Ewy

Kosinnan odottelu vol. III

731 posts in this topic

Alkaa kesän lähestyessä odotuksetkin taas nousta! Keväällä olisi vuosipäivä ja yhteinen loma (jolle mies ensin ajatteli kutsua äitinsä ja veljensä tai veljensä ja hänen tyttöystävän, mutta on muuttanut mieltään ja nyt mennään kahdestaan), keväällä tai kesällä minun valmistujaiset ja synttärit. Vaikka tuo onkin sellainen ettei hirveästi merkkipäiviä, kuten ystävänpäivää noteeraa, mutta jospa kuitenkin nyt jo kohta? Toisaalta harkitaan asunnon ostamista niin se saattaa lykätä kihloja ja naimisiin menoa, miesten mieli kun toimii hassusti. Facebookissa taas näkyy tuttujen vauva-uutisia, kihla-uutiset ovat nyt rauhoittuneet.

PlaSo likes this

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä kans tuttuun tapaan kovasti odotellaan.. kunpa ei tarvitsisi enää montaa kuukautta odottaa. :-X 

Kesällä päästään ilmeisesti taas häävieraiksi, jospa mä nyt kerrankin saisin sen kimpun kiinni ja mun vuoro koittais vihdoin? 

Share this post


Link to post
Share on other sites
On 14.3.2017 at 19.57, Sormushaaveilija said:

 

En voi vain ymmärtää, miten mieheni ei ymmärrä, että avioliitto olisi minulle niin kovin tärkeä asia. Minusta se tekisi meistä perheen ja olisi merkki sitoutumisesta. Olis jotain mihin turvautua ja tukeutua "niin myötä- kuin vastamäessä" ja antaisi yhteisen sukunimen (lapsella nyt isän sukunimi, koska ajattelin yhteisen sukunimen tulevan nopeammin). 

Nohni! Tässä tarinani tuli, jokseenkin hyvin tiivistettynä ja varmaan sekavana.

Oletko maininnut, että sinulle olisi tärkeää olla naimisissa ja virallinen perhe? Auttaisiko, jos sanoisit miehellesi, että se myös turvaa teidät mikäli jotain sattuu. Leskeneläkettä kun ei saa avoparina ja se taas auttaa, jos jotain sattuu. Myös lain edessä ette ole virallisesti pari tai perhe ennen kuin naimisiin on menty. Se on myös siis järkevää kaiken muun kivan lisäksi, etenkin jos on perhettä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
On 2/13/2017 at 6:37 PM, nassis said:

 

Meillä poikaystävä kosi yhtenä ihan tavallisena arkipäivänä :) Minä siirryn nyt toisiin ketjuihin :) Kiitos tuestanne, kaikki, ja hurjasti tsemppiä ja jaksamisia! <3 Muistakaa, se tulee sieltä! <3

Vaniella likes this

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oi, onnea Hääfriikki <3:girl_in_love:

Minä seuraan sitten sinne toisin ketjuihin kun aika koittaa ;) 

Share this post


Link to post
Share on other sites

OOnnea Hääfriikille! :) Kyllä se aika nähtävästi kaikille joskus koittaa - toisten odottajien aika vain on odotettua pidempi ;)

Meilläkin on kesällä tiedossa häät ja jotenkin minulla on tunne (ja toive), että se oma kihlaus pikkuhiljaa olisi jo ajankohtainen. Väänsin pari viikkoa takaperin miehelle rautalangasta kuinka olen ollut loukkaantunut siitä, että hän jo 3 vuotta sitten ohimennen kyseli sormustoiveitani ja edelleenkään mitään ei ole tapahtunut. Olemme jutelleet aiheesta pitkään ja hartaasti ja tulleet lopputulokseen, että meillä on erilaiset lähtökohdat tähän avioon astumisessa: mies tulee avioeroperheestä ja on perheensä vanhin, eikä suvussa ole häitä ollut muita kuin hänen setänsä, joka meni naimisiin ööh.. 40-vuotiaana? Itse olen perheeni kuopus ja molemmat sisareni ovat menneet naimisiin 26- ja 28-vuotiaina ja meidän perheessä ollaan aina oltu nuoresta lähtien sitoutuneita toisiimme ja puhuttu vakavasti jo alusta. Vanhempanikin löysivät toisensa nuorina ja menivät 21- ja 22-vuotiaina naimisiin ja porskuttavat edelleen yhdessä :D Mites teillä muilla?

