Tuulikellohame2014

Häät täysin ilman elävää musiikkia?

189 posts in this topic

Meille tulee soittamaan DJ, mutta hänen roolinsa on paljon suurempi, kuin ainoastaan vaihtaa levyjä. Tämä ero tulisi näissä keskusteluissa välillä huomioida, että Dj voi tehdä työnsä monella eri tavalla. Meille tulevan Dj:n ammattitaitoa on, että hän tekee musiikin älppäreiltä siinä hetkessä, siis miksaa soittaa, yhdistelee ja ennen kaikkea seuraa porukan tunnelmaa (me haluamme klubimaista meininkiä, kun vieraina on paljon ystäviä). Hän tekee tätä ihan myös työkseen klubeilla ja yökerhoissa, joten luotamme saavamme ammattimaista otetta. Itse pitäisin tällaisissa tapauksissa Dj:tä myös musiikin ammattilaisena ja soittajana. Häävalssin ja muut "pakolliset" toimitamme hänelle cd:llä ja hän huolehtii niistä niin, että saamme ne oikeaan aikaan ja hetkeen. Lopusta setistä Dj vastaa itse yhdessä sähköviulistin kanssa.

Itse pidän tätä hyvänä vaihtoehtona, mutta kaikissa häissä joissa olen tähän mennessä ollut, on ollut bändi. Jokaisen täytyy miettiä omien häiden tunnelma, millainen siitä halutaan : )

Meillä se menee näin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille oli itsestäänselvyys, että kaikki musiikki tulee cd:ltä tai koneelta. Tämä yksinkertaisesti siksi, että kumpikin pidetään niin monen laulun alkuperäisistä esittäjistä/tunnelmasta, että menisi varmaan hermot kun pitäisi alkaa etsimään sitä täydellistä bändiä, joka soittaisi kymmenien eri bändien biisit kuin orginaalit bändit itse! Heh, aika mahdoton tehtävä bändeille  :) Toisekseen sulkkuni on tosiaan britti, joten heidän puoli suvustaan ei edes osaa kaivata bändiä koska kuten jo todettu tuolla ylempänäkin, useimmissa brittihäissä on dj-käytäntö.

Vihkimisen yritämme saada ulos myöskin, joten ainoastaan se jännittää, että millaiseltakohan vihkitilaisuudessa soitettava laulu kuulostaa levyltä tulevana? Onko kellään kokemuksia tälläisestä tilanteesta, kuulostiko ihan kornille? Entä onko ihan typerä ajatus edes yrittää soittaa alttarille kävelyn ja alttarilta lähtemisen häämarsseja levyltä rantapuutarhassa? Mitähän sitten tilalle keksisi...?

Lisätty: ja sama meilläkin kuten muillakin aiemmin kirjoittaneilla eli soittamalla biisit levyiltä saamme kuulla juuri ne biisit, jotka tähän ikimuistoiseen tilanteeseen haluamme. Mukaan tulee sekä perinteisiä suomalaisia häävalsseja sun muita sekä ihan poppia ja muuta mukavaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Noh! Meil ainakaa ei oo varaa mihinkää bändiin, joten me meinataan että musa tulee soittimesta tai koneelta... Live musa on aina live musa, mut josatin on pakko säästää eli meillä on vaan musiikkivastaava, joka huolehtii musasta. Ja musaa soitetaan tasapuolisesti kaikille :)...  Ja sen on pakko toimii..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olemme päättäneet miehen kanssa että ei otettais häihin bändiä...Teemmekö siinä suuren virheen  :-?? Häät on kyllä iltahäät. Ollaan varattu karaoke sinne ja myös cdtä paljon, missä on hyvää musiikkia. Kertokaa hyviä ideoita jos bändiä ei ota ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä varmaan riippuu tosi paljon häiden luonteesta,

minkälaisia vieraita kutsutaan jne. Meidän kavereiden häissä

kesällä ei tule olemaan bändiä, kerron sitten miten meni. Varmasti tulee kivaa :)

Itsellä taas tulossa erittäin kaverivoittoiset häät ja bändi on

yksi tärkeimmistä asioista siellä.. Mutta siis tämähän riippuu niin

paljon siitä minkätyyliset häät haluaa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Häät ovat ns. iltahäät/sukujuhla/ohjelma/tanssi-häät :) Meillä on tulossa kaiken ikäisiä ihmisiä...0-80ikäluokkaan saakka...olen tekemässä parhaillaan soittolistaa...ajattelin alkuillan soittaa vähän vanhemmille musaa mm. iskelmää ja sinne väliin kyllä sujautan välillä pari poppiakin, mutta loppuillasta sitten enemmän poppia ku vanhemmat ihmiset lähtee... En ole säästelemässä bändissä, mutta jotenki tuntu kaverin häissä että ei sinne kukaan tullu bändiä kuunteleen...Karaoke meni paremmin kaupaksi ja loppuillan cdt jotka pyöri...bändin aikana siellä ei kovin moni edes tanssinu...teenkö siinä suuren virheen siis jos en halua bändiä...ajattelen vaan mitä vieraat siitä ajattelevat :-? :-/

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ollu livemusiikkia meijän häissä. Levyt toimi ihan jees, taustalla ja meijän häävalssikin tuli cd:ltä. Ei sovi humppailut meille, joten ei sitten tehty stressiä itsellemme livemusiikista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

tykkäskö teillä hääviraat vaikka ei ollu bändiä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille ei tule live bändiä vaan soitetaan levyltä musiikkia. Ystävä on lupautunut laulamaan häävalssin mut pitää kattoa miten se käytännössä järjestyy...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin toissakesänä häissä mitkä kestivät myöhään yöhön, ihan ilman bändiä eikä se vaikuttanut millään tavalla tunnelmaan. Morsiamen pikkuveli vaihtoi välillä levyjä, musiikki soi mukavasti taustalla eikä yhtään tullut sellainen fiilis että jotain olisi jäänyt kaipaamaan.

Mekin säästämme tässä kohtaa ja musiikki soitetaan kootuilta cd-levyiltä, hääpaikassa pitäisi olla erittäin hyvät äänentoistolaitteet eli niitäkään ei tarvitse itse raahata paikalle.

Niin ja piti vielä mainitsemani että olin myös yksissä häissä missä live-musaa soitti semmoinen yhden miehen pumppu, se oli lähinnä niin koomista että se levymusa olisi ollut paljon juhlavampaa.  ;D Setä höyläsi ja viilasi hengen hädässä yhtäaikaa kitaralla ja rummuilla ja lauloi silmälasit vinossa viimeistä päivää. Hih.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos haluaa häihin menevän bailubändin kannattaa painaa mieleen seuraavat ohjeet:

1. Bändissä pitää olla KAKSI jäsentä, molemmat yli 50v.

2. Molempien instrumentin pitää olla HAITARI

3. Ainakin toisella pitää HIUSRAJAN olla noussut vähintään päälaelle, mielummin ylikin.

4. Jos "pojilla" ei ole bändikuvassa päällään viininpunaisia satiinipaitoja ja/tai NAHKALIIVEJÄ, niin unohda koko juttu.

Kyllä rokkaa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tää on hyvä ketju! Moni kirjoitus olis voinut tulla mun näppiksiltä. Minä ja sulhoni ei tod olla mitään humppaihmisiä eikä siis olla kauheen innoissaan, koska ainakin sulhon vanhempien mielestä meillä tulee olemaan humppabändi, joka ei muuta sit soitakaan. Sanoin siitä jo anopille, kun hän kysyi joko meillä on hänen sululaismiehen (humppa)bändi jo varattu. Mä sit vaan tokaisin, et ei, koska meille ei sellaista tule. Meidän bändin täytyy osata soittaa nuorekkaampaakin musiikkia (pop/rock). Olisitte nähny anopin ilmeen. Hän on hyvin voimakastahtoinen ihminen, mutta tietää, että niin olen mäkin! Tiedän, että häntä ärsyttää, että haluan monet asiat tehdä omalla tavalla ja ei-niin-perinteikkäästi.

Ja meistä tuntuu hassulta, et meidän täytyis nyt mennä v*tun kalliille tanssikursseille (ja vielä yksityisille sulhon kiireisen työn vuoksi) oppimaan tansseja, jotka meitä ei huvita. Nooh. me kumminkin ollaan etsimässä hyvää bändiä, joka soittaisi ainakin alkuun pakollisen humppasetin, mutta sitten vähän rokimpaa. Meillä on isot häät, jossa nuoria aikuisia l. kavereita 60-70. Ja he siis meidän tyylisiä musiikkimaultaan. Kummankaan suksulaisista en niin edes välitä. Niitä nyt täytyy kutsua, koska vanhemmat makselee osaksi kustannuksia ja molempien vanhemmat haluaa isot häät. No problem, jos kerran kustantavat ja me saadaan kutsua meitin kamut.

