Guest Egenc

Suku on pahin/ko?

49 posts in this topic

Vähän ehkä outo kommentti anopilta, mutta jos hänellä on vähän kieroutunut huumorintaju..?:) Älä nyt missään nimessä omia häitäsi ala tuon takia perumaan! Jos asia kovasti häiritsee, niin voisitko jutella anoppisi kanssa asiasta?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olisikin ollut vitsi, yritin jopa lyödä sen leikiksi, mutta ei..

Vasta tänä vuonna on tullut useampia tosi outoja ja epäreiluja kommentteja, niitä ennen tultiin erinomaisesti toimeen monta vuotta. Kahdenkeskinen juhla on ollut mietinnässä jo niiden aiempien kommenttien takia, mutta ajateltiin että vanhemmat ja perheet haluaisivat kuitenkin olla mukana.

Anoppi myös hyvin tietää et välit on nyt kireät puheidensa takia, mutta silti jatkaa samalla linjalla. :girl_cray3:

Share this post


Link to post
Share on other sites

No jo on kurja juttu:/ Voisiko kyse olla jonkinlaisesta mustasukkaisuudesta, jos nyt vasta anoppi tajusi, että olette tosissanne ja pelkää jotenkin "menettävän" poikansa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille kihlautumisessa ei tullut negativisia kommentteja. Omat vanhempani tiesivät odottaa viestiä jossain vaiheessa, koska puhuin itse kosivani jollei mies kosi. Mies kuitenkin kosi ja kotiväki oli kyllä puolestani tosi onnelllinen. Mulla on onneksi niin että sekä isä ja äiti tykkää tosi paljon tulevasta vävystään. :)

Myös sulhasen puolelta saatiin hyviä kommentteja. Mies ei hallunnut kertoa etukäteen, vaan menimme sormukset sormissa miehen veljen lasten synttäreille. Kun miehen sisko sitten jossain välissä huomasi, niin siinä sitten halailtiin puolin ja toisin. Sulhasen äiti oli siihen mennessä ehtinyt lähteä, mutta mies kertoi häneen soittaneen parin päivän päästä, onnitelleen ja todenneen: "nyt sun pitää opetell laittamaan kunnolla ruokaa". :D Miehellä kun on paha tapa työntää aina uuniin ranskalaisia ja makkaroita, niin siihen viitattiin.. :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Appiukko oli kihlapäivänämme reissussa.. Seuraavalla viikolla hän oli auttamassa autotallin laitossa miestäni. Siinä nuo touhuilivat ja appiukkokin oli lähtöä tekemässä. Sitten hän suht yllättäen kääntyi portilla ja tuli halaamaan: "miehän en olekaan vielä tätä morsmaikkua onnitellut. Tervetuloa sukuun!" Anopin suhtautuminen oli ehkä hieman vaisumpaa, mutta kuitenkin positiivista. Enempi hän kai oli huolissaan suht nopeasta etenemisestämme (1v yhdessä -> yhteenmuutto -> sama kämppä vajaa ½v -> kihloihin.

Meidän perheestämme ei kukaan yllättynyt.. Ja iloisena ovat vävypojan ottaneet vastaan. Nyt on isällänikin mieleiset vävyt. Ei juuri esikoiseni isästä pitänyt, tosin minun korviini se kantautui äidiltäni ja eromme jälkeen vasta. Isäni on ollut hyvin korrekti ja kohtelias myös "ei-mieleisten" vävyehdokkaiden kohdalla. Äidille korkeintaan mainitsee ja silloinkin luottamuksella..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei kaikille (:

Olen tänään tänne ensimmäistä kertaa kirjoitellut, vaikkakin foorumin lukijana suhteellisen ahkera toiminut jo jonkin aikaa.

Haluaisin hiukan avautua teille minua vaivaamasta tilanteesta :girl_sigh:

Tein jo pienen selvityksen toisen topicin alle, mutta "avautuminen" ei ehkä ole sen topicin pääaihe, joten tänne tämä ehkä parhaiten kuuluu. Minulla tilanne siis tällainen:

Olen 21v ja poikaystäväni 20v. Olemme olleet yhdessä noin kolme vuotta, joista ensimmäisen vuoden kaukosuuteessa ja kaksi seuraavaa yhdessä asuen. Monet saattavat kauhistella kaukosuhdetta, mutta meille se oli oivallinen alku yhteiseen elämään. Poikaystävä asui ulkomailla, minä olin juuri muuttanut omaan asuntoon Suomessa. Kävimme pitkiä keskusteluita niin puhelimitse kuin internetin välityksellä, ja ainakin omasta mielestä opin tuntemaan hänet ja hänen ajatuksensa aika hyvin.

Tätä vahivstaa se, että heti Suomeen palattuaan hän muutti minun luokseni, eikä vielä tähän päivään mennessä ole tullut mitään ylitsepääsemätöntä riitaa, tai asiaa, joka olisi tullut aivan puskista.

Puskista kuitenkin tuli poikaystävän suku ja varsinkin anoppi. Anopin kylmä kyyti alkoi heti seurustelun alettua. Hän on suhteellisen yksinäinen, asuu miehensä kanssa ulkomailla kaikkien lasten ollessa takaisin Suomessa. Käytännössä hän on viestittänyt minulle, että olen vienyt hänen viimeisenkin elämän ilon.

Noin kahden vuoden seurustelun jälkeen olen alkanut tulla toimeen anopin kanssa suhteellisen hyvin, mutta hänellä kyllä on erityisen oma tyyli ilmaista kaikki hänen mielipiteensä. Olen saanut huudot siitä, että en ole pessyt poikaystäväni autoa (minulla ei edes ole ajokorttia), poikaystävän vaatteet on huonosti silitettyjä tai että keittiövälineeni ovat huonossa kunnossa.

Nyt siis olemme päättäneet vaihtaa kihlat. Emme ole kovin vanhoja, ja uskon tämän tulevan esille kun kihlauksesta kerromme. Olemme kuitenkin 100% varmoja naimisiinmenosta, joten sen "kunniaksi" myös kihlat ostetaan. Minun suvulle ja varsinkin vanhemmille tämä tulee luultavasti olemaan todella iloinen asia, mutta miehen suku onkin tonen juttu...

Haluan timanttiset sormuksen kihlaksi, ja sen myös olen päättänyt hankkia. Kuten ehkä olen jo antanut ymmärtää, poikaystävän suvun puolelta tulee kuitenkin aina sanomista teoistani

Pelkään siis, että myöstimanttisesta kihlasta tulee sanomista. Ei meillä mitään maltaita ole, mutta tiedän mitä haluan ja sen takia meillä onkin säästötalkoot pystyssä! Tämä sormus tulee kuitenkin olemaan koko loppu elämäni (toivottavasti) sormessa, joten en koskaan halua katua valintaani.

Toinen asia, mikä hiukan jännitää on se, että poikaystäväni kaksi vanhempaa sisarusta (27v ja 29v) ovat seurustelleet kummatkin noin 10v, mutta ovat vasta viime vuonna menneet kihloihin. Pikaystäväni on kuopus ja hänen tulisi suvun mukaan tehdä kaikki asiat pilkulleen samalla tavalla kun sisarrukset.

Oletettavasti me siis "kiirehdimme" koska hekin ovat kihlautuneet vasta pitkän seurustelun jälkeen. En kuitenkaan halua olla 30v ennen kuin itse menen naimisiin ja saan ensimmäisen lapseni, kyllä kaikki tämä omissa suunnitelmissa on tapahtunut ennen 25v synttäreitä.

Pitääkö minun siis jotenkin ottaa huomioon poikaystävän suku, ja jos pitää, niin miten? Saattaa kuulostaa naurettavalta, mutta minua jännitää se päivä jolloin kerromme kihlauksesta, en todellakaan odota sitä innolla.

En nyt edes tiedä mikä on kysymykseni tai mitä haluaisin kuulla vatukseksi, mutta oli pakko avautua.

:girl_cray:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitä mieltä poikaystäväsi on äitinsä käytöksestä? Onko hän ikinä tosissaan jutellut äitinsä kanssa tämän käyttäytymisestä?

Onko anoppisi ikinä kertonut mitään syytä asennoitumiseensa?

Todella kurja juttu, että niinkin iloinen asia, kuin kihlautuminen aiheuttaa teille noin paljon mielipahaa:/

Mielestäni sinun ei tarvitse kihlauspäätöksessä ottaa sulhasen sukua huomioon.

Kyse on teidän kahden yhteisestä päätöksestä ja elämästä.

Olen kanssasi saman ikäinen, enkä näe, että olisimme tippaakaan liian nuoria menemään naimisiin rakastamiemme ihmisten kanssa!

Tsemppiä hankalaan tilanteeseen!:)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos morisan 07/10!

Poikaystävä on täysin minun puolella, kun kysymykseen tulee minä VS anoppi.

Hän on usein sanonut äidilleen suoran, mutta ei siitä oikein ole hyötyä...

Käytännössä kukaan ei tule toimeen hänen kanssaan, poikaystäväni sanookin usein, että uskoo hänen isän olevan äitinsä kanssa yhdessä ainoastaan, koska heillä ei ole avioehtoa :X

En minä haluakkaan olla menemättä kihloihin tai naimisiin rakastamani ihmisen kanssa ainoataan sen takia, että jotain se ei mielltyä.

Tulen vaan hyvin surulliseksi aina, kun mietin sitä etten voi kaikkien edessä olla avoimen onnellinen asiasta.

Edited by MySky

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse painiskelin seurustelumme alkuaikoina saman tyylisten juttujen kanssa. Sanoinkin kerran hyvin painokkaasti poikaystävälle, että ymmärtäähän hän, että minä olen hänen elämässään vielä silloinkin, kun äitinsä (ja mummunsa) ovat kuolleet. Onneksi poikaystävä ymmärsi "marssijärjestyksen".

Kauhein tilanne oli, kun anoppi kävi kylässä ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun olin muuttanut poikaystävän asuntoon. Ennen kuin olin edes huomannut, että hän oli tullut sisälle, oli hän katsonut joka ikiseen kaappiin, mitä asunnossamme on. Muita juttuja ovat juuri nuo poikaystävän vaatteiden ryttyisyys, pyykkien väärin peseminen, ym, mistä nyt voi huomauttaa.

En tiedä auttaako tämä tilannettasi yhtään, mutta rohkaisen jättämään poikaystävän suvun "ongelmat" omaan arvoonsa. Toki se harmittaa, etteivät he esimerkiksi osaa iloita teidän onnestanne, mutta mielestäni se on heidän oma tappionsa. Pysyt vain lujana, ja jos anoppi valittaa esimerkiksi sormuksesta, niin keksit jonkun reippaan, hyvän ja ytimekkään vastauksen valmiiksi. Sellaisen, joka ei loukkaa, mutta on tarpeeksi jämerä, että käy selväksi, ettei hänelle kuulu paskan vertaa, minkälaisella symbolilla te rakkauttanne sinetöitte.

Itse olen opetellut olemaan jämäkkä ja selkeä. Sanon suoraan, mutta asiallisesti, jos olen jostakin asiasta eri mieltä. Pidän myös pokan niin, että vaikka mielipiteeni saattaisi loukata, näyttelen sen verran typerää, kuin en tajuaisi loukanneeni. Kun olette rakkaudestanne ja suhteestanne varmoja, on aivan turhaa vertailla sisaruksiin. Ei kaikkien tarvi arpoa vuosia, ollakko vai eikö olla. Kyllä sen tietää, kun sen tietää.

Tsemppiä ja voimia! Muista, että teidän suhteenne ja onnenne on pääasia, sulhasen perhe on siitä ulkopuolinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Todella ikävä tilanne. On kovin kurjaa, ettette pysty nauttimaan kihlautumisen onnesta. Kuitenkin, sinä seurustelet ja olet menossa kihloihin poikaystäväsi kanssa, et anoppisi. Kenen onni siinä sitten tärkeintä, sinun ja poikaystäväsi vai anoppisi? Miksi et voisi olla anoppisi edessä avoimen onnellinen kihlautumisesta? Tottakai voit. Ymmärrän sen, ettet halua ehdoin tahdoin pahoittaa kenenkään mieltä, mutta anoppisi turhautuminen kihlautumiseenne tai teidän onneenne sen johdosta ei ole teidän ongelmanne. On tärkeää, että voitte olla onnellisia aina, kun siihen on mahdollisuus. Ei onnea tarvitse peitellä toisen harmistumisen pelossa.

Mitä tulee nuorena kihlautumiseen, eikös se ole jokaisen oma asia? Kirjoitit, että olette seurustelleet jo noin kolme vuotta ja nyt olette menossa kihloihin, ollessanne 21 ja 20 vuotiaita. Kun me sulhoni kanssa kihlauduimme olimme molemmat vasta täyttäneet 21 vuotta ja seurusteluakin meillä oli takana "vain" 6 kuukautta :D. Kyllä sen tietää, kun "se oikea" kohdalle osuu ja mitäs sitä sitten junnamaan kymmentä vuotta jos tietää jo nyt, että ei tässä ole muuta suuntaa kuin yhdessä eteenpäin.

Älä turhia murehdi muiden suhtautumista kihlautumiseenne. Ole ihmeessä onnellinen ja anna sen näkyä, pitivät muut siitä sitten taikka eivät, se ei ole sinun asiasi. Anoppisi on jo aikuinen ihminen ja hänen tulisi osata käsitellä harmistuksensa niin, ettei seiso sen kanssa poikansa onnen tiellä. Ja se, millaisen sormuksen sinä haluat ja aiotte sinulle hankkia on se viimeisin asia, mikä kuuluu kenellekään muulle. Sinä kannat sitä sormusta, millaista sinä haluat ja tee se ylepydellä, älä anna muiden masentaa onneasi :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä olin kihlautuessamme juuri täyttänyt 19 ja sulho oli vielä 18, eli nuorina sitä ollaan täälläkin toimittu :)

Seurusteltu oltiin silloin reilu vuosi.

Mysky, anoppisi vaikuttaa olevan todella mustasukkainen pojastaan.

Kohteleeko anoppisi myös muita miniöitään samalla tavalla, vai vain sinua?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä anoppi on yksi S*atana.

Alusta asti on neuvonut kuinka mikäkin pitää hoitaa ja kun minä en mitään osaa tehä oikein.

Siivoan lähen joka päivä ja meillä on siltikin likasta.. Täh siis kuinka siistiä pitäs olla että on oikeesti hyvä. Kait se on ruvettava nuolemaan lattiat joka päivä. Puuttuu tai puuttu (ei enää) miten meillä mikäkin huonekalu on laitettu. Kun ei sen silmää miellyttäny yhtää. Kun menimme kihloihin olimme seurustelleet reilu 2kk ja tulin melki heti raskaaksi minulla ennestään 2 lasta. Anopin mielestä olisi pitänyt tehä raskaudenkeskeytys eikä antaa lapsen syntyä kun olimma "vasta" tavanneet. Raskaus eteni MEIDÄN toiveesta hyvin ja minun olisi anopin mielestä pitänyt vaan istua ettei mitään käy. Nostelin muita lapsia ihan tavallisesti ja pidin sylissä niin minulle sanotaan että et voi pitää sylis niit tai nostaa kun syntymättömästä lapsesta tulee vammanen ja sit se on sun vika. :girl_cray: Olin niin ahdistunut kun sama jatkui aina.

Mutta kun olin kurkkua myöten täynnä tota nipotusta ja määräilyä osasin avata suuni luojan kiitos.. Eipä sen jälkeen ole mulle mitääs sanonut tai edes morjestanut kaupungilla muuten ei ollakkaan nähty. Ensi käännettiin puoli sukua minua vastaan ja sitte yritettii kääntää vielä tuleva miehenikin. Mies on ollut alusta asti munun puolella koska sanoin asiasta mutaa ne muut ei sitä vaan tajua.

Tosi monella miehen äidillä on miniää vastaan jotain luultavasti sen takia kun äiti ei ole enää ykkönen vaan olet syrjäyttänyt äidin. Mutta minun mielestä kaikkien tällästen asiotten kanssa painivat voivat ja pitäs sanoa suoraan vaikka siinä voi tulla lopullinen välirikko mutta kait sekin parempi kuin että "pelkää"mitä anoppi sanoo. Voimia asian kanssa kamppaileville. :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Tsemppiä ja voimia sydämeni pohjasta teille kaikille joilla on noin inhottava/vaikea tilanne. Itselläni on käynyt ilmeisesti "hyvä flaksi" anopin ja apin suhteen, sillä parempia en voisi toivoa! :-X Samoin voin sanoa myös omista vanhemmistani, jotka pitävät tulevaa miestäni jo nyt tärkeänä perheenjäsenenä. Katsotaan, muuttuuko jommilla kummilla mieli sitten kun kerromme hääaikaisetamme. :girl_wink: En kyllä jaksa millään uskoa siihen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei ja kiitos kaikille vastauksista ja kannustuksista!

Mai2010, kyllä tuo sinun kertoma on kuin suoraan minuN suusta! En edes ymmärrä miten se nainen kehtaa! Ja kyllä pystyn hyvin löytämään itseni myös Nappisilmän tekstistä :(

Ei tässä kyllä muu auta kun olla jämäkkä. Ainut (hölmö) asia on se, että minä taidan olla ensimmäinen sen elämään astunut ihminen, jolla on oma mielipide ja oma tahto. Tuntuu että kaikki muut (poikaystäväni, tämän sisaret, isä tädit/sedät etc.) vain myötäilevät anoppia, eivätkä sano vastaan. Poikaystäväkin aina sanoo, ettei äitiä vastaan kannata käydä, ei hän osaa ottaa opikseen vaikka kuinka sanoo ja kaikkien elämä on helpompaa jos anoppi saa tehdä oman pään mukaan.

Minunhan mielestä tämä on suoraan sanottuna raivostuttavaa! Satun vielä olemaan ihminen, josta lähes kaikkien kavereiden ja ex poikaystävien vanhemmat ovat pitäneet erittäin paljon, enkä siis ole mikään vaikea tapaus. Pitihän se sitten sattua että juuri sen henkilön äiti, jonka kanssa haluan jakaa loppuelämäni, on täysi mätä.

Jos nyt vielä jatkan tilanteen analysointia, menevät ajatukset omiin vanhempiin ja isovanhempiin. Äidilläni on ollut samanlainen tilanne; isän äiti ei ole ollut kovin helppo tapaus, ja äidillä ja isän äidillä on mennyt napit vastakkain. Seurauksena tälle on se, etten ole tavannut isoäitiäni yli 15 vuoteen, eikä hän halua olla missään tekemisissä äitini tai meidän lasten kanssa.

Toki tällainen hiukan "kummittelee" tuolla ajatuksissa, enkä kuuna päivänä toivo, että näin kävisi meidän mahdollisille lapsille.

----

Emme ole vielä kihlasormuksia vaihtaneet, emmekä näin olleen ole vielä kenellekään aikomuksesta kertoneet. Toki tavallaan käsitän meidän olevan jo kihloissa, sillä naimisiinmenosta ollaan sovittu ja hääpäiväkin alustavasti mietitty. Rahaa meillä ei tällä hetkellä juuri ole, joten sormukset ostetaan vaSta kun niihin rahaa on. Tämä luultavasti tarkoittaa n. 1-3kk sisällä. Toki rahaa jonkinnäköisiin rinkuloihin olisi, mutta kuten jo avausviestissä kerroin, en sellaista itselleni halua!

Tulen aivan varmasti kertomaan tänne, kuin meidän kävi.

Ja kuten tuo poikaystävä aina sanoo, ONNEKSI ANOPPI ASUU TUHANSIEN KILOMETRIEN PÄÄSSÄ!

Edited by MySky

Share this post


Link to post
Share on other sites
Hei ja kiitos kaikille vastauksista ja kannustuksista!

Ja kuten tuo poikaystävä aina sanoo, ONNEKSI ANOPPI ASUU TUHANSIEN KILOMETRIEN PÄÄSSÄ!

:girl_haha: No onneksi. Meillä matkaa on vajaa kilometri :girl_sigh: Mutta ajan myötä asiat on ainakin meillä helpottanu. Nykyisin neljän vuoden seurustelun ja kihlautumisen myötä anoppi on vaan ihan mielissään, että poikansa on onnellinen ja löytänyt jonkun, jonka kanssa elämänsä jakaa. Anopin oma avioliitto on menny parikymmentä vuotta sitten niin päin helvettiä, että harvalla onnistuu noin pieleen menemään. Sen ja sitä seuranneiden tapahtumien myötä anoppi ehti jo vähän pelätä, ettei poika voi koskaan vakiintua, kun kodin antama malli on niin heikko.

Eikä se enää mun kodinhoitoonkaan juuri puutu, joskus ehkä puoli leikillään kysyy jostain asiasta. Nykyisin ollaan jo siinä määrin kavereita, että voin kahvitella anopilla ilman sulhastani. Jonkun aikaa siinä kyllä meni, että anoppi sai oman päänsä järjestykseen ja vaihdettua oman katkeruutensa ja mustasukkaisuutensa onnellisuuteen meidän onnestamme.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mainittiin puolison vanhemmille kihlautumisesta, kun oltiin just käyty kultasepältä tilaamassa sormukset (ei ollut oikeaa kokoa halutusta mallista heti valmiina heillä), ja appivanhemmat sattuivat siinä illalla olemaan kahvilla. Eivät ottaneet yhtään vakavissaan: "eihän teillä ole sormuksiakaan!" Heh, ei siinä sitten mitään alettu selittää, eikä asiasta sen enempää keskusteltu. Saa nähdä, miten suhtautuvat kun jossain vaiheessa väistämättä huomaavat sormustenkin ilmaantuneen.

