Guest Minna(Guest)

Mietitkö, että mitä jos peruisi häät?

156 posts in this topic

joopa, varmaan ensimmäisen kerran elämässäni on viime aikoina käynyt mielessä että jos vain piipahdettaisiinkin kahdestaan maistraattiin ja ilmoitettaisiin kaikille jälistä päin :girl_prepare_fish: tiedän kuitenkin että kaduttaisi suunnattomasti :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mulla on käynyt useammin kuin kerran häiden peruminen mielessä. Ei kuitenkaan avioitumisen peruminen. Jos asiaa ajattelee liikaa, ymmärtää (eli minä ymmärrän), että tuhansien eurojen laittaminen juhlaan on tyhmää. Toisaalta taas ole innoissani. Murheita myös aiheuttaa vieraslista, miten vieraat pääsevät juhlapaikalle pilaamatta kenkiään yms muut tosi tyhmät asiat. Tekisi mieli marssia maistraattiin, mutta tiedän että jäisin kaipaamaan "niitä juhlia joihin menee älytön määrä rahaa"!

Tääkin menee nyt OT ja johonkin muuhun ketjuunkin taisin sulle jo vinkin laittaa, mutta jos teillä on häät Suomenlinnassa niin EHDOTTOMASTI kannattaa tiedottaa vieraille ennen häitä, että toiset kengät mukaan. Siis tukevat, kävelyyn sopivat kengät. Pikkukengät jalassa siellä mukulakivillä köpöttävillä on oikeasti aikamoinen loukkaantumisriskikin. Suomenlinnan hoitokunnastakin sanottiin, että ei ole yksi eikä kaksi häävierasta jotka siellä on nilkkansa loukanneet juhlakengissä, vaan huomattavasti useampi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei! Auttakaa meillä olisi häät viikon päästä mutta en halua mennä sulhaseni kanssa naimisiin, mitä teen tai voiko näitä häitä enää edes perua? help me!! laitoin miehelle viestiä että perutaan koko homma kun kumpaakaan ei koko juttu edes kiinnosta (itselläni lopahti kiinnostus lopullisesti kun jo toinen seremonia mestari perui tulonsa viime viikolla+muut vastoin käymiset mitä järjestelyissä tullut vastaan..), mies ei aikonut edes puhetta pitää tai muutenkaan ole ottanut selvää mistään häihin liittyvästä! Luulee vissiin että istutaan siellä omassa pöydässä ja ollaan vaan! En halua hänen kanssaan naimisiin, rakastan kyllä häntä mutta en usko että olemma yhdessä koko elämän tai voidaan ollakkin mutta tiedän että hän ei ole se oikea.. Tai jos sellaista edes on.. tulipa sekava kirjoitus.. Mutta kuitenkin mitä tässä enää tekee?! ONko kukkaan perunut häitään näin lähellä h-hetkeä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Häiden alla varmasti monella meistä pyörii epämääräisiä ajatuksia päässä. Mutta olen kyllä sitä mieltä, että jos tosissaan epäilee ettei naimisiinmeno ainakaan tässä vaiheessa tunnu oikealta, niin silloin kannattaa vakavasti harkita häiden perumista tai siirtämistä. Siitäkin huolimatta, että häihin on enää viikko aikaa. Ei sillä häiden ajankohdalla ole merkitystä. Mielestäni parempi nyt sanoa itsensä irti koko hommasta kuin viikko jäiden jälkeen. Sinun elämästäsihän tässä on kysymys: Mieti tarkkaan mitä sillä haluat tehdä, ja mitä et! Tsemppiä sulle!

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mä en uskalla sanoa mitään marianne84 kun en tunne sua; oletko sää ihmisenä sellanen impulsiivinen, tuuliviiri vai tasainen harkitsija, josta tältä on tuntunut jo pitkään.

