Guest paddi

Kauneuspalvelut - Jyväskylä

52 viestiä aiheessa

Kokemuksia Jyväskylän kampaus- ja meikkauspalveluista?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itsellä meikki tehdään Hautalahdella, samoin kynnet samassa paikassa olevan Evenailsin puolella. Ihan siis ranskalainen lakkaus kynsiin koristeineen, hintaa muistaakseni 25€.

Kampauksen teen luottokampaajallani, Sari Korhosella, jonkin liike torikeskuksen kolmannessa kerroksessa. Siellä tehtiin kampaus vanhojentansseihin ja ylppäreihin ja muutenkin olen monta vuotta käynyt siellä. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kävin Peicossa ja Lumicissa kampaajalla ja vähän haistelemassa tunnelmia. Sain tosi kivat uudet hiukset ja muutenkin tykkäsin paikasta, joten varasin sinne sitten ajan kampaukseen ja meikkiin. Kampaaja sanoi, että heidän kosmetologinsa on hirveen taitava. Toki ehkä vähän mainosti mutta miksipä en uskoisi, kun vaikutti niin mukavalta paikalta. Muuten varmaan arpoisin paikkaa vieläkin :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulle tekee Ykkösillä Emilia kampauksen ja luotan täysin, että hyvä tulee. Meikin tekee Tuula, en ole meikissä Ykkösillä käynyt joten kiinnostaa kuulla, jos jollain kokemuksia?!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eilen Jyväskeskuksen Salon Studio (tai mikälie) värjäsi pääni varsin onnistuneesti ja lauantaina laittaa hiukset. Vein muutaman suuntaa antavan kuvan sen tyylisistä puoliavonaisista kampauksista, joista tykkään ja tarkistin, että lauantaina tehdyt kiharat kestävät riittävän hyvin eikä tarvitse mennä perjantaina. Korkkiruuveja varten varmaan kannattaisi, mutta sellaisia ei tällä kertaa haeta.

Meikin tekee Marjaana Hautalahti. Sain sellaisen käsityksen, että nimen omaan rouva itse, vaikka ei sillä minulle niin suurta merkitystä ole. Koemeikki on torstaina.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tuota.. mitenköhän aikaisin näitä suosittuja paikkoja täällä pitää varailla? Ja ottaako ne edes sunnuntai-päiville...?

En ole vieläkään päättänyt, missä otan kampauksen ja meikin. Hiukset yltävät pakaroihin asti ja tahdon niihin kiharoita, jotka pysyisivät ja sitten puoliksi kiinni. Meikin pitäisi ennen kaikkea kestää ja olla upea tietysti, erityisesti tahdon upean silmämeikin :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onko kukaan Jyväskylän morsiammista käynyt häämeikissä (tai muuten meikattavana) Kauneushoitola Rita Ferm:ssä? Olen käynyt siellä ihonpuhdistuksessa ja tykkäsin kyllä. Olisi mukava kuulla kokemuksia meikkauspuolestakin, jos joku olisi käynyt.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pakko kyllä kehua näin jälkikäteen Marjaana Hautalahden kauneushoitolaa. Sanna teki mulle siellä meikin ja oli täydellinen ja kesti koko päivän. Vain huulipunaa piti lisätä, muuten ei mitään. Ja Sanna oli niin ihana ihminen, puhua höpötti koko ajan ja sai minut hääaamunakin rentoutumaan kummasti.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kävin kampaajalla ja meikissä Peicossa ja Lumicissa. Olin tosi tyytyväinen sekä kampaukseen että etenkin meikkiin. Kampaukseksi halusin kiharaa osin kiinni ja kaunis sekä huoliteltu lopputuloksesta tulikin. Meikkiin olin kuitenkin ihan erityisen tyytyväinen ja tunsin itseni erittäin kauniiksi. Suosittelen!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Onko kukaan Jyväskylän morsiammista käynyt häämeikissä (tai muuten meikattavana) Kauneushoitola Rita Ferm:ssä? Olen käynyt siellä ihonpuhdistuksessa ja tykkäsin kyllä. Olisi mukava kuulla kokemuksia meikkauspuolestakin, jos joku olisi käynyt.

