Jump to content
Naimisiin.info

Kokemuksia morsiuspukuliikkeistä / Hki


Recommended Posts

Kirjoitinkin juuri Muotitalo Tyynelästä blogiini tekstin, jossa halusin varoittaa muita morsiamia (http://elokuinenmorsian.blogspot.fi/2013/12/muotitalo-tyynela-lukekaa-varoitus.html). Myyjä oli varmastikin sama ulkomaalaistaustainen nainen, hieman pyöreä ja todella tympeä minua kohtaan. Ensimmäisellä kerralla käydessäni liikkeessä sain todella mukavan vastaanoton ja myyjä vaikutti mukavalta, mutta kun erehdyin toisen kerran menemään liikkeeseen niin kohtelu oli todella pöyristyttävää.

 

Seuraavat kopioitu blogistani: "--Saapuessani liikkeeseen seisoi sama myyjä, kuin lauantaina hieman tympeästi vastassa ja kaivoi 2 jo sovittamaani mekkoa esiin sekä vain yhden uuden, vaikka kauppa oli täynnä mekkoja. Sovitin ensin nämä kaksi muuta ennen mahdollista the mekkoa ja myyjän käytös näitä sovittaessa toi minulle inhottavan olon. Kehuessani mekkoja kauniiksi ja kuinka päätös olisi vaikea hän vain tokaisee päättäväisesti sen "the mekon" olevan paljon parempi minulla eikä päätös ole vaikea. Yksi sovittamistani mekoista oli myös pienehkö päälläni ja myyjä KIELSI minua katsomasta taakse, vaikka olisin halunnut nähdä miltä laahus näyttää. Muutenkin myyjä puuskutti äänekkäästi pukiessaan mekkoja päälleni ja en kauaa niitä ehtinyt ihastella vaan tuntui, että minua hoputettiin.

 

Viimeinen oljenkorsi oli kun puimme päälleni "the mekon" ja astelin peilin eteen. Kerroin myyjälle tässä vaiheessa, että luulen sen olevan tämä mekko, mutta haluaisin tulla vielä kolmannen kerran paikalle, jotta äitinikin pääsee antamaan "siunauksensa". Tähän myyjä äänekkäästi huokaisu ja tokaisi "että kolmannen kerran". Pöyristyttävää! Tästä eteenpäin myyjä näytti vain hapanta naamaa ja kirjoitti jälleen mekon numerosarjan lapulle ylös. Tehdessäni lähtöä myyjä ja hänen harjoittelijansa(luulen olevan siskontyttö tms.) seisoivat vain tuijottamassa minua. Pudotin tässä vaiheessa kädestäni tuon lapun ja se lensi suoraan heidän jalkoihinsa. Myyjät eivät tehneet elettäkään nostaakseen lappua vaan kävin kumartelemassa heidän jalkojensa juuressa. Oloni oli todella nöyryytetty ja inhottava."

Muokattu: , käyttäjä: elokuinenmorsian
Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Halusin tännekin tulla kertomaan viimeisimmästä käynnistäni Muotitalo Tyynelässä ja pakko aloittaa sillä, että eroa aiemmalla että tällä oli kuin yöllä ja päivällä. Minua vastassa odotti iloinen, puhelias ja avulias nainen, joka osoittautuikin yhdeksi omistajista. Oloni oli hänen seurassaan kotoisa ja tervetullut. Meidät otettiin hyvin vastaan ja myyjä vastaili kaikkiin kysymyksiimme ja pohdintoihimme olivat ne sitten laahuksen ylösnostaminen tai hyvät kuvauskulmat mekon kanssa. Myöskin aiemmassa tekstissäni mainitsema myyjä oli paikalla liikkeessä, mutta hän vaikutti tällä kertaa iloiselta ja hymyilevältä. Uskon viime kerran tuntemuksiini siis olleen syynä myöskin myyjä huono päivä tms. Meidän jokaisen kohdalle kun välillä sattuvat inhimilliset tunteet. 2/3 kerran perusteella suosittelen siis liikettä kaikille lämmöllä. Liikkeen omistaja on yksityisyrittäjä, joka tietää asiakkaiden arvon ja haluaakin tarjota asiakkailleen parasta.

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...

