Penkin alle mennyt kosinta

[Poppis-78]

Vihki on vielä kaupassa, mutta kuulemma sitä saa varmasti vielä 1,5-2v kuluttua. Olin päättänyt haluamani vihkisormuksen jo kauan enne kihlasormuksia (joita ei edes alunperin pitänyt tulla ollenkaan).

Ja muutenkin, ton paksun sormuksen kanssa ei mikään vihkisormus olisi sopinut yhteen

Minä en oikein pysynyt mukana... Ensin puhuit, että "Tiedän jo etukäteen ettei tuo ohuehko hopea tule kestämään" ja myöhemmin mainitsit paksumman sormuksen... Ja jos ei kihlasormuksia pitänyt alunperin ollakaan, niin mitä väliä sillä on, että kestääkö se kihla sitten vuosikymmeniä?! Miehesi tokaisi itse, että heitätte sitten nuo kihlat menemään vihkin alta (ilmeisesti käsittänyt tämän alkuperäisen suunnitelmanne), mutta et halua luopua tunnerikkaasta sormuksestasi, jonka sait kihlaksi. Ja nyt olette ostaneet uudet kihlat... En pysy perässä...mutta ei kai sen niin väliksikään ole..

Minäkin petyin aluksi, ettei "kunnon" kosintaa tullut..siis juuri sellaista elokuvien muokkaamaa romanttista mielikuvaa kosinnasta ja olin harmissani, kunnes sitten tajusin vasta jonkin ajan kuluttua, ettei sillä ole mitään merkitystä. Sillä on merkitystä, että juuri tämä tuleva mieheni pyysi minut kanssaan naimisiin. Emme olleet puhuneet kihlauksesta mitään aiemmin, se tuli oikeasti yllätyksenä -ja siinä on jo itsessään romantiikkaa ihan yllin kyllin! Nyt tunnen oloni täysin typeräksi, että harmittelin sitä arkista tapaa siinä alussa... Ja häät ovat parin viikon päästä!!

[Guest Heh..]

Kihlautumista juhlimme heti itse h-hetken jälkteen juomalla shampanjaa ja katsomalla televisiosta Sinkkuelämää-sarjan viimeisimmät jaksot (uusintoja keskellä yötä -pikemminkin aamua kun mies tuli työmatkaltaan kotiin). Kosinta ei tullut polvistumalla eteeni tai korupuheita lausumalla, vaan suoraan, lyhyen ytimekkäästi. Minulle hetki oli silti romanttisin ikinä!

[New York]

Itse olin ehtinyt vihjata miehelle kihloista jo kymmeniä kertoja kun hän vihdoin viimein hetki valomerkin jälkeen paikallisen yökerhon baaritiskillä piiiiiiiiiiitkien perustelujen jälkeen kysyi että mentäiskö kihloihin - ei ollut ruusuja eikä shampanjaa, muutama promille kylläkin mutta siltikin se meinasi jalat viedä alta! Ja tämä ei suinkaan ollut kosinta vaan naimisiinmenosta sain taas puhua vuosikaudet, ajoittain sain jopa vastauksen että ei IKINÄ naimisiin, näin on hyvä. Kuitenkin vuosien jälkeen, eräänä päivänä jälleen ikinätulemattomista häistä jotain katkerasti tuhahtaessani, mies yllättikin sanomalla että voisihan niitä vaikka enskesäksi suunnitella kun Make ja Päivikin (kaveri puoliskoineen) menee naimisiin... Että sellanen "kosinta" meillä. Piilokuva: etsi tästä romantiikka ja timantit...

[salza08]

Voi näitä meidän miehiä. Semmosina me niitä rakastetaan, ei niiltä kannata odottaa ihmeitä. Romanttista voi olla arkikin, ja ennen kaikkea arkisen asian takana olevat tunteet. Kun niitä kuitenkin on, vaikka niistä voi olla vaikea puhua ja niitä analysoida. Se ei vaan jotenki sovi joidenki miesten mielestä miehille. (=on homoa)

Rutistus kaikille meille, joiden kosinta oli arkinen ja tavallinen, ei ollut bling-blingiä mutta suuria tunteita oli.

