Jump to content
Naimisiin.info

Yhdysnimen omaaville kysymys


Empsu

Recommended Posts

  • Replies 87
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Löytyi tämmöinen vanha ketu, mutta en malta olla kertomatta minun syytä 'ottaa riesaksi' yhdysniemä heinäkuussa... Eli olemme uusioperhe, pojalla on minun sukunimi. Kun toivottavasti saamme tulevaisuudessa yhteisiä lapsia, saavat he isänsä nimen (eli tulevan miehenin nimen). Jos nyt jättäisin oman sukunimeni pois ja ottaisin miehen nimen, olisi esikoinen ainut perheessä jonka nimi olisi vaikka Kallio, kun me muut olisimme Laine. Jos taas pidän oman nimeni, on meitä kaksi Kalliota, loput Laineita. Yhdistämällä oman nimeni on minulla kuitenkin sama nimi sekä esikoisen että tulevien lasten kanssa (tai lapset tietty on vaan Laine, ja minä Kallio-Laine).

Ymmärsiköhän kukaan mun pointtia... ???

Voikohan noin tehda, koska maistraatin mukaan perheen lapsilla tulee olla sama sukunimi. Outoahan tietysti on jos puolisisaruksella on isansa sukunimi ja uuden miehen kanssa saaduilla lapsilla pitaisi olla sama. Kenenkahan siella sitten pitaisi nimea muuttaa?

Maistraatin sivulta:

Valintaoikeuden rajoitus

Vanhemmat eivät kuitenkaan voi valita lapsen sukunimeä silloin, kun vanhemmilla on yhteisessä huollossa yhteinen alaikäinen lapsi, vaan myöhemmin syntynyt lapsi saa aina saman sukunimen kuin hänen sisaruksellaan jo on.

Onkohan tassa sitten iso ero silla onko esikoisen huoltajuus vain aidilla, vai yhteishuoltajuus isan kanssa, tai avioliiton myota molemmat puolisot ovat huoltajia.

Link to comment
Share on other sites

Tätä minäkin ihmettelen! Olen tiennyt, että on mahdollista käyttää eri versioita yhdysnimestä, mutta silti.

Onko siis virallisesti mahdollista käyttää eri variaatioita? Olen aina luullut, että nimi kuin nimi on se ainoa virallinen versio eikä sitä voi muunnella mielen mukaan - tietysti kirjailijoiden ym. taiteilijoiden nimikäytännöt ovat asia erikseen.

Eräs tuttavapariskuntani käyttää yhdysnimeä. En tiedä, mitkä heidän oikeat sukunimensä ovat, mutta kumpikin käyttää yhdysnimeä tyyliin Matti Mikkola-Anttila ja Maija Mikkola-Anttila. Minusta tuo on kamalan hölmöä, varsinkin, kun se toisen nimi ei edes teknisesti voisi olla Mikkola-Anttila, kun on kerran omaa sukuaan Anttila... ::)

Muuten yhdistelmänimet ovat mielestäni ihan ookoo ja puoltavat paikkaansa monessa kohdin. Kukin valitsee nimensä niin kuin itse haluaa. Sitä mieltä minäkin kyllä olen, että jos olisin yhdysniminen, käyttäisin koko litaniaa aina. Muutenhan sitä on ikään kuin identiteetiltäänkin horjuva  ???

Link to comment
Share on other sites

Maistraatin sivulta:

Valintaoikeuden rajoitus

Vanhemmat eivät kuitenkaan voi valita lapsen sukunimeä silloin, kun vanhemmilla on yhteisessä huollossa yhteinen alaikäinen lapsi, vaan myöhemmin syntynyt lapsi saa aina saman sukunimen kuin hänen sisaruksellaan jo on.

Tuo pätkä tarkoittanee ns. täyssisaruksia.