Oikeastaan mä sanoisin, että älä kuuntele mitään neuvoja, kuuntele vain itseäsi. Älä mieti sitä miltä muista ihmisistä tuntuu/näyttää häiden peruminen. Voitko jutella asiasta kahdestaan miehesi kanssa? Miltä hänestä tuntuu? osaatko selittää, että miksi susta tuntuu siltä, että miehesi ei ole elämäsi rakkaus? Suurin osa maailman ihmisistä ei varmaan mene naimisiin elämänsä rakkauden kanssa, vaan esimerkiksi velvollisuudentunnusta ja halusta perustaa perhe. Mikä sinulle on tärkeää? Eikö tunne "elämän rakkaudesta" ole itse päätettävissä "hän on elämäni rakkaus, en halua enää etsiä mitään muuta" vai vaatiiko sinusta salamarakastumisen ja mieletöntä tunteiden paloa?!

Paljon voimia ja rauhaa ajatuksiisi :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

Välillä mietin että en haluakaan koko häitä :girl_sad: En ole perumassa naimisiin menoa vaan hääjuhlan ja kaiken sen työn (ja rahan menon) jotka ne teettävät. Mieskään kun ei oikein jaksa innostua juhlien järjestämisestä...Meillähän ei ole vielä edes juhlapaikkaa varattuna, ainoat kalliit jutut mitä olen hankkinut on omia vaatteita, joten tuo 2. suunnitelma onnistuisi vielä aivan hyvin. Mentäisiin ihan vaan kahdestaan naimisiin.

Mutta sitten taas alan miettiä, että kuitenkin olen haaveillut häistä aina. Että jos se juhlien väliin jättäminen jälkeenpäin harmittaa. Ajattelen että otetaan nyt tästä tulevasta rumbasta kaikki oppi irti, saapa kokemusta isojen juhlien järjestämisestä. Siitä voi olla hyötyä esim. työelämässä ja voin olla avuksi muille jotka kaipaavat neuvoja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rakas, tärkeä hääpäiväkaimani MattiS : musta tuntuu ihan samalta. Haaveilen edelleen siitä, että vaan kahdestaan karattaisiin Malediiveille. Saataisiin taatusti ihana ja tunnelmallinen seremonia ilman mitään stressiä. Mustakin on alkanut yhä enemmän tuntua siltä, että en näitä juhlia oikeastaan tarvitse. Haluan kyllä naimisiin, mutta en välttämättä hääjuhlaa. Mies in aina haaveillut moottoripyörästä. Näiden hääjuhlien hinnalla me voitaisiin toteuttaa hänen elämänpituinen haaveensa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onpas mielenkiintoinen ketju tämä :)

Ymmärrän tosi hyvin pareja, jotka miettii mitä järkeä on hakata tonneja rahaa asiaan, joka on ohi alle vuorokaudessa, enkä yritä yhtn väittää, että oma näkökulma on oikea. MUTTA, meille se on ainakin niin hirvittävän tärkeää, että saadaan nimenomaan järkätä häät eikä vain keskenään "hoitaa homma kotiin".

Eikä saa ymmärtää väärin, en tarkoita sitä, että tässä se juhla olisi koko homman pointti, ei sillä oikeesti ole minulle tai miehelle juurikaan väliä onko kukat juuri jotn tiettyä laatua ja lautasliinat juuri ne oikeat tai kakussa viiva oikein päin "tai en ollenkaan mee naimisiin". Mutta se mikä on tärkeää on ne ihmiset siellä. Tottakai voitaisiin mennä naimisiin vain kaksin ja niinhän mennäänkin, ei siinä alttarilla muita ole kuin me ja pappi sillon kun sanotaan tahdon ( ja kaasot ja bm:t vieressä). Mutta en mistään hinnasta halua jättää väliin sitä perheiden ja ystävien kanssa juhlimista, sitä, että saa sen ihanista ihanimman päivän jakaa heidän kanssaan. Sitä avioliittoa itseään saadaan juhlia miehen kanssa sitten lopun elämää, mutta se yksi päivä, se halutaan jakaa kaikkien tärkeimpien kanssa.

