Illuusian.unelma

Jupinaketju kosinnanodottelijoille

456 posts in this topic

^ Joo, niin se sanoi. Vähän ihmettelin tuota reaktiota, oli kyllä ylimitoitettu ja kuten sanoit, aika ilkeästi vastattu mihin tahansa aiheeseen. Juteltiin siinä ihan niitä näitä ja tuli mieleen että kas, kohtahan on lokakuu, joten mainitsin vuosipäivästä. Tiuskaisun jälkeen en sitten jatkanut aiheesta (olimme lentokentällä odottamassa lentoa, enkä halunnut siinä kaikkien kuullen alkaa kinata), ja jatkoimme keskustelua toisesta aiheesta ihan yhtä kepeästi ja iloisesti kuin hetkeä aiemmin. Kummaa. En ole koko asiastakaan maininnut kuin pari kertaa kesän aikana, eli tuskin kyse oli siitäkään, että jankuttaisin siitä liikaa. Ajoitus oli varmaan vain huono, ehkä miehestäkin tuntui että paikka ei ollut sopiva sellaiselle keskustelulle, ja reagoi sitten "vahingossa" liian voimakkaasti kun halusi tuoda ilmi, ettei ole sopiva hetki sellaiselle keskustelulle.

En ole juuri miettinyt koko kihlausta aikoihin, tai kyllä se tietysti välillä mielessä käy, mutta yritän olla vaivaamatta päätäni sillä liikaa. Eilinen viesti sai ilmeisesti ajatukset taas lentämään, koska näin yöllä todella ärsyttävän ihanan kosintaunen. :girl_sigh: Voi että, harmi kun unesta ei selvinnyt kuinka vanha olin, eli kuinka monta vuotta alitajuntani olettaa mun vielä joutuvan odottamaan. Toivottavasti ei kovin montaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

hetkinen: Olisiko mahdollista että miehesi olisi suunnitellut kihlauksen juuri tuolle päivälle

(tai ihan lähiaikoina kuitenkin) ja kun sinä otit asian puheeksi hän ikäänkuin 'hermostui' ettei

yllätys mene pilalle?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sitruunaperho: Hyvä, että miehesi sai ajattelun aihetta. Toivottavasti tämä aukaisi hänen silmänsä, ettei suhteenne voi jatkua tuollaisena. Toivon todella, että hän muistaa sen myös jatkossa, eikä ala käyttäytyä samalla tavalla kuin aikaisemmin. Itse annoin exälleni monta mahdollisuutta, aina hän itki ja rukoili minua jäämään, lupasi muuttua. Monta kertaa annoin uuden mahdollisuuden, mutta kerta toisensa jälkeen petyin, koska sama kaava toistui. Lupasin viimeisen kerran antaa enää yhden ainoan mahdollisuuden ja jos vielä petyn, lähden. Ja niin minä sitten lähdin, kun mittani tuli täyteen. En vertaa tuota tapausta teidän suhteeseenne, koska tilanteeni tuon miehen kanssa oli hiukan eri. Haluan tuolla vain sanoa, että miehesi pitää nyt pystyä puhumaan tunteistaan eikä sama touhu voi jatkua sen jälkeen, kun tilanteenne siitä taas tasaantuu. Jos miehesi myöhemmin taas unohtaa kaiken ja sama kaava toistuu, sinun pitää ajatella omaa parastasi ja tehdä lopullinen päätös. Tsemppiä ja voimia!

 

