi huntuasia on kyllä jokaisen oma päätös, mun mielestä voi kuka vaan morsian sen laittaa, en yhtään kummaksuisi. Tää nyt oli jo OT.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse en koe ihmeellisenä, että toivon isäni saattavan minut alttarille. Vaikka olemme mieheni kanssa asuneet jo useamman vuoden yhdessä.

Koen sen niin, että minulle todella tärkeä ihminen saattaa alttarille (jos kirkossa vihkiminen). Mahdollisesti se voisi olla muukin tärkeä ihminen kuka saattaa, mutta minä haluan kävellä sen pienen hetken isäni kanssa. :girl_smile:

Hän on ollut tukenani koko elämäni ajan ja miten hienoa se olisikaan, jos hän olisi tukenani myös sen hetken, kun kävelen alttarille mieheni luokse.

Noh, vähän ot, kun aiheena lapset ennen avioliittoa :girl_sigh:

Muokattu: , käyttäjä: Hou

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Juu, mun mielestä on täysin ok jos joku haluaa isänsä saattavan :) Kirjoitin vain noin niin kuin vitsinä, että samalla tavalla voisi ajatella tosta isän saattamisesta jos valkoinen hääpukukin on sopimaton. Että liittyvät vähän niin kuin yhteen. Vähän hankalasti selitetty.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kysymys teille, jotka sanotte että on tärkeää mennä ensin naimisiin ja sitten vasta hankkia lapset.

Mua kiinnostaisi, että mitäs jos kävis esim. niin että jostain syystä selviäisi että

a) olet raskaana (mutta et naimisissa)

B) sinulla tai miehelläsi on vakava sairaus jonka takia lapsia ei ole välttämättä mahdollista hankkia myöhemmin (mutta häistä ei ole ollut vielä puhetta)

Menisittekö välittömästi naimisiin, jotta lapsi syntyisi avioliittoon? Vai pitäsittekö häät kuten oli suunniteltukin, oli se sitten lapsen syntymän jälkeen tai raskausaikana? Vai jäisikö lapset saamatta? Mua muuten pistää aina silmään kun joku kirjoittaa "ettei paheksu jos joku hankkii lapset ennen avioliittoa"... Paheksu :-/?

Editoin vähän, toi b-kohta kuulosti niin tyhmälle ja kuulostaa varmaan vieläkin - varmastihan lapsentekoon ryhdyttäisiin jos lapsia ylipäätään toivoo. Tarkoitin vain, että kuinka ehdoton tuon naimisiinmenon kanssa sitten on, ja miltä tuo "paheksua" sana kuulostaa tältä pohjalta....

Minulla myös: ensin naimisiin- sitten lapsia, eli vastaanpa tähän.

Jos häät olisi vaikka vuoden päästä ja lapsi päättää syntyä tai se sairaus löytyy: aikaistamme häitä ja menemme ennen lapsen syntymää naimisiin. Niin tärkeää se on minulle.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen aina ollut sitä mieltä, että lasten aika on vasta avioliitossa. Jos tulisin "vahingossa" raskaaksi ennen häitämme, aikaistaisimme häitä ja menisimme naimisiin ennen lapsen syntymää. Aivan kuten MEM tuossa yllä.

Minulle on herttaisen yhdentekevää, miten muut toimivat. Jokainen taaplaa tyylillään! :-*

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei monikaan morsian ole enää neitsyt naimisiin mentäessä, olet oikeassa. Kuitenkin valkoinen väri mielestäni symboloi puhtautta ja viattomuutta. Kyllä se illuusio tällaisesta menee rikki, jos lapsen synnyttänyt nainen menee naimisiin valkoisessa kokopitkässä hääpuvussa hunnun kera ja isän saattamana alttarille.