Itse ostin pukuni Niinattaresta. Liike on aika pieni ja ahdas, mutta valikoimaa löytyy... Suosittelen menemään arkena sovitukseen, aikamoista hulinaa viikonloppuisin.. Henkilökunnasta sen verran, että palvelu oli omalta osaltani ystävällistä, mutta kiireisinä päivinä huomasi selvästi, että osa oli apulaisia/aloittelijoita ja osa taas kokeneempia. Tilan puute suurin miinus, muuten ok. :-)

Link to comment
Share on other sites

Ostin iltapuvun pari vuotta takaperin Niinattaresta, arkena taisin olla liikenteessä. Palvelu oli todella ystävällistä ja mukavaa, miettivät mukavasti että mikä puku sopisi minulle, korjaukset pukuun sujuivat ongelmitta ja hyvä mieli jäi :)

Link to comment
Share on other sites

 Mä kävin Niinattaressa viime lauantaina (eli joulun ja uuden vuoden välisenä lauantaina) ja silloin liikkeessä oli tosi hiljaista, ihan myyjänkin mukaan. Sovitusajan olin järkännyt vajaat 3 viikkoa etukäteen puhelimitse, koska halusin varmistaa että pääsen menemään itselleni sopivaan aikaan tuona viikonloppuna. En osaa sanoa miten paljon etukäteen sinne pitäisi muuten olla yhteydessä.

 

 Palvelu oli tosii ystävällistä ja valikoima laaja. Mulle osunut myyjä osasi tosi hyvin valikoida pukuja mun toiveiden mukaan, ja osasi vastata tosi hyvin mun esittämiin kysymyksiin. Paikalla oli 2 muutakin henkilökunnan jäsentä (josta yks tosin lähti ompelimon puolelle paikalla olleen toisen asiakkaan kanssa), ja mulla jäi käsitys että mua avustanut myyjä oli paljon kokeneempi kuin toinen paikalle jäänyt työntekijä, joka hänkin oli kyllä ihan ystävällinen.

 

 Liikkeessä ei saanut kuvata, mutta myyjä kirjoitti mua kiinnostaneiden pukujen tiedot lapulle, ja mä olenkin ihaillut niitä muutamaan otteeseen Niinattaren nettisivuilta sovituksen jälkeen.

Link to comment
Share on other sites

Tähän mennessä olen käynyt sovittamassa pukuja Stockmannilla ja Niinattaressa.

 

Stockmannilla oli kohtalaisen suppea valikoima sovituspukuja, mutta niistäkin löytyi muutama kiva Pronoviaksen puku jotka jäivät mieleen. Valitettavasti valikoimassa oli ainoastaan yksi mun kokoa (48) oleva puku, joten muita pukuja ei saatu kunnolla kiinni. Myyjä oli asiantunteva ja kohtelias, mutta ei juuri kommentoinut pukuja. Hän osasi kuitenkin neuvoa missä muissa Pronoviaksen malleissa oli etsimiäni piirteitä. Ekana kokemuksena tämä oli ihan hyvä, mutta mulla oli mukana kaksi sanavalmista kaasoani, joiden kanssa saatoin ruotia pukujen hyviä ja huonoja puolia, joten ehkä sen takia myyjä otti tilanteessa mekaanisemman roolin. Plussaa siitä, että olin ainoa asiakas sovituksessa, joka helpotti mun hermoilua ja auttoi rentoutumaan tilanteessa.

 

Niinattaressa kävin päivää myöhemmin kuin Stockalla. Liikkeessä oli hiljaista, ja paikalla oli meidän lisäksi vain yksi toinen asiakas. Mua palvellut myyjä oli tosi ystävällinen ja ammattitaitoinen ja tunsi liikkeen valikoiman hyvin. Hän osasi myös sanoa miten hyvin kunkin valmistajan pukuihin pystyi tekemään muutoksia jo tilausvaiheessa, ja miten heidän ompelimonsa pystyisi esim. lisämään pukuun olkaimia jne. Hän oli myös rennompi kuin Stockalla ollut myyjä ja esitti tosi fiksusti omia mielipiteitään eri puvuista ja siitä miten ne sopivat mulle. Ainoa asia mikä mua jäi harmittamaan oli että heillä tuntui olevan paljon leveähelmaisia pukuja isommissa kokoluokissa, mutta ei esim. himoitsemaan merenneitomallia. Pointsit siitä, että heillä oli useita olkaimellisia pukuja ja hyvä valikoima pukuja johon heillä voisi lisätä olkaimet.

