sugarhearts

??Alle 18 vuotiaina naimisiin??

248 posts in this topic

yksilön kasvu henkisesti ja fyysisesti aikuiseksi on eri asia, kuin mielenmuutokset aikuisiällä.

Oooh! :o

Kummassakin on kyse muutoksesta, muuttumisesta. Nuorena voi olla sopeutuvampi ja parisuhteessa voi tosiaankin kasvaa sen ja kumppanin myötä/kanssa. Vanhempana tietää liiankin hyvin mitä haluaa ja kompromissien tekeminen voi olla vähemmän kiinnostavaa puuhaa.

En kiellä valtavia muutoksia, joita henkisesti, fyysisesti jne ihminen käy läpi nuorena. En vain aina ymmärrä, miksi juuri tuossa vaiheessa tapahtuvat muutokset ovat The Muutoksia tai The Kasvua, jonka/joiden vuoksi ei kannata tehdä suuria ja sitovia päätöksiä.

Ei millään pahalla ketään kohtaan, mutta ei tarvitse edes poistua tältä foorumilta löytääkseen esimerkkejä siitä, että ei ne 25v, 30v tai edes 35v tehdyt avioitumispäätökset näin ulkopuolisen silmissä kovin fiksuilta vaikuta. On henkistä ja fyysistä väkivaltaa jne. mutta naimisiin pitää vaan päästä Sen Väärän kanssa. Mutta hei, ollaanhan sentään jo "kypsässä iässä", joten kyllähän tässä tiedetään, mitä halutaan, koska on kasvettu aikuisiksi. Ihminen voi tehdä typerän päätöksen ihan minkä ikäisenä tahansa. Ja samalla tavalla ihmisen elämässä voi tulla megaluokan kriisi tmv muutos ihan missä iässä tahansa - jopa sellainen, jonka rinnalla joku 20v aikuiseksi kasvaminen on nappikauppaa, nimim. nähty on.

Mielestäni ei myöskään voi unohtaa kumppanin merkitystä. Vaikka olisi miten löytänyt itsensä ja tietäisi mitä haluaa, se toinen ihminen siinä vierellä on myös yksi muuttuva tekijä. Jonkun ihmisen kanssa itsestä nousee esiin yhdenlaisia piirteitä ja valmiuksia kuin jonkun toisen. Pitääkö sitten käydä läpi monta ihmissuhdetta? Mielestäni ei, jos hyvän löytää ensimmäisten joukosta. Jos on hyvä olla ja luulee tietävänsä mitä tekee..? Ei kukaan voi ennustaa tulevaisuutta.

Kiitos ja hei.

edit. k.viehe

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ms Querylla on hyvä pointti :) . Ei nuoruudesta siirtymä varhaisaikuisuuteen ole todellakaan ainut ihmisen elämän "kriittinen piste". Myös keski-iässä ja vanhuuden kynnyksellä tulee usein ravisteltua senhetkistä elämää ja se voi vaikuttaa parisuhteeseen ihan samalla tapaa kuin "aikuiseksi kasvaminen". Samoin mahdollinen lasten syntyminen perheeseen, puolison tai oma vakava sairaus... Näitähän riittää.

En missään tapauksessa ole sitä mieltä, että kaikkien kannattaa mennä naimisiin sen teini-iän rakkautensa kanssa. Mutta en ymmärrä sitä ajattelutapaa, että ihminen on jotenkin valmis ja pysyvä siirryttyään nuoruudesta aikuisuuteen. Muutokset aikuisiällä ovat toki erilaisia kuin nuoruudessa, mutta eivät ne poista sitä tosiseikkaa, että kyse on edelleenkin muutoksesta. Kun 23-vuotiaana mietin, millainen oli 18-vuotiaana, olin tämänhetkisestä ajatusmaailmasta käsin tosi lapsellinen, mutta epäilen, että kun mietin kolmekymppisenä tätä hetkeä, päädyn todennäköisesti samaan lopputulokseen.  

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaikille henkinen kasvu ja kriisit siinä ovat henkilökohtaisia. Itse menin hieman alle 20v (mies oli24) naimisiin ja itsekin tiedostin että olin nuori, mutta myös ymmärsin sen että ero voi tulla menee sitten minkä ikäisenä tahansa naimisiin. Tiedän että liitollamme on monta ikäkriisiä edessä,mutta niinhän on heilläkin jotka avioituvat 30v.