Vastaanpa itse omaan ^ kysymykseeni näin häiden jälkeen... Kävin siis häämeikissä ja ottamassa ranskalaisen manikyyrin Kauneushoitola Rita Fermissä ja tykkäsin todella paljon. Meikki oli aivan upea ja harmitti poistaa se häiden jälkeen illalla. Kosmetologi oli todella ammattilainen, jonka käsittelyssä ei tarvinnut jännittää meikin onnistumista tai pysyvyyttä. En joutunut korjailemaan meikkaajan kädenjälkeä ollenkaan meikin jälkeen ja pohjustus oli tehty niin huolellisesti, että puuteriakin jouduin lisäämään vasta tuntien kuluttua meikin teosta (normaalisti naamani kiiltää tosi pian meikin teon jälkeen ja meikkiä joutuu korjailemaan paljon). Myös aikataulu piti täydellisesti ja kosmetologi sai minut rentoutumaan meikkauksen aikana. Sulhaselle laitettu pohjameikkikin oli onnistunut ja toimiva.

Häitä edeltävänä päivänä kävin ranskalaisessa manikyyrissä, joka sekin oli aivan mahtava. Huolellista työtä ja lakkaus pysyi hyvänä pitkään. Voin siis suositella lämpimästi tätä kauneushoitolaa häämeikkiin ja muutenkin. :girl_smile:

Kampauksessa kävin Hiusfriikissä (kampaajana Heidi) ja voin suositella tätä kampaamoakin lämpimästi: Kampaus pysyi aivan loistavasti koko päivän, vaikka keli oli hieman kosteahko ja kampauksena oli suoristusraudalla tehdyt kiharat, ja oli juuri sellainen, kuin halusinkin.

Muokattu: , käyttäjä: gykkis

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onko kukaan käynyt kampauksessa/meikissä Hiushuone Petri Kierroksessa Pitkäkadulla?

Oma lempparikampaajani muutti sinne, joten kampauksen varmaankin otan häneltä, mutta miten tuo meikkipuoli, onko kellään siitä kokemuksia?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Häät olivat viime kesänä ja voin lämpimästi suositella Stailia. Loistavaa palvelua ja erittäin onnistunut kampaus ja meikki. Sain molemmista runsaasti positiivista palautetta myös häävierailta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nyt tarvittaisiin apua kaikilta Jyväskylän naikkareilta!

Meidän häät siirtyi hääpaikan vaihdon myötä Keski-Suomeen, ja tänään tajusin että lempparikampaajani Mikkelissä ei taida olla kaikkein paras vaihtoehto hääkampaukselle enää. Nyt tarvittaisiin siis kampaaja Jyväskylästä ja kiireesti. Itse olen kuitenkin nyt Skotlannissa toukokuun loppuun saakka, ja häät on heinäkuun lopulla!!!!! Paniikki!

Mahtaakohan enää löytyä mitään aikoja hääkampaukseen näin lyhyellä varoajalla, 4kk häihin ja vielä suosittu heinäkuun lauantai??? Kuinka paljon etukäteen olette itse varanneet ja oliko vaikea löytää kampaajaa omalle päivällenne? Meikkiä en luultavastikkaan ota samaan syssyyn, ja epäilyttää mennä kammattavaksi jonnekin kauneushoitolaan, joka on kuitenkin erikoistunut enemmän meikkipuolelle (niitä täällä on näytty mainostavan eniten).

Kellään siis antaa mitään vinkkejä? Hiukseni ovat aika hankalat asiakkaat vaikka itse en ole :) Ulottuvat lantiolle eli melkein takapuolivakoon ja ovat supisuorat ja ikävän liukkaat. Lisäksi tahdon mahdollisimman hankalan hääkampauksen eli melko avonaisen, vain sivuilta nostetun ja jonkinlaiset kiharan tapaiset, mutta en korkkiruuvikiharoita missään nimessä.. :S asettaa siis jonkinverran haasteita kampaajan ammattitaidolle. Tiedän että oma vanha rakas kampaajani osaisi loihtia täydellisen kampauksen ja olisi sen tehnytkin, mutta tuskin se kannattaa, kun Mli-Jkl väli on 1½ tuntia ja JKL:stä vielä tunti hääpaikalle..

Eli liikeniskö apua keneltäkään?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Noniin, eipäs täällä taideta kovin aktiivisia olla enää..