Mutta. Emme ole löytäneet tällaista bändiä vielä ja paniikki rupee nouseen, koska häihin enää 3,5 kuukautta, jaiks! Tiedätkö sinä ketään hyvää bändiä 5.8 pidettäviin häihin??? Laita privana mulle tietoja, jos tiedät, se olisi kultaakin kalliimpaa!! Nooh. Aloin eilen miettimään, että JOS emme löydä mieleistämme bändiä, niin emme ota pelkkää humpaa soittavaa bändiä, koska emme tykkää (jos et ole vielä sattunut huomaamaan ;D). Ja tuli sit mieleen, et siinä tapauksessa meillä olisi sit dj ja/tai omia levyjä. Laittaisimme tulemaan sekä humppaa sen mukaan onko tanssi-ihmisiä ja muutenkin, onhan siellä vanhempaakin populaa. Ja sit meidän tyylistä musiikkia. Varsinkin sitten kun booli on tuotu ja jäykkyys tipotiessään:jamit alkais! Täytys vaan pestata joku musiikkivastaavaksi.

Täs häähulinas meinaa aina välillä unohtua, että silloin tanssitaan MEIDÄN HÄITÄ! Eikö ne tosiaan kuuluis olla MEIDÄN näköiset???? Tajusin tämän tällee kissankorkuisin kirjaimin, kun luin teidän rakkaiden kanssasisarien mietteitä! Miksi meidän täytyisi alistua pompottavan anopin mielihaluihin. Hän on jo saanut omat humppahäänsä sekä tanssia tyttärensä humppahäissä. ARggghhhh, nyt mua rupes ärsyttään niin maan perusteellisesti!!!  >:(

Terv. Shelly - who hates humppa

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille valittiin dj, sillä valsseista tai humpista ei juuri perusta kumpikaan (eikä sen puoleen yli puolet vieraistakaan.) Ja myös siksi että häätanssimme täytyy kuulla levyltä, samanlaista liveversioita ei saada ilman mittavaa orkesteria  :P tai todella osaavaa syntikan-minkä-lie käyttäjää  ::)  ;D

Paria-kolmea pariskuntaa varten ei ollut mielekästä ottaa iskelmäbändiä. Coverbändiä taasen en ole löytänyt vaikka miten hain. Joten, ajattelin että rokit ja popit tulee varmemmin levyltä - bändistähän ei tiedä kun sen varaa, mikä sen taso ylipäätään on... ellei ole ennestään tuttu. Dj:llä ei ole "osaamisongelmia" ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

:D Olenpas iloinen, että löysin tän ketjun! Aiheesta on viritelty jotain muutakin ketjua, mutta tämä antoi uskoa siihen, että meidän häihin ei tarvitse bändiä hankkia. Vaikka tiedän, että joidenkin läheisten mielestä häissä PITÄÄ olla livebändi, koska häät on kuitenkin NIIN iso juhla ja häissä KUULUU olla livebändi...

Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että meidän maun mukaista bändiä ei hevin saa (ainakaan kohtuuhintaan), enkä halua paikalle huonoa bändiä. Ilahduttavaa tässä bändittömässä järjestelyssä olisi se, että saisi musiikin alkuperäisesittäjän esittämänä, ja lisäksi saisimme myös monenlaista musaa aina jazzista (josta kovasti pidämme) suomi-poppiin, jos kamut siitä innoistuisivat. Häämme ovat siis melko kaveripainotteiset! :)

Nyt sitten kysymys:

Onko teidän mielestänne järkevämpää hankki dj jostain vai ladata kannettavalle tietokoneelle itse musiikkia (ja laittaa tietysti tarkkaan harkittuun järjestykseen jne.) ja liittää kone äänentoistolaitteisiin (sellaiset varmasti saadaan muusikkoisältä omasta takaa)?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kasailen juuri musiikkeja valmiiksi cd:ille.

Suunnittelin niin, että eka cd olisi valssia, foxia ja pari tangoa.

Tokalle cd:lle bluesia ja rock´n rollia ja seuraavat kolme cd:tä Suomi Poppia, rockia jne. yhdelle ajattelin laittaa heavyäkin sekaan. Miltä kuullostaa?

Järkeilin niin, että alkuillasta ei vieraat kaikkoa vaikka vähän "humppa" raikaisi. Iltaa kohti saa sitten tempo nousta  ja ystävämme vallata baarin / yökerhon tanssi nurkkauksen  ::)

Toivottavasti toimii. Näen kauhuissani ihmisten yrmeitä ilmeitä, että mitä hiton jee jee -purkkaa tämä on ja voivan suorastaan pahoin levyvalinnoistani....

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillekään ei tule bändiä, kai. Kumpikaan meistä ei ole mitään parkettien partaveitsiä ja musta tuntuu, että jo häävalssista kunnialla selviytyminen on meille riittävästi :-/

Joten, jos ei ole bändiä, tuleeko häävalssikin levyltä? (Kuulostaa tyhmältä, tottakai tulee). Mutta jos ei sitten muuta musiikkia olisikaan? Ei esim. mitään taustamusiikkia? Vai olisiko vieraiden viihtyvyyden kannalta hyvä häävalssin jälkeen jättää cd soimaan, että halukkaat saisivat tanssia? Tämä vähän arveluttaa, sillä kuinka ei-tanssivat vieraat pystyvät keskittymään seurusteluun toistensa kanssa, jos takana raikaa humppa? Onko siis kellään tähän hyviä vinkkejä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olimme juuri lauantaina häissä joissa ei ollut bändiä eikä edes palkattua DJ:tä ja meno oli silti mieletöntä ja häät todella onnistuneet.

Musiikit oli koneella ja siellä kävi useat räpeltämässä ja valitsemassa omat suosikit.

Yksi henkilö oli valittuna joka auttoi kaasoa musiikin kanssa esim ohjelmien välissä, mutta

muuten " ei kenenkään homma" toimi oikein hyvin.

Häävalssi tuli myös koneelta ja kuulosti oikein hyvältä ilman live bändiäkin!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille on myös tulossa cd-häät, mutta lähinnä mietitään sitä, että miten siirrytään sujuvasti tyylistä toiseen? Valssin sijaan keinutaan Samulin Sonetti 105 ja perään varmaankin Tomi Metsäketo, mutta mitä sitten? Pienet häät eikä monikaan tanssi humppaa, jotta mitä soitetaan noiden valssinkorvikkeiden jälkeen?? Pitääkö perinteiseti heittää kehiin muutamat humpat ja sitten siirtyä muuhun, mutta MITEN? Ei varmaankaan voi samantien heittää päälle 90-luvun hittimusiikkia tai heviä jota aiotaan illan aikana viljellä. Vetäsee anoppi kahvit henkeen  ;D A-PUU-VA!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Noi siirtymät on haasteellisia  ::)

Väsäsin juuri 3 cd:tä tanssin / seurustelun / biletyksen taustalle.

Meillä ensin 45min. valssia, foxia jne. sitten Agentsilla siirrytään

20min. bluesia ja rock'n rollia

30 min. Suomi popia

20min. bilebluesia

30min. Suomi rockia

30min. parasta biletysmusiikkia, lattareita yms.

30min. metallicaa, Gunnareita jne.

20min. hitaita illan päätteeksi.

Ei toi aivan noin kirjaimellisesti mene, vaan siirtymät on just hiukan sekaisin ja soppeleilla biiseillä hoidettu. ;)

Voin palata parin päivän päästä kertomaan miten musat toimi  ::)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillekaan ei tule bandia emmeka halua perisuomalaisia humppahaita. Sulhanen ja suurin osa vieraista on ulkomaalaisia, joten tata ei onneksi edes kukaan odota. Haluamme silti kunnon bileet ja tanssia aika sekalaista musiikkia, joten palkkaamme hommaan ammattidj:n. Ensimmainen tanssi on, mutta sitakaan ei valssata. Musiikkilista on jatkuvasti muuttuva ja kehittyva tiedosto, mutta talla hetkella meilla on muutama big band/swing-henkinen tanssi illan aluksi ja sen jalkeen sekaisin soulia, motownia, poppia, rokkia, pari lattaribiisia ja muutama hidas. En ajatellut jakaa niita mitenkaan setteihin vaan antaa dj:lle lyhyen listan suosikeistamme seka vapaat kadet soittaa lisaa samantapaista tunnelman mukaan. Ammattitaitoinen dj ainakin osaa "lukea" tanssilattian menoa ja soittaa sita, mika ihmisia eniten tanssittaa.

Mutta mielestani haat voi siis ehdottomasti pitaa taysin ilman elavaa musiikkia. Kyllahan minakin swing-bandista uneksin, mutta juhlapaikka on sen suhteen aika hankala...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillekään ei tule bändiä. Vieraita on noin 70, joista suurimmalle osalle menee paremmin suomi-pop kuin humppa. Lisäksi ruokailun jälkeen on aikaa vain 3-4 tuntia, missä pitäisi ehtiä leikkiä, kuunnella puheita, tanssia häävalssi jne. Tuntuu turhalta tilata bändi ja maksaa itsensä kipeäksi kun lempibiisit saa helpoimmin stereoista. Mietittiin että ladataan kaikki biisit iPodille, joka soittaa vaikka 12h putkeen  ;D Ei olla vielä tsekattu saako juhlapaikan stereoihin iPodin kytkettyä; ellei niin sit mennään cd:illä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen ollut parissa häissä osallistujana, missä ei ole ollut livemusaa. Toisissa ei olisi edes bändiä mahtunutkaan soittamaan ja musa tuli cd:ltä, hyvä meno oli silti (se oli sitä "magareena" aikaa). Toiset häät oli todella low budget, koska syöminenkin tapahtui kertiksistä. Musa oli todella surkeasti järjestetty. Älkää siis ottako kotimankkaa mukaan ja soittako sillä. Paremmat kotihifit ajaa asian, mutta kunnon PA on aina parempi. (älkää missään nimessä soittako cd-soittimella kitaravahvarin kautta >> hyvä idea säästää rahaa, mutta ei toimi).

Hyvällä DJ:llä saa hyvän tunnelman varmasti. Musiikista tulee huomaamatonta ja tilanteeseen sopivaa, eli just pro meininki.

Monissa häissä olen ollut soittajan roolissa, ja tilanne on kyllä aikalailla toinen kun bändi vetää mitä on pyydetty. Yleensä nihkeä alkoholitarjoilu on vain rajoitteena sille, että häät lähtee käyntiin ja aluksi saa soitella kuin tyhjille seinille. Loppuillasta meno on kovimmillaan, kuin lapsiperheet on lähtenyt pois ja jäljelle on jäänyt vain tositekijät. Tässä vaiheessa juhlapaikoilla on tullutkin jo aikaraja vastaan, ja vieraiden pitää poistua jatkopaikalle. Musiikkiaiheesta päästiinkin siihen, että antakaa vieraille sitä alkomaholia tarjolle hyvissä ajoin.  :D (joko ilmaista tai maksullista)

Hyvä DJ saattaa maksaa saman mitä hieman huonompi bändi. Mutta kukapa sitä huonoa bändiä ottaiskaan  ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle bändi ei tullut kysymykseenkään. Olen itse aika klubihenkinen ja siksi DJ oli mulle se ainoa vaihtoehto. DJ on tuttu ja olen nähnyt hänen soittavan erityyppisissä bileissä ja hän on väistämättä saanut tunnelman kattoon. Myös ystäväpiiristämme suurin osa on aika klubihenkisiä, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Uskon heidänkin kyllä viihtyvän näissä yksityisbileissä  :)

Tieysti sitten sukulaiset ja vanhukset, konservatiivisempi porukka, ei tästä klubimeiningistä piittaa, mutta DJ aloittaakin soittamaan siinä ehkä 9 pintaan. Joten meillä on usea tunti aikaa juhlistaa rauhallisissa merkeissä. ja bileet saavatkin jatkua niin kauan kuin DJ jaksaa soittaa / jengi jaksaa bilettää. Vaikka 7 asti aamulla  ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hip!

Ollaan koko ajan aateltu, että tilataan bändi ja ollaan sitä ahkerasti jo etsittykin viime syksystä alkaen. Oltais haluttu rock/pop/hevi-bändi, ei mitään humppapumppua

Nyt on vaan käynyt niin, että ainoa (sic!) bändi, jonka olemme löytäneet/joka on vapaa, maksaa 850 €. Aluksi ajattelimme, että tämä on ok, mutta kaikkien hääkulujen kasvaessa koko ajan rupesimme miettimään, että tuohan tarkoittaa noin 10 € panostusta per vieras (siis pelkkä bändi, muusta puhumattakaan). Tarkoitus ei ole pihtailla, mutta häämme olisivat bändin kanssa yli 10 000 €!!!!! Ja tähän ei kuulu vielä esim. sormus... Kaikki on pääkaupunkiseudulla aika kallista.

Olemmekin nyt päätymässä seuraavaan ratkaisuun:

Sulhasen harrastelija muusikko vetäisee häätanssin akustisella kitaralla, jonka jälkeen soitetaan tietokoneelta levyjä. Illan pimetessä (ja mummojen kadottua  ;)) alkaa hevi-karaoke.

Onko kukaan muu päätynyt samankaltaiseen ratkaisuun? Miltä idea kuullostaa? Vinkkejä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now