Linde77

Annin juhlapalvelu Espoossa, kokemuksia?

76 posts in this topic

Minunkin pitää vielä selventää. Valitsin Annin Juhlapalvelun pitkälti tämän palstan suositusten perusteella, joten halusin kirjoittaa myös meidän kokemuksen näin jälkikäteen tänne. Toivottavasti tästä on jotain apua muille. Pitopalvelun valinta on minusta tärkeä juhlan onnistumisen kannalta ja suuri kulu itse hääbudjetissa.

Ruoka oli kokonaisuudessan ihan hyvää ja juhlamme onnistui hyvin (ja ilmeisesti harva vieras huomasi illan "ongelmat") muutta minusta liian moni asia meni pitopalvelulla illan aikana pieleen ja monet asioista joista oltiin sovittu eivät toteutuneet. En kuitekaan missään vaiheessa "vaatinut" pitopalvelulta mitään, halusin vaan kertoa omistajalle mitä kävi koska olimme suunnitelleet juhlaa heidän kanssaan etukäteen. Osa asioista liittyi juhlapaikkaan jonka piti olla heille entuudestaan tuttu ja ajattelin että heitä kiinostaisi tietää tapahtumista jotta näin ei kävisi uudestaan muille. Olin ihan ihmeissäni omistajan asenteesta jota ei voinut edes verrata suunnittelupalvereihin kun niissä oltiin niin mukavia ja auttavaisia. Minäki yritin lähinnä rauhoitella miestä joka raivosi minulle puhelimessa että "miten kehtaan syyttää heitä". Ilmeisesti kritiikin, vaikkakin minusta täysin asiallisen, vastaanottaminen ei kiinnosta heitä. Luulisi että toimintaa voisi vaikka palautteen avulla kehittää...

Mutta laittakaa ihmeessä juhlienne jälkeen palautetta tänne palstalle, se varmasti auttaa muita valitsemaan heille sopivan pitopalvelun. On totta, ettei kaikkia voi miellyttää. Olen kuitenkin sitä mieltä että missään vaiheessa ei tarvitse olla epäkohtelias ja ilkeä (ei myöskään kun tilaisuus on jo ohi). Olen järjestämässä toisia suuria juhlia mutta sinne valitsen kyllä toisen pitopalvelun.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ainakin tähän mennessä Anneista pelkkää hyvää sanottavaa ja nimenomaan ilmeisesti tästä täällä haukutusta miehestä. Harmi jos hänessä on tuollaisia puolia, mutta ainakaan me emme niitä ole vielä nähneet.

Meille tämä mies piti Salmi-Salissa lyhyellä varotusajalla 1,5 tunnin esittelykierroksen, kun epäilimme salin loistokkuutta ja toimivuutta. Tämän lisäksi hän tarjosi vielä meille sieltä heidän alakerran kahvilastaan iltapalaa :) Parempaa palvelua en olisi voinut toivoa.

Pakko vielä mainita, että Salmi-Sali oli meille aivan loistava valinta.

Edited by Morsian K

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ovat tulossa meidän häihimme,ja ainakin toistaiseksi pelkkää positiivista sanottavaa. Tosin olen asioinut vain naisen kanssa.

Häät ohi, edelleen pelkkää posittivista sanottavaa Anneista! Loistavaa ruokaa, tarjoilijat ihania ja ammattitaitoisia! Nyt olen asioinut myös miehen kanssa, eikä hänestäkään ole mitään negatiivista sanottavaa. Myös vieraat ylistivät ruokaa ^_^

Share this post


Link to post
Share on other sites

Missä vaiheessa olette pitäneet ensimmäisen tapaamisen Annien kanssa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Missä vaiheessa olette pitäneet ensimmäisen tapaamisen Annien kanssa?

Pitääkö palaverissa jo tietää mikä on lopullinen menu ?

