Lehma

Onko toista kertaa avioituvia?

195 posts in this topic

Sussiliina Ei varsinaisesti ole kokemuksia muuta kuin siitä kuinka ikävää on kun lapsi sekoitetaan asioihin, jotka eivät lapselle kuulu. Meillä sikäli eri tilanne, että äidilläni on tavallaan syytäkin olla vihoissaan isäni uudelle kumppanille. Mutta erosta on jo 20 vuotta, joten voisi toivoa, että tilanne olisi helpottunut. Mutta ei! Meidän lasten mieliä on "myrkytetty" alusta saakka, vaikka oikeasti nämä asiat eivät tietenkään kuuluneet (eivätkä kuulu edelleenkään) meille.

Toivottavasti kaikki järjestyy teillä ja saatte ihanat juhlat! Voi olla, että teilläkin suhteet sinun ja miehesi lapsen välillä normalisoituvat muutaman vuoden kuluttua kun lapsi on aikuistunut ja esim. muuttanut pois kotoa ja saa itse päättää ajatuksistaan ja tekemisistään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nämä häät tulevat olemaan minulle toiset, sulhaselleni ensimmäiset.

Ensimmäiset hääni olivat mallia pakko-kutsua-kaikki-sukulaiset-jotta-kukaan-ei-loukkaannu. Tästä sitten poiki yli 100 hengen häät, jotka kyllä muutoin olivat ihan kivat.

Nyt on tarkoituksena pitää pienet ja intiimit, noin 30 hengen, häät. Syynä ei ole se, että haluaisin täysin toisenlaiset häät kuin aikaisemmat. Tämä pienet häät tulivat yhteisellä päätöksellä ja käytännön sanelemana, kun sulhasellani on hyvin pieni suku ja vain muutamia erittäin hyviä ystäviä. Itselläni on suurehko suku, joista tosin vain muutamiin pidän oikeasti yhteyttä. Nyt haluan pitää pääni ja kutsua häihini vain ne ihmiset, joiden kanssa haluan todella juhlistaa niitä. Lisäksi haluan mukaan ne muutamat tärkeät ystäväni, joita en - budjettisyistä - voinut edellisiin häihini kutsua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun puolelta nyt toinen yritys,sulkille eka.Näistä häistä tulee erittäin pienet ja erilaiset kuin ensimmäisistä.Mutta ei missään nimessä sen takia,että jotenkin häpeäisin toista kertaaani!Kun eka kerran menin vihille olin niin nuori, lähes ilman omaa tahtoa,että tein kaiken niinkuin itse oletin "kuuluvan" tehdä.Kutsuttuinakin oli semmoisia,joita vanhempieni mielestä oli pakko kutsua.Ja vielä kun molempien vanhemmat kustansi osan,tuntui ettei kehdannut ihan kaikesta valittaakaan.Puku tulee olemaan nyt viininpunainen,sen takia että valkoinen ei todellakaan ole lempivärini.Silti tuosta puvusta huomaa kyllä että olen morsian.Ja muutenkin on kaikki "hörhellykset" päällä,ei tosin huntua.(mielestäni senkin voi laittaa,jos haluaa)Kirkko tulee olemaan eri,joskin samassa kaupungissa,eli lähes kaikki on erilailla.Jos pitäis jotenkin koota tää mun sekava sepustus,niin menis näin:Jos oisin halunnut samanlaiset häät kuin ekalla kerralla,oisin pitänyt ne puheista välittämäti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse menen ensimmäistä kertaa naimisiin,sulkkuni toista kertaa.Mutta ei se meitä häiritse,ksoka on tulossa hyvinkin erilaiset häät.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itselle toiset, miehelle ekat häät.. isot häät pidettiin (siis ovat jo ohi).

Ikää kuitenkin molemmilla sen verran että onhan noita suhteita kuitenkin miehellä ollut aikaisemmin.

Ensimmäinen liittoni solmittiin vaatimattomasti ja kestikin aika lyhyen aikaa, yhteensopimattomuus kuristi hengen pois. Tämä nykyinen liitto tuntuu olevan meille molemmille Se Oikea, ja johan tässä on avioelämää harjoiteltukin sen verran että on lapset tehty ennen naimisiin menoa...  

