maddy

Minkälainen elämäntilanne häitä suunnitellessa

910 posts in this topic

Meillä on häät heinäkuussa 2011.

Yhdessä ollaan oltu jo 9 vuotta, joista kihloissa 8. Lapsia siunaantunut jo kolme (tällä hetkellä yksi vielä masussa, mutta la parin viikon päästä). Yhdessä ollaan asuttu lähes 9 vuotta. Omakotitalo ostettiin 2006. Molemmilla opiskelut opiskeltu, miehellä vakituinen työ, itse tällä hetkellä vielä kotiäitinä, mutta töihin palailen sitten kun nuorimmainenkin 2-3 vuotias.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Häitä vietetään syyskuussa 2011.

Seurustelun alkamisesta tulee pian 3 vuotta täyteen, syksyllä sitten jo muutama kuukausi päälle. Kihloihin mentiin kesällä 2009, ja yhteen muutettiin vasta puolisen vuotta kihlautumisen jälkeen, melko tarkalleen vuosi sitten. Työ- ja opiskelukuviot piti asunnot erillisinä siihen asti :)

Tällä hetkellä molemmat vailla työtä, hieman hankaloittaa häiden valmistelua kun rahaa ei juuri tule mistään, mutta muutenkin oltaisiin järjestetty juhlia melko pienellä budjetilla, ja paljon tehdään itse. Onneksi löytyy paljon monen alan osaajia ja innokkaita avustajia lähipiiristä :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan häiden alkaan seurusteltu 2,5 vuotta ja oltu kihloissakin yli 2 vuotta, joidenkin mielestä varmaan aika nopealla tehdilla edetään, mutta meistä tuntuu hyvältä ja oikelta just näin :). Mulla on opinnot tuolloin jo maisterivaiheessa ja toivottavasti muutenkin loppusuoralla, miehellä on jo opiskeluajat takanapäin ja käy kokoaikaisesti töissä.

Lapsia siunaantuu sitten toivottavasti jonkin aikaa naimisiin menon jälkeen, kovasti näin toivotaan :). Ja sitten kun minäkin pääseen siirtymään koulun penkiltä työelämään niin oma asunto on toinen juttu, mistä kovasti haaveillaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan oltu yhdessä 10 vuotta. 3 lasta ja asuntolaina on jo, muta naimisiin menosta on puhuttu lähinnä hypoteettisesti useamman vuoden ajan. Kihloissa ollaan kuitenkin oltu 7 vuotta. Viimein mies sai päähänsä että kyllä sitä naimisiin voisi mennä, ehdoti päivää ja niinpä meidät vihitään 11.11.2011. Tämän päivämäärän voi kuulema muistaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tapasimme noin 04/2008 livenä ensimmäisen kerran, sitä ennen juteltu netissä.

Seurustelun aloitimme noin 09/2009, sitä ennen jo yli vuoden verran erilaista kädenvääntöä ja vastaavaa.

Yhteen muutimme virallisesti (sitä ennen lähes joka yö jomman kumman luona) 03/2010.

Kihlat 12/2010 ja naimisiin sitten 02/2012. Naimisiin mennessämme iät: M22, S26

Meillä oli vähän lennokas lähtö sitten kun vauhtiin pääsimme, mutta molemmilla on ollut takana jo yksi tai useampi vakava seurustelusuhde, joten kumpikin tuntuu tietävän mitä haluaa kumppanilta ja suhteelta. :) Lisäksi suhteemme iso plussa on se, että olemme tunteneet jo useamman vuoden vain ystävinä ennen seurustelua. Ehti tutustua toisen hyviin ja huonoihin puoliin jo etukäteen. Niin ja tilanne häiden aikaan on seuraava: minä opiskelen vielä vuoden verran, sulho on jo tuossa kohtaa valmistunut tai kuukauden-parin päässä valmistumisesta.

Edited by Maiai

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan seurusteltu vuodesta 2005 ja kihloihin mentiin keväällä 2008. Yhdessä ollaan asuttu jo useampi vuosi ja perheeseen kuuluu myös kaksi koiraa. :) Lapsia vasta sitten joskus häiden jälkeen.. Häät ovat kesällä 2012, jolloin itse vielä opiskelen, mutta mies on ollut jo aika pitkään töissä. Häiden aikaan olemme molemmat 25 v. :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tavattiin ensimmäisen kerran 2006

Alettiin "tapailla" 2007 alussa, en oikein tiedä itsekään milloin se muuttui varsinaiseksi seurusteluksi

Virallisesti yhteen muutettiin 2010, sitä ennen minulla oli jo kauan avain miehen asuntoon ja vietin siellä suurimman osan ajastani