Ja sitten sen jälkeen lähdetään ihan vaan kaksistaan häämatkalle ja nautitaan toisistamme, mielessä kaikki ne ihanat ( ja loistavan kuvaajan tallettamat) muistot siitä päivästä, jolloin meistä tuli herra ja rouva :)

Ja tiedän myös, että ystävä- ja perhepiiri odottaa näitä kemuja vähintään yhtä paljon kuin me, joten emme edes pystyisi ajattelemaan mitn "karataan kanarialle"-juttua..eikä tosiaan missään nimessä haluttaisi. Mutta tämä siis ihan vain ajatuksena, olen ihan sitä mieltä, että tämän voi järjestää juuri niin monella tavalla kuin on parejakin, kukaan ei voi toista neuvoa. Meidän kohdalla vaan tiedän, että jos sanottaisiin tahdon jossain hiekkarannalla ilman ketn omia ihmisiä paikalla, se olisi oikeasti meidän tapauksessa ihan laimee juttu!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuusi ja puoli vuotta sitten olin tilanteessa jossa häät oli tulossa, paikka varattu ja mekko kaapissa. Ja minusta tuntui, että pitäisikö perua koko häät ja siis myös naimisiinmeno. Olisi pitänyt. Ei se siitä häiden jäkeen ainakaan parantunut ja olisi oikeasti voinut viedä minulta hengen. Kyllähän se olisi ollut ikävä yllätys kaikille kertoa, että niitä häitä ei nyt sitten tulekaan, mutta samanlainen ikävä yllätys se on kertoa kaikille että nyt se on ohi ja ero vireillä. Silloin ajattelin, että menisi jo etukäteen maksetut rahatkin hukkaan, mutta menihän ne nytkin kun niitä ei käytetty loppuelämän kumppanuuden juhlistamiseen.

No ainakin tuli roppakaupalla elämänkokemusta ja sen kaiken valossa osaa todella arvostaa tätä ihanaa tunnetta kun menee naimisiin oikean sielunkumppaninsa kanssa. Miten hämmästyttävän erilaista ja niin luonnollista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

"karataan Kanarialle" siis kyllä Malediivit on jonkin verran "vähemmän laimea" kun malediivit :girl_haha: En tiiä. En oo muutenkaan kauhee juhlien ystävä. Ymmärrän kyllä tietenkin kaikkia niitä, jotka tykkäävät juhlista ja hulinasta ympärillään. Ja eiköhän meillekin ihan kunnon juhlat tule - ja varmaan ihan kivatkin sellaiset :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kultani on kiltti ja ihana ja haluaa vahvasti sitoutua minuun. Olen kuitenkin elänyt niin kauan itsekseni, että voi olla vaikeaa totuttautua aikuiseen ihmiseen samassa taloudessa. Olen siis ollut lasteni yksinhuoltaja, eli en sillä tavalla yksin ole ollut, ja olen myös ollut seurustelusuhteissa jatkuvasti.

Tämä tuleva yhdessä asuminen minua vain arveluttaa, kun tiedän olevani aika äreä ja varmaan se taipumus vaan pahenee iän mukana. Miten maltan pitää suuni kiinni ja olla loukkaamatta toista silloin, kun minusta tuntuu, että tarvitsisin omaa aikaa/hengitystilaa???

Siksi olenkin miettinyt, että miten kummassa ajauduin tällaiseen tilanteeseen ja olisiko tästä vielä jokin ulospääsy. Kai me vihille menemme, ellei mitään ihmeellistä tapahdu, mutta tosiaan pelkään, että olen sitten lopulta kovin kipakka ja ärhäkkä, vaikka toinen ei tarkoita mitään pahaa,,, sattuu vain olemaan liian usein näkökentässä tai jotain.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Helmiannikin kanssa aika samanlaisissa mietteissä olen. Miten oppia jakamaan elinpiirinsä toisen kanssa? Minulla ei ole edes omia lapsia, eikä muitakaan asuinkumppaneita ole koskaan ollut. Melkein 20 vuotta olen yksin asunut ja elänyt sen jälkeen kun kotoani lähdin, ja aina viihdyin itsellisenä. Nyt pitäisi oppia jakamaan reviiri - eikä tätä helpoksi voi sanoa.

Hyvä piirre puolisossa on kyllä se, että se tykkää samalla lailla kuin minäkin olla yksikseen. Helpottaa tätä yhteiselämää, kun molemmat saamme välillä viettää omaa erakkoaikaa eikä toinen ota nokkiinsa.