Joskus (huom.joskus) voi kypsemmällä iällä tehdä jopa huonommat ratkaisut ns. yksin jäämisen pelossa. Pakko saada joku,oli se sitten sopiva tai ei..kun taas itselläni ei ollut mitään paniikkia sioutumisen vuoksi, pystyin kriittisesti arvioimaan puolisoani,enkä tarttunut häneen kuin viimeiseen oljenkorteen. (läheinen ystäväni on juurikin tässä tilanteessa joka on kuitenkin suht harvinainen ja en todellakaan vihjaa että muut näin tekisi)

Ainoa kurja asia nuorena naimisiin menossa oli se että arvostelijoita oli ja he katsoivat oikeudekseen kertoa erittän negatiiviset mielipiteensä minulle. Läheiset ymmärsivät päätöksemme ja tukivat sitä 100% koska tunsivat meidät ja suhteemme hyvin,isäni jopa myönsi ihmetelleensä että miten kestämme odottaa pitempään. Arvostelijoita olivat ne jotka eivät tunteneet meitä. Vihkipappimme saa kyllä suuren +,pelkäsin ensin hänen tapaamistaan, mutta kun tapassimme hänet oli hän kaukana tuomitsevasta, haastattelun jälkeen hän jopa pyysi meitä rippileireille puhumaan rakkaudesta ja avoiliitosta.

Syynä ei ollut uskonto eikä raskaus, vaan syvä rakkaus,luottamus ja täydellinen yhteensopivuus. Tiedän että tulevaisuus voi iän myötä tuoda vaikka mitä haasteita ja muutoksia,mutta tunnen että olemme valmiita niihin (niinkuin kaikki tuntevat  ;))

Olen varma että jokainen ikä (ikärajat ovat kuitenkin ihan syystä) on hyvä ikä mennä naimisiin, näissä asioissa kun ei ole oikeata ja väärää. Ihannoin myös heitä jotka ovat 10vuotta ensin yhdessä ja vasta sitten avioituvat!

Jokainen tekee ratkaisunsa ja voi vain toivoa sen osuneensa oikeaan.. Ymmärrän myös kaikki mielipiteet täällä jokainen on omalla tavalla oikeassa.

Ei muuta kun onnea kaikille jotka puolison (myös tulevan) löytäneet, toivottavasti kaikkilla on edessä onnellinen tulevaisuus ikään katsomatta!  :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

mitä minä haen tässä takaa on se, että vaikka kuinka ihmisen elämän eteen voi tulla kypsemmällä iällä eteen muutoksia, päätöksiä ja erikoisia elämäntilanteita, niin miksi pitää keskeneräisenä, lapsena tehdä aikuisten asioita, kun niitä ehtii tehdä myöhemminkin. samalla tavalla, kuin seksi, vakava seurustelu jne. ei kuulu lapsille (oikeasti lapsille siis), on naimisiinmeno yksi niitä asioita, jonka kanssa ei kannata hätiköidä.

en kiellä etteikö alaikäinen voi rakastaa täydetä sydämestään ja löytää sitä oikeaa, kuten sanoin, olen itse tavannut mieheni 16-vuotiaana. mutta miksi ei voi rakastaa myös ilman naimisiinmenoa, antaa itsensä ja toisensa kasvaa siinä parisuhteessa, ja sitten kun seurustelua on jo enemmän takana, ja myös mahdollisuus mennä naimisiin ilman mitään erikoislupia, tehdä se. tottakai ero voi tulla eteen kelle tahansa, mutta miksi luvata itsensä toiselle koko elämäksi aivan lapsena, kun ei tiedä edes mitä itse on.

tottakai kolmekymppinen näkee esim. parikymppisen kovin nuorena ja niin edelleen, kehitystä tapahtuu jatkuvasti, mutta alle 18-vuotias tai vasta siihen ikään tullut on useimmiten vielä todella hakoteillä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
eihän tässä nyt ollut edes mitään erityistä tietoa, melkein ennemmin maalaisjärkeä. ::)

mutta kyllä, teen töitä kasvatusalalla, ja olen kiinnostunut aiheesta myös.

