Kata.S

Kutsutteko työkavereita häihinne

316 posts in this topic

Miehelle oli heti selvää, että haluaa kutsua kaksi työkaveriaan vaimoineen. He ovat työskennelleet vuosikausia yhdessä. Itsekin olen tavannut heidät kaikki, ja toisen pariskunnan kanssa olemme istuneet monta kertaa iltaakin yhdessä. Toista pariskuntaa en niin hyvin tunne, mutta tavannut olen molemmat. Eikä minulla tietenkään ole mitään heidän kutsumistaan vastaan, kun mies heidät paikalle haluaa!

Itse aion kutsua työparini nykyisestä ja entisestä työpaikastani. Molempien työkavereiden miehet olen myös tavannut, ja heidätkin kutsutaan. Vaikka en näitä miehiä niin hyvin tunnekaan, niin minusta on kohteliasta kutsua heidätkin. Varsinkin kun entiselle työparilleni tulee häihin matkaa lähes 500 kilometriä, mikäli pääsevät tulemaan. Uskon, ettei kumpikaan työpareistani odota kutsua saavansa vaan yllättyy iloisesti. Minä haluan kutsulla osoittaa, että nämä ihmiset ovat minulle tärkeitä ja että haluan yhteyden säilyvän, vaikka työpaikka vaihtuisikin.

Edited by maakaliina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos kyseessä olisi suuremmat juhlat, niin kyllä, kutsuisin myös työkaverini. Mutta meidän häät on vain perheelle, joten työkaverit jää pois.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos pistäisimme isot häät, kutsuisin ehdottomasti työkavereita, joista suurin osa ovat läheisiä ystäviäni. Kuitenkin haluamme mennä naimisiin ainoastaan perhepiirin kesken, joten työkavereita ei häissä näy.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä vieraslistalla mun työpaikalta 2 ihmistä, joista toinen on myös mun kaasoni. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin häät painottuvat enemmänkin sukulaislinjalle. Joukossa on myös ystäviä, joiden kanssa on historiaa ainakin vuosikymmenen ajalta. Kaverit (olivat ne sitten työkavereita, harrastuskavereita tai missä piireissä vain syntyneitä) voisivat mahtua vähän isommalle vieraslistalle, mutta haluamme ennemmin panostaa ystävien ja sukulaisten viihtyvyyteen. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Emme. Haluamme pienet häät ihan vain lähipiirin kesken, enkä todellakaan ole kovin läheinen yhdenkään työkaverin kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miehen työkavereita kyllä, sillä he ovat hänelle myös ihan ystäviä. Omistani en ole vielä päättänyt, mutta tuskin kutsun.Yritetään pitää vierasmäärä kurissa . 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me kutsutaan myös mun työkavereita, koska ollaan tosi pieni työtiimi ja paljon tekemisissä. Parista kollegasta on tullut hyviä kavereita. Ja sulhanen tuntee suurimman osan mun työkavereista jo pitkältä ajalta, joten kutsuminen on luonnollista. Itse asiassa mun pomo on luultavasti miehen bestman :D 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei kutsuta. Meillä on niin paljon kavereita, että johonkin piti vetää raja. Nyt kaikki jotka on vieraslistalla on tuttuja molemmille, onpahan kivempi viettää päivää kun tuntee kaikki omissa juhlissaan :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miehen työkavereita kutsuttiin neljä joista kolme pääsi paikalle. Yksi työkavereista ajoi hääautoa 

Share this post


Link to post
Share on other sites

En usko, että mies kutsuu työkavereita, mutta itse varmaan muutaman läheisen opiskelukaverin kyllä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now