Ensimmäisestä liitostani ei ole lapsia. Onneksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt sitten sulkulla varmaan iski jonkinlainen "pelkotila " tai tajuuminen että " joutuu "uudelleen naimisiin ,kun sanoi nukkuman mennessä ettei halua kuulla sanaakaan häistä ennen ensi kevättä.

"Ok,siis ei ennen ensi kevâttä ajattelin." Siis kuukaudessako ne häät pitäs sitten järkkää.? Kun ei ukon tarvinnu ekassakaan liitossa mitään mihinkään sanoo, niin nyt sitten alkoi varmaan sama juttu. Mikä ihme siinä on ettei saa edes puhua saati koristeita tehä.?  

Onko se joku pelkotila ed.liitosta vai mikâ.? Kokemuksia.!! Yritän ymmärtää,mutta vaikeeta on.!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Paivitys : sain taas eilen kuulla kuinka HÄN on jo kerran ollut naimisissa ja ei ole kiinnostunut kuulemaan kaiken maailman suunnitelmista. Joten siis menin nukkumaan ja nyt olen ottanut linjan,ettâ koska kaikki suuret TARKEÄT asiat on hoidettu ( kirkko,juhlapaikka,hääyôn viettopaikka ), saa sulkku olla ihan rauhassa suunnitelmista.Kysyn sitten joskus jotain jos muistan. Häämatkapaikka vielä meitinnässä...!!!

Ja luuliisn että ensi keväänä alkaa sulkkua taas kiinnostamaan tai muuten tulee tupenrapinat.Mutta niin se vain on Rakkaat Morsmaikut,ettei voi olettaa sulkkujen olevan niin kauheen innokkaita,ainakaan täällä.!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen vajaa kolmekymppinen kahden lapsen eronnut äiti, jota potkaisi onni todella kovaa; löysin elämäni miehen, joka tahtoo jakaa oman elämänsä kanssani. En olisi koskaan uskonut, että näin voi käydä, olin jo erotessani varautunut elämään yksin lasteni kanssa, koska tuntui että kuka tähän kyytiin lähtisi, valmiiseen elämään itseään asettelemaan. Mutta niimpä vain kävi, että tämä mies haluaa sen tehdä.

Minusta tuntuu välillä, että ansaitsenko tätä edes? Ensimmäinen liitto tuli solmittua niin hirveän nuorena ja tyhmänä, väärin perustein. Tuntuu, että se oli sen tason virhe ettei sitä voi anteeksi saada. Erottin, koska en jaksanut enää elää kulisseissa, kaipasin jotain ihan muuta. Sitä en kuitenkaan uskonut löytäväni, ajattelin että silti parempi vaikka yksin. Nyt kun tämä valtava onni minua kohtasi, pysähdyn aina välillä miettimään että onko minulla tähän oikeutta.. Onko minulla oikeutta onneen kun olen tehnyt toisen niin onnettomaksi jättämällä hänet etsiäkseni itselleni jotain muuta. Onko minulla oikeutta mennä uudelleen naimisiin, pitää häät, olla toisen rouva? Ja onnellisempi kuin koskaan? Kun esimerkiksi kumpikaan siskoistani ei ole koskaan ollut naimisissa.

Tiedän, että se kuulostaa typerältä. Tottakai meillä jokaisella on oikeus onneen ja rakkauteen. Ensimmäinen liittoni ei ollut hyvä, vaikka toki siinä oli hyviäkin hetkiä ja siitä syntyi kaksi ihanaa lasta. Koen, että ansaitsen kaiken tämän rakkauden kaiken sen tuskan jälkeen mitä aiemmassa liitossani koin, mutta silti epäilys hiipii välillä mieleen. Perisuomalaista negatiivisuutta; kaikki mikä menee ylös, tulee myös alas. Rysähdystä odotellen...

Onko muilla uusiomorsiamilla samanlaisia fiiliksiä? Vai olenko vain terapian tarpeessa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meitä on varmasti paljon úusiomorsiammia täällä...tietäen suomen avioero tilastot hih hih..no ehkä tuli heitettyä huono läppä! pistetään väsymyksen ja jännityksen pikiin.

Itse myös tostamiseen avioliittoon astumassa.Kolme lasta aikaisemmasta liitosta...myrskyjä ja salmanoita täynä oleva liitto,tietysti poutapilviäkin oli matkalla jota kesti lähes 10 vuotta.

Itse myös mietin tuon kaiken koettuani,että 2 lahkeita en samaan huusolliin huoli,mutta kuinka kävikään...Tuli tuo lutunen jokseenkin särmikäs nallekarhu joka otti ja kesytti pirttihirmun...tai ainakin jaksaa yrittää kestää kaikki mun oikkuni. ;DSai sitten samaan pakettiin 2 lasta saman katon alle asumaan ja yhden viikonloppu lapsosen..Yksi yhteinen rakauden hedelmä olaan myös saatu lajaksi..

Joten varmaan olaan onnemme ansaittu...!!!

Kaikkea hyvää sinulle toivottaen.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Olen vajaa kolmekymppinen kahden lapsen eronnut äiti, jota potkaisi onni todella kovaa; löysin elämäni miehen, joka tahtoo jakaa oman elämänsä kanssani. En olisi koskaan uskonut, että näin voi käydä, olin jo erotessani varautunut elämään yksin lasteni kanssa, koska tuntui että kuka tähän kyytiin lähtisi, valmiiseen elämään itseään asettelemaan. Mutta niimpä vain kävi, että tämä mies haluaa sen tehdä.

Tiedän, että se kuulostaa typerältä. Tottakai meillä jokaisella on oikeus onneen ja rakkauteen. Ensimmäinen liittoni ei ollut hyvä, vaikka toki siinä oli hyviäkin hetkiä ja siitä syntyi kaksi ihanaa lasta. Koen, että ansaitsen kaiken tämän rakkauden kaiken sen tuskan jälkeen mitä aiemmassa liitossani koin, mutta silti epäilys hiipii välillä mieleen. Perisuomalaista negatiivisuutta; kaikki mikä menee ylös, tulee myös alas. Rysähdystä odotellen...

Onko muilla uusiomorsiamilla samanlaisia fiiliksiä? Vai olenko vain terapian tarpeessa?

Aika samoissa fiilikisssä kirjoittelee toinen kahden lapsen eronnut äiti, tosin meidän avieron syynä oli perheeseen pikkuhiljaa muuttanut väkivalta.

Olin pari vuotta yksin lasten kanssa, nuolin haavoja ja häpesin nuorena tehtyjä ratkaisuja, avioliittoani, josta jouduin pakenemaan vieraaseen kaupunkiin yksin lasten kanssa ja aloittamaan kaikki alusta. Lapsiani en kadu, mutta liittoani kyllä. Silloin aikoinaan en halunnut mennä edes naimisiin vaan mies enemmänkin painosti. Olin jonkin verran rohkaistunut käymään treffeillä tai tapailin jotain miestä, sen syvällisemmin suhteelle lämpiämättä. Kuitenkin elämääni tulla tupsahti vaan mies, joka vei jalat alta sillä silmänräpäyksellä.

Elämä on ollut yhtä liitoa arjessa tämä vajaa vuosi ja juhannuksena tuli vaan hetki ja tunne, jolloin polvistuin miehen eteen ja kysyin tuleeko hän mulle mieheksi. Mies alkoi nauramaan ja sanoi olevansa mun mies ja toistin että ei ku oikeasti. Hän katso silmiin ja sanoi heti että tulen tietenkin. Myöhemmin varmisteli että kysyinkö ihan oikeasti jne. Sovittiin viettämme häitä vuonna 2009, mutta päivämäärä ja hääsuunnitelmat ovat ihan levällään. Näin toisella kierroksella en itse tahdo häihini muita kun muutaman läheisimmän ihmisen, mies taas haluaa isot ja riehakkaat häät. Sanoin kyllä että mies saa päättää minkäs kokoiset häät pidetään, koska hän on aina halunnut itselleen kunnon häät ja minusta tuntuu väärältä vaatia toisenlaisia vain koska mulla on ollut ne isot häät jo. Mullakin tuossa jotenkin häpeä on edelleen läsnä, sanoinkin miehelle että haluan hänet aviomiehekseni ja elämään kanssani loppuelämän, mutta en ajatellut että meidän pitää viettää häitä  