Meidän häät ovat joulukuussa 2010.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me vietimme häitä vajaat kolme viikkoa sitten Annin juhlapalvelun muonituksella. Ruoka oli TODELLA hyvää, myös hääkakkua (mustikka-jogurtti-valkosuklaa) kehuttiin kovasti. Mutta mutta... tarjoilijat eivät olleet ihan ammattimaisimmasta päästä valitettavasti. :(

-Tarjoilijoiden määräksi oli sovittu 3 kpl (vieraita n. 65 kpl), hääpäivänä paikalle ilmestyi kuitenkin vain kaksi tarjoilijaa, mikä oli kyllä loppujen lopuksi ihan OK mutta aiheutti aluksi päänvaivaa.

-Tarjoilijat olivat virolaisia ja puhuivat keskenään viroa myös silloin, kun ohjeistin heitä suomeksi, mikä oli mielestäni asiatonta.

-He olivat hyvin kohteliaita ja hiljaisia, jopa tietyllä tavalla "näkymättömiä", mistä seurasi, että...

-he eivät tiedottaneet yhtään mistään vapaaehtoisesti kenellekään, mm. kasvissyöjät jäivät hämmentyneenä odottelemaan ruokiaan, jotka olisi pitänyt tajuta käydä pyytämässä keittiöstä, jouduin lähettämään kaason kyselemään ruokien perään.

-Täältä luettujen kommenttien perusteella odotin jonkinlaista ruokien esittelyä tarjoilijoiden toimesta, mitään tällaista ei saatu vaan tarjoilijat katosivat keittiöön.

-Kun me eli hääpari tuli sisään, onnittelumaljat oli jo viety pois ja jäimme seisoskelemaan hämmentyneinä ovensuuhun (tarjoilija toi kyllä maljat siinä vähän aikaa odoteltuamme).

-Ylipäänsä tarjoilijat eivät tehneet juuri mitään omatoimisesti, esim. booliin ei laitettu jäitä (29 asteen hellepäivänä!), ruttuun menneitä pöytäliinoja ei suoristettu, tuulenvireen kaatamia menuja ei nostettu pystyyn ym. - erikseen pyydettäessä kyllä tekivät kaiken OK.

-Lähtiessään pitopalvelu vei ruoat mukanaan, vaikka oli sovittu, että ne laitetaan iltapalaksi esille.

-Keittiöön toimitettiin kaksi sinkkisaavia, joissa teksti "COLD DRINKS" sekä viisi pakettia jääpalapusseja, mutta ilmeisesti asia olisi pitänyt vääntää rautalangasta; juomatölkit oli laitettu lämpenemään pöytään ja saaveja käytettiin tyhjien tölkkien roskiksina.

-Tarjoilija pudotti tilatun vegaanikakun lattialle ja sitten VALEHTELI kakkua tiedustelleelle vieraalle, että mitään kakkua ei ollutkaan - tunnusti vasta, kun lähetin kaason kovistelemaan.

-Kylmät kalat olivat kuulemma kyseenalaisen huoneenlämpöisiä (en itse maistanut kaloja joten en osaa varmuudelta sanoa tämän paikkansapitävyydestä).

-Ruoat oli aseteltu siten, että lämpimät ruoat olivat ennen kylmiä siten kun buffet-pöytää loogisesti lähestyi (kylmät ruoat nurkassa).

Ymmärrän kyllä, että pitopalveluhommissa riittää kiirettä, mutta mieluummin olisin maksanut siitä kolmannesta tarjoilijasta kuin tällaisesta hullunmyllystä, joka harmittaa vieläkin. Tarjoilijat olivat kyllä kohteliaita, ystävällisiä ja moitteettomasti pukeutuneita. Kuten sanoin, ruoka oli erinomaista. Saimme pitopalvelulaskusta pyytämättä pienen alennuksen, eli taisivat itsekin tajuta, että nyt ei mennyt ihan putkeen. Mielipahaa alennus ei tietenkään korvaa.

En voi siis suositella Annin juhlapalvelua muuten kuin tuotteiden osalta.

Edited by Isolde

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pyysin täältä tarjouksen tietyntyyppisestä menusta, kahdella vaihtoehtoisella pääruuan raaka-aineella. Sain varmaan parikymmentä vakiomenuuta, joista mikään ei vastannut suoraan toiveitani. Olisin joutunut itse yhdistelemään näistä aika lailla cross kitchen -menuista, jotta olisin saanut haluamani, joten hylkäsin tarjouksen suurelta osin jo tällä perusteella.

