.o.O.o.

Onko avioituminen hyshys vai 'KUULKAA KAIKKI!'...?

385 posts in this topic

Ihan hyshys ollaan. Mennään loppukeväästä salaa maistraatissa naimisiin. Aluksi meinattiin mennä ihan kaksistaan maistraatin työntekijäiden todistaessa, mutta päädyttiin pyytämään kolmea läheistä ystävää todistajiksi. Eli näille kolmelle ihmisille ollaan siis vain puhuttu asiasta.

Perjantaina meidät vihitään, josta lähdetään yhdeksi yöksi jonnekin hotelliin, kylpylään tms. Kunnon häämatka tehdään sitten myöhemmin. Sunnuntaina kutsutaan vanhemmat, isoäiti ja sisarukset kakkukahville. Ajateltiin aluksi, että ei kerrota kakkukahvien syytä etukäteen, vaan annetaan naimisiinmenon tulla yllätyksenä. Nyt ollaan kuitenkin mietitty sitä, että pitäisikö syy kuitenkin kertoa etukäteen. :D Muille sukulaisille tai kavereille en kuitenkaan halua puhua tästä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei varsinainen salaisuus, mutta ei myöskään huudella. Pidämme pienet juhlat vain perheelle (vanhemmat ja sisarukset perheineen), joten siksi pidämme aika lailla hyshys-linjan. Varsinkaan suvulle ei haluta huudella, koska moni jää kuitenkin ilman kutsua.  

Jotenkin on kaikenkaikkiaan se fiilis, että mielummin pitää asian omana tietonaan jopa töissä, josta nyt ei kutsua kukaan odotakkaan. Ihana fiilistellä keskenään ja sitten yllättää kaikki häiden jälkeen hääkuvilla somessa. :wub:

 

Ps. Mutta aika vaikeaa tää hyshys-olo on, kun tekis mieli kuuluttaa kaikille. :ph34r::-X 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kutsut on jo lähetetty, joten sen puoleen ei tartte hyssytellä. Mutta en kyllä kuuluta missään facebookissa mitään suunnitelmia. Tulkoon yllärinä naimisiinmenomme niille, joita ei ole häihin kutsuttu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä isovanhemmat, sisarukset ja niin edelleen ovat kyllä pitäneet tehokkaasti huolen siitä, että tieto naima-aikeistamme on välittynyt suurimalle osalle lähisukua. Me emme itse pidä asiasta mitään hirvittävää meteliä, mutta emme myöskään yritä salata asiaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä hyssytellään sellaisten henkilöiden kohdalla, jotka eivät saa kutsua. Olen kahden vaiheilla, haluanko paljastaa heille vasta sitten, kun Facebookissa status vaihtuu tms. vai kerronko keväällä, mikäli keskustelu kulkee siihen suuntaan luonnollisesti. Lähisukumme tietää häistämme jo, mutta vielä täytyisi tehdä Save the Date -ilmoitukset lopuille vieraille, kunhan vieraslista saadaan lyötyä lukkoon. Olen kovin huono valehtelemaan, joten jos joku reilusti kysyy, milloin olemme menossa naimisiin, voin vastata, että ensi kesänä, eli en asiaa täysin salaile.

Share this post


Link to post
Share on other sites

...

Edited by Melassi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huomaan olevani aika hyshys. Syynä lienee ainakin osin se, että ylipäänsä huomaan ujostelevani oman elämän tunnepitoisista asioista puhumista. Toisaalta rennoissa tilanteissa ja sopivan puheenaiheen sattuessa olen aika pidäkkeettä puhunut esim. työkavereille asiasta. Kaveripiirini on laaja ja sen suuntaan olen ollut aiheesta aika hyshys välttääkseni mielipahaa, koska juhlistamme tulee tosi pienet ja moni jää ilman kutsua, enkä tiedä miten nämä henkilöt asian ottavat... niille muutamalle kaikkein läheisimmälle, jotka varmasti myös juhliin tulevat, kyllä aloin pulputtaa asiasta heti kun päätös naimisiinmenosta oli tehty. :D 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vähän fifty-fifty, lähimmille ystäville ja lähisuvulle on kyllä tullut puhuttua mutta sellaisille joista ei tiedetä että halutaanko kutsua niin ei olla erikseen asiasta mainittu, kun jo kihlautumisen yhteydessä tuli useammalta ihmiseltä haaveilua josta paistaa että kutsua ovat vailla. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aluksi ajattelin, että menisimme enemmän hyssyttelylinjalla, mutta sitten tilavarauksen jälkeen on kuitenkin tullut puhuttua aiheesta enemmän. Tosin vain sellaisten kanssa, jotka varmasti kutsun saavat. Sulhanen pyysi bestmanitkin melkein välittömästi. Itse olen vasta miettimässä asiaa ja päätymässä ratkaisuihin. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen ehkä enemmän hyshys-linjalla kun en kauheasti tykkää muutenkaan asioitani levitellä. Lisäksi tulossa on pienen  pienet häät jonne ihmisiä ei kuitenkaan tule kuin kourallinen. Salaisuus häät eivät tietenkään ole mutta en niistä kamalasti huutelekaan. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now