Jump to content
Naimisiin.info

Häät ilman leikkejä?


Guest Dharma

Recommended Posts

Hei.

Meillä ei ollut mitään leikkejä omissa häissämme. Lisäksi kirjoitimme ohjelmaan, että hääpari tanssii vain kolme ensimmäistä tanssia, sillä pelkäsin että joudumme olemaan tanssilattialla koko ajan (joissain häissä morsianta ja sulhasta on haettu koko ajan tanssimaan). Lopulta kyllä tanssimme enemmänkin, itse haimme vieraita tanssimaan ja tanssimme myös keskenämme.

Palkkasimme laulajan laulamaan muutamia lauluja (hauskoja, rempseitä kansanlauluja lähinnä) ja lisäksi palkkaamamme bändi lauloi yllätyksenä muutaman laulun ilman soittoa, siis lauloivat viiden miehen kuorona :) . Se oli tosi mukavaa. Puheita ei tainnut olla kuin pari, ja lisäksi yksi runoesitys. Bändi järjesti yllättäen letkajenkan myöhemmin illalla. Se oli tosi hauska juttu loppujen lopuksi vaikka ensin ajattelin että no voi ei ;). Meillä oli myös pieni ilotulitus. Lisäksi meillä oli perinteinen kakunleikkaus, kimpunheitto ja sukkanauhan heitto.

Enempää ohjelmaa ei kyllä olisi mielestäni oikein mahtunutkaan sillä halusimme että on reilusti aikaa myös syödä, juoda ja jutella :) . Paksibaari oli auki koko ajan.

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...
  • Replies 359
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Tuolla hääleikeissä oli myös tällainen (jo toteutettu) : morsiamen ja sulhasen naispuolisista sukulaisistab tehtiin joukkueet ja jokaisen naisen takapuolen ympärys mitattiin mittanauhalla ja tulokset laskettiin yhteen. Se, kumman joukkueelle tuli suurempi tulos, se oli varakkaampi suku jonka puoleen voisi sitten hätätilanteessa kääntyä..

What the f.. :blink: mikä ihmisiä vaivaa??

Meidän häävieraiden joukossa ei ole yhtään ihmistä kenelle haluaisin näin kamalasti tehdä enkä ymmärrä mitä hauskaa tässä voi olla?!

Anteeksi jos/kun loukkaan kyseistä kirjoittelijaa, mutta tämä vaan on mielestäni nolaamisen huipentuma..

Link to comment
Share on other sites

Olemme järjestämässä kahdet eri juhlat, joissa toiset ovat virallisempi hääjuhla vihkimispäivänä ja toiset lähinnä opiskelikavereille järkätyt bileet vasta reippaasti vihkimispäivän jälkeen.

Itse hääjuhlaan ehdottomasti ei mitään hääleikkejä. Jos niitä on ollut häissä, niin olen kyllä saattanut seurata vierestä, mutta missään nimessä en ole niihin halunnut osallistua. Omissa häissäni en siis siten halua minkäänlaisia leikkejä. Meille on tulossa hyvä bändi, jota pidämme ohjelmanumerona. :)

Kaveribileissä sitten olemme antaneet kaasolle ja juhlien seremoniamestarille vapaat kädet. Siellä tullaan varmaankin vetämään melko överiksi kaikki hääkliseet, joten uskon, että leikkejä löytyy vaikka muille jakaa :D

Link to comment
Share on other sites

Guest tanjaana

Meillekkään ei näillä näkymin ole leikkejä tulossa, kun sulhanen on ehdottomasti niitä vastaan. Minua ne ei olis niin haitanneet jos ne olisivat hyvällä maulla valittu, eikä ketään pakotettaisiin mihinkään. Kiva nähdä, että on paljon leikittömiä häitä, minä kun olin ensiksi huolissani mitä vieraat siitä tuumaavat jos niitä odottavat. Meillä ohjelmassa on ruokailu, kahvit, stand up- koomikko, häätanssi, dj, karaoke, bändi harkinnassa ja yöllä lämpiää savusauna.

Link to comment
Share on other sites

  • 3 months later...