Otin sen pitopalvelun, josta sain suoraan valmiin toiveideni mukaisen menuun, vaikka se nyt olikin ehkä euron, pari kalliimpi. Maksan mieluummin hiukan lisää asiakaspalvelusta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Missä vaiheessa olette pitäneet ensimmäisen tapaamisen Annien kanssa?

Pitääkö palaverissa jo tietää mikä on lopullinen menu ?

Meidän häät ovat joulukuussa 2010.

Kaasona olen ollut kaksi kertaa mukana kun catering palvelut on hoitanut Annin Juhlapalvelu.

Molemmilla kerroilla olemme tehneet viimeisen muokkauksen tuossa palaverissa,itseasiassa vähän senkin jälkeen vielä lopullista menua muokattu.

Omiin häihin muokaan myös oman menun Annin Juhlapalvelun lähettämistä menuista ja jutellaan siitä lisää sitten ensimmäisessä palverissa.

Hääkakku valinta onkin sitten vaikeaa,koska hyviä vaihtoehtoja on kyllä liikaakin.

Olen maistellut useita Annien kakkuja ja päätös pitää tehdä : mustikka - jogurtti - valkosuklaa , vadelma - valkosuklaa , appelsiinisuklaatryffeli tai lime - valkosuklaa , myös kolmen suklaan fantasiakakku kiinnostaa.

Oletko maistellut Annien kakkuja nimenomaan häissä? Heillä on kai ollut joitain kakkumaistias/hää-iltoja, mutta itse en ole niihin päässyt.

Olen harkinnut Annin juhlapalvelua ihan siitä syystä, että kyseessä on kuitenkin iso ja erittäin käytetty pitopalvelu. Omakohtaisia kokemuksia ei ole. Kommentit ainakin täällä ovat ihan postiivisia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille myös tulossa Annin Juhlapalvelu toukokuun häihin 2011 jotka järjestetään G18 salissa,kokemuksia Annien hääkakuista kaivataan.

Ollaan ajateltu limevalkosuklaakakkua. :girl_blum: vain onko joku muu ylitse muiden ?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille myös tulossa Annin Juhlapalvelu toukokuun häihin 2011 jotka järjestetään G18 salissa,kokemuksia Annien hääkakuista kaivataan.

Ollaan ajateltu limevalkosuklaakakkua. :girl_blum: vain onko joku muu ylitse muiden ?

Meillä oli mango-suklaa-kakku, joka oli ainakin ihana. Tuttujen juhlissa olen maistanut myös mustikka-valkosuklaa-kakkua sekä appelsiinitryffeliä, mutta niistä en tykännyt kummastakaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pyysin Annin pitopalvelusta tarjousta sähköpostitse joulukuussa enkä ole sitä vieläkään saanut joten aika amatöörimaista toimintaa. Tarjouskyselyssä kävi ilmi että juhlat ovat maaliskuun alussa. Noh, heidän tappio, olemme saaneet monta muuta hyvää tarjousta muista pitopalveluista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä meni Annien kanssa muutoin hyvin tarjousten kanssa, mutta tämä pitopalvelu oli ainoa, joka ei hyväksynyt isäni tekemää sienisalaattia omien ruokiensa kanssa tarjoiltavaksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En saanut Annin Juhlapalvelusta asiallista tarjousta. Lähettivät vain esimerkkimenuita, jotka eivät kaukaisestikaan vastanneet tarjouspyyntöä. On helppo tarjota halpaa hintaa, kun "unohtaa" kattauksen tai pari tarjouksesta. Pyysin kohteliaasti uutta tarjousta, jossa olisi edes kattausten määrä oikein, mutta Annin myyjä tarjosi vain aikaa (maksulliseen) neuvotteluun. En ole kyllä koskaan maksanut tarjouksen saamisesta. Lähetin siis uuden tarjouspyynnön, johon ei nyt neljään viikkoon ole kuulunut vastausta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli viime kesän häissä Annin juhlapalveluista tarjoilut. Kakku oli se kolmen suklaan kakku, ja aivan törkeen hyvää. Kehuja tuli varmaan jokaiselta vieraalta. Ja ruokakin sai kehuja, itse en niin ihmeellisenä pitänyt. Menu koottiin itse niistä heidän lähettämistään monista menuista. Otettiin siihen vielä enempi kuin kuulemma yleensä menuun kuuluu, kun sulholle oli esim lihapullat kaiken muun lisäksi ehdoton :)

Ei ole oikeastaan mitään valittamista, olivat todella mukavia ja kaikki toimi..