Edited August 6, 2008 by salza08

[Guest ihmettelijä]

Itse olin ehtinyt vihjata miehelle kihloista jo kymmeniä kertoja kun hän vihdoin viimein hetki valomerkin jälkeen paikallisen yökerhon baaritiskillä piiiiiiiiiiitkien perustelujen jälkeen kysyi että mentäiskö kihloihin - ei ollut ruusuja eikä shampanjaa, muutama promille kylläkin mutta siltikin se meinasi jalat viedä alta! Ja tämä ei suinkaan ollut kosinta vaan naimisiinmenosta sain taas puhua vuosikaudet, ajoittain sain jopa vastauksen että ei IKINÄ naimisiin, näin on hyvä. Kuitenkin vuosien jälkeen, eräänä päivänä jälleen ikinätulemattomista häistä jotain katkerasti tuhahtaessani, mies yllättikin sanomalla että voisihan niitä vaikka enskesäksi suunnitella kun Make ja Päivikin (kaveri puoliskoineen) menee naimisiin... Että sellanen "kosinta" meillä. Piilokuva: etsi tästä romantiikka ja timantit...

Yritän samalla etsiä tästä sen, että kumpi on tärkeämpi asia sinulle. Miehesi vai häät?

[Guest Macilla]

^ ÖÖ... Mies?

[New York]

Yritän samalla etsiä tästä sen, että kumpi on tärkeämpi asia sinulle. Miehesi vai häät?

Ilmeisesti sisälukutaidossasi on jotakin vikaa kun en MISSÄÄN vaiheessa ole sanallakaan sanonut haluavani HÄITÄ vaan olen puhunut NAIMISIINMENOSTA, pitkän suhteen virallistamisesta, yhteisestä sukunimestä ja lupauksesta olla yhdessä hamaan tappiin sakka, ymmärrätkö? Ja yleensä sanaa "häät" käytetään ilmaisemaan tuota toimenpidettä, tehtänee se sitten vaikka nakkikioskilla tai tuomiokirkossa. Eli tärkeintä on suhde mieheen jota rakastan ja sen virallistaminen, ehkä joskus sinäkin käsität. =)

Edited August 9, 2008 by Milana82

[Del]

^ Mulle taas tästä Milana82 jutusta tuli vaan mieleen se minkälaisia ne arjen huippuhetket onkaan ja kuinka paljon me kaikesta huolimatta ihania miehiämme rakastetaan. Ei tarvi olla mitään erikoista, ajatus on tärkein..

[euski]

Olen kihloissa toista kertaa, eikä kummallakaan kerralla ole ollut mitään perinteistä kosintaa. Ekalla kerralla mies vaan kysyi, et "pitäiskö meidän mennä kihloihin" ja sit mentiin. Olin silloin nuori ja typerä, ja kihloihin meno ja timanttisormus oikeasti oli tärkeämpiä kuin mies Ei siis yllätys että tuli ero

Vannoin ja vakuutin, etten enää koskaan mene kihloihin ja ilmoitin sen heti kun aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa. Mielestäni kihloihin mennään vain kerran ja minulta on se kerta jo mennyt. Mies oli kuitenkin sitkeä ja kerta toisensä jälkeen sanoi, että haluaa kanssani ensin kihloihin ja sitten naimisiin. Hän puhui asiasta usein, muttei kuitenkaan mennyt sormuskauppaan koska pelkäsi varmaan että ahdistuisin liikaa ja kieltäytyisin jos yhtäkkiä tulisi kotiin sormusten kanssa. Lopulta sitten sanoin, että ilmoitan kun olen valmis. Oikeasti ajatuskin kihloihin menosta sai kylmän hien aluksi pintaan, vaikka tiedän että haluan tämän miehen kanssa olla loppuelämäni. Ilmoitin sitten marraskuussa, että uutenavuotena voitais mennä kihloihin. Mutta mentiikin sitten jo jouluna kun ei jaksettu uuteenvuoteen asti odottaa Me käytiin ostamassa sormuksetkin jo marraskuussa hyvissä ajoin odottamaan, et ei tää nyt ihan perinteisen kaavan mukaan mennyt. Ja pujotettiin ne toistemme sormiin kotisohvalla jouluaattona riideltyämme ensin jostain ihan tyhjänpäiväisestä asiasta

[New York]

^ Mulle taas tästä Milana82 jutusta tuli vaan mieleen se minkälaisia ne arjen huippuhetket onkaan ja kuinka paljon me kaikesta huolimatta ihania miehiämme rakastetaan. Ei tarvi olla mitään erikoista, ajatus on tärkein..