Onko sitten ihanteena, että aikuinen nainen olisi naimisiin mennessään jotenkin "puhdas ja viaton"? Ja mitä se käytännössä tai edes symbolitasolla nykymaailmassa tarkoittaa? Mielenkiintoinen ajatus, jos lapsen saamisesta menettää "viattomuutensa", saati "puhtautensa"?! Ja miten nämä seksiinkään liittyvät, sitä en tiedä... nojoo.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ En sanonut että tämä olisi mikään ihanne. Vai?

Valkoinen värinä nimen omaan sybololi puhtautta ja viattomuutta, myös muualla kuin hääpuvusssa.

Ja mitä se käytännössä tai edes symbolitasolla nykymaailmassa tarkoittaa? Nimen omaan nykymaailmassa ei ole monikaan morsian neitsyt matkalla alttarille. Näin ollen koskemattomuutta mielestäni kuvastaa se, ettei ole synnyttänyt lasta, sillä silloin makuuhuoneen tapahtumat ovat ainoastaan miehen ja naisen välinen asia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nyt voitaisiin tässä ketjussa palata ketjun alkuperäiseen aiheeseen. Kiitos!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

duplon poisto

Muokattu: , käyttäjä: dasta

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tyttäremme olivat 2v2kk ja 1v4kk kun menimme naimisiin. Ja, minulla oli pitkä valkoinen puku sekä huntu - tosin veli saattoi minut alttarille kun ei isää ollut virkaan tarjolla. Ja, olin tällöin jo 39 niin että mun viattomuuteni oli kyllä karissut aikaa sitten - monellakin tavalla :D

(sori Bellis, oli pakko :grin: )

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ En sanonut että tämä olisi mikään ihanne. Vai?

Valkoinen värinä nimen omaan sybololi puhtautta ja viattomuutta, myös muualla kuin hääpuvusssa.

Et sanonutkaan, mutta ihmettelinkin, että miksi puhtauden ja viattomuuden symboli pitäisi jotenkin liittää lapsettomaan naiseen - kun omasta mielestäni koko ajatus kuulostaa jotenkin vanhanaikaiselta, ja perinteisestihän tätä on pidetty ihanteena. Kuka oikeastaan on "puhdas" tai "likainen", "viaton" tai "turmeltunut"?

Ja mitä se käytännössä tai edes symbolitasolla nykymaailmassa tarkoittaa? Nimen omaan nykymaailmassa ei ole monikaan morsian neitsyt matkalla alttarille. Näin ollen koskemattomuutta mielestäni kuvastaa se, ettei ole synnyttänyt lasta, sillä silloin makuuhuoneen tapahtumat ovat ainoastaan miehen ja naisen välinen asia.

En saa kyllä tästäkään ajatuskuviosta kiinni. Ensinnäkin: miksi jotakin mystistä "koskemattomuutta" pitäisi ilmentää millään lailla - mitä erityisen hienoa siinä on? Tämäkin kalskahtaa mielestäni kovin vanhanaikaiselta, etenkin kun se liitetään aina naiseen. Toiseksi, makuuhuoneen tapahtumat ovat toki edelleen pariskunnan välisiä, vaikka olisi lapsikin - lapsi syntyy vasta 9 kk:n kuluttua ja yleensä sairaalan synnytysosastolla. Kukaan ei edelleenkään "tiedä" pariskunnan seksielämästä mitään. Ja jos kysymys on siitä, että lapseton pariskunta voi "leikkiä" naisen olevan vielä kokematon, tietämätön ja punasteleva neitsyt, niin ainahan sitä voi leikkiä vaikka kymmenen lapsen äitikin - jos kerran joka tapauksessa se on vaan leikki (siis jos kaikki kuitenkin "tietävät", että ei nainen kuitenkaan ole neitsyt - ihan kuin jotenkin pitäisikään olla...)