Mutta jotenkin tökkii tämä tilanne, että yhteinen kotimme on miehen lapsuuden koti. En tiedä, josko tämä joskus alkaa tuntua minunkin kodiltani, mutta toistaiseksi on vähän sellainen olo että asun toisen nurkissa enkä suinkaan asu omaa kotiani.

Minä en kyllä häiden perumista ole miettinyt, mutta kylläkin vaihtoehtoja nykyiselle asumisjärjestelylle. Jos laitettaisiin uusi, yhteinen koti... Tai jos vaikka hankkisin oman yksiön työskentelypaikkakunnalta, ja asuisin siellä viikot.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä tuleva yhdessä asuminen minua vain arveluttaa, kun tiedän olevani aika äreä ja varmaan se taipumus vaan pahenee iän mukana. Miten maltan pitää suuni kiinni ja olla loukkaamatta toista silloin, kun minusta tuntuu, että tarvitsisin omaa aikaa/hengitystilaa???

Jos naimisiin olette menossa niin luulisi, että kumppanisi jo tietäisi miten kipakka olet? Tai mitä jos kokeilisitte yhdessä asumista ennen avioliittoa?

Yksi vaihtoehto on toki se, että jaat huolesi kumppanisi kanssa, keskustelette avoimesti aiheesta ja sitten varaatte yhteiseen kotiinne sinulle mökötyshuoneen, jossa voit olla omissa oloissasi. Jotkut ihmiset myös käyvät harrastuksissa yms. tuulettumassa.

Kolmas ja hyvä vaihtoehto on se, että aina kun tuntuu siltä, että meinaat sanoa jotain tyhmää niin vedät henkeä, lasket kymmeneen ja mietit, että miksi olet sanomassa niin ja näin. Ja onko vika todella kumppanissasi vai jossain ihan muussa. Ja sitten sen jälkeen kerrot asiallisesti, että missä vika sen sijaan, että loukkaat toista äksyilemällä.

Edited by rockon

Share this post


Link to post
Share on other sites

rockon: Minusta ei ole vetämään henkeä ja laskemaan. En kerkiä vetämään edes sitä henkeä, kun olen jo aloittanut lauseen :girl_haha: . Työni on sellainen, että en oikein voi vain muuttaa jonkun luo asumaan. Työnantajayhteisö ei katsoisi sitä hyvällä. Harrastuksiakaan ei oikein pysty (kodin ulkopuolella tapahtuvaa toimintaa) haalimaan, koska työaikani ovat hurjan epäsäännölliset. Ainoa on ihan vaan ulkoilu.

Sorbus: näytät olevan samassa tilanteessa. Miehen kotitaloon minunkin sitten pitäisi muuttaa. Tosin siellä on remontit kesken, eikä hän niitä hetkessä valmiiksi saa, joten saan varmaan ainakin vuoden vielä armonaikaa... Itselläni on omakotitalo, joten en ole mitenkään kauhean innostunut muuttamaan toisen nurkkiin. Ja tässä omassa talossani saan haukkua kaikkea paskaksi ja huonoksi, kun jokin hajoaa tai on ahdasta tai säilytystilanpuute vaivaa. Mutta siellä miehen talossa en sitten voisikaan pärmättää mitä tahansa; ainakaan loukkaamatta häntä, hänen kotinsa sentään...

Minulla on kyllä takana avosuhteita ja yksi avioliitto muinaisesta elämästäni. Mutta sitten otin lapseni ja ryhdyi yksinhuoltajaksi. Asuin lasteni kanssa noin 20 vuotta. Nyt sitten olen asustanut pari vuotta ihan yksin. Ja yhtäkkiä pitäisi alkaa leikkimään uudelleen kotia. Saas nährä, kuinka ämmän käy...