Oma suku on ollut ilahduttava yllätys. Toistaiseksi ei ole tullut yhtään vähättelevää kommenttia eikä ihmettelyä äkkipäätöksistä eikä mitään muutakaan ärsyttävää. Ovat onnitelleet ystävällisesti, mutta eivät ole käyneet tungetteleviksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huh. Näitä lukiessa ei voi kun olla tyytyväinen omiin (tuleviin) appivanhempiin. Anoppi ja appi kyllä eronneet, mutta molempien kanssa tulen juttuun mainiosti ja koen että minista tykätään. Samoin tiedän että omat vanhempani tykkäävät vävystään hurjasti ja isälläni onkin jo ollut lapsenlapsi-kuume :-D

Voihan joku tietysti pahalla ottaa (jossain vaiheessa varmasti tulevan) kihlauksemme. Tosin en kyllä näistä suvuista sitä usko. Olempa onnellinen kun anoppi ja appi ovat ihania. (Tosin miehen sisko onkin sitten omaa maataan, mutta ei onneksi puutu suhteeseemme, vaikka onkin päällepäsmäri.)

Lopputulos: nyt viimeistään osaan arvostaa omaa anoppiani ja appeani.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä myös molempien vanhemmat ja sisarukset suhtautuivat (onneksi) iloisesti kihlautumiseemme. Miehen vanhemmat ja sisko olivat jopa odottaneet tämän tapahtumista jo jonkin aikaa ja anoppi sanoi miehelle valinneensa hyvin :)

 

Minun vanhemmat olivat myös tyytyväisiä ja onnellisia puolestamme, mutta hieman jäi harmittamaan äitini kommentti, että kai te nyt tiedätte että kihlaus on lupaus jostakin.. Kyllä. Tiedämme, emmekä me ihan huvikseen kihloihin mennä. Seurustelua kun on takana jo melkein viisi vuotta. Isältäni tuli myös myöhemmin tekstiviestiä, että jos olemme joskus menossa naimisiin, niin hän haluaisi, että hänen sukunimensä säilyisi (poikia kun ei ole tullut, pelkästään tyttäriä). Sukunimeni ei siis ole mitenkään harvinainen enkä ole ajatellut ottaa mitään sukunimihirviötä (meillä molemmilla kun on pitkät sukunimet), vaan miehen sukunimen. En ole vastannut tuohon viestiin mitään, sillä pelkään, että isäni loukkaantuu, kun en halua jatkavan hänen sukunimeään, se kun tuntuu olevan tärkeä isälleni. Mutta siskoni onneksi olivat molemmat oikeasti iloisia eivätkä sanoneet mitään negatiivisen puoleista asiasta :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kaikki, varsinkin molempien vanhemmat, ovat olleet oikein onnellisia ja innoissaan puolestamme. Vanhemmat haluavat osallistua myös häiden kuluihin :) Itse olen äitini puolen sukua nuorin, joten varsin sen puolen suku on aivan innoissaan, että "vauvakin" menee naimisiin (24v. nyt)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä miehen vanhemmat saivat äskettäin tietää asiasta, että hääpäivä on sovittuna. Kumpikaan ei aluksi reagoinut positiivisesti ja hetkeä myöhemmin sanoivat että olivat aina olettaneet mieheni serkun menevän naimisiin. Serkkupojalla on kuuden vuoden aikana ollut melkein kymmenen eri naista ja me ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä nämä kuusi vuotta.. Kai mieheni vanhemmat olivat menettäneet oman poikansa kohdalla jo toivon naimisiin menosta.. Minulle on aivan sama mitä ajattelevat, onhan minulle tehty aikoja sitten selväksi se että en ole sopiva miehelleni..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä anoppi ja appi ovat suhtautuneet hyvin alustaviin hääsuunnitelmiin, mutta ovatkin tykänneet minusta alusta asti. Omille vanhemmilleni ei olla välimatkan takia vielä puhuttu mitään. Jos sitä sitten joululomalla tohtisi, jos vaikka tuurilla jäisi vähättelevät kommentit kurkkuun. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä onneksi molempien porukat suhtautu asiaa hyvin. Mulla kyllä niin ihanat appivanhemmat että huh huh!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse ainakin tiedän että äidin puolen suku tai äidin kaksi siskoa varmaan hyvinkin julkisesti arvostelevat meidän päätöstä. Siksi ajateltiinkin olla ihan hiljaa. :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now