Jump to content
Naimisiin.info

Uuden passin ja ajokortin hakemisesta

pampam

Recommended Posts

Ajokorttiasetus 51 §

Ajokortin kaksoiskappale

Jos «ajokortti» on kadonnut, tuhoutunut tai anastettu taikka jos ajokortin valokuvasta ei enää voida tunnistaa ajokortin haltijaa tai jos ajokortin haltijan nimi tai henkilötunnus on muuttunut, ajokortin haltijan on haettava ajokortin kaksoiskappaletta. Kaksoiskappaletta on haettava myös, jos «ajokortti» on ilmeisesti siten turmeltunut, ettei sitä voida vaikeudetta lukea. Kaksoiskappaletta on haettava ajokortin haltijan asuinpaikan poliisilta tai, jollei hänellä ole asuinpaikkaa Suomessa, «ajokorttiluvan» myöntäneeltä poliisilta. Kaksoiskappaletta ei kuitenkaan myönnetä, jos ajo-oikeuden haltijalla on 2 §:n 3 momentissa tarkoitettu vakinainen asuinpaikka jossakin muussa Euroopan unionin jäsenvaltiossa tai ETA-valtiossa. Nimen tai henkilötunnuksen muutoksesta johtuva hakemus on tehtävä kolmen kuukauden kuluessa muutoksesta.

Aika mielenkiintoinen tulkinta on tullut maistraatista. Minusta asia on ilmaistu laissa aika selkeästi. Rangaistuksia tuskin on tosin vanhan kortin käyttämisestä annettu, huomautus saattaa tosin poliisilta tulla ja kehotus kortin kaksoiskappaleen hakemiseen.

Link to comment
Share on other sites

  • 4 months later...
  • Replies 268
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

oli vähän ylimääräistä jännitystä kun häämatkalla meiltä varastettiin passit. olin varannut matkan tyttönimellä, ja vaihdoin nimeä avioliiton myötä.

hätäpassihakemusta tehdessä mietin että ottaakohan ne yhteyttä suomeen asti. ilmeisesti eivät ottaneet koska sain tyttönimellä hätäpassin jolla pääsin helsinkiin.

näemmä passin ja henkkarin saantikin onnistuu vaikkei ole enää mitään papereita. poliisin tyyppi haastattelee ja vastauksista päättelee onko henkilö oikea. sain väliaikaisen henkkarin myös. ihmeen nihkeitä pankit on väliaikaisen henkkarin kanssa, siis eihän poliisi sitä kevyemmin perustein anna kuin tavallistakaan... outoa. onneksi sain edes yhden luottokorteistani takaisin, vaikka oli vanhalla nimellä. muita en saanut kun nimi on vaihtunut. kiva.

Link to comment
Share on other sites

  • 4 weeks later...

Mitkä ohjeet nyk. on ajokortin kuvasta? Mietin, että kun pitää passi ja ajokortti uudistaa nimenvaihdon myötä ja kun nyk. passin kuvassa ei saa hymyillä niin miten on ajokorttikuvan laita? Tykkään hymyillä ja ärsyttäis laittaa passin kuva myös ajokorttiin mutta toisaalta olis rahan säästö kun eikös passikuvia saa 4kpl > riittäis molempiin?

Miten olette ratkaisseet tämän "ongelman" kanssasisaret?

Ajokortissa on samat valokuvaus ohjeet kuin passikuvassakin. Itsellä ainakin tuli passiin ja ajokorttiin sama kuva, kun samaan hintaan sai 6 kuvaa.

Lisätietoa ajokortin kaksoiskappaleen hankkimisestä löytyy Täältä

ja sallituista valokuvista Täältä

Link to comment
Share on other sites

Mitkä ohjeet nyk. on ajokortin kuvasta? Mietin, että kun pitää passi ja ajokortti uudistaa nimenvaihdon myötä ja kun nyk. passin kuvassa ei saa hymyillä niin miten on ajokorttikuvan laita? Tykkään hymyillä ja ärsyttäis laittaa passin kuva myös ajokorttiin mutta toisaalta olis rahan säästö kun eikös passikuvia saa 4kpl > riittäis molempiin?

Miten olette ratkaisseet tämän "ongelman" kanssasisaret?