 

Stilissimassa en ole vielä käynyt, mutta olen saanut sieltä tähän mennessä tosi ystävällistä palvelua sekä puhelimessa että sähköpostitse.

Link to comment
Share on other sites

Kävin viime viikolla Seremoniassa ja Niinattaressa. Eikä tarvitse muita kolutakaan... ;)

Seremoniassa ei ollut muita asiakkaita kun menin liikkeeseen. Häämekkoja todella vähän. Minulla oli selkeä visio siitä mitä etsin ja kerroin myyjälle toiveistani. Hän totesi, että onpas kovat vaatimukset. (?) Luulisi, että myyjällekin helpompaa kun asiakas tietää mitä etsii. Myyjä kävi läpi pientä valikoimaa ja totesi, hankalaa on. Tarkennuksena siis, että etsin olkaimetonta laahuksellista pitsipukua (mikä sattuu olevan vuoden 2014 mukaista häämuotia). En löytänyt etsimääni ja en koittanut ainuttakaan pukua. Myyjä kertoi minun kokoa olevan sellaisissa sovituspuvuissa joita en edes halunnut.

Niinattareen olin varannut ajan viikkoa etukäteen. TODELLA YSTÄVÄLLISTÄ palvelua. Ihanaa! Olin lukenut täältä kauhutarinoita Helsingin liikkeistä, joissa on saatu suurimmaksi osaksi töykeää palvelua. Erittäin avuliaita ja ystävällisiä myyjiä ja Niina oli todella mukava. Liikkeessä oli muitakin ajan varanneita sovittamassa ja kiire. Tämä ei kuitenkaan haitannut. Paljon pukuja ja niitä pitsisiä. Yhtä pääsin vain sovittamaan, koska koot olivat minulle liian pieniä... :( Löysin unelmieni puvun, mutta en siinä mallissa kuin olin ajatellut. Olin ajatellut A-linjaista mekkoa, koska en ole pienimmästä päästä... Pitsimekko oli kauniisti laskeutuva merenneito-mallinen ja mietin kaasolleni ääneen näyttäisinkö siinä paksulle :D Minua palvellut myyjä kuuli tämän ja tuli rohkeana paikalle sanomaan, että "turhaan sinä tuollaista mietit, et todellakaan näytä." Hyvä mieli jäi :'D Päädyin tilaamaan sen ihanan pitsi-unelman

Link to comment
Share on other sites

Niinattareen olin varannut ajan viikkoa etukäteen. TODELLA YSTÄVÄLLISTÄ palvelua. Ihanaa! Olin lukenut täältä kauhutarinoita Helsingin liikkeistä, joissa on saatu suurimmaksi osaksi töykeää palvelua. Erittäin avuliaita ja ystävällisiä myyjiä ja Niina oli todella mukava. Liikkeessä oli muitakin ajan varanneita sovittamassa ja kiire. Tämä ei kuitenkaan haitannut. Paljon pukuja ja niitä pitsisiä. Yhtä pääsin vain sovittamaan, koska koot olivat minulle liian pieniä... :( Löysin unelmieni puvun, mutta en siinä mallissa kuin olin ajatellut. Olin ajatellut A-linjaista mekkoa, koska en ole pienimmästä päästä... Pitsimekko oli kauniisti laskeutuva merenneito-mallinen ja mietin kaasolleni ääneen näyttäisinkö siinä paksulle :D Minua palvellut myyjä kuuli tämän ja tuli rohkeana paikalle sanomaan, että "turhaan sinä tuollaista mietit, et todellakaan näytä." Hyvä mieli jäi :'D Päädyin tilaamaan sen ihanan pitsi-unelman

 

 Niinatar oli todella ihana paikka. Mihin pukuun päädyit, jos saa kysellä?

Link to comment
Share on other sites

Oli jotenkin sekavaa tekstiä joten muokataan.

Niinatar: Itsellä vähän ristiriitaiset kokemukset. Kiirettä ja ruuhkaa oli minun käydessäni ainakin arki-iltanakin. Palvelu periaatteessa hyvää (minua palveli omistaja) mutta kiire oli kurjaa. Valikoimaa oli paljon, mutta jostain syystä ei minun kokoani osassa sovitettavissa puvuista ollut, joten jouduin sovittelemaan liian pieniä kokoja. Kokoni ei kuitenkaan mikään valtava ole 40-42, ehkä huonoa tuuria vain. Käymisen arvoinen paikka mielestäni on.

