Nocturna

Hääjuhlat vain ystävien kesken? - Rahaongelman vuoksi

23 viestiä aiheessa

Onko kukaan koskaan järjestänyt häitään niin että vain kaverit on kutsuttu? Onko se jotenkin "törkeää" sukua kohtaan?

Meidän molempien suku on hajaantunut niin laajalle alueelle Suomea että olisi kiusallista kutsua heitä kaukaa juhliin jotka eivät ole prameat. Emme joka tapauksessa mene kirkossa naimisiin, vaan tuomari hoitaa homman. Tämä on ainakin minun vanhanaikaiselle suvulle käsittämätöntä, eivätkä he tule asennoitumaan siviilivihkimiseen yhtä arvokkaasti kuin kirkkovihkimiseen vaikka toimituksen voisi tehdä yhtä juhlallisesti tai jopa hienommin.

Tämä on ongelmallinen tilanne siinä mielessä ettei meillä opiskelijoina ole kaksin varaa eikä edes mielenkiintoa kustantaa isoja häitä, jossa olisi koko suku mukana. Jos vanhempamme kuitenkin haluavat sukujuhlat, olisiko väärin tässä tapauksessa laittaa heidät kustantamaan sen myös? Emme ole vielä puhuneet asiasta heille. Itse ainakin pahoin pelkään ettei vanhempani edes onnittele meitä vaikka ikää ja avoliittoa on taustalla "tarpeeksi".

En ole koskaan ollut häissä ja moni ystävistämmekin on mennyt naimisiin vain maistraatissa niin ei ole mitään kokemusta tällaisista hääperinteistä ja -tavoista.

Haluaisimme pitää hauskat häät jonne kukaan ei tule vain velvollisuuden vuoksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei häitä pitäisi sukulaisten takia järjestää, vaan ihan vaan niiden kahden takia, jotka menevät naimisiin. Jos haluatte pitää häät vain kaveriporukalla, niin silloin ne ovat varmasti juuri oikeanlaiset häät teille. Sitäpaitsi kavereiden kesken on helpompaa, kun ei tarvitse keksiä häihin ohjelmaa, joka miellyttäisi kaikkia (eri ikäisiä ym.) ihmisiä. Itsekin harkitsin kavereiden kesken pidettäviä häitä juuri noista syistä, mutta päädyin kuitenkin kutsumaan sukulaisetkin.

Minusta se on ihan oikea meininki, että vanhemmat pistetään kustantamaan häät. Sehän on jopa perinteistä.

Muokattu: , käyttäjä: savengel

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minustakin tuntuu, että teidän kohdallanne kaveribileet ovat paras ratkaisu. Jos sukulaisia ei koe niin läheisiksi, niin miksi upottaa iso määrä rahaa heitä varten järjestettyihin juhliin? (Joista vielä ehkä tulisi napinaa, kun eivät ole niin perinteiset.)

Minusta kannattaa ajatella sitä mitä haluaa eikä sitä mitä vanhemmat haluavat (maksoivat he juhlat tai eivät). TE menette naimisiin, ei vanhemmat.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

samoilla linjoilla aiemmin vastanneiden kanssa... ja lisään vielä, kaverinsa voi valita, sukulaisiansa ei :) oon tätä hokenu aikaisemminkin. onnea omanlaisten häiden järjestelyyn :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Samaa mieltä kuin aikaisemmat, mutta lisäyksellä: pliis unohtakaa jo sanojen "vain" ja "maistraatissa" käyttäminen samassa lauseessa! Se, että jollakulla on ollut siviilivihkiminen, ei ole mikään peruste sille, että kaverit /sukulaiset/kukatahansa ei ole ollut mukana häissä, eikä myöskään mikään edellytys vaatimattomille häille. Myös kirkkohäät voivat olla vaatimattomat.

Älä siis ihmettele, jos sukulaiset eivät siviilihäitä pidä arvossa - ethän itsekään pidä, kun sanot että ne ovat "vain"! ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Samaa mieltä kuin aikaisemmat, mutta lisäyksellä: pliis unohtakaa jo sanojen "vain" ja "maistraatissa" käyttäminen samassa lauseessa! Se, että jollakulla on ollut siviilivihkiminen, ei ole mikään peruste sille, että kaverit /sukulaiset/kukatahansa ei ole ollut mukana häissä, eikä myöskään mikään edellytys vaatimattomille häille. Myös kirkkohäät voivat olla vaatimattomat.

Älä siis ihmettele, jos sukulaiset eivät siviilihäitä pidä arvossa - ethän itsekään pidä, kun sanot että ne ovat "vain"! ;)

Tuon voi tiedätkö käsittää kahdella tavalla :) Itse henkilökohtaisesti arvostan siviilivihkimistä paljon enemmän kuin kirkollista, ja mainitsinhan minä, että siviilivihkimisestä voi saada jopa juhallisemman! Miten niin en siis muka pidä arvossa?

Tuossa lausessa "vain" ei ole mitenkään väheksyntää. Ehkä sana "ainoastaan" olisi ollut parempi, sillä sitä tarkoitin. Yleensä väheksyvissä ilmaisuissa käytetään vielä jotain vahvistesanoja.

Täytyypä siis harkita tuota että pitäisi (isot?) kaverihäät, olisi tosi hauskaa kun ei tarvitsisi välittää mistään käytössäännöistä ja siitä, mitähän suku mistäkin ajattelee. Tai sitten voisi poimia suvusta ne rennoimmat ihmisetkin ehkä mukaan :D Tuosta toisaalta voi koitua ongelmia ja kutsumattomat loukkaantuvat.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No löytyihän täältä muitakin samanlaisia, kun sinnikkäästi etsin. :D Meillä siis aika samanlainen suunnitelma - tosin vähän päinvastaisesta syystä ja luultavasti pidämme juhlat kahdessa erässä. Meillä siis tulossa siviilivihkiminen (meidän suvussa se on se perinteinen tapa), mutta haluamme ehdottomasti myös kirkollisen siunauksen. Meillä sukulaiset eivät arvosta alkuunkaan mitään "kirkkopelleilyitä" ja suhtautuminen naimisiinmenoonkin on "whatever", joten suunnitelmissa on tarjota simppelit kakkukahvit tms sukulaisille maistraattivihkimisen jälkeen... seuraavana päivänä sitten ne meille ns.oikeat häät, eli kirkollinen siunaus, ja isommat kemut ystäväporukan kesken.

En vielä tiedä miten ja missä tuo sukulaisten kahvitus tapahtuisi - suoraan sanottuna, en viitsisi siihen juurikaan rahaa laittaa. Meille kotiin ei kuitenkaan missään nimessä mahdu, jossakin muualla tämä pitäisi hoitaa. Ehkä jossain ns. asukastalossa tai muussa hyvin edullisessa tilassa. Paikan ei tarvitsisi edes olla erityisen idyllinen tai juhlava, tuskin suku sitä odottaakaan, naimisiinhan tässä vaan mennään, no big deal. :rolleyes:

Jollain tapaa tekisi mieli skipata kokonaan tuo sukulaisten osuus, mutta toisaalta, tiedän että se aiheuttaisi vielä enemmän kränää ja pahaa mieltä. Naimisiinmeno on siis turhaa hömpötystä, mutta auta armias jos jätetään kutsumatta! Maistraatissahan meidän on joka tapauksessa käytävä, joten kai sitä voi samaan syssyyn ne pullakaffetkin sitten tarjota, jos se pitää rauhan maassa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

me ei kutsuta suvusta kuin 4 henkeä eli lähimmät. kumpikaan ei ole sukurakas, eli useimpia sukulaisia ei ole nähty ainakaan viiteen vuoteen, joten miksi niitä juhliin kutsuisi? siellä ovat ne ihmiset joiden kanssa me tykätään olla tekemisissä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Helpottavaa että on muitakin jotka miettivät samaa! Ystäväni ovat minulle niitä tärkeimpiä ihmisiä. Sukulaiset taas häissä... no sanotaanko että ei jaksais kuunnella valitusta ja katsella örvellystä. Koskee myös isääni. Olen välillä yrittänyt hengata esim. serkkujen kanssa, mutta en nyt tykkää kutsua kotibileisiin tyyppejä jotka vonkaavat poikaystävänsä kanssa juhlivia naisia ja sammuvat vessaan tai sohvalle ennen puolta yötä. Elämme ilmeisesti eri kulttuurissa... Ja jotenkin kummasti minulla on aavistus että eiköhän häissäkin tulisi nälvimistä vaikka mistä.

t. nimim. "Vaihdokas"

Muokattu: , käyttäjä: Crevasse

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me ei ees sen ihmeemmin mietitä asiaa. Kutsutaan perheet (vanhemmat ja sisarukset) ja sitten kavereita. Mä en oo koskaan ymmärtäny, että miks pitää kutsua joitain sukulaisia, joita ei muuten koskaan nää. Onneks sulhanen on samaa mieltä, ni ei tullu mitään ongelmaa.

