Moonflower

Siviilivihkiminen ja suvun reaktiot!?

176 posts in this topic

Mä en kyllä minkään sortin kirkkojuhlia tahi siunaamisia rupeaisi ottamaan kummankaan osapuolen vanhempien mieliksi. Se harmittaisi kuitenkin sitten jälkeenpäin, ettei tehnyt oman pään ja oman vakaumuksen mukaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ amen.

Nimim. aikaisemmassa avioliitossaan sen virheen tehnyt, ja tietyllä tavalla se harmittaa minua koko loppuikäni, vaikka ko. liitto jo aikaa sitten päättyikin.

Share this post


Link to post
Share on other sites
minulla sukulaiset suuttuu/loukkaantuu/itkee/kauhistuu/pahoittelee/säälii kun mennään maistraatissa naimisiin. - - mutta toisaalta en ikimaailmassa voisi mennä naimisiin "valheellisin sanoin" joita minulle kirkon höpinät ovat.

Kuin omasta suusta. Raskastahan se on olla tienavaajana, mutta päivä on yksi tärkeimmistä elämässä, ja se on itseä ja puolisoa - ei sukua - varten. Ehkä suku joskus ymmärtää, jotkut sukulaisista tosin eivät koskaan. Mutta se, että on itselleen ja puolisolleen rehellinen ja solmii avioliittonsa rehellisellä pohjalla, on mielestäni tärkeintä. Avioliitto ei solmita kenenkään mieliksi, vaan yhteiseksi hyväksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tosin meidän tapauksessa sulho on ajatellut asiaa ja haluaa kirkon ja minä en, joten aina ei edes suvusta kyse. Kompromisseja joutuu tekemään jo pariskunnan kesken ja tämän takia en halua hyvää miestä vaihtaa. Siispä meille tulee siunaus kirkossa, vaikka en itse usko mihinkään kirkolliseen. Ja en ajattele asiaa, että menisin naimisiin "valheellisin sanoin", sillä häät tulee olemaan siviilit ja mun puolesta liiton saa toki siunata, kun en itse joudu siinä mitään vannomaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aaah, sori, mä aina unohdan, että puolisoillakin voi olla keskenään eri vakaumukset. Onneksi siunauskaavassa ei sentään kysytä mitään Jumalan nimessä, ainoastaan:

"NN (koko nimi), tahdotko avioliitossasi, jonka olet solminut NN:n (koko nimi) kanssa, osoittaa

hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?"

(http://www.evl.fi/kkh/to/kjmk/toim-kirja/04c_aviol_siun.pdf)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja minä ainakin puhuin ihan omasta puolestani.. tässäkin asiassa pareja on erilaisia: kaikki tekevät miten haluavat (tai myöntyvät tekemään sellaista mitä eivät haluaisi).  

Vilja H: kiva kuulla että täällä on kohtalotovereita! :) kateellisena luen ihmisistä joilla on vapaamielinen ja edistyksellinen suku jotka kyllä ymmärtävät.. snif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos yhtään lohduttaa, mun tiukkapipouskovaissukulaiseni heltyivät sentään häissä kiittelemään seremoniaa, ja häiden jälkeen suurin osa on vain kiitellyt, kuinka hienot ja mukavat siviilihäät voivat olla. Niillä oli varmaan jumalien hylkäämisen kamaluuden lisäksi hirveästi ennakkoluuloja harmaista maistraattihäistä ja kahden minuutin seremoniasta. Hääpuku, "alttari", juhlakaavussa ollut vihkijä, kunnon vihkipuhe, lauluesitykset ja häämarssit taisivat nämä asiat pehmittää. Ja pakko myöntää, että meillä myönnytyksenä laulettiin seremoniassa yksi virsikin, "Soi kunniaksi Luojan" - tosin vain kaksi säkeistöä, kun se kolmas on musta liian uskonnollinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuli tuosta yhdestä viestistä mieleen, että sääli tuntuu todella olevan melko yleinen reaktio maistraatissa tapahtuvasta vihkimisestä puhuttaessa... Siis wtf  :o :o Nyt ei pieni ihminen taas käsitä.