Hetkinen: *huokaus* En tiedä miten aloittaisin... Kuulostaa tutulta. Olen mieheni kanssa ollut yhdessä reilun vuoden kauemmin kuin te ja olen roikkunut tällä foorumilla jo tovin. Tiedän todellakin tunteen, kun mies ei kaikkien vuosienkaan jälkeen ole valmis päättämään, haluaako olla lopunelämää yhdessä. Tai tuolta se ainakin itsestä tuntui, vaikka totuus oli se, ettei mies ollut valmis. Minusta se tuntui kuitenkin juuri tuolta, että mies ei tiedä mitä haluaa, haluaako juuri minut, empiikö hän sitä. Se toisaalta loukkasi minua, koska yhteinen talo oli rakenteilla ja mies vaan jahkaa. :girl_cray2: Vertauksesi hitaaseen hämäläiseen oli todella osuva myös minun mieheeni. :girl_haha: Onko mitään raivostuttavampaa kuin ikuinen jahkaaminen asian kuin asian kanssa. Ei. Itse toimin usein hetken mielijohteesta, enkä sen kummemmin aina ehdi edes ajatella kun jo huomaan asian tehneeni. Sitten kun mies on tuossa kohtaa ihan vastakohta... Mieheni ajatteli tuon avioliiton yhteisen kotimme osalta myös samalla tavoin kuin sinun miehesi: eihän meille mitään voi sattua. Tosin ei hän tuota nyt noin sanonut, mutta antoi sellaisen mielikuvan minulle. Hän vain tuhahteli vähätellen, kun kysyin, että mitä jos meistä jompi kumpi kuolee, niin emme peri toisiamme. Kysyessäni, että mitä jos hän kuolee, minä jään puille paljaille, en pysty lunastamaan puolikasta taloa hänen vanhemmiltaan. Ja mitä sanoi mieheni; totesi vain tuhahtaen, että eipä hän siinä vaiheessa asiaa ole enää murehtimassa. Kun kysyin asiaa toisinpäin, että mitä jos minä kuolen, vastaus vaan oli että sille ei sitten mitään voi. Tuo todella loukkasi, eikö hän tosiaan halua turvata edes minun tulevaisuuttani kaiken varalle, miettiköön sitten omalta kohdaltaan mitä haluaa. Yritä löytää sopiva hetki asian esiinottamiseen. Meillä tuo oli aluksi hirveän vaikeaa, mutta nyt kun asiasta on saatu kunnolla puhuttua, mies vihdoin tajuaa faktat, ja on saanut rauhassa miettiä asioita. Naimisiinmenossa miestä kauhistutti ajatus suurista häistä ja siitä hössötyksestä ja rahanmenosta. Hän itse alunperin on halunnut "kunnon bileet", mutta nyt kun on asiaa miettinyt, hän haluaakin pienet häät. Se sopii minulle, siksi meidän häihimme kutsutaankin vain ne, joiden kanssa olemme tekemisissä. Yrittäkää tekin selvittää, mitä kummankin tulevaisuuteen kuuluu. Lähesty miestäsi varovasti ja yritä löytää juuri se oikea hetki asiasta puhumiseen. Kerro hänelle sinun tulevaisuudensuunnitelmistasi ja yritä saada selville hänen ajatuksensa. Toivottavasti asiat selviävät!

Share this post


Link to post
Share on other sites
Tinttara:

Olet täysin oikeutettu kirjoittamaan mielipiteesi ja tunteesi suhteestamme tänne, etenkin se on varmaan helppoakin näin "erouutisen" kynnyksellä. Minä olen tuntenut mieheni vuosia ja voin vakuuttaa, että hän ei ole narsisti. Ja minä olen elämässäni ollut oikeiden narsistien kanssa tekemisissä, joten tunnistan ja tiedän tästä "tyypistä" kyllä.

 

Enemmän miellän mieheni juurikin epävarmaksi, joka korostuu tapana sitten tehdä asiat hyvin samanlailla kuin aina, koska rutiinien muuttuminen saattaa luoda lisää epävarmuutta. Myöskin jonkinasteista sosiaalisesti hiljaista / rajoittunutta tyyppiä mieheni edustaa, mutta toisaalta kun en itsekään ole mikään bilehirmu tai smalltalkkaaja, jotenkin sovimme tässä ihan ok yhteen.

 

Kommenttisi oli aika kärkäs, mutta tosiaan sinulla on kommenttiisi oikeus, mutta tässä kohtaa ei nyt ollut kyse tästä  mitä arvelit.

 

Lasten kanssa olemisesta olemme puhuneet paljon, tavasta ja kasvatustaidoista yms ja jatkamme varmasti jatkossakin keskustelua. Mieheltä ei monikaan asia suju jouhevasti, mutta toisaalta voiko vaatia, koska hänellä ei ole omia lapsia ja on arka tässäkin kohtaa.Opettelua tämä elämä on koko ajan ja lapset toisaalta ovat ottaneet miehen aika sujuvasti puolestaan vastaan; mieshän on meillä se, joka korjaa lasten fillarit, vaihtaa lasten kanssa talvirenkaat autoon, opettaa kalastamaan yms.