No täällä yksi vastarannan kiiski. Meille tulossa 130 hengen häät ja leikkejä tulee olemaan niin paljon kuin mahtuu, live-bändin lisäksi. Ei ole kamalan vaikea keksiä oikeasti hauskoja leikkejä, enkä ole yksissäkään häissä ollut, missä leikit olisivat olleet vaivaannuttavia tai tylsiä. Jos on hauskaa ja rentoa porukkaa suurin osa on innolla mukana, eikä arvostelemassa pöydissä. Enemmän negatiivista olen kuullut häistä, joissa juuri ohjelmaa ei ole ja sitten se on sitä pelkkää pöydissä istumista, jos pahimmassa tapauksessa tietokone vielä hoitaa musat. Itse olen henkeen ja vereen ohjelmien kannalla. Sitä rentoa istumista saa kyllä harrastaa jokaisessa muussa illanistujaisessa.

Link to comment
Share on other sites

Mä olen tosi iloinen, että meidän häissä ei ollut leikkejä. Vähän pelkäsin, että sulhasen siskot olisivat sellaisia yllärinä järjestäneet, mutta eivät sitten kuitenkaan. :)

En mä ymmärrä, et mihin väliin niitä olis mahtunutkaan. Meillä alkoi päivä klo 13 tervetuliaismaljalla ja -puheella (pidettiin itse), jonka jälkeen puoli kahdelta oli vihkiminen samassa paikassa. Sitten ihmiset sai halutessaan ottaa juomaa, seurustella ja onnitella meitä. Oli iloinen puheensorina, ja kaaso joka oli tähän väliin suunnitellut jotain täyteohjelmaa siltä varalta, että tunnelma lässähtää, vain istui tyytyväisenä muiden mukana ja havahtui yhtäkkiä huomaamaan, että oli ruokailun aika.

Syötiin klo 15, sitten oli taas vapaata aikaa, kunnes viiden jälkeen meidät kutsuttiin takaisin saliin. Sulhasen siskot olivat järjestäneet yllärinä lauluesityksen ja sulhasen äiti piti puheen. Sitten ihmiset saivat taas hetken vapaa-aikaa (ja tässä vaiheessa suunniteltu aikataulu alkoi mättää..), koska eivät jaksaneet istua pöydissä. Kuuden aikaan bestman (näyttelijä) piti monologiesityksen, jonka jälkeen oli kahvi. Kahvin aikana siskoni piti häävisaa vieraille, mikä oli tosi hauskaa ja kaikki osallistuivat kiihkeästi. Suosittelen muillekin pareille! Sitten piti taas pitää taukoa. :)

Lopulta haalittiin ihmiset takaisin sisään, pidettiin paljon puheita (mikä oli ihanaa) ja tanssittiin häätanssi. Tietokoneen tahdissa. Ja oli tosi herkkää ja onnellista, vaikka joku kritisoikin tietokoneen käyttöä. Tässä vaiheessa kello läheni yhdeksää, ja jätettiin valssit soimaan halukkaille ja päästettiin porukka ulos ja pihalla olevaan kotaan istumaan. Siitä eteenpäinkin aika kulki kuin siivillä, ihan vain istuessa ja jutellessa.

Vieraita meillä oli vajaa 70, ja olivat toisilleen melko uusia tuttavuuksia. Häät kestivät tunneissa kauan, mutta siltä se ei tuntunut. Ja jos porukkaa olisi yhtään enempää istuttanut pöydissä tai pakottanut seuraamaan ohjelmaa, tunnelma olisi varmasti lässähtänyt. Nyt se pysyi katossa koko illan.

Eli kaikille tuleville morsmaikuille kannustuksen sana: leikit eivät tee häiden tunnelmaa, se tulee ihan muualta. Miettikää myös oikeasti, kuinka paljon vieraat jaksavat istua paikoillaan. Olisitte nähneet meilläkin sen joukkopaon haukkaamaan happea/polttamaan tupakkaa/vessaan/juttelemaan naapuripöytään, mikä kävi esim. kahvin jälkeen. Jos vieraat viihtyvät, on hääparillakin mukavampaa.

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

meillekään tuskin tulee näitä leikkejä missä morsiuspari silmät sidottuina viikkaavat lakanaa ja kaikki mitä he sanovat ovat puheita hääyöltä olevinaan, sulhasenryöstöä emme tahdo, ja nuo tietovisatkin on yleensä olleet semmosia mihin morsiusparien äidit tietävät vastaukset :/ jotain ohjelmaa varmaan pitäis keksiä, vaikkakin painotamme hyvää ruokaa, juomaa ja tanssia :)

Link to comment
Share on other sites

Tuolla hääleikeissä oli myös tällainen (jo toteutettu) : morsiamen ja sulhasen naispuolisista sukulaisistab tehtiin joukkueet ja jokaisen naisen takapuolen ympärys mitattiin mittanauhalla ja tulokset laskettiin yhteen. Se, kumman joukkueelle tuli suurempi tulos, se oli varakkaampi suku jonka puoleen voisi sitten hätätilanteessa kääntyä..

What the f.. :blink: mikä ihmisiä vaivaa??

Apua, ei oo totta? Onpahan ohjelmanumero..

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Meillekään ei ole tulossa mitään leikkejä. Joku ohjelmanumero bändin ja karaoken lisäksi olisi hakusessa, mutta tiedä sitten, kun aika hinnoissaan tuntuvat olevan esim. taikurit, stand upit... Täytyy koittaa vielä yhtä paikallista tanssiryhmää, josko ne tulis vetäsemään jonkun shown.

Musta on todella ahdistavaa olla häissä, missä saa pelätä, että nyt joku kohta vetäsee hihasta ja pakottaa lavalle...

Link to comment
Share on other sites

Tuolla hääleikeissä oli myös tällainen (jo toteutettu) : morsiamen ja sulhasen naispuolisista sukulaisistab tehtiin joukkueet ja jokaisen naisen takapuolen ympärys mitattiin mittanauhalla ja tulokset laskettiin yhteen. Se, kumman joukkueelle tuli suurempi tulos, se oli varakkaampi suku jonka puoleen voisi sitten hätätilanteessa kääntyä..

What the f.. :blink: mikä ihmisiä vaivaa??

Suoraan sanottuna ihan hirveää. :o Itse olen viihtynyt parhaiten häissä, joissa ei ole alun tutustumisleikkiä lukuun ottamatta ollut mitään erityisiä leikkejä. Suurin osa vanhoista leikeistä alkaa olla niin tuhanteeen kertaan nähtyjä, että ne pitäisi toteuttaa tosi railakkaasti ja täydellä sydämellä, jotta ne olisivat millään muotoa hauskoja.

Link to comment
Share on other sites

Meillä oli yksi leikki: mun sisko piti häävisan, jonka palkintona oli saunailta hääparin luona.

Muuten ohjelmassa oli vihkiminen, ruokailua, kahvittelua, läjä puheita, yksi monologiesitys ja yllätyksenä tullut lauluesitys. Häätanssi tanssittiin, muuten ei heitetty kimppua, ei leikattua kakkua, eikä mitään muutakaan perinteistä. Bändiäkään ei ollut. Häät kesti 13-> ja ensimmäiset vieraat poistuivat yhdeksän aikaan kun tanssi oli tanssittu. Suurin osa jäi juhlimaan yöhön asti. Tanssin jälkeen juhlapaikan kodassa sai paistaa makkaraa ja vaahtokarkkeja, ja se oli muutenkin melkoinen vetonaula. Tylsää ei ollut kellään, ja häiden rauhallinen tunnelma sai paljon kehuja. Lähinnä ihmiset jutteli keskenään, ja mekin saatiin keskittyä seurustelemaan vieraiden kanssa. Suosittelen!

Link to comment
Share on other sites

Ystäväpariskunnan häissä oli kiva leikki: kun vieraat olivat istuneet pöytään, kaikilla oli kaksi eriväristä lautasliinaa. Leikin juontaja pyysi vieraita heiluttamaan lautasliinoja tietyllä tavoin kohta kerrallaan (siis esimerkiksi "kaikki sulhasen opiskelukaverit heiluttavat nyt punaista lautasliina ja kaikki morsiamen vihreää", "kaikki sulhasen kanssa harrastuksessa X olleet heiluttavat nyt punaista lautasliinaa") jne. Se oli hauska tutustumisleikki, joka sai vieraat osallisiksi juhlasta mutta ei vaatinut mitään henkistä panostusta. Samalla näki, millaista porukkaa on paikalla. Nuo heilutuskohdat voi valita hääparin intressien ja persoonallisten ominaisuuksien mukaan. Jos siis vaikkapa morsian on ammatiltaan kampaaja, voi jokin kohdista olla "kaikki, joiden hiukset morsian on joskus leikannut, heiluttavat nyt vihreää liinaa". :)

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Hyvillä puheilla, musiikilla, ruoalla ja tunnelmalla luodaan hyvä ilmapiiri ja hyvät juhlat. Ei leikeillä. Olen ollut useissa häissä, missä leikkejä ei nähty. Jos häät olivat "tylsiä", se johtui oikeastaan aina hääväestä, hääparista lähtien, ei leikkien puuttumisesta. :) Olen myös ollut häissä missä bestmanin piti raahata hääpari tanssilattialle edes kerran ja tämän jälkeen kaikki istuivat pöydissään hiljaa. Kaikkea sitä näkee.

Link to comment
Share on other sites

  • 3 months later...

Meille ei tule leikkejä, ei yhden yhtäkään. Tarkoitus on syödä hyvin ja rauhassa, ottaa yhteiskuvia vieraiden kanssa, vapaata seurustelua ja toiveissa on, että kuulisimme pari puhetta ja itse pidän morsiammen puheen. Illalla tulee bändi. Tein jo alustavan aikataulun elokuun häillemme ja ei siellä edes ole aikaa millekkään leikeille. Ja muutenkin, osa sukulaisista tapaa toisiaan pitkästä aikaa, niin kyllä kaikki varmasti haluavat seurustella rauhassa ja vaihtaa kuulumisia eikä käyttää aikaa jonnenjoutaviin leikkeihin. Kyllä se tunnelma lähtee hääparista itsestään ja tarkoitus on alusta pitäen saada rento ja vapautunut olo kaikille, ei tarvitse kenenkään turhaan pönöttää.

 

Olen ollut häissä, jossa ei ollut leikkejä, vaan juurikin vapaata seurustelua ja puheita ja illemmalla bändi. Ne ovat tähän asti olleet tunnelmaltaan parhaat häät, joissa olen ollut. Joten leikeille nou nou.

Link to comment
Share on other sites

  • 7 months later...

Meille ei kyllä taida tulla puheita ihmeellisempää ohjelmia. No tanssit kyllä ja yöllä makkaranpaistoa jne. mutta ei mitään perinteisiä leikkejä. Itse en niistä oikein pidä, kysyin sitten sulholta että mitä mieltä hän on (pelkäsin vähän että saattaisi haluta kun on joissain asioissa paljon perinteisempi kuin minä), mutta vastaus "hell no" tuli kuin tykin suusta :D

 

Vähän mietin tuossa että pitäisikö olla morsiusparin ryöstö kuitenkin. Muutamissa häissä on ollut ja se on ollut morsiusparille sellainen lyhyt hengähdystauko juhlahumusta (monissa tapauksissa myös vaatteidenvaihtotauko). Esim. meidän vanhemmat vois joutua tekemään jotain tiimityötä että saavat meidät takaisin. Mutta siinä ongelmana on että miten tehdä sen niin että a) ketään ei nolata ja B) se ei olisi tylsää. Täytyy miettiä!

 

Edit. Kirjoitus-/ajatusvirheen korjaus.

Muokattu: , käyttäjä: kinuskimansikka
Link to comment
Share on other sites

En ole ollenkaan "hääleikki"-ihminen ja aikuisten häissä muutenkin hääleikit kuulostavat kornilta. Tämä on ollut minulle päivänselvää.