HA! Arvasin että puhut mutu-tuntumalla  ;D Itsekkin työskentelen kasvatuksen parissa nimittäin, enkä ole aivan yhtä musta-valkoinen kuin sinä. Mutta koska omatkin mielipiteeni perustuvat mutu-tuntumaan, en lähde niitä tässä kertomaan sillä en koe että (ammattitadonkaan mukana tullut) fiilis riittää yleispäteväksi säännöksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minusta on ihan ok, että ihmiset menevät nuorena naimisiin, jos tuntevat tehneensä harkitun päätöksen ja ovat valmiita kantamaan vastuun. Tämä koskee myös vanhempia ihmisiä, toki heillä voi olla sikäli parempi tilanne sikäli, että heillä on enemmän itsensä tuntemusta ja näin ollen tietoa siitä, millaisen puolison kanssa haluaa olla.

Olen kuitenkin erittäin vakaasti sitä mieltä, että yleensä uskonnon takia muutaman kuukauden seurustelun jälkeen solmitut avioliitot ovat silkkaa arpapeliä. Erota kun ei saa niin on melkoinen riski syöksyä avioliittoon, josta ei ole ulospääsyä. Omalla tuttavallani tuntuu olevan aika vaikeaa 10 vuoden avioliiton jälkeen, kun mies onkin väärä, mutta erota ei voi. He menivät naimisiin 4kk tuntemisen jälkeen, eivätkä olleet olleet ennen hääyötä koskaan kahdestaan (ilman esiliinaa).

Share this post


Link to post
Share on other sites
HA! Arvasin että puhut mutu-tuntumalla  ;D Itsekkin työskentelen kasvatuksen parissa nimittäin, enkä ole aivan yhtä musta-valkoinen kuin sinä. Mutta koska omatkin mielipiteeni perustuvat mutu-tuntumaan, en lähde niitä tässä kertomaan sillä en koe että (ammattitadonkaan mukana tullut) fiilis riittää yleispäteväksi säännöksi.
HA! Arvasin että puhut mutu-tuntumalla  ;D Itsekkin työskentelen kasvatuksen parissa nimittäin, enkä ole aivan yhtä musta-valkoinen kuin sinä. Mutta koska omatkin mielipiteeni perustuvat mutu-tuntumaan, en lähde niitä tässä kertomaan sillä en koe että (ammattitadonkaan mukana tullut) fiilis riittää yleispäteväksi säännöksi.

kyllä olisi surkeita keskusteluja netissä, tai ylipäätään missään, jos kaiken taustalla pitäisi olla aina koulutus ja pitkälti itse tutkittua faktatietoa. ja minä en todellakaan ole mustavalkoinen, vaan realistinen, vaikka en ole aiheesta väitöskirjaa tehnytkään.

on täysin mahdollista todeta kasvuun liittyviä faktoja, ilman että se on mitään mutu-tietoa

ja mitä iloa ammattitaidosta, koulutuksista ja kokemuksesta, jos mitkään niistä tulleet ajatukset ja tiedot eivät ole missään päteviä argumentteja?

Share this post


Link to post
Share on other sites
eihän tässä nyt ollut edes mitään erityistä tietoa, melkein ennemmin maalaisjärkeä. ::)

mutta kyllä, teen töitä kasvatusalalla, ja olen kiinnostunut aiheesta myös.

ja sitä paitsi yllä oleva lauseeni oli toteamus siitä, kuinka yksinkertainen ja selkeä asia tämä on, sen voi todeta ilman suuria kasvatustieteen opintoja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä on vähän OT mutta vähän aikaa sitten oli juttua jossain naistenlehdessä pareista jotka ovat tavanneet, muuttaneet yhteen ja perustaneet perheen todella nopealla aikataululla päälle kolmekymppisinä. Yksi pari oli mennyt kihloihin, muuttaneet yhteen JA alkaneet odottaa esikoistaan 6 viikon sisällä tapaamisestaan ja hehkuttivat miten se toinen tuntui heti vaan niin oikealta. No, tuo oli extreme esimerkki ja oli mulla pointtikin, eli se, että musta myöskään päälle kolmikymmisten nopeasti sidotuilla avioliitoilla ei välttämättä ole paras mahdollinen pohja onnistua. Eli ikä ei ole ainoa joka ratkaisee, toinen olisi hyvä tuntea hyvin ja ensirakastumisen huumasta siirrytty seuraavaan vaiheeseen jossa näkee ja hyväksyy toisen sellaisena kuin tämä on, ennen kuin sitoudutaan loppuelämäksi.

