riinakata

Meneekö muilla hermo anoppiin? (yhdistetty)

309 posts in this topic

Täällä myöskin yksi morsian on hyvin kyllästynyt tulevan anoppinsa päsmäröintiin ja määräilyyn. :hysteric:

Tällä anopilla on kaikki mielipiteensä asioihin, mm. häissä tulee olla elävä orkesteri, viiniä on pakko tarjoilla ruuan kanssa, häitä emme saa järjestettyä alle 5000e jne jne. Vaikka suunnittelu onkin vasta aloitettu, niin nyt olen jo ihan kypsä koko ihmiseen. Hänellä on ollut myös jonkinasteisia mielialasairauksia menneisyydessään (myös nykyhetkessä) ja siten myös tietää, että jotkut päivät hänen kanssaan on suoraan sanottuna yhtä helvett*ä.

Meillä meni seurusteluvaiheemme alussa tosi hyvin ja olimme ihan hyvissä väleissä anopin kanssa. Mutta karu totuus on se, että sieltä se mörkö vaan kaivaa itsensä esiin. Mieheni veljen vaimo ei ole hänen kanssaan missään tekemisissä, siis huom. EI MISSÄÄN tekemisissä. Rupeaa tässä pikku hiljaa itsestäänkin jo tuntumaan siltä, että joku kerta mulla palaa lopullisesti hermot ja otetaan oikein kunnolla yhteen. Ei minunkaan tietääkseni tarvitse kaikkea sietää :angry:

Nämä ovat meidän häät, niistä tulee just sellaset ku ME halutaan. Piste.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse en ole sukuni kanssa missään tekemisissä, joten ainakin kihlattuni säästyy moiselta.

Otankin siis yksin vastaan tuollaisen ei-niin-mukavan anopin. Eihän tuo nainen mistään kauhutarinasta sentään ole peräisin, mutta hieman pistää käytös välillä tympimään. Suurimman osan aikaa on ihan mukava, mutta kun ryöpytys alkaa niin se ei tunnu ottaakseen loppuakseen.

Pyrin pitämään sopivaa välimatkaa jatkossakin, mutta kihlattu vaan on niin äidintyttö että saapi nähdä, saapi nähdä :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on nyt häihin aikaa 3 viikkoa. Ja mua ärsyttää ja ihmetyttää tulevan anopin mielipiteet ja sanomiset häistä.

Ensinnä sanoin,että mun suvussa on tapana tanssia ns "vieroitusvalssi" jossa naiset tanssittaa morsianta ja miehet sulhasta. Tähän anoppi sanoi, ettei ole tottunut tai kuullut koskaan kyseistä valssia, joten hän ei ainakaan siihen osallistu :girl_sad: Tällä viikolla tilasin hääkukat ja tarkoitus olisi, että molempien äideillä sisarilla ja kaasoilla tulisi olemaan rannekukka ja tämäkään ei anopille käy :skilletgirl:

Alkaa ärsyttämään, ettei anopille käy mikään mitä olen häihin suunnitellut myöskään ohjelmaosiosta, kuten anoppien ryöstö, onneksi ei tästä tiedä, ei varmaan suostuisi siihenkään :girl_cray:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielipiteitä?? Miten mun pitäisi toimia??

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vähän ikävää ettei anoppi halua olla mukana tunnelmassa, mutta haittaako se nyt hirveästi jos hän ei osallistu? Omapahan on ongelmansa jos haluaa jöröttää eikä ymmärrä että leikit ja rannekukat ovat sinulle tärkeitä. Sinuna nauttisin päivästä juuri niinkuin itse haluaisin ja jättäisin anopin mielipiteet omaan arvoonsa. Voihan hänelle vielä yrittää selittää kuinka tärkeitä nämä perinteet teille ovat ja olisit iloinen jos hänkin niihin osallistuisi jne.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos aikuinen ihminen ei osaa käyttäytyä ja miettiä muita, niin jätä omaan arvoonsa.

Voit ilmoittaa, että viehe on hänellekin hankittuna joko käyttää tai ei ja että muut ainakin käyttävät. Saattaa siinä sitten hieman miettiä, onko tyhmää olla se ainoa poikkeus.