Stockmann: Sai rauhassa sovitella ja hyvät tilat. Valikoima pienempi ja osa puvuista kalliimpia. Siellä oli suunnilleen sopivan kokoisia pukuja, joten ahtautumista ei tarvinnut. Taisi myös olla ettei myyjä tuonut liian pieniä pukuja sovitettavaksi. Kuvia sai ottaa.

Hyvinkään leimulineä suosittelen myös minä Helsingin ulkopuolelta. Väljät tilat eikä ruuhkaa vaikka oli viikonloppu ja asiantunteva palvelu. Valikoimaa löytyi myös. Oman pukuni löysin sieltä. Eikä loppujen lopuksi ole pääkaupunkiseudultakaan pitkän matkan päässä.

Muokattu: , käyttäjä: Meritähti_
Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...

Ostin pukuni lovebirdsista, joten puku on säilytyksessä stilisimassa, koska sama omistaja. Lovebirds oli hyvä paikka ja etenkin kun kävin sovittamassa mekkoani toisen kerran lb:ssa palvelu oli todella hyvää. Kävin näyttämässä ostamaani mekkoa stilisimassa joulukuussa kun kaasoni oli käymässä luonani. Kokemus oli todella epämiellyttävä. Koin, että myyjä kuittaili minun painostani. Oli todella huono fiilis ja pahamieli sovituksen jälkeen. Haen mekon kotiin säilytykseen niin pian, kuin se vain on mahdollista.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

Kävin viime syksynä Niinattaressa, johon olin varannut sovitusajan reilusti etukäteen lauantai aamupäivälle. Olin saanut ohjeeksi tulla liikkeeseen puoli tuntia ennen sovitusaikani alkamista, että ehtisin katsella mieluisia pukuja sovitettavaksi. Vastaanotto oli ihan ystävällinen ja sain muovirinkuloita, joilla merkkasin täpötäysistä rekeistä, mitä pukuja halusin sovittaa. Liikkeessä oli todella paljon porukkaa ja pukuja oli niin paljon ja tiukassa, että niitä oli hankala vetää rekeistä ulos. Oli kiireinen ja ahdas fiilis koko ajan. En myöskään tiennyt, mikä olisi minulle oikea koko, joten merkkasin vain pukuja oman paitakokoni perusteella (jälkiviisaana olisi kannattanut tässä vaiheessa kysyä myyjän apua, koska puolet valitsemistani puvuista ei mahtunut kunnolla päälleni).

 

Pääsin sovittamaan n. 10-15 minuuttia myöhässä varaamastani ajasta, koska edellisen tytön sovitus venyi (voi tietysti olla, että hänenkin aikansa alkoi myöhässä). Minun sovitukseni kuitenkin vedettiin sen verran nopeasti läpi, että seuraava pääsi aloittamaan ajoissa. Tämä vähän harmitti, koska koin, että sovituksessa oli liian kiire, eikä liian pienten pukujen tilalle haettu isompia kokoja/toisia malleja. En siis loppupeleissä saanut päälleni niin montaa pukua, kun oli tarkoitus sovittaa. Myyjä, joka avusti sovituksessa, oli todella ihana ja ystävällinen, mutta yleistunnelma kaupassa oli kiireinen ja peilin edessä oli ruuhkaa. 

En löytänyt unelmieni pukua kyseisestä kaupasta ja koko sovituksesta jäi vähän sellainen fiilis, että liikkeessä olisi varmasti ollut minulle paljon parempia pukuja, kuin osasin itse valita, mutta en vain löytänyt oikeita malleja ja kokoja siitä valtamerestä... ja kiireinen tunnelma sai aikaan sen, etten oikein kehdannut vaatia myyjiltäkään enempää palvelua/sovitettavia pukuja, kun he juoksivat koko ajan paikasta toiseen pukujen kanssa. Kuvia ei saanut ottaa, mutta myyjä kirjoitti lopuksi parin puvun tiedot ylös.

 

Voisin kuitenkin kuvitella, että hiljaisempaan aikaan täältä jos mistä olisi mahdollista löytää unelmien puku! 

 

Omani löysin sitten Lovebirdsista, jossa puolestaan oli kiireetön tunnelma. Jahkailin pitkään puvun kanssa, eikä myyjässä näkynyt pienintäkään hermostumisen merkkiä, vaikka ostoksen teko venyi hieman sulkemisajan jälkeen. Valokuvia sai ottaa.