Itse tapasin mieheni 22-vuotiaana, ja 4 vuoden kuluttua menimme naimisiin. Nyt 1,5 v onnellista aviota takana. 18-vuotiaana en vielä missään nimessä olisi ollut valmis sitoutumaan vaikka silloinen poikaystävä sitä ehdottelikin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lapsellisuus ei katso näemmä ikää.

Musta jokainen saa mennä naimisiin silloin kun haluaa, mutta miksi ei voisi odottaa siihen saakka kun se on "helppoa"? Eli kun täyttää 18v?

Share this post


Link to post
Share on other sites

En yhtään ihmettele avioerotilastoja. Ihmiset ryntäävät suhteeseen, ovat niiiiin rakastuneita ja menevät heti naimisiin. Vuoden ( tai joissain tapauksissa jopa vuosien) päästä huomataan että arki on tullut ja erotaan.

Tuntuu, ettei esim. kihloihin meno merkitse nykyään enää mitään. Minulle se oli iso juttu ja vielä isompi, että menemme naimisiin.  Mun puolesta jokainen saa mennä naimisiin vaikka viikon tuntemisen jälkeen ja tehdä ihan omat ratkasunsa. Mutta mä olen ajatellut mennä sen yhden kerran.

Mielestäni olen samaa mieltä (tuolla jo aiemmin mainittuun), ettei ole merkitystä iällä vaan sillä kuinka hyvin toisen tuntee, kun naimisiin mennään. Ei ainakaan tule yllätyksiä  ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hmm... Täällä vedetään lokaan jo näemmä alle 25-vuotiaitakin! Noh, onneksi ainoastaan tuleva mieheni joutuu kestämään minun mielenkiinnonkohteiden ja elämänkatsomukseni muutokset, onhan hän jo yli 25 mennessämme naimisiin.

Tuolla tekstillä halusin sanoa, että 20-25-vuotiaana jos menee naimisiin, niin ei silloin enää mielestäni ole "lapsi joka tekee aikuisten asioita"! Tässä ketjussahan oli kaiken lisäksi kyse alle 18-vuotiaista, joten miten nuo päälle kaksikymppiset tänne liittyy? Voivathan he olla joidenkin mielestä liian nuoria, mutta minä vaan en jaksa uskoa, että nuoruuden kriisini olisivat yhtään sen pahempia kuin vanhemmallakaan iällä vastaan tulevat ongelmat. Miksei keskeneräisenä voisi olla silti valmis sitoutumaan toiseen ja kestämään nämä keskeneräisyydet yhdessä?

Mitä varsinaiseen aiheeseen tulee, niin jokainen tekee niin kuin itselleen sopii, mutta älkää avioliittoon odottajat vaan menkö sen seksin takia naimisiin! Kyllä pitää jaksaa odottaa että on EDES täysi-ikäinen. Tiedän, että se voi olla vaikeaa, mutta olkaa hyvät ihmiset viisaita sen suhteen!

Ja noista avioerotilastoista... En usko että kovinkaan moni menee naimisiin ryntäämällä nykyään ja rumenna siten erotilastoja, vaan ne johtuu ihan muista syistä. Suurinosahan testailee suhdettaan avoliitolla useamman vuoden!

Share this post


Link to post
Share on other sites
Hmm... Täällä vedetään lokaan jo näemmä alle 25-vuotiaitakin! Noh, onneksi ainoastaan tuleva mieheni joutuu kestämään minun mielenkiinnonkohteiden ja elämänkatsomukseni muutokset, onhan hän jo yli 25 mennessämme naimisiin.

Tuolla tekstillä halusin sanoa, että 20-25-vuotiaana jos menee naimisiin, niin ei silloin enää mielestäni ole "lapsi joka tekee aikuisten asioita"!

minä sanoin kyllä lapsista jotka tekevät aikuisten asioita, mutten puhunut kyllä alle 25-vuotiaista?