Olen pahoillani, jos pahoitin mielesi. Aiemmista kirjoituksistasi tuli kuitenkin tunne, että miehesi käyttää kihlaushaaveitasi kiristysvälineenä. Nuo tuollaiset "käyttäydy kiltisti niin saat palkinnon" -ajatuskuviot ovat tyypillisiä narsisteille. Tuli myös kuva, että sinä olet se, joka riidan jälkeen on pahoillaan ja pyytää anteeksi. Toivottavasti myös miehesi tekee niin vaikka kirjoituksestasi toisenlainen kuva välittyykin - muulloinkin kuin tilanteen kärjistyessä niin äärimmilleen että säikähtää sinun nostavan kytkintä ja sitten hätäpäissään vannoo vihdoinkin ymmärtäneensä mitä menettää ja lupaa muutosta. Myös se, että pariterapia ei oikein tunnu johtavan mihinkään ja tuntemasi henkinen väsymys kuullostavat pahalta (ja tutulta). Niinikään miehesi käytös lapsiasi kohtaan on kohtuutonta eikä sellainen ole perusteltavissa epävarmuudella tai millään muullakaan. Se on yksinkertaisesti väärin ja miehesi olisi lopetettava selitysten ja syyllisten hakeminen muualta kuin itsestään.

 

Haluan toivottaa sulle kaikkea hyvää ja todella toivon, että olen narsismiarvauksineni väärässä. Miehesi käytös kuitenkin kuullostaa niin pelottavan tutulta, että halusin vain tuoda tällaisenkin näkökulman esiin. En minäkään ymmärtänyt/myöntänyt tosiasioista ennen kuin lähes 10 yhdessäolovuoden jälkeen ja sittenkin meni vielä vuosia lopulliseen asioiden kirkastumiseen ja eropäätökseen. Usein vain siinä parisuhteessa ollessa ja haaveita elätellessä ei näe metsää puilta, etenkin kun narsisti saa uhrinsa tuntemaan itsensä syypääksi kaikkeen. Minä voin kuitenkin omasta kokemuksestani ja lähipiirissä vastaavaa tapausta vierestä seuranneena vakuuttaa, että kihlaus ei tee sua yhtään onnellisemmaksi tuollaisessa suhteessa, vaikka nyt susta siltä tuntuisikin. Se miehen painostuksen jälkeen hankkima rinkula sormessa alkaa lopulta tuntua pikemminkin taakalta kuin rakkauden symbolilta. Mä neuvoisin, että älä edes haaveile kihlauksesta ja sitoumuksista, ennenkuin miehesi on todellakin muuttunut ja toisaalta varautumaan siihen, että pysyvää muutosta ei koskaan tule. Kuten sanottu, toivon todella olevani väärässä, mutta kertomasi perusteella näin ulkopuolisen silmin tilanne ei vaikuta hyvältä eikä sellaiselta, että voisin esimerkiksi ystävääni vastaavassa tilanteessa kannustaa kihlautumiseen, pikemminkin päinvastoin :(

Edited by Tinttara

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuollainen yli 40 vuotias mies jolla ei koskaan ole ollut kauhean pitkää parisuhdetta, on niin itsekäs että saattaa vaikuttaa toisaalta narsistilta, vaikka eisitä ole, jos hän oikeasti havahtuu omaan käytökseensä ja sen vaikutuksiin. Se on opittu vuosien varrella kun aina saa naisilta henkisesti turpaan. Mutta siitä voi päästä yli, jos siihen henkilö itse havahtuu ja rupeaa tekemään töitä sen kitkemiseksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Herää kysymys, kumpi on syy ja kumpi seuraus. Minusta tuo kihlauksen käyttäminen aseena vain on jotain, mikä nostaa niskavillat pystyyn. Ei tasapainoinen, kypsä ihminen toimi niin ainakaan toimivassa parisuhteessa, jossa molemmat kunnioittavat toisiaan. Voihan tässä olla kyseessä toki jotain ihan muutakin, mutta mä olisin Sitruunaperhon asemassa todella varpaillani ja skeptinen. Ihan loputtomiin perseilyäkään ei kannata yrittää ymmärtää ja selittää itselleen sillä, että toinen on kokenut kovia lapsuudessa/ aiemmissa naissuhteissa / whatever. Nimim. "Been there, done that"