Muokattu: , käyttäjä: elina7425
Link to comment
Share on other sites

  • 4 weeks later...

Huippua palvelua olen saanut Minnan showroomissa Gaudetessa Fredalla. Ei voi muuta kuin ihastella! Tilasin sieltä ensin hunnun ja sitäkin varten sain kaksi sovitusaikaa. Minnan tyypit on tosi ystävällisiä ja loppujen lopuksi... päädyin ostamaan häneltä myös morsiuspuvun sample salesta - vaikka mulla siis oli jo puku valmiina.

 

Eli kaikki ei ihan perushäämuotia etsivät, Minna on jees :)

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...

Ite kävin alkuvuodesta sovittamassa pukuja Stilissimassa, Stockmannilla, Zazabellassa, Lovebirdsissa ja Niinattaressa. Hyvää palvelua sai lähes joka paikassa, mutta selvä ero oli siinä, miten minun toiveeni ja ajatukseni osattiin ottaa huomioon.

Aloitin kierroksen tosiaan Stilissimasta, missä minua palveli Hanna. Ihanaa, osaavaa ja rentoa palvelua! Minulla ei ollut selkeää kuvaa siitä, millaisen puvun haluaisin, mutta parilla kysymyksellä Hanna osui heti oikeaan. Kokeilin ehkä kuutta pukua, joista toisena sovittamani pukun oli lopulta The dress. Stilissiman valikoima on todella hyvä ja sieltä löytyy hieman erilaisikin pukuja: itse en halunnut leveää tylliunelmaa ja paksua kiiltävää satiinia, vaan kevyttä ja laskeutuvaa pitsiä. Stilissimassa uskallettiin myös sanoa, jos joku puku ei ole niin hyvä (vaikka siis nöytti ihan hyvältä, niinreilusti sanottiin, että et kyllä näytä yhtä stäeilevältä tuossa puvussa). Ensimmäisellä sovituksella kaksi pukua kirjattiinkin minulle ylös.

Stockmann taas tuotti valtavan pettymyksen. Stilissiman sovituksen myötä minulla vahvistui ajatus siitä, etten halua muhkeaa helmaa, vaam keveyttä ja mieluusti olkaimellisen puvun. Minua palvellut myyjä ei kuitenkaan jostain syytä tajunnut tätä, vaan kantoi aina vain enemmän tyllikerroksia sovitukseen. Jakehui kovasti, miten hyvältä puvut päälläni näyttivät. Oikeassa hän saattoi ollakin, mutta luulisi hänen huomaavan, että en yhtään tuntenut oloani mukavaksi niissä ja että haen ihan jotain muuta. Toisaalta jos heillä ei muuta ole valikoimissa niin pakko kai se on yrittää myydä mitä on...

Zazabella oli ok, mutta heiltäkään ei löytynyt pukuja, joista olisin innostunut. Edelleen tyllihelmaiset näyttivät hyvältä, myyjä ei vain tuntunut ymmärtävän miksen sellaista haluaisi.

Lovebirdsissä oli loistava palvelu, mutta pitkän ja hoikan morsiamen on hankala löytää pukua käytettynä. Kokeilin kuitenkin muutama, mutta myyjä huomasi selkeästi etteivät ne ihan säväytä. Kuvailtuani mitä haen (kevyt, laskeutuva, mukava päällä, pitsinen) hän vain totesi, että "kuvailit juuri Rembon tai Cymbelinen, sellainen sinun pitää ostaa". Ja joo, nehän ne juuri olivat mitä minulle Stilissimassa lapulle kirjoitettiin :)

Kävin kuitenkin vielä Niinattaressa, mutta jäykkä pitsi ei vain ole minun juttu. Heillä oli muka laaja valikoima, mutta lopulta kiinnostavia pukuja löytyi vain pari. Yksi täydellisesti istuva kaunis merenneitomallinen pitsipuku vähän houkutti, mutta se oli niin tuköistuva, etten pystynyt edes istumaan, mihin myyjä totesi vain, että "no sitten sinun pitää vain seistä kokko päivä". Toivon, että se oli vitsi...