(vaan niistä alaikäisistä, 18-vuotiaskin on vielä aika "lapsi"..)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ehkä pitäisi olla lakisääteinen harkinta-aika naimisiin menossakin (ei vaan erossa), ja sit mielellään vielä sellainen, että yhdessä on pitänyt olla jo 10 vuotta, arki kohdata jo yhdessä asuessa, mielellään lapsia jo hankittuna (ettei sitten nämäkään tyrskyt iske siihen avioliiton auvoiseen satamaan), ja tämän lisäksi vielä psykologin tekemä testi, että onko avioliittokypsä...

No joo... sarkasmia.

Kaikkien on kuitenkin tässä elämässä vastuussa omasta onnestaan ja myös omista virheistään. Itseäni välillä hirvittää avioliitto, vaikka yhdessä on hankittu jo kämppä ja lapsikin. Joten, jos siltä tuntuu (tunne kun on mielestäni ainoa relevantti mittari ja toinen on ehkä äidin mielipide  ;D) niin lupaa vaan hakemaan. Jos ei lupaa tule ni päätöksestä voi aina valittaa.

Kateellinen olen siinä mielessä, että oma varsinainen ensirakkauteni ei kantanut noin pitkälle. On varmasti todella ihanaa saada nuoruuden ja rakkauden huumassa myös tehdä sitoutuminen. ELI ONNEA VAAN (nyt jo varmasti naimisissa olevalle) ALKUPERÄISELLE KETJUN ALOITTAJALLE!  :-X  :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itseäni suuresti arveluttaa moinen hätäily. En toki sano etteikö tuollainen liitto VOISI toimia, täällä esitetyt perustelut vain kuulostavat niin kovin samanlaisilta kuin erään sukulaiseni kun hän 17-vuotiaana vastakihlautuneena suunnitteli häitä silloisen poikaystävänsä kanssa. Naimisiin oli määrä mennä heti kun 18 tulisi täyteen, vaikka sitten talvella. Vanhemmat eivät asiasta innostuneet, mutta onnesta säteilevä morsian vouhkasi juurikin tämän keskustelun nuorten osanottajien lailla että "ikä on vain numeroita", "me ollaan koettu niin paljon yhdessä", "tämä on nyt oikea aika meille", "me vain olemme kypsempiä kuin muut samanikäiset", "miksi odottaa kun kerran tietää löytäneensä sen oikean". Suurin peruste häähingulle oli kuitenkin paitsi upeat prinsessajuhlat vanhempien kustannuksella, myös halu saada suku virallisesti hyväksymään suhde, johon alun alkaen oli suhtauduttu epäilevästi. Eivätkä sukulaiset niin väärässä olleetkaan, sillä hyvissä ajoin ennen sovittua hääpäivää sulhaskandidaatti löysi toisen naisen, lähti matkoihinsa eikä sen koommin antanut kuulua itsestään mitään. Morsiankin löysi melko lyhyen ajan sisällä uuden rakkauden ja oli 20-vuotiaana onnellinen aviovaimo ja äiti - eikä missään tekemisissä exänsä kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Itseäni suuresti arveluttaa moinen hätäily. En toki sano etteikö tuollainen liitto VOISI toimia, täällä esitetyt perustelut vain kuulostavat niin kovin samanlaisilta kuin erään sukulaiseni kun hän 17-vuotiaana vastakihlautuneena suunnitteli häitä silloisen poikaystävänsä kanssa. Naimisiin oli määrä mennä heti kun 18 tulisi täyteen, vaikka sitten talvella. Vanhemmat eivät asiasta innostuneet, mutta onnesta säteilevä morsian vouhkasi juurikin tämän keskustelun nuorten osanottajien lailla että "ikä on vain numeroita", "me ollaan koettu niin paljon yhdessä", "tämä on nyt oikea aika meille", "me vain olemme kypsempiä kuin muut samanikäiset", "miksi odottaa kun kerran tietää löytäneensä sen oikean". Suurin peruste häähingulle oli kuitenkin paitsi upeat prinsessajuhlat vanhempien kustannuksella, myös halu saada suku virallisesti hyväksymään suhde, johon alun alkaen oli suhtauduttu epäilevästi. Eivätkä sukulaiset niin väärässä olleetkaan, sillä hyvissä ajoin ennen sovittua hääpäivää sulhaskandidaatti löysi toisen naisen, lähti matkoihinsa eikä sen koommin antanut kuulua itsestään mitään. Morsiankin löysi melko lyhyen ajan sisällä uuden rakkauden ja oli 20-vuotiaana onnellinen aviovaimo ja äiti - eikä missään tekemisissä exänsä kanssa.