Sukulaisille se kai on joku ongelma, mutta se taas ei oo meidän ongelma :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Mä en oo koskaan ymmärtäny, että miks pitää kutsua joitain sukulaisia, joita ei muuten koskaan nää.

Juuri näin. Itse karsin surutta kaikki nimet vieraslistalta jotka täyttävät kriteerit "ei läheinen" ja/tai "ei tavata koskaan"

Ainoa lipsahdus tässä suhteessa tapahtuu setäni kanssa. Ei juuri koskaan häntä näe enkä juuri hänestä tai hänen avovaimostaan perusta mutta mielummin kutsut kaksi ihmistä häihin kun olen sotatantereella isäni kanssa seuraavat 10v. Kyllä ne siihen huikeeseen 40hlön ihmismassaan hukkuu :lol:

Häät järjestetään tai jätetään järjestämättä itsemme vuoksi. Ei sukulaisten eikä ystävien.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

kaikki tuntuvat olevan samoilla linjoilla ainakin täällä keskustelupalstalla ;) meillä on häät 1.8. ja päätimme jo kauan ennen kuin päätimme edes hääpäivää, että meille ei velvollisuusvieraita tule. kutsumme molempien perheet, minun kummini (puolisoni ei ole omiensa kanssa juurikaan tekemisissä) ja loput kavereita + sellaiset serkut joiden kanssa olemme tekemisissä. näin siksi, että oma sukuni on niin suuri, että meillä ei olisi ikinä varaa pitää häitä jonne kutsuttaisiin "perinteiden mukaisesti" vanhempien sisarukset perheineen, toisaalta sitten taas sukulaisissa on niin paljon niitä joiden kanssa emme ole missään tekemisissä, että tuntuisi tyhmältä yhtäkkiä lähettää hääkutsu kun ei ole ihmisiä nähnytkään aikoihin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mekin ollaan täysin samaa mieltä. Emme aio kutsua kuin omat perheemme ja isovanhemmat sekä muutaman läheisimmän kaverin. Alunperin oli tarkoitus pitää isot kaverihäät, mutta olemme päätyneet vielä pienimuotoisempaan juhlaan. Ehkäpä sitten jälkeenpäin voimme pitää kotonamme bileet muille kavereille. Silloin voitaisiin vaikka näyttää valokuvia ja videota vihkimisestä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ymmärrän kyllä pointtinne täysin ja itsekkin kallistun tuohon samaan suuntaan, ettei sukulaisilla niin väliä. Meillä häät joskus hamassa tulevaisuudessa, mutta ollaan puhuttu siitä, että tulisko isot vai pienet häät. Ollaan siis listattu vähän nimiä ja onneksi luku ei ylittänyt 100. Aveceineen päivineen niitä tulis n. 94, ilman lapsia. 28 näistä on ystäviä ja heidän aveceja, 18 ihan lähimmät sukulaiset kuten perheenjäsenet ja mummot ja heidän puolisot. Loput tätejä, setiä ja serkkuja.

Luettuani täällä viestejä siitä keistä vieraat koostuvat ja aika moni tuntuu olevan samaa mieltä, että ystävät ovat tärkeämpiä kuin sukulaiset. Mutta mielessäni herää kysymys, että miten sukulaisten kanssa voisikaan olla missään tekemisissä tai olla läheinen, jossei mihinkään juhliin koskaan sukulaisia kutsuta? Millaisiin juhliin sukulaiset sitten kutsutaan? Erityisen huolestuttava tilanne on nuorempien sukulaisten kannalta, jotka eivät koskaan ns. tutustu sukuunsa. Itse olen juuri serkuista nuorin ja jouduin soittamaan äidilleni kysyäkseni serkkujeni nimiä. Tämä varmaan tarkoittaa, ettei heitä tarvitse kutsua kun en nimiäkään muista? Kyse on siis oikeastaan molempien tätieni miespuolisista lapsista. Onko väärin kutsua heidän tytöt, joiden kanssa olen sentään jossain tekemisissä ollut, mutta jättää saman perheen pojat kutsun ulkopuolelle? Tosin veikkaampa ettei toisen tädin pojatkaan (siis aikuiset miehet) minunkaan nimeä tiedä, joten tuskinpa he loukkaantuisivat. Tuntuu vaan törkeältä vetää raja perheen välille.. Mutta sitten taas tuntuu tyhmältä kutsua ihmisiä keiden elämästä ei tiedä mitään. :girl_sad:

Itse haluisin, että vierasluku olisi lähempänä 50 kuin 100. Tuo 100 on mielestäni ehdoton maksimi. Vai onko 100 hengen juhlat vielä tiiviit ja lämminhenkiset? Olen ollut juhlissa niin vähän..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidät kutsuttiin viime kesänä serkkuni häihin ja meninkin mielelläni, koska ajattelin, että olisi mukavaa tutustua paremmin serkkuuni, joka vaikuttaisi olevan aika samanhenkinen kanssani. Kuitenkaan itse häissä en puhunut serkulleni mitään muuta kuin onnittelut kättelyjonossa. Tämän perusteella uskon, että ei niihin sukulaisiin sen paremmin välttämättä tutustu, kutsuu ne häihin tai ei. Itselläni on myös niin valtava suku ja monta kymmentä serkkua, että en paljonkaan ole ollut heidän kanssaan tekemisissä. En halua omiin häihini kutsua vieraita vaan sen perusteella, että ollaan sukua. Mielestäni naimisiinmeno on niin henkilökohtainen asia, että haluan jakaa sen aidosti läheisten ihmisten kanssa, sellaisten siis, joiden kanssa jaan muutenkin arjen asioita ja kuulumisia. Jos sukulaisiinsa haluaa pitää yhteyttä, sen voi varmasti tehdä muullakin tavalla kuin kutsumalla heitä juuri omiin häihin. Voi järjestää sitten vaikka kimpassa sellaiset sukujuhlat, joiden tarkoitus olisi nimenomaan tutustua ja lähentyä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jatkaisin tähän ketjuun, vaikka meillä ei nyt rahaongelman takia tämmöiseen ratkaisuun ole päädytty, vaan siksi, että halutaan jo yli 10v. yksissä oltuamme paikalle meille intiimiin juhlaan vain ne, jotka me hyvin tunnemme. Emme halua velvollisuusvieraita, vaikka toki sellaisia aina vähän väkisin tulee, esim. jonkun kaverin puoliso, joka ei ole niin läheinen. Laskin kuitenkin, että meillä on max.6 "velvollisuusvierasta" eli avecia, joiden kutsuminen ei missään nimessä kuitenkaan harmita! Uskon, että häämme tulevat olemaan tunnelmaltaan intiimit juuri siksi, että siellä on vain meille tärkeitä ihmisiä, jotka myös tuntevat suhteemme hyvin.

 

Ainoa mikä jotenkin vähän mietityttää on sitten se, että miten häät saisi tosiaan nuorekkaiksi, ei-ryyppäjäisiksi (joo, kyllä kuitenkin olutta on tarjolla ja tiedän, että siellä usemmalle maistuu enemmänkin), tyylikkäiksi. En pelkää sinäänsä, että vieraamme rumentavat juhlamme :D mutta ollaan järjestetty mieheni kanssa tosi paljon juhlia. Ehkä hääjuhlan luonne jo tekee tästä erityisemmän, mutta onko mitään ajatuksia tai vinkkejä nimenomaan kaverihäiden onnistumiseksi? Vaikea pukea sanoiksi, mutta ehkä jotenkin olisi helpompaa järjestää ne perinteiset häät suvun kanssa, kun tietää, miten se kaava menisi. Meillä ei tule olemaan sellaista, joten kai se mietityttää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Carnation_: mun mielestä tuo on ehdottomasti paras tapa järjestää häät. :-) Järjestäkää juhliinne jotain sellaista ohjelmaa, joka on itsellenne ja vieraille mieleistä. Meillä oli tulishow ja taikuri, yksissä hauskimmissa ja tyylikkäimmissä häissä, missä ikinä olen ollut, oli improteatteria, johon yleisöstä sai halutessaan osallistua. Osallistuminen ei tietenkään ollut pakollista tai pakotettua, vaan ohjelma oli rakennettu niin, että tarvittaessa ammattilaiset olisivat voineet vetää sen keskenään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jatkaisin tähän ketjuun, vaikka meillä ei nyt rahaongelman takia tämmöiseen ratkaisuun ole päädytty, vaan siksi, että halutaan jo yli 10v. yksissä oltuamme paikalle meille intiimiin juhlaan vain ne, jotka me hyvin tunnemme.

