Nimen vaihtaminen monikulttuurisissa avioliitoissa

[Jonna1981]

Hei, haluaisin ihan mielenkiinnosta kysellä tästä nimenvaihdosasiasta, siitä on keskusteltu kovasti tuolla Laki-osastolla, mutta haluaisin kysellä että miten te meinaatte toimia, joille olisi tulossa ulkomaalainen nimi? Vaihdatteko vai ette? jos vaihdatte tai jätätte vaihtamatta, niin olisi kiva kuulla perusteluja... tässä itse mietiskelen näiden kahden vaihtoehdon välillä...

:-?

[-Hemuli-]

Mina vaihdan. Asun tosin ulkomailla, joten taalla siita on toivottavasti hyotya - joudun silti tavaamaan sen joka paikassa. Taalla kovasti tykataan omasta (tytto)nimestani, ja kaverit yrittavat ehdottaa oman nimen pitamista, mutta se kuulostaa hauskalta vain englantilaisittain, eli vaarin, lausuttuna ;D Nimeni ei ole kovin harvinainen Suomessa eika minulla ole siihen mitaan sen ihmeempia siteita, eli en ole edes harkinnut sen pitamista. Pidan tulevasta nimestani, silla se on aika harvinainen ja sopii hyvin etunimeni kanssa. En koe, etta englantilaisen nimen ottamalla menettaisin suomalaisuuttani mitenkaan. Ja kylla minun mielestani on parempi, etta perheella (sitten joskus!) on kaikilla sama sukunimi. Yhdysnimea saattaisin muuten harkita, mutta nailla nimilla siita ei kylla tule mitaan...

Tosin eras ystavani ei aio ottaa avomiehensa sukunimea, jos he menevat naimisiin. Han kokee, etta avomiehen italialainen sukunimi (mies on puoliksi italialainen, puoliksi englantilainen, mutta taalla koko ikansa asunut) jotenkin muuttaisi hanen identiteettiaan.

[L B]

Minä otin mieheni sukunimen kahdesta syystä. Ensimmäinen syy on se, että mieheni nimi on paljon kauniimpi (luontoaiheinen) kuin vanha tyttönimeni ja se sointuu kivasti etunimeni kanssa ja toinen syy on jo tuossa yllä mainittu halu saada perheelle sama nimi. Mieheni olisi halunnut ottaa minun tyttönimeni, mutta miehen etunimi olisi kuullostanut tosi tyhmältä minun tyttönimeni kanssa ja tosiaan mieheni nimi on kauniimpi.

[Niiina]

Otin ihan mielellani miehen nimen. Pidan siita enemman kuin tyttonimestani. Muutaman vuoden kuluttua kun muutetaan Suomeen, saatan joutua tavaamaan nimea aika paljon, mutta toisaalta joutuu sita tavaamaan taalla Amerikassakin. Ainakin koko perheella on sama nimi.  ;D

[Best1]

Otin mieheni nimen koska halusin meille perhenimen ja miehe nimen otto tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta. Aikansa kutakin, yhden oven kun sulkee perassaan niin toinen aukeaa edessa. Nimenmuutos oli hauskaa (tosin valilla vaikeaa 33 vuoden jalkeen muistaa uutta nimea) ja byrokraattista.

[Kam Jok]

Minä haluaisin ottaa kaksoisnimen. En tosin tiedä vielä, mitä mieltä sulhasen vanhemmat ovat tästä. Heidän kulttuurissaan, kun nainen ei vaihda sukunimeä. Haluaisin perheellemme yhteisen nimen ja mielestäni kaksoisnimi sopii, kun molemmissa on samoja kirjaimia. Sitä paitsi miehen sukunimessä on vain kaksi kirjainta   !

[Fifi]

Ma tykkaan mun omasta sukunimesta niin kamalasti etten ole koskaan edes ajatellut vaihtavani sita miksikaan muuksi, se on sitapaitsi helppo lausua niilla kielilla joilla elamaani elan.

Voisin ehka harkita tuplanimen (ilman valiviivaa) ottamista mutta tyoelamassa kayttayisin silti pelkkaa tyttonimeani joten en tieda onko tuossa mitaan jarkea.)

[StellaNea]

Minä otin mieheni nimen. En edes miettinyt muita vaihtoehtoja, sen verran paljon halusin päästä omastani  eroon. Mieheni nimi on kivan lyhyt ja sopii etunimeeni paremmin kuin tyttönimeni. Vaikka nimi ei ole vaikea eikä pitkä, sitä saa olla kyllä tavaamassa joka laitoksessa.

[meiju.keiju]

Olen pähkäillyt tämän asian kanssa ja kysellyt mielipidettä mieheltäni. Hänelle asialla ei ole suurta merkitystä, ymmärtää hyvin jos haluan pitää tyttönimeni. Toisaalta olisi kuitenkin kiva jos koko perheellä olisi yhteinen sukunimi - mutta toisaalta taas etunimeni ei kovin hyvin sovi yhteen mieheni sukunimen kanssa. Mutta kaikkeen tottuu, eikö niin?  