Nyt täytyy muistaa, että jos joku tuttusi/puolituttusi on nuorena naimisiin mennyt ja eronnut, se ei tarkoita, että näin käy automaattisesti jokaiselle nuorena naimisiin aikovalle. Mun mielestä on todella väärin, kun niin monet "aikuiset" muka luulevat tietävänsä etukäteen, kuinka nuorten solmima avioliitto tulee kestämään (tai ei tule). Kyllähän avioeroja tulee ihan yhtälailla nykyään myös "aikuisille", ellei jopa enemmän. Mä tiedän montakin nuorena naimisiin mennyttä, jotka ovat olleet onnellisesti kymmeniä vuosia naimisissa ja ovat edelleen!

Mä olen sitä mieltä, että ei kenelläkään ole oikeutta tuomita toisen päätöksiä jo ennalta. Miksi nuorena alkanut rakkaus olisi jotenkin heikompaa ja vähäpätöisempää kuin aikuisiällä alkanut? Onko sitten 18 vuotta täytettyään ratkaisevasti "kypsempi" menemään naimisiin kuin puolta vuotta vajaa 18-vuotiaana?

Share this post


Link to post
Share on other sites
Nyt täytyy muistaa, että jos joku tuttusi/puolituttusi on nuorena naimisiin mennyt ja eronnut, se ei tarkoita, että näin käy automaattisesti jokaiselle nuorena naimisiin aikovalle. Mun mielestä on todella väärin, kun niin monet "aikuiset" muka luulevat tietävänsä etukäteen, kuinka nuorten solmima avioliitto tulee kestämään (tai ei tule). Kyllähän avioeroja tulee ihan yhtälailla nykyään myös "aikuisille", ellei jopa enemmän. Mä tiedän montakin nuorena naimisiin mennyttä, jotka ovat olleet onnellisesti kymmeniä vuosia naimisissa ja ovat edelleen!

Mä olen sitä mieltä, että ei kenelläkään ole oikeutta tuomita toisen päätöksiä jo ennalta. Miksi nuorena alkanut rakkaus olisi jotenkin heikompaa ja vähäpätöisempää kuin aikuisiällä alkanut? Onko sitten 18 vuotta täytettyään ratkaisevasti "kypsempi" menemään naimisiin kuin puolta vuotta vajaa 18-vuotiaana?

täällä on varmaankin jo aiemminkin puhuttu siitä kuuluisasta yksilön kypsymisestä, joka vaikuttaa myös parisuhteeseen. minä en ainakaan sanoisi että 18-vuotias on valmis, kyllä 18-vuotias on vielä tosi nuori, ihan niinkuin ala-ikäinenkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lapsi7: kuten heti viestini ensimmäisellä rivillä totesin, niin kyllähän nuorena aloitettu suhde VOI toimia. Se, mitä yritin korostaa oli se, että 18-vuotias tai sitä nuorempi on vielä tyypillisesti valtavan ylioptimistinen ja varma itsestään ja mielipiteistään (tai ei ainakaan halua myöntää ettei olisi). Tuossa mainitsemassani esimerkissä kaikki läheiset tajusivat melkein alusta asti että ko. pari ei kerta kaikkiaan sopinut toisilleen, heillä ei ollut mitään yhteistä ja tulevaisuudelta he odottivat aivan eri asioita. Itse he eivät vain halunneet sitä myöntää, vaan kaikki neuvot ja varoittelut kuitattiin juurikin tuollaisilla "olette vain katkeria kun ette ole itse koskaan olleet rakastuneita"-kommenteilla. Ja sitten kävi niin kuin kävi. Siksi tuollaisiin kommentteihin on kovin vaikea suhtautua vakavasti. Jos sen sijaan nuorena avioon aikova pari itse tunnistaa tilanteeseen liittyvät ongelmat ja on ne oikeasti ja ajatuksella keskustellut läpi, on tilanne jo vallan eri.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En olekaan tänne piiiitkään aikaan kirjoittanut, mutta nyt tuli täällä pyörittyä niin laitan oman mielipiteeni...itse olen 30 vuotias ja avioliittoa on takana kohta 10 kk ja naimisiin meno tuntui todella hyvältä tässä vaiheessa. Ystäviä minulla sitten onkin todella erilaisia, mitä avioitumisikään tulee, kaksi nuoruuden ystävääni avioituivat heti täytettyään 18, toinen on edelleen naimisissa ja toinen erosi noin 7 vuotta sitten. Suurinosa ystävistäni on avioitunut 27-29 vuotiaina ja osa ei ole naimisissa edelleenkään ja jokunen tosiaan jo eronnutkin...joten jokainen tyylillään. Itse en missään maailman nimessä olisi ollut valmis avioon 18-vuotiaana, mutta eihän se sitä tarkoita, etteikö joku ole. Kaksi ystävääni ovat olleet miehiensä kanssa toinen 13vuotiaasta ja toinen 15vuotiaasta, toiset avioituivat 2005 ja toiset 2007, mutta sama kai se olisi sitten ollut vaikka olisivat avioituneet 1995 ja 1997, kun yhdessä edelleen ovat...? ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