Share this post


Link to post
Share on other sites

rockon: Minusta ei ole vetämään henkeä ja laskemaan. En kerkiä vetämään edes sitä henkeä, kun olen jo aloittanut lauseen :girl_haha: . Työni on sellainen, että en oikein voi vain muuttaa jonkun luo asumaan. Työnantajayhteisö ei katsoisi sitä hyvällä. Harrastuksiakaan ei oikein pysty (kodin ulkopuolella tapahtuvaa toimintaa) haalimaan, koska työaikani ovat hurjan epäsäännölliset. Ainoa on ihan vaan ulkoilu.

No sehän on ihan itsestä kiinni, että mihin on. :) Eikös avioliittoon mennä siksi, että sitoutuu toiseen ja kunnioittaa tätä ja ottaa toisen huomioon? Silloinhan se voi välillä tarkoittaa sitä, että muuttaa hieman omia huonoja tapojaan paremmiksi, koska tietää että toinen tulee siitä onnellisemmaksi. En tietenkään tarkoita sitä, että pitäisi muuttua ihan toiseksi ihmiseksi, vaan sellaista yleistä toisen huomioonottamista. Ja uskon kyllä, että jos tahtoa riittää niin keinoja löytyy.

En ihan ymmärrä, että missä työssä se kuuluu työnantajalle, että kenen kanssa työntekijä asuu. :o Ja mun mielestä on outoa sanoa "voi vain muuttaa" jos kerran on menossa naimisiin. Eikö silloin yleensä muutetakin yhteen? Ellei sitten ole esim pappi tmv ja pitää todellakin odottaa se papin aamen ennen kuin voi asua yhdessä, koska muuten se olisi syntiä tmv. En nyt tähän hätään keksi muuta ammattia. Mutta kaipa sitä yhteiselämää voi sovitella muullakin tavalla esim viikonloppuvierailuilla ja lomamatkoilla.

Mun mielestä ulkoilu on oikein hyvä harrastus. Ja vaikka työajat olisivatkin epäsäännölliset niin ei se harrastamista estä. On paljon harrastuksia joita voi tehdä ilman että on sidottu aikaan kuten kirjoittaminen, valokuvaus, kävely, lenkkeily, voi käydä kuntosalilla, joka on auki 24h, pitää blogia, kirjoitella kirjeitä, kerätä postimerkkejä... Shoppailla netissä.

Pääasia, että on sitä omaa tilaa ja tekemistä.

Ei avioliitto tarkoita sitä, että sitten pitää hyöriä toisen pepussa koko ajan kiinni. ;)

Edited by rockon

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle jäi mieleen että miten olette helmiannikki päätyneet ratkaisuun muuttaa miehen kotiin? Oletteko keskustelleet muutosta sinun taloosi? Kerro ihmeessä hänelle näistä ajatuksistasi, tai kysy ainakin että eikai hän loukkaannu jos parjaat taloa jotenkin. Ymmärtäähän sen että aikuisena on omat juttunsa, mutta ihmettelen hiukan etkö ole ehdottanut että muuttaiistte sinulle mukavamoaan ympäristöön. Ja voihan se sitten olla että kaikki kuitenkin asettuisi kohdalleen ja se toinenkin osoite alkaisi tuntua omalta.

Minunkin mielestäni pitää olla valmis jakamaan elämä toisen kanssa, sitähän se naimisiin menokin tarkoittaa. Eli jos yhdessä olo liikaa epäilyttää tai ei houkuttele yhtään, niin silloin ei kyllä kuulosta kovin järkevältä mennä naimisiin. Tai sitten täytyy vain nähdä paljon vaivaa ja tosiaan itseki suostua kompromisseihin ja muuttaa tapojaan tarpeen tullen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mutta jotenkin tökkii tämä tilanne, että yhteinen kotimme on miehen lapsuuden koti. En tiedä, josko tämä joskus alkaa tuntua minunkin kodiltani, mutta toistaiseksi on vähän sellainen olo että asun toisen nurkissa enkä suinkaan asu omaa kotiani.

Olen kevään aikana kehittänyt oikein kunnon ongelman tästä asumisesta. Tuntuu, ettei toisen valmiiseen kotiin kotiudu niin sitten millään eikä saa sananvaltaa asumisjärjestelyihin. Ja sekin vaivaa ihan aikuisten oikeesti, ettei pääse (oletettavasti koskaan) omistamaan omaa kotiaan. Tässä joku viikko sitten, lainarahoituskin valmiiksi mietittynä, tarjouduin jo ostamaan puolet talosta, jotta pääsisin tuossakin suhteessa tasavertaiseksi partneriksi, mutta mies ei ole halukas myymään.