Lopulta palasin siis takaisin Stilissimaan ja tilasin itselleni täydellisen Rembon. Myös myöhemmissä sovituksissa palvelu on ollut loistavaa ja rentoa: tuntuu että pienessä tilassa on aina kuitenkin kaikille tilaa ja muidenkin asiakkaiden kanssa on kiva vaihtaa kommentteja puvuista. Kiitos vielä Hannalle ihan loistavasta "pukusilmästä", en olisi itse tätä pukua osannut pyytää sovitettavaksi!

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...
Guest pactasuntservanda

Sovitin pukuja vain yhdessä liikkeessä, Fredrikinkadun Suomen Pukuvuokraamossa, ja todella hyvä palvelu oli ja jäi kaikinpuolin hyvä mieli käynnistä =) Tilasin mekon samalla.

 

Ehdin etukäteen vähän murehtimaan, että mitä jos henkilökunta ei olekkaan mukava, mutta turhaan murehdin. Olin ainoa asiakas liikkeessä ja nyt kun on lukenut muiden kokemuksia kiireestä ja ruuhkasta, osaan arvostaa sitä entistä enemmän =)

Muokattu: , käyttäjä: pactasuntservanda
Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

Täytyy lähteä täältä Savosta taas merta edemmäs kalaan, joten missäs Helsingin seudun liikkeissä olis paras valikoima 42-44 kokoisia pukuja?

Varaudutaan siihen että monta paikkaa on käytävä läpi, mutta ei huvittaisi mennä liikkeeseen jossa ehkä 2 pukua saa sovitettua. Matka on kuitenkin niin pitkä ja kallis ja häät jo niin pian että pakko olisi löytää sillä reissulla puku.

Link to comment
Share on other sites

Kävin Stockmannilla sovituksessa. Myyjä oli todella mukava ja "läsnä", kuunteli toiveitani ja kannusti myös kokeilemaan vähän erityylisiä pukuja myös. Tunnelma oli kiireetön. Antoi myös asusteita yms. Tilaa oli riittävästi sekä pukea että esitellä pukuja, tilan lämpötila oli sopiva ja makutuomaritkin saivat istua. Valokuviakin sai ottaa. Valikoima oli hyvin pitsinen ja myös -60% rekissä oli ihan kivojakin pukuja. Oli erittäin positiivinen kokemus, vaikka The Pukua ei löytytkään.

Link to comment
Share on other sites

Pitsi taisi ollakin nyt In.

Eikä haittaa. Täällä on saanut pääasiassa kaikkea tavallista satiini/tafti tyyliä kokeilla jo vähän liiaksikin :)

Lähinnä ne erikoisemmat juuri viehättäisi eniten koska sitten ainakin saisi vielä laajemman "ei tätä ainakaan" tyylin selville :)

Pannaan siis ehdottomasti käyntilistalle :)

Ei vahingossakaan ois lisää vinkkejä? :)

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

Itse sain Niinattaressa huonoa palvelua (toki myyjästä kiinni) ja mm. omasta sovitusajasta meni 20 min siihen kun myyjäni sääti jotain toisen asiakkaan puvun kanssa eikä myyjältä muutenkaan mitään mielipidettä tai apua löytynyt mihinkään. Stillismasta ja Lovebirdsistä sai todella hyvää palvelua! Seremoniassa myyjä ei ollut budjetistani kovin innoissaan (800€) eikä siihen hintaan oikein mitään löytynyt ja korjaukset pukuun Seremonia olisi olleet ihan ökyhintaiset (350€).

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Pakko jakaa kokemus,kun eilen vietin päiväni pukuja sovittaen. Niinattaren palvelu oli kamalaa. Tunsin itseni jotenkin hylkiöksi (kai morsian tuossa tilanteessa pitäisi saada tuntemaan itsensä erikoiseksi prinsessaksi,jotta jokin puku saataaisiin hänelle myytyä?!) ja myyjän ajasta ja keskittymisestä suurin osa meni toisen puvun jo maksaneen asiakkaan puvun korjausompeleiden tsekkaamiseen. Myyjälle kertoessani haaveistani hän vain hymähteli eikä oikein missään välissä antanut tunnetta,että olisi tiennyt heidän liikkeessään olevan minun toiveitani täyttävää pukua.

Lovebirds oli ihana paikka!!! Sieltä olisin halunnut pukuni palvelun perusteella ostaa,mutta The dress löytyikin sitten Zazabellasta, jossa palvelu oli ok, tilat eivät niinkään.

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...