Meillä tämä oman vakaumuksen/sen puuttumisen käsittely tuli ajankohtaiseksi juuri häävalmistelujen alkamisen jälkeen. Oltaisiin toki voitu valita kirkollinen vihkiminen, päätös kirkosta eroamisesta tuli vasta sen jälkeen kun vihkikirkko oli jo varattu (ja sitten myöskin peruttu  ::)).

Ymmärrys siitä, että maistraatissa tapahtuva vihkiminen on todellakin se "meidän juttu" asetti vihdoin koko häätouhun omille ja toivotuille uomilleen. Tosin tätä voi laajentaa, että tuosta kirkollista vihkimistä koskevasta pohdiskelusta alkanut elämänarvojen syynäminen on tuonnut ainakin itselleni eräänlaisen sisäisen rauhan. Mielenkiintoista, että hääjärjestelyt voivat antaa sysäyksen näinkin voimakkaille omassa itsessään tapahtuville muutoksille.

Niin siis, ja asia oli...  ;D Se sääli, kun eivät vaan tunnu ihmiset uskovan, että jonkun "unelmahäihin" todella kuuluu maistraatti. Ei kun se on aina jokin olosuhteiden pakosta, voi raukat, katson nenänvartta pitkin tms. Ja seniorikansalaisten lisäksi tässä erityisesti kunnostautuvat oman ikäiset (siis siinä 25 vuoden molemmin puolin). Nuoret...  ::)

Yksi parhaista oli erään hääpukuliikkeen myyjä, joka todella alkoi _sääliä_ minua, kun sivumennen mainitsin vihkimisen tapahtuvan siviilisti. Hän oikein kovasti tyrkytti "EDES" avioliiton siunaamista, että "pääsisi nyt sinne kirkkoon". Mukana ollut äitini sattumalta mainitsi, että myös heidät isäni kanssa vihittiin maistraatissa ja tähän myyjä järkyttyneenä pudisteli päätään "on se kyllä rankkaa kun heti avioliiton alkumetreillä joutuu tekemään uhrauksia".

Olin melko sanaton  ;D ;D ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Uskomatonta! Jos haluaa maistraattihäät, niin ne ovat parhaat mahdolliset haluajille.

Aika hieno juttu muuten tuo kertomuksesi sisäisen rauhan löytämisestä  :). Avioliiton suunnittelemisessa tapahtuu isoja asioita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

minä en olisi alun perin halunnut maistraattihäitä, vaan vihkijän juhlapaikalle vihkimään. mutta tajusin sitten itsekin että löytyy sille reilulle 200:lle parempaaki käyttöä, mieluummin sit vaikka ruokiin ja juomiin. nyt oon jo alkanut unohtaan koko homman ja maistraatista alkaa tulla se tärkeä paikka minulle. onhan kirkko tunnelmallinen paikka jopa tällaiselle ateistille (täällä 1800-luvun puukirkko), mutta luulenpa että se oikea atmosfääri syntyy maistraatissakin. :) tärkeintä on kuitenkin ne oikeat sanat joihin itse uskoo ja rakkain siinä vieressä.

Vilja H: sukulaisteni reaktiot eivät ole olleet sellaisia "eiväthän ne ole sitten oikeat häät"-tyyppisiä vaan pikemminkin siis pettymystä siitä että olen luopunut uskosta. se on melkein vielä pahempaa kuin silkka mielikuvituksettomuus ja ennakkoluulot. ;) on muuten niin totta että tämän suunnittelun aikana on joutunut isojen kysymysten äärelle. eli taas matka on ollut vähintään yhtä tärkeä kuin itse päämääräkin.. minusta on ihanaa että häihin on vielä vähän aikaa, saa fiilistellä tätä ainutlaatuista elämäntilannetta vielä hetken. on niin ihanaa olla morsian.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Tuo uskon hylkäämisen aiheuttama suru/pettymys on sekin tuttua. Meillä se näkyi enemmän "ei ne ole oikeat häät"-puheina, mutta äitini varsinkin oli vihainen, pettynyt, häpeissään ja kaikkea muuta sellaista siitä, että jumalat eivät enää kuulu meidän elämäämme ja että me vielä sen julkisesti näytämme suvun edessä.

