Guest Mary-Lydia

Häiden jälkeinen masennus ;)

171 posts in this topic

Tyhjä olo on, täytyy kyllä myöntää. Ihana, rakkauden täyteinen ja upea hääpäivä on nyt ohi ja muistoina ovat vain kuvat.. Päivä oli liian pian ohi ja nyt ihmetellään "mitäs sitten tehtäisiin". Kyllähän tämä tästä taas ajan kanssa, ihana häämatkakin on vielä edessä, mutta nyt aijon vielä hetken kieriskellä suloisissa häämuistoissa..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pohdin tätä asiaa etukäteen ja kyllähän sitä tietty tyhjä olo jäi. Hääpäivämme oli aivan mahtava, täynnä tunnetta ja onnea. Tuntui, että poskia vain särki kun hymyilin onnesta niin leveästi.

Miehen kanssa ollaan vain harmiteltu, ettei tuota päivää saa takaisin, se oli niin ihana! Se miten iloisia kaikki vieraamme olivat puolestamme, onnittelut, liikuttumiset ja kauniita sanat molempien isiltä.

Kuitenkin olen iloinen siitä, että häät ovat ohi, me olemme naimisissa (sehän se pääasia oli) ja suunnittelemme nyt tulevaisuutta, joulun häämatkaa ja vauvakuumeiluakin on havaittu taloudessa :)

Ja nyt pääsen seremonimestarin ominaisuudessa järkkäilemään hyvän ystävän häitä ensi vuodelle, saa olla häähuumassa yhä mukana!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei minullekaan mitään masennusta tullut vaikka häät oli niin ihanat ja onnistuneet. Pari päivää siinä häähumussa oli vielä häiden jälkeen, mutta nyt on arki alkanut pyöriä taas ihan normaalisti. Ja hyvä niin. Olen tosi onnellinen, että se kauhea häästressi on ohi. :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Juu, kyllä sitä häiden jälkeistä masennusta on selvästi ilmassa... :girl_sad: Olisiko sitten nopeasti tulleella syksylläkin tekemistä asian kanssa. Häät olivat aivan ihanat - vielä ihanammat kuin koskaan osasi kuvitella. Onneksi meillä on mieletön määrä häävalokuvia, joita fiilistellä. Mutta näinhän se on, ettei tuota päivää saa enää koskaan takaisin. Kiitosbileet ollaan järjestämässä kuukauden kuluttua häissä auttaneille, jotain kivaa suunniteltavaa siis.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No eipä tässä mitään masennusta ole ehtinyt kärsimään, sen verran vauhdilla alkoivat työt heti häitä seuranneella viikolla. Onneksi oli sentään muutama päivä vähän rauhallisempaa. Mutta voisin kuvitella itseni tuntien, että jos aikaa olisi nyt enemmän muisteluun niin voisin olla huonommallakin fiiliksellä.

Meidän hääpäivämme oli täydellinen ja sellaisena se jää mieleen. Saa luvan riittää pitämään meidät tyytyväisenä. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän häistä nyt muutama päivä ja pientä masennusta on ilmasssa, pakko myöntää :) Häitä järkättiin kuitenkin 10kk ja sitten se päivä olikin jo ohi. Täydellinen ja upea päivä kylläkin!! Ennakoin after wedding -depistä, joten ollaan järjestelty niin, että valokuvat ja video tulee vasta muutaman viikon päästä ja häämatka loppuvuodesta (pehmeä lasku siis, edelleen odoteltavaa) Lisäksi on häälahjojen järjestelyä ja kiitoskorttien askartelua, sekä "häälaatikon" järjestelyä... joten häähuumaa voi jatkaa niin kauan kunnes se itsekseen sammuu. Lisäksi ainakin meille jäi kauheesti viinoja ja mietoja yli, joten suunnittelemme pitävämme syksyn mittaan after wedding partyt ystävillemme, siellä sitten voimme yhdessä muistella ihanaa juhlaa ja nostaa vielä kerran maljoja liitolle :D Suosittelen varastamaan idean ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Iski kyllä ja pahasti, mutta pääosin suuren surun takia. Hyvin menneestä juhlasta ja tuoreen avioliiton alusta nauttiminen loppuivat lyhyeen. Onneksi muistot eivät katoa minnekään, vaan odottavat parempaa aikaa.