Häät luultavasti talvella 2011/2012 (luultavammin vuoden 2012 puolella)

Häiden aikaan minä 29v. ja mies 43v. Molemmat vakituisessa työssä. Omakotitaloa, lapsia tai farmariautoa ei ole eikä tule, kultaista noutajaakaan ei taitaisi kissat hyväksyä. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toukokuussa tulee ensitapaamisesta kuluneeksi jo seitsemän vuotta.. Ja sitten elokuussa häät! Molemmat töissä ollaan, ikää 31 ja 32 vuotta. Ei lapsia, yksi valloittava koira.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me olemme olleet yhdessä nyt häiden lähestyessä 6 vuotta. Menimme kihloihin vuosi sitten uutena vuotena. Miehellä on vakipaikka töissä ja ise opiskelen vielä ja käyn myös töissä välillä. Ostimme yhteisen asunnon viime syksynä.:)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä näin:

- häiden aikaan ollaan oltu yhdessä reilut 5 vuotta (häät 2012 alkukesästä)

- kihloihin mentiin 2009 loppukesästä

- yhteen muutettiin parin kuukauden seurustelun jälkeen kun ostettiin omakotitalo (tai mies osti)

- ikäeroa meillä n. kymmennen vuotta ja mies ollut vakitöissä jo vuosia, minä toivottavasti valmistun tämän vuoden lopulla

- molemmilla ensimmäinen avioliitto

- lapsia toivottavasti siunaantuu joskus naimisiinmenon jälkeen, viimeiset pari vuotta koira on ollut meidän "vauva" ja paras kaveri

Lueskelin muutaman sivun noita muiden tilanteita, mukava huomata miten erilaisia rakkaustarinoita löytyy :gihlat:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nopean vilkuilun jälkeen näyttää siltä, etten ole tähän vielä vastannut. Eli siis..

Meillä seurustelu alkoi 10/2007

Yhteen muutettiin 09/2008

ja kihlat vaihdettiin hetimmiten 10/2008

Häitä juhlitaan 08/2011

.. jolloin olemme siis olleet yhdessä vajaat 4 vuotta. Ikää häiden aikaan ja tälläkin hetkellä löytyy minulta 21 vuotta ja miehekkeeltä 23 vuotta. Minulla on 3. vuoden AMK-opiskelut menossa, mies on vakityössä. Ensi vuoden alussa tarkoitus ostaa ihan ihkaoma asunto, ja lapsi olisi tervetullut lähivuosina. :-X Nopeaa toimintaa meidän ikäisiltä, mutta mikäs siinä kun tuntuu himskatin hyvältä ja molemmat tätä halutaan. :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aloitettiin seurustelu tammikuussa 2007, kihloihin mentiin 16.9.2008 ja häät ovat 6.8.2011. Opiskelut ovat molemmilla saatu päätökseen ja morsian päivätöissä, sulhasella pienen yrityksen pyöritystä. Lapsia ei vielä ole ja rahaa vielä niukasti, mutta nyt on ihanteellinen ajankohta mennä naimisiin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tavattiin 10 vuotta sitten kun oltiin vielä pikkusia (12 ja 13 v. ^-^ ). Virallisesti seurustelu alotettiin 5 vuotta sitten, 14.4.2006. Ensin muutin mieheni vanhempien luokse, jossa meillä oli semmonen ihana oma pieni huone. Siellä muhittiin teini-iän loput 3 vuotta jonka jälkeen vihdoin tammikuussa 2010 muutettiin ekaan yhteiseen kotiin. :-X 10.10.10 mies kosi ja häät nyt sitten syksyllä 2012. Mies opiskelee ja tekee töitä, mulla on kokopäivätyö. "Oikeita" lapsia ei ole, mutta mulla on mun ihanat vauvat 2 kissaa ja koira. Lapsia ei toivottavasti ole lähitulevaisuudessa tulossakaan, EHKÄ sitten joskus kun ollaan 30 v. Ensin täytyy elää nuoruus ja tehä just mitä huvittaa (matkustella, riehua ja nauttia elämästä)!! Sitte joskus voi alkaa harkitsemaan perheen perustamista.. Vaikkakaan itse en sille ajatukselle (vielä) lämpene. Eläimet on enempi mun juttu. :girl_haha:

Rahaa aletaan tiukasti säästämään kun saadaan toi meijän neljäs Nipponin reissu pois alta elokuussa. Koitetaan paiskia reippaasti töitä niin voi sitten hemmotella hääpäivänä! :girl_blum:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Parit treffit joskus vuonna nakki ja sota jolloin en ollu valmis vielä suhteilemaan. Mies mun exän kavereita joka myös vähän hankaloitti tilannetta. Olin kyllä hyvin kiinnostunut, mutta olin liian "pentu". Vasta ns omaa elämääni aloitteleva 18vuotias vailla töitä, kun mies taas reissasi ympäri eurooppaa työmatkoilla. Ja miehellä oli pari vuotias poika.

Poika varsinkin oli mulle niin iso juttu, että halusin olla varma pystynkö lähtemään suhteeseen. Mies ei ihan ymmärtänyt tätä mun "tarvitsen aikaa" - ymmärtäähän sen, useimmitenhan se on merkki ettei toista oikeasti kiinnosta. Vaikka nyt olikin tilanne toisin :)

Kun sain ajatukseni kuriin niin kuulinkin että mies oli löytänyt parisuhteen, niin annoin olla..

Vajaa vuosi sitten mies lisäs mut facebookissa (kyllä :D) kaveriksi ja siitä se lähti.

Heräs ekojen viestien jälkeen ne tunteet joita oli jo silloin aikoinaan. Silloin kun olin vielä liian nuori.

Samana iltana käytiin jo kahveilla ja sen ties että tässä se on - ja nyt en päästä irti.

Pari kuukautta taidettiin deittailla ja pistettiin miehen asunto vuokralle ja muutettiin mun asuntoon.

Kihloja vaihdettiin n puolvuotta "uudelleen" tapaamisen jälkeen ja varattiin kirkko.

Nyt on mun asunto myyty, ja muutetaan miehen asuntoon. Siellä vuosi pari ja ostetaan sitten isompi asunto :)

Kumpikaan ei ole tahoillaan ollut naimisissa, kihloissa kylläkin.

Lapsilla on lupa tulla, mutta toistaistaiseksi on vain akvaario ja kaksi kissaa (ja miehen esikoinen) :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me aloitettiin seurustelu -07 ja kihloihin mentiin -09. Häät on suunnitelmissa 2012. Yhteen muutettiin reilun puolen vuoden seurustelun jälkeen ja kaksi vuotta sitten ostettiin oma talo.

Lapsia ei vielä ole, eikä ole vielä edes suunnitteilla. Koiria on kuitenkin kaksi. :)

Häiden aikaan tulen itse olemaan 23-vuotias ja mies on vuoden nuorempi. Minun pitäisi valmistua tämän vuoden aikana, mutta sulholla on opiskeluja jäljellä vielä pari vuotta.

Ollaan vielä aika nuoria, mutta jotenkin se aika tuntuu oikealta juuri nyt. :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vastaanpa nyt tähänkin, kun tuli foorumille liityttyä :)

Naimisiinmenon aika koittaa meillä heinäkuussa 2012, toiveissa päivämäärä 21.7.

Ollaan oltu yhdessä suhteellisen kauan; alkuvuodesta 2003 saakka - hääpäivänä siis noin yhdeksän ja puoli vuotta. Tosin tähän on mahtunut yksi turbulentimpi muutaman kuukauden mittainen jakso, josta ei kuitenkaan sen enempää..

Tilanne nyt kuitenkin on se, että päätöstä ollaan kypsytelty ihan tarpeeksi pitkään - yhdessä ollaan asuttu siitä vuodesta 2003 miltei yhtäjaksoisesti, ja tällä hetkellä on duunikuviot sun muut sillä tavalla mallillaan, että unelmien häät voitaneen järjestää ilman suurempia finanssikriisejä etc.

Hmm, mitäs muuta tästä tilanteesta voisi kertoa.. Lapsia ei vielä ole, eikä lähivuosina ole myöskään moista suunnitteilla; omistusasunto löytyy (tosin sekin väärässä kaupungissa ja tällä hetkellä vuokralaiset siinä asustelevat) jne.

Ja ikäähän meillä tällä hetkellä 25v ja 30v, hääpäivänä 27 ja 31.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tutustuimme 06/2002 ja kihloihin mentiin jo saman vuojen elokuussa.. Yhteen muutettiin 02/2003, koska meidän äiti "käski".. Tai ei no käskeny vaan sano et jos sulhaseni muuttaa Rovaniemelle niin hän maksaa junalipun.. :girl_haha: Oltiin siis oltu kaukosuhteessa minä asuin rovaniemellä ja hän vantaalla.. Puhelin laskut oli aika kovat ja tuohon aikaan olin 17 v joten puhelinlaskut meni vielä äitille..

Naimisiin sit päätettiin mennä kun ensi vuonna tulee 10 vuotta kihloissa (hääpäivänä 10 vuotta ja 1 päivä).. :girl_sigh: Tällä hetkellä on niin et mies on vakitöissä ja mie koulussa joskin olen valmistunut jos hääpäiväksi.. Lapsia miellä ei ole vain kaksi kissaa..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hauska ketju! Ihmisillä kun on niin erilaisia elämäntilanteita ja -tarinoita :)

Meillä tilanne on sellainen, että häiden aikaan (suunnitelmissa toukokuu 2012) olemme seurustelleen 5,5 vuotta, josta olemme vajaan kaksi vuotta olleet kihloissa. Mies on häiden aikaan 25 ja minä 23.

Tällä hetkellä minä opiskelen, aikaa jäljellä vielä kolme vuotta valmistumiseen. Teen ohessa osa-aikatöitä. Mies valmistui viime keväänä ja aloitti samoihin aikoihin vakitöissä. Taloustilanne on sellainen, että (melko vaatimattomat) häät saadaan järjestettyä omin varoin (joskin sukulaiseni ovat luvanneet kuitenkin avustaa). Lapsia meillä ei ole eikä eläimiäkään.

Asutaan vuokralla, mutta pikkuhiljaa säästellään omaa taloa varten. Haaveissa olisi pieni, rempattava omakotitalo jostain lähikunnasta.

(Muokkailin yhden hölmön lauserakenteen pois ^_^)

Edited by Aalo

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä taasen asutaan vielä virallisesti eri paikkakunnilla..tavattiin 2008 maaliskuussa ja häitä olisi tarkoitus viettää kesällä 2012. Kihlat vaihdettiin joulupäivänä 2011. Itselläni on vakityö, mies opiskelee vielä. Ikää löytyypi minulta 29v ja mieheltä 32v. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan molemmat määräaikaisissa töissä, minä valmistuin vuosi sitten ja mies alkuvuodesta. Häihin on näillä näkymin 1.5 v aikaa, jolloin toivon mukaan ollaan edelleen töissä. Molemmat on kyllä sellaisilla aloilla että ainakin tällä hetkellä näyttää työllisyystilanne hyvältä. cool.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

A&A yhdessä 4/2009

-> kihloihin 6/2010

-> naimisiin 4.8.2012

Ikää 26 (naimisiin mennessä 27), vakityöt, oma asunto ja lapsia haaveissa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä seurustelu alkoi 7. huhtikuuta 2010, kihloihin pari kuukautta myöhemmin ja 2012 heinäkuussa tarkoitus mennä naimisiin. Miehellä vakituinen työ perheyrityksessä ja minä olen tällä hetkellä työtön. Meillä on myös kissa ja lapsikin ollut puheissa, mutta haluan ensin naimisiin! Geeneistä osaan kertoa, että kiloja tulee raskauden aikana niin paljon lisää, että niistä ei ihan heti päästä eroon ja siksi parempi pitää häät ennen sitä! :D Hihihi. Häiden aikaan minä olen 21 ja mies on 27.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me aloitimme seurustelun kesällä 2009. Kihloihin meninne 2010 ja saman vuoden toukokuussa muutimme yhteen. Häät ovat elokuussa 2012, jolloin olemme seurustelleet virallisesti päälle kolme vuotta. Mieheni on vakiduunissa ja ite alotan neljännen opiskeluvuoden syksyllä ja käyn töissä koulun ohessa. Häiden jälkeen olisi tarkoituksena ostaa yhteinen asunto. Lapsetkin näillä näkymin vasta häiden jälkeen, mikäli on tullakseen. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on edetty nopiasti ;)

Tavattiin 15.1.2011

Seurustelu alkoi 13.2.2011

Yhteen muutettiin 03/2011

Kihlaus 30.3.2011

Häät 21.7.2012

Mies on ollut työelämässä jo pari vuotta, itse valmistuin joulukuussa 2010. Tällä hetkellä olen pitkällä sairauslomalla, mikä vaikuttaa aika paljon hääbudjettiin :( Vauvakuumeilu on kovaa meikeläisellä, mutta miehen mielestä on ensiksi oltava naimisissa. En kyllä itsekään haluaisi olla juuri synnyttänyt/raskaana naimisiin mennessäni! Pillerit jäävät luultavasti heti häiden jälkeen...;) Asumme tällä hetkellä pienessä asumisoikeusasunnossa, joten jossain vaiheessa häiden jälkeen vaihdetaan isompaan ja omaan. Nyt projektina on rantasaunan rakentaminen sukutilan rantaan. Onpahan edes jotain omaa sitten <3

Edited by Henn_

Share this post


Link to post
Share on other sites

Neljä vuotta oltu yhdessä ja pari lasta ja omakotitalokin hankittu. Kumpikin ollaan vakityössä. Hääpäivä on tosin vielä mietinnässä, tai siis niin on kyllä häävuosikin... :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now