Meillä on pari vuotta häihin aikaa, kihlasormuksia emme vaihda, haluan itselle vain yhden sormuksen. Tässä ehtii hyvin suunnitella  

Share this post


Link to post
Share on other sites

tällainen ketju olikin jo, kiitos Bellis siirrosta

kiva kuulla, että on muitakin, joiden mies on jo ollut kerran aviossa. "Ahdistaako" teitä koskaan se edellinen liitto? Vai olenko ainut laatuani... tosin mieheni edellisistä häistämme on hääpäivänämme vain 4vuotta aikaa... joskus vaan tuntuu pahalle, vaikka en edes oikeastaan tiedä miksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla on toinen kierros tulossa. Häistä tulee ihan erilaiset kuin edellisistä sikäli, että ekalla kerralla ei häitä oikeastaan juhlittu mitenkään. Se oli sellainen pikainen piipahdus maistraatissa, haluttiin molemmat pitää matalaa profiilia. Tällä kertaa luvassa kirkollinen siunaus ja kauniit juhlat läheisille.  

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toinen ja viimeinen yritys menossa.. Nyt on kaikki kohdallaan, kaksi vuotta takana ja aivan mahtavaa, uskon että tää on nyt tässä.. Erottuani ekasta liitosta uskoin etten enää ikinä mene uudelleen naimisiin mutta kas kummaa kun mieli muuttui..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle tämä on toinen kerta.  Ensimmäisen liiton solmin 18v, ex oli silloin 26v. ja olin ihan liian nuori, en osannut nähdä loppujen lopuksi itseäni sitoutumassa vielä siinä iässä yhteen mieheen, ja tuli paniikki: tässäkö tämän nyt pitäisi olla, minun elämäni??  Erosimme 1,5 vuoden jälkeen ystävinä, emme ole olleet sen jälkeen kuitenkaan yhteydessä. Nyt kun ikää on 30v. osaa suhtautua avioliittoon kypsemmin. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni tuntuu että kaikki palaset ovat täydellisesti kohdallaan, olen onnellinen mieheni kanssa ja rakkaus vaan kasvaa päivä päivältä enkä voisi kuvitella enää muuta kuin yhteistä elämää vanhuuteen asti hänen rinnallaan. Juoksut on ns. juostu!

En sano sitä, etteikö nuorena solmitut avioliitot voisi onnistua, en ollut vain vielä tavannut Sitä Täysin Oikeaa Miestä ja vapaus poltteli liikaa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jotenkin tuntuu kuitenkin, että nyt kun on löytänyt vierelleen sen "oikeasti oikean" ihmisen, niin tuntuu kuin olisi tekemessä tätä kaikkea ensimmäistä kertaa.

Minä allekirjoitan tämän lauseen myös, ihan samat fiilikset!!  :D:-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

Uusiomorsian täälläkin

Aikaisemmin mitään häitä pidetty, pikasesti vaan maistraatissa kahdestaan.

Mutta nyt kun olen löytänyt sen oikean, minä joka ei uskonut sellaista ilmiötä olevan olemassakaan, haluan jakaa onneni läheisteni kanssa  

Tosin mitään "perinteistä" hääpukua ei minulle tule, vaan tyylikäs juhlapuku.

Ja siviilivihkiminen juhlapaikalla.

On ihanaa olla onnellinen!!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle häät ovat ensimmäiset ja sulholle toiset. Olen aina halunnut isot prinsessahäät, mutta niitä tuskin tulee. Välillä mietin, et olishan se kiva, mut taas toisaalta en tykkää olla kaiken keskipisteenä ja sulhon entiset häät tulevat mieleen. Ollaan mietitty, että karataan ja mennään Thaimaassa naimisiin. Tämä oli sulhon idea. Jos haluaisin, kyllä hän suostuisi prinsessahäihinkin. Itse alan kaatumaan häät ulkomailla -vaihtoehtoon. Tosin nyt suunnitelmat on muuttunu sen verran, että kenties kutsuttais lähin perhe ja ystävät mukaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heissuli  

Minäkin olen menossa toista kertaa, sulhaselleni tämä on ensimmäinen ja tietysti viimeinen  

Ikää minulla oli silloin 20, naimisissa ehdin olemaan 16 vuotta ja nyt on erosta kulunut yli neljä vuotta. En silloin olisi uskonut että sellainen päivä vielä koittaa jolloin sanon TAHDON, mutta niin vaan elämääni saapui 2vuotta sitten aivan kultainen ja minua tälläisenaan arvosta mies  :)

Vihille mennessämme olemme ehtineet olemaan yhdessä 3 vuotta... kyllä aito rakkaus on ihanaa

Tänään varattu kirkko päivälle 9.8.2008

Share this post


Link to post
Share on other sites
Vihille mennessämme olemme ehtineet olemaan yhdessä 3 vuotta... kyllä aito rakkaus on ihanaa

Eikö tuo oo vähän kornia, jos on menossa toisen kerran naimisiin?

Vai tiesittekö te kaikki ensimmäistä kertaa avioituessanne, että tämä ei olekaan se oikea, ja menette vielä myöhemmin jonkun toisen kanssa naimisiin, joka on sitten "se oikea"? ...

Share this post


Link to post
Share on other sites
Eikö tuo oo vähän kornia, jos on menossa toisen kerran naimisiin?

Vai tiesittekö te kaikki ensimmäistä kertaa avioituessanne, että tämä ei olekaan se oikea, ja menette vielä myöhemmin jonkun toisen kanssa naimisiin, joka on sitten "se oikea"? ...

No minusta taas ei ole lainkaan kornia.

Itse seurustelin aiemmin 14 vuotta ja oltiin lopulta menossa naimisiin. Onneksi, onneksi kuitenkin tiet erosivat naimisiinmenopäätöksen tehtyämme. Voin sanoa, että kun ei paremmasta tiedä, voi uskoa keskinkertaisenkin suhteen olevan se oikea. Ja että se suht koht onnellinen elämä on parasta, mitä elämällä on tarjota.

Vasta nykyisen mieheni tavattuani tajusin, että en olisi IKINÄ saanut tietää, mitä oikea onnellisuus ja todellinen rakkaus on, jos olisin mennyt naimisiin alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Nykyinen mieheni on ollut aiemmin naimisissa. Loppuvuosia lukuunottamatta elämä oli kai suhteellisen hyvää ja tasapainoista mutta mieheni sanoo, ettei koskaan ole kokenut näin aitoa hyväksyntää, toisen kunnioitusta ja uskallusta olla oma itsensä- ja suurta rakkautta- ja niistä johtuen ei ole koskaan ollut näin onnellinen kuin minun kanssani.

Ei siis lainkaan kornia. Joskus vain ei tiedä paremmasta, ennen kuin se kokee. Toivottavasti kuitenkin mahdollisimman monella se oikea osuu kohdalle heti ensimmäisellä kerralla.

ps. Ja tiedän jopa kaveripiiristäni, että jotkut menevät naimisiin myös tietäen, että kumppani ei ehkä ole ihan Se Oikea..

Share this post


Link to post
Share on other sites
tällainen ketju olikin jo, kiitos Bellis siirrosta:)

kiva kuulla, että on muitakin, joiden mies on jo ollut kerran aviossa. "Ahdistaako" teitä koskaan se edellinen liitto? Vai olenko ainut laatuani... tosin mieheni edellisistä häistämme on hääpäivänämme vain 4vuotta aikaa...  joskus vaan tuntuu pahalle, vaikka en edes oikeastaan tiedä miksi.

Hei

Miten pitkään olette olleet yhdessä?

Kyllä minua ahdisti ja suretti alkuun, ehkä ensimmäisten 1½ vuoden ajan ajatus mieheni ensimmäisistä häistä. Lopulta mieheni laittoi stopin kyselyilleni ym märehtimiselleni ja sanoi, että haluaa suunnitella minun kanssani ihanat häät meille mutta ei halua, että siihen sotketaan millään tavalla ensimmäisiä häitä, koska ne eivät kuulu meidän häihimme millään tavalla eikä hän sitäpaitsi halua muistella niitä. Se helpotti. ja itse asiassa häiden varsinainen suunnittelu sujui ilman, että olisin miettinyt miehen ensimmäisten häiden yksityiskohtia vaikka suhteen aluksi tuntui siltä, että minun on PAKKO saada tietää valssit, marssit, kukkien värit yms ettei vain tule mitään samaa ja pelkäsin, että miehelle tulee joku de ja vu alttarilla... Normaaleja pelkoja, uskoisin. Minua auttoi parhaiten, kun vakuutuin, että meidän häitä suunnitellessa mies ei tosiaankaan muistele ensimmäisiä häitään.

Tsemppiä sinulle!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän kesäkuiset häämme olivat minulle ensimmäiset, sulhaselle toiset. Hän oli mennyt nuorena naimisiin ja olikin naimisissa monia vuosia, kunnes vaimo lähti toisen miehen matkaan. Siitä ehti kulua noin 8 vuotta meidän tapaamiseeme ja 10 vuotta meidän häihimme.

En ole kysellyt, millaiset häät miehelläni oli ekalla kerralla, mutta sen verran keskustelimme, että häissä soitettu musiikki ei vahingossakaan ollut samaa. En ollut huolissani, että häät olisivat liian samanlaiset, koska tilanne oli nyt niin erilainen ja edellisistä häistä oli niin pitkä aika. Tiesin, että häsitä tulee taatusti erilaiset myös siksi, että meillä oli käytännön pakosta siviilivihkiminen (kaunnissa ympäristössä juhlapaikalla, tosin), ja ensimmäisellä kerralla mieheni vihittiin kirkossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä minä olen avioitumassa ekaa kertaa ja sulhanen toista kertaa. Täällä joku kommentoi kuinka on ollut etenkin suhteen alussa ahdistusta siitä että toinen on jo ollut naimisissa.Mulla oli ihan sama juttu. Varsinkin suhteen alussa mietin usein, että oliko se edellinen puoliso ollut jotenkin erikoisen ihana ym. kun olivat menneet naimisiin vuoden tuntemisen perusteella ym kun kuitenkin tiedän että sulhanen ei oo mikään kovin ex tempore- tapaus ja yleensä harkitsee pidempään ennen kuin tekee mitään.

Jotenkin nämä asiat unohtuivat kun suhde alkoi etenemään, mutta huomasin kun tässä päätimme kk sitten menevämme naimisiin ensi kesänä että nyt alkoi vaivaamaan ajatus edellisistä häistä!! Jotenkin tunnetasolla tuntui kurjalta ajatus ettei nämä meidän häät ole sulhaselle ensimmäiset vaan on kokenut saman jo jonkun muun kanssa. Aikani tätä sitten märehdin ja oli pakko ottaa asia puheeksi sulhasen kanssa. Täytyy sanoa että helpotti kyllä kummasti. Nimittäin tajusin kyllä järjellä kun kuuntelin mitä sulkkini sanoi edellisiin häihin liittyen, että meidän häämme tulevat varmasti olemaan ikimuistoisemmat ja ihanammat kuin edelliset. Edellisten häiden aikaan sulkki nimittäin sanoi kokevansa tosi suurta epävarmuutta eikä ollut varmaa tunnetta siitä toisesta ihmisestä. Ilmeisesti toinen osapuoli oli hirveästi halunnut mennä naimisiin ja sulkki oli suostunut ja sanoi alkaneensa katumaan jälkeen päin.Sanoi vain sitten ettei viitsinyt perua kun kutsut ja muut oli jo lähetetty ja ajatteli että naimisiin menon jälkeen asiat alkaisivat mennä hyvin. Tosin itse en kyllä ymmärrä tällaista ajattelutapaa. Mielestäni naimisiin menon hetkellä pitää olla varma tunne siitä toisesta eikä sekään takaa loppupeleissä mitään.

Toinen seikka mikä on pakko ottaa esille (vaikka meilini on jo pitkä), on se että minua on kyllä hieman yllättänyt sulkkini perheen suhtautuminen häihimme "kakkoshäinä". Olemme todella hyvissä väleissä muuten, mutta ei tunnu kovin kivalta kun tuleva anoppi sanoi että olisi hyvä juhlia vähän matalammalla profiililla, ei ehkä mielellään täysin valkoista pukua, ei kovin suuria häitä..Miehen puolelta kun koko suku on ollut edellisissä häissä, joten nyt olisi hyvä pitää vain pienet häät. Itseäni alkoi tuo ärsyttämään koska kyseessä on kuitenkin minun ekat häät ja haluaisin todella juhlistaa niitä. Mutta pidämme joka tapauksessa sellaiset häät kun haluamme, sehän on kuitenkin meidän päivä

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä olin vielä muutama vuosi sitten sitä mieltä etten todellakaan mene enää ikinä naimisiin. En, koska olin kerran luvannut kuolemaan asti enkä sitten voinutkaan lupaustani pitää. Naimisiin menin syystä, jonka joku tuolla aiemminkin oli maininnut... että se suht onnellinen elämä on parasta, mitä elämällä on tarjota.. Tavannut niin monia "samanlaisia" miehiä, että kuvittelee ettei tämän paremmaksi voi mennä millään, että vaikkei kaikki ole täydellistä, ei sen pidäkään olla jne.. Asetuin aloilleni mutta kuinka sitten kävikään.. Masennuin aika kovasti kun en nähnyt tulevaisuudessa mitää mitä odottaa, eikä nykyhetki antanut sen enempää ilonpilkkuja. Että tässäkö tämä nyt sitten oli..

Onneksi ei ollut. Elämä on jotain ihan muuta nyt  

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toista kertaa menen naimisiin, mies ekaa kertaa. Ekat häät oli kahvitukset seurakuntatalolla sukulaisille ja jatkot lapsuudenkodissani kavereille.

Nyt karataan eikä kutsuta ketään todistamaan, mennään maistraatissa naimisiin kun ei sukulaisten hyysäämisestä välitetä eikä perinteisistä häistä. Juhlat pidetään sitten ensi kesänä kavereille synttäreidemme yhteydessä.

Ekan avioliiton kariutuminen ahdisti monta vuotta, vieläkin tuntuu välillä pahalta ettei uskonut sitä pientä ääntä sisällään joka epäili. Mutta kuten ylempänä sanottiinkin, kun ei tiedä paremmasta (ja on vielä yhteinen pieni lapsikin) niin ei tajua lähteä ennenkuin verenmaku on suussa ja oma pää kipeä seinään takomisesta (kuvainnollisesta)... meillä ei siis ollut väkivaltaa, muuta kuin henkistä. Yleistä mun elämän rajoittamista ja yleisorjana olemista.

Vaikka 1. liiton ero ahdistikin monta vuotta niin en kadu että mentiin naimisiin ja vielä vähemmän kadun sitä että tajuttiin erota. Saman tien kun oltiin erillemme muutettu niin jutteluvälit palautui ja tappelut loppuivat liki tyystin. Eli kavereina tullaan toimeen mutta ei kumppaneina. Hyvissä väleissä ollaan vieläkin, myös nykyinen mies ja ex tulevat toimeen keskenään.

Tällä kertaa ei ole pieniä varoittavia ääniä kuulunut missään vaiheessa, päinvastoin, alusta asti on ollut se tunne että tän ihmisen kanssa jaksais loppuelämänsa viettää yhdessä. Edellinen tähän ketjuun kirjoittamani viesti ennusti vuotta ´08 häiden ajankohdaksi mutta se onkin nyt muuttunut yllätykselliseen "karkumatkaan" 30.8.2007

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now