Ainoo vaan, mikä mua huvittaa todella paljon: Nyt reilu puol vuotta myöhemmin valokuvia katellessa huomasin, että meillä oli väärän väriset kahviservetit :girl_haha: Ihmetyttää vähän siks, koska kuitenkin oltiin sovittu servettien värit, ja ruokaservetit (vai mitä lie) olivat oikean väriset.. :blink: Joku pahempi bridezilla ois voinu vetää melonin nenäänsä (kun olis varmaan huomannu paikan päällä :grin: ) Värinä oli oranssi -sellanen kirkas-, ja kahviservetit oli vaaleenpunaset, et ei kuitenkaan mikään shokkiero...

Edited by niinae

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ei ole kyllä mitään valittamista Annin Pitopalvelusta, joka hoiti meidän häiden cateringin Salmi Salissa muutama viikko sitten. Toisaalta me oltiin kyllä aika helppoja eli meillä ei ollut mitään tarkkoja ajatuksia ja vaatimuksia valmiina siitä mitä ja miten homman pitäisi toimia tai mitä haluttiin. Pyydettiin tarjous ihan vaan 70 hengelle ja saatiin heiltä esimerkkimenuja ja listaus siitä mitä muuten mikäkin maksaa. Itseänikin tällaisena pilkunviilaajana häiritsivät ne kirjoitusvirheet tarjouksessa, mutta annon armon käydä oikeudesta ja yritin vain ignoorata ne.

Ennen juhlia pidettiin pari "neuvoa-antavaa" palaveria pidettiin etukäteen, joista toinen oikeastaan turha. Tarjoilijat olivat todella mukavia ja ammattimaisia ja homma toimi hääpäivänä enemmän kuin hyvin ja pöydät oli kauniisti katettu. Käytettiin heiltä tuikkukippoja, isoja kynttilänjalkoja ja isoja lyhtyjä. Juhlien jälkeen tarjolija pakkasi kaikki meidän omat kamat nätisti, jotka sitten vain itse haettiin maanantaina.

Itse muokkailtiin menuja heidän ehdotelmiensa pohjalta ja menun hinnaksi muodostui lopulta itse asiassa vähemmän kuin edes ajateltiin. Vieraat kehuivat todella paljon kaikkea ruokaa ja meiltä napattiin pöytämenuja mukaankin, jotta vieraat muistaisivat mitä söivät ja voisivat tehdä samanmoista kotona :D Itse olin punajuuricarpaccioon hieman pettynyt, koska se oli aika basic punajuurta (parmesan onneksi pelastaa mitä vaan!), mutta muuten en vaihtaisi listalta mitään ja milloin tahansa hyvillä mielin söisin samaa uudestaan.

Tässä vielä meidän menu:

savuporo-tuorejuustorullia talon saaristolaisleivällä

punajuuricarpaccio, yrttimajoneesia ja parmesanlastuja

paahdettua kalkkunanrintaa, marinoituja kasviksia ja basilika-jogurttikastiketta

aurinkokuivattuja tomaatteja, fetaa, oliiveja, punasipulia

tomaatti-mozzarella-basilikasalaattia

melonisalaattia

~

marinoitu häränulkofilee tummassa chilikastikkeessa

lämmin kasvis-tortelliinisalaatti

paahdetut yrttiperunat

~

talon leipävalikoima, pestolevite, voi

~

mango-suklaakakkua ja mangomelbakastiketta

kahvi, tee

~

iltapalalla feta-kasvis- ja kinkku-kasvis-piirakkaa ja pääruualta jääneitä kylmiä ruokia

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitä tuo Annin juhlapalvelu tulee maksamaan per nuppi?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minkä makuisia ovat Annien piiraat?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse olen tilannut Annin juhlasta vain kuvakakun. Hintaan nähden odotin hyvää palvelua. Sähköposteihin vastattiin kuitenkin huonosti. Kuvakakku tuli samaisen firman toimittamana perille, mutta pinta oli kauttaaltaan pienillä halkeamilla. Kun reklamoin, minulle vastattiin, että kuljetukseen lähtiessä kakku oli kunnossa, ja mitään kompensaatiota ei tarjottu. En asioi siellä enää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko kokemuksia heidän voileipäkakuistaan? (etenkin lohi- ja kylmäsavuporo).

