pirpana

Oulun kukkakaupat

151 posts in this topic

Mä kävin eilen varaamassa suunnitteluajan Kanervaan.

Tulevana lauantaina siis pääsen suunnittelemaan hääkimppuani. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse kävin viikko takaperin Kanervassa suunnittelussa ja hieman pettynyt olin. Olin odottanut että kukista kerrottaisiin paljon, mitä on saatavilla, millaisia voidaan niistä tehdä, esiteltäisiin vähän kukkiakin, mitä voidaan laittaa kukkien lisäksi... no ehdotuksia sieltä puolelta ei kyllä tullut sitten yhtään, joten itse 10 minuutin jälkeen totesin, että tehdään vaikka pisaranmallinen ja tummanpunaisesta ruususta, muraattia kaveriksi. Vieheet ja rannekukat lisäksi tyyliin sopivina.

Uskon, että kukat ovat hyvät, aina olen saanut hyvät kukat sieltä, mutta myynnistä tai palvelusta, ei minua 'palvelleella' naisella ollut kyllä mitään osaamista. Varttituntia vartenko se aika piti varata?

Eihän sieltä olisi pakko mitään ottaa, mutten jaksa mennä muuallekkaan, pääasia että saan hyvät kukat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko kellään kokemuksia Haukiputaalla Kellossa toimivasta kukkakaupasta? Nimeä en muista millään. Tästä meiltä on kuitenkin sama matka Kelloon kuin keskustaankin. Vaihtoehtona on tilata kukat Piilolasta kotiovelle, mutta toisaalta haluaisin tukea paikallisia yrityksiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse kävin viikko takaperin Kanervassa suunnittelussa ja hieman pettynyt olin. Olin odottanut että kukista kerrottaisiin paljon, mitä on saatavilla, millaisia voidaan niistä tehdä, esiteltäisiin vähän kukkiakin, mitä voidaan laittaa kukkien lisäksi... no ehdotuksia sieltä puolelta ei kyllä tullut sitten yhtään, joten itse 10 minuutin jälkeen totesin, että tehdään vaikka pisaranmallinen ja tummanpunaisesta ruususta, muraattia kaveriksi. Vieheet ja rannekukat lisäksi tyyliin sopivina.

Uskon, että kukat ovat hyvät, aina olen saanut hyvät kukat sieltä, mutta myynnistä tai palvelusta, ei minua 'palvelleella' naisella ollut kyllä mitään osaamista. Varttituntia vartenko se aika piti varata?

Eihän sieltä olisi pakko mitään ottaa, mutten jaksa mennä muuallekkaan, pääasia että saan hyvät kukat.

Hyvä tietää, onneks mulla on kimpusta jo itellä idea nii pitää vaan se sit kertoa heti jos ei kerta ala siellä kertomaan vaihtoehdoista :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä kävin tänään siellä Kanervassa suunnittelemassa mulle hääkimpun ja uskonpa, että siitä tulee hieno :-X

Palvelu oli ihan kohtalaista, floristi kertoi vaihtoehtoja ja katottiin mallikirjoista kuvia :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Saimme Kanervasta ihan hyvää palvelua, mutta päädyimme ottamaan kukat Kukka-Maariasta huomattavasti halvemman hinnan takia. Molemmat liikkeet olen kokenut ammattitaitoiseksi, vaikkakin palvelu oli molemmissa keskinkertaista...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hääkimppuni oli aivan ihana ja just sellanen ku sen toivoin olevan.

Eli iso plussa Kanervalle! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onpa hyvä kuulla saltzu :)

Kävin itse Kanervassa viikolla ja olin kyllä tällä kertaa tyytyväinen palveluun. Lauantaina näkee sitten mitä ihanaa ovat meille tehneet.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko kukaan teettänyt Oulussa kimpun silkkikukista?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Moi!

Osaatteko sanoa, kuinka aikaisin suunnitteluaika kukkakauppaan pitäisi varata tai minkälaista palvelua saa vain kauppaan kävelemällä? Pitäisi lähteä alustavasti kyselemään ideoita ja hintoja yms., mutta kun ei ole kuin viikko aikaa. Seuraavan kerran ollaan maisemissa luultavasti vasta häiden aikaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse marssin Kukka-Maariaan jo alustavasti kyselemään asenteella, että neuvokaa vähän tyhmää. :) Tosi kivasti ottivat vastaan ja sainkin muutaman rehun nimen, joita häiden aikaan haluamassani värissä on saatavilla.

Tarkempaa suunnitteluaikaa varaan sitten 2kk ennen häitä. Hinnoittelu oli sellainen kuten arvelinkin, eli riippuu kukasta/kukista ja käsityön määrästä sun muista ylimääräisistä härpäkkeistä (helmet, risut ymv.).