 

Muoks: Mun nykyinen mieheni on elellyt hyvin pitkään sinkkuna ja olen hänen ensimmäinen vakava suhteensa, mutta hänellä on parisuhteessa tarvittavat taidot, kuten vuorovaikutus ja toisen kunnioittaminen ja huomioiminen aivan toisissa sfääreissä kuin exälläni. Väittäisin, että luonteella on paljon suurempi vaikutus näissä asioissa kuin parisuhdekokemuksella. Lopulta on aika vähän - jos ollenkaan - sellaisia asioita, joita voisi laittaa suoranaisesti kokemattomuuden piikkiin.

Edited by Tinttara

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nykyinen mieheni on erityäin kovia kokenut entisissä suhteissaan ja on niitä kipuillut todella paljon tässä suhteessa. Ei uskaltanut niin vakavaa kun kuitenkin saa taas siipeensä. Kunnes huomasi että en oo ripustautuja, en mustasukkanen, en nalkuta, en vaadi kun olemaan oma itsensä, en yritä hallita. Siis päin vastoin kun koko entisen elämänsä aikana kokenut. Joten olihan sitä vaikea uskoa varmaan että sellasiakin naisia löytyy.

No, oon minäkin kasvanut tähän suhteeseen, ja ensimmäiset 1,5 vuotta oli suorastaan yhtä helvettiä mutta nyt kun ollaan väännetty rautalangat puolin ja toisin, meillä ei oo viimeisen reilun vuoden aikana koskaan menny näin hyvin.

Aika normaalia taitaa olla että jos useammassa suhteessa on pettämistä ja henkistä yliotetta niin kai sitä jotenkin varautuu että kaikissa on.

Ja kyllä mieheni on ainakin kerran ihmetellyt yhden pariskunnan naimisiin menoa ettämikdi mies on menossa vielä naimisiin kun nainen vaan huitelee baareissa usea ilta viikossa, että hän olisi laittanu stopin ja siirtäny häitä kunnes saa selvyyden loppuuko toiminta. Eli ajattelee asian niin että toinen toimii siten että se ei olisi hyväksyttävää avioliitossa (esim just kauhea tappaleminen ja painostaminen) ja seurailee tilannetta muuttuuko parempaan, ennenkun ottaa erokortin esiin. En tiedäosasinko nytselittää niin että muut ymmärtää..

Share this post


Link to post
Share on other sites

hetkinen: Olisiko mahdollista että miehesi olisi suunnitellut kihlauksen juuri tuolle päivälle

(tai ihan lähiaikoina kuitenkin) ja kun sinä otit asian puheeksi hän ikäänkuin 'hermostui' ettei

yllätys mene pilalle?

Nyt täytyy todeta että niin ihanalta kuin tämä kuulostaakin, niin tuskin on näin, vaikka hetken ehdin itsekin jo elätellä toiveita. Äsken eräässä keskustelussa sivuttiin aihetta, ja mies totesi ettei "halua tehdä hätiköityjä ratkaisuja". :girl_mad: Tosi hätiköityähän se olisi näin kuuden vuoden seurustelun jälkeen kihlautua, joopa joo... Huoh, onpa ärsyttävää. Oltiin kyllä aikanaan yhteenmuuttamisen suhteenkin ihan eri aikataulussa, mä olin jo kolme vuotta ollut valmis muuttamaan yhteen, kun mieskin vihdoin myöntyi asialle. Kai tässäkin on sama, jos nyt oon jonkin aikaa tuntenut että tässä se nyt on, tuon kanssa haluan olla loppuelämäni, niin kai miehelle tulee sama fiilis sitten joskus parin vuoden viiveellä... :girl_sigh:

 

Pitäisi kai vaan unohtaa koko ajatus, niin olisi helpompaa.