Link to comment
Share on other sites

Hmm..rajoitusosassa puhutaan sitten tuosta lapsen yhteisyydestakin:

Valintaoikeuden rajoitus

Vanhemmat eivät kuitenkaan voi valita lapsen sukunimeä silloin, kun vanhemmilla on yhteisessä huollossa yhteinen alaikäinen lapsi, vaan myöhemmin syntynyt lapsi saa aina saman sukunimen kuin hänen sisaruksellaan jo on.

Eli kai lapset sitten voi olla erinimisiakin

Link to comment
Share on other sites

Ymmärtäisin, että tuo yhteisessä huollossa oleminen tarkoittaa sitä, että pariskunta on lapsen huoltajia. Eli ei tarvitse olla veriäiti ja -isä vaan huoltajuus riittää.

Niinpä ne lapset, joiden vanhemmat ovat eronneet ja näillä on yhteishuoltajuus (eli siis veriäiti ja -isä ovat huoltajia, eivät esim. veriäiti ja tämän uusi mies, joiden kanssa lapsi asuu), voivat logiikkani mukaan olla erinimisiä kuin perheen muut lapset.

???

Link to comment
Share on other sites

Meillä on miehen kanssa menossa kädenvääntö siitä kumman nimi tulisi yhteiseksi nimeksi. Miehellä todella yleinen nimi ja minulla todella harvinainen. Mieli tekisi pitää myös tyttönimeni... Milloin yhdistelmänimi on liian pitkä? Onko esim. Viitanen-Paakkala teidän mielestänne liian pitkä?

Te jotka olette säilyttäneet harvinaisemman nimenne uudessa nimessänne! Onko teillä kuinka pitkiä yhdistelmänimiä?

Link to comment
Share on other sites

Milloin yhdistelmänimi on liian pitkä? Onko esim. Viitanen-Paakkala teidän mielestänne liian pitkä?

Itselläni yhdysnimi tuntuisi aina hankalalta, riippumatta pituudesta. En oikein osaa muidenkaan kohdalla nimen pituutta arvostella. Jos nimi on tositosi lyhyt, se on tietysti kätevä (tyyliin Salo-Ek), mutta kaikki tosi lyhyttä pidemmät on mielestäni samaa sarjaa. Vähän vaikea selittää...

Koetan esimerkkiä. Siis mielestäni on ihan sama, onko yhdysnimi Lahtinen-Salonen vai Romppainen-Niittymäkeläinen, koska molemmat ovat joka tapauksessa aika pitkiä. :)

Link to comment
Share on other sites

Semmonen tuli viela mieleen, etta mita te yhdysnimien "vastustajat" olette ihmisista, jotka kayttavat vain toista kaksiosaisesta etunimesta? Eli esim. Maija-Leena Korhonen, kutsuu itseaan Maija Korhoseksi, hanen sahkopostinsa on [email protected], lehdet tulevat Maija Korhoselle, mutta passissa lukee Maija-Leena Korhonen?

En ole yhdysnimen vastustaja, mutta vastaan kuitenkin. Mielestäni etunimi on aika tavalla eri asia kuin sukunimi. Onhan ihmisellä ylipäätäänkin yleensä useampi etunimi, oli niiden välillä sitten viiva tai ei, eikä niistä useinkaan käytetä kuin yhtä. Toki monet yhdysetunimen kantajat myös aina käyttävät koko nimeä.

Link to comment
Share on other sites

Nyt minä vasta luin kunnolla tuon lakipätkän (tai mikä lieneekään). Siinähän sanotaan, että 'yhteisessä huollossa yhteinen alaikäinen lapsi' siis nimenomaan yhteinen lapsi. Eli kyllä silloin täytyy olla täyssisaruksista kyse, ja näin ollen sisarpuolella voi olla eri nimi.

Link to comment
Share on other sites

Heips,

yritänpä selventää edellistä viestiäni ilman tuhatta kirjoitusvirhettä.

Eli Assi kiteyttää asian oikein: 'yhteisessä huollossa yhteinen lapsi'.

Esikoinen, eli Poika Kallio on minun poikani (ja olen yksinhuoltaja). Oma nimeni on  vielä 6 päivää Neiti Kallio. 23.7 avioidun Herra Laineen kanssa, jonka jälkeen olen Rouva Kallio-Laine. Yhteinen lapsemme syntyy marraskuussa, ja hänestä tulee Tyttö Laine.