Varasin alustavasti itselleni hääkampauksen Peicosta ja Lumicista. Nyt kiitos KOKEMUKSIA siellä käyneet! Kuulopuheetkin kelpaa ;) Hinta oli melko huokea.. mutta eihän sen tarvitse tarkoittaa huonoa laatua? Onko epänormaalia haluta koekampaus tosi aikaisin etukäteen, siinähän sitä näkis jo jotain.. (kun ei oo varaa käydä huvikseen muuten vaan kokeilemassa).. Jos koekampaus on viikkoa ennen niin siinä ei sitten enää kampaajaa vaihdella, vaikka kuinka tuntuis ettei natsaakkaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onko jollakulla kokemusta/vinkkeja opiskelijatoina tehdyista kampauksista ja meikista laadukkaissa paikoissa Jyvaskylan seudulla (Jyvaskyla/Muurame/Korpilahti)? Toiveena olisi (varsin yllattavasti, hih) saada laatua, mutta pienemmalla budjetilla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Heip!

Luin tätä palstaa ja pakko on kommentoida tota Äänekoskijuttua. Kävin Fionassa pari vuotta sitten leikkauttamassa ja värjäyttämässä hiukset. Sanoin kampaajalle että saa tehdä mitä vaan, mutta EI värjätä niin että päältä vaaleat ja alta tummat. Mulla on vaaleat hiukset ja halusin luonnollisen näköisen värin. Pois lähtiessä tukka oli päältä todella vaalea ja alta tumman suklaan ruskea. Olin HIEMAN pettynyt. Toiste en sinne mene!

Mulla on häät parin viikon päästä ja olen varannut sekä meikin että kampauksen Marjaana Hautalahdelle kun sitä on niin kovasti täällä kehuttu. Mua ei kampaus jännitä, haluan ihan simppelin kiharakampauksen, mutta se meikki. Mulla on yks huono kokomeus takana "ammattilaisen" tekemästä meikistä ja sen takia vähän arveluttaa. Aiemmin kun olen käynyt muualla meikissä, niin ei laittanut mitään pohjaa ihoon. Lopuksi vähän puuteria vaan. Naama punoitti koko päivän kun mikäkin. Kauheesti vaan luomiväriä eikä yhtään ripsaria. Mulla on niin vaaleat ripset ettei niirä erota ilman ripsaria. Lopputulos näytti ihan karsealta kun oli käytännössä pelkkää luomväriä. Oisin osannut sen verran itsekin laittaa. Jäi vaan siitä kerrasta niin paha maku suuhun että suhtaudun vähän ennakkoluuloisesti. En ole kuitenkaan varannut koemeikkiä kun en raskinut. Joten täytyy vaan pitää peukkuja!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä kehuttiin kovasti Marjaana Hautalahden kauneushoitolaa. Minäkin sitten sinne jo alunperin varasin ajan meikkiin ja kampaukseen. Mulle kun sopii paremmin kuin hyvin se, et saan molemmat, kampauksen ja meikin, saman katon alta. Meninpä sitten "haistelemaan" fiiliksiä kampaajakäynnin merkeissä. Tuollahan ei ole kuin yksi kampaaja, ja hän ei kyllä vakuuttanut mua pätkääkään. Tuli sellainen tunne, että hän on vain töissä siellä. Ei oikein tuntunut olevan mitään ideaa leikkauksen suhteen, vaikka kyselin vinkkiä, miten kannattaa leikata, jos haluaa kasvatella hiuksia. Kyselin apua myös kuivan päänahkani ongelmaan, niin hän ei oikein osannut sanoa mitään eikä vaikuttanut olevan liioin asiasta kiinnostunutkaan. Mulle tuli sellainen olo, etten halua mennä tuonne todellakaan enää uudestaan, joten peruin molemmat ajat.

Sit varasin ajan Peiccoon ja Lumicciin. Oon kerran käynyt siellä kampaajalla hääkampaukseni tekevällä Heidillä, ja olin vakuuttunut. Hän oli mukava ja ystävällinen ja osasi heti neuvoa minua päänahan kuivuuden ongelmassa ja myydä asiaa korjaavaa tuotettakin mulle mukaan. Kauneushoitolassa oon käynyt ihonpuhdistuksessa, ja siellä mua ystävällisesti palveli Pirjo. Eli mulla ainakin tähän mennessä pelkästään hyviä kokemuksia ko. paikasta.