Edited by hetkinen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen ollut hetken poissa täältä ja samalla katsonut mieheni ja minun suhdetta :) ja se näyttää olevan parempi kun en turhaan murehdi kosimista ym. Ja eräs henkilö täältä antoi minulle todella kallisarvoisen  neuvon / idean kiitos siitä. Tiuku   :).. Sit asiasta toiseen. On alkanut vähän tuntuu / tullut semmoinen olo että saattaa olla tulossa mieheni kanssa vauva.  Olen  jotenkin huomannut että jotain äidinvaistoja on alkanut tulla ja niin. Sit näin tuossa yksi yö unta missä unessa sain tietää odottavani  lasta ja kerroin siinä unessa miehelleni ja hän oli  iloinen siitä ja innoissaan. Unessa näin että se lapsi oli poikavauva.. Jotenkin jos  joskus saan lapsen haluan et s eon poikavauva :) En tiedä miksi mutta ne on niin ihania :)..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täytyy nyt pienesti tulla jupisemaan taas. Meillä on tänään seurustelun vuosipäivä, eikä olla oltu tuntiakaan yhdessä. :girl_mad: Herättiin aamulla eri aikaan, minä olen ollut kotona siivoamassa ja pesemässä pyykkiä, mies on käynyt auttamassa äitiään ja muutenkin ollut jossain omissa menoissaan koko päivän, missä lie mennyt. Eikä siinä mitään, ei meillä ole tapanakaan nyhjätä kotona yhdessä 24/7, mutta vähän olin toivonut että edes tänään oltaisiin voitu olla edes osa päivästä kaksin. Äsken mies kävi pyörähtämässä kotona, vaihtoi vaatteet ja lähti kaverinsa kanssa kalaan. Ja siellä menee varmasti loppuilta, kaipa se joskus puolilta öin kotiutuu? :unsure: Mies vielä lähteissään sanoi että "Harmi että tämä meni nyt näin, mulla olisi ollut suunnitelmiakin", mutta jätti sitten kuitenkin suunnitelmansa toteuttamatta ja meni mieluummin kalaan... Eipä kamalasti lohduta se tieto, että jotain kivaakin olisi voinut olla tiedossa. :girl_to_take_umbrage2:

No, mitäpä tätä murehtimaan, ei kai seurustelun vuosipäivässä sinänsä mitään juhlistettavaa ole. Tästä alkaakin sitten meidän seitsemäs yhteinen vuosi, katsotaan mitä se tuo tullessaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Se on kyllä vähän niin että jos haluaa jotain kivaa vuosipäivänä niin siitä pitää miehelle sanoa hyvissä ajoin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä siitä oli ollut puhetta jo pitkään, ekan kerran heti kuun vaihteessa kun käänsin seinäkalenterista uuden sivun ja mies huomasi, että eilisen kohdalla oli kalenterissa merkki. Samoin oli puhetta edellisellä viikolla ja jopa vuosipäivää edeltävänä päivänä mietittiin, että "huomenna voitaisiin tehdä jotain kivaa yhdessä", mutta niin vaan jäi suunnitelmat toteuttamatta, kun tuli parempia suunnitelmia (= kalastusta) tilalle. :girl_sigh: No, toi se sitten mulle suklaalevyn illalla kun sanoi että sille oli tullut niin huono omatunto koko päivästä, ja paljasti senkin, että sen oli ollut tarkoitus viedä mut yllätyksenä elokuviin. Olisi kuulemma halunnut tuoda myös kukkakimpun, muttei ollut kehdannut ostaa sellaista. :huh: Kai se olisi näyttänyt liian ilmiselvältä lepyttelylahjalta, kun mies iltamyöhään hakee kaupasta kukkia ja suklaata. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

No sit on eri jos olitte siitä jo keskustellu. Sit olisin minäkin vähän möksähtäny. Mutta mitä jos ehdotat että vietätte sitä erikoispäivää ens viikonloppuna?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hetkiselle: Älä lannistu! Itse aloin lukea tätä ketjua viime heinäkuussa. Oli helpottavaa huomata, etten ole ollut ainoa, joka on käynyt läpi kaikenmoisia ajatus- ja tunnemyrskyjä tämän asian tiimoilta. Olen kerennyt pohtia ja analysoida läpi parisuhteemme ja sen hyvät ja huonot puolet. Olen miettinyt läpi kaikki mahdolliset traumat ja syyt, jotka eivät asiaa edistäneet. Pohdin läpi oman arvomaailmani ja hain syitä ja vikaa myös itsestäni. Ja kyllä, hampaita kiristellen ja pettymystä niellen on tultu vietettyä parit juhlapyhät ja vuosipäivät.