Vähän tympäisisi tässä vaiheessa perua häitä, mutta kuitenkin... Erillään asumisessa olisi puolensa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuusi ja puoli vuotta sitten olin tilanteessa jossa häät oli tulossa, paikka varattu ja mekko kaapissa. Ja minusta tuntui, että pitäisikö perua koko häät ja siis myös naimisiinmeno. Olisi pitänyt. Ei se siitä häiden jäkeen ainakaan parantunut ja olisi oikeasti voinut viedä minulta hengen. Kyllähän se olisi ollut ikävä yllätys kaikille kertoa, että niitä häitä ei nyt sitten tulekaan, mutta samanlainen ikävä yllätys se on kertoa kaikille että nyt se on ohi ja ero vireillä. Silloin ajattelin, että menisi jo etukäteen maksetut rahatkin hukkaan, mutta menihän ne nytkin kun niitä ei käytetty loppuelämän kumppanuuden juhlistamiseen.

No ainakin tuli roppakaupalla elämänkokemusta ja sen kaiken valossa osaa todella arvostaa tätä ihanaa tunnetta kun menee naimisiin oikean sielunkumppaninsa kanssa. Miten hämmästyttävän erilaista ja niin luonnollista.

Itse en voisi mennä ikinä naimisiin, ellen olisi varma siitä - en edes, vaikka juhlista olisi jo ilmoitettu ja paikat sun muut varattu. On väärin mennä naimisiin vääristä syistä, eikä se ole reilua toistakaan kohtaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hassua ja jollain tapaa outoakin törmätä tällaiseen ketjuun juuri nyt. Sillä heräsin äsken pieniltä päikkäreiltä paniikinomaiseen tunteeseen että "Mitä jos tää ei toimikkaan, mitä jos mun sydän murtuu taas?" Näin siis unta siitä että kumppani pettäisi juuri häiden alla ja se uni tuntui niin hitsin todelliselta. *puistatus*

Niin ne pelot näköjään kumpuaa pintaan jo heti alussa..alitajuisestikkin. En ole kuiteskaan enää ensikertalainen...Edellinen liitto opetti ettei vihkiminen, hääpäivä ja se avioliitto pelasta suhdetta..päinvastoin, jos asiat eivät ole kunnossa, voi se tuntua siltä että olisi kahlinnut itsensä elinikäiseen vankilaan. Nyt huomaa että miten tärkeää tämä on, eri tavalla mulle..Mun on jotenki tiedettävä se että se on satavarmaa molempien puolelta se tahtominen...Sit mulla kans seilaa ajatukset välillä siinä isojen juhlien ja karkaamisen välillä......Isot juhlat olisi toisaalta ok, sillä mieheni ansaitsisi kokea sen päivän..toisaalta karkaaminen kuulostaa niin paljon romanttisemmalta.. Mutta sitten jää pohtimaan sitä että jää harmittamaan kun ei juhlittu kunnolla rakkaiden kanssa...isoja asioita. Koko avioliitto..mielettömän iso asia jonka merkitys usein katoaa sinne koristeiden, hääpukujen ja kermakakkujen väliin...Mutta ei sillä suurimmallakaan ja kalleimmallakaan kakulla kruunata huonoa liittoa. Pohtikaa siis tarkkaan, mitä oikeasti haluatte liitoltanne, sillä tällainen toista kertaa vihille menossa oleva akkakin täällä raapii päätänsä asian tiimoilta ihan yhtälailla ja ehkä vielä enemmän kuin normaalisti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nostelen vähän vanhaa, mutta itselleni ajankohtaista aiheitta. Meillä on siis häät ensi kesänä ja nyt on tullut melko voimakkaasti sellainen tunne, etten välttämättä halua koko häitä. Naimisiin haluan ja se ei epäillytä, mutta jotenkin se koko hääjuhla ei tunnu yhtään luontevalta ajatukselta. Ollaan paikka varattu jo ja suunniteltu sellaisia todella rentoja ja epämuodollisia, pienen budjetin juhlia, mutta kun sekin tuntuu ehkä jo liialta. En kaipaa ollenkaan sitä "päivääni prinsessana" tai mitään suvun kohtaamista, haluaisin vaan mennä miehen kanssa naimisiin vaikka ihan kaksinkin. Ollaan siis mietitty jossain vaiheessa kaksin ulkomailla vihkiytymistä, mutta päädyttiin lopulta ihan oikeisiin häihin. Sukulaiset ja kaverit niitä kovasti odottaa ja toivoo.. mutta hitto soikoon, en oikein tiedä että toivommeko me. Se rahanmenokin lähinnä ärsyttää. Toisaalta häiden suunnittelu olisi ihan kivaakin ja tuskin ottaisin siitä suurta stressiä, mutta onko se nyt kuitenkaan sitten sen arvoista... Puuuuuuuuuhh.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kannattaa miettiä asiaa huolella, sinulla on onneksi vielä melkein vuosi aikaa :) Mieti, jäisikö kaduttamaan jos jättäisit juhlat pitämättä ja toisaalta, kaduttaisiko, jos pitäisit ne? Jos koko juhla tuntuu ajatuksena epämiellyttävältä vielä myöhemminkin, niin jättäisin väliin. Uskoisin, että vieraille kyllä paistaa läpi, jos et juhlissasi viihdy. Entäpä, jos pitäisitte vain pienet juhlat? Porukalla ravintolaan syömään tai sitten ihan vain kakkukahvit? Tai sitten vihkitilaisuus lähimpien mukana ollessa ja siitä suoraan johonkin häämatkalle, pienemmälle tai isommalle?

Juhlan kuluja onnistuu kyllä vähentää hyvin monella tapaa, ja pienelläkin budjetilla onnistuu järjestää hauskat ja kauniit häät. Tarvikkeita ja vaatteita kannattaa etsiä täältä myyntipalstalta, ebaysta, huutonetistä ym. Lisäksi sinulla on vielä hyvin aikaa kytätä sopivia tarjouksia. Jos asutte Ikean lähellä, sieltä saa edullisesti monenlaisia tarvikkeita häihin. Jos suvusta tai ystävistä löytyy ompelutaitoinen, voisit saada hääpuvunkin hieman edullisemmin. Valmiina hääpukujakin löytyy käytettynä sekä ulkomailta edullisesti. Musiikkia voi soittaa spotifyn kautta. Kutsujahan sinun ei tarvitse laittaa vielä vähään aikaan, joten hyvin on aikaa vielä miettiä :) Kokeile suunnitella sellaisia juhlia, mitkä olisivat teille sopivat budjetiltaan ja tyyliltään ja katso sitten, alkaako tuntua siltä, ettet halua koko juhlia ollenkaan. Vihkitilaisuuskin voi olla hyvin kaunis ja juhlava, vaikkei sen jälkeen mitään varsinaista juhlaa olisikaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Teillä on ensi kesänä häät, joten ehdit vielä miettiä asiaa.

Jos et mitään erityistä hössötystä ja huomion keskipisteenä oloa kaipaa, niin voithan jättää kaikki sellaiset asiat pois. Papit (ja maistraatit) vihkii morsiamia myös ilman 2000e tylliunelmiapukuja, rakennekynsiä ja kolmea morsiusneitoa... No varmaan tiesitkin tuon :girl_smile:

Ei siellä hääjuhlassakaan tarvitse kolmen ruokalajin illallisia ja anopinryöstöjä olla, ihan vaan kahvitarjoilu ja musiikkia soimaan, se riittää jo, eikä ole kallista. Tai vaikka 3 tunnin runonlausuntasessio, jos se on teidän juttu. Lisäksi, jos pidät hyvin epämuodolliset juhlat, niin kukaan ei varmastikaan odota, että kaikki pikkuserkutkin täytyisi paikalle kutsua. Voit miettiä asiaa siltä kannalta, että se on ihana päivä, jolloin näet kaikki sinulle rakkaat ystävät samalla kertaa.