Ajokortin kuvavaatimukset eivät ole ihan yhtä tiukat kuin passissa ja henkilökortissa. Safira86:n linkittämä valokuvaohje koskee passia ja henkilökorttia, joiden yhteydessä se poliisin sivuilla onkin.

Eri asia sitten on, kannattaako maksella monista passikuvista, vai käyttääkö noita samoja kuvia kaikkiin lupiin.

Link to comment
Share on other sites

  • 10 months later...

Muistutuksena sellaista, että kannattaa varautua maksamaan passi tms. käteisellä. Lupapalveluissa kun käy maksuvälineenä vain käteinen tai tavallinen pankkikortti ja itse en ainakaan enää pankista saa tavallista pankkikorttia (eli siis debit-kortti ei ole määritelmän mukainen pankkikortti). Käsittääkseni tämän vuoden lopussa pitäisi valtion laitteiden uusiutua niin, että voi sitten ensi vuonna jo maksaa korteillakin paremmin.

Link to comment
Share on other sites

  • 4 weeks later...

Hirveen paljon viestejä enkä jaksanut käydä kaikkia läpi....

Mutta kysymykseni kuuluu, onko passi ja henkilökortti PAKKO uusia kun nimi vaihtuu? Minulla ei ole ajokorttia. En haluaisi maksaa näistä nyt sitä yli 100e, kun vanhat on voimassa vielä monta monta vuotta :/ Eikai niitä alkossa ainakaan kiinnosta onko mun nimi muuttunut :girl_haha:

EDIT Ja mulla on siis vanhanmallinen passi, ei biopassi. Jos matkustan tyttönimelläni, niin käykö missään vaiheessa edes ilmi että sukunimi on vaihtunut??

EDIT No asia selkis, nimen pitäisi olla oikein ainakin passissa. Enpä taida kuitenkaan uutta henkilökorttia tilata, vilauttelen sitä vaan alkossa ja mennessäni jonnekin baariin.

Muokattu: , käyttäjä: lokakuunmorsian
Link to comment
Share on other sites

^ Kyllä ne pitää vaihtaa.. Eri asia on se jäätkö ja millaisessa tilanteessa (ja haluatko jäädä) kiinni vanhoilla henkkareilla. Muutama kuukausi taitaa kuitenkin olla armonaikaa siinä uusimisessa :)

Tuskin niitä siellä alkossa kiinnostaa, mutta en itse jaksaisi selvitellä ainakaan ulkomailla jonkin vahingon sattuessa miksi mun henkkareissa ei oo mun oikeaa nimeä (millä on vakuutukset ja sun muut).. Pieni summa se 100e sitten loppujen lopuksi on siitä tiedosta, että ei tarvitse pelätä joutuvansa hankaluuksiin vanhojen henkkareiden takia.

Link to comment
Share on other sites

  • 3 months later...

Olen ottamassa kaksiosaista nimeä. Passini on voimassa vielä 5 vuotta. Tarviiko tämä uusia kun vanha sukunimi säilyy, uusi tulee perään?? en viitsisi uusia passia kun uudet passit ovat voimassa tuon 5 vuotta eikä lähiaikoina kuitenkaan ole tiedossa ulkomaanmatkoja joille passin tarvii. Lisäksi ajattelin että jos tässä häiden jälkeen sattuu tulemaan perheenlisäystä tuon 5 vuoden sisään niin saisi lapsen samalla uuteen passiin. Ajokorttini uusin kuitenkin joten se toimikoon henkkarina tarvittaessa.

Link to comment
Share on other sites

^Aion kyllä ajokortin uusia joka siis toimii henkkarina.

Mahtaako tämä "vanha" passi yhdellä sukunimellä (vaikka virallisesti olisi kaksiosainen) käydä esim. Tallinnan reisulle, jonne passi tarvitaan toistaiseksi vielä mutta sitä ei koskaan kukaan kysele tms.??

Mun käsittääkseni homma on ok niin kauan kuin varaat matkaliput sillä nimellä, joka passissasi on.