Meillä tosiaan on muitakin huolia ja ehkä minulle siksi tämä sormuksen odottelu tuntuu ekstra-vaikealta: on ollut sairastamisia, epäonnea työmarkkinoilla, lapsitoiveita jotka eivät ota tuulta siipiensä alle, samoin rakennus- ja talohaaveet - ja mies lähti vielä opiskelemaan.. En missään nimessä halua miehen kosivan minua ns säälistä, mutta halusin kertoa hänelle ihan vakavasti miten paljon minua satuttaa se, ettei yksikään haaveistani käy (osin hänen takiaan) toteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

rosenbej meillä on molemmien vanhemmat edelleen yhdessä, minun vanhempani seurustelivat vain muutaman vuoden ennen häitä ja lapsia (n. 30-vuotiaina). Mieheni vanhemmat taas eivät pitäneet niin "kiirettä", ja avioituivat sekä saivat lapsen nelikymppisinä. Minustakin tuntuu, että tämä vaikuttaa myös mieheni ajatusmaailmaan (ja toisaalta omien vanhempieni toimintamalli taas omaani) ja alunperin hänen toiveissaan oli nämä asiat paljon myöhemmin, kuin minulla. Olemme kuitenkin ymmärtääkseni päässeet about yhteisymmärrykseen tästä, ja muutaman vuoden päästä olisi tarkoitus avioitua :D Lapsistakin ilmoitin että kyllä ne on aikaisemmin tehtävä, ei sitä kannata niin myöhään jättää kuin hänen äitinsä teki, koska ei se ole niin sanottua että enää silloin onnistuu (jos ollenkaan, mutta mahdollisuudet eivät ainakaan parane jos paljon kolmenkympin yli pitkittää).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei vaan kaikille,

Jo pidemmän aikaa olen tätäkin palstaa seuraillut, ja nyt yksinään kuumottelu vaihtui sitten vihdoin nimimerkin luomiseen. :)

Ollaan mieheni kanssa seurusteltu nyt puolitoista vuotta. Jollekin kuulostaa ehkä lyhyeltä ajalta, mutta olemme naimisiinmenosta ja kihloista puhuneet jo pidemmän aikaa. Kumpikin haluaa naimisiin, ja kenties vanhanaikaisina, mieluiten pikemmin kuin myöhemmin, kun alkaa ikäkin lähestyä kolmeakymppiä :D Oikeastaan vuosipäivästämme asti olen odotellut kosintaa, sillä mies on selväsanaisesti ilmoittanut haluavansa itse kosia, ja suht pian. Kun se ei kuitenkaan vuosipäivänä tapahtunut, olen saanut hermoilla jokaisena kuukausipäivänä sekä puolitoistavuotispäivänämme... Hienoja tilaisuuksia olisi kyllä ollut, mutta aika ei miehen mielestä ole vielä ilmeisesti kypsä... Vaikka tässä ei vuosikausia olla odoteltukaan, en millään malttaisi odottaa sitä kysymystä ja yhteisen elämän alkamista virallisesti! :P

Seuraava todennäköinen kosimisajankohta voisi olla syntymäpäiväni loppukeväästä, mutta sitä en kyllä toivoisi, tuollaiset juhlapäivät pysykööt ominaan. En tosin kosinnasta kieltäytyisi! :D Onneksi en ole ainoa tässä odotuksen täyttämässä arjessa, tuntuu ihan höperöltä stressata tästä asiasta. Kyllä se tapahtuu sitten kun aika on oikea, eikös niin?? Ärsyttää vain, miksi mies meni möläyttämään kosinta-aikeistaan niin ajoissa, kun nyt ei meinaa enää löytää itsehillintää odotteluun. Voi myös olla että innokkailla kysymyksilläni viime kesänä saatoin työntää kosinta-ajankohtaa kauemmas, sillä mies vaikutti siltä, kuin olisi "jäänyt kiinni" yllätyksen valmistelusta... Mutta eihän kosinta mikään yllätys minulle olisi vaikka se tapahtuisi kuinka pian, kun on sen itse ottanut useasti puheeksi! :rolleyes:

Aurinkoista kevätmieltä kaikille palstalaisille, onpa kivaa päästä purkamaan näitäkin ajatuksia jonnekin tästäkin aiheesta!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei kookkos ja tervetuloa! :) Ei ole mitään ihmeellistä tuossa vaiheesa jo odottaa kosintaa, minun mielestäni. Itse aloin odotella noin puolen vuoden seurustelun jälkeen joten tässä on nyt sitten jo kaksi vuotta venailtu :D Josko se tästä kohta alkais tapahtuun.. Ei kaksi ja puoli vuottakaan ole mikään hirveän pitkä seurusteluaika tietenkään, mutta sen vaan tietää että tämä on se jonka kanssa haluan naimisiin joten odottavan aika on pitkä! :D:gpari:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tervetuloa Kookkos meidän kanssasisarien joukkoon ;)

Mulla ihan samat fiilikset kuin sulla: en haluaisi "sotkea" muita vuosi- tms muita juhlapäiviä kihlaukseen - mutta en kieltäytyisi vaikka sellaisena päivänä se kysymys nasahtaisi :D Mies toki sai jo ennen seurusteluammekin kuulla, etten missään nimessä haluaisi tulla cheesysti kosituksi uutena vuotena keskiyöllä tai ystävänpäivänä - eli kai silloin olisi oikeastaan fiksuinta kun silloin sitä en osaisi odottaa ;) Mutta kuten Taurielkin totesi, niin tuskin kihlaus enää voisi kovin paljoa yllättää kun siitä on jo paljonkin juteltu ja joka ikinen päivä se pyörii jossain määrin mielessä

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tervetuloa Kookos! Mulla kyllä sama, että mielessä on tarkat päivät milloin muka EI saisi kosia. Naisia on vaikea miellyttää :rolleyes::lol:  en ymmärrä miksi miesten pitää lipsautella asioita ("aion kosia tässä.. tai et varmaan halua tietää millon"). Meillä myös mies kiusaa tahallaan esim. Polvistuu solmimaan kengännauhoja mun eteen, aloittaa "tahdotko sinä,..". Sitten intopinkeenä odottelen, millon hän on tosissaan :blush:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onnea Hääfriikki:wub:

Täällä on hiljaiseloa edelleen. :lol: Taitaa valmistumisetkin venyä syksylle, eli tuskin mitään tapahtuu lähiaikoina.

Olen lisäksi alkanut epäillä haluanko sittenkään tätä asetelmaa, että mies päättää hetken kosia ja nainen odottelee "yllättävää ehdotusta". Yhteinen iso päätöshän se on. Ei se toki meidän(kään) suhteessa mikään vallankäyttöongelma olisi - mähän se meistä olen se, joka on ihan itsekkäistä syistä ilmoittanut haluavansa vielä tulla kosituksikin sitten kun haluamme avioitumispäätöksemme julkistaa. :D Silti se ennakko-odotus, että vastakihlautuneilta aina kysytään, että "ooh ihanaa, mites Pekka kosi?" Argh. Höystettynä sillä asenteella (vaikka ei suoraan sanottaisikaan), että vihjaillessaan tai kosiessaan nainen "hoputtaa" asioita, entäs sit toisten päin? Eli voipi olla, että päätetään yhdessä, koska lähdetään sormusostoksille ja kerrotaan kaikille. Riittäisi siinäkin romantiikkaa yhdessä tehden. :wub:

Edited by Seljanmarja

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei tää nyt näköjään toiminutkaan että kosinta ois mystisesti pamahtanut ilmoille samantien kun tänne alkoi kirjoitella, niinkuin joillekin oli käynyt ja mitä toivoin mielessäni kun viime vuoden elokuussa aloin tänne rustailla :D plääh.. :parting2: Eilen tuli kutsu miehen kaverien häihin. Oi ja voi mitäköhän siitäkin taas tulee jollei kosintaa ole siihen mennessä kuulunut

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei kaikille!