:P teille kaikille jotka päivittelette nuorina naimisiinmeneitä!

On niin naurettavaa miten jotkut jaksaa vängätä asioita.. huh hu No aloitin ketjun yli 2vuotta sitten, nyt olen ollut 2 ja puoli vuotta onnellisesti naimisissa ja tosiaan alle 18 v menimme. Syy on henkilökohtainen mutta voin sanoa että lapsia ei ole, se ei ollut siis syy. Henkilökohtainen valintamme.

Toivottavasti kukaan teistä joka on varma rakkaudestaan ei kuuntele täälläkin muutamien pipokireiden pirkkojen paasausta vaan tekee niin kuin on päättänyt! B)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Se, että on ollut jo huimat 2,5 vuotta naimisissa, ei tarkoita yhtikäs mitään. Sitten kun on ollut 25 vuotta naimisissa, niin voidaan ryhtyä keskustelemaan :grin:

No juu. En usko, että naimisiinmenoikä korreloi avioliiton kestävyyden kanssa. Tokihan ikä vaikuttaa, mutta mikään yksi-yhteen se vaikuttavuussuhde ei ole.

Eräs ystäväni meni avoliittoon 15-vuotiaana. Pari on ollut yhdessä nyt yli kymmenen vuotta ja lapsiakin siunaantunut jo viisi :) (uskonnollisuudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä) Naimisiin eivät ole menneet, mutta sillä tuskin on vaikutusta yhdessä pysyvyyteen.

Ihmettelen vain sitä, että miksi sillä naimisiinmenolla täytyy olla niin kiire, ettei voida odottaa lain suomaa ikää? Todellista kypsyyttä olisi odottaa sen verran, että tulee edes täysi-ikäiseksi. Ihan sama, jos joku vinkuisi alkoholin ostolupaa tai ajokortti lupaa vedoten henkiseen kypsyyteensä :grin:

Sen jälkeen ei minusta kenelläkään ole nokan koputtamista asiaan. Täysi-ikäinen tekee omat ratkaisunsa lain suomissa puitteissa ja myös vastaa niistä. 18-vuotiaana solmittu avioliitto voi tasan olla yhtä kestävä ja harkiten solmittu kuin 30-vuotiaankin avioliitto.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos rakastaa toista vilpittömästi niin miksei menisi?

Rakkaus on ihana asia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rakastaa voi vaikka kuinka vilpittömästi hyvänsä, mutta avioliittoon liittyy muutakin kuin rakkaus. Esim. juridiset seikat ja se, että periaatteessa pitäisi olla täysi-ikäinen voidakseen avioitua.

Eihän se, onko naimisissa vai ei kerro, sitä rakkauden määrää. Kyllä se näkyy parista ihan ilman sormuksiakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täysin OT, mutta kuinkahan huolissani mun pitäis olla, kun en tunne olevani yhtään kypsempi kuin 18-vuotiaana?

T. Sukka 25 vee ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now