 

Jos joku olisi tuolloin heinäkuussa sanonut minulle, että olet kihloissa kahden kuukauden kuluttua, olisin nauranut päin naamaa ja kiittänyt vuosisadan parhaasta vitsistä. Niin kuitenkin kävi, kaikkien hassujen kiemuroiden kautta, jota en arvannut edes eteen tulevan. Asioilla on kuitenkin aina tapana muuttua, sen olen näiden vuosien aikana saanut huomata. Joskus ne mieluisat asiat tulevat aivan yhtäkkiä, odottamatta eteesi. Minä en saanut romanttista kosintaa ruusupuskien kera shamppanjan virratessa. Sain kuitenkin lupauksen, että olemme jatkossakin sama upea tiimi, joka on rakentanut hienon parisuhteen kaikista elämän ylä- ja alamäistä huolimatta. Nyt jälkeenpäin ajateltuna, se on minulle tärkeämpää ja romanttisempaa kuin mikään muu. Naimisiin olemme menossa aivan kahden kesken ensi vuoden alussa. Olemme olleet yhdessä 12 ja puoli vuotta, hääpäivänä tasan 13 vuotta. Vanha sanonta kuuluu, että odottavan aika on pitkä, mutta hyvää kannattaa odottaa. Uskokaa itseenne, olette upeita. Uskokaa parisuhteeseenne ja luottakaa niihin (puupää-putkiaivoisiin) rakkaisiin miehiinne, kyllä se järjen ääni sieltä jostain löytyy. :)

 

PS. Kihlasormukseni tuli viime viikolla postissa. Tajusin hyvin pian, ettei mahdu sormeeni. Elämässä sattuu ja tapahtuu - kaiken aikaa. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuunteliko kukaan tänä aamuna ihmissuhdemankelia? Normaalisti en kuuntele energyä ja toivon, että olisi jäänyt tämäkin kerta väliin... Lyhyesti: avun pyytäjä mietti, pitäisikö kertoa kaverinsa pettämisestä tämän kihlatulle, kun he ovat olleet jo monta vuotta kihloissa ja kaveri on monesti puhunut avioliiton mahdollisuudesta.. Eikö kihlaus oikeasti tarkoita enää kellekään mitään?!? :girl_mad:  :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä pitäidi kertoa. Musta muutenkin tänä päivänä ollaan niin leväperäsiä, mennään kihloihin ilman aikomusta avioon, tai ilman sen vaatimaa sitoutumista (lue petetään silti joka toisen vastaantulijan kanssa), tehdään lapsia uuden parin kanssa vaikka hädin tuskin tunnettu muutamaa kuukautta, tai saati sitten kun ollaan on-off suhteessa ja toivotaan että se siitä paranis lapsen myötä.

Vähän on itseäkin mietityttäny että onko tämä uusi omakaan suhde (tai ollaanhan me kolme vuotta yhtä pidetty) sellanen että toinen on sitoutunu kutrn minä, kun kerta kukaan mukaan ei ole. Vaikka kyllä mä tiedän sitten muuten että on kyllä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Samaa mieltä, juu, mutta itsellä nousi karvat pystyyn siitä boldaamastani, eli että ollaan vuosia kihloissa ja harkitaan, että olisihan se naimisiin meno mahdollista. En vain voi millään ymmärtää näitä "statuskihloja". Kihlat on lupaus avioliitosta, ei merkki siitä, että voisi harkita avioitumisen mahdollisuutta. (kukkahatutäti out)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos voisin, tykkäisin kommentistasi tuhat kertaa Tipzilla :D

 

En koskaan ole ymmärtänyt miksi mennään kihloihin, mutta ei naimisiin. Tai miksi siitä puhutaan, ettei sille ole tarvetta tai ei usko siihen jne. Mitä uskomista on niissä juridisissa oikeuksissa, joilla vain helpottaa omaa tulevaa eläämäänsä, jos yhteistä omaisuutta puolison kanssa on kerrytetty.