Ja teidän häät, teette niinkuin itse haluatte. Jos haluat tuon tanssijutun (mikä kuullostaa kivalta, en ole sellaisesta aiemmin kuullut), niin toteuta se ihmeessä. Ei yksi ihminen voi fiilistä pilata, ellet mieti asiaa koko ajan itse.

Eli tsemppiä paljon ja mukavia viimeisiä neitipäiviä! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Samaa mieltä aiempien kanssa. Tee vain ne leikit yms mitä haluat, jos anoppia ei kiinnosta osallistua niin antaa olla mököttämässä :)!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Samaa mieltä kuin muutkin, paitsi että jos anoppi ei halua anopinryöstöä, niin älä järjestä sellaista / pakota osallistumaan. Kaikki eivät näistä leikeistä innostu, eikä niihin väkisin joutuminen ole mukavaa ja reiluakaan, olipa miten rasittava anoppi hyvänsä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielestäni kuulostaa hyvin kohtuuttomalta vaatia anoppia pitämään esimerkiksi jotain tiettyä kukkaa ranteessaan koko päivän tai osallistumaan anopin ryöstöön? On typerää ja naurettavaa suunnitella esimerkiksi anopin ryöstöä kysymättä anopilta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos kommenteista, asia on kunnossa. Kiitos mun miehelle :) Mies teki anopille selväksi, että joko

laittaa kukan ranteeseensa tai sit on ilman ja mököttää ihan itsekseen. Hänellä ei ole oikeutta puuttua häiden ohjelmaan,

koska häät ovat meidän ja me päätetään mitä meidän häissä on ohjelmana. Se on hyvä Ursula jos sulla on mieluinen anoppi mutta kaikilla näin ei ole! Ja toiseksi ohjelmanumerot on kaasojen ja bestmanien käsialaa. Kaikki eivät halua morsiamen ryöstöä tai tuttu juttu leikkiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Anteeksi vain, mutta minun mielestäni on älytöntä pakottaa anoppi johonkin anopinryöstöön. Jos sinä et halua morsiamenryöstöä, niin luulisi sinun ymmärtävän että joku muukaan (tässä tapauksessa anoppi) ei halua tulla ryöstetyksi. Jos jotain on pakko ryöstää, niin ryöstäkää sitten vaikka kaaso tai boolit.

Rannekukista nyt en minäkään jaksaisi hirveää showta nostaa, molemmin puolin. Typerää käytöstä teiltä pakottaa ihmisiä ylipäätään yhtään mihinkään, siinä syntyy vaan itkua ja pahaa mieltä kaikille. Toisaalta niiden kantaminenkaan ei ole kovin iso juttu, joten en ymmärrä, miksei anoppi nyt voisi siinä asiassa joustaa.

Toivottavasti häänne menevät kuitenkin hyvin, eikä juhlan takia tarvitse keneenkään rikkoa välejä tai muuten harmistella liikaa. Relax, sillä ne parhaat häät saadaan aikaan :girl_wink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minusta on hyvin lapsellista käytöstä aikuiselta ihmiseltä ruveta vänkäämään vastaan joka asiassa... Ne ovat teidän häänne ja teette juuri niinkuin itse haluatte, en ymmärrä miksi jotkut äidit/anopit viitsivät olla tuollaisia ilonpilaajia.

Meillä onneksi ei ole ollut tuollaista "anoppiongelmaa", pikemminkin päinvastoin, anoppi saisi mielestäni osallistua enemmänkin, välillä tuntuu ettei häntä edes kiinnosta koko häät, mutta saanpahan rauhassa ainakin tehdä oman mieleni mukaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kukaan muu ei ole valittanut millään tapaa rannekukista kuin anoppi. Kaikille muille se on sopinut. Kai mä sit olen niin lapsellinen kun haluaisin mieheni äidin olevan hiukan enemmän innostunut meidän häistä. Oman tyttären häissä ei ole mistään valittanut, mutta se onkin oma tytär eikä miniä. Jos anoppi ei halua anopinryöstöä ni olkoon sit nurkassa mököttämässä, mun oma äiti sentään haluaa hääpäivän olevan onnellinen meille molemmille. Ja omatpa on häämme, tehdään just niin kuin halutaan, koska me ne myös maksamme.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos anoppi ei halua anopinryöstöä ni olkoon sit nurkassa mököttämässä, mun oma äiti sentään haluaa hääpäivän olevan onnellinen meille molemmille. Ja omatpa on häämme, tehdään just niin kuin halutaan, koska me ne myös maksamme.