Link to comment
Share on other sites

Ei jummi... nyhtän sitten ressin iski 1kk ennen häitä! Soittelin poliisilaitokselle ennenkun varattiin häämatkaa, ja virkailija sanoi että "otat vaan vihkitodistuksen mukaan niin sillä saat passin hakemuksen samantien liikkeelle". Tänään varmistelin sitten maistraatista ja kun kävi ilmi että meidät tosiaan vihitään kirkossa niin käytäntö eri. Ja näitä tekstejäkin lukiessa ilmeisesti homma menee niin että pitää vaan odotella että srk päivittää tiedot. Pappiko on yhteydessä seurakiuntaan vai itsekö sinne pitää mennä vai miten? entä onko kellään kokemusta että onko mahdollisuutta kirkkovihkimisestäkin saada joku "tosite" millä voi samantien mennä passia hakemaan??? Meillä siis 2,5 viikkoa häistä reissuun lähtö...

Niin siis sillä varailtiin toisella sukunimellä matkat kun virkailija vakuutteli että kuinka kätevästi menee, ja kun oma passi tosiaan meni jo alkukesästä pois voimasta niin ei tarvitse montaa passia hankkia peräkkäin...

Link to comment
Share on other sites

Rajavartiolaitokselta sanottiin, että voin matkustaa "vanhalla" passilla, jossa siis on mun tyttönimi ja matkakin on varattu tällä vanhalla nimellä, mutta vihkitodistus kannattaa ottaa mukaan kaiken varalta. Aijon kysyä asiaa vielä poliisilta. Meillä kirkollinen vihkiminen lauantaina ja matkalle lähtö seuraavan viikon torstaina.

Päivitys: Poliisiasemaltakin sanottiin, että matkustaminen vanhalla passilla on ok. Onko muilla päinvastaisia kokemuksia?

Link to comment
Share on other sites

Jos häämatkalle lähtee suht heti häiden jälkeen, on ymmärtääkseni aivan OK mennä vanhalla passilla. Tärkeintä on, että nimi täsmää sen kanssa, mitä on matkanjärjestäjälle annettu. Mutulla voisin ajatella et jos lähtee häämatkalle yli kuukauden häistä, niin silloin jo saatettais nostella jossain kulmia, jos selviäis, että nimi onkin muuttunut passissa olevasta toiseksi.

Moneen paikkaan pitää kuitenkin ilmottaa ne nimet tosi ajoissa ja kun uuden passin saamisajankohdasta ei ole aina varmuutta, uskoisin että ymmärrystä löytyy meille häämatkalaisille :flirt: itse aion hankkia uuden passin heti häämatkalta palattuamme, eka tiedossa oleva matka häämatkan jälkeen on jo syyskuun alussa..

Link to comment
Share on other sites

Ei jummi... nyhtän sitten ressin iski 1kk ennen häitä! Soittelin poliisilaitokselle ennenkun varattiin häämatkaa, ja virkailija sanoi että "otat vaan vihkitodistuksen mukaan niin sillä saat passin hakemuksen samantien liikkeelle". Tänään varmistelin sitten maistraatista ja kun kävi ilmi että meidät tosiaan vihitään kirkossa niin käytäntö eri. Ja näitä tekstejäkin lukiessa ilmeisesti homma menee niin että pitää vaan odotella että srk päivittää tiedot. Pappiko on yhteydessä seurakiuntaan vai itsekö sinne pitää mennä vai miten? entä onko kellään kokemusta että onko mahdollisuutta kirkkovihkimisestäkin saada joku "tosite" millä voi samantien mennä passia hakemaan??? Meillä siis 2,5 viikkoa häistä reissuun lähtö...

Itselläni oli samanlainen tilanne kuin sinulla eli matka varattiin uudella nimellä ja lähtö 1,5 viikkoa häistä. Kävin juuri tänään hoitamassa nimiasiat ja uuden passin. Homma menee siis niin, että pyydät papilta, että hän allekirjoittaa paperit valmiiksi ja antaa virallisen eli alkuperäisen vihkipaperin teille mukaan kirkossa (meillä pappi oli laittanut sen vihkiraamatun väliin), sitten heti arjen koittaessa maistraattiin ko. paperin kanssa niin rekisteröivät sen reaaliaikaisesti väestötietojärjestelmään. Sitten vaikka suoraan poliisille uutta passia hakemaan. Uusi nimi näkyy siis saman tien väestötietojärjestelmässä, joten et tarvitse poliisilaitokselle mitään todistuksia.