Vastaus vielä alkuperäiseen kysymykseen: itse erotan lapset avioliitosta siten, että on ihan samantekevää, syntyykö lapsi avioliitossa, avoliitossa vai jossakin muussa liitossa. Eivät siis liity ajattelussani toisiinsa millään lailla. Näin siis omassa elämässäni, jokainen saa tehdä miten itse haluaa :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei lapsia ennen aviolittoa. Ei vaan kuulu meidän elämänkatsomukseen ja suunnitelmiin. Valkoinen hääpuku kuuluu mielestäni kaikille morsiamille, mutta huntu perinteisesti ja omien uskomuksieni mukaan ainoastaan neitsyille. Tai hyvin nuorille morsiamille. Tai ainakin sellaisille morsiamille, jotak eivät ole jo vuosikausia asuneet miehen kanssa, saati sitten tälle synnyttäneet. Mulle ei tule huntua.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei meillekään lapsia ennen avioliittoa. Ollaan vaan aina ajteltu, että asiat etenesivät perinteisiä kaavoja.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Toisella kierroksella naimisiin, hääpäivänä rv 33+3 ja esikoinen tulossa. Ja ei, en pukeudu valkoiseen, olo on muutenkin tarpeeksi möhköfanttimainen. :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän tyttö on 11 kuukautta, kun astelemme alttarille. Olisin halunnut naimisiin ennen lapsia, mutta meillä häiden pitäminen kaatui rahan puutteeseen. Mietimme pitkään myös maistraatissa vihkimistä ilman juhlia, mutta siitä hyvästä olisimme loukanneet montaa meille tärkeää ihmistä.

Kummasti, kun ilmoitimme nuppusemme tulosta, molempien vanhemmat alkoivat painostamaan... Me sanottiin suoraan, että naimisiin mennään sitten kun on rahatilanne parempi. Kas vain, ensin omat vanhempani, sitten mieheni vanhemmat ilmoittivat kustantavansa häät... eli heille naimisiin meno on tärkeä.

Pukeudun viininpunaiseen ja mustaan, koska en tunne itseäni kotoisaksi valkoisessa :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on esikoinen melkein 9kk kun astelemme vihille.

En näe itse asiaa niin, että lapset kuuluu avioliittoon. Me tahdottiin lapsi jo ennen naimisiinmenoa.

En myöskään kritisoi niitä jotka pitävät lapsen hankintaa vain avioliiton sisällä hyväksyttynä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itsellä on ennestään yksi lapsi, jonka isän kanssa olimme "vain" kihloissa (ja juu olimme nuoria ja oli siistiä mennä kihloihin ja ostaa sormukset, mutta mitään naimisiinmenoa emme suunnitelleet silloin) ja nykyisen miehen kanssa meillä on 1v lapsi, ja naimisiinmenoa vasta suunnitellaan. Ja hääpuku tulee olemaan valkoinen, mutta ei kuitenkaan kokovalkoinen.

Oishan se toisaalta hienoa,jos mentäisiin ensin naimisiin jne, mutta taitaa olla aika harvinaista nykymaailmassa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En ole ikinä ajatellut avioliittoa jotenkin pakollisena ennen lasten hankintaa... No meillä onkin 4v lapsi kun mennään naimisiin :) Aiemmin ei vaan ole ollut sopivaa aikaa häille. Mutta aion kyllä pukeutua valkoiseen!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli puhetta joskus että jos raskaaksi tulen niin sitten mennään naimisiin ns. pikapikaa. Eipä ole kuulunut.. Syyskuussa olisi tarkoitus tanssia häitä, ilman omia lapsia. Toivottavasti joskus vielä..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me mentiin kyllä ensin kihloihin.. seurusteltiin monet vuodet ja siinä ajassa syntyi kaksi lasta. Vasta nyt kun tänä vuonna tulee 13 vuotta yhteistä matkaa päätettiin mennä naimisiin. Tämä on mennyt juuri niin kuin ollaan haluttu.