Kimpun suhteen ajattelin antaa suhteellisen vapaat kädet sen jälkeen, kun olen valinnut värin, kukat, kimpun muodon ja hintaluokan. Jos tarkemmin tietäisin, kuinka kukat on järkevintä asetella toisiinsa nähden ja mulla olisi silmää niiden suhteen, silloin varmaan olisi sama itse väkertää se. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sitruuna : Antoivatko Kukka-Maariasta mitään hintoja? Ko olen tässä miettinyt, että kävisin kysymässä sieltä hintoja ja muuta mieltä askarruttavaa. Oliko sielä mitään kansioa, jossa oli valmiiksi kuvia morsiuskimpuista?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me käytiin tilaamassa kukat Kempeleen ammattikoululta! Yllättävä veto, mutta oppilaat ovat tehneet tosi hienoja kimppuja aiemminkin ja kaikki työt tehdään kuitenkin valvotusti. Ootellaan ja katellaan, millainen kimppu tulee.

Tilasin ruusu''pallon'', jossa siis kantolenkki ja pari muuta yksityiskohtaa. Kannetaan siis kuin käsilaukkua, eikä ole siis mikään perinteinen kimppu :) hintaa tulee n. 80-100eur

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sitruuna : Antoivatko Kukka-Maariasta mitään hintoja? Ko olen tässä miettinyt, että kävisin kysymässä sieltä hintoja ja muuta mieltä askarruttavaa. Oliko sielä mitään kansioa, jossa oli valmiiksi kuvia morsiuskimpuista?

Minä annoin kimppuni budjetiksi 80€ ja sen mukaan sitten tekivät sen. Sanoivat, että yleensä/normaalisti hääkimppuun menee se 120€ keskimäärin. Oma kimppuni oli iloinen yllätys kun sen lauantaina näin, värit olivat oikeat ja he olivat tehneet minun summittaisten toiveitteni pohjalta minusta hienon kimpun. :)

Liikkeessä oli kyllä kansio josta kimppukuvia pystyi katselemaan, joukossa myös "fantasiakimppuja" joita olivat messuille tehneet. Suosittelen!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei, onko kellään tietoa Vuokon kukasta? Luin ketjun läpi, mutta en mielestäni löytänyt kokemuksia...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mites Unique, Pateniemen K-kaupan lähellä? Onko siitä kokemuksia? Me kun asutaan Herukassa, niin en haluisi lähteä hakemaan kukkia ensin Kempeleestä ja sitten ajamaan takas keskustaan valokuvaan ja maistraattiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mites Unique, Pateniemen K-kaupan lähellä? Onko siitä kokemuksia? Me kun asutaan Herukassa, niin en haluisi lähteä hakemaan kukkia ensin Kempeleestä ja sitten ajamaan takas keskustaan valokuvaan ja maistraattiin.

Kävin eilen 14.9.2011 tekemässä Uniquesta tilauksen, häät ovat lokakuussa 2011. Valkoisia ruusuja pyöreä kimppu maksaa 100,-

sisältää sulh. kukan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko Unique palannut Pateniemeen? Onpa kiva jos näin on. :) Tykkäsin siellä käydä ennen kuin muutti Pakkahuoneenkadulle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siinä K-Marketin lähellä se mun mielestä on. Samassa rakennuksessa on R-Kiska ja muuta. Vähän hämärän peitossa on mistä sinne pääsee, taitaa olla käynti samasta ovesta kuin johonkin muuhun puljuun. Oispa sopivasti lähellä, asun Herukassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ajattelin tällä viikolla käydä kyselemässä Kanervasta hääkukkaa. Katselin paikan verkkosivuilta kuvia ja kuvat vakuuttivat minut. Mun kimpustahan ei toki tule mitään suurta, ainoastaan yksi gerbera ja jotain vihreää. Hintakin varmaan pysyy ihan ns. opiskelijabudjetissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mietinkin että sanon vaan siellä että tahtoo kukkakimpun. Vaihtoehtosesti tilaan sen Kanervan verkkokaupan kautta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lopulta kävikin niin, että en tulekaan nyt ottamaan hääkimppua, sillä kyseessä maistraatissa vihkiminen ja heti sen jälkeen karataan häämatkalle. Keväällä/kesällä/syksyllä liiton siunaus, niin silloin vasta sitten kimppu.

Ja ymmärrän kyllä miksi hääkimpun suunnittelusta peritään maksu. Ei ole kiva tehdä useita tunteja suunnittelutöitä ja sitten ilmoitetaankin, että sori, en otakaan teiltä kukkaa tai pahimmas tapauksessa ei ilmoiteta mitään. Arvokasta työaikaa mennyt hukkaan.

Ja pitää laittaa tuo tapahtuma kalenteriin ylös, jos vaikka innostuisi vierailemaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Myykö Oulun seudun kukkakaupat tai puutarhat nk. sankoruusuja, joista forumilla on keskusteltu? Siis 2. luokan "ylijäämää," joita voi varata isompana eränä etukäteen. Ajattelin pöytäkukiksi sellaisia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minkä takia tältä palstalta poistetaan aivan asiallisiakin kommentteja? Eikö sana olekaan vapaa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^Rouva, tarkoitatko Kaakkurin Citymarketin vai OYS:n Kukka-Maariaa? Itsellänikin oli mietinnässä että kaakkurin liikkeestä olisin käynyt maorsiuskimppua ja muita kukkia juhlapaikalle kyselemässä, mutta jos laatu on ollut tuota luokkaa niin taidan kuljettaa rahani muualle...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now