Viimeisinä päivinä ennen juhlaa minulle tuli jossain vaiheessa jo olo, etten jaksa enää päättää mistään häihin liittyvästä :D. Mutta jaksoin toki ja paljon teimme viimeisinä päivinä. Järjestely yhdessä läheisimpien kanssa oli mukavaa. Juhlapäivä meni todella upeasti! Olin erittäin onnellinen! Hääyöpaikasta suoraan häämatkalle kahdeksi viikoksi ja matkalta erittäin onnellisina kotiin. Vasta kotiin palattuamme availimme onnellisina häälahjat ja luimme saamamme kortit. Vieraskirjan lukemisen jätimme seuraavalle päivälle.

Valitettavasti seuraava päivä toi yllättävän ja todella suuren surun, joka varjostaa häämuistojamme. Vieraskirjaa ei ole vieläkään luettu eikä hääkuvia katseltu. Häätavarat on siirretty syrjään odottamaan parempia aikoja. Häistä alle kuukausi ja jo on koettu yhdessä niin todella hyviä kuin erittäin pahojakin päiviä. Suunnittelemiamme kiitosbileitä järjestelyissä auttaneille emme pysty järjestämään, ehkä joskus myöhemmin. Ei tämän näin pitänyt mennä, mutta toivottavasti muutaman vuoden päästä häämuistoja voi jo käydä läpi iloiten.

Häiden järjestely stressaamista ja kiirettä myöten oli mukavaa, hääjuhla aivan ihana ja häämatka mitä onnistunein. Suru on näissä muistoissa mukana varmasti pitkään, mutta ehkä se vuosien kuluessa pikku hiljaa päästää onnellisuuden ja ilon päällimmäisiksi muistoiksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli häät huhtikuun lopussa. Heti häiden jälkeen tuli haikeus. Hääpäivä oli aivan mahtava, kaikki meni hyvin ja olo oli todella onnellinen. Mutta nyt, en kestä itseäni, koska kaikesta ihanuudesta ja täydellisyydestä huolimatta koko ajan vieläkin keksin häistä asioita, jotka olisivat voineet mennä eri tavalla. Jumitun ja jauhan koko ajan jotain yksittäisiä juttuja, vaikka oikeasti häät onnistuivat todella upeasti. Itken joka ilta vieläkin, että upea päivä on ohi, eikä se tule enää koskaan takaisin, en saa enää ikinä olla morsian. En pysty katsomaan hääkuvia ja kaikki hääohjelmat ahdistavat. Ahdistaa, ja ahdistaa se että ahdistaa. Yritän ajatella muuta, koska kuitenkin päivä meni niin hyvin, mutta silti tyhmät ja oikeasti naurettavat ajatukset täyttävät mielen. Toivottavasti tämä on normaalia häiden jälkeistä masennusta, kultaahan aika muistot? Loppuuko tämä vatvominen joskus? Milloin tämä inhottava olo menee ohi? :( Vertaistukea kaivataan nyt!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en uskonut, että musta tuntuis tältä häiden jälkeen! Mulla on ihan järkyttävä ikävä sitä päivää ja tahdon sen puvun takas päälle! Nähtiin häämatkalla morsiamia ja olin ihan katkera niille :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkin haluaisin vielä joskus morsiameksi, sais pitää ihanaa pukua päällä. Olis kaunis kampaus ja meikki ja kaikki kehuis kuinka kaunis olen. Olen - kiitos vain naikkareiden - alkanut haaveilla trash the dress -kuvauksista, mutta en tiedä onko sellaisten tekeminen soveliasta enää näin reilu vuosi häiden jälkeen. :D Lisäksi en edes haluaisi sotkea siinä oikeaa hääpukuani, vaan haaveilen jostain ihan toisesta mekosta siihen..