Joo, teette juuri niin kuin haluatte, mutta ette te silti voi pakottaa ketään leikkimään mitään ryöstöleikkejä. Tuollaiset ohjelmanumerot voivat olla epämiellyttäviä ja kiusallisia monelle - itse en ainakaan omaa äitiäni haluaisi laittaa sellaiseen tilanteeseen. Enkä anoppiakaan..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, teette juuri niin kuin haluatte, mutta ette te silti voi pakottaa ketään leikkimään mitään ryöstöleikkejä. Tuollaiset ohjelmanumerot voivat olla epämiellyttäviä ja kiusallisia monelle - itse en ainakaan omaa äitiäni haluaisi laittaa sellaiseen tilanteeseen. Enkä anoppiakaan..

Aivan. Totta kai päätätte itse mitä häissänne tapahtuu, mutta miksi pakottaa aikuinen ihminen yhtään mihinkään vasten tahtoaan? Ei kai häidenne onnistuminen nyt anopin aktiivisesta osallistumisesta voi olla kiinni... eikä se sitä tarkoita jos maksatte itse häänne, että anopin pitää automaattisesti käyttäytyä niin kuin te olette visioineet. Eri juttu jos yrittäisi puuttua koristeluun tai teemaväreihin tms. Ihan kuin tässä nyt olisi vain kaksi vaihtoehtoa: osallistua innolla epämiellyttäviin leikkeihin ja pitää rannekukkaa tai sitten mököttää yksin nurkassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vanhempien kuuluisi tukea lapsiaan kaikessa. Oli välit millaiset tahansa, ei ole anopille hirveän raskasta pitää ranekukkaa pari tuntia tai uskaltautua nauttimaan poikansa hääjuhlista. Mikäli anoppi edelleen haluaa mököttää nurkassa, niin antakaa mököttää. Hääpäivänänne te olette pääosassa ja suvun luulisi myötäävän teitä edes sen YHDEN päivän ajan! Tsemppiä! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vanhempien kuuluisi tukea lapsiaan kaikessa. Oli välit millaiset tahansa, ei ole anopille hirveän raskasta pitää ranekukkaa pari tuntia tai uskaltautua nauttimaan poikansa hääjuhlista. Mikäli anoppi edelleen haluaa mököttää nurkassa, niin antakaa mököttää. Hääpäivänänne te olette pääosassa ja suvun luulisi myötäävän teitä edes sen YHDEN päivän ajan! Tsemppiä! :)

Onpa kyllä aika kammottava väite, että vanhempien kuuluisi tukea lapsiaan kaikessa mitä lapset keksivätkään. Hrrr.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä on nyt moni sanonut, ettei muita voi pakottaa leikkeihin tai pitämään rannekukkaa, että ei ole huomioon ottavaa pakottaa toisia sellaiseen vasten tahtoaan...

Jotenkin vaan itselle tulee sellainen ajatus, että häät on kuitenkin iloinen tapahtuma, johon pitäisi vähintäänkin morsiusparin vanhempien kyetä osallistumaan avoimin ja iloisin mielin. Kaikkea lasten elämässä ei tarvitse hyväksyä, jos nyt ajatellaan vaikkapa, että lapset haluavat hypätä kalliolta, mutta tässä on kyse häistä. Iloisista leikeistä ja kauniista rannekukista.

Minulle tulee sellainen olo, että anopin asenne tällaisia pieniä asioita kohtaan kuvastaa jotain taustalla olevia suurempia tuntemuksia. Muuten olisi vaikea käsittää, miten anopille voisi nämä pienet asiat olla niin vaikeita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen sitä mieltä, että tulevan anopin ei tulisi tehdä isoa numeroa pikku asioista, mutta. Jos itse ei halua morsiamen ryöstöä, niin ei voi olettaa että anoppikaan haluaisi tulla ryöstetyksi. Miksi et ota ryöstön kohteeksi omaa äitiäsi? Hänestäkin kun anoppi tulee häiden myötä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

miomao: Ota nyt sitten vielä ihan kirjain kirjaimelta viestini. Pointtini on, että vanhemmille pitäisi olla tärkeintä lastensa onnellisuus. Vaikka omasta mukavuuden haluustaan joutuisikin joskus hieman tinkimään. Ja häät ovat ILON juhla. Omissa häissäni kuunneltiin kaikkien vanhempia ja häät onnistuivat hyvin. Kaikki tulivat toiveissana vähän toisiaan vastaan toiveissaan ja vietimme kaikki ikimuistoisen päivän. Kannattaa silti miettiä riitatilanteissa, onko kyse oikeasta halusta olla esimerkiksi osallistumatta, vai onko taustalla jotain muuta. Esimerkiksi yffe tiivisti asian hyvin! Tärkeintähän on se että kaikilla olisi mahdollisimman hauskaa. Ketjun aloittajalle toivon mahtaia hätiä, joista jää onnelliset muistot -kaikille! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tietenkaan ketaan ei pida pakottaa mihinkaan vasten tahtoaan, oli haat tai ei. Aloittajan viestista kuitenkin kavi ilmi, etta anopin suhtautuminen tuntui olevan asenteellista, ei niinkaan sellaista, etta oikeasti tuntisi olonsa epamukavaski esim. huomion keskipisteen olemisesta jossain leikissa. Asiat kun voi sanoa niin monella tavalla. Aloittajaa ahdistaa anoppinsa ennakkoasenne, enka usko etta nama haihin liittyvat jutut ovat siis olleet ainoita laatuaan olevia tilanteita anopin kanssa, kylla aloittaja varmaan on tuntenut jo pidemman aikaa, etta anoppi suhtautuu kaikkeen tarpeettoman negatiivisesti. Sellainen kuva minulle jai.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos jollekulle ei sovi se mitä me aiomme suunnitella omiin häihimme, saa olla tulematta, simple as that.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen sitä mieltä, että tulevan anopin ei tulisi tehdä isoa numeroa pikku asioista, mutta. Jos itse ei halua morsiamen ryöstöä, niin ei voi olettaa että anoppikaan haluaisi tulla ryöstetyksi. Miksi et ota ryöstön kohteeksi omaa äitiäsi? Hänestäkin kun anoppi tulee häiden myötä.

Tarkoituksena on siis ryöstää molemmat anopit :) Mutta katsellaan mitä tässä ohjelmanumeroiden kanssa tehdään. Jokainen tekee sillä tavalla kun itse parhaaksi näkee. Häihin on enää 6päivää ja kaikki on hyvin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielestäni anopin ei tarvitse osallstua mihinkään mihin ei halua, vaikka se aika ahdasmielistä onkin. Loppujen lopuksihan anoppi nolaa ainoastaan itsensä kun ei halua olla mukana ja muut vieraat tämän huomaavat.

Vähän off topicina ihmettelen onko häissä tosiaan tapana kysyä etukäteen ryöstettäviltä onko ryöstäminen ok. Lienen syyllistynyt useampaan huonon maun mukaiseen sulhasen, anopin jne. ryöstöön, kun emme ole etukäteen kyselleet saako kyseisiä henkilöitä ylipäänsä ryöstää. Hups :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla on hieman erilainen ongelma anopin kanssa. Kyse ei ole päsmäröinnistä, vaan lähes täydellisestä haluttomuudesta osallistua valmisteluihin. Miehen vanhemmat maksavat osan häistä, omat vanhempani osan ja suurimman osan maksamme itse.

Olemme yhtä pientä juttua heidät pyytäneet hoitamaan, mutta se ei käynyt. He eivät ole tarjoutuneet tekemään mitään, eivät ole ehdottaneet yhtään mitään minkään suhteen. Se tuntuu vähän siltä, kuin heitä ei niin kiinnoistaisi meidän häät.

Silti anoppi tokaisi tuossa vähän aikaa sitten, kuinka paljon häntä häät stressaavat!!! Häntä, joka ei ole tikkuakaan pistänyt ristiin häiden eteen. Omat vanhempani ovat osallistuneet todella moneen asiaan. Ehkä itse voisin enemmän pyytää apua, mutta en oikein viitsi sitten väkisin tuputtaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now