Ymmärrän että moni on sitä mieltä että lapset syntyy avioliittoon mutta nykypäivänä useat sellaista sanovat vain ne mielestäni joilla on hoppu naimisiin, ovat jo eläneet yksin kauan tai ovat keskittyneet uraansa/kouluunsa ensin. Jokainen tavallaan. Ei toisia voi syyllistää sanomalla ettei saa kantaa valkoista pukua tai ole sen "arvoisia" ettei oma isä voisi taluttaa alttarille.. Jokainen on ansainnut päivänsä, miten sen kukin sitten viettääkin ja missä elämätilanteessa ovatkin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on 1 lapsi ennen avioliittoa. Poika on häiden aikaan 4v. Yhdessä ollaan oltu 8v ja kihloissa 3v. Mun mielestä jokainen tekee niinkuin näkee parhaaksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on 1 lapsi ennen avioliittoa. Poika on häiden aikaan 4v. Yhdessä ollaan oltu 8v ja kihloissa 3v. Mun mielestä jokainen tekee niinkuin näkee parhaaksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä 3 lasta ennen avioliittoa!

Yhdessä ollaan oltu yli 10 vuotta, mutta nyt vasta on oikea hetki häille. Kuitenkin siinä vaiheessa ollaan SITOUDUTTU toisiimme, kun ensimmäistä lasta alettiin odottamaan.

Aina on ollut täysin selvää, että jossain vaiheessa naimisiin mennään. Ja nyt on sen aika! :wub:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vastaanpa tänän anonyyminä, niin voi vähän suorempaan asiat sanoa.

Meillä mies on sitä mieltä, että lapsi voitaisiin ihan hyvin tehdä ennen avioliittoa. Mies on muutenkin meistä se, joka aidosti lapsia haluaa. Minua ei haittaisi jäädä ilman. Toki kannan niistä vastuuni, mikäli niitä joskus tulee.

Mutta minulle on aivan välttämätöntä avioitua ennen kuin lapsia edes ajatellaan.

Tämä ei todellakaan ole mikään yleispätevä moraaliperiaate! Minusta lapsia kuuluukin tehdä silloin kuin ollaan valmiita ja halutaan niistä pitää huolta, oltiin sitten millaisessa liitossa hyvänsä tai kokonaan ilman liittoa. Itse en vain mitenkään kykene siihen ilman avioliittoa.

Syy on se, että olen hyvin epävarma perheellistymään ylipäänsäkään. Minulle on tärkeää, että

isä on lapsen huoltaja heti, automaattisesti ja ilman isyyden tunnustamista+vahvistamista+huoltajuuden anomista. Jollain tavalla ajattelen lapsen isän niin kuin pääasialliseksi vanhemmaksi.

Yksin en missään tapauksessa rupeaisi lapsia tekemään. Olen sen verran tumpelo hoiva-asioissa, että tarvitsen apua pikkuihmisen kasvattamiseen. En myöskään pidä lapsista, ja olen jossain määrin huolissani siitä, että en onnistuisi kiintymään omaankaan lapseeni. Näin ollen kuviossa on tarpeen minuun, suhteeseen ja mahdollisiin lapsiin sitoutunut mies. Miehen tulee nimenomaan innoissaan haluta tulla isäksi - silloin olisi edes toinen huoltajista takuuvarmasti tunnetasollakin lapsen hyvinvoinnista kiinnostunut.

Minulle olisi aivan hirveä sellainen tilanne, että tulisin raskaaksi sinänsä lupaavalta vaikuttavassa parisuhteessa ennen kuin avioliitosta on keskusteltu saati päätetty.

Sellaisessa tilanteessa en haluaisi lapsia. Vahinkoraskauden yllättäessä ensimmäinen ajatukseni tehdä abortti mahdollisimman nopeasti. Pohtisin varmaan myös mahdollisuutta synnyttää lapsi ja antaa adoptoitavaksi. Minua häiritsisi suunnattomasti joutua ajattelemaan parisuhteen tulevaisuutta vasta raskauden "pakottamana". En osaa sanoa, haluaisinko siinä vaiheessa ylipäätään naimisiin. Loppuiän olisi sitten sellainen olo, että avioliittoon on päädytty vain lapsen takia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään