Illuusian.unelma

Jupinaketju kosinnanodottelijoille

456 posts in this topic

Kiitos spousesta, olisihan se varmaan nettisanakirjoja käyttämälläkin löytynyt. Mutta se on paljon parempi kuin partner. Cool. Ja tsemppiä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Henkisesti viisvee haluaa jupista!

 

Ei ole montaa päivää kun tuolla kosinnanodottelijoissa kirjoitin viilipyttynä kuinka kypsästi odottelen hipihiljaa ainakin seuraavaan karkauspäivään asti, ja että ei sillä naimisiinmenolla niin väliä muutenkaan. No niinpä vissiin!

 

Eilen olin jotenkin tosi herkillä koko päivän, ja iltasella löysin itseni ajattelemassa masentuneesti että en IKINÄ tule saamaan unelmieni häitä. Kyllä me naimisiin mennään, sen mies on minulle vakuuttanut mutta epätoivon syövereihin tipahdin niinkin naurettavasta syystä kun että tulin pistäneeksi merkille meikkejä puhdistaessani että kasvoissani näkyy jo ensimmäisiä vanhenemisen merkkejä. Siitä sitten ajattelin että en todennäköisesti ehdi olla kaunis, nuori morsian hääkuvassa. Edustava hääkuva on yksi asia jonka ehdottomasti haluan avioituessani ja itkuun ihan purskahdin. Joo-o. No sanottakoon että siinä purkautui stressiä ihan muistakin asioista, ja on vielä se aika kuustakin niin kai sitä saa vollottaa typerillekin asioille.

Siinä sitten niiskutin oikein revitellen ajatuksilla että _KAIKKI_ muut saa nauttia häiden järjestelystä, olla päivän prinsessana (näilläkään ei todellisuudessa ole ikinä ollut minulle väliä, olen aina halunnut maistraattihäät hyvin pienellä kokoonpanolla :D), saavat polttarit ja hulppean häämatkan. Minä en saa mitään, koska naimisiin mennään sitten vanhana ja kurttuisena pelkällä maistraattivisiitillä ja jos oikein revitellään niin vanhemmille ehkä tarjotaan ravintolassa sapustat. 

 

Olen siis aiemmin ollut ihan ookoo sen kanssa että mies ei halua järjestää juhlia enkä itsekään viihdy huomion keskipisteenä. Myöskin olen edelleen opiskelija, joten rahatilanne ei vielä muutamaan vuoteen veny oikein pieniinkään juhliin. Naimisiin mennään sitten käytännön syistä, koruttomasti. Ja nyt sitten oli lohduton olo että siinäkö se sitte on, jos menen vain kerran elämässäni naimisiin niin onko sen pakko olla ankea ja tylsä tapahtuma?

 

Miehelle en kehdannut alkaa itkun syitä sen tarkemmin kertomaan. Jotain vain sopersin että välillä on vaan pakko itkeä pikkujutuillekin. Nyt aamulla hävettää itseäkin että vedän noin suurta stressiä ja painetta vaikka kosintaakaan ei ole vielä edes näköpiirissä!

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mua ällöttää tässä varmaan eniten se, että eletään kuitenkin aikaa, jolloin naiset ovat tasa-arvoisia joka suhteessa. On omat rahat ja  päätäntävalta elämänsä suhteen. Ei eletä enää aikaa kuokka ja kanto, jolloin miehen piti elättää vaimonsa ja vaimon tehtävä oli passata. Ei, yhdessä päätetään asunnonostosta ja yhdessä se myös maksetaan. Yhdessä tehdään kaikki muutkin elämän isot ratkaisut. Mutta sitten tässä kosinta-asiassa ollaan juututtu jonnekin kiviajalle! Fiksut naiset joutuvat ihan lampaina odottamaan, että milloin se mies nyt päättää kosia. ARGGH!  :girl_cray2:

 

Joo, PMS jyrää...

No odottaa jos haluaa. Kyllä nyt nainen voi itse kosia. Miehen ei tietenkään ole pakko vastata myöntävästi, niinkun ei naisenkaan miehelle. Jos sitten odottaa koska ehdottomasti haluaa että se on mies joka kosii, niin silloin sitä hommaa on turha vierittää jonkun nykyajan asenteiden syyksi kun kyse on omista asenteista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Haha. Mäkin oon miettinyt, että voivoivoi kun avokki pikkuhiljaa kaljuuntuu, että onkohan se sitten kalju meidän hääkuvassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Haha. Mäkin oon miettinyt, että voivoivoi kun avokki pikkuhiljaa kaljuuntuu, että onkohan se sitten kalju meidän hääkuvassa.

 

Tässä asiassa mua lohduttaa, että mieheni sentään oli hiukseton jo tavatessamme. Komea silti :girl_smile:

 

Muuten tämä aihe aiheuttaa mulle tällä hetkellä pientä toivottomuutta, sillä viimeksi eilen oli puhetta siitä, kuinka vahvasti mies yhdistää omistusasunnon ja lasten hankkimisen vakaaseen elämäntilanteeseen ja taloudelliseen tasapainoon. Ja me molemmat yhdistämme avioitumisen lapsiin. Huoli tulee siitä, että mulla opinnot on edelleen pahasti kesken, ja vaikka periaatteessa voisin saattaa ne loppuun 1-1,5 vuodessa, tällä hetkellä motivaationi / jaksamiseni kouluun ja töiden tekemiseen (yhtä aikaa tietysti) on aika vähissä. Ihan oikeasti mietin, mitä jaksan romahtamatta, ja samalla rästitenttejä ja -suorituksia kertyy. Tämä aiheuttaa myös huonoa omaatuntoa siitä, että minä omalla saamattomuudellani jarrutan mieheni haaveiden toteutumista. Hän voisi ottaa asuntolainan milloin tahansa, mutta minulle sitä ei vielä myönnetä. Fakta on, että voimme realistisesti edes haaveilla yhteisestä omistusasunnosta vasta sitten, kun minä valmistun ja saan vakituisen työpaikan. Voi surku, tuntuu niin kaukaiselta  :girl_cray3: 

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ löytyisikö se motivaatio kuitenkin siitä haaveesta ostaa asunto, mennä naimisiin ja saada lapsia :) Jos valmistuminen on jarruna "kaikelle" nyt, niin oletko harkinnut työnteon hetkeksi jättämistä (joko kokonaan tai vähentää tunteja, muuttaa vuoroja, ottaa opintovapaata tms.), jotta voisit keskittyä opiskeluun täyspäiväisesti? Sitten asettaisit esim. jonkun aikarajan, minkä sisällä ne rästihommat tulisi olla tehtynä ja paperit kourassa. Tai vaihtoehtoisesti (riippuen tilanteestasi), vaihtaisit suuntausta/linjaa tms. sellaiselle, joka motivoisi viemään koulun loppuun. Koulun kesken jättäminen ei minusta ole missään nimessä ratkaisu.

 

Tietysti työpaikan jättäminen ja potentiaalisesti "tyhjän päälle jääminen" sekä vuosikin ilman palkkatuloja on rankka setti ja voi pelottaa, mutta valmistumisen jälkeen voisit keskittyä noihin kivoihin asioihin :) Itse kullakin on varmaan joskus ollut opiskelumotivaatio hukassa (varsinkin jos työskentelee yhtä aikaa) ja tuntunut siltä, ettei valmistu koskaan, mutta ainakin itseäni olen tsempannut sillä, että sen jälkeen on mahdollisuus parempiin työtehtäviin (ja parempaan palkkaan).

 

Itse tietysti tiedät paremmin, mikä sinun tilanteesi sopii. Ehkäpä miehesi, opiskelukaverit tai "koulukuraattori" voisivat auttaa sinua? Esim. sovitte, että yksi päivä on täysin varattu sinulla kouluhommille, ja mies hoitaa kotityöt ja valvoo, että teet rästit ;) Voimia Tiuku! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Fakta on, että voimme realistisesti edes haaveilla yhteisestä omistusasunnosta vasta sitten, kun minä valmistun ja saan vakituisen työpaikan. Voi surku, tuntuu niin kaukaiselta  :girl_cray3:

 

Hei ei tuo reilu vuosikas vielä pahakaan ole, meillä kun on tähtäimenä saada omistusasunto ehkä sitten 5 vuoden kuluttua jahka ensin opin mieheni äidinkielen ja tulen kelvolliseksi työskentelemään hänen kotimaassaan :)

 

Muutoin tällä hetkellä onneksi melko seesteinen kausi kosinnan odottelun osalta. Jouluna hiukan odotin muutamaankin otteeseen (ja taisin kerran muutaman lasillisen jälkeen vihjaistakin) mutta nyt olen päättänyt lopettaa odottamisen ja keskittyä vauvaan, kohta alkaviin töihin ja laihdutusprojektiin. Tottahan se on että meillä pitää olla talous kunnossa (tällä hetkellä vain yksi meistä tienaa, minä en saa edes tukia) ennen kuin mitään häitä voisi ajatellakkaan :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mua ällöttää tässä varmaan eniten se, että eletään kuitenkin aikaa, jolloin naiset ovat tasa-arvoisia joka suhteessa. On omat rahat ja  päätäntävalta elämänsä suhteen. Ei eletä enää aikaa kuokka ja kanto, jolloin miehen piti elättää vaimonsa ja vaimon tehtävä oli passata. Ei, yhdessä päätetään asunnonostosta ja yhdessä se myös maksetaan. Yhdessä tehdään kaikki muutkin elämän isot ratkaisut. Mutta sitten tässä kosinta-asiassa ollaan juututtu jonnekin kiviajalle! Fiksut naiset joutuvat ihan lampaina odottamaan, että milloin se mies nyt päättää kosia. ARGGH!  :girl_cray2:

 

Joo, PMS jyrää...

No odottaa jos haluaa. Kyllä nyt nainen voi itse kosia. Miehen ei tietenkään ole pakko vastata myöntävästi, niinkun ei naisenkaan miehelle. Jos sitten odottaa koska ehdottomasti haluaa että se on mies joka kosii, niin silloin sitä hommaa on turha vierittää jonkun nykyajan asenteiden syyksi kun kyse on omista asenteista.

Läpäläpälää. Kosin karkauspäivänä; mies ei ollut vielä valmis ja haluaa sitä paitsi itse kosia. Joten minun asenteitani eivat vanhahtaneet käytännöt rajoita. Puhuin kuitenkin yleisellä tasolla, sillä tätä palstaa aika kauan seuranneena olen huomannut, että aika moni mies kokee, että kosiminen on vain ja ainoastaan miehen oikeus. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ komppaan, kyse on miehen asenteesta! Voin tietysti puhua vaan itestäni, mutta mies otti nokkiinsa jo siitä, kun ehdottelin kosimista = tein alotteen asiaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mua ällöttää tässä varmaan eniten se, että eletään kuitenkin aikaa, jolloin naiset ovat tasa-arvoisia joka suhteessa. On omat rahat ja  päätäntävalta elämänsä suhteen. Ei eletä enää aikaa kuokka ja kanto, jolloin miehen piti elättää vaimonsa ja vaimon tehtävä oli passata. Ei, yhdessä päätetään asunnonostosta ja yhdessä se myös maksetaan. Yhdessä tehdään kaikki muutkin elämän isot ratkaisut. Mutta sitten tässä kosinta-asiassa ollaan juututtu jonnekin kiviajalle! Fiksut naiset joutuvat ihan lampaina odottamaan, että milloin se mies nyt päättää kosia. ARGGH!  :girl_cray2:

 

Joo, PMS jyrää...

No odottaa jos haluaa. Kyllä nyt nainen voi itse kosia. Miehen ei tietenkään ole pakko vastata myöntävästi, niinkun ei naisenkaan miehelle. Jos sitten odottaa koska ehdottomasti haluaa että se on mies joka kosii, niin silloin sitä hommaa on turha vierittää jonkun nykyajan asenteiden syyksi kun kyse on omista asenteista.

Läpäläpälää. Kosin karkauspäivänä; mies ei ollut vielä valmis ja haluaa sitä paitsi itse kosia. Joten minun asenteitani eivat vanhahtaneet käytännöt rajoita. Puhuin kuitenkin yleisellä tasolla, sillä tätä palstaa aika kauan seuranneena olen huomannut, että aika moni mies kokee, että kosiminen on vain ja ainoastaan miehen oikeus. 

Jos kosit ja mies vastasi kieltävästi niin sanoisin että ongelma on se että mies ei halua kihlautua. On aika luonnollista että mies haluaa ilmoittaa sitten kun haluaa kihloihin. Näin kai toimitaan yleensä muissakin tapauksissa; epävarma kertoo kun on päättänyt. Se että joku suuttuu kun nainen kosii pidän jotenkin erityisenä, toisaalta pakkien antaminen tuskin on hirveän hauskaa, joten onko mahdollista että se purkautuu sitten suuttumuksena?

 

Mutta summa summarum: jos mies vastaa kieltäväsi naisen kosintaa ja ilmoittaa että kosii itse sitten kun on valmis mutta ei ole vielä kosinut, niin ongelman ydin ei ole missään yhteiskunnan asenteissa vaan siinä että mies ei halua kihlautua. Jos mies haluaisi kihlautua niin hän olisi joko vastannut myöntävästi kosintaan tai vaihtoehtoisesti kosinut itse.

Share this post


Link to post
Share on other sites

"Jos mies haluaisi kihlautua niin hän olisi joko vastannut myöntävästi kosintaan tai vaihtoehtoisesti kosinut itse."

Eipä pidä yleistää. Oma mies kosi, minä en ollut valmis, ei menty kihloihin. Myöhemmin viittasin asiaan, että nyt olisin valmis ja voisimme mennä kihloihin, ja mies torppasi minut, melkeinpä suutahti siitä, että minä tein aloitteen. Haluaa itse kosia, omalla tavallaan ja kaitpa jonkinnäköisenä yllätyksenä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mua ällöttää tässä varmaan eniten se, että eletään kuitenkin aikaa, jolloin naiset ovat tasa-arvoisia joka suhteessa. On omat rahat ja  päätäntävalta elämänsä suhteen. Ei eletä enää aikaa kuokka ja kanto, jolloin miehen piti elättää vaimonsa ja vaimon tehtävä oli passata. Ei, yhdessä päätetään asunnonostosta ja yhdessä se myös maksetaan. Yhdessä tehdään kaikki muutkin elämän isot ratkaisut. Mutta sitten tässä kosinta-asiassa ollaan juututtu jonnekin kiviajalle! Fiksut naiset joutuvat ihan lampaina odottamaan, että milloin se mies nyt päättää kosia. ARGGH!  :girl_cray2:

 

Joo, PMS jyrää...

No odottaa jos haluaa. Kyllä nyt nainen voi itse kosia. Miehen ei tietenkään ole pakko vastata myöntävästi, niinkun ei naisenkaan miehelle. Jos sitten odottaa koska ehdottomasti haluaa että se on mies joka kosii, niin silloin sitä hommaa on turha vierittää jonkun nykyajan asenteiden syyksi kun kyse on omista asenteista.

Läpäläpälää. Kosin karkauspäivänä; mies ei ollut vielä valmis ja haluaa sitä paitsi itse kosia. Joten minun asenteitani eivat vanhahtaneet käytännöt rajoita. Puhuin kuitenkin yleisellä tasolla, sillä tätä palstaa aika kauan seuranneena olen huomannut, että aika moni mies kokee, että kosiminen on vain ja ainoastaan miehen oikeus. 

Jos kosit ja mies vastasi kieltävästi niin sanoisin että ongelma on se että mies ei halua kihlautua. On aika luonnollista että mies haluaa ilmoittaa sitten kun haluaa kihloihin. Näin kai toimitaan yleensä muissakin tapauksissa; epävarma kertoo kun on päättänyt. Se että joku suuttuu kun nainen kosii pidän jotenkin erityisenä, toisaalta pakkien antaminen tuskin on hirveän hauskaa, joten onko mahdollista että se purkautuu sitten suuttumuksena?

 

Mutta summa summarum: jos mies vastaa kieltäväsi naisen kosintaa ja ilmoittaa että kosii itse sitten kun on valmis mutta ei ole vielä kosinut, niin ongelman ydin ei ole missään yhteiskunnan asenteissa vaan siinä että mies ei halua kihlautua. Jos mies haluaisi kihlautua niin hän olisi joko vastannut myöntävästi kosintaan tai vaihtoehtoisesti kosinut itse.

Tahdon muistuttaa, että tämän ketjun tarkoitus on se, että me turhautuneet kosinnanosodottelijat saamme rauhassa jupista ja kiukutella vertaistuen empaattisessa ilmapiirissä. Joten hus siitä muualle pätemään!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Anteeksi OT, mutta on ihan pakko kompata nain taustailijana Tipsua ja illusian.unelmaa, kylla tassa asiassa edelleenkin vanhanaikaiset asenteet jyllaavat puolin ja toisin, vaikka poikkeuksiakin loytyy!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jouduin jälleen pari iltaa sitten muistuttamaan miestäni siitä, että mikäli hän haluaisi naimisiin ennen vuotta 2015 tulisi meidän alkaa miettimään kirkon ja hääpaikan varausta. Ensin tuo tuhahteli mulle taas, et jos et haluu yllätystä, ni sit et saa yllätystä. Yllättäen tuntui kuitenkin miehellä muuttuvan mieli, kun kerroin, että ainakin osa kesän 2014 viikonlopuista on jo varattu siinä paikassa, jota kerran hänelle aiemmin hääpaikaksi ehdotin (tämä tapahtui siis jo joskus aikaa sitten ennen kuin edes puhuimme tosissamme häistä). Lisäsin vielä vettä myllyyn, että valitettavasti kesä 2015 ei ole häiden suhteen mahdollinen, koska minun pitäisi tuolloin viimeistellä työprojektini ja on hyvinkin mahdollista, etten pysty pitämään ollenkaan kesälomaa. Tätäkään mies ei ollut kuulemma ajatellut ollenkaan.

 

Mitään kiirettähän ei tietty olisi, jos haluaisimme maistraattihäät, mutta kun molemmat haluavat juhlia perheidemme ja ystäviemme kanssa mieleisessämme paikassa. Onneksi sentään minä olen meistä seuraamassa tätä sivustoa, jotta tiedän edes suunnilleen, millä aikataululla ihmiset ovat häitänsä järjestämässä. Miehelläni kun ei tuntunut olevan asiasta pienintäkään aavistusta. :girl_sigh:

 

Mitenköhän pitkään jaksan tämän jälkeen pitää suuni kiinni tästä asiasta...

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mua ällöttää tässä varmaan eniten se, että eletään kuitenkin aikaa, jolloin naiset ovat tasa-arvoisia joka suhteessa. On omat rahat ja  päätäntävalta elämänsä suhteen. Ei eletä enää aikaa kuokka ja kanto, jolloin miehen piti elättää vaimonsa ja vaimon tehtävä oli passata. Ei, yhdessä päätetään asunnonostosta ja yhdessä se myös maksetaan. Yhdessä tehdään kaikki muutkin elämän isot ratkaisut. Mutta sitten tässä kosinta-asiassa ollaan juututtu jonnekin kiviajalle! Fiksut naiset joutuvat ihan lampaina odottamaan, että milloin se mies nyt päättää kosia. ARGGH!  :girl_cray2:

 

Joo, PMS jyrää...

No odottaa jos haluaa. Kyllä nyt nainen voi itse kosia. Miehen ei tietenkään ole pakko vastata myöntävästi, niinkun ei naisenkaan miehelle. Jos sitten odottaa koska ehdottomasti haluaa että se on mies joka kosii, niin silloin sitä hommaa on turha vierittää jonkun nykyajan asenteiden syyksi kun kyse on omista asenteista.

Läpäläpälää. Kosin karkauspäivänä; mies ei ollut vielä valmis ja haluaa sitä paitsi itse kosia. Joten minun asenteitani eivat vanhahtaneet käytännöt rajoita. Puhuin kuitenkin yleisellä tasolla, sillä tätä palstaa aika kauan seuranneena olen huomannut, että aika moni mies kokee, että kosiminen on vain ja ainoastaan miehen oikeus. 

Jos kosit ja mies vastasi kieltävästi niin sanoisin että ongelma on se että mies ei halua kihlautua. On aika luonnollista että mies haluaa ilmoittaa sitten kun haluaa kihloihin. Näin kai toimitaan yleensä muissakin tapauksissa; epävarma kertoo kun on päättänyt. Se että joku suuttuu kun nainen kosii pidän jotenkin erityisenä, toisaalta pakkien antaminen tuskin on hirveän hauskaa, joten onko mahdollista että se purkautuu sitten suuttumuksena?

 

Mutta summa summarum: jos mies vastaa kieltäväsi naisen kosintaa ja ilmoittaa että kosii itse sitten kun on valmis mutta ei ole vielä kosinut, niin ongelman ydin ei ole missään yhteiskunnan asenteissa vaan siinä että mies ei halua kihlautua. Jos mies haluaisi kihlautua niin hän olisi joko vastannut myöntävästi kosintaan tai vaihtoehtoisesti kosinut itse.

 

En ihan allekirjoittaisi tuota että jos ei suostu/heti kosi niin ei naimisiin halua. Voi niillä miehilläkin olla suunnitelmia tai toiveita, jotka ne vain haluaa toteuttaa omaan tahtiinsa. En vaan itse ymmärrä miten joku voi keksiä maaliskuussa, että haluanpa naimisiin ja aion kosia puolisoani, ja jaksaa odottaa sitten rauhassa asiasta mainitsematta marraskuuhun asti! Ei käy minun heti-kaikki-tänne-nyt -elämäntapaan :girl_haha:

 

Mutta minäpä painun muualle tän pitkän tekstin jälkeen. Tsemppiä kaikille, tiedän kyllä miten mälsältä odottelu tuntuu :girl_sad:

Edited by Arabella

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli eilen illalla kyynelinen kädenvääntö siitä, pitääkö olla kihloissa vauvan tekoa aloittaessa. Pakko oli viheltää peli omalta osalta poikki -minulla ei vain riitä rohkeus moiseen. Nyt on aika surullinen olo.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Kesällä oli facebook täynnä kihloihin menoja. mjeh. Esim. sellainen pari, josta tunnen pintapuolisesti miehen, en naista: nainen on vuosikausia kärttänyt kihloja (EI siis naimisiin menoa) ! Mies taisi lopulta antaa vain periksi..

 

Meneepi OT:ksi kenties, mutta tämä pari on kuulemma nyt eronnut. En tunne enää tilannetta ollenkaan, mutta kyllähän tuo on ajatuksia herätti.. Toisaalta surku, kun olivat pitkään yhdessä, mutta toisaalta, kun tuo kihlaus tuntui jo silloin olevan mennyt niin, että mies kyllästyi naisen jankuttamiseen ja hakivat sitten sormukset.. no eipä se sormus suhdetta toimimaan saanut? Käsittääkseni tilanne oli siis se, että naisen piti saada sormus, jota voi esitellä todisteena heidän sitoumuksestaan/vankasta suhteesta.

Että IMO mielummin onnellinen susipari kuin kihlat viimeisenä yrityksenä :kiss3:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^ Minä päätin tossa vuosi sitten,että kun sitä kosintaa mies ei näemmä saa aikaiseksi,niin josko lapsen sitten. Niitä kun elämääni kuitenkin haluan useampia.Nyt tosin jaksaa jo sukulaisetkin kysellä ihmeissään,miksei sormusta vielä näy vaikka lapsikin maailmassa :girl_mad:  Onneksi tajusin,että kosinta vielä kaukana tulevaisuudessa (jos sielläkään) , koska silloin lapsen saanti saattaisi olla jo mahdotonta.

Share this post


Link to post
Share on other sites
^^ Minä päätin tossa vuosi sitten,että kun sitä kosintaa mies ei näemmä saa aikaiseksi,niin josko lapsen sitten. Niitä kun elämääni kuitenkin haluan useampia.Nyt tosin jaksaa jo sukulaisetkin kysellä ihmeissään,miksei sormusta vielä näy vaikka lapsikin maailmassa :girl_mad:  Onneksi tajusin,että kosinta vielä kaukana tulevaisuudessa (jos sielläkään) , koska silloin lapsen saanti saattaisi olla jo mahdotonta.

 

Minullekaan ei oikeastaan olisi väliä, tulisiko lapsi vai häät ensin. Miehelle sen sijaan tuntuu olevan tärkeää olla ensin naimisissa.  Mikäli mies oikeasti meinaisi vetkuttaa kihloillakin vielä vuoden päivät ja siitä eteenpäin naimisiinmenolla kaksikin vuotta, niin äkkiäkös minä olisin yli 30-vuotias ja vasta yrittämässä ensimmäistä lasta häiden jälkeen. Mieskin on tainnut tajuta tämän, ja tainnut hieman pelästyä tuota ajatusta, koska ei hänkään ole ajatellut, että niin se aika vain menee nopeasti, ja lapsia olisi ehkä parempi alkaa tulla jo pian, vaikka se niin kovin aikaiselta itselle tuntuisikin (mies kuitenkin minua hieman vanhempi).Toivoisin kuitenkin, että mies aikaistaisi mieluummin tuota kihlausta ja naimisiinmenoa kuin vauvojen hankintaa niiden edelle. 

Share this post


Link to post
Share on other sites
^^ Minä päätin tossa vuosi sitten,että kun sitä kosintaa mies ei näemmä saa aikaiseksi,niin josko lapsen sitten. Niitä kun elämääni kuitenkin haluan useampia.Nyt tosin jaksaa jo sukulaisetkin kysellä ihmeissään,miksei sormusta vielä näy vaikka lapsikin maailmassa :girl_mad:  Onneksi tajusin,että kosinta vielä kaukana tulevaisuudessa (jos sielläkään) , koska silloin lapsen saanti saattaisi olla jo mahdotonta.

Minä olen viime päivinä miettinyt tätä asiaa paljon. Että pystyisinkö joustamaan periaatteistani ja antamaan periksi. Siirtämään kihlaus ja naimisiinmenohaaveet syrjään ja keskittymään vauvahaaveiluun. Vauvakuume on kuitenkin kova. Järkeeni ei vain mene, että mies olisi kanssani valmis mielestäni suurimpaan mahdolliseen sitoumukseen; yhteiseen lapseen, mutta ei silti naimisiin. Tuntuu, että eikö se olekaan varma siitä, että haluaa olla juuri minun kanssani loppu elämänsä. Ja mielestäni lapsia ei ole aiheellista tehdä, jos on kyse mistään vähemmästä kuin varmuudesta.

 

Ja vaikka kyse olisikin vain siitä, ettei hän usko sormuksen muuttavan mitään, eikä usko avioliittoon muutenkaan, niin ei ole varmasti epäselväksi, että minulle asia on tärkeä. Ja minun naisellisen logiikkani mukaan sen pitäisi silloin hänellekin jotain merkitä. Siis jos kerran minun tunteillani, toiveillani ja haluillani on mitään merkitystä hänelle. 

 

Kuten näkyy, kipuilen asian kanssa nyt ihan kunnolla. Jonkinlaisessa käännekohdassa tässä ollaan selvästikin. 

Share this post


Link to post
Share on other sites
^ löytyisikö se motivaatio kuitenkin siitä haaveesta ostaa asunto, mennä naimisiin ja saada lapsia :)

 

Itse tietysti tiedät paremmin, mikä sinun tilanteesi sopii. Ehkäpä miehesi, opiskelukaverit tai "koulukuraattori" voisivat auttaa sinua? Esim. sovitte, että yksi päivä on täysin varattu sinulla kouluhommille, ja mies hoitaa kotityöt ja valvoo, että teet rästit ;) Voimia Tiuku! :)

 

Nyt tein jotain, mitä en ihan uskonut heti tapahtuvan :girl_smile: Siis rekisteröidyin, kun täältä oli vieraileva kommentointi estetty. Ymmärrän... Spämmin takia kenties?

 

Mutta pakko tähän oli päästä vastaamaan! Kiitos Tipzilla :-X todella ihanasta viestistä! Valitettavasti töistä pois jääminen ei tällä hetkellä ole missään tapauksessa taloudellisesti mahdollista. Jokainen sentti tarvitaan, muuten joudutaan tinkimään mm. asumisesta ja autosta, en halua heittäytyä miehen elätettäväksi edes vuodeksi (ei hänkään sitä halua) enkä halua ottaa esim. opintolainaa, koska valmistumisen jälkeen haluan asuntolainaa enkä halua opintolainan painavan niskassa. Paljon ajatuksia ja voimia tästä kuitenkin tuli. Lämmitti mieltä :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ kivaa, että minun höperöinnistä oli jotain apua :)Mutta jatkaisin kuitenkin vielä vähän...OT:tä. Suosittelisin kovasti harkitsemaan opintolainan ottamista joka tapauksessa (vaikka kävisitkin töissä), koska se on kaikkein edullisin laina, mitä maa päällään kantaa JA takaisinmaksuaika on huimasti pidempi kuin muissa lainoissa JA siitä saa verovähennyksiä valmistumisen jälkeen JA siihen ei vaadita takaajia.

 

Jos sitä ei käytä opintojen aikana, se on kiva pesumuna/käsiraha sitten myöhemmin ;) Itse valmistuin kauppatieteiden puolelta n.2v sitten ja usea koulukaveri teki juurikin niin, että KELA toimi rahoittajana opintojen jälkeisen asunnon/auton yms. hankkimisessa. Sitä en tiedä, millaiset rajat täyspäiväinen työnteko asettaa max.summalle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä ilmoittautuu yksi odottelija lisää.

Yhdessä ollaan oltu päälle kaksi vuotta ja ihan aikuisia ihmisiä molemmat. Kihlat ei ole pahemmin pyörinyt päässä aikaisemmin, mutta joulunaikaan ne iski tajuntaan sitten todenteolla (luulin miehen kosivan). Suorastaan tuskastuttaa. Päivät menee sormuksia ja kosintaa miettiessä ja nyt sitten rekisteröidyn tännekin (ei varmastikaan helpota asiaa välttämättä...). Olen jo pitkään saanut seurailla kavereiden ja tuttujen etenemistä elämissään...ostetaan taloja, mennään naimisiin, mennään kihloihin, saadaan vauvoja, valmistutaan yms. Itse olen junnannut paikallaan vuosia ja jotenkin alkaa jo ahdistaa. Miksei mun elämässä tapahdu mitään?! Mies puhuu paljon, miten aikoo olla mun kanssa loppuelämänsä ja on päätöksensä tehnyt, ei tule mua ikinä jättämään jne. Mutta jos kerran asia on niin selvä, niin miksei se kosinta ole käynyt mielessäkään (ainakin siltä minusta tuntuu...). Viimeinen vuosi mennyt kierrellessä kihlajaisia ja häitä ja lisää on tulossa vain lisääntyvin määrin. Eikä helpota, että olen myös kaasona kahdelle morsiammelle. Asiasta olen jotenkin vihjaillutkin kertomalla millanen sormus olisi kiva jne. muttei miehestä ole saanut irti tuon taivaallista mitä itse miettii asiasta. Kuitenkin katsotaan yhdessä hääohjelmia ja puhutaan yhdessä meidän häistä. Tuskastuttavaa kaikipuolin.

Kaikessa odotuksessa olen huomannut itsessäni vielä sellaisenkin piirteen, että elättelen jatkuvaan toiveita asiasta ja saan jatkuvasti lannistua. Olisko tähän vaivaan jokin lääke? (päällä oleva vauvakuume ei myöskään helpota asioita).

Share this post


Link to post
Share on other sites

^kuulostaa niin meän residenssin toiminnalta.. Alusta asti herra on sanonu kuinka aikoo olla loppuelämänsä kanssani mutta mitään ei tapahdu..

Me ollaan sen verran eriskummallinen "nuoripari" ettei tää suhde oikein voi enää edetä ellei mennä naimisiin, ollaan vapaaehtoisesti lapsettomia..

Kerroin ukkelille, että haluan naimisiin ennen ku täytän 30 ja herralla alkaa olemaan vähän kiire asian kanssa

Kumpikaan ei halua häitä vaan maistraattiin mennään ja todistajat otetaan sieltä. Meidän mielestä me mennään kahdestaan naimisiin eikä koko sukujen kanssa. Eikä ukkeli olekkaan hirveen sukurakas ihminen (sisaruksiaan nähny kohta 10vuoteen)

Siitä päästäänki siihen, että hän haluais hoitaa kosimisen vanhanaikaisesti, eli pyytää lupaa mun isältä mutta minkäs teet ku se ei tykkää mistään yhteisnäkemisistä missä se vois tämän toimituksen hoitaa..

Hääpuku roikkuu vaatekaapissa mutta eihän se enää mulle mahdu, pitäis käydä pienentämässä sitä, tai sit vaan ostan uuden...

Kauheasti en haluais ukkelia painostaa, mutta ei taida mies tietää kuinka tärkeää tää asia on mulle.. en halua olla ikuinen tyttöystävä... ja periaattees en halua edes kihloihin vaan suoraan naimisiin...kihlat on vaan koeaika ja ilmoitus muille tulevaisuudesta..mun mielestä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siis just toi _tyttöystävänä_ oleminen on jotenkin nöyryyttävää... En osaa sitä oiken sanoa, mutta onhan se nyt, kun kaksi aikuista ihmistä, jotka ovat olleet vuosia yhdessä, on yhteinen talo ja lainat ja tavarat, niin vaan SEURUSTELEVAT. Yleensä ihmiset vähän hämmentyvät, jos puhun poikakaverista, se tuntuu niin teiniltä :D

Ja sitten ei jaksais joka sukujuhlassa kuunnella sitä "Koska teidän häitä tanssitaan?" -kommentteja. Huooh....

Illuusian.unelma; Miten siellä menee?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now