Elikkä sanoisin että otan mieheni sukunimen  

[Elwing]

Minä otin yhdistelmän, koska miehen etunimeen minun sukunimeni ei sopinut alkuunkaan, enkä halunnut pelkästään hänen tylsää sukunimeään, ja tykkään kovasti omasta tyttönimestäni. Yhdistelmästä tuli vähintäänkin erikoinen, mutta olen jo niin tottunut siihen, että yllätyn kun uudet tuttavuudet pitävät sitä hassuna. Kaikkeen siis tottuu.

[huldra]

Mä varmaan pidän omani, vaikka joskus saataisiin aikaiseksi mennä naimisiinkin. Se nyt vaan on mun nimi, en mä sitä osaa ruveta muuttamaan. Mun nimi ei ole mitenkään helppo Suomessa eikä maailmalla, miehen olisi helpompi. Kumpikaan ei ole erityisen kiva, tai tyhmä. Olisi tavallaan tosi kivaa ja kätevää ottaa miehen nimi, mutta se nyt vaan ei tunnu mun jutulta.

[Pepperpots]

Ma otin miehen nimen, suurimmaksi osaksi siita syysta etta on helpompi olla joka kulmassa tavaamassa mun tyttonimea. En myoskaan erikoisemmin ollut kiintynyt mun tyttonimeen....

Olen ammatiltani opettaja, joten on huomattavasti helpompaa olla hubbyn sukunimella kuin yrittaa vaantaa sita mun vaikeahkoa suomalaista nimea ekaluokkalaisten suuhun... ;D

[Kukka]

Ma aion ottaa mun miehen nimen. Ensi kesana menaan naimisiin. Olemme miehemme kanssa eri maista ja asumme niin sanotusti kolmannessa maassa eli ei kummankaan kotimaassa. Otan miehen nimen monesta syysta:

1. oma nimi on super vaikea suomalainen nimi ja sita saa tavata joka kerta ja monta kertaa samalle henkilolle

2. miehen nimea ei tarvitse tavata, on helppo ja myos antaa kivan mielikuvan ihmisille

3. haluan yhteisen sukunimen perheelle

[Lâle]

Minä otin mieheni nimen. En edes miettinyt oman pitämistä, kaksoissukunimeä mietin vähän aikaa, mutta totesin että lyhyempi on parempi. Ja ajattelen aika vanhanaikaisesti tässä asiassa, eli siksikin miehen nimi.

[eskimogirl]

Taidan paatya yhdistelmaan. Ei ole viela ihan auennut tama chilelaiskulttuuri, jossa kumpikin pitaa oman nimensa ja lapset saavat molemmat nimet. Minusta olis kuitenkin myos kiva kuulua samaan perheeseen ja olla saman niminen kun muutkin!

Ilmeisesti  olis mahdollista olla esim Virtanen de Ferrari mutta en tieda mita suomen viranomaiset tahan sanoo??  :-?

[shaadi]

^Miehen kaksoissukunimen ensimmäinen osa on Suomessa laitettu suoraan etunimeksi väestörekisterissä, mutta emme kyllä pyytäneetkään erkoisjärjestelyjä.

Minulla on kansainvälinen helppo nimi, enkä aio ottaa miehen suomalaisittain hankalaa nimeä. Olisin saattanut päätyä samaan ratkaisuun, vaikka mies ei olisi ulkomaalainen.

[susan]

Tää on ollut mullakin päänvaivana, kun molemmat halutaan, että perheellä on yhteinen nimi. Mies olis ihan ok yhdysnimen kanssa, mä en halua yhdysnimeä. Mulla on itelläni suomalainen, mutta hämmästyttävän hyvin ulkomaalaisten suuhun sopiva nimi, joka on kans suojeltu ja harvinainen - mut en oo koskaan erikoisesti rakastanut sitä, ja oon joutunu sitä koko elämäni tavaamaan Suomessakin. Miehen nimi on pidempi, helpompi maailmalla, mut taas lisää tavaamista Suomessa - enkä erikoisesti tykkää siitäkään.

Mut jotenkin ideaalina mulla on ollut että nimi vaihtuu, kun naimisiin mennään, joten kyllä me varmaan otetaan miehen nimi. Voi että voi olla tääkin vaikeeta!

[Kitty]

Mä olen myös kahden vaiheilla.. en erityisesti pidä omasta sukunimestäni, mutta eipä miehenkään nimi kauhean paljon paremmin käy mun etunimeen.. Ja olen aina periaatteessa vastustanut nimihirviöitä, mutta taidan itse päätyä sellaiseen kun olis kiva jos mullakin olis sama nimi kun muillakin meidän perheessä. Eli siis kaksoisnimi (ilman väliviivaa jos vain mahdollista) ja sitten käyttäisin vain omaa vanhaa sukunimeä noin normielämässä.. Onpas vaikeaa!