Raskaita asioita ne olivat. Osin ovat edelleen, mutta onneksi lapsuudenperhe on jäänyt taakse, ja omasta miehestä ja minusta on tullut perhe, jonka mielipiteet ja arvostukset ovat kaikkein tärkeimmät ja arvokkaimmat.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Yksi parhaista oli erään hääpukuliikkeen myyjä, joka todella alkoi _sääliä_ minua, kun sivumennen mainitsin vihkimisen tapahtuvan siviilisti. Hän oikein kovasti tyrkytti "EDES" avioliiton siunaamista, että "pääsisi nyt sinne kirkkoon". Mukana ollut äitini sattumalta mainitsi, että myös heidät isäni kanssa vihittiin maistraatissa ja tähän myyjä järkyttyneenä pudisteli päätään "on se kyllä rankkaa kun heti avioliiton alkumetreillä joutuu tekemään uhrauksia".

Ei voi olla totta! :o Tuo on kyllä jo todella törkeää >:(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän sukumme ymmärtää, että meidät vihkii henkikirjoittaja juhlapaikalla siksi, että minun kirkkoni ei meitä vihi, kun sulhanen on ollut aikaisemmin naimisissa ja eronnut. Siviilivihkiminen ei ole meille kummallekaan unelmavihkiminen, mutta se ei ole tärkeintä: pääasia on, että menemme naimisiin. Mieli on hieman haikea siksi, että emme pääse kirkkoon, mutta ei surullinen, päinvastoin: edessä on kaunis ja hyvinkin juhlava vihkiminen, jossa uskomme kyllä näkyy.

Suku on siis suhtautunut hyvin hienotunteisiesti ja tukevasti. Kaverit kyselivät aluksi uteliaina, että miten teidän vihkiminen onnistuu, mutta ei heiltäkään ole sitten tullut kommenttia suuntaan tai toiseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle on ollut aina itsestään selvää, että en tule menemään kirkossa naimisiin. En ole koskaan kuulunut kirkkoon. Jos sulhoni haluaisi, meille voisi tulla avioliiton siunaus, mutta hän erosi kirkosta vuosi sitten, koska ei pitänyt järkevänä kuulua kirkkoon vain tavan vuoksi. Siviilivihkiminen paikan päällä olisi siis tarkoitus olla. Mun suvulle siviilivihkiminen on itsestään selvä asia; meillä on ollut siviilihautajaisetkin.

Nyt kuitenkin on tullut pieniä mutkia matkaan. Sulhon eroaminen kirkosta selvisi hänen äidilleen vasta äskettäin ja siitä nousi kauhea haloo. Kirkosta eroaminen on kuulemma loukannut sulhon äitiä ja sulhon pitää liittyä heti takaisin kirkkoon. Perusteluna: meillä ollaan aina kuuluttu kirkkoon. Minun kirkkoon kuulumattomattomuuden hän hyväksyy, koska se on meidän perheen tapa. Periaatteessa sulhon äiti hyväksyy siviilihäätkin mun uskonnottomuuden takia, mutta arvostaisi kovasti, jos ottaisimme siunauksen avioliitollemme. Minä puolestani tulen todennäköisesti pitämään oman pääni. Kun kumpikaan meistä ei usko, niin miksi ottaisimme siunauksen. Ja haluan sekä vihkimisestä että juhlasta meidän näköiset.

Kuulemma sulhon kummitätiä on turha odottaa häihin. Hän ei tule, jos ei ole pappia. Kumma asenne mutta omapahan on valintansa. Muidenkaan sulhon sukulaisten tulemisesta ei ole niin suurta varmuutta kuin oman sukuni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihmeellistä kiristystä, että en tule jos ette liity kirkkoon tai ota edes avioliiton siunausta kirkossa!!  :o Ihmetyttää, miten joku voi kuvitella voivansa sanella aikuiselle ihmiselle, mihin pitäis uskoa ja kuulua. Käsittämättömän lapsellista!!!  >:(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kauhistus! Mielenkiintoista lukea sukujen reaktioita siviilivihkimiseen...Rehellisesti täytyy tunnustaa, että meidän naimisiin meno on varmasti suvulle(ja kaikille tutuillemme) melkein yhtä suuri yllätys kuin minulle itselleni ;D...Omat vanhempani kuuluvat kirkkoon, mutta tuntevat jo minut "omien polkujeni kulkijaksi", joten he tuskin niin kamalasti järkyttyvät...juhlien puuttuminen varmaan suurin harmitus heille(omppu ei yleensä kauas puusta putoa ;)). Ukon suku taas on perinteistä ja maineikasta pohjalaista saarnaajasukua, apuva! Mietitäänpä...mitähän mahtaavat tuumata...parempi olla miettimättä!!! 8-) 8-) 8-) :-/ Onnea kaikille kohtalotovereille ja muistakaamme, elämässä on tärkeintä olla rehellinen itselleen..muu järjestyy sitten perässä. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Tosin meidän tapauksessa sulho on ajatellut asiaa ja haluaa kirkon ja minä en, joten aina ei edes suvusta kyse. Kompromisseja joutuu tekemään jo pariskunnan kesken ja tämän takia en halua hyvää miestä vaihtaa. Siispä meille tulee siunaus kirkossa, vaikka en itse usko mihinkään kirkolliseen. Ja en ajattele asiaa, että menisin naimisiin "valheellisin sanoin", sillä häät tulee olemaan siviilit ja mun puolesta liiton saa toki siunata, kun en itse joudu siinä mitään vannomaan.

Meillekin on tulossa seka-avioliitto maistraattivihkimisellä ja kirkollisella siunauksella. Itse olen syntyperäinen ateisti ja mies ev.lut.

Kompromisseja tämä elämä on...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille tulee pelkkä siviilivihkiminen, vihkijä tulee juhlapaikalle. Meillä sulhasen isä sanoi mm., että ei se ole mikään oikea avioliitto kun ei ole kirkkohäät. Kun tulevalle anopille kerroin, että saadaan vihkijä juhlapaikalle ja vieläpä nainen, hän totesi että "ai ihan naispappi vai"...varsin hyvin silloin tiesi että pappia ei tule lainkaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

iikka, olen todella pahoillani sun puolesta tuon appiukon takia. Karmeaa kuulla, että aina näitä ihmisiä tuntuu löytyvän. Kyllä on syvälle suomalaisten mieliin iskostautunut se kirkon osuus avioliiton alkamisessa. Ei sillä nyt niin pitkät perinteet ole  ::)

Meillä anoppi kommentoi sentäs vain "eiväthän ne ole oikeat HÄÄT" kun ekan kerran siviilivihkimisestä vihjailtiin. Mutta että ei ole sitten se avioliittokaan oikea, anna mun kaikki kestää....  >:( >:( >:(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mies oli eilen ilmoittanut vanhemmilleen, että kirkkohäitä ei tosiaankaan ole tulossa, koska olemme eronneet molemmat kirkosta. Anoppi oli mennyt ihan pois tolaltaan, itkeskellyt ja muuta (tyyliin "sitten kun kuolet, niin sinua ei siunata vaan työnnetään vaan maakuoppaan  ::) ) ja appiukko oli alkanut jupisemaan, ettei avioliitto ole oikea ilman kirkkohäitä, ja että olisi parempi olla menemättä naimisiin ollenkaan  :o Mies oli kyllä siihen todennut, että tuolle linjalle ei tosiaankaan kannata lähteä. Voi olla, että miniäkokelaan pinnat tais vähän tippua  ;D Muutenkin odotettavissa, että miehen suvusta tulee muutkin olemaan vähän järkyttyneitä.

Mun vanhemmille olisi tarkoitus kertoa asiasta ensi viikonloppuna, ja epäilen, että mun äiti tulee vähän nikottelemaan. Isäni ei kuulu itsekään kirkkoon, joten se on varmaan ihan ok.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Daizy Delight: kuulostaa todellakin vielä pahemmalta kuin mun anopin ja appiukon kommentit.  :'( Muitakin näköjään siis löytyy jotka ovat sitä mieltä että ei ole mikään avioliitto jos ei kirkossa vihitä. Tsemppiä sinulle!

Olen tässä häiden lähestyessä huomannut kyllä senkin että myös monet nuoret olettavat että automaattisesti on kirkkohäät. Olin viime viikonloppuna ystäväni häissä ja useita vieraita sieltä on tulossa myös meidän juhliin, monet puhuivat häistä tyyliin "sitten siellä kirkossa..." tms. vaikka kutsussa mainittiin vain että vihkiminen siihen ja siihen aikaan juhlapaikan vieressä... En jaksanut korjata, huomaavat sitten häissä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Onhan ne juu hieman kovia kommentteja ollut, mutta oikeastaan mua vaan huvittaa ihmisten kapeakatseisuus  ::) Mun appivanhemmat ovat kyllä normaalisti ihan huipputyyppejä, joten ehkä mä nyt annan tuon jutun mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ellei sitten ihan tosissaan aleta purnaamaan ja boikotoimaan. Tekee varmaan ihan hyvää sillekin suvulle nähdä yhdet siviilihäät  :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Meillä tämä oman vakaumuksen/sen puuttumisen käsittely tuli ajankohtaiseksi juuri häävalmistelujen alkamisen jälkeen. Oltaisiin toki voitu valita kirkollinen vihkiminen, päätös kirkosta eroamisesta tuli vasta sen jälkeen kun vihkikirkko oli jo varattu (ja sitten myöskin peruttu  ::)).

Ymmärrys siitä, että maistraatissa tapahtuva vihkiminen on todellakin se "meidän juttu" asetti vihdoin koko häätouhun omille ja toivotuille uomilleen. Tosin tätä voi laajentaa, että tuosta kirkollista vihkimistä koskevasta pohdiskelusta alkanut elämänarvojen syynäminen on tuonnut ainakin itselleni eräänlaisen sisäisen rauhan. Mielenkiintoista, että hääjärjestelyt voivat antaa sysäyksen näinkin voimakkaille omassa itsessään tapahtuville muutoksille.

Kuulostaa tutulta. Tosin meillä asia meni niin, että sulhanen ei kuulunut alun perinkään kirkkoon ja jouduin "pakosta" suunnittelemaan kirkottomia häitä, joista olin yhtä autuaan tietämätön/ymmärtämätön kuin näissä keskusteluissakin usein käy ilmi. Vaan Miun sanoin "elämänarvojen syynääminen" johti siihen, että erosin itsekin kirkosta, kun tajusin siihen kuulumisen olleen vain lapsuudesta periytynyt tapa, jolla ei ollut itselleni mitään sen syvempää merkitystä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Olen tässä häiden lähestyessä huomannut kyllä senkin että myös monet nuoret olettavat että automaattisesti on kirkkohäät. Olin viime viikonloppuna ystäväni häissä ja useita vieraita sieltä on tulossa myös meidän juhliin, monet puhuivat häistä tyyliin "sitten siellä kirkossa..." tms. vaikka kutsussa mainittiin vain että vihkiminen siihen ja siihen aikaan juhlapaikan vieressä... En jaksanut korjata, huomaavat sitten häissä.

Nykyään 40% suomalaisista valitsee siviilivihkimisen, mutta tavat istuvat kumman tiukassa... Jopa oma tyystin ei-uskonnollinen veljeni alkoi sujuvasti puhua papista, kun minä puhuin vihkijän metsästämisestä! Mutta olen myös huomannut, mm. juuri veljeni tapauksen johdosta, että kaikki nuo "möläytykset" eivät suinkaan ole ilkeyttä vaan useimmiten pelkästään sitä, ettei suvussa tai ystäväpiirissä kerta kaikkiaan ole koskaan ollut mitään muita kuin kirkkohäitä - niin kuin ei minullakaan ennen omiani :lol:

Edited by tammikuu09

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei hirveän ilolla otettu vastaan kun kuulivat ettei meitä vihitä kirkossa. Ei kuitenkaan mitään itkemisiä kuitenkaan. Meidän molempien äidit yrittivät kyllä suostutella meitä vaihtamaan kirkkoon tyyliin "Eikö se nyt kuitenkin olisi kiva jos kirkossa.." mutta uskoivat lopulta ja ovat kai nyt ihan sujut asian kanssa. Sulhasen äiti uskoi oikeastaan vasta sitten kun sanoin tiukasti mutta ystävällisesti että en vain halua että meidän häissä mainitaankaan mitään uskontoon liittyvää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now