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Tilaa sitä varten halpa kiinakopio ;) Kuka siitä oikeesti välittää kuinka monta vuotta häistä on kulunut, kuvauksiin vaan! :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jonkinlaista masennusta ehkä vähän, mutta se ei ilmene surkeutena, vaan ihmeellisenä jossitteluna. Häät menivät siis kaikin puolin loistavasti ja oon niihin erittäin tyytyväinen, mutta vähän sillai pakonomaisesti kiertää ajatukset yhä uudestaan samoja latuja: olisiko sittenkin pitänyt kutsua ne serkut? Olisiko sittenkin pitänyt suunnitella kiitospuhe eikä puhua mitä sydän sillä hetkellä sanoi? Olisinko sittenkin pystynyt jotenkin juttelemaan vielä useampien vieraiden kanssa?

Toinen seikka, mikä oudosti mietityttää, vaikka häät meni hyvin: en olisi ikinä uskonut, miten nopeasti se päivä vilahtaa. Tuntuu, etten pystynyt edes havainnoimaan kaikkea ympärillä tapahtunutta normaalin tapaan. En osannut keskittyä ihmiseen jonka kanssa juuri sillä hetkellä muka juttelin, en maistanut ruoan makuja jne. Onpa todella hyvä, että häistä on kuvia. Muuten niistä olisi jäänyt vain ihmeellisiä välähdyksenomaisia mielikuvia sieltä täältä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli viimeiset 4 viikkoa ennen häitä niin mieletön stressi että odotin vain hartaasti sitä hetkeä kun kaikki on ohi. Minä olin se joka oli kaikesta vastuussa ja hyvin vähän sain keltään apua, ja päälle vielä sosiaalisten tilanteiden pelkoni. Itse hääpäivä oli pelkkä suoritus, elämän isoin sellainen. Inhotti oikein kaikki ihkutukset elämän ihanimmasta päivästä ja siitä että olisin muka niin onnellinen, pakokauhun vallassa minä olin enkä onnellinen. Onneksi kuitenkin joku puolustusmekanismi muutti minut robotiksi joka näytteli osansa tyydyttävästi vaikken oikeasti ollut läsnä vaan paniikissa. Luulen että häistä jää minulle ikuinen trauma koska vaikka ulkoisesti meni OK niin omat sisäiset tuntemukseni eivät todellakaan olleet hyvät, toisaalta hirveä haikeus siitä että tässäkö se nyt oli enkä enää koskaan saa leikkiä prinsessaa. Niin vaikea juttu itsellenikin, pidätte varmaan ihan sekopäänä mutta toivottavasti joku ymmärtää.

Eikä olla onnellisesti naimisissakaan. Häämatkalla olin sentään jo oma itseni mutta suorittamiseksi sekin meni, emme olleet tuolloinkaan mitenkään erityisen rakastuneita eikä ollut kivaa. Nyt reilu kuukausi häiden jälkeen olemme jo niin tympääntyneet toisiimme että mies kysyi pitäisikö erota.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Häät oli tosiaan mun suuri haave, mitään muuta en ollut viimeisen 4 vuoden aikana niin paljon halunnut. Olisin vain halunnut pienet häät koska minä en kerta kaikkiaan osaa ottaa rennosti puolituttujen seurassa. Mutta mies ei halunnut mennä naimisiin ilman kaikkia 30 kaveriaan joita minä en ole koskaan tavannutkaan.

No, 7 vuoden yhdessäolon jälkeen ja uhmaikäisen vanhempina on varmaan turhaa yrittääkään esittää vastarakastunutta. Ehdottomasti siihen olen tyytyväinen että meidän suhde on nyt virallinen vaikkei onnellinen olisikaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä pähkäilen sormusten kanssa... Rakastan kyllä vihkisormustani mutta mutta... Päälle on jäänyt oikea mania... :blink: Kyttäilen muiden vihkisormuksia salaa :ph34r: , hengailen netissä etsimässä aina vaan erilaisia vaihtoehtoja jne. Silmäni avautuivat häiden jälkeen vasta, mitä kaikkea olisikaan ollut tarjolla. Silti en voisi kuvitellakaan luopuvani omasta sormuksesta mutta kuitenkin huomaan huokailevani kaipaavasti joidenkin ihanuuksien perään. Meneekö tämä ohi? Samoin huomaan joskus vilkuilevani erilaisia hääpukuja ja nyt tietäisin juuri millaisen nyt ostaisin :wacko:

En toisaalta ole asian kanssa ihan yksin. Kävelimme mieheni kanssa kaupungilla ja vastaan tuli polttariporukka. Mies huokaisi syvään ja kysyi, että mitä pitäisi tehdä että saisi uudet polttarit. Siellä oli viimeksi niin kivaa... :grin:

Eipä tässä kai auta muu kuin erota ja mennä uudelleen saman hepun kanssa naimisiin... Minä saisin uuden sormuksen ja puvun ja mies uudet polttarit. :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pelkäsin että hullu hääblues iskee, mutta todellisuudessa hääpäivän (ja sen järjettömän hössötyksen ja huuman) jälkeen olin HELPOTTUNUT ja ONNELLINEN. Stressi loppui, ei ollut enää huolta mistään. Vain ihania muistoja hääpäivästä ja onni siitä että kaikki meni hyvin (hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!).

Jos vielä jostain syystä häähössötyskärpänen iskee, niin seuraavat häät ovat sitten tyttäreni ;) ja niihin on vielä ainakin 18 vuotta aikaa!

Ai niin - ja onhan vielä hääalbumin askartelu!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli kyllä aikamoinen "masennus". Tai on vieläkin. Kyttään hulluna muitten pukuja ja kuvia juhlasta ja mietin mitä olisin sittenkin halunnut toisin. Todella tyytyväinen olen omiin häihini, mutta ehkä olisin sittenkin voinut laittaa toisenlaisen puvun ja olis voinu valita toinen juhlapaikka, ja jos olis ollut toinen juhlatila, niin olis voinu kutsua enemmän ihmisiä... Sulhasen suhteen en onneks oo tullu toisiin aatoksiin :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli kyllä aikamoinen "masennus". Tai on vieläkin. Kyttään hulluna muitten pukuja ja kuvia juhlasta ja mietin mitä olisin sittenkin halunnut toisin. Todella tyytyväinen olen omiin häihini, mutta ehkä olisin sittenkin voinut laittaa toisenlaisen puvun ja olis voinu valita toinen juhlapaikka, ja jos olis ollut toinen juhlatila, niin olis voinu kutsua enemmän ihmisiä... Sulhasen suhteen en onneks oo tullu toisiin aatoksiin :D

Ei kannata miettiä jälkeenpäin tuollaisia, teidän hääkuvista näkyy miten ihanat juhlat teillä oli :) Vaikka en ollut paikalla, niin uskallan väittää et teillä oli loistavat häät jo kuvien perusteella :)!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla iski aikamoinen masennus päälle häiden jälkeen. Mietin monta päivää häiden jälkeen mitä oltais voitu tehdä toisin ja miten oltais saatu hienompia kuvia jne. Yhden illan vollotin miehellekkin, se vähän ihmetteli ja rauhoitteli. Osasyyksi laitan sen, että meillä juontaja/musa perui hääpäivänämme aamuyöstä ja olimme siis aamuneljästä väsäämässä biisilistoja koneelle ja järkkäämässä musavehkeitä. Yllättäen myös juontohommat kaatui meidän niskaamme, niitä jouduin päivämme aikana stressaamaan ja miettimään että missä järjestyksessä mikäkin puhe ja leikki pidetään... No, ei voi mitään. Ehkä tuota päivää osaa arvostaa vasta kotvan ajan kuluttua etenkin kuvia katselemalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jonkinlaista masennusta ehkä vähän, mutta se ei ilmene surkeutena, vaan ihmeellisenä jossitteluna. Häät menivät siis kaikin puolin loistavasti ja oon niihin erittäin tyytyväinen, mutta vähän sillai pakonomaisesti kiertää ajatukset yhä uudestaan samoja latuja: olisiko sittenkin pitänyt kutsua ne serkut? Olisiko sittenkin pitänyt suunnitella kiitospuhe eikä puhua mitä sydän sillä hetkellä sanoi? Olisinko sittenkin pystynyt jotenkin juttelemaan vielä useampien vieraiden kanssa?

Toinen seikka, mikä oudosti mietityttää, vaikka häät meni hyvin: en olisi ikinä uskonut, miten nopeasti se päivä vilahtaa. Tuntuu, etten pystynyt edes havainnoimaan kaikkea ympärillä tapahtunutta normaalin tapaan. En osannut keskittyä ihmiseen jonka kanssa juuri sillä hetkellä muka juttelin, en maistanut ruoan makuja jne. Onpa todella hyvä, että häistä on kuvia. Muuten niistä olisi jäänyt vain ihmeellisiä välähdyksenomaisia mielikuvia sieltä täältä.

Tämä on kuin suoraan pääkopastani lainattua.. Minä olen myös jossitellut mikä on oikeesti täysin turhaa ja typerää, mutta teen sitä vasten tahtoani! Kai tämä jossain vaiheessa lakkaa.. Lisäksi mietin, että olihan kaikilla vierailla varmasti hauskaa ja mukavat juhlat. Itseä on niin vaikea laittaa juhlakaluna vieraiden asemaan. Mietin liikaa miten vieraat kokivat juhlamme.

En olisi ikinä uskonut että tällaista masennusta edes olisi, jollain asteella uskoin, että tyhjyyden tunne saattaa iskeä mutta että alkaisin jossitella tapahtuneita asioita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jonkinlaista masennusta ehkä vähän, mutta se ei ilmene surkeutena, vaan ihmeellisenä jossitteluna. Häät menivät siis kaikin puolin loistavasti ja oon niihin erittäin tyytyväinen, mutta vähän sillai pakonomaisesti kiertää ajatukset yhä uudestaan samoja latuja: olisiko sittenkin pitänyt kutsua ne serkut? Olisiko sittenkin pitänyt suunnitella kiitospuhe eikä puhua mitä sydän sillä hetkellä sanoi? Olisinko sittenkin pystynyt jotenkin juttelemaan vielä useampien vieraiden kanssa?

Toinen seikka, mikä oudosti mietityttää, vaikka häät meni hyvin: en olisi ikinä uskonut, miten nopeasti se päivä vilahtaa. Tuntuu, etten pystynyt edes havainnoimaan kaikkea ympärillä tapahtunutta normaalin tapaan. En osannut keskittyä ihmiseen jonka kanssa juuri sillä hetkellä muka juttelin, en maistanut ruoan makuja jne. Onpa todella hyvä, että häistä on kuvia. Muuten niistä olisi jäänyt vain ihmeellisiä välähdyksenomaisia mielikuvia sieltä täältä.

Tämä on kuin suoraan pääkopastani lainattua.. Minä olen myös jossitellut mikä on oikeesti täysin turhaa ja typerää, mutta teen sitä vasten tahtoani! Kai tämä jossain vaiheessa lakkaa.. Lisäksi mietin, että olihan kaikilla vierailla varmasti hauskaa ja mukavat juhlat. Itseä on niin vaikea laittaa juhlakaluna vieraiden asemaan. Mietin liikaa miten vieraat kokivat juhlamme.

En olisi ikinä uskonut että tällaista masennusta edes olisi, jollain asteella uskoin, että tyhjyyden tunne saattaa iskeä mutta että alkaisin jossitella tapahtuneita asioita.

Ihan samat sanat mitä edellisillä. Meidän häistä on nyt tasan viikko ja oon koko viikon ajan ollut ihan haikeena, että "miksei vois olla vielä se lauantai?" Kaikki varoittelivat siitä, miten se päivä kuluu niin nopeasti ja sen saa kyllä ihan allekirjoittaa. Tätini kanssa puhuttiin siitä, että hänkin oli huomannut minussa sen tarkkailijan piirteen, mikä hänessä itsessäänkin on monesti ollut kaikissa järjestämissään juhlissa. Vaikka ei olisikaan ollut mitään huolen aihetta mistään asiasta ja kaikki hoiti hommansa kuten kuuluikin, eikä itse täytynyt tehdä mitään niin silti oli koko ajan vähän niinkuin varpaillaan, että onko kaikki varmasti ok. Mä kanssa mietin koko juhlan aikana sitä samaa mitä Tihukin, että viihtyykö kaikki, kyselinkin monilta vierailta, että onko kaikilla mukavaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oletin että häiden jälkeen olisi ollut helpottunut olo, mutta kyllä sitä melkoinen masennus iski päälle. Mua ei niinkään ruvennut mietityttämään se, että mitä olisi voinut tehdä toisin ohjelman, puvun, ruuan tms. suhteen, vaan jotenkin sitä tuli "huijattu" olo kun kaiken sen pitkäaikaisen suunnittelun ja järjestämisen jälkeen päivä vain hujahti ohi.

Jälkikäteen rupesin miettimään, että eihän mua hakenut tanssimaan kuin ihan muutama ihminen vaikka bändi soitti yhteensä 4*45min (tosin kaksi viimmeistä settiä ei ollutkaan mitään paritansseja, mutta missä mä olin ne ekat setit?), kenenkään kanssa en oikein tullut jutelleeksi (ainakaan mitään kovin järkevää keskustelua kun aina tuli jotain keskeytyksiä tai sitten ite vaan ei pystynyt keskittymään kun mietti jo seuraavaa ohjelmanumeroa), ja ruokakaan ei maistunut miltään kun jotenkin sitä vaan oli täpsyissä sen ajan. Vaikka olin ajatellut, että juhlapäivänä keskityn vain olemaan juhlakalu enkä mietin järjestelyjä, niin eipä sitä pitkään päällä ollutta järjestelijä-roolia ihan noin vaan saanut pois päältä.

Mihin se aika oikein juhlissa katosi?

Hieman onneksi lohdutti ajatus, että eipä toi nyt ainut kerta ollut kun niitä kutsuvieraita näen, että kyllä mä niiden kanssa kerkeän juttelemaan toistekin. Lisäksi kovasti odotan, että saan dokumentaariset kuvat juhlista, niin pystyy fiilistelemään jälkikäteen hetkiä, jotka todellisuudessa hujahti ohi :) Kovasti juhlia on kehuttu, joten sekin toisaalta on ollut lohduttava ajatus, että ne juhlat kuitenkin oli tarkoitettu pitkälti myös vieraille, ja kommenteista päätellen onnistuin luomaan juuri sellaisen ilmapiirin kuin mitä olin halunnutkin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Valmistauduin jo suunnitteluvaiheessa, että jonkin näkönen masis iskee häiden jälkeen. Onhan sitä haikaillu että voisi kaiken kokea uudelleen. Kauniita pukuja olen myös kaihomielin katsellut enkä meinaa raaskia omaani myydä, mutta samalla tuntuu, että näin sen kuuluukin mennä. Kuvat ovat täynnä rakkaita muistoja, maailman ihanin ja rakkain mies vierellä ja sormus sormessa! :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä kans hääbluussia :/

Meillä oli häät tosin vasta 3 päivää sitten, mutta silti ovat nämä päivät tuntuneet tavattoman raskailta.

Meillä kaikki meni niin nappiin ja loistavasti, että en voi mistään edes valittaa tai olla harmistunut. Päivä oli juuri niin täydellinen, kuin olin sen aina kuvitellut olevani. Juhlavieraatkin tykkäsivät niin paljon, että hekin ovat tässä todenneet juhlien jälkeisinä päivinä, että "voi hitto, kun voisi tuon päivän elää uudelleen sillä se oli niin mahtava!."

Olen aina rakastanut juhlien järjestämistä... HÄÄT tosiaankin ovat ollut jo "lapsuudenhaave" ja näiden EHKÄ elämäni suurimpien juhlien jälkeen olo tosiaankin tuntuu todella TYHJÄLTÄ ja ankealta. Ihan itku on päässyt useampaan otteeseen, kuin haikeudella lukee vieraskirjaan kirjoitettuja kauniita sanoja tai miettii miten hääpuku tulisi säilöä vai tulisiko se myydä...

Ihana kuulla, että myös kanssatovereita löytyy... Millähän tästä haikeudesta vaan pääsis eroon?

Sitä vaan kokoaika toivoisi, että voisi elää sen päivän yhä uudelleen ja uudelleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now