Posted June 17, 2008 Mulla on 1 kaaso ja 2 aikuista morsiusneitoa. Miehellä 1 bestman. Kaason ja bestamin valinta oli molemmille ihan itsestään selvä juttu, minä halusin kuitenin pyytää 2 rakasta ystävääni morsiusneidoiksi alttarille kanssani. Share this post Link to post Share on other sites
Posted June 18, 2008 Minulla on kolme kaasoa, joista vain kaksi kykenevät konkreettisesti auttamaan järjestelyissä.Yksi lähti siis opintojen takia kolmeksi kuukaudeksi Jenkkeihin, mutta halusin kuitenkin hänet kaasoksi, koska meillä on pitkä yhteinen historia ja kaikki muutkin tärkeät asioita on koettu yhdessä. Hän palaa reissusta pari viikkoa ennen häitä, joten hän on enemmän vain hengessä mukana ja kahden muun kaason apuna - mitään vaativia tehtäviä hänellä ei ole, ellei hän välttämättä halua. Häntä pidetään internetin välityksellä kartalla kaikista järjestelyistä.Toinen kaasoni on myös vanha ystäväni, joka oli tuon ensimmäisen tapaan ilmiselvä valinta, ja kolmas taas opiskelukaverini, johon tutustuin kuluneena, ekana opiskeluvuonna. Hänestä tuli kevään aikana mulle tosi tärkeä ja ajattelin pyytää hänet sitten kolmanneksi kaasoksi, jottei tuolla toisella ole ensikertalaisena liikaa stressiä kun se yksi on siellä Jenkeissä Share this post Link to post Share on other sites
Posted June 24, 2008 Minulle tulee 1 kaaso ja kaksi aikuista morsiusneitoa/avustajaa. Miehelle tulee 1 bestman ja 1 seremoniamestari, joka sitten hoitaa ohjelman läpiviennin yhdessä kaason kanssa. Päävastuu kaason tehtävistä on parhaalla ystävälläni, mutta nämä kaksi muuta ystävääni auttavat sitten tarpeen tullen. Tyytyväisiä ovat kaikki olleet "rooleihinsa" Share this post Link to post Share on other sites
Posted June 27, 2008 Minulle ei luultavasti tule yhtään Share this post Link to post Share on other sites
Posted July 8, 2008 Yksi kaaso riittää, haluan itse hoitaa hääjärjestelyt joten en periaatteessa olisi tarvinnut yhtään.. Share this post Link to post Share on other sites
Posted July 9, 2008 Minulla on yksi kaaso ja yksi pieni morsiusneito Share this post Link to post Share on other sites
Posted July 10, 2008 Yksi tai kaksi. Tilanne on tällä hetkellä hieman epävarma. Share this post Link to post Share on other sites
Posted July 10, 2008 Minulla on kaksi kaasoa, koska tiedän miten raskasta on yksin koittaa hoitaa polttarit sekä muut järjestelyt, joten nyt kun kaasoja on kaksi puolittuu hyvin myös kaikki "hommat". Suurimman osan olen itse tai sulhasen kanssa tehnyt, mutta jossain asioissa olen tarvinnut myös apua. Tämä on mielestäni paras ratkaisu. Share this post Link to post Share on other sites
Posted July 14, 2008 Minulle tulee kaksi läheistä ystävää Niin jos he suostuvat. Share this post Link to post Share on other sites
Posted July 15, 2008 Pienet juhlat joten ei todennäköisesti yhtään kaasoa. Share this post Link to post Share on other sites
Posted August 10, 2008 No siinäpä se otsikossa tuli eli minkä kokoisissa häissä teillä on ollut kaksi kaasoa? Tulipa vain tässä tuollainen mieleen.. Share this post Link to post Share on other sites
Posted August 11, 2008 Meillä tulee olemaan kaksi kaasoa ja 1 bm. Vieraita tulee olemaan joku 150 tai vähän päälle. En kuitenkaan ajatellut vieras määrää ollenkaan kaasoja pyytäessäni. Share this post Link to post Share on other sites
Posted August 15, 2008 Mulla on kolme kaasoa ja miehellä kaksi bestmania. Ja ollaan 85 vierasta kutsuttu Share this post Link to post Share on other sites
Posted August 16, 2008 Mulla on kaksi kaasoa ja miehekkeelle tulee varmaankin 1 bestman. Vieraita häihin tulee n. 130. Share this post Link to post Share on other sites
Posted August 22, 2008 2 kaasoa ja 1 BM, vieraita kutsutaan vajaa 80. Share this post Link to post Share on other sites
Posted August 22, 2008 Mulla on kaksi kaasoa ja miehelä kaksi bestmania ja vieraita meille tulee 150. Mutta uskon, että sama määrä meillä olisi noita pikkuapureita ollut, vaikka vieraita olis ollut 30. Share this post Link to post Share on other sites
Posted August 22, 2008 Kaasoja neljä ja vieraita 70. En ymmärrä kylläkään miten nämä kaksi ovat verrannollisia toisiinsa. Share this post Link to post Share on other sites
Posted August 29, 2008 Mulla on kaksi kaasoa ja vieraita tulee noin 100-120 Share this post Link to post Share on other sites
Posted September 22, 2008 Meitä on kaksi kaasoa ystävälleni. Bestmaneja on myöskin kaksi. Vieraita on kutsuttu 93. Share this post Link to post Share on other sites
Posted September 23, 2008 Mulle tulee kaksi kaasoa, vaikka vain 30 vierasta. Share this post Link to post Share on other sites
Posted September 23, 2008 Eihän se kaasojen määrä minustakaan ole kiinni vierasmäärästä. Minulle tulee neljä kaasoa ja vieraita kutsutaan 80 tai vähän päälle. En vaan voi valita noista neljästä ystävästäni yhtä tai kahta, siksi kaikki neljä Share this post Link to post Share on other sites
Posted September 24, 2008 Mulle tulee kaksi kaasoa (heitä ei tosin ole vielä pyydetty, mutta enpä usko että kieltäytyvät ) ja vieraita kutsutaan n. 200. Miehellä 1 bestman. Share this post Link to post Share on other sites
Posted September 29, 2008 Mulle tulee 2 kaasoa, ja vieraita kutsutaan joku 60-70.. En kyllä ajatellut häiden kokoa kaasoja pyytäessäni! Jotenkin se vain oli itsestäänselvyys..Toinen kaasoista asuu kanssani samalla paikkakunnalla, toinen 80km päässä.. Share this post Link to post Share on other sites
Posted October 10, 2008 Meille vieraita tulee noin 100-120 (listaa vielä viilataan.. ) ja kaasoja on minulla 2, samoin on bestmaneja 2.. Mutta en kyllä minäkään tuota vierasmäärää mitenkään ajatellut valintaa tehdessäni.. Share this post Link to post Share on other sites