Tiettyhän voitte mennä kahdestaan naimisiin, jos siltä tuntuu, ja sitten jos asia alkaa myöhemmin harmittaa, niin järkätä vaikka ensimmäiseksi hääpäiväksi hääjuhlan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kas, pähkinäinen ehtikin vastata jokseenkin samat asiat kuin minä, minuuttia aiemmin. No, kertaus on opintojen äiti... :girl_hide:

Share this post


Link to post
Share on other sites

MisMis: Voin osittain samaistua ajatuksiisi, koska itsekään en välttämättä olisi halunnut isoa juhlaa, vain lähiperhe ravintolan kabinettiin syömään ja hieman taustamusiikkia taustalle, niin hyvä olisi ollut. En itsekään pidä huomion keskipisteenä olosta, joten kyllä sitä hieman jännittää, osaako päivästä vain nauttia. Jos päädytte kuitenkin pitämään perinteisen hääjuhlan, niin pitäkää ne narut ja päätökset omissa kätösissänne. Me maksetaan itse häämme ja olemme aikatauluttaneet/tehneet ohjelman itse. Muut toteuttaa sen sitten. Mä kokisin erittäin ahdistavana sen, että en tiedä, mitä on tulossa. Mitä, jos aikaistaisitte naimisiinmenoa, ettekä järjestäisi juhlia. Juhlat voi järjestää myöhemminkin. Jo se, että olisitte jo olleet naimisissa esim. vuoden tekevät hääjuhlasta rennomman ja vähemmän häämäisen. Myöhemmin juhlan järjestäminenkin voi tuntua erittäin oikealta ja mieluisalta. Tehkää rohkeasti siten kuin itse haluatte!

Share this post


Link to post
Share on other sites

MisMis: Mä olen onnistunut jo monta kertaa tässä lyhyen ajan sisällä purkamaan miehelle sydäntäni osittain samoista asioista kuin mistä sinäkin huolehdit, suomeksi sanottuna siis siitä että naimisiin meno ja sitoutuminen on enemmän kuin tervetullutta mutta kun ne juhlat. Ne juhlat. Meikäläisellä itsellään kun sattuu kuitenkin olemaan ainakin jonkin asteinen sosiaalisten tilanteiden pelko, ahdistun ihan äärettömän helposti siitä jos ympärilläni pyörii paljon ihmisiä ja olen aina, koko pienen ikäni viihtynyt muutenkin kaikissa juhlissa enemmän seinäruusuna kuin kaiken huomion keskipisteenä. Häiden vieraslistaa on väännelty ja käännelty niin paljon kuin mahdollista, tällä hetkellä kutsuttavien lukumäärä on kai 56 ihmistä ja silti sekin tuntuu vielä ihan liian paljolta. Olen nyt yrittänyt pikku hiljaa kuitenkin ruveta tsemppaamaan itseäni ajattelemaan niin että ne muut ihmiset eivät tule silloin hääpäivänä olemaan siellä sen koko homman pääpointti, vaan pääpointtina siellä on se että mä saan puolisokseni miehen jota mä rakastan ja joka rakastaa mua ja ihan vaan tältä pohjalta kannattaa teidänkin lähteä asiaanne yhdessä pohtimaan. Ne on teidän häät, te itse päätätte mikä on teille paras tapa juhlistaa teitä ja teidän rakkautta. Jos se paras tapa on teidän mielestä se että karkaatte kahdestaan ulkomaille niin sitten te teette niin. Jos tuntuu siltä että tahdotte sittenkin mielummin vihkimisen kotimaassa juhlineen kaikkineen niin sitten te teette niin.

Älkää tehkö päätöksiä kenenkään muun kuin oman itsenne mukaan. Häät ovat kuitenkin niin ainutlaatuinen kokemus ihmisen elämässä että järjestelyissä kannattaa seurata ennemmin omia (ja kumppanin) mielipiteitä kuin miettiä kaikkea sen mukaan että mitenhän se sulhasen Hilkka-mummo mahtaisi nyt haluta teidän toimivan. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now