Hinta-Laatusuhde? Vastaako kokoa mikä on ilmoitettu?

Onko heillä toimitus erikseen maksullinen?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pyysin tarjouksen Annin juhlapalvelulta. Tarjous oli vaikeasti luettava ja täynnä kirjoitusvirheitä, mikä ei anna kovin ammattimaista vaikutelmaa. Puhelimitse kun kyselin tarkentavia kysymyksiä, sain vähän nuivaa palvelua - tuli vähän sellainen olo, että anteeksi kun soitin...

 

Olen ollut vieraana yksissä häissä, jossa tarjoilun hoiti Annin juhlapalvelu. Pääruoka, hääkakku ja vielä iltapalatkin loppuivat pahasti kesken! Morsian teki reklamaation, johon ei vastattu MITÄÄN. Hääpari sitten maksoi oma-aloitteisesti laskun hieman vajaana, ja ilmoitti syyksi ruoan loppumisen. Tähänkään ei koskaan tullut Annin juhlapalvelulta mitään vastausta tai kommenttia...

 

Näiden (ja muiden naikkarien) kokemusten perusteella en uskalla häihimme valita Annin juhlapalvelua. Ei vaan jäänyt sellainen olo, että homma olisi kovin hyvin hallussa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on varattu ensi vuoden elokuulle Anneilta Vivaldi-sali (Aitio-salin kanssa rakennuksessa mutta katutasossa). Sain tarjouspyyntöön heti vastauksen ja sovittua näytön tilasta. Palvelu oli asiallista ja sain kysymyksiin vastaukset sekä tiedot miten edetään valmistelujen suhteen ensi vuonna. Pyysin jo n. puoli vuotta sitten tarjousta Salmi-salista ja palvelu oli myös tuolloin asiallista ja nopeaa, samoin tilan näyttö järjestyi heti. Ei siis mitään moitittavaa tähän asti :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei! Meillä piti olla nyt Tammikuussa 2015 häät Salmi-salissa, mutta saimme juuri kuulla että Annin juhlapalvelut vetäytyy tilasta. Tilalle tarjottiin aitio-salia. En ole täysin tyytyväinen aitio-saliin, sillä mielestäni Salmi-sali oli kivempi korkean katon takia. Muilla sama tilanne? mitä teille kerrottiin ja mitä saatte? Oletteko ok? Ja kertokaahan kivoja kokemuksia aitio-salista pliis! :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Häät pidetty ja kaikki meni hyvin :) Voin suositella sekä Annin juhlapalvelua, että Aitio Salia :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei!

 

Meillä on tämän vuoden kesällä hääjuhla Aitio-salissa ja pitopalveluna siis Annin juhlapalvelu (tuli periaatteessa tilan mukana). Aika ristiriitaisia kommentteja on tuosta pitopalvelusta täällä, mutta toivotaan parasta! En ennen valintaa tajunnut googlettaa kokemuksia (vähän hölmöä kyllä), ja ollaan jo maksettu tilasta koko varausmaksu, joten näillä mennään. Menuvaihtoehtoja oli runsaasti, mutta löysimme kyllä sieltä meitä miellyttävän vaihtoehdon, menut vaikuttivat kyllä hyviltä. Kun soitin ja kyselin muutamia kysymyksiä, oli vastapuoli aika kiireisen oloinen, toivottavasti pian oleva suunnittelupalaverimme menee paremmin.

 

Voin sitten kirjoitella tänne kokemuksia, kun ollaan palaveerattu, jos täällä on vielä kiinnostuneita :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuoreita kokemuksia Anneista tai Aitio-salista? On meillä harkinnassa, että ottais heihin yhteyttä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now