[pisti]

Luultavasti päädyn ottamaan miehen nimen, vaikka omankin pitäminen houkuttelee. Omaa sukunimeäni ei ole kuin meidän lähiperheellämme, mikä tekee vaihtamisesta melko haikeaa. Tykkään kuitenkin paljon miehen nimestä, joka on suomalaisellekin todella helppo, lyhyt ja lausutaan ja kirjoitetaan samalla tavalla. Mieskin on ehdottomasti yhteisen nimen kannalla ja jäähän meidän perheeseen vielä veli ja sisko, jotka voivat tyttönimeäni viedä eteenpäin.

[harpaneri]

olen aina ollut sitä mieltä ennen ikinä nimeäni vaihda ja toivonut sukunimeäni myös mahdolliselle tulevalle perheelleni. ... joten tiedustelin tulevalta aviomieheltäni josko hän vaihtaisi omansa. Koska hän on arabi ja muslimi, sukunimen muuttaminen ei ole mahdollista (eipä se monelle suomalaisellekaan miehelle ole). Heidän kultturissaan ei ole mitenkään epätavallista, että molemmat säilyttävät nimensä entisellään ja lapsethan saisivat isän sukunimen.

Mielestäni olis kuitenkin mukava, että perheellä olis sama sukunimi ja jotenkin se tyttönimestä luopuminen tuntuu mahdottomalta... en ole mikään kaksoisnimien ystävä, mutta nyt sellaisen ottaminen tuntuu ihan ok vaihtoehdolta, joskin nimestä tulisi melko erikoinen. Onhan tässä vielä n. kaksi viikkoa aikaa miettiä jos ei muuta tekemistä keksi

[MilaK]

Minä tulen ottamaan miehen sukunimen eikä siinä mitään ongelmaa on kaunis ja silloin mun nimestä ei edes kuule että olen suomalainen. Mutta mies on islannista ja siellähän ollaan isän poikia ja tyttäriä mutta hänen isänsä nimi kirjoitetaan hankalasti kirjaimella, mitä suomen aakkosissa ei ole niin hän otti jonkun menneisyydessä käytössä olleen suvun norjalaisen sukunimen Fjeldsted kun tuli Suomeen. Noh musta tulee Fjeldsted mutta haluttais että meidän lapset nimetään islantilaisittain hänen pojikseen ja tyttärikseen. En sitten tiedä millainen ongelma siitä muodostuu suomen viranomaisten kanssa..  :-? Että vanhemmilla olisi tavallaan eri sukunimi kuin lapsilla vaikka heillähän ei periaatteessa sukunimiä ole.

[Yamatodamashii]

Itse haluaisin mieluusti ottaa kaksoisnimen. Meilla on molemmilla aika harvinainen sukunimi, molemmilla ns. suojattu sukunimi joten sita ei muilla ole kuin niilla jotka tosiaan on samaa sukua. Suomalaisessa nimessa vaan on noita aeaekkosia joten se voi tuottaa hankaluuksia

Itse haluaisin sulhon nimen (omani jatkoksi), koska se tosiaan on kaunis, harvinainen, silla on merkitys, ja viela oivana lisana tulee nimeen kuuluva suku"symboli". Mietin etta jos joskus ottaisin tatskan niin se olisi sitten se symboli, ja kantaisin sita ylpeydella.

Janna kylla, sulho itse haluaisi unohtaa oman nimensa ja ottaa suorilta mun suomalaisen nimen itselleen. Ja jos saisi valita suomalaisesta nimilistasta niin sitten se olisi kuulemma "Aalto", meidan oman armaan Alvarin mukaan

Saas nahda mihin paadytaan!

[-Hemuli-]

Olen juuri ottanut englantilaisen mieheni sukunimen, eika ainakaan minulla ole identiteettikriisista merkkiakaan. En missaan vaiheessa edes harkinnut oman sukunimeni pitamista, ja yhdysnimi olisi kuulostanut liian hullunkuriselta - muuten olisin saattanut harkita sitakin. Heti haiden jalkeisella viikolla sain syntymapaivakortteja uudella nimella, ja vaikkei kuoren paalla lukenut nimi ihan viela tuntunut omalta, pidan nimesta ja se sopii todella hyvin etunimeeni. Saattaisin olla toista mielta, jos etu- ja sukunimi sotisivat pahasti keskenaan, mutta koko nimeni kuulostaa hyvalta eika edes nayta selkeasti kahden kulttuurin yhdistelmalta.

[Yarna]

Minä aion monen muun rouvan tavoin, ottaa mieheni nimen. Silläkin uhalla, että tästä eteenpäin joudun tavaamaan sekä etu- että sukunimeni aina ja kaikkialla.

Mulla on nimittäin myös harvinainen etunimi, joka on helppo mutta usein se kuitenkin kirjoitetaan väärin. Mutta on mun nykyinenkin sukunimeni suht hankala, joten eipä mikään oikein muutu vaikka sukunimi vaihtuukin.  

Sitäpäitsi tulevan mieheni sukunimi on aika helppo, se kirjoitetaan niin kuin lausutaankin. Saa vaan nähdä tulevaisuudessa, minkä maalaisena mua sitten pidetään.