Kun minulla on yhdysnimi, on minulla kuitenkin jotain samaa sekä Pojan että Tytön kanssa. Syntyvän Tytön täyssisaruksilla (eli minun ja Herra Laineen yhteisten lasten) on oltava sama nimi kaikilla, eli ovat sitten Kalliota.

En ole välttämättä yhdysnimien kannattaja, mutta olen sitä mieltä että meillä on oltava valinnan mahdollisuus. Luultavasti tulen päivittäisessä elämässä (esim töissä puhelimeen vastatessa) käyttämään ainoastaan tyttönimeäni. Juridisissa yhteyksissä käytän virallista yhdysnimeä.

Link to comment
Share on other sites

Guest Naksukka
---Yhteinen lapsemme syntyy marraskuussa, ja hänestä tulee Tyttö Laine.---Syntyvän Tytön täyssisaruksilla (eli minun ja Herra Laineen yhteisten lasten) on oltava sama nimi kaikilla, eli ovat sitten Kalliota.---

Vai Laineita kaikki tulevat yhteiset lapset? :)

Link to comment
Share on other sites

Entä sitten jos olisi tällainen tilanne: Neiti Kallio ja Herra Laine ovat yhdessä. Neiti Kalliolla on entisestä liitostaan Poika Kallio, ja Neiti on yksinhuoltaja. Herra Laine adoptoi Pojan, jolloin Herra ja Neiti ovat yhdessä lapsen huoltajia. Täytyisikö tässä tapauksessa tulevien lasten olla Kallioita vai voisivatko he olla myös Laineita?

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Kiitos Naksukka, ihan sama mitä mä tänne kirjoitan niin aina on virheitä vaikka mä kuinka tarkistelisin tekstiäni  ;D

Eli tosiaan, yhteiset lapsemme saavat mieheni nimen ainoastaan.

Margot: Eli pointti on se että yhteiset lapset (biologiset täyssisarukset) on saman nimisiä. Voi olla äidin nimi tai isän nimi.  Poika Kallion nimen voi Neiti Kallion pyynnöstä muuttaa (yksinhuoltajan hän ei tarvitse Pojan biologisen isän suostumusta), adoptioon tarvitaan kuitenkin biologisen isän suostumus (mikäli hän on pojan tunnustanut ja on elossa. Mikäli isä kuollut en tiedä kuinka tehdään...). Adoptiossa on hyvä muistaa että biologisen isän juridinen side lapseen katkaistaan (esim ei perintöoikeutta) kun taas adoptoiva Herra Laine saa yhden lapsen lisää. Adoptio ja nimenmuutos eivät ole yhteydessä toisiinsa.

Juu, eli oma nimi on nyt vaihtunut, ja tänään on tullut uutta postia uudella yhdistetyllä sukunimellä.

Täällä töissä pistin justiinsa meiliä että vaikka on uusi sukunimi käytän vaan tyttönimeä esim puhelimeen vastatessani jne. En jaksa uskoa että meille soittavat asiakkaat ovat tarkkoja siitä mitä  mä luuriin sanon... Toisaalta, johan mulla alkaa äitiysloma 7 viikon kuluttua enkä varmaan nimeä edes oppis siinä ajassa käyttämään.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Tämä olikin mielenkiintoinen ketju, joten nostelen vielä ylöspäin kysymyksellä joka kohdistuu lähinnä jo ennemminkin naineille ;)

Eli tuntuisiko teistä typerältä pitää exän nimi, uuden miehen kanssa? Voisin tietysti ottaa tyttönimeni, mutta edellisestä liitosta on jo poika, joten sitten perheessä olisi kolmea eri nimeä, typerältä tuntuisi sekin.  Yhdysnimi olisi muuten hyvä kuten tässä ketjussa jo aiemmin yksi tapaus olikin, mutta kun molemmat nimet ovat aika pitkiä, niin kokisin senkin raskaaksi.

Entä onko täällä ketään jolla lapsi yksin olisi sitten exän nimellä? Jotenkin sekin tuntuisi minusta kurjalta... Onneksi tässä on vielä vuosi aikaa päättää...

Link to comment
Share on other sites

petraa_nina: Eräs tuttavani piti entisen miehensä nimen mennessään uudestaan naimisiin muutama vuosi sitten. Kysessä on jo viisikymppinen nainen, jonka (jo aikuiset) lapset ovat siis samannimisiä. Käsittääkseni tärkein syy nimen pitämiselle oli kuitenkin se, että se oli edellisen nuorena solmitun pitkän avioliiton aikana jo muodostunut omaksi, osaksi identiteettiä. Nimen pitämiseen tarvittiin kai jonkinlainen lupa edelliseltä aviomieheltä, tästä en ole aivan varma.

Yksi vaihtoehto teille on tietysti ottaa kaikille (myös pojalle) uusi sukunimi. Tähän tarvitaan exän suostumus, jos teillä on yhteishuoltajuus.

edit2. Luin jo toisesta ketjusta, ettei tämä ole teille mahdollista.

edit. kirjoitusvirheet

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...
Guest henskuliini

Aion ottaa yhdysnimen tyttönimi + miehen nimi.

a. Missä tilanteissa käytät kokonimeäsi (siis koko yhdysnimeä)?  

luultavasti kaikissa virallisissa tilanteissa, nimikirjoituksessa ja jos "on tilaa kirjoittaa koko nimi", postilaatikossa  :)

b. Missä tilanteissa käytät vain omaa sukunimeäsi (siis sitä aiempaa ns. naimattoman sukunimeä)?

en varmaan missään  ???

c. Missä tilanteissa käytät vain puolison sukunimeä (siis avioliiton myötä sinulle tullutta nimeä)?

voisin kuvitella että esim. puhelimeen vastatessa tai uusiin ihmisiin tutustuttaessa (esim. kättelyt seminaareissa, yritysjuhlissa yms, jossa ei tarvitse olla niin tarkka ja virallinen). yleensäkin sellaisissa jossa ei ole aikaa tai halua jaaritella pitkiä nimiä  ;D

Link to comment
Share on other sites

  • 3 months later...

Minusta tuntuu, että jos ottaisin yhdistelmänimen se olisi vain kompromissi suvun rauhoittelua varten ja yhdistelmä roikkuisi vain virallisissa kaavakkeissa ja arjessa käyttäisin sitä omaa nimeäni.

Eli ikäänkuin sellainen jotain kaikille-ratkaisu, mikä ei arkielämään vaikuttaisi niin kovasti, että oma mielenrauha järkkyisi  ;D .

Link to comment
Share on other sites

  • 5 months later...
Guest Aurora80

Itse pohdiskelen tätä parhaillaan ja olen vahvasti kallistumassa yhdysnimen puoleen, kun tyttönimestä luopuminen tuntuu ihan mahdottoman vaikealta... Tietääkö kukaan, onko olemassa mitään sääntöjä tms. miten nimeä pitäisi / saisi käyttää? Eli milloin täytyy käyttää koko yhdysnimeä ja missä tilanteessa voi käyttää vain toista nimeä (kumpi se nyt onkaan)? Ovatko kumpikin nimet "virallisia nimiä" joita voi käyttää myös erikseen, ihan miten tahtoo? Moni tuntuu näin tekevän, mutta mietin vaan onko mitään "säädöksiä" aiheesta.

Link to comment
Share on other sites

aion käyttää tulevaa yhdyssukunimeäni kaikissa tilanteissa.

äskettäin tajusin, että mun on pakko muokata nimikirjoitustani jotenkin, sillä mulla on tosi iso käsiala ja nimeni pitenee avioliiton myötä lähes puolella eikä nykyinenkään nimmarini mahdu oikeastaan mihinkään kunnolla.   :D

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...

×
×
  • Create New...