 

Mutta kuinkas sitten kävikään........kun olen lukenut kokemuksianne ja suunnitelmianne tällä palstalla,  syntyy ihan outoja ja ennakoimattomia ajatuksia :girl_sigh:  Ystäväni tulevat siis yllättymään perinpohjin, kun ohjelma-/menuulehtisen seurana on hääbingolappu (kaikki tietävät nuivan suhtautumiseni hääleikkeihin tms).   Koska kuitenkin  vierastan yleisesti leikkejä ja fanfaareja, joissa "peli/leikki" alkaa on pelilapun alareunassa seuraava teksti, joka mahdollistaa kilpailuhenkisten vieraiden oma-aloitteisen heittäytymisen peliin niin halutessaan (eikä kenekään tarvitse toimia ohjelmamestarina):

 

Pelionnea!  Peli on voimassa koko illan ja alkaa heti  löydettyäsi pelikupongin ilman erillisiä höpinöitä.  Jokainen  pelilappu on (todennäköisesti) erilainen ja kaikille illan voittajille on immateriaalisia palkintoja, joista ei ole erillistä palkintoluetteloa.

Tuomariston päätöksistä tai palkinnoista ei voi valittaa

 

Uskon, että muutama innokas bingoilija joukosta löytyy. Sen kun huutelevat pitkin iltaa "Bingo!" Ja ne joita juttu ei innosta, voivat  olla noteeraamatta koko juttua.

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Minä lainasin kirjastosta ensin hirveän pinon kaikkia hääleikkikirjoja yms. innoissani. Nyttemmin olen tullut hyvin vahvasti siihen tulokseen, ettei meille tule mitään hääleikkejä. Ei ainakaan mitään sellaisia joissa pyydetään vieraita vapaaehtoisiksi (satavarmasti kukaan ei suostu) tai missä jota kuta nöyryytetään. Ei ei ei.

 

Bändi meille tulee, mutta haluaisin jonkinlaista ohjelmaa myös ennen sitä. Ajattelin jos saataisiin joku powerpoint-esitys heijastettua meistä. Kuitenkin jotain sellaista ohjelmaa, ettei vieraiden tai hääparin tarvitsisi missään nimessä jännittää, että koska joutuu huomion keskipisteeksi.

Link to comment
Share on other sites

Meille ei ole tulossa morsiamenryöstöä, tuskin kimpunheittoakaan (koska suurin osa paikalle tulevista on jo aviossa) mutta jotain arvuutteluleikkejä kai ohjelmaan tulee. Me ei haluta ympätä häihimme hirveästi ohjelmaa/leikkejä, koska tärkeintä on kuitenkin meidän avioitumisen juhlistaminen ja mukava, leppoisa yhdessäolo - toivottavasti makoisien antimien äärellä. :) Oma isäni sanoo muutaman sanan (ts. yhden tahi kaksi lausetta), sulhon isäpuoli pitää pienen puheen, anoppi puhuu jotain ja kenties sulhon isäkin sitten jotain sanoo. Häävalssi on osa ohjelmaa...

 

Pitää nyt vain tuo leikkipuoli miettiä, että millaisia arvuutteluleikkejä ohjelmassa oli. Ehkä joku Tuttu Juttu- tyyppinen leikki voisi olla yksi.

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Jatkan samoilla linjoilla: Ei leikkejä! Ollaan molemmat aika ujoja heittäytymään ja samaten molempien suvut ovat aika arkoja lähtemään mihinkään leikkeihin mukaan.. Meidän häissä ei välttämättä ole morsiuskimpun ja sukkanauhan heittoa. Päätimme, että meidän häät olisivat lähinnä musiikkijuhlat, koska itse teen työtä musiikin parissa ja mieheni harrastaa musiikkia. Tietenkin on mietinnän alla, että olisi kiva olla jotain erilaista ohjelmaa ja siksi mietimme sellaista tietovisaa, minkä jokainen saisi tehdä omalla ajallaan ja vastaukset löytyisivät esim. vihkomuodossa, missä olisi näihin kysymyksiin liittyen kuva ja pieni tarina. Bändi soittaa vanhaa swing-musiikkia, joka sopii sekä vanhoille että nuorille. Suvussamme on jonkin verran musiikki-ihmisiä, niin ajattelimme että bändin ollessa tauolla, saa sukulaiset soittaa jos haluaa. (koska tiedän, että meidän suvun puolelta otetaan pyytämättäkin soittopelit mukaan :D ) Jos ei, niin sitten laitetaan koneelta soimaan uutta ja vanhaa tanssimusiikkia.

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...

×
×
  • Create New...