Juuri tätä tarkoitin!

[Ren]

Tosiaan, mietin miten kosinnan oikein pitäisi mennä?

Meillä meni niin, että kävelimme eräänä lokakuun iltana kotiin päin. Mies vei sivummalle ja minä ihmettelin, että miksei mennä suoraan kotiin. Mies otti hartioista kiinni, katsoi silmiin ja sanoi rakastavansa minua. Sitten kysyi, että menisinkö naimisiin hänen kanssaan.

Minusta se oli ihanan romanttista, vaikka tilanne oli aivan arkinen, myöhäinen ilta lokakuun loskasäässä. Sormuksesta ei ollut tietoakaan (eikä siinä tilanteessa osannut sormusta kaivatakaan), kävimme ostamassa ne seuraavana päivänä.

Jos haluaa kosinnan menevän jotenkin tietyllä tapaa, kannattaa varmaan kirjoittaa miehelle käsikirjoitus valmiiksi. -Tai kosia sitten itse, että menee varmasti oikein.

[Chadow]

Heh, mä taas olin varottanut miestäni että mua ei sitten kosia missään yleisellä paikalla muiden ihmisten kuullen (eräs läheinen kaverini selitti tohkeissaan myös sulhoni kuullen kuinka ihanaa oli kun hänen sulhonsa kosi häntä monen kymmenen ihmisen edessä ihan yllätyksenä)

Lopullinen "kosinta" oli sitten yhteinen päätös, ilman mitään juhlallisuuksia ja ilman että sormukset oli valmiina.

Mutta olen niin tyytyväinen <3

Mitä väliä jollain kosinnalla on? Kunhan on joku jota rakastaa ja joka rakastaa sinua. Ihanampaa miestä en itselleni voisi edes kuvitella

[Martsu]

Sillä on merkitystä, että juuri tämä tuleva mieheni pyysi minut kanssaan naimisiin.

Juuri näin

[Guest Matkaaja]

Sattumalta tänne ihan muista syistä eksyin, ja törmäsin tähän, kun otsikko oli niin outo...

Se sitten tapahtui - me mentiin kihloihin ja aivan totaalisena yllätyksenä minulle. Suunniteltuihin häihin on vielä n. 2 vuotta aikaa.

Eli hääpäivä oli jo ennen kihlausta tiedossa? Tehän olitte silloin jo kihloissa. Kihlaushan on lupaus avioliitosta. Kun on päätetty mennä naimisiin, silloin ollaan kihloissa, sitä ei muuta sormukset eikä mitkään muut.

1, Miten menee kihlautuminen/kosinta (sillonhan joo toinen kysyy mennäänkö naimisiin tjsp)? 2, onko tämäkin joku ihmerituaali? Miksi sen pitäisi mennä jotenkin muuten? 3, ei sitä ole pakko pitää. 4, niin, no kuten sanoit itekin, mitä sitten. Ei kai mikään tuollainen ole paikasta kiinni. 5, loukkaantuisin minäkin. Ihan älytöntä alkaa sitten vielä nillittää tuollaisesta.

Lisäksi, missään ei edes ole sääntöä, että kihlautuessa (tai ees naimisiin mennessä) pitäisi olla sormus.

Minulle ei ole todellakaan tärkeää sormuksen hinta, vaan kestävyys. Ihan hyvin voisin käyttää 2e sormusta jos se varmasti kestäisi läpi elämän. Tiedän jo etukäteen ettei tuo ohuehko hopea tule kestämään.

Hei, se on sen ajan murhe. Aikansa kutakin. Miksi sä stressaat tuollaista?? Eiköhän tuossakin teossa se syy ollut pääasia, ei tekotapa tai joku materia??

Onnellinenhan minä olin, suorastaan onnesta soikeana, mutta nyt alkuhuuman jälkeen harmittaa kun mies selittää että heitetään kihlasormukset mäkeen kun otetaan itsellemme vihkisormukset hääpäivänä. En minä ainakaan ole yhtään ainutta tunnearvokasta sormusta mäkeen heittämässä!

No miksi ihmeessä sitä pitäisi loppuelämä kantaa sormessa?

Eikö tuo tapaus ole sinulle minkään arvoinen ilman jotain esinettä, materiaa? Unohdatko tuon tilanteen ilman jotain esinettä, joka sinua siitä muistuttaa?

Mäkeen heittäminen ei välttis ees ole roskis. Se voi olla vaikka korurasia.

Ehkä minä olin sittenkin ilkeä miestä kohtaan, en tiedä, mutta loukkaantunut tämä on ja minä harmissani.

No ei mitään EHKÄ, vaan sinä kyllä olit.

Onko tämä tyypillistä miehen ajattelemattomuutta vai olenko minä kamala bridezilla? Kovin on syyllinen olo "kritiikistä"

Ajattelemattomuutta mieheltä? Ei!! Sinulta kyllä.

Ite varmaan tuollaisessa tilanteessa sanoisin, että antaa sitten olla. Tosin, ite en ole materialisti, jos joskus kihlautuisin, tai menisin naimisiin, todennäköisimmin sormusta en tulisi koskaan kantamaan. Joku muu koru, lävistys tai tatuointi ajaisi sen asian. Ei mulla ole tarvetta näyttää maailmalle sitä, että olen niinkin kovasti varattu. Itelle riittä se että minä ja se toinen tiedetään.

[amandalia]

No kuule, kyllähän ne halvat rinkulat voi vaihtaa parempiin ja kestävimpiin kuten ilmeisesti olette jo tehneetkin.

Itselleni sitä sormusta tärkeämpää oli se, että mieheni oli kysynyt minua vaimokseen. Se on vähän niinkun sen kosinnan pointti (korjatkaa jos olen väärässä).

Meilläkään ei kosiminen mennyt jenkkileffojen kaavalla mutten olisi sellaista halunnutkaan.

Mieheni polvistui eteeni kotonamme eräänä lauantai-iltana pari vuotta sitten, kun olimme tulleet kaupungilta ja kysyi "Tulisitko vaimokseni ja pidettäisiinkö häät ensi kesänä?"

Vastasin kyllä.

Ja olin ikionnellinen. Olen edelleenkin.

[Rosetta]

Mitä väliä jollain kosinnalla on? Kunhan on joku jota rakastaa ja joka rakastaa sinua.

Harvinaisen hyvin sanottu

Lisäksi, missään ei edes ole sääntöä, että kihlautuessa (tai ees naimisiin mennessä) pitäisi olla sormus.

---

No miksi ihmeessä sitä pitäisi loppuelämä kantaa sormessa?

Eikö tuo tapaus ole sinulle minkään arvoinen ilman jotain esinettä, materiaa? Unohdatko tuon tilanteen ilman jotain esinettä, joka sinua siitä muistuttaa?

Samoin tämä

[Guest Rasmus]

Jos mä olisin ketjun aloittajan mies olisi kyllä pettynyt minäkin. Me miehet kun emme ajattele asioita aina niin romanttisesti. Kun mieleen on kypsynyt ajatus naimisiinmenosta niin ainakin mä utelin asiaa matkalla mäkkiin.

[Maama]

Mulle kihlasormus tuli joulupaketissa. Kihloissa oltiinkin sitten useampi vuosi, kunnes ukko vaan yks huhtikuun ilta telkkua katellessa tuumas, et pitäisköhän meijän mennä nyt tulevana kesänä naimisiin. Mä sanoin, että no miksipä ei. Ukko soitti äidilleen, että me oltais menossa tulevana kesänä naimisiin, että oiskohan heinäkuu hyvä. Mä nyökyttelin vieressä, että hyvä on. Ukko sano äidilleen, että kysyy yhtä tiettyä juhlapaikkaa (kun anopilla on kytköksiä siihen ko. paikkaan) ja siitä se lähti sitten etenemään.

Romanttistako?? No tuskin...mutta astelin avioliittoon rakastamani ihmisen kanssa, vain se merkitsee

[Isa]

Hyvin harva mies kosii tulevaa vaimoaan "elokuvamaisesti" (hieno illallinen, kynttilöitä, ruusuja, kaunista musaa tai joku hieno ulkomaalainen paikka, jossa ollaan lomalla yms.) ja juuri tyttöystävänsä haluamalla tavalla. Mitään kosintaa ei kai voi oikein pitää epäonnistuneena? Eikö tärkeintä pitäisi olla se viesti, että se toinen ihminen haluaa mennä juuri sinun kanssasi naimisiin? Mikä muu voisikaan olla tärkeämpää ja hienompaa? Minusta on jotenkin noloa olla pettynyt oman miehensä kosintaan.

Minun mieheni kosi minua hyvin arkisesti keskellä yötä, kun olin nukkumassa jo yöunillani. Hän herätti minut ja kysyi, tulenko hänen vaimokseen? Minä olin ihan uninen, kun hän herätti minut kesken unieni ja sanoin, vain "joo, joo".

Oliko kosinta romanttinen? Ei varmastikkaan, mutta en olisi halunnutkaan mitään yltiöromanttista kosintaa, koska inhoan turhaa imelyyttä. Nyt olemme olleet onnellisesti reilut 2-v. naimisissa

[Guest Vieras]

Heh, me päätettiin naimisiinmenosta riidan tuoksinnassa... Jotenkin riita ajautui naimisiinmenoteemaan ja siinä se sitten oli:

- No mennään sitten naimisiin! (kiukkuisella äänellä)

- No mennään vaan! (yhtä kiukkuisesti)

- En kyllä mene.

- No ei niin!

- Siis eikö me siis oikeesti mennä?

- Mistäs mä sen tietäisin!

- Ihan sama.

- No niin mullekin.

- No mennään vaan mun puolesta.

- Ai siis oikeesti?

- Joo joo.

- No mennään sitten.

Ja kyse on siis aikuisista, hyvissä ammateissa työskentelevistä, kauan yhdessä olleista ihmisistä...

Seuraavana aamuna sitten vielä vähän tarkisteltiin toisiltamme, että mennäänkö me. Mentiin me.

Ah, miten romanttinen kosinta!

Ja hyvin on tämä avioliitto sujunut jo useamman vuoden.

[nellie80]

Mun nähdäkseni penkin alle mennyt kosinta on sellainen, jossa kosittava kieltäytyy kunniasta.

On kyllä myönnettävä, että joissain asioissa itse matka on päämäärää tärkeämpi. =) Mutta en lähtisi skitsoileen, jos tuo äijänkäppyrä olisi oikeasti nähnyt vaivaa tehdäkseen omanlaisensa kosinnan. Täytyy kuitenkin muistaa, että ei me morsiamet olla ainoita, joihin nää jutut vaikuttaa.

[Justiina_]

Kopioin tämän tuolta "Kuinka teillä kosittiin?" ketjusta, kun tämä tännekin kuuluu

Oltiin viemässä koiraa ulos, kun puhuttiin yhdestä tyypistä. Poikaystävä otti taskustansa paperin, missä oli kihlasormusten hintoja, ja sanoi, että voin sille tyypille kertoa sitten että olen kihloissa. Tämä oli sitten se kosinta... Hän luuli, että ensiksi mennään kihloihin, ja sitten myöhemmin vasta kositaan oikeasti, eli tuletko vaimokseni kysymyksellä. Yllättävän monet kosivat kaksi kertaa, ensiksi ns. yhteisellä päätöksellä, ja sitten vasta sillä Isolla Kysymyksellä. Minulle siis riittää yksi kosinta

[Mey]

Jos tuo miun sulho olisi polvistunut teatraalisesti kosimaan tai ostanut sormuksen valmiiksi ja pistänyt sen jonnekin shampanjalasiin niin olisin todennäköisesti tukehtunut nauruuni. Ei siis ole meidän tyyliä. Minähän se olin joka kysyi että jokos ensi kesänä voidaan mennä naimisiin... Mies vastasi että ei meillä kyllä ole vielä varaa, että mennään sitten kun saadaan säästettyä tarpeeksi. Päätettiin sitten yhdessä pitää pienet häät ensi kesänä ja sormuksetkin käytiin jälkikäteen yhdessä ostamassa Prisma-reissulla. Ja vieläpä hopearinkulat jotka aiomme jättää pois sitten vihille päästyämme! Ja ehdottoman onnellinen olen, kosinta olisi saanut minut vain vaivaantuneeksi.

[Ivanka]

Tosi yllättävää, että tällainen tosi pieni yksittäinen tapahtuma voi saada niin suuret mittasuhteet ja kuinka tärkeä tai jotenkin tosi erityinen tapahtuma kosiminen joillekin on. Itse pitäisin omaa suhdettani jopa jotenkin viallisena, jos naimisiinmenosta ei puhuttaisi ollenkaan ja silti se olisi vähintään sen naisosapuolen huulilla koko ajan. Siis että mielessä pyörii vaan "milloin se mies oikein älyää kosia, milloin, milloin?" ja vihjaillaan vaan koko ajan asiasta ja mietitään, mten kosinta tapahtuu. Siis kyllähän nyt suhteessa pitää pystyä puhumaan tällaisesta asiasta! Ei kai kihloista/naimisiinmenosta puhuminen mitenkään vie sen varsinaisen kosinnan hohtoa tms.?

Jos itse arvioisin omaa tämän hetkistä kosintatilannettani näiden keskustelujen perusteella, pitäisi minun kai sitten tulkita niin, että olemme avokin kanssa kihloissa - olen kysynyt avokilta, mennäänkö naimisiin ja hän on vastannut myöntävästi. Lisäksi hän on monta kertaa itse aloitteellisesti minulle ilmoittanut, että haluaa ehdottomasti mennä kanssani naimisiin. Ihan sellaisten vakavien keskustelujen yhteydessä siis, ei vaan puolivitsillä heitettynä. Haluamme siis molemmat yhteisellä, ääneen sanotulla päätöksella naimisiin ja olemme jopa suunnitelleet, millaiset sormukset haluamme ja mistä ne mahdollisesti hankimme. Olemme myös lyhyesti keskustelleet varsinaisen hääpaikan valinnasta - avokki kun haluaisi viettää häitä Hangossa. Kaikesta tästä huolimatta emme todellakaan itse pidä itseämme kihloissa olevana parina.

Ymmärrän ketjun aloittajaa siinä mielessä, että itse olen hyvin materialistinen ja pelkästään tuo huono laatu kyllä harmittaisi itseänikin saati sitten jos se sormus olisi vielä rumakin (mikä ei edes ketjun aloittajan tapauksessa ollut mikään ongelma). MUTTA! Sen verran hienotunteisuutta voisi harrastaa, ettei sitä siinä kosintatilanteessa töksäytä. En kyllä ymmärrä sitäkään, miten joku ei tiedä, mihin sormeen kihlasormus laitetaan. Toivottavasti jo molemmat olette kuitenkin toipuneet tuosta selkkauksesta ja hääsuunnitelmat ovat hyvällä alulla

[mindcircus]

Meillä oli kyllä hiukan "penkin alle" mennyt kosinta Mä muistan et mä oon kauhulla lukenu aijemmin tätä ketjua kosintaa odotellessani ja ootellut pahinta..

Mun mies muo kosi juuri sen jälkeen kun tuli kotiin ja olin kysynyt menisitkö hakemaan pyykit alhaalta kuivumasta. Silleen että kysyi vaan että tulisitko vaimokseni. Olin odottanut tänä päivänä siis kosintaa jo aikaisemmin joten olin juuri tullut suihkusta ja menossa meikkaamaan ja laittamaan tukkaani. Miehelläkin oli toiset suunnitelmat, mutta oli mennyt paniikkiin ja hoisi asian siis äkkiä tokaisemalla.

Aloin pillittämään täysiä en suinkaan onnesta vaan pettymyksestä..

Olin odottanut jotain ihan muuta. painotin vielä miehelleni, että haluan sen olen speciaali, kun on ainoa kosintani mitä tulen saamaan....

Myös mieheni pettyi itseensä kun tajusi suunnitelleensa vievänsä mut järven rantaan kävelylle ja siellä kosivansa kauniisti, mutta tokaisikin sen vain paniikissa äkkiä ulos.

Nyt kuitenkin tuo tuntuu söpöltä ja herttaiselta eikä enää harmita Tiedän että se oli rakkauden teko :-X