Jump to content
Naimisiin.info

appivanhemmilta käsittämätön häälahja!


Guest Uniqzer

Recommended Posts

Mielestäni 50e voi olla paljon rahaa tai vähän rahaa, aivan riippuen siitä kuka sen antaa. Me esimerkiksi tiedämme jo etukäteen saavamme miehen vanhemmilta yli 1000e maksavan videokameran lahjaksi. Mieheni vanhemmilla on ihan kivasti rahaa ja mieheni on heidän ainoa lapsensa. He ovat myös osallistuneet pienten häidemme kustannuksiin n.600:lla eurolla. Äitini taas on kertonut antavansa n.150-200e rahaa häälahjaksi. Ja häneltä menee jonkin aikaa sen rahan säästämiseen. Isäni ja hänen vaimonsa taas ovat ainaisessa rahapulassa ja rahaa ei kertakaikkiaan ole monen sadan euron lahjoihin! Olisin siis hyvin otettu jos heiltä tulisi tuo 50e enkä pitäisi sitä ollenkaan liian pienenä summana.

Eli riippuu siis täysin lahjan antajasta ja hänen varallisuudestaan. Kuitenkin tossa Uniqzerin tilanteessa olisin loukkaantunut, jos tiedosssa on ettei rahasta ole kiinni ja miehen veli saa metsää häälahjaksi :-/. Eli tuossa tapauksessa summa tosiaan tuntuu pieneltä.

Tietenkään raha ja lahjat eivät ole se tärkein asia, mutta kyllä kai jokainen hääpari siitäkin loukkaantuisi jos joku ei toisi mitään lahjaa! Ihan vain esimerkkitilanteena siis. Täällä ensin paasataan, ettei lahjoilla ole MITÄÄN merkitystä, mutta olisitteko ihan OIKEASTI iloisia, jos joku tulisi häihinne syömään ja juomaan eikä toisi yhtikäs mitään :o?

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 423
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

 toivottavasti Uniqzer saa puolisoineen hyviä ja KALLIITA joululahjoja! (Rahassahan te ilmeisesti kaiken mittaatte?)

Jaha, tuo ei kyllä pidä paikkaansa, enkä oikein jaksa uskoa, että olisit niin hemmetin hurskas, ettei sinua tällainen / joku vastaavanlainen tapaus omalle kohdalle sattuessa tippaakaan korpeaisi, mutta ihan miten vaan asian haluat ymmärtää ja esittää.  Toivottavasti ainakin sait itsellesi hyvän joulumielen heittäessäsi tuon arvioisi minusta ja miehestäni - ai joo, ilmoititkin näppärästi häippäiseväsi pois keskustelusta nakattuasti tuon kommentin, johon sinulla varmaan on meidät kummatkin erittäin hyvin henkilöinä tuntien oikein hyvät perusteet...  :P

Link to comment
Share on other sites

Tässä asiassa olen kyllä tiukasti Mafan kanssa samalla linjalla.

Ja mitä siihen korpeamiseen tulee. Minua henk.koht. ei todellakaan korpeaisi vaikka saisimme appiukolta 20e lahjaksi. Meille edelleen tärkein on se läsnäolo, se että edes sulhon isä pääsee tärkeänä päivänämme paikalle :)

Mutta edelleen..mikä olen muita tuomitsemaan. Joku on enemmän materian perään kuin toinen :)

Rauhaisaa Joulua koko Naikkareiden poppoolle :)

Link to comment
Share on other sites

Ei mun tarvii mielipiteineni mihinkään mennä tai jättää keskustelua sikseen. Ajattelin vain, että tästä aiheesta voidaan tapella kauankin (ja minulta ei sanottava lopu) mutta johonkin se raja on vedettävä.

Kun heität ilmoille kommentin jossa arvostelet appivanhemmilta saamanne lahjan suuruutta voisit myös olettaa, että ihmiset ottavat siihen kantaa. Kun joku ihminen (esim. minä) vastaamme kommentiisi niinkuin itse ajattelee, on sinun silloin turha ajatella, että kaikki olisivat kanssasi yhtä mieltä asiasta!

Jos et kestä kommenteja tai muuta "kritiikkiä" on minusta silloin turha kirjoitella tänne. Ja KYLLÄ olen niin hurskas ihminen, että vaikken saisi keneltäkään vieraalta MINKÄÄNLAISTA lahjaa olisin iloinen ja onnellinen, että ovat edes osallistuneet suureen päiväämme!

Tälläkään palstalla ei tarvitse olla samaa mieltä kuin enemmistö on. Ja minä, joka uskallan tuoda mielipiteeni toisten luettavaksi olenkin se "pahis".

Link to comment
Share on other sites

Mielipiteensä saa ja pitääkin tuoda julki, tämähän on keskustelupalsta. Kuitenkin jonkinmoiset hyvän maun rajat voi ottaa huomioon mennessään solvauksissaan henkilökohtaisuuksiin - ja tämä koskee niin sinua, hyvä Mafa,  kuin kaikkia muitakin. Että se siitä kritiikinkestosta.  Kysymyshän kuului, miten suhtautuisit tuollaiseen 50 euron häälahjaan, ei se, olenko minä mielestänne materialistinen henkilö. jolle mikään muu kuin raha ei merkitse mitään.

Link to comment
Share on other sites

Mä olen myös sitä mieltä, että 50 e on todella vähän, kun kyse on oman lapsen häistä.

Siinä tapauksessa on, että rahaa ei ole. Ja jos rahaa ei olisi, minusta tuntuisi todella nololta "vaatia" yhtään enempää rahaa.

Itseäni jo nolotti ottaa vastaan niitä kaikkia lahjoja, kun en sitten loppujen lopuksi kuitenkaan tullut laittaneeksi kutsuun, että "ei lahjoja" joka oli jossain vaiheessa mun mielessä. Harmittaa kun en tehnyt sitä.

Itse en osaa loukkaantua tällaisista asioista, eli 50 e on ihan passeli summa.

Link to comment
Share on other sites

olisivat sitten ostaneet vaikka kukkapuskan ja jonkun kammottavan lasivaasin tai jonkun muun tilpehöörin, josta ei ainakaan heti päällepäin arvaa, kuinka vähän se on maksanut...  :-/
Ihan totta, riippuu tietysti hyvin paljon siitä, millainen ihminen itse on, ja miten varakkaita omat vanhemmat/appivanhemmat on. Minun appivanhemmilla ei ainakaan rahasta ole pulaa, ja siksi ymmärrän miksi 50e tuntuu luokkaavalta. Toisaalta, toiselle 50e voi olla saman verran kuin toiselle 5000e, eli täytyy suhteuttaa antajaan. Itse en ole (ainakaan myönnä olevani) materialisti, mutta silti mielestäni omien vanhempien tulisi muistaa omien lapsien häät ja toivottaa uudet miniät/vävyt tervetulleiksi, tietysti omalla tavallaan.

Jos itselläni ei olisi varaa, tekisin varmasti jotain tai sitten ostaisin jotain todella osuvaa, joka  olisi suht. edullista mutta muistuisi lahjansaajien mieleen hyvällä vielä kymmenenkien vuosien päästä.

Link to comment
Share on other sites

Mä ymmärrän sua Uniqzer. Kyllähän toi aikalaiselta mielenilmaukselta vaikuttaa. Ikävää ettei aikuiset ihmiset osaa antaa lapsiensa elää omaa elämäänsä ja tukea siinä vaan niiden pitäisi saada valita miniänsäkin (ja en tiiä sun tapauksessa mutta mun anopille ei kyllä kukaan maan multaa tallaava ihminen kelpaisi)!  >:( :-/ Että asiasta olet kypsynyt... Mun omat vanhemmat on tosi pienituloisia ja niiltä 50 egee on ISO raha. Sulhon porukat on (euro)miljonäärejä joten niiltä se olisi myöskin ilkeä vitsi.

Kaikesta huolimatta iloista joulua!  :-X

Link to comment
Share on other sites

Mä haluaisin myöskin vielä kommentoida, vaikkakin jo yhden kerran kommentoin. Esim. mun vanhemmille 50 euroa olisi todella iso raha, mutta sulhon ei, silti olisin tyytyväinen tuohon summaan. Mun mielestä sillä rahalla pystyy hankkimaan jotain kivaa kotiin.(mä ainakin tietäisin mihin käyttäisin). Sen kyllä myönnän, että kaikille lapsille pitäisi antaa tasavertainen lahja, tämän takia ymmärrän tuohtumuksen syyn, pala metsää on taatusti arvokkaampi kuin 50 euroa ;)

Link to comment
Share on other sites

Mun [ja vain mun] mielestä tässä pitää 'erottaa' kaksi asiaa.

Ensinnäkin: Kyllä minusta 50 euroa (300 mk) on ihan ok häälahjaraha (ehkä vanhemmilta saaduksi niukahko, mutta tässäkin ratkaissee varallisuusaste).