Uusi odottava ilmoittautuu mukaan :)  Vähän mietin, että uskallanko lähteä kirjoittelemaan mukaan (jos se vaikka kääntyy itseään vastaan ja mitään kosintaa ei tulekaan), mutta toivossa on hyvä elää. Pieni tarina meistä vaikka tähän alkuun: eli ollaan mieheni kanssa oltu kohta 9v. yhdessä ja meillä on kaksi pientä tyttöä (jotka sopisi äärettömän hyvin morsiusneidon tehtäviin :) ). Alkuunsa naimisiinmenosta ei ollut mitään puheita ollenkaan ja oletin sen olevan edessä joskus tulevaisuudessa, mutta sitten tulikin tuossa nelisen vuotta sitten yllätyksenä, että mieheni ei oikeastaan edes halua naimisiin ja kaikki on hänen mielestään hyvin näin.  Olin aika järkyttynyt asiasta ja siinä oltiin jo melkein eron partaalla kun ajattelin asian olevan kuitenkin itselleni tärkeä. Yhdessä päätettiin jatkaa ja tasaisin väliajoin aihe on noussut esiin, lähinnä minun aloitteestani. Nyt sitten viimeisen vuoden aikana miehenikin on lämmennyt pikkuhiljaa ajatukselle ja ymmärtää syitä miksi minä sitä niin kovasti haluan (yhteinen sukunimi, perintöjutut yms). Nyt myös puheet on ollut vähän sen suuntaisia, että uskallan alkaa toivomaan, että kosinta voisi olla tämän kesän/syksyn asia....

En ole asiasta kovin monelle ystävälle puhunut ja kaikki ovat ehkä "luovuttaneet" meidän suhteen, että niitä häitä ei tulekaan. Olisihan se kiva yllätys kaikille

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tervetuloa Joyful! Ja oih ja voi, tuon takia minä tarkistin heti ekoilla treffeillä mieheltäni mitä mieltä hän on avioliitosta :girl_witch: Moni olisi varmaan jo juossut karkuun siinä tilanteessa, mutta ajattelin että siinähän se sitten selviää heti kättelyssä niin ei tarvii kummankaan aikaa tuhlata jos ajatukset ei olisi osuneet yksiin (ja tulikoe jos pelästyy kysymystä niin ei ole mies mua varten) :D Sulla tietysti eri tilanne, kun olitte olleet jo niin kauan yhdessä, ennen kuin asia selvisi, niin ei siinä varmasti enää halua kaikkea heittää hukkaan sen takia. Kiva, että mies on kuitenkin alkanut tulla toisiin aatokseen tajutessaan että asia on sinulle tärkeä :) Meilläkin menisi varmaan n. 10 vuotta kauemmin avioitumiseen, jos se pelkästä miehestä olisi kiinni :D Hän on myös noilla linjoilla että asiathan on hyvin näinkin (niinkuin kyllä ovatkin) joten miksi tilannetta pitäisi muuttaa, mutta ymmärtää kuitenkin, että avioliitto on minulle erityisen tärkeää :gpari:   

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin mies oli ennen sitä mieltä, että ei naimisiin tarvitse mennä. Olemme olleet jotakuinkin yhtä kauan yhdessä kuin te, @Joyful, mutta lapsia ei ole. Me kuitenkin tapasimme aika nuorina ja nyt kun vuosia on kulunut, niin mies on hiljakseen muuttanut ehdotonta kantaansa lapsiin ja avioliittoon. Hän on valmis joustamaan hääjuttujen suhteen, koska tietää, että ovat minulle tärkeitä ja myöntää nyt itse avioliiton olevan ihan kätevä järjestely vakavassa parisuhteessa. Meidänkin suhde on ollut koetuksella avioliittoasioiden suhteen, mutta lisäksi ja varsinkin on painanut nuo lapsikysymykset.

Jos nyt vanhempana tapaisi puolisonsa, niin varmasti selvittäisi nämä perheenperustamiskuviot ja hääjutut aika alkuvaiheessa suhdetta, mutta eipä silloin alta parikymppisenä vielä hirveästi miettinyt moisia. Jäi siis itseltäkin ensitreffeillä kysymättä asiasta. :girl_haha: Varmasti meidänkin suhteen oli jo toivo monelta mennyt, mutta niinpä sitä vain sormuskaupoille suunnattiin, kun alkoi tuo lapsikysymyskin selvitä.

Tsemppiä Joyfulille (ja muillekin) odotukseen!

Edited by Vaniella

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heh, en mäkään aina ole näin toiminut :D Ei sitä aiemmin tullut mieleenkään kysyä, koska en kuvitellut olevani niiden miesten kanssa kovin kauaa muutenkaan.. Mutta nykyisen miehen tavatessani olin vakavalla mielellä liikenteessä, joten faktat piti selvittää ihan alkuunsa, lapsiasiat tietty myös :D Veljeni kauhisteli myöhemmin tästä kuullessaan että mihin ihmeen piinapenkkiin laitoin miesparan heti ekoilla treffeillä, mutta todellisuudessa en listannut kysymyksiä päin naamaa vaan meillä oli oikein syväluotaava keskustelu noin muutenkin, joten kysymykset sai ujutettua väleihin luontevasti (mieskin samaa mieltä kun myöhemmin ollaan tästä puhuttu) :) Enpä niin vanha itsekään silloin ollut (23), mutta tarpeeksi kuitenkin, että katsoin parhaaksi selvittää lähtökohdat seuraavalle suhteelle, jonka toivoin olevan se viimeinen avioliittoon johtava suhde. Olisi ollut ikävä huomata vuosien jälkeen, ettei tulevaisuuden haaveet kohtaakaan, ja nuoruuden vuosia on mennyt "hukkaan" miehen kanssa, joka ei halua kanssani perhettä perustaa. Toki aina voi edelleenkin käydä näin, mutta ainakin asiasta on puhuttu. En henkilökohtaisesti oikein ymmärrä, miten jotkut parit ovat lähemmäs kymmenenkin vuotta yhdessä puhumatta ollenkaan suhteen viemisestä "eteenpäin". Aikuisiässä tuntuu aivan käsittämättömältä! En siis tarkoita, että kaikki välttämättä haluaisivat viedä suhdetta yhtään mihinkään, mutta tuota puhumattomuutta, ettei aihe ole vuosien saatossa kertaakaan tullut puheeksi, en ymmärrä. Luottavatko ihmiset vaan tuntuman perusteella olevansa kumppaninsa kanssa samoilla linjoilla asioista suuntaan tai toiseen? 

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Aika usein (omassa tuttavapiirissäni) kyllä tuntuu pohjimmainen syy suhteiden kaatumiseen olevan yleinen kommunikaation puute ja olen ihmetellyt samaa, miten vähän jotkut ihmiset suhteen toisen osapuolen kanssa puhuvat. Ihan jo pienemmistä ja arkisemmistakin asioista. Vaikka mekään ei vielä alkumetreillä mistään häistä puhuttu, niin on näitä tunnustelevia ja pohdiskelevia keskusteluja kuitenkin vuosien varrella useaan otteeseen käyty ja aiheesta puolivakavasti vitsailtu, joten sinällään ollaan kyllä tiedetty molemmat, missä mennään. Minä en parikymppisenä vielä tiennyt, haluanko edes lapsia. Ajatus tuntui niin kaukaiselta, että olisi ollut hullua vaatia toiselta vastauksia. Elämä meni siinä hetkessä.

Ymmärrän kuitenkin tuota puhumattomuuttakin. Jos on lapsiakin jo yhdessä hankittu ja ehkä yhteinen omistusasuntokin, niin siinä vaiheessa ollaan jo sen verran sitoutuneita, että voisi olettaa suhteen olevan se elämänmittainen ja avioliiton luonnollinen jatkumo siihen. Toki avioliitto ei kaikille merkitse niin paljon, eikä kaikki ajattele asiaa juridisilta kannoilta ollenkaan. Toisaalta tiedän pariskunnan, jolla on yhteinen, toivottuna syntynyt lapsi, mutta naimisiin meneminen olisi kuulemma liian vakavaa sitoutumista. :blink:

Mutta mun miehellä taisi nyt tähän kosimispäätökseen vaikuttaa, että pari hänenkin kaveriaan on vihdoin mennyt naimisiin, ei voinut enää vedota siihen. :D

Edited by Vaniella

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tuli ensimmäinen lapsi "vahingossa" aika nopeasti seurustelun aloituksen jälkeen niin siinä hötäkässä jäi keskustelematta sen suuremmat tulevaisuuden näkymät ja oletin vain sen olevan luonnollinen jatkumo sitten joskus...kun ensin selvisimme järkytyksestä, että meistä tuli perhe :) Nyt kun niitä aikoja muistelee niin miten kaukaisilta ne tuntuukaan. Mieskin on monesti todennut jälkeenpäin, että vaikka oli alkuunsa suuri shokki että lapsi tulee niin nyt on hyvä, että tuli tehtyä nuorempana. Ja toinen oli sitten ihan suunniteltu tapaus.  Meillä tosiaan on yhteiset lapset ja yhteinen asunto niin olenkin sitä miehelle ihmetellyt mitä se naimisiinmeno muuttaa ainakaan huonompaan suuntaan...mutta hän vaan ei ole kokenut sitä millään tavalla tärkeänä. Onneksi nyt sitten tosiaan on kuitenkin lämmennyt ajatukselle ja uskallan toivoa, että tässä tapahtuisi "lähiaikoina" jotain

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omassa elämässäni noudatan tyyliä "oleta vähemmän, toimi enemmän" :D Mutta toivotaan tosiaan että alkais tapahtumaan, itse kullakin :tender: 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pari viikkoa vielä niin lähdetään kahdestaan lomalle. Käydään upeilla näköalapaikoilla, parissa vesiputousmestassa ja rakkauden saareksi kutsutulla pikkusaarella. Puitteet olisi hyvät! :D

Tauriel likes this

Share this post


Link to post
Share on other sites

Reilu puoli vuotta kulunut, kun viimeksi kirjoitellut tänne ja valitettavasti ei mitään muutoksia odotukseen. :( Lisää tuttuja kihlautunut tässä välissä (ja kaikki vielä seurustellut lyhyemmän aikaa kuin me), nyt myös miehen kaveripiiristä, jonka ajattelin herättelevän jotain mieheni mielessä. Täytän tässä kuussa 28v eli näyttää pelottavasti siltä etten ole naimisissa, kun täytän 30v. Muutama vuosi sitten ajattelin, että 28 vuotiaana minulla olisi lapsikin (ja haluan naimisiin ennen lapsia). Ei aina mene nämä jutut niin kuin suunnittelee.

 

Mieheni valmistuu koulusta tässä kuussa ja minäkin loppukesästä/alkusyksystä. Jos opiskelijaelämän loppuminen saisi hänet olemaan sitä mieltä, että voisi myös kosia? Niin toivoisin, että tämä kesä toisi mukanaan sen sormuksen. :) 

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ole koskaan hinkunut naimisiin, mutta haluan silti mieheni täysin "omakseni", joten siksikin toivon kosintaa ja häitä. Mies ehkä vähän jo säikähtänyt hääpuheita kun olemme edenneet suht nopealla aikataululla, en tiedä pitääkö sitten vain yrittää toppuutella itseään :D

Share this post


Link to post
Share on other sites
23 tuntia sitten, Cabella said:

Reilu puoli vuotta kulunut, kun viimeksi kirjoitellut tänne ja valitettavasti ei mitään muutoksia odotukseen. :( Lisää tuttuja kihlautunut tässä välissä (ja kaikki vielä seurustellut lyhyemmän aikaa kuin me), nyt myös miehen kaveripiiristä, jonka ajattelin herättelevän jotain mieheni mielessä. Täytän tässä kuussa 28v eli näyttää pelottavasti siltä etten ole naimisissa, kun täytän 30v. Muutama vuosi sitten ajattelin, että 28 vuotiaana minulla olisi lapsikin (ja haluan naimisiin ennen lapsia). Ei aina mene nämä jutut niin kuin suunnittelee.

 

Mieheni valmistuu koulusta tässä kuussa ja minäkin loppukesästä/alkusyksystä. Jos opiskelijaelämän loppuminen saisi hänet olemaan sitä mieltä, että voisi myös kosia? Niin toivoisin, että tämä kesä toisi mukanaan sen sormuksen. :) 

Täällä oli muuten ainakin just niin että mies sanoi mulle ettei halua "ukkomieheksi" samalla kun vielä opiskelee ja että haluaa olla valmistumisen jälkeenkin vielä hetken työelämässä ilman sormuksia ja vasta sitten siirtyä seuraavaan elämänvaiheeseen.. noh, kohta vuoden saanut nyt elää silleen että jos kohta alkais riittää ;) 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me oltiin jo hilkulla ostaa oma asunto, saatiin jo pankiltakin hyväksyntä meidän lainasuunnitelmalle, mutta takauskuviot sitten meni puihin kiitos mun vanhempien, niin säästökuuri jatkuu vielä ainakin puolitoista vuotta... Olin jo vähän ehtinyt innostua, että ehkä yhteinen kämppä voisi vähän vauhdittaa myös mun häähaaveita, mutta eipä sitten. Vähän skeptinen olo, että näinköhän tässä välissä sitten enää mitään tapahtuu :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now