 

Syyt avioliiton ei tarvitse olla pelkkä pumpulinpehmeää romantiikkaa tai kylmää lakifaktaa. Mutta miksi olla statuskihloissa? Ja ihmetellä niitä jotka menevät naimisiin? 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen seuraillut tätä ketjua vuoden verran, mutta nyt vasta kommentoin ensimmäistä kertaa.

 

Noista statuskihloista. Ymmärrän täysin pointtinne ja teidän mielipiteenne, ja minäkin haluan toki naimisiin. Mutta kihloihin haluan myös sen takia, että sormus on merkkinä muille siitä, että olen varattu ja lupautunut menemään  mieheni kanssa naimisiin. Lupaus naimisiinmenosta ja kihlat merkitsevät jo isoa lupausta ja askelta, joten ymmärrän täysin jos jotkut haluavat olla vain kihloissa. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen seuraillut tätä ketjua vuoden verran, mutta nyt vasta kommentoin ensimmäistä kertaa.

 

Noista statuskihloista. Ymmärrän täysin pointtinne ja teidän mielipiteenne, ja minäkin haluan toki naimisiin. Mutta kihloihin haluan myös sen takia, että sormus on merkkinä muille siitä, että olen varattu ja lupautunut menemään  mieheni kanssa naimisiin. Lupaus naimisiinmenosta ja kihlat merkitsevät jo isoa lupausta ja askelta, joten ymmärrän täysin jos jotkut haluavat olla vain kihloissa. 

 

Mutta eikö ole mielenkiintoista, jos pariskunta haluaa viettää koko loppuelämänsä yhdessä ja rakentavat yhteistä kotia ja omaisuutta ja ovat silti ikuisesti "vain" kihloissa? Ovat luvanneet menevänsä toistensa kanssa naimisiin, mutta sitä askelta ei koskaan oteta koska siihen ei ole tarvetta/se on niin iso päätös/ei haluta? Eli sormus on silloin vain merkinnä, että tämä tyyppi ei ole enää radalla. Kihlat eivät ole kihlat, jos naimisiin ei ole aikomus mennä. 

En muutenkaan ymmärrä sitä, että jos toisen kanssa on valmis elämään yhteistä elämää aina ja ikuisesti niin miksi se avioliitto on niin kamala mörkö?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen kyllä samoilla linjoilla etanattaren kanssa, kihlat eivät ole kihlat, jos ei ole aikomusta mennä naimisiin.. Koen sen harmilliseksi, että kihlaus on nykyään kokenut tällaisen "inflaation".. Avioliittolakin: ”Nainen ja mies, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet"  - lakihan ei  määrittele mitään aikamäärettä, milloin "sopimus täytyy toteuttaa" tms. eli kysessä on piemminkin omaan rehellisyyteen ja toisen kunnioitukseen perustuva herrasmiessopimus. Toistan vielä itseäni siinä, että tuossa kertomassani esimerkissä pari oli kihloissa jo useita vuosia ja "harkitsivat avioliiton mahdollisuutta" -minusta avioliiton mahdollisuus ja harkinta naimisiin menosta kulminoituu kihlaukseen, jolloin tuo päätös tehdään ja asia on mietitty.

Jos lupaus on iso askel, niin mikä itse avioliitto sitten on? Mielestäni kihlat on korkeintaan toinen jalka ilmassa ottamassa sitä iso askelta, joka avioliitto on. :)

 

Ymmärrän sen, että joskus on helpompaa, kun on sormus (esim. viihteellä sen pitäisi karkottaa iskijät -joskus tällaisessa tilanteessa, kun en jaksa sanoa mitään, heiluttelen oikean käden nimetöntä sormuksineen ja läpi menee), mutta en ymmärrä niitä naisia, joiden on saatava se (blingbling)kihlasormus, jotta voi näyttää lähipiirille/maailmalle, että "me ollaan kato nyt tosissaan yhdessä". Miksi pitää todistella omasta suhteesta ulkopuolisille mitään ylipäätään? Tämä on minusta varsinkin outoa avoparilta: jos haluttu jotain todistella, niin eikö yhdessä asuminenkaan enää tarkoita mitään? Mielestäni tällainen ei-aikomussormus tai esittelysormus vastaa korkeintaan Amerikan promise ringiä:

 

The most common uses of promise rings signify:
I promise to abstain from sex, drugs, alcohol (etc.)
I promise to marry you, but I am not ready to get engaged.
I promise to replace this ring with a larger ring one day when I can afford
it.

 

Mutta tästä aiheesta voisi tietysti olla "soveliaampaa" jatkaa esim:

Ikikihlat?
Kihlat, lupaus avioliitosta
 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos joku olisi tuolloin heinäkuussa sanonut minulle, että olet kihloissa kahden kuukauden kuluttua, olisin nauranut päin naamaa ja kiittänyt vuosisadan parhaasta vitsistä.

Minun on pakko tähän kommentoida että tuota viestiä lukiessani ajattelin että hitsi vie, kuulostaapa houkuttelevalta ajatus siitä, että itse pääsisi piankin sanomaan noin, että enpä olisi arvannutkaan vielä pari kuukautta sitten että nyt olen kihloissa. Se tuntui kuitenkin niiiiiiiiiiin kaukaiselta ajatukselta, että vaikka kovasti sitä toivonkin, niin ajattelin että kyllä tässä vielä vähintään pari vuotta menee.

 

Mutta. Eilen mies sanoi jotain, joka saa minut sittenkin uskomaan siihen, että se kosinta saattaakin olla lähempänä kuin arvaankaan. Mieshän on kyllä kovasti ollut sitä mieltä ettei hänestä koko asian ajattelukaan ole vielä ajankohtaista eikä hän halua kiirehtiä, mutta eilen hän päästikin suustaan lauseen, joka paljasti, että asia on kyllä ollut mielessä ja on ehkä joskus ollut jopa lähellä toteutuakin. Ohhoh. ^_^ En edes osaa olla harmissani siitä, että mies on ilmeisesti meinannut jo joskus kosia mutta jättänytkin sen sitten tekemättä. Jotenkin vain tieto siitä, että oikeasti vuosien sijaan kyse saattaakin olla kuukausista, on aika kutkuttava. :girl_haha: Tämähän tuo odotteluun ihan erilailla kärsivällisyyttäkin taas, jotenkin sitä jaksaa odottaakin paremmin, kun odotusaika ei tunnu niin lohduttoman pitkältä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen samaa mieltä teidän kanssa.

Itse kyllä haluan mennä joskus kihloihin ja naimisiin.  

On tässä alkanut tulla kiusallinen olo kun pari kaveria on menneet kihloihin jne.  Sitä ite tahtois  joskus myös mennä itse. 

Se olis sellainen merkki kaikille että ollaan vakavissamme jne. Ollaan  seurusteltu 1 vuosi 3 viikkoa.

Mitä teen ? :blush:

Edited by kumpa oma mies kosisi jo

Share this post


Link to post
Share on other sites

En myös ymmärrä niitä jotka esittelee  blig sormuksii ym. Yhdyn 

Tipzillaan. 

Mun mielestä ei väliä ole  sillä sormuksen koolla ja onko timantteja vai ei. Ite tykkään ihan yksinkertaisesta  sellainen riittää myös mitä mies on vaikka kattonut. =)..

Mutta toivotan kaikille kosinnan odottelua ja myöhässä uutta vuotta =)..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Se olis sellainen merkki kaikille että ollaan vakavissamme jne. Ollaan  seurusteltu 1 vuosi 3 viikkoa.

Mitä teen ? :blush:

 

 Oletko puhunut miehesi kanssa asiasta? Haluaako hän mennä naimisiin, yleisellä tasolla?

 

Me puhuttiin miehen kanssa naimisiin menosta hyvin yleisellä tasolla aika aikaisessa vaiheessa meidän suhdetta. Me tiedettiin siis pitkään, että kumpikaan ei vastusta naimisiin menoa. Siitä huolimatta, me ruvettiin puhumaan naimisiin menosta, siis keskenämme, vakavasti vasta huomattavasti myöhemmin. Mun mies on tosin kovin harkitsevaista ja hitaasti lämpenevää sorttia, joten muilla pariskunnilla asiat voivat edetä nopeammin kuin meillä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now