 

Allekirjoitan tämän osaltani. Vihkimiseen kutsumme vanhempamme ja tietysti lapset (kumppaneineen). Illansuussa on erillinen hääjuhla ystäville, jossa sukua edustavat vanhimmat sisruksemme puolisoineen. Päädyimme tähän, koska haluamme juhlia ystävien kanssa, jotka tuntevat meidät, meidän historiamme ja tarinamme sekä ovat meille läheisiä. Sisaruksemme eivät ole tavanneet toisiaan, joten emme halua tästä kuitenkaan  pönötystilaisuutta, jossa sisaruksemme  esiintyvät toinen toisilleen. Vanhimmat sisarukset puolisoineen siis edustavat sukujamme iltajuhlassa (ja sopivat hyvin  ystäviemme keskelle).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille on tulossa myös tällainen systeemi. Osittain rahan takia, mutta suurimmaksi osaksi siksi, että häämme olisivat meidän näköisemme. Emme kaipaa mitään huomion keskipisteenä olemista ja meille riittää, että vihkimisessä on läsnä vain kummankin perhe. Ystävät kutsumme sitten erilliseen iltajuhlaan, jotka ovat enemmän bileet kuin hieno hääillallinen. Vanhempamme eivät isoista juhlista perusta muutenkaan, heille riittää että ovat itse vihkimisessä läsnä ja maistraatista menemme sitten pienellä porukalla ravintolaan juhlistamaan. Sisarukset tietysti tulevat myös iltajuhlaan. 

 

Tällä hetkellä mietinnässä on meilläkin juuri tuo, että miten juhlista saisi rennot, mutta kuitenkin vähän erityisemmät kuin jotkut perus tuparit. Tarjoilu tulee olemaan cocktail-tyyppinen, mutta haluamme panostaa ruokiin, luultavasti tilaamme ne pitopalvelusta, ja juomaa tulee runsaasti. Jotain ohjelmaa olisi kyllä hyvä olla, mutta millaista? Leikkejä tai valokuva-powerpointteja emme halua, eikä oikein bändit tai taikuritkaan innosta. Dj on luultavasti tulossa, hyvä musiikki on meille tärkeää, haluaisimme että vieraat viihtyisivät pikkutunneille asti ja että loppuillasta tanssittaisiin :) Ehkä lyhyitä puheita voisi alussa olla ja olen pikkuhiljaa alkanut lämmetä photoboothille, mutta jotain pitäisi keksiä, millä saataisiin rento tunnelma, kaverimme kun eivät tunne toisiaan kovin hyvin...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillekin on tulossa pienet juhlat, joissa kaverit ovat pääosassa. Sukulaisista paikalle kutsutaan todennäköisesti vain molempien vanhemmat ja sisarukset. Toisaalta olen kovasti pohtinut, että onko sitten hankalaa, kun sukulaiset on jotenkin niin eri porukkaa kuin kaveripiiri eli olisiko sittenkin vielä parempi pitää perheille vain joku erillinen kahvitus ja kutsua varsinaisiin juhliin vain kaverit... Olen vatvonut tätä edestakaisin enkä ole vieläkään päässyt lopputulokseen. Ainakin toivoisin, että vanhemmat ei olisi koko iltaa paikalla vaan että ainakin osan voisi juhlia täysin rennosti vain kavereiden kanssa. Onneksi tätä ei täydy ihan vielä päättää, mutta pitäisi se varmaan tietää viimeistään keväällä, kun kutsuja aletaan postitella :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä häät ovat tosi pienet, vain perheen kesken. Eli sisarukset ja heidän puolisonsa ja lapset, sekä vanhemmat.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään