Guest Minna(Guest)

Mietitkö, että mitä jos peruisi häät?

156 posts in this topic

En missään vaiheessa... mutta on niin pitkä aika vieä että kyllä tässä ehtii :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä. Olemme lähiaikoina riidelleet aika paljon ja välimme ovat olleet kireät.. rahan ja kaikkien muidenkin pikkuseikkojen vuoksi..esim kodin siistinä pitäminen saa välillä aikaan hirveen riidan. Voi olla että raha stressaa molempia jonka vuoksi kaikessa kärpäsestä tehdään härkänen.. Jotenkin tuntuu että ollaan etäännyttykkin toisistamme paljon. Välillä saattaa mennä muutama päivä että emme riitele, mutta sitten se taas alkaa. Ennen meni hyvin, (tietysti sillon kun sovittiin hääpäivä yms), ja vähän sen jälkeenkin tuntu että häiden järjestäminen ja miettiminen vain lujitti suhdetta. Mutta viimeiset n. 3 kuukautta on mennyt huonosti. Ihan kun oltaisiin vaan kämppiksiä jotka välillä riitelee, ei muuta. En voi syyttää pelkästään tietenkään miestäni, mutta ei ole kiva kun hänellä menee nykyään niin helposti hermot kaikkeen ja sitä huutoa ja kiroilua joutuu kuuntelemaan. En voi sanoa että olisin onnellinen tällä hetkellä. Meillä on häät ensi kesänä, ja lähes kaikki on varattuna. En osaa sanoa että jos peruisimme häät, olisimmeko silti yhdessä. Seksiä ei ole ollut myöskään kuukausiin. Rakastan avomiestäni ja olen häneen kiintynyt, en uskaltaisi ottaa ja lähteä, musta ei vaan olis siihen, pelkään kai yksin oloa. Kaikki kaverini on myös suhteessa, eli olisin aika yksin. En vaan tiedä enää mitä ajatella. Joskus saattaa tulla kamala riita jossa vaan haukutaan toisiamme ties miten kauheilla nimityksillä, ja emme enää edes sovi riitoja, niiden annetaan vaan olla. Mitä ihmettä tehdä?! (aika var,asti tiedän kyllä vastaukset..) Tuntuu että jotain toivoa vaan voisi olla vielä jäljellä.. Olemme olleet yhdessä lähes 8 vuotta ja lapsikin on haaveissa... Kuulostaapa tyhmältä..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Janetteee: Tuntuu tutulle. Meilläkin on yhteisiä vuosia takana jo 6 ja nautin pääsääntöisesti elämästämme. Mutta kun toisen tuntee oikein läpikotaisin, niin välillä tietyt asiat vaan alkaa ärsyttämään! Pienistä asioista syntyy isoja riitoja ilman sen suurempaa syytä. Se ei silti tarkoita sitä, että meillä ei olisi mukavaa yhdessä. Välillä minäkin liian kärkkäästi puutun asioihin, kun pitäisi vaan antaa olla ja nauttia siitä mitä on. Olen päättäny lopettaa liian kontrolloinnin ja yrittää taas enemmän heittäytyä tilanteisiin. Sellainen olin ennen...

Tukea ja voimia! Et ole yksin!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rakastan avomiestäni ja olen häneen kiintynyt, en uskaltaisi ottaa ja lähteä, musta ei vaan olis siihen, pelkään kai yksin oloa. Kaikki kaverini on myös suhteessa, eli olisin aika yksin.

Ei millään pahalla, mutta siinä vaiheessa kun aletaan miettiä tuollaisia asioita niin on mun mielestäni jo aika oikeutettua sanoa ettei parilla ole asiat kunnossa keskenään. Oletteko puhuneet miehesi kanssa noista samoista asioista kuin mistä viestissäsi kirjoitit, oletko kertonut hänelle miten pahalta sinusta itse asiassa oikein tuntuukaan? Jos ette vielä ole sitä tehneet niin tehkää se sitten nyt tai mielellään edes mahdollisimman pian, se olisi ihan ensiarvoisen tärkeää tuollaisessa tilanteessa. Parempi ottaa härkää sarvista kiinni nyt ja ottaa reilusti puheeksi miehen kanssa kaikki mikä sinua vaivaa kuin käydä ensin läpi kaikki hääjärjestelyt, alttarille astelemiset ja lopulta sitten ne itse häät ja ruveta selvittelemään niitä ongelmia vasta sitten. Julma tosiasia kun on kuitenkin se että se papin lausuma aamen ei yksinään tosiaan auta tekemään yhtään kenenkään suhteesta yhtään millään tavoin parempaa kuin mitä se jo valmiiksi on.

Kommunikoikaa, puhukaa. Ottakaa tarvittaessa vaikka parin viikon hermoloma toisistanne jos sen tarpeelliseksi näette mutta älkää enää jättäkö riitoja tuolla tavoin selvittämättä. Tuosta seuraa vain se että ongelmat vaan jatkaa kasautumistaan, turhautuminen kumppanin olemusta ja tekemisiä kohtaan kasvaa vähä vähältä suuremmaksi kummankin sisällä ja jossain välissähän sen pahan olon on sitten lopulta pakko päästä purkautumaan pois sieltä sisältä. Eikö asioiden purkaminen olisi helpompi suorittaa nyt kuin antaa niiden ongelmien varjostaa koko ajan hääjärjestelyjä ja ylipäätänsä ihan kaikkea muutakin elämää?

Oho, tulipa tästä nyt aika harvinaisen järkyttävän saarnaavan kuuloinen teksti. :grin: Pahoitteluni tästä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joskus saattaa tulla kamala riita jossa vaan haukutaan toisiamme ties miten kauheilla nimityksillä, ja emme enää edes sovi riitoja, niiden annetaan vaan olla.

Komppaan piitu_a. Puhukaa! Jos riitoja ei sovita nyt, ne vain pahenevat ja aina samat vanhat jutut kaivetaan esille. Ei se pappi todellakaan tilannetta pelasta (pl. menette parisuhdeterapiaan sellaiselle :) )

Jos teillä on jo noin hyvin (pitkällä ja varattuna) häät suunniteltu ja vielä suht. kaukana tulevaisuudessa, niin unohtakaa ne täysin hetkeksi, ottakaa myös niistä hermoloma (jos ei toisistanne). Tehkää vaikka pikkureissu jonnekin. Seksin puute ei varmastikaan auta yhtään, sekin kannattaa kyllä selvittää keskenään, että onko "syy" vai "oire".

Onko teillä muuttunut elämässä jokin muu asia? Onko (miehellä) enemmän stressiä töissä, onko joku läheinen sairas tai huonossa parisuhdetilanteessa? Jne. Ja jos ongelma on häihin menevä raha, niin sitten miettimään, voisiko niitä järjestelyjä vähän pienentää/halventaa. Taistelkaa toisistanne! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan aika nopealla aikataululla menossa naimisiin. Ollaan toki tunnettu toisemme jo reilusti yli kaksikymmentä vuotta. Seurusteltiin sillon nuoruudessa, mutta lähdin toiselle paikkakunnalle kouluun ja siihen lopahti sillon se seurustelu. Tässä suhteessa ollaan oltu nyt vasta 10 kk

Siippani on ollut kahdesti aikaisemmin naimisissa ja nyt olen alkanut miettimään, että mikä tämän liiton tekee erillaiseksi. Miksei tämäkin pääty eroon? Itse olen menossa naimisiin ensimmäistä kertaa, olin kyllä 22 vuotta saman miehen kanssa, mutta naimisiin ei menty.

Rakastan siippaani yli kaiken, hän on aivan ihana persoona, juttelemme paljon, pussailemme ja halimme joka käänteessä. Ja hän sanoo minulle että kolmas kerta toden sanoo. :-X

Häät ovat tulossa ensi huhtikuussa ja olen aivan innoissani. Mutta....... mitä jos kumminkin...... Kannattaako sitä raha määrää laittaa yksiin häihin. Siippani sanoo että kyllä minun pitää kokea se päivä prinsessana :girl_in_love:

Edited by Kirpakka

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Sinulle sanoisin, etta ala turhaan mieti tuleeko joskus ero. Sita ei voi ikina tietaa mita tulevaisuus joskus tuo tullessaan. Teilla on hyva suhde, ja haluatte menna naimisiin- tehkaa siis niin ja olkaa onnellisia :girl_pinkglassesf: Toivottavasti tulette pysymaan yhdessa lopun elamaanne, mutta ei sita kannata etukateen murehtia etta saattaa tulla ero, vaikka varmasti se ajatus kay kaikkien parisuhteessa olevien mielessa joskus.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kirpakka: Minulla on sinulle tarina minun miehestäni ja minusta :)

Olemme nuoruudessa pyörnyt samoissa piireissä ja hänen entistään kehotin heittämään mokoman sikailijan mäkeen ja etsimään paremman. Itse olin silloin parisuhteessa, joka eteni avioliittoon. Puolentosta avioliittvuoden jälkeen kerroin parhammalle ystävälleni, että lähden kun lapsetkin lähtevät, ne vuodet voin mehelleni ja lapsilleni antaa, mutta loput pyhitän itselleni.

Erään kerran juottolassa sitten huomasin todella hyvännäköisen miehen (josta itseän soimasin, koska sellaisilla asioilla ei pitäisi ola väliä) ja kun mies tuli juttelemaan, huomasimme, että tulemme juttuun paremmin kuin hyvin. Nopeasti selvisi että kyseessä oli tämän tuttuni Kpää exä, jonka jokaisen naisen soisi kiertävän kaukaa.

Yritin kaikin tavoin pysyä erossa, KAIKIN, mutta asuimme pienellä paikkakunnalla ja jo toisen kerran tavatessamme tiesin, että olin törmännyt johonkin semmoiseen, mihin törmätään vain kerran elämässä...ihmiseen joka oli (ja on) luotu minulle. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa, enkä koskaan tule kenenkään kanssa kokemaan tätä samaa (ja tiedän, että tein oikein kun erosin, sillä ex-miiehelläni on oikeus löytää SE OIKEA itselleen, eikä tyytyä minuun).

Mitä tulee tähän rutjakkeeseen, jonka tarjouduin itse heittämään tuttuni kotoa pois (ja joiden ikävän parisuhdehistorian tiedän), niin hän ei ole minulle millään tavoin samanlainen. Meidän parisuhde ei ole samanlainen ja MINÄ TIEDÄN, että hän rakastaa minua ja minä häntä. Me olemme yhdessä oma pieni perheemme, yhdessä näissä maailman tuulissa, jotka riepottavat meitä yhdessä sekä erikseen.

Yhdessä olemme olleet jo usean vuoden, vaikka voin sanoa, että välllä hämmästyn, sillä tuntuu, että se oli vasta kesällä, kun istuimme yhdessä ulkona ja kerroimme toisillemme kaikki synkimmät salaisuudet, joita piilottelimme muilta :wub:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Roslin ja Kapuska :tender:

On totta että meillä on hyvä suhde. Olemme molemmat kertoneet myös ne synkät salaisuudet joista en puhunut edes tälle entiselle miehelleni jonka kanssa oltiin tosiaan 22 vuotta ja jonka kanssa tein 3 ihanaa lastani. Jotenkin vain luotan tähän ihmiseen paljon enemmän ja tiedän ettei näitä asioita heitetä päin naamaa koskaan, edes riita tilanteessa. Ex tekee sitä vieläkin joistain tapahtumista, kun riidellään esim. puhelimessa. :girl_cray2: ja muistelee että silloinkin teit niin.............. ja aina kaiveli vanhoja juttuja.

Kyllä mä meinaan tämän tarinan katsoa loppuun :wub:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllähän sitä varmasti jokainen järkevä ihminen miettii tarkkaan ennen naimisiinmenoa, että kannattaakohan sittenkään?

Mutta jos epäilyksiä tulee jatkuvasti tai on muuten vain jatkuvasti epävarma olo, niin silloin ei naimisiin kannata mennä. Ei se naimisissa olo sitä epävarmuutta poista.

Mieheni kanssa tulee ajoittain riideltyä.

Huutamiseksi ei mene koskaan, mikä on todella positiivinen juttu :)

Viimeksi riitelimme vanhoista asioista.

Eräs mieheni kaveri(naispuolinen)kohteli minua todella huonosti kunnes (luojan kiitos)muutti kauemmaksi meistä.

Olemme mieheni kanssa jutelleet kyseisestä henkilöstä moneen kertaan, mutta tällä kertaa asiasta kehkeytyi riita, koska itse otin esille, että minusta tuntuu, kuin mieheni ei olisi kunnioittanut minua ja puolusteli aina tätä kaveriaan.

Tämä kaveri aina vähätteli minua ja puhui minusta paskaa. Hän yritti saada kaikki vihaamaan minua.

Mieheni piti tätä henkilöä suurinpiirtein Jumalana.

Mieheni aina ihmetteli sitä, että olin sulkeutunut pois kaveriporukastamme. Ja aina kun yritin kertoa, että se johtuu tästä yhdestä henkilöstä, mieheni ei uskonut minua ja väitti, että olen vain kateellinen ämmä.

Mieheni veljen tyttöystävän astuttua kuvioihin, hän huomasi suurinpiirtein heti, että tämä yksi nainen kohtelee minua todella epäreilusti ja kertoi siitä miesystävälleni.

Vasta sitten mieheni uskoi, että myös tässä hänen palvomassaan kaverissa on vikaa, ja oikeastaan kaikki sen aikaiset ongelmani johtuivat hänestä.

Ja tosiaan viimeisin riita syntyi siitä, että sopuisasti juttelimme tästä naisesta ja siitä miten paljon parempi olo minulla on ollut, kun häntä ei ole näkynyt vähään aikaan. Riita syntyi oikeastaan vasta sitten kun otin esille,että mielestäni mieheni kohteli minua huonosti niihin aikoihin. Mieheni kiisti toimineensa niin ja siitähän se riita sitten syntyi. Aikamme riideltyämme mies onneksi kuitenkin tunnusti, että on aiemmin kohdellut minua huonosti ja pyysi anteeksi. Ja lupasimme, että tästä lähin minä olen täysin avoin ja rehellinen tunteistani, ja mies lupaa ottaa tunteeni vakavasti eikä vähätellä niitä.

Nyt kaikki on hyvin, ja minun ei tarvitse epäillä suhteemme toimivuutta yhtään. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jo alkuun anteeksi pitkästä tekstistä.. Minua mietittyttää, että olenko varmasti nyt SEN ihmisen kanssa.. Mies kosi vähän aikaa sitten ja olihan sitä jo odoteltukin, vaikka olimme asuneet yhdessä n. 1,5v silloin. Olen pienestä pitäen haaveillut omista häistä, niiden suunnittelusta, hääpuvusta, koristeista, häävalssista, kakun leikkuusta ja kynnyksen yli kantamisesta. Mutta. Nyt alkaa epäilyttää, että "innosta kirkuen" suostuin kosintaan, koska haluan ne häät. Minulla on hyvä ja turvallinen olla kihlattuni kanssa, meillä on samanlainen huumorintaju ja samanlainen moraalin ja elämänkäsitys, enkä ole koskaan tuntenut rakastavani ketään kuin häntä. Mutta joskus mietin, että olemmeko sittenkin liian erilaisia.. musiikkimakumme eivät sovi yhteen, vuokraleffa on aina kompromissi, hän on työorientoitunut, minä käyn sen 8h töissä ja elämä alkaa sen jälkeen.. Myös lasten ja lemmikkien hankinnasta olemme hieman eri mieltä. Lisäksi hän ei ole kovin kova "ajattelemaan ääneen yhdessä" toisin kuin minä, esim. kun suunnittelimme lomareissua. Minä heittelin ideoita, paikkoja, tekemistä, tyylisuuntaa. Ja olen tottunut, että sitten toinen heittelee takaisin ja siitä se muodostuu.. Hän sanoi vain, että pitää miettiä asiaa / ei osaa sanoa. Melkein tuli riita kun tivasin, että pakkohan jotain fiiliksiä on tulla, kun sanoo rantaloma/laskettelu/karibia/teneriffa.. Minulle kuitenkin matka (suunnittelu) on yhtä hauska kuin päämäärä (itse matka). Minä olen aika papupata ja hurjan mielikuvituksen omaava, hän saattaa joskus vain sanoa, ettei ajattele mitään. Ja uskonkin, että hänellä ei vaan ajatukset laukkaa kuten minulla (ei siis ole mikään vajakki kuitenkaan :D

 

Aiempi 5v suhteeni kariutui juuri siihen, että olimme liian samanlaisia sähikäisiä, kovia menemään ja tekemään, äkkipikaisia eli riitelimme usein mutta lyhyesti, joten nyt luulin tehneeni oikean valinnan rauhallisemman miehen kanssa. Kuitenkin muistan "hauskan yhdessäolon" olleen muuta arjessa kuin mitä se nyt on, haluaisin jutella muustakin kuin ostoslistasta tai tulevista työjutuista. Enkä siis tarkoita, että haluaisin exäni kanssa takaisin yhteen, vaan että silloin "haaveilimme" tai leikimme "entä jos" -ajatusleikkejä; sekä puhuimme uutisista, juoruista, erilaisten ihmisten tavoista ja mielipiteistä niihin jne. jne. ehkä mieheni on sitten vähän mielipiteetön eikä osaa sellaista samantein muodostaa, kun taas minä olen valmis heittämään mutu-tuntuman pöytään molempien mietiskeltäväksi.

 

Mistä tietää, että haluaa avoliittoon, ei vain ne häät (juhlan)? Onko se niin, että jos en ole valmis marssimaan maistraattiin henkkamaukan mekossa huomenna, niin en oikeasti valmis avioliittoon?

Vai jos nyt muutenkin tykkään esim. juhlien järjestämisestä, niin on ihan "ok", että olen innossani hääjuhlasta? Ja mistä tietää, että haluan HÄNEN kanssaan naimisiin, en vain naimisiin?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Juuri samaa olen minäkin joskus miettinyt! Olin ihan samassa tilanteessa. Kihlauduimme päälle vuosi sitten ja nyt kesällä on häät. Kun mieheni kosi, olin juurikin onnesta soikeana ja aloin heti suunnittelemaan häitä ihan innoissani. Olin aiemmin kysellyt mieheltä aina silloin tällöin "koska me mennään naimisiin? mä haluisin jo naimisiin?" Hyvä kaverini meni myös naimisiin niihin aikoihin, jos silläkin oli merkitystä että minäkin halusin, en tiedä. Sitten meillä alkoikin menemään vähän huonommin, tuntui että olimme vain "kämppiksiä/kavereita" jotka asuivat yhdessä. Vaikka olimme kotona yhdessä melkein kaikki arki-illat, tuntui että emme kuitenkaan ole yhdessä henkisellä tasolla; (toinen katsoi telkkaria ja toinen oli koneella,tms). Itsekin kaipasin juuri keskustelua ja yhdessäoloa. Minulle ei riittänyt se että puhuimme vain siitä että kumpi imuroi ja  paljonko on laskuja maksettavana. Tuntui että elämämme oli sellaista. Mutta sitten puhuin asiasta avomiehelleni, taisin jopa muutaman kerran tokaista että en haluakkaan hänen kanssaan naimisiin... pikkuhiljaa suhteemme alkoi menemään paremmin. Nyt tuntuu taas että voin sanoa olevani onnellinen..! se on kiva tunne.. Mäkin noihin aikoihin kun meni "huonommin", pähkäilin että oonko mä oikeesti RAKASTUNUT vaiko vaan RAKASTAN ja oon kiintynyt kun on tottunut olemaan toisen kanssa. Ne on kaksi ihan täysin eri asiaa. Mä kyllä suosittelisin että puhuisit sun miehelle ihan juuri noista asioista, miltä susta tuntuu. Meillä ainakin se auttoi. Sun mies ei voi "muuttua" tai yrittää muuttaa teidän suhdetta paremmaksi jos et kerro siitä hänelle. Meillä saattoi vaikuttaa meidän kireisiin väleihin ja siihen ettei oikeen otettu toista huomioon se, että oli stressiä rahasta, (häidenkin takia), ja toinen asia oli seksi. :D meillä ei ollut ollut sitä moneen kuukauteen.. :D ei uskoisi miten tärkeä asia seksikin on läheisyyden kannalta.

Ei mullakaan enää perhosia tunnu vatsassa kun nään mieheni, tai ei meillä mitään kunnollista intohimoa ole meidän suhteessa, ne ajat on ohi:D, mutta tiedän että hän on mulle just se oikea. Enkä osaisi elää ilman häntä. Sun pitää nyt vaan punnita asioita, ei sitä oikeen muuten tiedä. Vaikeeta.. Mutta uskon että sitä ajan mittaan vaan tajuaa, haluaako olla toisen kanssa vai ei. Onko teillä tehnty jo kirkon/juhlapaikan varauksia? Sellasiin hommiin ei varmaan pidä vielä ryhtyä, ellet ole 99% varma että haluat hänen kanssaan naimisiin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olin nuorempana myös sellainen, että halusin ne häät, olisi sulhanen sitten kuka tahansa :grin: Kihlautumisen jälkeen puolisen vuotta sitten olin edelleen aivan innoissani järjestelyistä, mutta nyt kun häät oikeasti ovat ovella, oon niin täynnä koko häätouhua, että musta on vaan hyvä että ne ovat pian ohi - voisin perua häät siksi, että niiden järjestäminen on niin syvältä :girl_haha: Onneksi sulhanen on sitä mitä haluan!

 

Tuosta erilaisuusjutusta: jos haluaa olla ko. henkilön kanssa, täytyy vaan hyväksyä toinen sellaisena kuin tämä on. Mä olen aivan erilainen kun mun sulhanen ja erot paljolti samanlaisia kuin mitä cold feet, eh? kuvaili. (Toisaalta mulla ei ole kokemusta puheliaista miehistä, kun sukulaismieheni ovat kaikki myös tuppisuita :grin:) Mä oon asennoitunut niin, että nautin vaan siitä yhdessäolosta ja läheisyydestä, kaikki eivät vaan saa ajatuksiaan sanallisesti ulos. Mun sulhanen esimerkiksi osoittaa eleillään ja teoillaan paljon jos vaan osaa katsoa oikein :-X Naispuoleisten kavereiden kanssa voi sitten juoruilla ja höpötellä pitkän kaavan mukaan.

(Tohon lapsi(/lemmikki)asiaan kyllä vähän tarrasin. Erimielisyys tuossa asiassa nimittäin voi oikeasti olla ongelma tulevaisuudessa, sen kanssa on vaikea tehdä kompromissejakaan :unsure:)

 

Hääjuhlista saa tykätä eikä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että haluaa järjestä hienot häät :) Tietty jos ainoa vaihtoehto olisi "H&M:n mekko päällä maistraattiin" eikä suostuisi siihen, voi olla pohdittavaa puolison valinnan kannalta. Pääasiahan siinä on saada se aviomies!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos juuulia ja Essie. ! Piti näköjään rekisteröityä kiittämistä varten :)

Juuulian tekstissä iski todellakin se, että välillä todella tuntuu, että onko tämä nyt tottumisrakastamista kämppisten välillä vai SE juttu. Tosin meillä se olisi sitten ilmainen sisäkkö (minä) ja hotellivieras (mies). Seksiäkin on tietysti vähän, kun mies ei ole paljoa kotona, ja se todellakin rassaa varsinkin minua. Stressi meillä taitaakin jakaantua niin, että  mies stressaa työjuttuja, ja minä miehen puutetta. Illat menee siis siihen, että minä tulen kotiin, teen ruokaa/ kotityöt jne, mies tulee jossain vaiheessa 2-4h myöhemmin, syö ja koomaa sohvalla/tekee töitä työhuoneessaan, tulee sänkyyn jo minun nukkuessa. Joinain iltana ei tule ollenkaan kotiin (työmatka on sen verran pitkä ettei aina "kannata".)  Onneksi raha-asiat on ok ja terveys myös!

 

Paljonhan aiheesta on puhuttu kotona, ja ennen kuin kirjoitin tänne, puhuttiin =minä kysyin, että onko tässä oikeasti järkeä. Kaipaan ja tarvisen häntä olemaan kumppanini, paras ystäväni. Hän sanoo aina vaan, että kun töissä pitää olla koko ajan kärppänä, niin ei jaksa sitten kotona. Mies vaan pyytää odottamaan vielä vähän, että työkuvio helpottuu. En vain jaksa uskoa, että tämän ikäisillä (n.30v) ihmisillä työt helpottuvat...ainakaan parissa vuodessa. Työ oli hänelle tärkeää jo tavatessamme, mutta nyt työmäärä on jo ihan älytön yhdelle ihmiselle, eikä hän jostain syystä saa muutettua sitä (eikö voida palkata lisää väkeä vai eikö uskalla pyytää sitä vai eikö luota törttöihin alaisiin -en tiedä). Ja siitä päästäänkin tuohon Essien mainitsemaan lapsiasiaan, olisi varmaan pitänyt avata sitä hieman. Eli minä en missään nimessä suostu hankkimaan lapsia tällaiseen tilanteeseen. Tulisin hulluksi, jos joutuisin huolehtimaan lapsesta ja kodista yksin, olemaan kaikki päivät ilman mitään "aikuisten seuraa". Olisin ylitsepursuava papupata, kun mies tulisi väsyneenä kotiin. Ja käskisin vaihtaa vaipat. Enkä halua lapselleni mitään osa-aikaisää.

 

Kyllähän hän usein sanoo, että olen nätti tms. ja joskus yllättäen tekee vaikka aamiaista minulle, joten uskon kyllä hänen rakastavan minua. En vain tiedä riittääkö minulle hänen tapansa rakastaa.

Ja sitä ei ratkaise maistraatti eikä pappi aamenellaan.. olenkin pistänyt hääsuunnittelut jäihin, koska tämän pitää selvitä ensin.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Kiitos juuulia ja Essie. ! Piti näköjään rekisteröityä kiittämistä varten :)

Juuulian tekstissä iski todellakin se, että välillä todella tuntuu, että onko tämä nyt tottumisrakastamista kämppisten välillä vai SE juttu. Tosin meillä se olisi sitten ilmainen sisäkkö (minä) ja hotellivieras (mies). Seksiäkin on tietysti vähän, kun mies ei ole paljoa kotona, ja se todellakin rassaa varsinkin minua. Stressi meillä taitaakin jakaantua niin, että  mies stressaa työjuttuja, ja minä miehen puutetta. Illat menee siis siihen, että minä tulen kotiin, teen ruokaa/ kotityöt jne, mies tulee jossain vaiheessa 2-4h myöhemmin, syö ja koomaa sohvalla/tekee töitä työhuoneessaan, tulee sänkyyn jo minun nukkuessa. Joinain iltana ei tule ollenkaan kotiin (työmatka on sen verran pitkä ettei aina "kannata".)  Onneksi raha-asiat on ok ja terveys myös!

 

Paljonhan aiheesta on puhuttu kotona, ja ennen kuin kirjoitin tänne, puhuttiin =minä kysyin, että onko tässä oikeasti järkeä. Kaipaan ja tarvisen häntä olemaan kumppanini, paras ystäväni. Hän sanoo aina vaan, että kun töissä pitää olla koko ajan kärppänä, niin ei jaksa sitten kotona. Mies vaan pyytää odottamaan vielä vähän, että työkuvio helpottuu. En vain jaksa uskoa, että tämän ikäisillä (n.30v) ihmisillä työt helpottuvat...ainakaan parissa vuodessa. Työ oli hänelle tärkeää jo tavatessamme, mutta nyt työmäärä on jo ihan älytön yhdelle ihmiselle, eikä hän jostain syystä saa muutettua sitä (eikö voida palkata lisää väkeä vai eikö uskalla pyytää sitä vai eikö luota törttöihin alaisiin -en tiedä). Ja siitä päästäänkin tuohon Essien mainitsemaan lapsiasiaan, olisi varmaan pitänyt avata sitä hieman. Eli minä en missään nimessä suostu hankkimaan lapsia tällaiseen tilanteeseen. Tulisin hulluksi, jos joutuisin huolehtimaan lapsesta ja kodista yksin, olemaan kaikki päivät ilman mitään "aikuisten seuraa". Olisin ylitsepursuava papupata, kun mies tulisi väsyneenä kotiin. Ja käskisin vaihtaa vaipat. Enkä halua lapselleni mitään osa-aikaisää.

 

Kyllähän hän usein sanoo, että olen nätti tms. ja joskus yllättäen tekee vaikka aamiaista minulle, joten uskon kyllä hänen rakastavan minua. En vain tiedä riittääkö minulle hänen tapansa rakastaa.

Ja sitä ei ratkaise maistraatti eikä pappi aamenellaan.. olenkin pistänyt hääsuunnittelut jäihin, koska tämän pitää selvitä ensin.

Olet kyllä fiksu kun olet laittanut hääsuunnittelut nyt jäihin. Hääsuunnittelu nimittäin myös voi stressata, joka myös voi nimittäin vaikuttaa jonkin verran suhteeseen. Ymmärrän sinua että mietit että riittääkö hänen tapansa rakastaa. Minulle ei riittäisi. Minä kaipaan huomiota päivittäin ja kunnollista suhdetta jossa jutellaan ja keskustellaan paljon asioists ja ollaan samalla tasolla henkisesti..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vähän päivitystä tilanteeseen ennen kuin pyydän poistamaan tilini. (Kun häitä ei vähään aikaan tule, en halua myöskään roikottaa niitä nenäni edessä.) Riitelimme oikein pohjamutia myöten (niitä riitoja, joissa yleensä erotaan), mutta en ollut valmis luopumaan meistä. Ehkä sain vastauksen omaan kysymykseeni siitä, haluanko hänet vai häät. Molemmat :) Mutta häät tulevat sitten kun tulevat, sellaisina kuin tulevat. (Onneksi emme olleet kertoneet kenellekään ajankohtaa tms.) Mies lupasi muuttua. Teemme järjestelyjä ajankäytttöömme ja yritämme keskittyä toisiimme esim. telkkarin/facebookin yms. sijaan, kun kotona olemme. Varasimme myös äkkilähdön :)  Haluamme saada homman taas toimimaan, ja töitä olen ainakin minä valmis tekemään, pitää vain muistaa, ettei mikään tapahdu yhdessä yössä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Vähän päivitystä tilanteeseen ennen kuin pyydän poistamaan tilini. (Kun häitä ei vähään aikaan tule, en halua myöskään roikottaa niitä nenäni edessä.) Riitelimme oikein pohjamutia myöten (niitä riitoja, joissa yleensä erotaan), mutta en ollut valmis luopumaan meistä. Ehkä sain vastauksen omaan kysymykseeni siitä, haluanko hänet vai häät. Molemmat :) Mutta häät tulevat sitten kun tulevat, sellaisina kuin tulevat. (Onneksi emme olleet kertoneet kenellekään ajankohtaa tms.) Mies lupasi muuttua. Teemme järjestelyjä ajankäytttöömme ja yritämme keskittyä toisiimme esim. telkkarin/facebookin yms. sijaan, kun kotona olemme. Varasimme myös äkkilähdön :)  Haluamme saada homman taas toimimaan, ja töitä olen ainakin minä valmis tekemään, pitää vain muistaa, ettei mikään tapahdu yhdessä yössä.

hyvältä kuulostaa! Tsemppiä teille! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Zufelia, tosi kiva kuulla että pyritte saamaan parisuhteenne kuntoon ja ihanaa että tajusit haluavasi myös juuri sen miehen :) Täältäkin paljon tsemppiä jatkoon!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kirjoittelin sivulla 6 nimimerkillä MisMis ajatuksistani aihetta koskien. Meillä siis oli paikka varattu ja hääsuunnitelmat aloitettu jo kunnolla.. Päädyimme kuitenkin siihen, että hääjuhlaa ei tule. Paikka on peruttu ja olen todella tyytyväinen ratkaisuumme. Menemme silti naimisiin, paria viikkoa aiemmin kuin alunperin piti - ulkomailla luonnossa, yhdet ystävät tulevat mukaamme. Pidämme ihan peruskotibileet kavereille, hääpukua tms ei hankinta. Mitään perinteitä ei siis tule, vaan skipataan ne kaikki.

 

Ajatusmaailmani ei vaan ymmärrä tätä "päivä prinsessana haluan kaiken huomion"-häämeininkiä. Koko hääkulttuuri lähinnä etoo minua, ei vaan ole meitä varten. Rahaa palaa järjettömiä summia, asetetaan älyttömät odotukset ja kaikki on ohi alle vuorokaudessa. Eniten hääideassa kuitenkin tökkii sen minä-minä-minä keskeisyys, koska ei se ole mikään päivä prinsessana. Ihan sama ihminen silloin hääpäivänäkin on, ja en itse kaipaa mitään buustausta fiilistäni nostattamaan. Kyllä se itse naimisiinmeno tuo sen fiiliksen. Olen ihan älyttömän tyytyväinen, että myönsin asian itselleni. Eikä nyt pahalla niille, jotka ne oikeat häät haluavat, kukin tyylillään, mutta omaa ideologiaani vastaan tuo vaan sotii liikaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Neitokieli itse mietin välillä aivan samaa, että mitä jos karkaisimme kahdestaan ulkomaille tai muutaman ihmisen kanssa. Ei tartteisi stressata ja häiden hinnalla saisi oikean luksusloman mistä päin vaan maapalloa. Luulen, että koko ajatus jää vaan mietinnän tasolle, sillä sulhoni on todella sukukeskeinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen miettinyt häiden perumista, mutta ei niinkään suhteessa olevan kriisin vuoksi vaan sen vuoksi, että oma isäni on vakavasti sairas ja meille ei ole paljoa toivoa enää annettu. Pelkään, että häät eivät sitten elokuussa tunnu enää miltään ilman isää. Toistaiseksi kuitenkin jatkan suunnitelmien tekemistä. Mieheni ymmärtää minua hyvin ja tuntuu välillä, että häiden peruminen olisi kamalaa muille sukulaisille, jotka myös tästä isän tilanteesta kärsivät. Aika näyttänee miten tässä käy, mutta olisi kiva kuulla muilta, jos saman kokeineita täällä sattuu olemaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä on alkanu pyöriä mielessäni kovasti.. Olemme siis menossa ensi kesällä naimisiin, kaikki on kutakuinkin jo varattu (kirkko, juhlapaikka, pitopalvelu ja hääkampausaika), mutta nyt olen alkanut miettimään, peruako koko komeus (josta toki tietää vasta kourallinen ihmisiä). Mulla ei oikeastaan ole juhlalle mitään pakonomaista tarvetta, mulle riittää, että avioidun tuon miehen kanssa. Mutta, iskee ihan hirveä kammo, miten ne muutamat sukulaiset, jotka asiasta tietää, tämän ottais?  :girl_sad: Kihlattuhan tunnesti sanoo, että paskankos väliä muilla ihmisillä, meidän asia.. Mutta miksi se tuntuu silti näin raskaalta, muiden ihmisten takia??

Edited by jiiku

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mehän ollaan nyt päätetty ettei isoja bileitä pidetä ja mennään sitten kun mennään naimisiin. Maistraatissa, todistajiksi lapset ja ehkä mun äiti ja siipan isä. Kotiin kaffelle jonne pyydetään tosiaan ne lapset, mun veli perheineen, meidän vanhemmat, ehkä pari kaveria.

Mun "kaveri" oli soittanut kännipäissään mun ex:lle ja kertonut että suunnitellaan häitä, vaikka olin vannottanut ettei puhu mitään niistä sille. Se on osa syy myöskin ettei järkätä mitään suurta juhlaa. Mä en vaan jaksa sen yhden parkumista koko ajan.

Meillä oli kirkko ja juhlapaikka varattuna, eli ne on nyt peruttu........

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en tiedä mitä pitäis ajatella. Sulhanen sanoi toissapäivänä, kun asiaa kysyin, että ei rakasta mua. Että ei rakasta mua sillä lailla ku pitäis rakastaa kun on menossa naimisiin. Ja sitten sanoi että rakastaahan hän mua kyllä, mutta....

 

Edellisenä päivänä se oli sanonut että meidän kihlautuminen oli viime vuoden paras asia. Itse se kosi. Edellisenä päivänä se myös halus ajaa pari sataa kilometriä toiselle paikkakunnalle etsimään mulle hääkenkiä että mun ei tarvisi netistä alkaa tilaamaan. Paluumatkalla puhuttiin sen omista kengistä ja vitsailin että tietääkö se ees minkälaisia kenkiä se etsii, ja se vastas että kyllä hän sitten tietää, että ei hän olisi osannu kenellekään sanoa sitäkään, että minkälaista naista se etsii, mutta se asia selvis sille kun tapasi mut. Ja seuraavana päivänä se ei enää rakasta mua.  :girl_cray:

 

Mä oon varmaan ollu ihan kauhea ämmä, ollaan riidelty paljon, kumpikin on niin jääräpäisiä, mies vielä pahempi ku mä itse, se ei varmasti anna periksi riidoissa. Mä taas oon tuntenu ikään kuin sitten antaisin sen kohdella mua ihan miten sattuu, jos joka kerta annan periksi ja anelen sopua....joo tiedän, että viisaampi aina antaa periksi, mutta se on niin s******an raivostuttavaa välillä!! :girl_mad:

 

Lisäksi mä oon tivannu siltä näitä hääasioita, se ei oo mun mielestä osallistunut tarpeeksi, ei ottanu kantaa, ei oma-aloitteisesti oo innostunut mistään. (voi herran jumala ja häihin on kuitenkin vielä 7 kk ja meillä isot linjat hoidossa ja varaukset tehtynä.) Voi että mä olen ollu niin ääliö, sehän on MIES!!! Eihän se nyt voi intoilla vielä ja kun se persoonanakin on niin hillitty, ei tämmönen täpisijä ku minä.

 

Ja nyt se ei muka rakasta mua?!? Arkisista asioista on kyetty sen jälkeen puhumaan, mä oon koittanu ehdottaa että tehtäskö jotain, lähtiskö se vaikka mun kanssa lenkille, että ei tarvi puhua mutta tehtäis ees yhdessä jotain, mutta ei. Aamulla se kuitenkin oli jättäny kahvia pannuun ja laittanu mulle kupin pöytään ja oikein kävi ovella ilmottamassa että lähtee nyt, heippa. Tuommoset asiat on sen oman käsityksen mukaan rakkaudenosoituksia. Niin miksi se sitten osoittaa sitä rakkautta jos ei sitä ole?? Vai johtuuko kaikki siitä hääpainostuksesta?? Vai onko tämä oikeasti loppumassa??

 

MITÄ MUN PITÄÄ NYT TEHDÄ ETTÄ ASIAT PALAUTUU NORMAALIKSI?  :girl_cray2:

 

Anteeksi vuodatus, mutta mä en tiedä oikeasti mitä pitäis tehdä, tai mitä ees pitäis ajatella. En voi kellekään puhua ja tuntuu etten pysty ite näitä asioita selvittämään. Auttakaa jotenkin  :girl_sad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitä sulho tarkoitti, kun sanoi että ei rakasta sillä tavalla, millä pitäisi rakastaa naimisiin mentäessä? Oisko sun toivoma "normaali" jotain teidän kahden keskinäistä rakkautta teidän omalla tavalla? Kuka tahansa ahdistuisi tuollaisesta riitelystä :) Voisko häiden suunnitteluun löytää jonkun rauhallisemman ja enemmän teidän rakkaudesta kertovan näkökulman?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now