Toiseksi: Mielipide kyllä hieman 'tarkentuu', jos toinen veljeksistä on vastaavassa tilanteessa saanut maapläntin. => Alan pitää 50 euroa lähinnä kysymyksiä herättävänä (= "Pottuilaanko meille, kun kerta broidi sai sen maakaistaleen ja me yhden puun hinnan verran?!")

Kyllä se myös minun mielestäni menee juuri näin - 30e on ihan hyvä häälahja, mutta kun toinen veli saa jotain huomattavasti arvokkaampaa, niin ei ihme, jos toinen pahoittaa mielensä (ja minun mielestäni täysin oikeutetusti).

Meidän tapauksessa saimme minun vanhemmiltani lahjaksi 1000 euron shekin, mutta porukka loisti siunauksessa ja hääjuhlassa poissaolollaan. Tuli itselle tunne, että runsaskätiselää shekillä "ostivat" itselleen puhtaan omantunnon, kun meille heidän läsnäolonsa olisi ollut tärkeämpi kuin lahja.Se meni tosin jo aika paljon sivuraiteille, mutta kellokin on jo 5 ja jotain, joten tämä minulle suotakoon...

Link to comment
Share on other sites

No, mä olisin ainakin superloukkaantunut, jos appivanhemmilta tulisi moinen rahasumma lahjaksi. Siis oikeesti. 50 euroa on todellakin naapurin tytön ylioppilaslahja... Eipä sillä, sain kyllä omalta isältänikin aikoinani 300 mk ylippilaslahjaksi.  :-/  Mutta häälahjaksi kyllä odotan enemmän ja uskon että myöskin saamme, vaikka isäni onkin aika p.a.

No, täytyy vielä vähän tarkentaa omia kommenttejaan. 50 euroa on todellakin monelle paljon rahaa, eikä semmoista summaa voida antaa antaa "naapurin tytölle". Tämä tosiaan riippuu ihmisen varallisuudesta. Mutta jos tosiaan Uniqzerin miehen veli on saanut metsää, niin 50 euroa. Siis OIKEESTI. Mä olisin ainakin superloukkaantunut.

Omat appivanhemmatkaan eivät ole mitenkään rikkaita. Velkaa on ja tulot eivät mitenkään ihmeelliset. Mutta jos 50 egee tulisi, niin... No se ei yksinkertaisesti ole mahdollista, joululahjoihinkin jo kuluttivat enemmän (per nenä).

Ja kuten jo viimeksi mainitsin, on isäni (ja hänen avovaimonsa) aika p.a., joten heiltä en kummosia odota. Mutta valmistujaislahjaksi keväällä sain 100 euroa, joten kai nyt ainakin se saadaan. Heidän kohdallaan olen kyllä aivan tyytyväinen, että yleensä edes ilmestyvät paikalle.

Ja lahjathan eivät ole tärkeintä, mutta itse en kyllä kehtaisi mennä kenenkään häihin ilman lahjaa.

Link to comment
Share on other sites

Hmm mä oon tätä kysymystä miettinyt useemman kerran...... Olen miettinyt miten vastaisin että kaikki ymmärtäis mitä tarkoitan, ja ei tulis tollaisia henkilökohtaisia hyökkäyksiä kun tuolla ylempänä. Nimittäin sellaisena mä pidän Mafan "rohkeata" vastausta. Mä yritän vastata kysymykseen, enkä sen esittäjään. Eli: 50 euroa lahjaks on mun mielestä ihan ookoo summa, jopa aika iso jos on monta antajaa kuitenkin. Ja mä sanoin kaikille jotka jotain lahjoista kysyi että tuovat ihan mitä itse haluaa antaa ja jos ei mitään halua antaa niin pitää ainakin huolta että tulee paikalle. No mutta tossa Uniqzerin tapauksessa tais kuitenkin olla kyse siitä eriarvoisuudesta miten veljeksiä kohdellaan. Eli kyllä oisin loukkaantunut jos mun vanhemmat ois mun veljeä muistanut huomattavasti enemmän kun mua, ihan sama vaikka ois ollut kysessä mikä tapa muistaa tahansa eli jos veli ois saanut kahviastiaston ja minä kahvikupin alusen olisin varmasti loukkaantunut...  Tai veli ois valeltu onnen sanoin ja mulle vaan töksäytetty että jep onnee.. Ja syy miksi koen asian niin on se että vaikka maailma muuten kohtelis epäoikeudenmukaisesti niin jotenkin sitä ajattelee että vanhempien silmissä on kuitenkin hyvä ellei jopa  ::) yhtä hyvä kun kaikki muutkin  ;)

Kaikkihan me ollaan erilaisia ja ei se tarkoita että toisilla ois oikeus hyökätä meidän erilaisuuden kimppuun ihan millä sanoilla vaan......

Joten sekavan sepustuksen jälkeen toivota KAIKILLE loistavaa lahjarikasta onnellista lahjatonta ihan mitä vaan kukin toivoo UUTTA VUOTTA 2003

Link to comment
Share on other sites

Täällä ensin paasataan, ettei lahjoilla ole MITÄÄN merkitystä, mutta olisitteko ihan OIKEASTI iloisia, jos joku tulisi häihinne syömään ja juomaan eikä toisi yhtikäs mitään :o?

Tähän on nyt ihan pakko kommentoida... Ihan oikeasti olisin vallan iloinen jos häihin tulisi ystävämme tuttavamme tai sukulaisemme ihan vaan juhlimaan häitämme ja syömään ja juomaan ihan ilman lahjaa. Ei niitä häitä lahjojen takia järjestetä. Aiomme laittaa kutsuunkin jotenkin siihen tyyliin että "halutessaan voi lahjan ostaa". Tiedän että esim. eräällä ystäväpariskunnallamme on ensi kesänä useat häät, eikä heillä ole liiemmin ylimääräistä rahaa, joten minusta olisi aika kurjaa jos he jättäisivät tulematta siksi ettei heillä olisi varaa ostaa lahjaa :-/

No kai tuohon alkuperäiseenkin aiheeseen on sitten kommentoitava. Itse en odota mitään lahjaa kummankaan vanhemmilta, koska he ovat ilmoittaneet että haluavat osallistua kustannuksiin... (ihan itse saavat päättää millä summalla ja kaikki avustukset kyllä kelpaa). Onhan se tietysti vanhemmilta aika noloa, typerää, epäreilua, törkeää... jos toiselle lapselle annetaan suuri lahja ja toiselle ei juuri mitään.

Link to comment
Share on other sites

Guest Will you be my Valentine?

Tulen taas tästä samasta asiasta ... on nimittäin mietityttänyt ::)

Tietenkään raha ja lahjat eivät ole se tärkein asia, mutta kyllä kai jokainen hääpari siitäkin loukkaantuisi jos joku ei toisi mitään lahjaa! Ihan vain esimerkkitilanteena siis. Täällä ensin paasataan, ettei lahjoilla ole MITÄÄN merkitystä, mutta olisitteko ihan OIKEASTI iloisia, jos joku tulisi häihinne syömään ja juomaan eikä toisi yhtikäs mitään :o?

Meillä tärkein syy, miksi järjestämme yllätyshäät on se, että emme halua lahjoja. Ollaan leikitty kotia jo niin pitkään, että kaikki mahdolliset leikkikalut on hankittu. Tuntuisi vain tavattoman kiusalliselta ottaa vastaan lahjoja :-[ Me haluamme nimenomaa, ihan OIKEASTI, kutsua vieraat syömään, juomaan ja hauskaa pitämään kanssamme ensinnäkin ystävänpäivän kunniaksi ja sitten myöhemmin selviäväksi toiseksi syyksi; avioitumisemme kunniaksi.  Ne ainoat vieraat jotka tietävät suunnitelmistamme tietävät myös, ettemme halua materiallisia lahjoja vaan toivomme esim. kaason avun ja papin siunauksen olevan heidän lahjansa meille. Mummu tietään juhlan luonteen myös ja häntä on vaikea estää lahjaa tuomasta ja hän myös loukkaantuisi, jos emme ottaisi hänen lahjaansa vastaan. Todennäköisesti tulemme saamaan jonkin "sukuaarteen", jonka arvo on "vain" tunteessa. Näin varmaankin tekee myös anoppini. Muut vanhempamme eivät ole enää jakamassa lahjoja.

Link to comment
Share on other sites

Sain kaikki vastaukset aiheeseen vihdoin luettua ja kieltämättä mullekin tuli vähän sellainen tunne, että appivanhemmat ovat jostain loukkaantuneet... Muistelen jossain aikaisemmassa viestiketjussa sinun (Uniqzer) maininneesi, että menitte naimisiin Kanariansaarilla (kyselit niistä kukista kimppuusi). Olivatko vanhempanne reisussa mukana? Voisiko olla kyse siitä, että miehesi vanhemmat ovat loukkaantuneet, kun eivät päässeet todistamaan poikansa vihkitilaisuutta?? Vaikka aika outoja ovat, jos eivät voisi teidän päätöstänne kunnioittaa ::)... Ota heistä nyt sitten selvää ???...

Link to comment
Share on other sites

Mulle tuli mieleen, että voisko kyseessä olla jonkinlainen testi? Jos appivanhemmat ajattelee ensin testata tulevan miniän suhtautumista pieneen summaan, ja jos huomaavat tämän ei-ahneeksi, tulee sitten vasta 'ansaittuna' se metsäpala. ;D Jospa vaikka edellinenkin veljes on testattu samalla tavalla.

No, ehkä tämä oli aika kaukaa haettua, mutta olisipa se kuitenkin aika makoisa tapa testata sukuun tulevat!  ;D

Ja tämähän oli vain minun mielipiteeni jonka en soisi ketään loukkaavan...

Link to comment
Share on other sites

Mun mielestä toi on todella epäreilua, että lapsille annetaan niin erimoiset häälahjat. Kyllä siinä varmasti ajattelee, onko tehnyt jotakin suututtaakseen lahjanantajan.

50 € "tavalliselta" vieraalta on mielestäni todella iso summa, ja olisin siitä todella tyytyväinen. Omilta / sulhasen vanhemmilta tuommoisen summan saatuani olisin kyllä todella ihmeissäni. Ajattelisin, ettei liittomme todellakaan ole heille minkään arvoinen, 50€ on kuitenkin meidän perheissä melkoisen pieni lahjasumma. (Esim: Kihlalahjaksikin saimme appivanhemmilta melkein 1000€ pesukoneen ja äitini osti häälahjaksi kummitytölleen 200€:lla kahviastiastoa.)

Link to comment
Share on other sites

Itseäni ihmetyttää juuri tuo eriarvoinen kohtelu...

Eli kylä, jos tietäisin veljen saaneen lahjaksi metsää, olisin itsekin odottanut appivanhemmilta samaa luokkaa olevaa lahjaa ja kokenut oloni kovin hämmentyneeksi tuosta 50e  - vaikka kaikilta muilta vierailta se olisi ollut enemmän kuin olisin odottanut.

Jotenkin vain.. No itse oletan että rahalahja on oikeasti suurehko summa, vaikkapa sitten porukalla kerätty jolloin kunkin lahjoitus jää pienemmäksi. Ja siten esim. 50e käytetään jonkin ostamiseen - vaikkapa liinan, kattilan, uunivuoan..

Link to comment
Share on other sites

Ei kai tässä oikeesti rahasta ole kysymys, vaan nimenomaan kunnioituksesta? Esimerkiksi oma äitini on rutiköyhä ja 50 euroa häälahjaan olisi iso summa häneltä. Mutta sitä en oikein ymmärtänyt, kun isäni testamenttasi ennen kuolemaansa koko omaisuutensa meistä kolmesta sisaruksesta yhdelle...

(en ollu mie  :-/)

Samaa tekee setäni parasta aikaa, hän lahjoittaa omaisuuttaan pala palalta pikkuhiljaa pojalleen. Eikä kahdelle tyttärelleen mitään. Enkä usko että serkkuni itkee menetettyjä euroja vaan nimenomaan arvostuksen ja kunnioituksen puutetta ja sitä ettei tunnu olevan samanarvoinen veljensä kanssa. Ymmärrän Uniqzerin pointin täysin, tällainen eriarvoinen kohtelu ei voi olla loukkaamatta...

Link to comment
Share on other sites

Ensin ajattelin, että mitä, miksi 50 euroa ei ole tarpeeksi? Mutta sitten luinkin, että he eivät olleet avustaneetkaan millään tavalla...;)

Omat vanhempani ostivat alkoholit juhlaan, ja kuskasivat meitä edes takaisin. Heidän panoksensa oli siis muutama sataa euroa. Sen lisäksi saimme heiltä kuoressa vielä 83 euroa (pakko kai oli olla 500mk ;)).

Mieheni äidiltä emme saaneet oikein mitään, mutta syykin löytyy: hän oli jo ostanut pojalleen kaikki tamineet hääpäiväksi, ja hänen piti tietysti maksaa omat lentonsa + hotelliyöpymiset päästäkseen juhliimme. Saimme kylläkin yllätyksenä vieraille annettavat kiitoslahjat, jotka anoppini (hui, kuulostaa kauhealta ;)) oli hankkinut yhdessä mieheni veljen perheen kanssa. Mieheni veljen perheeltä ei tullut mitään muuta, mutta heillä riittiikin juuri ja juuri rahat lentoihin ja hotelliyöpymisiin...

Link to comment
Share on other sites

Itsekkin olisin miettinyt, että mistä anoppi on nokkiinsa ottanut, jos 50e olisi häälahjaksi antanut. Siksi omalla kohdallani ihmetystä olisi herättänyt, kun turhankin avokätisesti on lahjoja ostanut/ lahja rahaa antanut...

Tuo 50 e ei ole mielestäni mikään pikkusumma ja en todellakaan odottanut että vanhemmat ja vieraat olisivat kauheasti rahaa laittaneet enää matkojen lisäksi häihimme. Mutta oman anopin kohdalla oli tosiaan tuo hänen "lahjomis" tyylinsä se, miksi olisin tuota summaa hiukka ihmetellyt.

Tuo kuulostaa myös kummalta, että veljelle on niin paljon suurempi lahja annettu, kyllä minä ainakin kovasti ihmettelisin, että mitä olen tehnyt ja että olenko lainkaan toivottu miniä. Vallankin jos veljeksiä on muulloin tasapuolisesti kohdeltu.

Link to comment
Share on other sites

Täällähän on joululoman aikana tapahtunut!  :o

Tulin myös siihen tulokseen, että kyse on enemmän veljesten kohtelusta kuin itse rahasummasta. Olisin aivan varmasti samassa tilanteessa loukkaantunut. Varsinkin, kun tuleva anoppini ja appeni ovat sellaisia, että antavat aina tasapuolisesti sekä sulholleni, että hänen siskolleen. Samoin on mun vanhempien kohdalla: minä ja veli saadaan saman verran. Tänäkin jouluna pikkuveikka sai lahjaksi partakoneen isältä ja minä sitten rahaa saman verran.  :D

Meidän kohdalla molempien vanhemmat tulevat maksamaan suurimman osan häiden kustannuksista, joten emme todellakaan odota heiltä mitään sen lisäksi häälahjaksi. Siitä olen aivan varma, että anoppi tulee laittamaan ylös sen summan paljonko on meidän häihin upottanut ja tulee antamaan lahjana saman summan sulhon siskolle miehineen heidän häissään (menevät meidän jälkeen ja tietääkseni maksavat enemmän omasta pussistaan). Näin siis itse lahjasumma on varmasti eri, mutta kohtelu kuitenkin täysin sama - molempiin kulutetaan saman verran niistä vähistä mitä on laittaa.

Link to comment
Share on other sites

Kaipa se on uskottava, että sama summa tai lahja mikä on annettu sisarelle/veljelle kuuluu myös antaa muille sisaruksille näiden mennessä naimisiin!

Minusta se vaan on edelleen uskomatonta, koska esim. meidän tapauksessa sulhaseni siskon häät kustansi heidän vanhempansa, mutta meidän häämme maksamme me itse. Minulla ei tullut mieleenikään, että sulhaseni vanhemmat tai minun vanhemmat kustantaisivat häitämme.

Ja vaikka vanhempien tulee/tulisi kohdella lapsiaan tasavertaisina niin en TODELLAKAAN vetäisi herneitä nenääni jos me saisimme 50E ja sulhaseni sisko olisi saanut pläntin maata. Ihan oikeasti! Jotkut varmaan ihmettelevät kun olen ottanut tämän asian muka liian henkilökohtaisuuksiin mennen, mutta tää on meikäläisen mielipide. En siis voi muutakuin taivastella ja ajatella, että tällainen on maailma...materiaa täynnä...

Ja minun puolestani saa kuka tahansa vetää nyt herneitä nenäänsä!

Link to comment
Share on other sites

En siis voi muutakuin taivastella ja ajatella, että tällainen on maailma...materiaa täynnä...

En tahdo nyt mitenkään loukata, mutta etköä todellakaan tajua asian pointtia? Kyse ei ole siitä rahasummasta vaan siitä ennemminkin että lapsia kohdellaan noin selkeästi erilailla. Ei tässä ole materiasta kyse!

Miltä tuntuisi jos vanhempasi viihtyisivät sinun häissäsi vartin ja siskosi häissä olisivat 5 tuntia?

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...

×
×
  • Create New...