Itse hoidin asiat siis Helsingissä, jossa maistraatista sain ko. ohjeet alunperin. Kaikki toimi hyvin, kunhan muistat selittää tilanteen papille ja että tällaiset ohjeet olet saanut. Meillä ensin pappi ihmetteli tätä aluksi, mutta maistraattiin tehdyn varmistussoiton jälkeen ei ollut mitään ongelmaa.

Vielä lisäinfona, että normaalistihan pappi toimittaa paperit seurakuntaan, joka rekisteröi uuden nimen. Tässä kestää n. viikko. Maistraatti voi sen kuitenkin tehdä myös kirkollisessa vihkimisessä, kunhan heille toimitetaan alkuperäinen vihkipaperi. Itsekin menin maistraatissa ensin Nimiasiat -tiskille, jossa ihmettelivät, miksi tuon itse sitä paperia, kun kirkkohan sen normaalisti hoitaa. Kun menin sitten vihkimis- ja parisuhteiden rekisteröintiasioita hoitavalle tiskille, asia hoitui ilman ongelmia ja sanoivat, että on melko tavallinenkin käytäntö nykyisin.

Muokattu: , käyttäjä: mizi
Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Pahoittelen etten jaksa lukea koko ketjua läpi. Uutta passia en vielä tartte mutta ajokortin tartten.

Nyt mulla on uus sukunimi, pitää vissiin mennä automaattisesti uusiin passikuviin? ei käy pari vuotta vanhat mitkä mulla on ylimääräisiä? Ja sitten poliisilaitokselle, pitääkö olla vihkitodistus mukana vai näkeekö ne sen itse jostain?

Link to comment
Share on other sites

Joo, passin päädyin vaihtamaan, mutta henkilökortilla ei ole muuta funktiota kuin kevyet henkkarit joita voi vilauttaa kaupassa/alkossa/baarin ovella osoittaakseni olevani täysi-ikäinen. Henkilökortillahan voisi matkustaakin, mutta passi ajaa samaa asiaa ;)

Tuli vain mieleen että kaupassa maksaessa olisi syytä että henkkarissa ja maksuvälineessä (kortissa) olisi syytä olla sama nimi.

Link to comment
Share on other sites

Nyt mulla on uus sukunimi, pitää vissiin mennä automaattisesti uusiin passikuviin? ei käy pari vuotta vanhat mitkä mulla on ylimääräisiä? Ja sitten poliisilaitokselle, pitääkö olla vihkitodistus mukana vai näkeekö ne sen itse jostain?

Poliisin sivuilta selviää, että passikuvavaatimukset koskevat myös ajokorttia, joten kuvat saisivat olla korkeintaan 6kk vanhat. Tosin myönnän heti, että omat kuvani olivat ohjetta vanhemmat, mutta uskaltauduin käyttämään niitä, koska en todellakaan ollut muuttunut yhtään, edes hiustyyliltäni, saati sitten muuten. Sitä paitsi virkailija kyllä hylkää kuvat, jos katsoo, etteivät ne vastaa todellisuutta.

Mitään vihkitodistusta poliisille ei tarvitse viedä, koska nimenmuutos näkyy suoraan väestörekisteristä. Tosin kannattaa odotella noin viikko tai pari häistä, jotta uusi nimi on varmasti kirjautunut järjestelmään, ettei tule hukkareissua.

Link to comment
Share on other sites

Kävin maanantaina uusimassa passin ja ajokortin, eli reilu viikko häiden jälkeen. Sitä ennen kävin maistraatissa hakemassa virkatodistuksen pankkia varten ja kysyin että näkyyhän uusi nimi jo poliiseilla, niin virkailija sanoi "joo se näkyy heti", en sitten tiedä mitä toi "heti" täsmällisesti tarkoittaa. Verottajallakin nimi oli vaihtunut. Vihkitodistus tuli eilen postissa ja kelakortti tänään.

Uuden passin saa viikon päästä ja ajokortin kahden viikon päästä, yhteensä maksoivat 88 €. Turkulaisille vinkiksi, että ei kannata mennä Turun poliisilaitokselle jonottamaan, vaan mennä Kaarinaan tai Raisioon. Itse menin Raisioon ja pääsin saman tien tiskille kun olin täyttänyt ajokorttihakemuksen, ilman mitään jonottamisia :)

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...

×
×
  • Create New...