Voin sit jälkeenpäin vielä kertoilla teille fiilikset koekampauksen ja -meikin jälkeen ja itse hääpäivän jälkeen. Mut tähän astisilla kokemuksilla voin kyllä suositella!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Muakin kiinnostais kuulla et mistä sais kauniin kampauksen ja meikin suht edullisesti? Olisko heittää vinkkejä? Mulla ei itellä ole kokemuksia jyväskylän paikoista..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Varoituksen sana Jyväskykän Ykkösistä. Minulla meni meikki ja kampaus kotona uusiin puihin. Pyysin vahvaa meikkiä - sain sitä, mutta aivan järkyttävän hutiloiden. Häivytykset puuttuivat tyystin ja huulimaali oli pitkin huulien ympärystä:)Tiedän paikasta löytyvän hyviäkin laittajia mutta minun tekiäni ei valitettavasti vakuuttanut. Koekampaus/meikki hiutaistiin 15 minuuttiin ja varsinaisessa häälaitossa ei mennyt tuntia kauempaa. Onneksi oli pitkä pinna ja paljon aikaa ennen H-hetkeä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kävin Väinönkeskuksessa sijaitsevassa Jevelyssä. Paikka oli loistava kampaaja/meikkaaja oli todella joustava ja mukava suostui tulemaan töihin todella aikaisin aamulla ja sain oman kampaukseni ja meikkini juuri sellaiseksi kuin halusinkin, samoin mieheni sai hyvät hiukset ja meikkipohjan kuviin myös kaaso sai hyvät hiukset ja meikin ja pienet morsiustytötki saivat oikein sievät kiharat. kaiken sai hyvään paketti hintaan joka sovittiin yhdessä. Samasta liikkeestä olisi myös saanut rakennekynnet. ja tosiaan hinta kaikelle oli alle 100€ toisesta liikkeestä tiedustellessani summa olisi ollut tuplasti isompi. Varmasti käyn myös jatkossa kyseisessä paikassa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

kahden juhlakampauksen ja monivuotisen leikkauksen tuomalla kokemuksella voin suositella Vaajakoskella olevaa parturi-kampaamo Minervaa kampausta varten! hinta-laatusuhde täysin kohdillaan. Virpi teki mulle aivan upean wanhojen päivä kampauksen (hintaa alle 30e, sis. koekampaus!) ja RUK:n kurssijuhlakampauksen myös. meidän perheen naisten luottokampaaja jonka puoleen käännyn aina edelleenkin vaikka nykyään asun turussa. sieltä varaan varamastikin myös hääkampauksen, ja samassa yhteydessä olevasta kauneushoitolasta varmaan meikinkin :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hakusessa hyvä paikka mistä saisi saman katon alta meikin ja kampauksen!! Kaikki ehdotukset ja kokemukset tervetulleita! Vähän vanhempia kommentteja enimmäkseen täällä palstalla joten tuoretta tietoa kaipailen girl_smile.gif Onko kellään kokemuksia StudioChillistä?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hakusessa hyvä paikka mistä saisi saman katon alta meikin ja kampauksen!! Kaikki ehdotukset ja kokemukset tervetulleita! Vähän vanhempia kommentteja enimmäkseen täällä palstalla joten tuoretta tietoa kaipailen girl_smile.gif Onko kellään kokemuksia StudioChillistä?

Asustelin ihan Chillin lähellä silloin kun se avattiin, niin en olekaan suht tuoreena jyväskyläläisenä käynyt missään muualla. Tosi tyytyväinen olen aina ollut niin kauneus- kuin hiuspuoleenkin, niin siellä on tullut käytyä edelleenkin, vaikka muutettiinkin vähän kauemmaksi. Tosi rento, mukava & nuorekas meininki siellä on aina ollut ja työntekijöiden kanssa tulee hyvin juttuun.

Mulla on hääpäivälle varattu sieltä sekä kampaus että meikki.

(edit. Chillin nettikalenteri vaan ei ole vielä kesälle asti auki, niin kantsii soittaa & kysyä..ja siis hassu sattuma, että olit juuri kysynyt chillistä, kun aattelin siitä juuri täällä kirjoittaa..;))

Muokattu: , käyttäjä: snowfairy

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään